Näin Venäjä vaikuttaa
Venäjä käy hybridisotaa EU:ta ja Suomea vastaan – miten siihen pitäisi reagoida?
”Ei kannata korostaa, että ollaan haavoittuvaisia, mutta ei saa olla naiivikaan”, sanoo professori Tuomas Forsberg.
http://www.hs.fi/politiikka/a1456287456292?jako=74ee82c28587b262d71c6e27d9683126
Venäjä käy informaatiosotaa Euroopan unionia ja siinä ohessa Suomea vastaan. Se on osa hybridisodankäyntiä, jossa sotilaallista toimintaa täydentäen käytetään kyberhyökkäyksiä, väärän informaation tarkoituksellista levittämistä ja muiden maiden sisäisten levottomuuksien tukemista ja pelottelua.
Pakolaiskriisin kärjistäminen Suomen rajalla, liikemiesten karkotukset, ilmatilan loukkaukset ja lapsenhuoltajuusriidat ovat esimerkkejä siitä, kuinka Venäjä muistuttaa vaikutusvallastaan ja Venäjän suurvalta-asemasta. Aktiiviseen häiritsemiseen kuuluu myös näkyvä venäläisten vähemmistöjen puolustaminen Venäjän ulkopuolisissa maissa.
Helsingin Sanomat kysyi kahdelta poliitikolta ja yhdeltä tutkijalta, miltä tilanne näyttää.
Onko Venäjä kiihdyttänyt hybridisodankäyntiään?
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja
Antti Kaikkonen (kesk) vastaa asemansa vuoksi kieli keskellä suuta. ”Yleisesti ottaen viime vuosina tämmöinen toiminta on ollut lisääntymään päin. Myönteisenä näen sen, että ilmatilaloukkaukset eivät ole lisääntyneet”.
Entinen puolustusministeri, Rkp:n puheenjohtaja
Carl Haglund (r) sanoo suoremmin:
”Venäjän aktiviteetti on ehdottomasti lisääntynyt, se on aivan selvää. Venäjä pyrkii vaikuttamaan asioihin monella tavalla, joilla normaalia poliittista ja diplomaattista kanssakäyntiä ja toisaalta perinteisiä sotilaallisia toimia täydennetään. Hybridisodan vaikuttamiskeinoja käytetään myös Suomeen, mutta ei Suomi ole erityisesti sen kohteena.”
Samaa mieltä on Kaikkonen. ”Vaikuttamista varmaan on moneen suuntaan, eikä Suomi ole jonon kärjessä. Eikä Venäjä ole ainoa toimija”, hän sanoo.
Kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Tampereen yliopistosta sanoo, että Venäjän aktiivisuus vaihtelee, välillä kohteena ovat toiset maat ja sitten taas toiset. Nyt on Saksa. ”Sattumanvaraisiakin ilmiöitä on, mutta se tiedetään, että kaikki ei ole sattumanvaraista”, hän sanoo.
Mihin Venäjä pyrkii?
Forsbergin mukaan Venäjän toiminta liittyy sekä pienen valtaryhmittymän intressiin pysyä vallassa että Venäjän suurvalta-aseman vahvistamiseen. ”Nyt se pyrkii selkeästi vaikuttamaan EU-maihin niin, että sanktiot loppuisivat. Se pyrkii myös vähentämään unionin sisäistä yhtenäisyyttä.”
Forsbergin mukaan informaatiosodan taktiikkana ei ole välittää positiivista kuvaa Venäjästä, vaan torjua Venäjään kohdistuvaa kritiikkiä kuten syytöksiä ihmisoikeusloukkauksista ja tuoda esiin lännen tekemiä loukkauksia.
”Osa informaatiosodasta on tällaista statuspolitiikkaa, joka palvelee itsessään tarkoitusta, että suurvalloilla on oma totuutensa. Venäjä tekee näin riippumatta siitä, vaikuttaako se mihinkään.”
Haglund muistuttaa, että Venäjällä on tukala tilanne, koska talous on pahasti kuralla ja huomio pitää saada pois sisäpolitiikasta. ”Venäjä haluaisi palata neuvottelupöytiin ja pyrkii muistuttamaan, että sillä on pelimerkkejä jäljellä, vaikka se on ajautunut diplomaattiseen paitsioon Ukrainan kriisin myötä.”
Miten Suomen pitää reagoida?
”Kaikki mikä varmuudella havaitaan, täytyy puhua läpi. Täytyy vetää selvät rajat, kuten ilmatilan loukkauksiin on puututtu. Tällä hetkellä pidän erityisen tärkeänä, että itäraja pitää”, sanoo Antti Kaikkonen.
Hän odottaa jo tuloksia itärajan suhteen. ”Ei Suomi voi hyväksyä, että tilanne jatkuu tällaisena. Ratkaisu pitää saada aikaiseksi.”
Haglund puolustaa diplomatiaa. ”Ei hienovaraisesti kumarrella, vaan pyritään sanomaan asiat kuten ovat. Tähdennetään, että Suomi on ollut hyvä naapuri ja kun Venäjän toiminta kohdistuu Suomeen, se vaikuttaa kielteisesti kahdenvälisiin suhteisiin.”
”Venäjä saisi tilanteen itärajalla haltuun jos haluaisi. Pitää tähdentää heille, että heillä on raja-alueita, jossa heillä on suuria ongelmia. Tällä rajalla yhteistyötä ei kannata pilata”, Haglund jatkaa.
Asiallista reagointia tapaus kerrallaan arvostaa myös Tuomas Forsberg. ”Ilmatilan loukkaukset loppuivat, kun ne tuotiin julkisuuteen.”
Hysteeriseksi ei kannata antautua, vaan on rauhassa käytävä hyökkäykset läpi jokainen kerrallaan. ”Ei kannata korostaa, että ollaan haavoittuvaisia, mutta ei saa olla naiivikaan”, professori sanoo.
Informaatiovyörytyksessä on Forsbergin mukaan se vaara, että mikä tahansa Venäjää puolustava informaatio leimataan hyvin äkkiä Venäjältä tulleeksi trolliksi. Väärät mielikuvat jäävät helposti elämään. Esimerkiksi käsitys, että ilmatilan loukkaukset olisivat jatkuvia, on hänen mielestään väärä.
_____________________________________________________________________________________
Näin Venäjä vaikuttaa
Propagandaa, informaatiosotaa ja kytkyjä Euroopan populistiliikkeisiin
Venäjä on viime aikoina kiihdyttänyt toimiaan Euroopan poliittisen vakauden horjuttamiseksi. Myös keinovalikoima laajenee. Ideologinen propaganda kapitalismia vastaan on muuttunut verkossa käytäväksi informaatiosodaksi, jossa totuus joustaa tarpeen mukaan. HS käy läpi Venäjän vaikuttamistapoja.
Ulkomaat 24.2.2016 9:16
Venäjän sotaoppi on perustunut kymmenen vuoden ajan ennen kaikkea Yhdysvaltain ja sotilasliitto Naton uhkaan. Georgian sodan jälkeen vuonna 2008 valtiojohto päätteli, että armeijan modernisointia on nopeutettava ja toimintatapoja on laajennettava.
Krimin miehitykseen mennessä keinovalikoimaan oli lisätty niin sanottuja pehmeitä menetelmiä, joille vain mielikuvitus on rajana. Venäläiset eivät yleensä kiistä näiden menetelmien käyttöä, mutta sanovat tekevänsä vain kuten länsikin tekee koko ajan. Tämän näkemyksen mukaan useimmat amerikkalaiset uutiskanavat ja kansalaisjärjestöt ovat hallituksensa käsikassaroita.
Yksikään pehmeistä menetelmistä ei ole uusi, osa on ikivanhaa perua.
Taloudelliset toimet, kuten pakotteet, vastapakotteet, saarrot, boikotit ja tullit ovat kaikki kansainvälisen politiikan vanhaa vakiokalustoa. Venäjä on painostanut aiemmin Suomea muun muassa puutulleilla ja elintarviketeollisuudelle esitetyillä, yllättävillä vaatimuksilla. Tuontikieltoja kokeiltiin jo ennen Georgian sotaa, jolloin georgialainen viini ja kivennäisvesi julistettiin vaarallisiksi.
Informaatiosodasta on tullut kahdessa vuodessa Venäjällä niin suosittu termi, että se ulottuu kansalaisten arkiajatteluun: läntistä toimittajaa pidetään helposti jonkinlaisena infosoturina. Ulkomaille Venäjä suuntaa virallista totuuttaan muun muassa Sputnik-uutisverkoston ja RT-televisiokanavan kautta.
Verkon käytöstä on tullut merkittävä osa informaatiosotaa ja sosiaalisesta mediasta paitsi väittelyn myös vääristellyn tiedon kanava. Propagandaa tarjoiltiin laajasti jo neuvostoaikana, mutta tuolloin sillä oli ideologinen pohja: suoranaista valehtelua suositumpaa oli todistaa kapitalistisen järjestelmän puutteita. Nyt tosiasiat saavat usein joustaa paitsi verkossa myös valtamediassa.
Puolueiden ja järjestöjen tukeminen EU-maissa on lisääntynyt, ja erityisesti suhteita on kehitetty kansallismieliseen populistioikeistoon. Mutta onko toiminta yhtä järjestelmällistä kuin kommunistien ja rauhanjärjestöjen tukeminen neuvostoaikana? Venäläispoliitikot pahoittelevat joskus, ettei ole, vaikka heidän mielestään pitäisi olla. Usein esimerkiksi Venäjän äärioikeiston suhteet eurooppalaisiin aatetovereihin näyttävät hoituvan ilman valtiollista tukea.
Toisaalta, vähän tähän tyyliinhän asia oli periaatteessa Neuvostoliitossakin: vakoilijat eli turvallisuuspalvelu KGB:n ensimmäisen päähallinnon agentit eivät kuskanneet rahaa Suomen kommunisteille, vaan asian hoiti venäläinen sisarpuolue itse.
Yksittäisten poliitikkojen tukeminen on joidenkin tutkijoiden mukaan yleisempää kuin puoluetuki. Suomalaisille tässä ei pitäisi olla mitään uutta: menettelyä kutsuttiin kylmän sodan aikana kotiryssäjärjestelmäksi. Jokaisella tärkeällä tai tärkeänä itseään pitävällä poliitikolla piti olla oma, venäläinen ystävä. Korkeimmalla tasolla yhteyttä pitivät Suomen presidentti ja KGB:n Helsingin-aseman päällikkö.
Vanhaan malliin verrattuna nykyinen poliitikkoveljeily vaikuttaa harrastelijatasoiselta. Verkossa levinnyt kansallisvapautusliike NOD:n koordinaattorin
Olga Tšižik-Kinnusen ja europarlamentaarikko
Paavo Väyrysen kaverikuva on tästä hyvä esimerkki. NOD on pieni nationalistijärjestö, jonka johtajan, kansanedustaja
Jevgeni Fjodorovin näkemyken mukaan lähes koko Venäjän elinkeinoelämä on amerikkalaisten upseerien soluttama vallankaappaushanke. Asiasta kertoi ensimmäisenä
Ilta-Sanomat.
Toisaalta kuva ei esitäkään Väyrysen oikeita idänsuhteita vaan se on pikemminkin infosotaa. Ehkä peräti Suomen sisäistä sellaista.
Sisäpoliittinen painostus on sekin keksitty ennen Venäjän nykyisten johtajien syntymää. Menetelmän renessanssista nähtiin ensimmäisiä merkkejä jo viime vuosikymmenellä, kun jotkut venäläispoliitikot alkoivat huolestua saamelaisten asemasta Suomessa. Sitten löytyi parempi aihe:
lasten huostaanotot, joiden perustelut eivät Suomessa ole julkista tietoa.
Painostus on tehokkaampaa, jos kohdemaassa on suuri ja siellä pitkään asunut venäläisvähemmistö, jolloin voidaan puhua venäläisveljien auttamisesta eli maanmiespolitiikasta. Viron pronssisoturikiista vuonna 2007 oli myös osoitus siitä, että ellei vähemmistöllä ole hoksottimia löytää tarpeeksi ongelmia, voidaan niitä myös järjestää.
Tietojärjestemien häirintä on osoitus siitä, ettei rajaa ”kovien” ja ”pehmeiden” menetelmien välillä oikeastaan ole. Tässäkin kiista Tallinnan pronssipatsaan sijainnista on hyvä esimerkki: Viron tietojärjestelmiin tehtiin laaja palvelunestohyökkäys heti patsaskiistan laannuttua. Eikä mitään näyttöä Venäjän osuudesta tähän hyökkäykseen ole.
Häiritä voi tietysti kaikkia muitakin järjestelmiä, vaikkapa rajavalvontaa.
Sotiminen edustajien välityksellä on ikivanha keksintö, kuten myös paikallisten ”itsepuolustusryhmien” tukeminen tai peräti niiden keksiminen myöhempiä tarpeita varten.
Bolševikeilla oli tästä varhaista kokemusta. Neuvosto-Venäjän joukot hyökkäsivät nimittäin Ukrainaan joulukuussa 1918. Kun Kiovaa hallinnut Direktorio esitti Moskovaan siirtyneelle kansankomissaarien neuvostolle neuvotteluja, kuului vastaus, että mitä te meiltä kyselette. Siellähän sotii Ukrainan sosialistinen neuvostotasavalta.
