Suomi on puolustamisen arvoinen maa!

Suomi on puolustamisen arvoinen, ja viime kädessä sen ainoa puolustaja on Suomen kansa. Täällä on hyvä elää ja olla. Mitä enemmän olen maailmaa nähnyt, olen vakaasti tullut siihen tulokseen, että kestävin rakkaus minulla on tähän maahan. Olen toki hemmotellut itseäni margaritalla biitsillä ja ollut hetken kauniiden unelmien laguunissa, mutta onneksi olen nähnyt myös persläpiä, raakaa väkivaltaa ja hirveää politiikkaakin.

Mutta ei minun puolustustahtoni ole kiinni siitä, olemmeko jollain listalla kärjessä. Tätä maata ja sen tulevaisuutta ovat puolustaneet muiden muassa työmiehet, joiden isät olivat saattaneet tehdä rikoksia tai joutua kompastellen syntyvässä uudessa heikossa demokratiassa itse mielivaltaisen rikoksen uhriksi, eikä ollut paljon etuja, vaan vasta heidän lapsillaan oli paremmin. Kurjan, köyhän harmaan armeijamme keskimääräinen taistelija oli metsätyömies tai työmies. Maailman paras sotilas, joka pelasti Suomen kaksi kertaa. Miten voisi jotain Wahlroosia, miehestä ilman isänmaata, pääomasta ilman isänmaata, koskaan arvostaa yhtä paljon! Toivottavasti myös isänmaallisen asevelityömiehen henki tulee perimänä Suomessa.

Maata puolustaa myös tuntemani pieni yrittäjä, jonka raskas tehtävä on ollut taistella rankkojen kustannusten kanssa ja valvoa öitä, samalla kun hän maksaa viiden miehen palkan. Hän ei ole mikään kvartaalikapitalisti. Hänen uhkanaan on markkinoiden lisäksi valtion käsi.

En pidä maanpuolustajina suuria "Mehiläisiä", jotka kiertävät liikaa yhteisöllisiä veroja - olkoon miten laillista hyvänsä. Laki ei aina ole minun jumalani. Laki voi olla väärin. Se voi olla huono. Meillä on vain pari miljoonaa palkansaajaa, joista alle 150 000 yrittäjää. Me hoidamme koko infran, tiet, koulut, sairaalat

Jos joskus meillä on vaikeuksia, ei pidä huutaa, miksi valtio ei tee mitään, missä viipyy etu ja tuki. Valtio olemme me. Me olemme kansa. Ei pidä kysyä, mitä maa voi tehdä hyväksemme, vaan mitä itse voi tehdä maalle. Vain yhteisöllisyys arvona voi viedä eteenpäin. Itsekkyys, ahneus ja puhdas omanvoiton tavoittelu on lyhytnäköistä ja sen jälkiä näette lähialueillakin.

Vain pyyteettömyydellä ja kokonaisnäkemyksellä voimme voittaa kaikki, olla kakkosesta se ykkönen. Ja sitä meissä pohjimiltaan on, mutta se tulee esiin yleensä vasta peruuttamattoman uhan edessä. Olemme pikkupolitiikkamme ja tieriitojemme keskellä lopultakin varmasti maailman viimeinen yhtenäinen intiaaniheimo, vaikka miten leikkisimme Brysseliä Stubbin johdolla. On erilaisia aikoja. Notkea pajunoksa taipuu tuulessa katkeamatta ja sitkeä mänty kaivautuu kallioon pieneenkin multaan ja pitää irvistäen kiinni.

Pitää huolehtia nuorisosta. Patistaa heitä toimimaan, ei vain passiivisena makaamaan. Nuorisotyössä on vapaaehtoisille aina tilaa. Tätä maanpuolustusta olen tehnyt paljon. Minulla on tuhansia "ottolapsia", urheilusta, kerhoista. Miksi juosta mailman ääriin palvelemaan hiekkaa, kun tekemistä on ihan vieressä!

Nämä tuli nopeasti ja ehkä miettimättä, voi olla viilattavaa. Lähden nyt viiikoksi tai pariksi katsomaan, onko missään muualla asiat paremmin vai huonommin.
 
Miten mahtaa olla poliitikkojemme maanpuolushengen kanssa? Kykenevätkö sellaiset poliitikot, jotka eivät kykene osallistumaan demokratian puolustamiseen Euroopan mittakaavassa, puolustamaan sitä tosipaikan tullen omalla maaperällä, tai edes päätöksillään myöntämään siihen tarvittavat resurssit?

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...-ei-halua-tiukentaa-venaja-pakotteita/3491178
 
Kykenevät. Komentosillalta näkee joskus vähän pitemmälle, vaikka ei siltä konehuoneessa tunnu, kun keinuttaa. Meidän on hoidettava myös oma tonttimme, johon kukaan toinen ei tule mukaan auttamaan.

Venäjä on meille tärkeä maa, emmekä me kohtele sitä vihamielisesti. Me sitoudumme EU:n linjaan, koska kuulumme siihen, mutta emme milloinkaan saa olla hölmöjä kaasu-Saksan ja Mistral-Ranskan joukoissa. Se intoaika on jo ohi. Ei olla EU:n kolkkapoikia. Sekin on maanpuolustusta.

Ajatus siitä, että NATO olisi ulkopoliittisesti viisasten kivi eikä oma parlamentaarinen järjestelmämme ole mitään siihen verrattuna, ei oikein nappaa. En ollut antamassa ohjia Varsovan liitollekaan. Ohjat omiin käsiin, vankkureita voi lainata välillä.
 
Toisaalta kulttuurimme, tapamme ja lainsäädäntömme ovat edelleen erittäin protestanttisia. Vaikka kuinka kieltäisi kristinuskon vaikutuksen elämässään, ei Suomessa kasvanut pääse siitä mitenkään irti. Tästä syystä en ole eronnut kirkosta, vaikka hyvin moni ystäväni on niin tehnytkin.

Jeps. Aiemmin vielä mietin kirkosta eroamista, koska sen viesti ei vaan minun länsimaisia arvoja vastaa ja kirkko on keskittynyt aivan toisarvoisiin juttuihin, eli että valheisiin perustuvasta raamatusta on päntätty jotta "Hauki on kala, hauki on kala, hauki on kala". Enää ei saa laillisesti raiskata omaa vaimoakaan kuten vielä hyvällä kristillisellä 80-luvulla.

Kun pappien usko raamattuun faktapohjaisena kirjana laskee ja sitä käsitellään yhä enemmän vain moraalisena ohjenuorana jota pitää osata soveltaa oman aikalaistensa silmissä ja tätä on nähty sitten käytännössä naispappeutena ja homoliittoina niin meikäläinen päätti että tämmöisessä uskonnollisen kulttuurin, ja sitä kautta koko yhteiskunnan kulttuurin, muutoksessa minä haluan olla osana. Itse kun pidän itseäni kristittynä, mutta vain siinä että uskon länsimaiseen humanismiin joka minun mielestäni on uusin kritillisen kulttuurin muoto. Hyvin vastakkainen näkemys siis kuin @KIM kohdalla mutta semmoista se on.

Toki sitä voidaan kysyä että miten tämä vaikuttaa maanpuolustushenkeen? Maa on ehkä entistä parempi kaikille asua ainakin noin niinkuin ihmisarvojen kannalta vaikkakin taloudellisesti asia ei näin ole, mutta kuoleeko samalla nationalismin henki? Siis ei sillä että nationalismia sinällään kannattaisin, mutta kyky/halu puolustaa omaa maataan on yksi nationalismin hyvistä puolista. Toisaalta tällä hetkellä eletään heikon venäjän jälkikrapulassa, maanpuolustukselliset asiat eivät ole olleet kovinkaan tärkeitä, ehkä ne nyt vähän taas korostuvat.
 
Kylläpä moni niistä "kvartaalikapitalisteista" on kovin hyvä asia Suomelle ollut, vaikkei kaikki sitä halua myöntääkkään. Ansiotuloverotusta voisi aivan hyvin laskea, se olisi sitä sosiaalista oikeudenmukaisuutta sun muuta vastaavaa.
 
Miten mahtaa olla poliitikkojemme maanpuolushengen kanssa? Kykenevätkö sellaiset poliitikot, jotka eivät kykene osallistumaan demokratian puolustamiseen Euroopan mittakaavassa, puolustamaan sitä tosipaikan tullen omalla maaperällä, tai edes päätöksillään myöntämään siihen tarvittavat resurssit?

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/...-ei-halua-tiukentaa-venaja-pakotteita/3491178

Voe ristikiven mikko näitä juttuja. Suomenko pitää oikein etunenässä puolustaa saksalalsia ja itävaltalaisia? Voi tulla holotna sellaisessa Euroopassa, jossa isot tekijät hoitavat keskinäistä suhdettaan kahdenvälisesti Venään kanssa ja me aloitamme reuhkaamisen euroopan puolesta iha ite ja yksin. Kehitys ei ole lupaava, mutta ei siltä silmiään silti kannata sulkea.

Stubbin "raikkaat" kannanotot ja idealistinen koohotus...niistä on jäljellä tuulen huuhtoma perse.
 
KIMin listan muutoksia kansalaisten enemmistö pitänee parannuksina.

Ja juuri tämä kansalaisten enemmistön hengellinen ja moraalinen rappio on se kaikkein murheellisin asia minulle. Meillä ei ole enää "yhteiskunnallista vanhurskautta". Kansalla ei ole enää Jumalan siunausta. Minun sydämeni vuotaa verta kun ajattelen kansalaisteni surkeaa tilaa. Rakastan maata ja kansaa sen, vaikka siitä aiheutuu suurta tuskaa.
 
Vastaappa tähän: Jos jumala kerran on olemassa, niin miksi suomen kansalla ei muka olisi jumalan siunausta? Eiköhän tuo tunnista hyvän asian ilman, että me siitä meteliä pidämme. Se että ei mukailla orjallisesti jonkun uskonnon oppeja ei tee meistä yhtään sen huonompia ihmisiä! Päin vastoin! Juuri äsken oli uutinen, jonka mukaan tämä maa on olikos se viides listalla, jossa tutkittiin sitä, että missä maassa Islamin uskon arvot toteutuvat parhaiten! Siis arvot, eikä se miten orjallisesti sen oppeja noudatetaan. Kristilliset arvot eivät niin paljoa eroa Islamista, joten tuota voidaan hyvin pitää vertailukelpoisena.
 
Ja juuri tämä kansalaisten enemmistön hengellinen ja moraalinen rappio on se kaikkein murheellisin asia minulle. Meillä ei ole enää "yhteiskunnallista vanhurskautta". Kansalla ei ole enää Jumalan siunausta. Minun sydämeni vuotaa verta kun ajattelen kansalaisteni surkeaa tilaa. Rakastan maata ja kansaa sen, vaikka siitä aiheutuu suurta tuskaa.

Sinä Kim murehdit liian isoja asioita. Kukin voi lopultakin elää vain oman elämänsä, ei toisiin voi paljoa vaikuttaa. Ihmisen sisällä on kaksi koiraa, hyvä ja paha. Kumpi voittaa? Se, jota ruokit joka päivä. Voitko syöttää viittä miljoonaa koiraa?
 
Onkohan Pohjois- Koreassa vastaavia tutkimuksia ja uutisointia?

http://www.iltasanomat.fi/tiede/art-1288707457817.html
Kyllä nyt kelpaa - tutkijat: Suomalaisilla Euroopan korkein älykkyysosamäärä

Mensan järjestämän älykkyystestin täyttöä.
Sari Gustafsson
Julkaistu: 27.6.2014 20:43

Oululaiset tutkijat tekivät yllättävän havainnon.

Suomessa asuvat Euroopan älykkäimmät ihmiset.

Tätä mieltä on oululainen tutkijaryhmä.

– Suomalaisten älykkyysosamäärä on Euroopan korkein, suomalaisilla on Euroopan parhaat tulokset pisa-testeissä, Oulun yliopistossa dosenttina vaikuttava Edward Dutton perustelee.

Duttonin mukaan monessa tieteellisessä tutkimuksessa suomalaisille on mitattu poikkeuksellisen korkea älykkyysosamäärä.

Dutton viittaa tuoreeseen tutkimukseen, jossa suomalaisten älykkyysosamääräksi on laskettu yli 105.

Luku on Euroopan korkein ja edustaa myös maailman huippua. Vain joissakin Aasian maissa, kuten Kiinassa, Koreassa ja Japanissa, äly säkenöi terävämmin.

Missä tieteen Nobelit?

Vaikka suomalaisella riittää älyä vaikka muille jakaa, omituista on, etteivät hengen lahjat näy esimerkiksi tieteen Nobeleita jaettaessa.
Tieteen Nobelin on saanut virallisesti kaksi suomalaista: Artturi Virtanen ja Ragnar Granit.

Väkilukuun suhteutettuna suomalaiset ovat Nobelin saajatilastossa 22. sijalla.

Granit on kiistanalainen henkilö. Suomessa syntynyt Granit hankki ennen Nobelia Ruotsin kansalaisuuden.

– Kun Granitia ei lasketa, Suomen sijoitus on 28. Edellä on sellaisia maita kuin Kroatia ja Saint Lucia, Dutton sanoo.

Dutton uskoo, että suomalainen luonne selvittää outoa arvoitusta.

Suomalainen on luonteeltaan ahkera ja sovitteleva. Hän hillitsee hyvin itsensä, on epäitsekäs, ei räiskähtele.

Duttonin mielestä suomalainen kurinalainen luonne auttaa menestymään keskittymistä vaativissa tehtävissä, kuten pisa-testissä.

Samat ominaisuudet kääntyvät suomalaisia vastaan tiedemaailmassa.

– Itsehillintä ja ahkeruus voivat tukahduttaa luovuutta ja neroutta, Dutton viittaa suomalaisten heikkoon Nobel-menestymiseen.

Jos aikoo keksiä jotain mullistavaa, pitäisi olla luova ja ulospäin suuntautunut persoona.

Kylmä ilmasto muovannut luonnetta

Suomalaisten erikoinen luonteenlaatu johtuu Duttonin mukaan paljolti asuinympäristöstä. Hän muistuttaa, että ihmisen luonteenpiirteistä 66 prosenttia on perinnöllisiä.

– Erittäin kylmä ympäristö on kehittänyt suomalaista.

Luonto on karaissut suomalaista jääkaudesta lähtien. Suomalaisesta on kehittynyt sisäänpäin kääntynyt ja hillitty.

Duttonin, Jan te Nijenhuisin ja Eka Roivaisen tutkimus "The puzzle of why Finns have the highest IQ, but one of the lowest number of Nobel prizes in Europe" julkaistaan Intelligence -lehdessä.

Heidi Vaalisto
 
Voe ristikiven mikko näitä juttuja. Suomenko pitää oikein etunenässä puolustaa saksalalsia ja itävaltalaisia? Voi tulla holotna sellaisessa Euroopassa, jossa isot tekijät hoitavat keskinäistä suhdettaan kahdenvälisesti Venään kanssa ja me aloitamme reuhkaamisen euroopan puolesta iha ite ja yksin. Kehitys ei ole lupaava, mutta ei siltä silmiään silti kannata sulkea.

Tätähän se suomessa aina tuppaa olemaan! Osa porukasta innostuu aina liikaa "isojen" jutuista ja niissä ollaan näkevinään ties mitä salattua viisautta. Ollaan mallioppilaita unionissa ja aikoinaan osa halusi täälläkin aloittaa totaalisen sodan bolsevismia vastaan. Nyt sitten ollaan näkemässä uudessa aakkossopassa se puhdas kilpi, jonka palvelijaksi pitää heittäytyä 110 prosenttisesti.

Mietin kuinka 20 vuotta sitten nähtiin eräässä järjestössä kaikki hyvä ja puhdas. Päivittäistavaroita piti saada tulevaisuudessa puoli ilmaiseksi, lounaalla piti virtaamaan edullinen mutta laadukas ranskalainen viini, nuorten piti saada erittäin hyviä virkoja Brysselistä, ei passeja, opiskelupaikan piti pudota Sorbonnesta, bemarit duunareilla ja mersut toimareille, alkoholikulttuurin piti muuttua kuin taikaiskusta keskieurooppalaiseksi, harrasteilmailua odotti suuri tulevaisuus ja käsiaseiden kantaminen itsepuolustukseksi piti myös tulla mahdolliseksi. Perään vielä korkeampiin hengenarvoihin vetoavat '"ikuinen rauha ja kansojen välinen ystävyys".

Jäsenyyden toteutumisen jälkeen tunnelmat olikin sitten monella kuin Ilmari Kiannon punaisesta viivasta. "Mitä helvettiä! Miksi ravintolan ovella on portsarit kun ollaan Euroopassa?"

Kuninkaan nöyrät alamaiset, tsaarin vaatimattomat palvelijat, Leninin opetuslapset, kuninkaan tilaajat, nahkahousu saksalaiset, YYA:n ystävät, Euroopan omistajat... Aina tuntuu olevan joku isonen völjyssä huomattavalla osalla väestöä? Kun idoli siirtyy historian romukoppaan niin aina löytyy uusi isonen, jonka oppeja noudattamalla löytyy onni & autuus!
 
Takt.tst-majava:

juuri näin se menee. Ja sitten vuorollaan kukin tiedostavaisto itkee kansan tyhmyyttä, kun se ei heti ymmärrä lähteä säntäämään kulli suorana ja turpa vaahdossa mukaan.....

Mutta katsotaan nyt, mitä tuleman pitää. Kyttäsin tänä keväänä kuin mykkä höplötintä, että tekeekö A. Stubb henkilökohtaista uraa särmikkäällä ja raikkaalla automaattilausuntogeneraattorillaan....ja siltähän tämä nyt näyttää. Pitää olla todella Asialle vihkiytynyt, jos ei huomaa, millä tavoin sisäpolitiiikkaa tehtiin tänä aikana.

Pitääkö paikkansa huhu, jonka mukaan Venäjä piti Suomen ylimmän johdon täysin tietoisena kevään tapahtumista, koko ajan ja jatkuvasti? Jos näin on, niin erikoiseen valoon asettuu moni luettu ja kuultu kevään aihe.
 
Mietin kuinka 20 vuotta sitten nähtiin eräässä järjestössä kaikki hyvä ja puhdas.

Mistä järjestöstä mahdat puhua?

Päivittäistavaroita piti saada tulevaisuudessa puoli ilmaiseksi, lounaalla piti virtaamaan edullinen mutta laadukas ranskalainen viini, nuorten piti saada erittäin hyviä virkoja Brysselistä, ei passeja, opiskelupaikan piti pudota Sorbonnesta, bemarit duunareilla ja mersut toimareille

Nuohan ovat kutakuinkin toteutuneet. Päivittäistavarat halpenivat, alkoholia saa tuoda lähes rajattomasti (vielä uusienkin rajoitusten osalta kaksi ukkoa saa tuoda pakettiautollisen juomia) ja myös kotimaassa alkoholi on ennätyshalpaa ja saatavuus on lähes rajatonta. Ennen EU:ta ei olutta saanut R-kioskilta..

Nuorisolle on koko Euroopan yliopistot avoinna haettavaksi, myös Sorbonne. Passia ei tarvita, kun dokumentiksi riittää ajokortin kokoinen henkilökortti. EU-virat ovat auki myös suomalaisille.

80-luvulla duunarit ajoivat Ladoilla ja Warreilla, äveriäämmät ehkä Nissan Sunnyllä. Autojen hinnat ovat laskeneet puoleen sitten 90-luvun alun ja käytettyjen tuonnin avautuminen on mahdollistanut Mersulla ajamisen duunareillekin.

Nämä edut ovat sen luonteisia, että niistä hyötyminen edellyttää kansalaiselta omaa aktiivisuutta. Ketään ei tulla pirtinkamarista hakemaan Sorbonneen. Omalla työllä ja aktiivisuudella sinne on haettava. Eikä passittomuudellakaan ole niin väliä, jos oma elämä pyörii kotipirtin, viinakaupan ja essonbaarin kolmiota. Ei siellä passia ennenkään tivattu.

alkoholikulttuurin piti muuttua kuin taikaiskusta keskieurooppalaiseksi,

Tuollaista tuskin mikään ulkopuolinen voima voi muuttaa. Ainakin minun lähipiirin alkoholikulttuuri ei ole koskaan ollut humalahakuista, eikä EU sitä miksikään muuttanut. Emme myöskään tissuttele jatkuvasti viiniä.

harrasteilmailua odotti suuri tulevaisuus ja käsiaseiden kantaminen itsepuolustukseksi piti myös tulla mahdolliseksi.

Ettei vaan mennyt EU ja USA sekaisin? Ei kai Eurooppaa ole koskaan pidetty harrasteilmailun paratiisina, kuten USA:ta tai Australiaa? Samoin käsiaseet eivät ole mikään eurooppalainen juttu, vaan kontrolli on useissa maissa Suomeakin tiukempaa.

Perään vielä korkeampiin hengenarvoihin vetoavat '"ikuinen rauha ja kansojen välinen ystävyys".

Rauhanprojektina EY ja EU on ollut täydellinen menestys, eikä mitään muutosta ole näkyvissä.
 
Nuorisolle on koko Euroopan yliopistot avoinna haettavaksi, myös Sorbonne.

Eipä pahemmin näy suomalaisia nuoria Euroopan huippuyliopistojen käytävillä? Sen sijaan suomalaisia näkyy pienten halpisyliopistojen käytävillä suorittamassa maksullisia tutkintoja. Eli ei todellakaan sitä mitä luvattiin. Ulkomailla opiskelu on ollut käytännössä mahdollista aikaisemminkin, esim. omista sukulaisistani osa on opiskellut 60-luvulla ulkomailla.

alkoholia saa tuoda lähes rajattomasti (vielä uusienkin rajoitusten osalta kaksi ukkoa saa tuoda pakettiautollisen juomia) ja myös kotimaassa alkoholi on ennätyshalpaa ja saatavuus on lähes rajatonta. Ennen EU:ta ei olutta saanut R-kioskilta..

Ai nyt tuo sitten on muodossa "saa tuoda lähes rajattomasti". Et sitten muista niitä lööppejä joissa asiantuntijat vakuutti, että tulevaisuudessa esim. kossupullo maksaa Suomessa 30-40 mk:aaa.

Alkoholin saatavuudella kioskeista taas ei ole mitään tekemistä EU:n kanssa ja osassa EU:maita ei edes ole kioskeja Suomen tapaan. Tiedoksesi, että ihan YYA ajan Suomessakin oli lyhyt liberaalin alkoholipolitiikan kausi jolloin osa ravintoloista sai olla auki 23 tuntia vuorokaudessa ja osa panimoista toimitti juomia kotiin.
 
Viimeksi muokattu:
Mistä järjestöstä mahdat puhua?
80-luvulla duunarit ajoivat Ladoilla ja Warreilla, äveriäämmät ehkä Nissan Sunnyllä. Autojen hinnat ovat laskeneet puoleen sitten 90-luvun alun ja käytettyjen tuonnin avautuminen on mahdollistanut Mersulla ajamisen duunareillekin.

Rikkaiden jätteiden tonkiminen on nyt sitten muuttunut rikkaudeksi... Kai ne Afrikassakin on sitten vaurastuneet kun ne ei enää aja 60-luvun autoilla niin kuin 80-luvulla vaan nykyään ajetaan 90-luvun ajopeleillä.

Nämä edut ovat sen luonteisia, että niistä hyötyminen edellyttää kansalaiselta omaa aktiivisuutta. Ketään ei tulla pirtinkamarista hakemaan Sorbonneen. Omalla työllä ja aktiivisuudella sinne on haettava. Eikä passittomuudellakaan ole niin väliä, jos oma elämä pyörii kotipirtin, viinakaupan ja essonbaarin kolmiota. Ei siellä passia ennenkään tivattu.

Tyypillistä vallanpitäjien puhetta, "kansalaiset eivät vaan ymmärrä kaiken mahtavuutta". Epäilen, että kukaan sinun lähipiiristäsi ei koskaan Sorbonnen lattioita kuluttanut, itse asiassa siellä ollaan helvetin ylpeitä Ranskasta ja ranskalaisuudesta ja ranskalaiselta eliittikoulun kasvatilta et saa kunnioitusta matelulla tyyliin "Kyllä Ranska on hieno maa! Ajatella Pariisissa katupojatkin puhuu ranskaa!!"

Missä muuten ovat kymmenet tuhannet virat joita lupailtiin? Tai vaikka ne 300 000 työpaikkaa joiden piti syntyä teollisuuteen EU jäsenyyden jälkeen (tai ne 200 000 norjalaista työpaikkaa joiden piti siirtyä Suomeen, jos Norja sanoo" EI EU" kansanäänestyksessään?)
Jokakeväistä uutisointia on kertoa kuinka monta nuorta pääsee Pariisin Disneylandiin (amerikkalainen firma!) töihin! Onko hattaranmyynti sitten se hyväpalkkainen harjoittelupaikka EU hallinnossa???
 
Viimeksi muokattu:
Passia ei tarvita, kun dokumentiksi riittää ajokortin kokoinen henkilökortti. EU-virat ovat auki myös suomalaisille.

Voi taivas miten typerää juttua. Ennen passin sai ilman mitään ajanvarausta ja se oli edullinen ja voimassa 10 vuotta.

Nyt EU:n määräyksistä johtuen se on kallis ja sen tilaamiseen aika pitää varata etukäteen. Lisäksi se on (EU:n määräyksistä johtuen) vain viisi vuotta voimassa. EU:n henkilökortti on muuten saman hintainen kuin passi ja se on voimassa samat viisi vuotta (jos joku näkee tuossa jonkun parannuksen niin on melko typerä). Aikaisemmin myös vanhentunut asiakirja kelpasi Suomessa henkilöllisyystodistuksena, tämän EU sitten kielsi.

Ylipäätänsä rajatarkastuksista luopumisesta vouhkaaminen oli lähinnä niiden harrastus jotka eivät koskaan olleet Euroopassa matkustelleet. Taas kokemuksesta voin kertoa, että ennen EY:tä matkustin autolla Suomesta Portugaliin ja ainoa pidempi rajatarkastuksesta johtunut viivytys oli viiden minuutin odotus Itävallassa jossa edellä kulkenut auto hajosi rajapuomille. Silloin poliisi kysyi passia - muutoin pelkkä suomipassin kannan näyttäminen auton ikkunasta riitti.

Pelkkä virkojen aukiolo ei auta - noin vertailun vuoksi esim. Neuvostoliitossa, Rhodesiassa ja vaikka E-Afrikassa virat olivat auki "kaikille". Kumma kyllä ne paremmat virat meni jostain syystä tietyille kansallisuuksille, talonmieheksi ja vahtimestariksi sitten pääsi rupusakkikin (kuten suomalaiset EU:ssa).

Ettei vaan mennyt EU ja USA sekaisin? Ei kai Eurooppaa ole koskaan pidetty harrasteilmailun paratiisina, kuten USA:ta tai Australiaa? Samoin käsiaseet eivät ole mikään eurooppalainen juttu, vaan kontrolli on useissa maissa Suomeakin tiukempaa.

Aiheesta oli kirjoittelua tuon aikaisissa ase- ja ilmailu-alan julkaisuissa. Direktiivien piti "mahdollistaa" käsiaseiden kantaminen mukana ja ilmailullekkin luvattiin suurta tulevaisuutta.

Rauhanprojektina EY ja EU on ollut täydellinen menestys, eikä mitään muutosta ole näkyvissä.

Jos suomalaiset päättävät omista asioistaan niin Ranskan ja Saksan välille syttyy sota! Menee läpi ehkä käytäväpuheena samanmielisten joukossa. Niin ja EU:ssa on muuten käsittelyssä ehdotus joka toteutuessaa kieltää kaikki itselataavat aseet unionissa.
 
Tiettyä lohtua tuo se, että Suomi liitettiin perustuslain vastaisesti EU:hun. Sinä päivänä kun 101 kansanedustajaa tulee järkiinsä niin tuo sopimus todetaan laittomaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka persuilla onkin yliedustus näillä sivuilla soisi myös "taktisen taistelumajavan" pysyvän edes jotenkin älyllisellä linjalla.

Suomea on hyvä puolustaa osana yhteistä eurooppalaista perhettä. En näe mitään lisäarvoa siinä, että palattaisiin vanhaan YYA-aikaan, en vaikka Jusilla olisi siellä iki-oma suo ja kuokka joihin EU-direktiivit eivät vaikuttaisi.
 
Suomea on hyvä puolustaa osana yhteistä eurooppalaista perhettä.

Mitään eurooppalaista perhettä ei ole! Mitä yhteistä on suomalaisella tai vaikka portugalillaisella? Ei mitään! Portugali korostaa EU politiikassaan yhteistyötä Brasilian kanssa ja meillä on pohjoiset ulottuvuudet. Onneksi ne lehtijutut joissa vaikka ranskalaiset "lupasi kuolla Suomen puolesta" on historiaa. Tuollaisia julkaistiin mm. "euroopan kansallispäivänä" vielä 2000-luvun vaihteessa. Sinulla on näköjään vieläkin tuo pateettinen vaihe päällä?

En näe mitään lisäarvoa siinä, että palattaisiin vanhaan YYA-aikaan, en vaikka Jusilla olisi siellä iki-oma suo ja kuokka joihin EU-direktiivit eivät vaikuttaisi.

Sinä sen sanoit en minä! Neuvostoliitto ei koskaan vaatinut, että ruplaa tulisi käyttää rahayksikkönä Suomessa tai minkälaiset henkilöllisyystodistukset täällä kelpaa.

Suomen asema ei vastaa edes Puolan asemaa kylmän sodan aikana. Neuvosto Viro on lähempänä totuutta. Suurin osa suomalaisista vaan kieltää todellisuuden ja vetoaa lillukanvarsiin "Ei itsenäisessä Virossa ollut duunareilla autoja, nyt voi ajaa ladalla ja ajatella KUKA TAHANSA voi ostaa kaviaaria ja shamppanjaa kioskista."
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top