Tohtori on tympääntynyt puun suomalaiseen pystykauppa järjestelmään.
Puun pystykauppa on korruptiota
Puunhankinnan kulut, noin 600 miljoonaa euroa, ovat isännätöntä rahaa, koska puunmyyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyjä kustannuksia. Hän saa tietää vain jäännöksen, jota nimitetään puun kantohinnaksi, kirjoittaa Lauri Vaara. (Kuva: ANNI NIEMINEN)
Puukauppojen hitaasta sujumisesta keskustellaan metsäalalla jatkuvasti. Metsänhoitajat syyttävät metsänomistajia yritysmäisyyden puuttumisesta puunmyynneissä. Todellisuudessa yritysmäisyys puuttuu puunostosta, jota järjestävät metsänhoitajat.
Metsänhoitajien maassa (väitöskirjani nimi) metsänhoitajilla on oma puunhankinnan palveluyritys. Metsäyhtiön omistama puunvälitysyritys on liitetty yhtiön puunosto-osastoon metsäosastoksi. Valtaa metsäosastossa käyttävät metsänhoitajat. Metsäosastosta on tehty puun hovihankkija. Yrittäjiltä ei osteta tehtaille toimitettua puuta.
Vastaava monopoli syntyisi asuntojen välitykseen, jos pankin omistama asuntojen välitysyritys liitettäisiin pankin lainaosastoon asunto-osastoksi. Finanssivalvonta on kieltänyt pankkeja suosimasta omia asuntovälitysyrityksiä.
Metsäosasto periytyy hevoskaudelta, jolloin puunhankintaan liittyi muun muassa kämppien ja hevostallien rakentamista. Koneellisen puunkorjuun aikakaudella metsäosasto saattaa olla tarpeeton rasite.
Metsänhoitajien maassa on myös oma puukauppatapa, jolla puunkorjuu otetaan metsänhoitajien korjuupalvelun monopoliksi. Metsäosasto ostaa puuta ehdolla, että puunmyyjä vastasuorituksena ostaa korjuutyön metsäosastolta. Ehto piilotetaan puun pystykaupalla, jossa puun ja korjuutyön kaupat tehdään yhdellä hinnalla. Pystykaupoilla korjataan yksityismetsien puusta 85 prosenttia.
Muissa Euroopan maissa ei ole pystykauppoja eikä metsäyhtiöiden palveluyrityksiä. Puukaupat ovat tienvarsi- ja tehdaskauppoja ja puun toimittavat jalostajille pääosalta yksityiset yrittäjät.
Pystykauppa on korruptiota. Arvostetussa englanninkielisessä metsäalan oppikirjassa todetaan: ”Puun pystykauppa on täydellinen – ehkä paras – korruptiota aiheuttava ja ylläpitävä järjestelmä”.
Korruption alku on siinä, että pystykaupassa metsäosastolla ei ole liiketaloudellista tulosvastuuta toiminnastaan. Vastuuta puunkorjuun kustannuksista ei ole, sillä metsäosasto vähentää korjuun kustannukset ja muut kulut pimeästi puunmyyjän bruttotulosta, puun tehdashinnasta. Vastuuta myöskään yhtiön puukustannuksista ei ole, sillä puu luovutetaan tehtaalle hankintakustannuksilla.
Puunhankinnan kulut, noin 600 miljoonaa euroa, ovat isännätöntä rahaa, koska puunmyyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyjä kustannuksia. Hän saa tietää vain jäännöksen, jota nimitetään puun kantohinnaksi.
Puunkorjuun kuluvähennystä voidaan manipuloida rajattomasti, sillä vähennettyjen kustannusten ei tarvitse vastata todellisia kustannuksia. Kuusitukin kaupoissa kuluvähennys on yleisesti nollaa pienempi eli puun pystyhinta on tienvarsihintaa korkeampi. Kuluvähennykseen voidaan sisällyttää muitakin kuin korjuun kustannuksia.
Kuluvähennysten manipuloinnilla säädellään jäännöskantohintaa, jolla ohjataan puunmyyjiä haluttuun käyttäytymiseen puukaupoissa. Korkealla jäännöshinnalla palkitaan puunmyyjiä pystykaupoista, avohakkuista ja puun kesäkorjuusta. Matalalla jäännöshinnalla rangaistaan hankintakaupoista, poimintahakkuista ja talvikorjuun vaatimuksista.
Metsänhoitajien korjuupalvelussa vallitsee lähes uskomaton sokeus talouden peruskäsitteistä; puunkorjuun tehokkuus ymmärretään väärin. Kustannusten minimointi ei viiteenkymmeneen vuoteen ole ollut puunkorjuun tehostamisen tavoitteena. Sen sijasta on tavoiteltu työn tuottavuutta, jota on mitattu työtunnin kuutiometreillä. Siinä ei oteta huomioon metsäkoneen hinnan korkoja ja lyhennyksiä eikä lavettikuljetuksen ja hankintaorganisaation kustannuksia.
Väärin ymmärretty tehokkuus käynnisti 1960-luvulla tapahtumasarjan, joka saattaa olla maan talouselämän kaikkien aikojen suurin talouspoliittinen moka. Maataloustraktori syrjäytettiin puunkorjuusta ja tilalle tuotiin metsätraktori, vaikka maataloustraktorin ajotaksat olivat taksataulukoissakin metsätraktorin maksuja alemmat. Seurauksena oli koneiden vajaakäyttö sekä pellolla että metsässä.
Korjuutyön maksaja oli eristettävä puunkorjuusta, sillä maksaja ei tavoittele korkeaa työmäärää vaan matalia kustannuksia. Maksaja – puun myyjä – eristettiin puun pystykaupoilla.
Metsäkonetta mainostettiin edistyksen harppauksena. Todellisuudessa se aiheutti samanlaisen elinkeinoelämän romahduksen kuin muutkin tunnetut edistyksen harppaukset. Puunkorjuun ansioiden menettäminen romahdutti maatilayritysten kannattavuuden. Kymmenet tuhannet maatilayritykset lopettivat toimintansa ja väki muutti Suuressa muutossa Ruotsiin ja kaupunkeihin.
Nykyisinkin metsäkoneen kustannukset ovat metsävarustetun maataloustraktorin kustannuksia korkeammat. Kalliin korjuun lisäksi kustannuksia nostavat metsäkoneen edellyttämä avohakkuu ja puun kesäkorjuu. Kesäkorjuu on talvikorjuuta kalliimpaa, ruhjoo metsiä ja levittää maannousemasientä.
Puun talvikorjuu olisi edullista myös metsäteollisuudelle. Korjuukustannusten alentuminen alentaisi metsäyhtiön puukustannusta. Sahatavaran laatu edellyttää tukin talvikorjuuta. Puun lumivarastointi on kesäkorjuuta edullisempi tapa tyydyttää tehtaiden tuoreen puun tarve kesällä.
Puukaupan ongelmien ratkaisu edellyttää pystykaupan lopettamista. Korjuutyön sitominen puun kauppaan pystykaupaksi voidaan kieltää kilpailulain vastaisena kauppatapana.
Erillisissä korjuutyön kaupoissa metsäyhtiöt kilpailisivat maatila- ym. yrittäjien rinnalla tienvarsikauppojen puunkorjuusta ja puun myyjä maksajana valitsisi urakoitsijan. Talvikauden puunkorjuu voisi lisätä maatilayritysten tuloja noin 400 miljoonalla eurolla. Metsätalouden vuotuiset kustannukset voisivat alentua noin 200 miljoonaa euroa (20 prosenttia).
LAURI VAARA
maatalous- ja metsätieteitten tohtori, valtiotieteen tohtori, Helsinki
http://www.iisalmensanomat.fi/news/puun-pystykauppa-on-korruptiota/
