Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Kun tämä nyt meni näin vaikeaksi, toivottavasti valtiovalta varautuu siihenkin vaihtoehtoon, että jäämme vuosikausiksi limboon odottamaan jäseneksi hyväksymistä. Sellaistakin on Naton historiassa tapahtunut.
 
Luultavasti ei ole valmistauduttu. Sama se oli NATO:nkin kanssa kun iso osa kansanedustajista ilmoitti vasta keväällä, että nyt pitää ryhtyä tutustumaan mikä se sellainen NATO onkaan ja mitä mieltä he asiasta sen jälkeen ovat.
 
Hyvää tässä kuitenkin on se, että Suomi on selkeästi ilmoittanut mihin suuntaan olemme geopoliittisesti kallellaan ja halukkaita.
EU jäsenyys pohjana ja lisäksi halukkuus NATO:on.

Vaikeaa ainakaan kenenkään tulla sanomaan että Suomen positio olisi jotenkin epäselvää ja siinä muilla olisi jotain kysenalaistettavaa.

"Pohjolan Sparta - tulkaa ottamaan."

.
 
Toveri puhuu kyllä vastoin parempaa tietoaan (näin haluaisin uskoa). Ei Nato-optio ole koskaan tarkoittanut sitä että Suomi ilmoitusluontoisesti liittyisi Naton jäseneksi sitten kun alkaisi kuumottaa, vaikka tällaista karikatyyriä on onnistuneesti toitotettu. "Nato-optio" ei ole koskaan tarkoittanut mitään muuta kuin että Suomi ei tee kategorista päätöstä siitä että jäsenyyttä ei koskaan haeta (vrt. Sveitsi, Itävalta jne).
Mitä palsternakan huoliin tulee, niin pitkän-linjan Nato-intoilijoilta tuntuu kärsivällisyys loppuvan kohtalokkaasti maaliviivan tuntumassa. Paniikki näyttää iskevän päälle kun pitkään hamuttu palkinto on ulottuvilla ja nykäistäänkin pois. Valtionjohdossa on kärsivällisempää ja viisaampaa väkeä. Otetaan rauhallisesti, istutaan mättäälle, kyllä se pipo löytyy.
NATO-option on aina tarkoittanut nimenomaan sitä että ei osallistuta NATOn sotiin niin kauan kuin oma perse ei ole tulessa, ja sitten oletetaan että kyllähän meidät toki hädän tullen otetaan salamana sisään kun kaikki maailmassa ovat yhtä sinisilmäisiä kuin me Suomalaisetkin.
 
Pari republikaania sanoo ettei Suomea ja Ruotsia pidä ottaa NATO:n jäseniksi.

No, sanoisin että ruotsin tapauksessa eivät ole väärässä. Ja kun ottaa huomioon, kuinka useimmat euroopan valtiot ovat laiminlyöneet puolustuksensa niin ei se ollut huono oletus Suomenkaan kohdalla. Mutta hieman perehtymistä voisi toivoa.
 
Republikaanien keskuudessa esiintyy nykyään taas ns. isolationismia, jonka mukaan USA:n tulisi mahdollisimman pitkälti irrottautua kansainvälisistä sitoumuksistaan ja keskittyä lähinnä maan sisäisten asioiden hoitamiseen. Se ei ole USA:n historiassa mikään uusi ilmiö, ja oikeastaan amerikkalaiset ovat vasta toisen maailmansodan jälkeen omaksuneet nykyisen globaalin valta-asemansa.

USA:n senaatissa meidän Nato-jäsenyydellemme on ainakin tällä hetkellä harvinaisen vahva tuki yli puoluerajojen. Se ei ole vähäinen asia, kun muistetaan, kuinka hemmetin riitaista amerikkalainen sisäpolitiikka on viime vuosina ollut.

Diplomaateillamme riittää kuitenkin työtä Suomea koskevan tiedon lisäämisessä Yhdysvalloissa. Suomella on kokoonsa ja resursseihinsa nähden harvinaisen vahvat puolustusvoimat, mikä ei taida ihan kaikille amerikkalaisille päättäjille olla aivan selvää.
 
Luultavasti ei ole valmistauduttu. Sama se oli NATO:nkin kanssa kun iso osa kansanedustajista ilmoitti vasta keväällä, että nyt pitää ryhtyä tutustumaan mikä se sellainen NATO onkaan ja mitä mieltä he asiasta sen jälkeen ovat.
Optio on selvästi ollut sotilaille ja virkamiehille enemmän totta kuin poliitikoille. Varmaan hyvä niinkin. Poliittisella puolella suunnanmuutos käy olennaisesti nopeammin kuin virkakoneistossa. Armeijan yhteensopivuutta ei rakenneta ruokiksen aikana.
 
Diplomaateillamme riittää kuitenkin työtä Suomea koskevan tiedon lisäämisessä Yhdysvalloissa. Suomella on kokoonsa ja resursseihinsa nähden harvinaisen vahvat puolustusvoimat, mikä ei taida ihan kaikille amerikkalaisille päättäjille olla aivan selvää.
Tätä Suomen puolustusvoimien kokoa ei kannata hirveästi hehkuttaa yleisenä resurssina, koska kokoon sisältyy esim. suuri osa meistä keskustelijoista, joita voi käyttää vain oman maan puolustukseen. Ulkomaan operaatioihin meillä on hyvin rajoitetusti kapasiteettia. Suomen armeija toimiikin osana strategista kokonaiskuvaa pohjoisen alueen puolustamiseen, jossa esim. Britannialla on selkeitä strategisia etuja. Menee ehkä hiukan monimutkaiseksi mutta Suomen armeija on tilanteesta riippuen pieni tai iso.
 
Edellä kuvattiinkin, että Suomen armeija on vahva - ja sitä se on huolimatta sen asevelvollisuuteen perustuvasta rakenteesta. Se on kuitenkin (ja hyvä niin) tarkoitettu oman maamme puolustamiseen.

Meillä on myös useamman tuhannen nopean toiminnan joukkoja ns heti-valmiina. Ja etenkin hyvin vahvat ilmavoimat. Siis se välitönkin kyky on hyvä.

Reservin vahvuus on merkittävä tekijä sekin. Tänne ei tarvitse sitoa Naton puolustussuunnitelmissa maavoimia ja Natossa hyvin rajallista jalkaväkeä. Ylipäätään osaavaa väkeä ei tarvitse edes miettiä koska meillä on siihen parasta erikoistumista niin taitojen kuin motiivinkin osalta.

Ilmavoimien ja merivoimien välitön kyky merkitsee myös Baltian puolustuksessa joka on helposti piiritettynä Venäjän toimesta. Nato Suomenlahden molemmin puolin on kuin kuristusote Venäjän luoteisnurkasta.

Myös Lappi on merkittävässä roolissa koska se luo syvyyttä Ruotsin ja Norjan melko suppean jälkaväen varassa olevien pohjoisosien puolustukselle. Ja tuo syvyys on tehokkaasti hyödynnettävissä Suomen reservistä ja sen osaamisesta johtuen.

Kyllä on täysin relevanttia, että Naton suunnasta katsoen Suomi tuo mukanaan vahvan armeijan ja maanpuolustuksen.
 
Turkki ei ole hyväksynyt Suomen ja Ruotsin nato-jäsenyyttä jotta sillä olisi neuvotteluvaltti Syyrian operaatiossa.

Mutta kun Venäjä ei hyväksy kaikkia Turkin toimia Syyriassa niin ei viivyttelyä enää tarvita.

=> Turkki hyväksyy NATOn laajenemisen ennen Madridin kokousta.
 
Kyllä on täysin relevanttia, että Naton suunnasta katsoen Suomi tuo mukanaan vahvan armeijan ja maanpuolustuksen.
Kaikki tuo on totta, ajattelin lähinnä Suomen armeijan vaikutuksen olevan suurin Suomessa ja lähialueilla. Jos nyt kuitenkin mietitään esimerkiksi Baltian puolustamista maasodassa, niin mitä Suomi voisi tuollaisessa tilanteessa lähettää? Puolustussuunnitelma vahvistuu varmasti Suomen liittyessä, mutta tuskin Suomi vapauttaa muiden NATO-maiden maavoimia Baltian puolustamisesta?
 
Salomaa toivoo USA:n joukkoja Suomeen

"Yhdysvaltalaisten joukkojen läsnäolo poistaisi spekulaatiot harmaan vaiheen riskeistä ja antaisi kaikille suomalaisille työrauhan ja yörauhan, kirjoittaa Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaa."
 
Paavo Lipposen parasta ennen päiväys on jo aikaa sitten täyttynyt!
Purkaa vain pahaa oloaan kun häntä ei sinne keskusteluihin kutsuttu.

Oltiin sitten Stoltenbergin puheista mitä tahansa mieltä, niin ei ole laisinkaan viisasta alkaa sättimään tärkeää henkilöä joka tekee kaikkensa sen eteen että Suomi saataisiin NATOon!
 
Kaikki tuo on totta, ajattelin lähinnä Suomen armeijan vaikutuksen olevan suurin Suomessa ja lähialueilla. Jos nyt kuitenkin mietitään esimerkiksi Baltian puolustamista maasodassa, niin mitä Suomi voisi tuollaisessa tilanteessa lähettää? Puolustussuunnitelma vahvistuu varmasti Suomen liittyessä, mutta tuskin Suomi vapauttaa muiden NATO-maiden maavoimia Baltian puolustamisesta?
Kuten mainittu, vaikuttaisimme Suomenlahdella ja ilmavoimien osalta. Maavoimia tuskin täälläkään kukaan kuvittelee Baltiaan lähtevän kuten moneen kertaan on todettu. Natoon kylläkin saatetaan osaltamme perustaa jokin nopean toiminnan tmv joukko joka kasattaneen samoilla periaatteilla kuin kansainvälisiin joukkoihimme nytkin. Kyse siis sadoista ei tuhansista sotilaista.
 
Kun tämä nyt meni näin vaikeaksi, toivottavasti valtiovalta varautuu siihenkin vaihtoehtoon, että jäämme vuosikausiksi limboon odottamaan jäseneksi hyväksymistä. Sellaistakin on Naton historiassa tapahtunut.
Maamme hallitus ja puolustusvoimien pääesikunta on varautunut ja varautuu jatkuvasti. Suomen puolustus on juuri nyt vahvempi kuin vuosi sitten. Ja vahvistuu viikko viikolta lisättyjen harjoitusten ja hankintojen kautta. + kahdenkeskiset turvatakuut sieltä sun täältä.

Meillä menee nyt hyvin ulkoisen turvallisuuden kanssa. Turkille tämä venkoilu ryssälle mieluinen venkoilu tulee maksamaan ja paljon.

Mikäli emme pääse ennen syyskuuta natoon tulen tekemään uuden kansalaisaloitteen. Aiheena omien ydinaseiden hankkiminen.
 
Hmm. Tämä panee nyt miettimään. Turkki haluaa nyt yhtäkkikä vastaukset kirjallisina, eli poissa julkisuudesta. Mitäköhän siellä kulisseissa nyt on keskusteltu? Tämähän on uusi käänne.

Toihan voisi vahvasti spekuloiden mennä silleen, että Suomi (ja Ruotsi) vastaa kirjeessä "Emme suostu mihinkään" ja Erdogan sitten julistaa että "Suomi (ja Ruotsi) suostui kaikkiin vaatimuksiimme, päästän heidät siis NATOon". Erdogan säilyttää kasvonsa ja saa (uskoo saavansa) kansaltaan uuden sulan hattuunsa, vaikka todellisuudessa taipuukin NATOn ja USAn kulisseissa laittamaan painostukseen.
Ja tämä sopivasti juuri vähän ennen NATOn huippukokousta.
Toiveajatteluahan tuo on.

EDIT: Ja sitten heti perään tämä. Mitähän nyt?

Mielenkiintoinen huhu, liittyköhän mihinkään
 
"Stoltenberg kertoi uskovansa, että Suomesta ja Ruotsista tulee lopulta Naton jäsenmaita"

Minullakin on ennustus: Uskon että lopulta aurinkomme sammuu.
 
Back
Top