Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Laitetaan vähän sisältöäkin tuosta uutisesta:

13-3-10530195.png


13-3-10530194.png


Vähän pisti taas silmään että ylen uutinen ja suomalaisten maanpuolustustahtokin on tuolla NATO-taustalla.
 
Tämä on nyt aika selviö kun kattavaa kannatusta nauttiva Presidentti sanoo, että Natoon liittyminen ei ole ajankohtainen niin kansakin sanoo, että eipä olla menossa. Mitäs tässä nyt venettä keikuttamaan kun asioista paremmin perillä olevat sanovat, että näillä mennään.

Ja toisaalta asellisen puolustamisen hienoinen virhemarginaaliin mahtuva pudotus on varmasti juonne siitä, että näitä alueselkkauksia ja jäädytettyjä kriisejä on ollut tapetilla ja kaikki eivät koe kaikkia maan kolkkia puolustamisen arvoisiksi tai kaikki kriisejä aseellisiksi tai edes kaikkia lähialueiden kriisejä meitä koskeviksi. Realiteetit näistä "kriiseistä" erossa pysymiseksi eivät siis ole kaikille samat.

Samaten kysymyksen asettelu jo johdattaa vihervasemmistolaiset vastakarvaan kun kysytään nato-kysymys yhdessä maanpuolustustahtoa mittaavan kysymyksen kanssa.

Minäkin voisi asettaa kysymyksen maanpuolustustahdon oheen, että tekisitkö mitään estääksesi jos venäläistä kansallisuutta omaava aikoisi raiskata puolisosi.
 
Norjalaisproffallakin on siis se käsitys, että Venäjällä olisi jonkinlainen punainen viiva tai veto-oikeus siihen, miten itsenäiset valtiot määrittävät puolustuksensa. Toki täytyy muistaa, että sellainen sillä on, jos se sellaisen päättää ottaa.

Ottaisiko, ja jos ottaisi niin mitä se punainen viiva tai veto-oikeus tarkoittaisin, onkin sitten se seuraava kysymys.
Ei, nyt sekoitat sein (olla) ja sollen (pitäisi olla) kysymyksen.

Jos pohdimme turvallisuuspolitiikkaa, suhteessa tuleviin ratkaisuihin, on aivan tervettä pohtia ympäristön reaktiota mahdollisiin ratkaisuihimme. Ja mitä tulee Natoon, Venäjä on aina päräyttänyt sotarumpuuaan ja uhkaillut kun maat ovat liikkuneet kohti Natoa.

Tilanteissa on kuitenkin ollut suuria eroja. Kun Montenegro oli liittymässä, Venäjä pyrki estämään sitä hölmöllä vallankaappaussuunnitelmalla joka meni pieleen. Tämän mahdollisti että Montenegrossa oli kotimaisia serbi- ja venäjämielisiä, mutta kuitenkin vain yhteiskunnan reunoilla, jolloin laajempaa liikehdintää ei voinut organisoida.

Georgiassa Venäjällä oli jo pari maakuntaa joiden separatistiliikettä se oli aikanaan edistänyt ja sillä oli "rauhanturvaajia" maassa, jolloin ei ollut kovin vaikeata saada näitä ottovillejä provosoimaan Georgia pyrkimään ratkaisemaan ongelmaa ottamalla takaisin maakunnat haltuunsa, jolloin Venäjä iski.

Ukrainassa taas kansa nousi vastustamaan Janukovitsin liikettä, jolla tämä olisi muuttanut kurssia EU;hun suuntautuvasta kurssista Venäjän satelliitiksi "Euraasian Unioniin" joka on ihan huuhaata, kuten aika on osoittanut.

Georgian ja Ukrainan osalta on todettava että molemmissa oli sisäinen hajaannus ja Venäläiset olivat vuosikausia valmistelleet operaatioitaan. Ukrainassa oli kasvatettu venäjämielisiä leireillä, sähköisten tiedotusvälineiden aivopesulla ja valmistelemalla suunnitelmia vuosia etukäteen ja kun tilaisuus tuli, käytettiin sekä omia sotilaita Krimillä, "poliittisia turisteja" ottamaan haltuun hallintorakennuksia, Moldovassa, Tsetseniassa ynnä muualla sotineita taistelijoita värvättynä toteuttamaan Venäjän strategiaa Ukrainassa (alkuun). Kummankaan osalta "länsi" ei halunnut tehdä muuta kuin maanitella Georgiaa ja Ukrainaa olemaan tekemättä mitään.

Jos Suomi ja varsinkin Ruotsi päättäisi liittyä, kuulisimme taas päristelyä, mutta kynnys toimenpiteisiin olisi paljon korkeampi, koskatämä kineettiset toimenpiteet olisivat suora hyökkäys "länttä" kohtaan. Kyllä, me ja Ruotsi kuulumme "länteen" ja reaktiot "lännen" pääkaupungeissa olisivat erilaisia kuin entisten neuvostotasavaltojen suhteen.

Pitäisikö reaktion olla erilainen? Ei tietenkään jos katsomme asiaa vationsuvereenisuuden kannalta. Se kuitenkin on erilainen, ja Venäjä tietää sen. Sotilaallisesti Venäjä laskee meidät jo "lännen" leiriin ja todellisuudessa päätös hakea jäseneksi olisi vain poliittinen tappio Kremlille.

Emme tietenkään tiedä kuinka hulluja Kremlissä ollaan, mutta todennäköisesti ei niin hulluja että mihinkään kineettiseen toimiin ryhdyttäsi.
 
Viimeksi muokattu:
.

Samaten kysymyksen asettelu jo johdattaa vihervasemmistolaiset vastakarvaan kun kysytään nato-kysymys yhdessä maanpuolustustahtoa mittaavan kysymyksen kanssa.
.

Naton vastustaminen ei ole mitenkään vihervasemmistolaisten yksinoikeus.
Screenshot_20181201-190804.jpg


Kokoomuksessa on suurin NATO kannatus, mutta sielläkin vastustus on suurempaa kuin kannatus.
37% puolesta ja 43% kolme vastaan.
Vaemmistoliitolla luvut 6%puolesta ja 78%vastaan.

Ottaen huomioon kokoomuksen kannatuksen(2*vasliitto), niin kokoomuksen kannattajissa on naton vastustajia määrällisesti enemmän kuin
vasemmistoliitossa.
 
Viimeksi muokattu:
Koko NATO-keskustelua minusta dominoi tämä, että jos mitään akuuttia vaaraa Venäjän suhteen ei ole, niin suomalaisten ylivoimainen enemmistö ei myöskään NATO-jäsenyyttä halua. Varmasti siinä vaiheessa kun oltaisiin taas syksyä 1939 vastaavassa tilanteessa (neuvottelut Moskovassa ja ryssä vaatii Suomelta alueita), rupeaisi läntisen sotilasliiton apu kyllä enemmistölle kelpaamaan.

Miksi näin ? Minun näkemykseni mukaan vanhan polven YYA-uskovaiset uskovat siihen, että jos Suomi on uskollinen ja kuuliainen Venäjän (=Neuvostoliiton) käskyläinen, ei meille mitään pahaa tule tapahtumaan. Esimerkkinä vaikka presidenttiehdokas Paavo Väyrysen turvallisuuspoliittiset näkemykset viime presidentinvaalien yhteydessä. Sitten meiltä löytyy ihan riittämiin myös nuoremman polven aktiiveja, jotka ideologisista syistä inhoavat Yhdysvaltoja yli kaiken. Tästä on varmasti osittain kiittäminen George Bush nuorempaa ja tämän sotaa Irakissa.

Eri asia sitten se, että tuossa viestin alussa mainitsemassani tilanteessa oltaisiin jo todella kusessa, eikä mitään NATO-jäsenyysasiaa enää voitaisi käynnistellä on tosiasia. Ja tässä mielessä oltaisiin auttamatta myöhässä.
 
No ei kait olekaan. Minulle natovastustajat kuitenkin ovat punaisia, vihreitä, venäjämielisiä tai muuten vaan naiiveja. Osa vain esteellisiä, epärehellisiä tai vastuuta väistäviä.

Minusta naton kannattajat on vastuun välttäjiä(SIIRRETÄÄN VASTUU MUILLE). Raukkoja ja pelkureja toisin sanoen. Minä lupaan tehdä sen minkä pyydetään ja jos ei pyydetä niin oman tonttini hoidan siitä huolimatta.
 
Minusta naton kannattajat on vastuun välttäjiä(SIIRRETÄÄN VASTUU MUILLE). Raukkoja ja pelkureja toisin sanoen. Minä lupaan tehdä sen minkä pyydetään ja jos ei pyydetä niin oman tonttini hoidan siitä huolimatta

Etköhän sinä pysty sen "oman tonttisi" hoitamaan myös vaikka maa kuuluisi NATOon.

No ei kait olekaan. Minulle natovastustajat kuitenkin ovat punaisia, vihreitä, venäjämielisiä tai muuten vaan naiiveja. Osa vain esteellisiä, epärehellisiä tai vastuuta väistäviä

Kyllä NATO-vastustus löytyy tässä maasta VASL, Keskustan ja Persujen riveistä, kuten tuo Passin esittämä tilasto antaa osoittaa.

2. vähiten NATO-vastustusta Suomessa löytyy Vihreiden joukosta.
 
Etköhän sinä pysty sen "oman tonttisi" hoitamaan myös vaikka maa kuuluisi NATOon.

Pystyn, mutta jos sodan syy on muualla kuin suomessa niin vituttaahan se. Myötätuntoa muualle päin ei ole ja epäilen muidenkin myötätuntoa. En odota apuja muilta ja sama pitäisi olla toisinpäin.
 
Kyllä NATO-vastustus löytyy tässä maasta VASL, Keskustan ja Persujen riveistä, kuten tuo Passin esittämä tilasto antaa osoittaa.
No puoluejakauman osalta varmaankin. Mutta jos keskustalainen ei halua Naton turvatakuita ja jakaa ymmärrystä Venäjän toimille niin minulle hän näyttäytyy aika punaisena. Ja moni punainen puolestaan diggaa Venäjää vain vastustaakseen mitä lie läntistä materialismia mutta antaa siis siinä tukensa fasistiselle nykyvänäjän hallinnolle. Eihän näitä puolukannan perusteella ihmisiä tänään toisistaan erota mutta Naton turvatakuista kieltäytyminen ja silti sijaita Naton puolella rajaa - on tyhmää puolukannasta riippumatta.
 
@tiedotusosasto

Tuollainen "värikoodaus" puolueiden kohdalla on aika harhaanjohtavaa.

Persut ajavat Suomea ulos EU:sta ja ovat myös NATO-jäsenyyden tukkeena. Monelle tämänkin palstan "kansallisromantikolle" tuo on riemuvoitto, mutta lähemmäksi "maanpetturuutta" (sitaateissa, koska legitiimit ehdot eivät täyty) omasta näkökulmastani on vaikea päästä. Mahorkka haisee, ja "idän syliin" olisi niin kiva päästä, vaikka "kansallissankariporukan" mielestä ihan hyvin pärjättäisiin yksinkin. Todellisuus olisi kumminḱin kusi sukassa olemista 24/7 ainakin niiden osalta, joille jäisi kunnia olla vastuussa asioista.
 
No juuri sitähän tuossa esitin. Punaiset voi olla mustia ja vihreät punaisia. Naapurin kansallistunnus on kuitenkin edelleen punainen.

Toki voivat. Mutta puolueilla on myös puolueohjelma, josta sitä väriä voi käydä arpomassa omiin näkökulmiinsa sopivaksi. Yksittäinen puolueen jäsenhän nyt voi sanoa mitä tahansa.
 
Toki voivat. Mutta puolueilla on myös puolueohjelma, josta sitä väriä voi käydä arpomassa omiin näkökulmiinsa sopivaksi. Yksittäinen puolueen jäsenhän nyt voi sanoa mitä tahansa.
Kyse olikin Natojäsenyydestä ja sen gallupista joka juurikin jakaa mielipiteitä myös puolueen sisällä. Jäikö ketju lukematta.
 
Back
Top