Nyt tuli niin osuva teksti Libera-säätiöltä, että täytyy jakaa täälläkin:
http://www.libera.fi/blogi/lahtisiko-jeesus-traktorimarssille/
--
Kirkko julkaisi taannoisen traktorimarssin yhteydessä maataloustuottajia koskevan
kannanoton. Kannanotto vaikuttaa omituiselta, suorastaan epäkristilliseltä.
Kannanotossa todetaan, että maataloustuottajilla on kristillisessä etiikassa “erityistehtävä”, koska “he varjelevat yhteistä puutarhaamme”. Tämän vuoksi Suomen ja Euroopan unionin tulee huolehtia siitä, että “maatalouden tuet ovat riittävät”. Kirkon mukaan maataloustukiaisten maksaminen näyttää siis olevan kristillinen velvollisuus. Maataloustuottajilla on pyhä oikeus harjoittaa kannattamatonta liiketoimintaa, koska he ovat kristikunnan puutarhureita.
Ajatus vaikuttaa entisestä kirkon jäsenestä erikoiselta. Luulin, että kristillinen etiikka velvoittaa auttamaan köyhiä ja heikkoja. Maataloustuet sen sijaan tarkoittavat sitä, että julkiset varat käytetään köyhien auttamisen sijasta kannattamattoman liiketoiminnan pönkittämiseen.
Maataloustukia maksetaan yhden arvion mukaan Suomessa vuosittain 2,7 miljardia. Kuten aiemmassa
blogikirjoituksessa totesin, tällä summalla voitaisiin korottaa jokaisen köyhimpään 10 %:iin kuuluvan suomalaisen perheen elintasoa 50 %. Aivan totta: tukirahoilla voitaisiin antaa kullekin Suomen köyhimmistä perheistä puolet lisää tuloja joka vuosi. Suomalaista köyhyyttä voitaisiin siis vähentää todella merkittävästi maataloustukiin käytetyillä rahoilla.
Kristillisen etiikan mukaan kaikki ihmiset ovat lähimmäisiä. Lähimmäisyys ei katso maiden rajoja. Entä jos maataloustuet käytettäisiin kirkon kehitysyhteistyöhön? Yksi merkittävistä Kirkon ulkomaanavun kohteista on
Eritrea. Suomen maataloustukiin käytetyillä varoilla jokaisen 6 miljoonan eritrealaisen elintasoa voitaisiin
nostaa 80 % .
Kirkko siis käytännössä vaatii kannanotossaan, että 600 vuoden yhteisvastuukeräysten
tuottoa vastaava summa pitää käyttää tukiaisiin, sen sijaan että niillä autettaisiin köyhiä Suomessa tai maailmalla.
Kirkko ei jätä köyhien rokottamista tukiaisten pyhittämiseen. Kannanotossa vaaditaan julkista ruoan hintoihin puuttumista. Oletettavasti tällä tarkoitetaan hintojen nostamista julkisten toimenpiteiden avulla. Ruoan hintojen nostaminen olisi kuitenkin myrkkyä pienituloisille. Mitä köyhempi perhe, sen suurempi nimittäin on
ruokamenojen osuus kulutuksesta.
Pienituloisia kotitalouksia on Suomessa paljon, maataloustuottajia vähän. Ruoan hinnan nostaminen on siis politiikkaa, joka iskee suureen joukkoon pienituloisia suomalaisia ja hyödyttää pientä vähemmistöä. Ruoan hinnan nostaminen vaikuttaa aivan yhtä epäkristilliseltä kuin tukiaisten maksaminenkin.
Eurooppalaisen maataloustuki- ja tullipolitiikan seuraukset kehitysmaissa ovat myös tunnetusti hyvin kielteisiä. Kotimaisten tuottajien suojelu tapahtuu kehitysmaiden
viljelijöiden kustannuksella. Paitsi että kehitysmaiden tuottajat ovat suomalaisia paljon köyhempiä, he lienevät aivan yhtä lailla yhteisen puutarhamme varjelijoita. Mutta kirkko ei tunnu olevan huolissaan näiden köyhien lähimmäisten hyvinvoinnista.
Kirkon ajama politiikka tarkoittaa sitä, että julkiset varat käytetään köyhien auttamisen sijasta tukiaisiin, että suomalaisia köyhiä rangaistaan korkeilla ruoan hinnoilla ja että kehitysmaiden viljelijät pidetään köyhinä.
Järjestelmän korvaaminen markkinataloudella kuulostaisi paljon kristillisemmältä. Se johtaisi köyhien perheiden pienempään ruokalaskuun, ihmisten tasavertaisempaan kohteluun, tukivarojen vapautumiseen parempaan käyttöön ja kehitysmaiden asukkaiden elämän parantumiseen.
Seurauksena olisi varmaankin maataloustuotannon vähentyminen Suomessa. Mutta tämä on aivan luonnollista kansainvälistä työnjakoa. Suomessa ei kannata tuottaa kaikkea. Sen sijaan kannattaa erikoistua sellaiseen toimintaan, joka täällä on ilmasto- ja muut olosuhteet huomioonottaen järkevää. Maatalouden alueellinen tuottavuusvaihtelu oli tuttua jo Jeesukselle, joka hyödynsi sitä kuuluisassa
kylväjävertauksessaan.
Ainakin maallikosta kirkon maatalouspoliittista kannanottoa on hyvin vaikea perustella kristillisillä arvoilla. Suopea tulkinta sekoilulle on se, että piispat ovat tempautuneet mukaan traktorimarssin herättämään yleiseen maataloushurmokseen. Siihen samaan, joka saa poliitikot puoluekantaan katsomatta
itkemään tai
valokuvauttamaan itsensä traktorin kyydissä. Synkempi tulkinta on se, että kirkkokin on omaksunut täydellisesti suomalaisen eturyhmäpolitiikan tympeän ajattelutavan.