Minä en panisi demokratiaa ja populismia toistensa vastakohdiksi, vaan ennemminkin sanoisin, että demokratiaan kuuluu se heikkous, että joskus sen antamat päätökset ovat populistisia (tarkoitan tässä siis päätöksiä, jotka vaikuttavat suuresta osasta ihmisiä hyviltä, mutta loppujen lopuksi eivät johda siihen päämäärään, mihin suurin osa ihmisistä haluaisi päästä). Ideaali demokratia toimii niin, että kansa asettaa päämäärät politiikalle ja sitten niiden toteutus tapahtuu asiantuntijoiden toimesta. Minä en osaa lentää lentokonetta Helsingistä New Yorkiin. Voin kuitenkin antaa lentoyhtiölle rahaa ja saada siltä palvelun, jolla päämääräni (matka New Yorkiin) toteutuu lentoyhtiön palkkaamien ammattilaisten toimesta. Minä päätän päämärän, lentoyhtiön ammattilaiset sen, miten se toteutetaan. Saman periaatteen pitäisi siis tapahtua ideaalissa demokratiassa.
Valitettavasti se ei yleensä toimi. Syynä on kaksi asiaa. Ensinnäkään me kansalaiset emme luota siihen, että ne oikeat päätökset tekevät ihmiset a) oikeasti pyrkisivät niihin päämääriin, jotka olimme demokraattisesti asettaneet ja b) että he olisivat edes ammattitaitoisia tekemään oikeita päätöksiä. Tämän vuoksi haluamme itsellemme valtaa vaikuttaa ei vain siihen, mitkä päämäärät ovat, vaan myös siihen, miten sinne päästään. Toinen syy on se, että ne päättäjäasemaan nousseet ihmiset todellakin ovat ihmisiä, joilla on omat päämääränsä ja siksi eivät aina tee meidän etujemme mukaisia päätöksiä.
Periaatteessa ongelmalle ei ole kunnon ratkaisua ennen kuin kehitämme keinoälyn sille tasolle, että voimme jättää poliittisen päätöksenteon sille ja tosiaan keskittyä demokraattisesti päättämään vain siitä, mihin päämääriin niiden päätösten pitäisi johtaa.
Kaksoiskansalaisuus on kuitenkin oma valinta, käsittääkseni, ja se ei siis välttämättä tarkoita sitä, että valinta takaa rajattoman oikeuden noukkia rusinat pullasta ja suklaatikonfetit tarjottimelta. Ulen mielestä näin pitää olla. Ja onhan kaxoiskansalaisuus niin globaalia....
