Suomi kasvattaa asemenojaan muttei hurjasti

Koskahan Tuomioja hermostuu tällaisista vihjailuista?

Mutta kyllähän se on selvä, että vaikkei Alakurtin käyttöönotto ole suunnattu Suomea vastaan vaan jäämeren suuntaan, olisi se totta hitossa ensimmäisiä meitä vastassa olevia joukko-osastoja jos konflikti syttyisi. Siksi sen patoamiseksi pitää olla ilkeitä suunnitelmia, ja en epäile etteikö niitä tehdäkin. Ilmeisesti kyseessä on sopimussotilaita, vai onko kyseessä jopa ammattijoukko?
 
Suomi elää velasta ja mielestäni Suomen armeijan tarpeet tulisi nostaa esille Euroopan Unionissa. Etkun tuettu on muita niin ei ole enää rahaa ja tossa on naapurissa sekopäävaltio, joka vaarantaa kaikki. Jos jollekkin maalle löytyy 100 miljardia tuosta vaan, niin kyllä 10-20 miljardia pitäisi löytyä EU:n ainoaan Natotukemattomaan Venäjän vastaisella rajalla nököttävän valtion puolustamiseksi.
Antakaa meille rahaa meidän puolustuksen parantamiseen mutta me ei haluta samaan sotilasliittoon teidän kanssa?
 
Antakaa meille rahaa meidän puolustuksen parantamiseen mutta me ei haluta samaan sotilasliittoon teidän kanssa?
Suomi on jo osa EU:ta ja jos Putin päättäisi rynnistää Suomeen sen armeijan tilan aiheuttaman matalan kynnyksen takia, niin millaiseksi katastrofiksi arvioisit tilanteen EU:n sisällä?
 
Sonninen kirjoitti:
Jo nyt Kainuun prikaatissa ollaan tilanteessa, jossa kolmea tankkiautoa ei voida käyttää, koska autojen jarrut eivät ole lain vaatimassa kunnossa, ja rahaa niiden kunnostamiseen ei ole.

Hiukan kieli poskessa voisi todeta, että tässä kohtaa SA-mittakaavassa murheet eivät vielä ylitä mieltäriipivää tasoa. Itsekin olen ajanut pitkän harjoituksen lähtöjään viitteellisillä mutta onneksi vasta toisena harjoituspäivänä lopullisesti hajonneilla jarruilla varustetulla taisteluajoneuvolla. Kukaan ei kuollut, ainakaan omista.

Vakavammin, pakasta syödään monessa jutussa, ja rakenteellinen vinouma on pakko ratkaista - mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Julkissektorin kokonaistilanne ei helpota "lisää rahaa" -pohjaisia ratkaisuja, joten muille teille on pakko poiketa. Urapolulla jämähtäneenä, 10-15 vuoden päästä koittavaa eläkettä tähyilevänä kadettiupseerina saattaisin miettiä "josko sittenkin perhana minun aikanani".
 
Suomi on jo osa EU:ta ja jos Putin päättäisi rynnistää Suomeen sen armeijan tilan aiheuttaman matalan kynnyksen takia, niin millaiseksi katastrofiksi arvioisit tilanteen EU:n sisällä?
Vaikea sanoa jatkuvasti muuttuvassa tilanteessa. Tosin luulisi että tuossa vaiheessa poliitikot ottavat kynän kauniiseen käteen ja allekirjoittavat kaikki eteen tulevat sopimukset Brysselissä ja Washingonissa kun vaihtoehtona on sopimusten allekirjoittaminen Kremlissä. Ja varmaan kuultaisiin aika paljon "Ai nyt kelpaa?" kommentteja.
 
Minulla on sellainen tuntu, että jos Putin kiristyvässä tilanteessa sellaiseen ratkaisuun päätyisi, olisi se EU:n historian suurin koossa pysymisen koetinkivi. Siksipä minä jaksan ottaa uudelleen ja uudelleen tämän huomioon. Ei suomalaisilla olisi välttämättä mitään tekemistä sen asian kanssa, jos Putin päättäisi hyökätä Suomeen. Suomi EU:n akilleen kantapäänä... Kuinka EU edes voisi Suomea, osavaltiotaan pelastaa? Suuri kysymys.

Olen myöskin pohtinut sitä, että millaisessa todellisuudessa Putin elää juuri nyt suhteessa esimerkiksi vuoden tai 10 vuoden takaiseen. Onko vainoharhaisuutta ilmassa tai epävarmuutta lähipiirin luotossa, joka vaikuttaa kaikkeen päätöksen tekoon. Me tiedämme lopulta aika vähän Putinin tilasta. Millaisella nuoralla hän tanssii vai onko alusta reipas motari?
 
Ja varmaan kuultaisiin aika paljon "Ai nyt kelpaa?" kommentteja.

Onkohan sitten esim. NATO-mailla suurta kitkeryyttä siitä, että Suomi ei ole jättänyt jäsenhakemusta? Koetaanko asia niin että Suomi ei luota heihin kun ei ole millään 'suostunut' jäseneksi? Oletettavasti sotilaallisen kapasiteetin osalta Suomen nettovaikutus olisi varmaankin plus-merkkinen, toisaalta se toisi paljon lisää rajaa NATOn ja Venäjän välille. Oletettavasti konfliktin riski tuskin Suomen myötä paljon nousisi koska Baltian maat ovat jo jäseninä ja luottavat muiden apuun suhteessa paljon vahvemmin kuin Suomi jäsenenä luottaisi.

Joskus tuntuu, että siitä ollaan jossain mielessä jopa tyytyväisiä että Suomi pinnistelee "yksinään", vrt. tarinat Baltian NATO-jäsenyyskeskusteluista Clintonin ja Jeltsinin välillä.
 
Tolleen yleisesti olen selvästi tuntuvan lisärahoituksen kannalla kalustohankintoihin.

Tää pistää silmään: "Ne pitäisi tehdä seuraavalla hallituskaudella, koska hankinnat ja suunnittelu kestävät vuosia."

Miten viestivälineiden (radiot?), tankkirekan huoltojen, rynkyn patien ja autojen hankintojen suunnittelu voi kestää vuosia?
 
Arvaan, että et ole käynyt sotakouluja? Ne pitää käydä, jotta voi ymmärtää näitä asioita. Siviilit tuskin pystyvät hahmottamaan esim. rekkahuoltojen suunnittelun haasteellisuutta. Tai miten rakennetaan tilukki patruunoista Lapualle?

Ehkä näissä haasteellisinta on sovittaa kulloinenkin asia budjettien sisään, jotta systeemit stemmaa kokonaisuutena ja jatkumona. Vaasassa koulutetaan ainakin tämän alan ihmisiä, ehkä kannattaisi palkata ekonomeja vaikka yksi parvellinen....
 
Onkohan sitten esim. NATO-mailla suurta kitkeryyttä siitä, että Suomi ei ole jättänyt jäsenhakemusta? Koetaanko asia niin että Suomi ei luota heihin kun ei ole millään 'suostunut' jäseneksi? Oletettavasti sotilaallisen kapasiteetin osalta Suomen nettovaikutus olisi varmaankin plus-merkkinen, toisaalta se toisi paljon lisää rajaa NATOn ja Venäjän välille. Oletettavasti konfliktin riski tuskin Suomen myötä paljon nousisi koska Baltian maat ovat jo jäseninä ja luottavat muiden apuun suhteessa paljon vahvemmin kuin Suomi jäsenenä luottaisi.
En ole itse havainnut kitkeryyttä mutta on sitä ihmetelty ja välillä kysytty minultakin että miksi ei olla Natossa.
 
Siviilit tuskin pystyvät hahmottamaan esim. rekkahuoltojen suunnittelun haasteellisuutta.

Logistiikan vaikeus ja huollon merkitys on mielestäni yleisesti ottaen vähiten hahmotettu osa-alue paitsi sotilaallisia asioita, myös muutakin elämää ajatellen. Verrokiksi voisi jokainen ottaa omalta osaltaan sen, millainen operaatio on vaikka 5 hengen perheen muutto toiselle paikkakunnalle (itse meinasi mennä jo tuossakin touhussa henki kun ajoin 1 tunnin yöunilla pitkää päivää muuttokuormia ym), verratkaa sitä siihen että 230000 reserviläistä plus varamiehiä kalustetaan ja kuljetetaan oikealla tavalla ja oikeisiin paikkoihin. Toisaalta sama tuntuu myös tuossa idässä, ei ne Alakurtin muutama tuhatta jannuakaan pysty ihan tuosta vain ilman merkittävien huolto-osien paikalletuontia kävelemään Suomeen ja kantamansa kaluston ja muonan turvin ottamaan haltuun kaikenlaista pitkäksi aikaa, etenkin jos vastassa on edes kourallinen porukka ampumassa välillä jokusen luodin lähimaastoon, mihin tietysti vastataan roiskimalla pitkin pöpelikköä ja taas meni pari prosenttia mukana kulkevasta a-tarvikemäärästä.

Huolto ei ole seksikästä militäärimachopornoa, se on arkista, mutta silti se on kaiken A ja O. Oma taistelijan urani (jota toivottavasti joku päivä saan vähän jatkaa vaikka Etelä-Karjalan MAAKissa?) oli kaikin puolin vaatimaton ja vähäpätöinen, tavaroiden kantoa ja jääkylmien metallipalojen käsittelyä kohmettunein sormin ja viivan kierittelyä pienestä kammesta edessänäkyvän kepin kohdalle. Veli on kuitenkin kiväärilinjan koulutuksestaan huolimatta ollut sodan ajan hommissa nimenomaan huoltopuolen res.upseerina monissa kertseissä ja moneen kertaan ylennetty, ja ei ole paljoa näissä harjoituksissa nukkunut. Se on kovvoo hommoo. Mitä olen häneltä kuullut, niin uskon että Suomen yksi vahvuus on nimenomaan tämä suuren logistiikkaprojektin suunnittelu ja pragmaattinen toteutus, esimerkiksi väitän että jos joskus ns. "yllättäenkin" itärajan yli tultaisiin, niin suuri osa kalustosta on jo siinä vaiheessa ihan muualla kuin varuskunnissa tai maapeitteisissä varastoissa, oli sitten vielä käyttäjiä edes kutsuttu palvelukseen eli ei. Näistä ei tietenkään sovi detaljitasolla niitä tuntevien huudella julkisesti, jolloin yleinen käsitys on että joka varuskuntaan pistetään kymmenen "vihreää miestä" jotka sitten estävät mobilisaation ja Suomi vallataan kolmessa päivässä. Tätä problematiikkaa lienee kuitenkin mietitty pariin kertaan tässä viimeisten 70 vuoden aikana.
 
Logistiikasta: muistaakseni suhde on about niin, että sadasta sotilaasta 25 on logistiikassa / huollossa.
 
Logistiikasta: muistaakseni suhde on about niin, että sadasta sotilaasta 25 on logistiikassa / huollossa.

Tuokin on sinänsä jo nykyaikaisen tehokkuuden ansiota. 30-vuotisessa sodassa kuormastoissa kulki 5-kertainen määrä taisteleviin verrattuna huoltoporukkaa, laskien mukaan virallisen henkilöstön lisäksi kaikki mahdolliset veijarit kuten juutalaiset ruutikauppiaat, kenttähuorat jne jne. Tuota viimeksimainittua lukuunottamatta kaikki toiminnot tulee kuitenkin katetuksi vain tuon 25%:n toimesta entiseen 500%:n verrattuna.

Eipä ihme että siihen aikaan armeijat voittopuolisesti ryöstivät ja tuhosivat koko sen seudun (ja väestön) jonka läpi kulkivat usein jo pelkästään syömällä nälkäänsä.

E: Saattaahan toki viimeksimainittuakin jollekulle irrota, jos vaikka sattuu joku hövelimpi emäntä sinne tukijoukkoihin... :p
 
E: Saattaahan toki viimeksimainittuakin jollekulle irrota, jos vaikka sattuu joku hövelimpi emäntä sinne tukijoukkoihin... :p

Tarkoitat siis sanoa, että kenttähuorat on sijoitettu nykyisessä organisaatiossa alemmas eikä niitä ole enää pelkästään huoltojoukoissa, vaan myös tukevissa aselajeissa. Onhan se toki edistystä, mutta näin jv-miehenä se ei juuri kosketa. Valitettavasti. Keihäänkärki joutuu edelleen ottamaan tuonkin huollon viholliselta.
 
Joo, totta. Ainakin kärkitaistelijan pitää päätyä sinne JSP:lle ensin.

Suosittelen siis että käynnistät sodan syttyessä "Operaatio Poklonskayan", kunnon kärkitaistelija osaa tarvittaessa käyttää myös vihollisen kalustoa hyödykseen...en tarkoita mitään Geneven sopimuksen vastaista tietystikään vaan molemminpuoleisen sopimuksen kautta syntyvää aikuisten välistä kanssakäymistä. Lieneeköhän tässä suhteessa meikäläisten a-tarvikkeet yhteensopivia naapurin kalustoon?
 
Joo, totta. Ainakin kärkitaistelijan pitää päätyä sinne JSP:lle ensin.

Totta. Eikä lääkintämiehillä ole mitään yksinoikeutta niihin, vaan ne kuuluvat kaikille yhtäläisesti.

Suosittelen siis että käynnistät sodan syttyessä "Operaatio Poklonskayan", kunnon kärkitaistelija osaa tarvittaessa käyttää myös vihollisen kalustoa hyödykseen...en tarkoita mitään Geneven sopimuksen vastaista tietystikään vaan molemminpuoleisen sopimuksen kautta syntyvää aikuisten välistä kanssakäymistä. Lieneeköhän tässä suhteessa meikäläisten a-tarvikkeet yhteensopivia naapurin kalustoon?

Tämä Operaatio on mietityttänyt yön pimeinä tunteina, kun olen miettinyt ukrainalaisten vapaussotaa. Kyseinen mimmihän on kiistattomasti maanpetturi ja ansaitsee hirttämisen, mutta niin nätti, että olisi sääli hirttää hänet ilman koeajoa. Ai raiskaaminen on kiellettyä? No niin on tappaminenkin...

Hei haloo! Kuka siitä edes saisi tietää?
 
Siviilissä "logistiikkaa" hoitaa siihen koulutuksen ja alan työn koulimat ihmiset. On se varmaan pulliaiselle outoa. Logistiikan ammattilaisille se ei ole ollenkaan outoa. Yksi upseerin ja rivimiehen erottava tekijä on ja pitää olla yleinen tilannetaju, organisointikyky, ajantaju ja kyky ymmärtää kokonaisuuksia. Eli kuinka kauan kuluu matkaan, ennakkovalmisteluihin jne. Ton toki jokainen täysipäinen kouluikäisen vanhempi tajuaa jo ihan ilman eri puheita tai ei saa penskojaan ikinä ajoissa kouluun tai päiväkotiin.

Hankkeista esim. täysin siviilit ahvenanmaalaiset suunnittelee, kilpailuttaa, rakennuttaa ja ottaa käyttöön ruotsinlaivan 2-3 vuodessa. Siinä sivussa hakevat muutaman kymmenen miljoonaa yritystukea.

Tokihan intillä pitää kulua sama tai hiukan pitempi aika rynkyn patruunoiden ostamisen pohtimiseen ja rekka-autojen huoltojen suunnitteluun. Tajuan, että sotalaivaa tai lentokonetta ei saa parissa kolmessa vuodessa, mut tuskin Kainuun Prikaatissa sellaista hi-techiä on et niiden helyjen suunnittelu kestää vuosia.

Tää porukka muuttuu sit dynaamiseksi samana päivänä kun sota syttyy. Edellyttäen et siihen on 5-vuotissuunnitelma...
 
Hei haloo! Kuka siitä edes saisi tietää?
Muu osasto ja vankia myöhemmin kuulustelevat sekä vihollisen propaganda sen jälkeen kun tuo on vaihdettu omiin jotka ovat jääneet vangiksi?
 
Tämä on ainoa mahdollinen vuotokohta eli on syytä jakaa saalis pienellä sodan kauhujen raaistamalla porukalla. Ei tuollaisesta sitäpaitsi riittäisi edes koko joukkueelle saati komppanialle...

Lainaan @Vonka a:

"Jossain Saksassa Hesarin toimittaja löysi kylän, jossa kanoilta kaulaa katkaistaessa sanotaan, että "raiskataan ensin, sanoi suomalainen". Näin on kuulemma sanottu aina 30-vuotisesta sodasta lähtien. Kansanperinne kunniaan! :)"

ja vankia myöhemmin kuulustelevat sekä vihollisen propaganda sen jälkeen kun tuo on vaihdettu omiin jotka ovat jääneet vangiksi?

Mitä vankia? :rolleyes:

Noh, leikkipuheet sellaisenaan, vaikka ei tuo ihan pelkkää läppää ollut, vaan yritin huonosti tuoda esiin sitä miten abstrakteja nuo "säännöt" ovat. Jotenkin vain ihmetyttää, että yhteisö edellyttäisi tappamaan naapurimaan kansalaisia ja sitten kuitenkin rajoittaa keinovalikoimaa (miinakielto, Hp-kielto ym.) ja tai pitää ryöstelyä ja raiskaamista pahempana kuin ihmisten hakkaamista palasiksi kenttälapiolla tai polttamista vaunuihinsa.

Pieni ihminen ei aina ymmärrä tuollaista tekopyhyyttä, jossa edellytetään tekemään pahaa muille, mutta sitten kuitenkin rajataan "pienempiä pahantekoja" pois. Kummallisia moraalisääntöjä jos ihmisen saa tappaa, mutta siltä ei saa ottaa kelloa pois ranteesta sen jälkeen. Tai että ihmisen saa kyllä tappaa, mutta sitä ei saa sitä ennen naida.
 
Back
Top