Ikarus
Respected Leader
Nyt on tässä kohti harvinen sääilmiö eli aurinko paistaa. Hörppään tuossa kahvit pohjalle ja jonkun ajan päästä aamukasteiden haihduttua Sampoa starttaamaan.
Suuri maatalouskeskustelu
- Viestiketjun aloittaja H.A
- Aloitus PVM
Nyt on tässä kohti harvinen sääilmiö eli aurinko paistaa. Hörppään tuossa kahvit pohjalle ja jonkun ajan päästä aamukasteiden haihduttua Sampoa starttaamaan.
Joo, takana ovat ne ajat, kun eläinlääkäri tuli vastaan kuplavolkkarilla.
Geronimo
Ylipäällikkö
Katso liite: 11232
Pohjanmaalla märkää, ei pellot pölise.. Onneksi sää vaikuttaisi nyt poutaantuvan.
Laatutappioita on jo tullut, toivotaan ettei tule lisää.
On kuin riisipelto istutuksen aikaan tosin vesi johdetaan pois ennenkuin riisi puidaan.
Keinosiementäjät ajeli ennenaikaan kuplavolkkareilla kanssa. Ja se on jättänyt lehmien kollektiiviseen muistiin jäljen joka ilmenee niiden kiinnostuksena edelleenkin ko automallia kohtaan. Olen kerran itse nähnyt kun kaverin kupla oli lehmälauman herkeämättömän mielenkiinnon kohteena..
Ja kun nykyään ei ole sairasteurastusta niin se pistää kyllä miettimään kahdesti lähdetäänkö sen elukan kanssa kalliiseen lääkintärumbaan ollenkaan. Jos se ei parane niin siihen on helposti uponnut monen satasen edestä eläinlääkärikuluja ja sitten vielä saat maksaa raadon noutamisesta. Sairaana teurastetusta elukasta sai sentään jotain. Saattoi saada ns. omansa pois jos ei muuta.
Geronimo
Ylipäällikkö
Ikarus
Respected Leader
3 000 thaipoimijaa kerää enemmän marjoja myyntiin kuin kaikki viisi miljoonaa suomalaista
Kova fyysinen työ on thaimaalaisille tuttua. Heillä ja marjoja ostavilla yrityksillä on yhteinen tavoite: haalia metsästä mahdollisimman paljon marjoja.
”He ovat rehellisiä, taustaltaan useimmiten buddhalaisia. Thaimaalaiset eivät ole lainkaan hyökkääviä vaan ystävällisiä. Heistä 75–80 prosenttia on ollut Suomessa jo useita kertoja. He tuntevat säännöt ja velvollisuudet”, Pasanen kertoo.
''Moniosaajat'' Irakista voisivat ottaa thaimaalaisen työmoraalista ja elämän asenteesta mallia. Suhtautuisin maahanmuuttoon huomattavasti nykyistä joustavammin, jos tuolta porukkaa näiden Vokissa makoilevien etelän ''hedelmien'' sijasta tänne saataisiin.
Ja jos turvapaikka myönnetään, makoilu jatkuu yhteiskunnan varoilla.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...n-kaikki-viisi-miljoonaa-suomalaista-1.160098
Kova fyysinen työ on thaimaalaisille tuttua. Heillä ja marjoja ostavilla yrityksillä on yhteinen tavoite: haalia metsästä mahdollisimman paljon marjoja.
”He ovat rehellisiä, taustaltaan useimmiten buddhalaisia. Thaimaalaiset eivät ole lainkaan hyökkääviä vaan ystävällisiä. Heistä 75–80 prosenttia on ollut Suomessa jo useita kertoja. He tuntevat säännöt ja velvollisuudet”, Pasanen kertoo.
''Moniosaajat'' Irakista voisivat ottaa thaimaalaisen työmoraalista ja elämän asenteesta mallia. Suhtautuisin maahanmuuttoon huomattavasti nykyistä joustavammin, jos tuolta porukkaa näiden Vokissa makoilevien etelän ''hedelmien'' sijasta tänne saataisiin.
Ja jos turvapaikka myönnetään, makoilu jatkuu yhteiskunnan varoilla.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/...n-kaikki-viisi-miljoonaa-suomalaista-1.160098
3 000 thaipoimijaa kerää enemmän marjoja myyntiin kuin kaikki viisi miljoonaa suomalaista
Kova fyysinen työ on thaimaalaisille tuttua. Heillä ja marjoja ostavilla yrityksillä on yhteinen tavoite: haalia metsästä mahdollisimman paljon marjoja.
”He ovat rehellisiä, taustaltaan useimmiten buddhalaisia. Thaimaalaiset eivät ole lainkaan hyökkääviä vaan ystävällisiä. Heistä 75–80 prosenttia on ollut Suomessa jo useita kertoja. He tuntevat säännöt ja velvollisuudet”, Pasanen kertoo.
''Moniosaajat'' Irakista voisivat ottaa thaimaalaisen työmoraalista ja elämän asenteesta mallia. Suhtautuisin maahanmuuttoon huomattavasti nykyistä joustavammin, jos tuolta porukkaa näiden Vokissa makoilevien etelän ''hedelmien'' sijasta tänne saataisiin.
Ja jos turvapaikka myönnetään, makoilu jatkuu yhteiskunnan varoilla.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/politiikka/3-000-thaipoimijaa-kerää-enemmän-marjoja-myyntiin-kuin-kaikki-viisi-miljoonaa-suomalaista-1.160098
Joo.
Tai sitten kun vierestä katsoo, niin alkaa miettiä, että jos pelkästä pääsystä marjanpoimintaan pitää maksaa n. 3500€ + päivittäinen asuminen ja ruoka sekä tietenkin auto ja varusteet ja vielä työvoiman maahantuoja määrää marjojen ostohinnan niin...
Tuossa jutussa mainittiin suurimmiksi tuloiksi 10-15.000€, mutta Lapin Kansassa poimijat ovat puhuneet 7-8.000€:n tienesteistä. Ja ihan vitusti saapi tehä hommia noihinkin, ei kateeksi käy.
Onneksi pahimmista ylilyönneistä aletaan päästä irti. Meillekään eivät enää työnny autolla pihaan, eivätkä appiukoltakaan ole enää 5 vuoteen rankakasoja polttaneet.
Ikarus
Respected Leader
Laittelin eväät ja kahvit valmiiksi mukaan (mahaan) ja töröttelin 7 h Sampolla yhtä soittoa. Ohran puintikosteus 20 %:n luokkaa, kantavuusongelmia näillä mäkimailla ei ole. Ei niillä vesi pysy, eikä vuoristoaluiden tuesta puhuminen (LFA-tuki) tällä alueella ole täysin tuulesta temmattua.. jyrkimmät kallistukset on sellaiset, että täydellä tankilla ei uskalla sivurinteeseen ajaa. Puimurin kaatamisen riski on todellinen.
Viljasato tässä kohti maata on sekä laadullisesti että määrällisesti erittäin hyvä, paras minun muistini mukaan koskaan. Satanut on vähän väliä koko kesän, mutta sademäärät ovat jääneet kohtuulliseksi. Siihen yhdistettynä hyvä lämpösumma, kasvit tykkää.
Nyt tarvittaisiin pitempi poutajakso sadon korjuuta varten. Ennusteiden mukaan näyttäsi parempaa olevan luvassa. Hyväkään sato ei paljoa lämmitä, jos se jää mätänemään peltoon.
Hyvä juttu että puinnit lähtee lopultakin etenemään. Ne taitaa olla ne mäkimaat semmosia että normaalivuonna tuskaillaan vedenpuutteen kanssa ja sitten tämmöisenä kasvukautena kun mustan mullan tasangot kärsii vedenpaisumuksesta niin mäet antaa huippusadon.
Ikarus
Respected Leader
Mäkimaat on viljelyvarmoja joka vuosi. Kuivanakin vuotena hietamoreeni nostaa kapillaarisesti hyvin vettä kasveille eikä sateisena vuotena ylimääräiset vedet niillä pysy.
Suurin ongelma on kivisyys. Itse olen ratkaissut tämän suorakylvöllä. Suorakylvökone ei nosta yhtään kiveä. Satotaso kepeillä mailla kuten HtMr vähintäänkin sama kuin perinteisillä menetelmillä. Voi olla jopa isompi, kun maassa olevaa kevätkosteutta ei hukata maan muokkauksessa.
Kuvassa kotimaisen valmistajan suorakylvökone.
Viimeksi muokattu:
Sarek1
Ylipäällikkö
Melkoinen myrsky tänään, meni tosin etelämpää ohi. "Paska kaupunni" karkoittaa jopa sääilmiöt.
Tuosta puutavarasta sen verran, että kunnollista rakennuspuuta on kyllä aika työläs löytää. Oksaista vimpaa ja säippää on kyllä hyllyt pullollaan. Kiroan samalla vuosikymmenten takaisen "tehometsätalouden" metsäojituksineen. Olisi mukava kasvatella tuleville sukupolville monenlaista askartelupuuta, mutta manttaalit ovat monipuoliselle omatuotannolle hivenen epäedullisella suunnalla. Ainakin vielä nykyisissä ilmasto-oloissa. Visakoivu ja monenlaiset lehtipuut kangastelevat mielessä. Havupuutkin kyllä kelpaavat ja pidänkin omia maita oikeastaan eräänlaisina säilytysalueina; vain sairaat tai katkenneet puut pistetään halkotavaraksi. Muu saa kasvaa rauhassa. Sertifikaatteja ja koneurakoita on tyrkytetty, mutta nollasummakauppaan en ole ryhtynyt.
Kaupunkipihat ovat niin pieniä, että näillä viitsii kasvatella vain syömämarjoja. Herukat, karviaiset ja tyrni tuottavat mukavan vitamiinilisän syyskesällä, raparperistakin saa mehua, soppaa ja piirakkaa. Mansikat voisi laittaa uudestaan jonain kesänä, penkin paikkaa täytyisi vähän vaihtaa. Omenalajike on sellainen, että siitä nauttivat lähinnä työkaverin omistamat hevoset. Hyvä kun kelpaa ja jollekin tulee iloinen mieli.
Tuosta puutavarasta sen verran, että kunnollista rakennuspuuta on kyllä aika työläs löytää. Oksaista vimpaa ja säippää on kyllä hyllyt pullollaan. Kiroan samalla vuosikymmenten takaisen "tehometsätalouden" metsäojituksineen. Olisi mukava kasvatella tuleville sukupolville monenlaista askartelupuuta, mutta manttaalit ovat monipuoliselle omatuotannolle hivenen epäedullisella suunnalla. Ainakin vielä nykyisissä ilmasto-oloissa. Visakoivu ja monenlaiset lehtipuut kangastelevat mielessä. Havupuutkin kyllä kelpaavat ja pidänkin omia maita oikeastaan eräänlaisina säilytysalueina; vain sairaat tai katkenneet puut pistetään halkotavaraksi. Muu saa kasvaa rauhassa. Sertifikaatteja ja koneurakoita on tyrkytetty, mutta nollasummakauppaan en ole ryhtynyt.
Kaupunkipihat ovat niin pieniä, että näillä viitsii kasvatella vain syömämarjoja. Herukat, karviaiset ja tyrni tuottavat mukavan vitamiinilisän syyskesällä, raparperistakin saa mehua, soppaa ja piirakkaa. Mansikat voisi laittaa uudestaan jonain kesänä, penkin paikkaa täytyisi vähän vaihtaa. Omenalajike on sellainen, että siitä nauttivat lähinnä työkaverin omistamat hevoset. Hyvä kun kelpaa ja jollekin tulee iloinen mieli.
Mäkimaat on viljelyvarmoja joka vuosi. Kuivanakin vuotena hietamoreeni nostaa kapillaarisesti hyvin vettä kasveille eikä sateisena vuotena ylimääräiset vedet niillä pysy.
Suurin ongelma on kivisyys. Itse olen ratkaissut tämän suorakylvöllä. Suorakylvökone ei nosta yhtään kiveä. Satotaso kepeillä mailla kuten HtMr vähintäänkin sama kuin perinteisillä menetelmillä. Voi olla jopa isompi, kun maassa olevaa kevätkosteutta ei hukata maan muokkauksessa.
Kuvassa kotimaisen valmistajan suorakylvökone.
Niin tosiaan taitaa Itä-Suomen mäet olla paljolti hietaisia. Hiesutöyräät on sitten enempi semmoisia poutivia. Asuin muutaman vuoden idässä sikäläisittäin melko erikoisen peltoaukean laidassa. Oli tasaista lakiaa kuin Pohjanmaalla konsanaan ja maa semmoista hyvin runsasmultaista hietaa. Yhtäaikaa hikevää ja läpäisevää. Viljat oli aina ihan uskomattoman hyviä kasvukauden sääoloista riippumatta.
Geronimo
Ylipäällikkö
Onkohan nämä tutkijat hukanneet täysin mielen hallinnan ja jotkut kysyvät miksi populistit saavat kannatusta, kannattaako ihan oikeasti kysyä?
@Bushmaster allekirjoitus taitaa pitää paikkaansa.
Maanviljely oli ihmiskunnan pahin virhe, historioitsija väittää – oli pakko kysyä, onko hän tosissaan
Ilman maanviljelyä ei olisi kolmiloikkaa, kuukävelyä eikä edamjuustoa. Israelilainen Yuval Noah Harar sanoo menestyskirjassaan, että järjestäytynyt yhteiskunta huononsi ihmisten elämää vuosituhansien ajan.
SUNNUNTAI 28.8.2016 2:00
Ville Similä HS
NOIN KYMMENEN TUHATTA vuotta sitten tehtiin suuri päätös. Ihmiskunta oli elänyt parisen miljoonaa vuotta metsästäjä-keräilijän elämää.
Yhtenä kauniina päivänä joku kuitenkin päätti, että nyt jäädään tähän, ryhdytään viljelemään maata eikä lähdetä enää mihinkään.
Kaikkihan me tiedämme, mitä siitä seurasi. Tähän tapaan maanviljelyn vallankumouksesta kerrottiin jo alaluokilla:
Maanviljelys oli tuottavampaa kuin metsästäminen, ja siksi ihmiskunnan koko kääntyi nopeaan kasvuun. Ammatit eriytyivät, kun ihminen saattoi asettua paikoilleen. Elämä oli helpompaa, turvallisempaa ja parempaa.
Ilman maanviljelyn aloittamista emme olisi nyt tässä, lämpöisessä sohvannurkassa, vaan kiertelisimme sateisessa loppukesän metsässä etsimässä hirveä ja pelkäämässä tulevaa talvea.
Ei olisi tiedettä, kulttuuria, yhteiskuntaa, Shakespearea, teoreettista filosofiaa,Einsteinia, sosialidemokraattista puoluetta, kuukävelyä, Juice Leskistä, kolmiloikkaa, edm-musiikkia, edamjuustoa eikä Lucky Luke -sarjakuvia.
Olipa onnekas päätös!
Ei ollenkaan, sanoo historioitsija Yuval Noah Harari. Hänen mukaansa maanviljelyyn siirtyminen oli kauhea virhe. Jos ihminen olisi ymmärtänyt, mihin maanviljelyn aloittaminen johtaa, hän ei ehkä olisi ryhtynyt koko hommaan.
Maanviljely tarkoitti huonompaa ja yksipuolisempaa ravintoa, pakotti tekemään enemmän työtä ja altisti kulkutaudeille. Se ei muuttanut elämää turvallisemmaksi, vaan usein päinvastoin.
Lähes kaikki, mitä meille maanviljelyn siunauksellisuudesta on kerrottu, on Hararin mukaan väärin.
MITÄ IHMETTÄ?
Yuval Noah Harari (s. 1976) on israelilainen historioitsija. Hän on keskiajan tutkija, mutta menestyskirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia hän kertoo lajimme tarinan noin 70 000 vuoden ajalta.
BARAK BRINKER / WIKIMEDIA COMMONS
Yuval Noah Harari on kirjoittanut ihmiskunnan historiasta menestysteoksen.
Alun perin vuonna 2011 julkaistu kirja on käännetty jo 30 kielelle, ja Jaana Iso-Markun suomennos ilmestyi keväällä.
Kirjan kiehtovin jakso on se, jossa Harari kutsuu maanviljelystä ihmiskunnan suurimmaksi petokseksi.
Onko Harari tosissaan vai härnääkö vain? Sitä on kysyttävä häneltä suoraan.
”Teoria on kirjoitettu aivan vakavissaan”, Harari vastaa sähköpostissaan ja lisää, ettei kyse ole hänen päähänpistostaan. Aiemmin ajatusta ovat kehitelleet evoluutiobiologi Jared Diamond ja antropologi Marshall Sahlins.
Mutta mitä järkeä siinä on? En todellakaan aio lähteä metsästämään jäniksiä.
Tässä ei olekaan kyse meistä.
”Teoria kuulostaa kaukaa haetulta nykysuomalaisen mielestä, jonka elämä on varmasti mukavampaa kuin muinaisilla metsästäjä-keräilijöillä. On kuitenkin väärin arvioida historiaa ja erityisesti maanviljelyn vallankumousta nykypäivän länsimaalaisten näkökulmasta”, Harari sanoo.
Harari ei tarkoita sitäkään, että metsästäjä-keräilijän elämä olisi ollut paratiisia. Kaikkea muuta: elämä oli ankara ja yleensä lyhyt.
Maanviljely ei kuitenkaan muuttanut elämää helpommaksi, Harari väittää. Tuhansien vuosien ajan elämä oli monin tavoin paljon ankeampaa kuin metsästäjä-keräilijöillä.
Harari kehottaa miettimään asiaa muinaisen egyptiläisen tai 1800-luvun kiinalaisen maanviljelijän näkökulmasta.
”1800-luvun Kiinassa, muinaisesta Egyptistä puhumattakaan, maanviljelijät tekivät enemmän ja rankempaa työtä kuin metsästäjä-keräilijät. He saivat huonompaa ruokaa, olivat paljon alttiimpia nälänhädälle ja tappaville tartuntataudeille, ja he kärsivät paljon enemmän poliittisesta epätasa-arvosta ja riistosta”, Harari sanoo.
Toki meillä nyt vuonna 2016 on lokoisat oltavat. Mutta se on vasta viimeisten parin sadan vuoden aikaansaannosta, Harari sanoo. Tuhansien vuosien ajan miljoonat ihmiset kärsivät raa’asta työnteosta, nälänhädistä ja kulkutaudeista.
Heitä ei olisi yhtään lohduttanut, että viidensadan vuoden kuluttua Pohjoismaissa voidaan hyvin.
MITEN maanviljelykseen siirtyminen sitten vaikutti ihmiseen? Onko Harari oikeassa? Kysytään muiltakin.
Bioantropologi Markku Niskanen on tutkinut muinaisten metsästäjä-keräilijöiden ja varhaisten maanviljelijöiden luita ja luurankoja.
”Merkitys terveyteen oli valtava”, Niskanen sanoo.
Maanviljelykseen siirtyminen siis heikensi ihmisten terveyttä, Niskanen tarkentaa.
Myös hänen mukaansa ihmiset alkoivat voida huonommin muun muassa siksi, että ravinto oli liian yksipuolista.
Niskanen on mukana kansainvälisessä suurtutkimuksessa, jonka tulokset ovat jo selvät: Kun maanviljely alkoi, ihmisten keskimitta lyheni ja luumassa heikkeni.
Maanviljelyyn siirtyminen alkoi jo muovata ihmisiä pullamössöksi.
Paikalleen asettuminen toi ihmiskunnan elämään aivan uudenlaisen vitsauksen, työn. Hararin mukaan metsästäjä-keräilijän ”työpäivä” oli usein yllättävän lyhyt, ehkä vain kuutisen tuntia.
Maanviljelyyn siirtyminen kaksinkertaisti työmäärän. Ja työ oli ihmiselle huonosti sopivaa.
Metsästäjä-keräilijöiden elämäntapa oli liikkuva, joten jo pienet lapset kävelivät hurjia matkoja ja jopa kantoivat ällistyttäviä kuormia. Ja se on ihmisen luumassan kehittymisen kannalta välttämätöntä, Niskanen sanoo.
Metsästäjä-keräilijän elämä oli vaarallista, totta kai, ja ravinto saattoi olla ajoittain hyvin niukkaa. Toisaalta miljoonien vuosien evoluutio oli muovannut ihmisen lajiksi, jolle liikkuva elämäntapa sopi mainiosti.
”Kehomme ja mielemme ovat sopeutuneet kauriiden perässä juoksemiseen, omenapuihin kiipeilemiseen ja metsissä sienien perässä samoilemiseen”, Harari sanoo.
”Maanviljelijän elämä taas vaati pitkiä työpäiviä paahtavassa auringossa kyntäen, kylväen, joesta vesiämpäreitä kantaen ja maissintähkiä noukkien. Se oli haitallista selälle, polville ja nivelille ja tylsistytti mielen.”
Työ on aivan viime aikoina hieman helpottunut. Mutta tämäkin koskee vain ohutta etuoikeutettua osuutta ihmiskunnan jäsenistä.
”Tänäkin päivänä satojen miljoonien ihmisten elämä kehitysmaissa on kovempaa ja julmempaa kuin kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden”, Harari sanoo.
Ajatellaan vaikkapa bangladeshilaisia hikipajatyöläisiä. He voivat asua taloissa ja katsella generaattorivoimalla televisiota. Silti he raatavat valtaosan elämästään 12-tuntisissa vuoroissa seitsemänä päivänä viikossa. Työ on erittäin kuluttavaa, ja silti se riittää juuri ja juuri elättämään työläisten perheet.
”En usko, että työläisten kivikautiset esi-isät olisivat kovin kateellisia, jos näkisivät heidän elinolonsa. Mieluummin he varmaankin menisivät metsään etsimään sieniä ja metsästämään kauriita”, Harari sanoo.
Mutta Bangladeshin 11 miljoonan asukkaan Dhakasta ei enää kaurismetsälle lähdetä. Valinta on jo tehty. Hararin sanoin: ansa on napsahtanut kiinni.
Maanviljelyn pirullisimpia ansoja oli se, että se asetti ihmisen koko elannon yhden korren varaan.
VESA-MATTI VÄÄRÄ
Varhaisimmat merkit maanviljelyksestä on löydetty Varsinais-Suomesta, jota on kutsuttu Suomen vilja-aitaksi. Salossa vehnä alkoi olla valmista puitavaksi elokuun puolivälissä.
AIVAN NÄINÄ päivinä täsmälleen 150 vuotta sitten, elokuussa 1866, tilanne alkoi selvitä kaikessa karmeudessaan.
Alla oli jo yksi huono satovuosi. Kevät 1866 oli huolestuttavan pitkä: Järvistä jäät lähtivät vasta kesäkuussa. Alkukesä oli sateinen, ja peruna mädäntyi peltoon.
Varautuminen oli aloitettu jo keväällä. Viinanpoltto kiellettiin, kansalaisille opetettiin sienien valmistusta ravinnoksi, ja senaattori J. V. Snellman alkoi tilata ulkomailta viljaa.
Toivo eli elokuuhun asti.
Silloin saapui halla, ja pakkaset tulivat syyskuussa. Ensin tyhjenivät varastot ja sitten torpat, kun nälkä ajoi ihmiset kerjuulle. Ja tästä painajainen vasta alkoi, sillä seuraavakin sato oli surkea.
Alkuvuodesta 1868 nälkä otti omansa. Kuolintilastot näyttävät hyytävällä tavalla, kuinka julmia kevätkuukaudet olivat. Uhrien määrä nousi tasaisesti tammikuun noin 8 000 kuolleesta toukokuuhun, jolloin nälkään kuoli 25 500 suomalaista.
Vuonna 1866 Suomessa oli ainakin kolmentuhannen vuoden kokemus maanviljelystä. Silti suuret nälkävuodet tappoivat arviolta kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä, kenties 150 000 ihmistä.
Pula-aikana metsästäjä-keräilijä oli maanviljelijää paremmassa asemassa, koska ravintolähteitä oli paljon. Jos jostakin ravintolähteestä oli pulaa, sen saattoi korvata toisella.
Kun maanviljelyyn siirryttiin pysyvästi, ihminen unohti miljoonien vuosien perinnön nopeasti. Vuoden 1866 suomalaiset yrittivät lykätä tuhoa opettelemalla epätoivoissaan sienien syömistä.
Toki Suomessa on viljelyn ohella aina käyty metsällä ja kalassa. Mutta maanviljelyn myötä väestö oli kasvanut niin suureksi, että riista ei enää millään riittänyt pelastamaan ihmisiä nälkäkuolemalta.
KUKA SUOMESSA kantaa poliittisen vastuun maanviljelyn aloittamisesta?
Syyllisiä voidaan etsiä Turusta, Ristiinasta tai Karjaalta.
Näiltä paikkakunnilta on löydetty muinaisia ohranjyviä, jotka on kylvetty aikaisintaan noin 1800 eKr. ja viimeistään noin 1000 eKr. Varmuudella niitä ei kuitenkaan voi laittaa ikäjärjestykseen, kertoo arkeologi Santeri Vanhanen Helsingin yliopistosta. Myös Itä-Suomessa on merkkejä varhaisesta maanviljelystä, Vanhanen sanoo. Hän tutkii muinaisia jyviä ja siemeniä ja valmistelee varhaisesta maanviljelystä väitöskirjaa.
SANTERI VANHANEN
Arkeologi Santeri Vanhanen löysi viereisen hiiltyneen ohranjyvän Lepinjärven pohjoispuolelta Raaseporista. Se on ajoitettu pronssikaudelle noin 1400–1250 eKr ja on yksi vanhimmista Suomesta löytyneistä viljakasvin jyvistä. Se löytyi kuopasta, jossa oli keramiikkaa ja palanutta luuta. Alueelta on löydetty liesiä, keittokuoppia ja auranjälkiä.
Vanhanen huomauttaa, että muinaissuomalaiset viljelivät enimmäkseen ohraa eivätkä kaikkein epäterveellisintä viljaa eli vehnää.
Vuonna 2013 tutkijaryhmä teki mullistavan löydön. Huhdasjärveltä nykyisen Kouvolan alueelta löytyi tuhansia vuosia vanha siitepölyhiukkanen, joka osoittautui tattariksi. Huhdasjärvellä on siis mahdollisesti ollut jonkinlainen tattariviljelmä noin 5300 eKr., siis yli seitsemäntuhatta vuotta sitten.
Nämä muinaiskouvolalaiset eivät missään nimessä olleet maanviljelijöitä, sanoo tutkimusryhmän johtava arkeologi Teemu Mökkönen.
”He eivät välttämättä viljelleet takapihallaan”, hän sanoo. Tattarin istuttaneet ihmiset eivät siis ehkä olleet asettuneet aloilleen.
Joka tapauksessa kesti vielä monta tuhatta vuotta ennen kuin viljely alkoi vakiintua.
Ilmeisesti suomalaiset siirtyivät maanviljelijöiksi hyvin hitaasti. ”Ohran viljely alkoi viimeistään pronssikaudella eli 1500–500 eKr., ja sitä oli monin paikoin eteläistä Suomea”, Vanhanen sanoo.
Pääelinkeinoksi maanviljely tuli Suomessa vasta 500–1200 jKr., Vanhanen sanoo.
HISTORIANKIRJOITUS kuvaa menneisyyden pikakelauksella, loogisesti eteenpäin puksuttavana jatkumona.
Mutta ei se välttämättä niin mene. Viljely on voinut alkaa hetkeksi, loppua välillä ja alkaa taas uudestaan. Näin on voinut käydä vuosituhansien aikana ties kuinka monta kertaa.
”Suomi on maanviljelyn kannalta aika äärirajoilla”, Teemu Mökkönen sanoo.
Suomi onkin yksi niistä paikoista, joissa ihmiset ovat jatkaneet metsästäjä-keräilijän elämäntapaa hyvällä menestyksellä uskomattoman pitkään. Suomessa viimeiset saamelaiset asettuivat aloilleen vasta 1980-luvulla.
Lähes kaikki alkuperäiskansat Pohjois-Amerikan intiaaneista Grönlannin inuiitteihin ovat lopulta liittyneet moderniin yhteiskuntaan.
Eikö tämä kerro siitä, että metsästäjä-keräilijän elämä on ihmiselle kuitenkin liian kovaa?
”Yleensä metsästäjä-keräilijöillä ei ole ollut paljon valinnanvaraa”, Harari vastaa.
Ihmiskunnan historioitsija kertoo tästä melko tuoreen esimerkin. Kun englantilainen kapteeni James Cook saapui Australiaan huhtikuussa 1770, alkuperäiskansa aboriginaalit pärjäsivät mainiosti metsästäjä-keräilijöinä.
”Aboriginaalit eivät todellakaan kutsuneet Cookia Australiaan, jotta he pääsisivät töihin pelloille ja tehtaisiin”, Harari sanoo.
”Eurooppalaiset kolonialistit ajoivat aboriginaalit ikiaikaisilta mailtaan ja orjuuttivat ja tappoivat heitä. Lopulta yli-innokkaat lähetyssaarnaajat ja rasistinen valtio alisti heidät. Nykyään heidän ei enää ole mahdollista elää metsästäjä-keräilijöinä.”
MAANVILJELY ja aloilleen asettuminen eivät voittaneet siksi, että ne pidensivät ihmisen elämää.
Metsästäjä-keräilijätkin saattoivat elää hämmästyttävän vanhoiksi, jos onnistuivat väistelemään karhun hampaat ja kanssaihmisten kirveet. Ihminen saattoi elää jopa 80-vuotiaaksi.
Se oli kuitenkin erittäin harvinaista. Lähes joka toinen kuoli jo ennen 15-vuotispäiväänsä, Markku Niskanen sanoo.
”Moni ajattelee, että metsästäjä-keräilijät olivat kukkaislapsia ja hippejä, mutta yhteisöjen sisäinen ja välinen väkivalta oli joka kolmannen aikuisiän saavuttaneen kuolinsyy. Etenkin nuoret miehet tappoivat toisiaan”, Niskanen muistuttaa.
Useimmiten entisajan maanviljelijäyhteisöt olivat Hararin mukaan vähintään yhtä väkivaltaisia kuin metsästäjä-keräilijöiden. Järjestäytynyt yhteiskunta tarkoitti myös yhä järjestäytyneempää tappamista.
Antiikin roomalaiset ja keskiajan eurooppalaiset olivat Hararin mukaan todennäköisesti väkivaltaisempia kuin useimmat metsästäjä-keräilijöiden yhteisöt.
Suomessa muistetaan puukkojunkkarien aikakausi 1700-luvun lopusta 1800-luvun puoliväliin. Silloin Etelä-Pohjanmaata riivasi jengiväkivalta, joka nosti henkirikosluvut pahemmiksi kuin Sisiliassa.
Maanviljelys ei juuri vähentänyt ihmisten kuolleisuutta, mutta syntyvyyttä se lisäsi räjähdysmäisesti. Vilja ruokkii monikymmenkertaisen määrän ihmisiä.
Olennaista on sekin, että maanviljelijät halusivat lisääntyä. Lapsethan merkitsivät pelloilla kaivattua työvoimaa.
Sen sijaan metsästäjä-keräilijöille ”ylimääräiset” lapset olivat taakka. Syntyvyys pysyi alhaisena, koska rasvaprosentti oli usein niin alhainen, että naisten kuukautiset jäivät pois.
Jonkin verran syntyvyyttä alensi myös se, että lapsia imetettiin pitkään. Metsästäjä-keräilijöille syntyi lapsia ehkä noin kolmen ja puolen vuoden välein ja pula-aikoina harvemminkin. Lapsiluku pysyi luonnollisesti alhaisena.
Markku Niskanen huomauttaa ihmiskunnan historian kenties aliarvioiduimmasta suurinnovaatiosta. Se on puuro!
Kun maanviljely alkoi, vauvoja saattoi alkaa syöttää vellillä tai puurolla. Puuro vapautti äidin resursseja, kun äiti saikin omaan käyttöönsä rasvan, jonka oli siirtänyt maidossa vauvalle. Äitien rasvaprosentti nousi, ja uudestaan raskaaksi saattoi tulla nopeammin.
Väestö räjähti kasvuun, joka ei ole päättynyt. Ihmislaji onnistui valloittamaan maailman. On vielä aivan liian aikaista sanoa, oliko tämä ihmislajille yksinomaan hyvä asia.
OLISIKO ollut mahdollista napata parhaat puolet molemmista? Olisiko ihmiskunta voinut kehittää jonkinlaisen modernin yhteiskunnan ilman aloilleen asettumista?
”Ei, se on täysin mahdotonta”, Harari sanoo. ”On mahdoton luoda yhteiskuntaa, jossa on valtio, poliisivoimat, kehittyneet markkinat ja tiedelaitos, asettumatta aloilleen. Metsästäjä-keräilijöiden yhteisö ei voi päästä lähellekään fysiikan, kemian ja biologian kaltaisissa tieteissä.”
Näillä siis mennään, ja tähän on tultu. Voidaanko kirkkain silmin sanoa, että maanviljelykseen siirtyminen oli virhe?
”Kyllä voi sanoa, että se oli ihmisen terveyden kannalta virhe”, Oulun yliopiston Markku Niskanen sanoo.
”Toisaalta ei olisi varmaankaan voinut syntyä esimerkiksi tiedettä. Olen ihan tyytyväinen siihen, että voin tutkia ammatikseni. Ja vaikka metsästäminenkin on ihan hauskaa, on ihan kiva, että sitä ei tarvitse tehdä koko vuotta.”
Voi olla niin, tai voi olla näinkin. Takaisin emme enää pääse.
Ja siinä piilee Hararin kirjan olennainen pointti, jota voi olla vaikea sisäistää.
Ihminen kun suhtautuu menneisyyteen vaistonvaraisen omahyväisesti. Ajattelemme menneisyyttä nykyisyyden näkökulmasta. Siksi tuntuu, että olemme tehneet usein parhaan mahdollisen valinnan.
Mutta aina olisi voinut valita toisin, ja monesti olisi voinut valita viisaammin. Se, että osa ihmiskunnasta nauttii nyt järjestäytyneen yhteiskunnan mukavuuksista, ei tarkoita, että maanviljelykseen siirtyminen oli oikea ratkaisu, jos se monille tarkoitti huonoa elämää ja kärsimystä tuhansien vuosien ajan.
Seuraava suuri askel oli teollistuminen.
Nyt se tuntuu siunaukselliselta, ainakin jos on hyvinvoiva keskiluokkainen eurooppalainen eikä bangladeshilainen työläinen. On kuitenkin liian varhaista arvioida, oliko teollinen yhteiskunta alkuunkaan hyvä ajatus.
Jos ilmastonmuutos osoittautuu peruuttamattomaksi ja olemme joukkotuhon kynnyksellä, höyrykone ei ehkä tunnukaan niin hyvältä keksinnöltä.
@Bushmaster allekirjoitus taitaa pitää paikkaansa.
Maanviljely oli ihmiskunnan pahin virhe, historioitsija väittää – oli pakko kysyä, onko hän tosissaan
Ilman maanviljelyä ei olisi kolmiloikkaa, kuukävelyä eikä edamjuustoa. Israelilainen Yuval Noah Harar sanoo menestyskirjassaan, että järjestäytynyt yhteiskunta huononsi ihmisten elämää vuosituhansien ajan.
SUNNUNTAI 28.8.2016 2:00
Ville Similä HS
NOIN KYMMENEN TUHATTA vuotta sitten tehtiin suuri päätös. Ihmiskunta oli elänyt parisen miljoonaa vuotta metsästäjä-keräilijän elämää.
Yhtenä kauniina päivänä joku kuitenkin päätti, että nyt jäädään tähän, ryhdytään viljelemään maata eikä lähdetä enää mihinkään.
Kaikkihan me tiedämme, mitä siitä seurasi. Tähän tapaan maanviljelyn vallankumouksesta kerrottiin jo alaluokilla:
Maanviljelys oli tuottavampaa kuin metsästäminen, ja siksi ihmiskunnan koko kääntyi nopeaan kasvuun. Ammatit eriytyivät, kun ihminen saattoi asettua paikoilleen. Elämä oli helpompaa, turvallisempaa ja parempaa.
Ilman maanviljelyn aloittamista emme olisi nyt tässä, lämpöisessä sohvannurkassa, vaan kiertelisimme sateisessa loppukesän metsässä etsimässä hirveä ja pelkäämässä tulevaa talvea.
Ei olisi tiedettä, kulttuuria, yhteiskuntaa, Shakespearea, teoreettista filosofiaa,Einsteinia, sosialidemokraattista puoluetta, kuukävelyä, Juice Leskistä, kolmiloikkaa, edm-musiikkia, edamjuustoa eikä Lucky Luke -sarjakuvia.
Olipa onnekas päätös!
Ei ollenkaan, sanoo historioitsija Yuval Noah Harari. Hänen mukaansa maanviljelyyn siirtyminen oli kauhea virhe. Jos ihminen olisi ymmärtänyt, mihin maanviljelyn aloittaminen johtaa, hän ei ehkä olisi ryhtynyt koko hommaan.
Maanviljely tarkoitti huonompaa ja yksipuolisempaa ravintoa, pakotti tekemään enemmän työtä ja altisti kulkutaudeille. Se ei muuttanut elämää turvallisemmaksi, vaan usein päinvastoin.
Lähes kaikki, mitä meille maanviljelyn siunauksellisuudesta on kerrottu, on Hararin mukaan väärin.
MITÄ IHMETTÄ?
Yuval Noah Harari (s. 1976) on israelilainen historioitsija. Hän on keskiajan tutkija, mutta menestyskirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia hän kertoo lajimme tarinan noin 70 000 vuoden ajalta.
BARAK BRINKER / WIKIMEDIA COMMONS
Yuval Noah Harari on kirjoittanut ihmiskunnan historiasta menestysteoksen.
Alun perin vuonna 2011 julkaistu kirja on käännetty jo 30 kielelle, ja Jaana Iso-Markun suomennos ilmestyi keväällä.
Kirjan kiehtovin jakso on se, jossa Harari kutsuu maanviljelystä ihmiskunnan suurimmaksi petokseksi.
Onko Harari tosissaan vai härnääkö vain? Sitä on kysyttävä häneltä suoraan.
”Teoria on kirjoitettu aivan vakavissaan”, Harari vastaa sähköpostissaan ja lisää, ettei kyse ole hänen päähänpistostaan. Aiemmin ajatusta ovat kehitelleet evoluutiobiologi Jared Diamond ja antropologi Marshall Sahlins.
Mutta mitä järkeä siinä on? En todellakaan aio lähteä metsästämään jäniksiä.
Tässä ei olekaan kyse meistä.
”Teoria kuulostaa kaukaa haetulta nykysuomalaisen mielestä, jonka elämä on varmasti mukavampaa kuin muinaisilla metsästäjä-keräilijöillä. On kuitenkin väärin arvioida historiaa ja erityisesti maanviljelyn vallankumousta nykypäivän länsimaalaisten näkökulmasta”, Harari sanoo.
Harari ei tarkoita sitäkään, että metsästäjä-keräilijän elämä olisi ollut paratiisia. Kaikkea muuta: elämä oli ankara ja yleensä lyhyt.
Maanviljely ei kuitenkaan muuttanut elämää helpommaksi, Harari väittää. Tuhansien vuosien ajan elämä oli monin tavoin paljon ankeampaa kuin metsästäjä-keräilijöillä.
Harari kehottaa miettimään asiaa muinaisen egyptiläisen tai 1800-luvun kiinalaisen maanviljelijän näkökulmasta.
”1800-luvun Kiinassa, muinaisesta Egyptistä puhumattakaan, maanviljelijät tekivät enemmän ja rankempaa työtä kuin metsästäjä-keräilijät. He saivat huonompaa ruokaa, olivat paljon alttiimpia nälänhädälle ja tappaville tartuntataudeille, ja he kärsivät paljon enemmän poliittisesta epätasa-arvosta ja riistosta”, Harari sanoo.
Toki meillä nyt vuonna 2016 on lokoisat oltavat. Mutta se on vasta viimeisten parin sadan vuoden aikaansaannosta, Harari sanoo. Tuhansien vuosien ajan miljoonat ihmiset kärsivät raa’asta työnteosta, nälänhädistä ja kulkutaudeista.
Heitä ei olisi yhtään lohduttanut, että viidensadan vuoden kuluttua Pohjoismaissa voidaan hyvin.
MITEN maanviljelykseen siirtyminen sitten vaikutti ihmiseen? Onko Harari oikeassa? Kysytään muiltakin.
Bioantropologi Markku Niskanen on tutkinut muinaisten metsästäjä-keräilijöiden ja varhaisten maanviljelijöiden luita ja luurankoja.
”Merkitys terveyteen oli valtava”, Niskanen sanoo.
Maanviljelykseen siirtyminen siis heikensi ihmisten terveyttä, Niskanen tarkentaa.
Myös hänen mukaansa ihmiset alkoivat voida huonommin muun muassa siksi, että ravinto oli liian yksipuolista.
Niskanen on mukana kansainvälisessä suurtutkimuksessa, jonka tulokset ovat jo selvät: Kun maanviljely alkoi, ihmisten keskimitta lyheni ja luumassa heikkeni.
Maanviljelyyn siirtyminen alkoi jo muovata ihmisiä pullamössöksi.
Paikalleen asettuminen toi ihmiskunnan elämään aivan uudenlaisen vitsauksen, työn. Hararin mukaan metsästäjä-keräilijän ”työpäivä” oli usein yllättävän lyhyt, ehkä vain kuutisen tuntia.
Maanviljelyyn siirtyminen kaksinkertaisti työmäärän. Ja työ oli ihmiselle huonosti sopivaa.
Metsästäjä-keräilijöiden elämäntapa oli liikkuva, joten jo pienet lapset kävelivät hurjia matkoja ja jopa kantoivat ällistyttäviä kuormia. Ja se on ihmisen luumassan kehittymisen kannalta välttämätöntä, Niskanen sanoo.
Metsästäjä-keräilijän elämä oli vaarallista, totta kai, ja ravinto saattoi olla ajoittain hyvin niukkaa. Toisaalta miljoonien vuosien evoluutio oli muovannut ihmisen lajiksi, jolle liikkuva elämäntapa sopi mainiosti.
”Kehomme ja mielemme ovat sopeutuneet kauriiden perässä juoksemiseen, omenapuihin kiipeilemiseen ja metsissä sienien perässä samoilemiseen”, Harari sanoo.
”Maanviljelijän elämä taas vaati pitkiä työpäiviä paahtavassa auringossa kyntäen, kylväen, joesta vesiämpäreitä kantaen ja maissintähkiä noukkien. Se oli haitallista selälle, polville ja nivelille ja tylsistytti mielen.”
Työ on aivan viime aikoina hieman helpottunut. Mutta tämäkin koskee vain ohutta etuoikeutettua osuutta ihmiskunnan jäsenistä.
”Tänäkin päivänä satojen miljoonien ihmisten elämä kehitysmaissa on kovempaa ja julmempaa kuin kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden”, Harari sanoo.
Ajatellaan vaikkapa bangladeshilaisia hikipajatyöläisiä. He voivat asua taloissa ja katsella generaattorivoimalla televisiota. Silti he raatavat valtaosan elämästään 12-tuntisissa vuoroissa seitsemänä päivänä viikossa. Työ on erittäin kuluttavaa, ja silti se riittää juuri ja juuri elättämään työläisten perheet.
”En usko, että työläisten kivikautiset esi-isät olisivat kovin kateellisia, jos näkisivät heidän elinolonsa. Mieluummin he varmaankin menisivät metsään etsimään sieniä ja metsästämään kauriita”, Harari sanoo.
Mutta Bangladeshin 11 miljoonan asukkaan Dhakasta ei enää kaurismetsälle lähdetä. Valinta on jo tehty. Hararin sanoin: ansa on napsahtanut kiinni.
Maanviljelyn pirullisimpia ansoja oli se, että se asetti ihmisen koko elannon yhden korren varaan.
VESA-MATTI VÄÄRÄ
Varhaisimmat merkit maanviljelyksestä on löydetty Varsinais-Suomesta, jota on kutsuttu Suomen vilja-aitaksi. Salossa vehnä alkoi olla valmista puitavaksi elokuun puolivälissä.
AIVAN NÄINÄ päivinä täsmälleen 150 vuotta sitten, elokuussa 1866, tilanne alkoi selvitä kaikessa karmeudessaan.
Alla oli jo yksi huono satovuosi. Kevät 1866 oli huolestuttavan pitkä: Järvistä jäät lähtivät vasta kesäkuussa. Alkukesä oli sateinen, ja peruna mädäntyi peltoon.
Varautuminen oli aloitettu jo keväällä. Viinanpoltto kiellettiin, kansalaisille opetettiin sienien valmistusta ravinnoksi, ja senaattori J. V. Snellman alkoi tilata ulkomailta viljaa.
Toivo eli elokuuhun asti.
Silloin saapui halla, ja pakkaset tulivat syyskuussa. Ensin tyhjenivät varastot ja sitten torpat, kun nälkä ajoi ihmiset kerjuulle. Ja tästä painajainen vasta alkoi, sillä seuraavakin sato oli surkea.
Alkuvuodesta 1868 nälkä otti omansa. Kuolintilastot näyttävät hyytävällä tavalla, kuinka julmia kevätkuukaudet olivat. Uhrien määrä nousi tasaisesti tammikuun noin 8 000 kuolleesta toukokuuhun, jolloin nälkään kuoli 25 500 suomalaista.
Vuonna 1866 Suomessa oli ainakin kolmentuhannen vuoden kokemus maanviljelystä. Silti suuret nälkävuodet tappoivat arviolta kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä, kenties 150 000 ihmistä.
Pula-aikana metsästäjä-keräilijä oli maanviljelijää paremmassa asemassa, koska ravintolähteitä oli paljon. Jos jostakin ravintolähteestä oli pulaa, sen saattoi korvata toisella.
Kun maanviljelyyn siirryttiin pysyvästi, ihminen unohti miljoonien vuosien perinnön nopeasti. Vuoden 1866 suomalaiset yrittivät lykätä tuhoa opettelemalla epätoivoissaan sienien syömistä.
Toki Suomessa on viljelyn ohella aina käyty metsällä ja kalassa. Mutta maanviljelyn myötä väestö oli kasvanut niin suureksi, että riista ei enää millään riittänyt pelastamaan ihmisiä nälkäkuolemalta.
KUKA SUOMESSA kantaa poliittisen vastuun maanviljelyn aloittamisesta?
Syyllisiä voidaan etsiä Turusta, Ristiinasta tai Karjaalta.
Näiltä paikkakunnilta on löydetty muinaisia ohranjyviä, jotka on kylvetty aikaisintaan noin 1800 eKr. ja viimeistään noin 1000 eKr. Varmuudella niitä ei kuitenkaan voi laittaa ikäjärjestykseen, kertoo arkeologi Santeri Vanhanen Helsingin yliopistosta. Myös Itä-Suomessa on merkkejä varhaisesta maanviljelystä, Vanhanen sanoo. Hän tutkii muinaisia jyviä ja siemeniä ja valmistelee varhaisesta maanviljelystä väitöskirjaa.
SANTERI VANHANEN
Arkeologi Santeri Vanhanen löysi viereisen hiiltyneen ohranjyvän Lepinjärven pohjoispuolelta Raaseporista. Se on ajoitettu pronssikaudelle noin 1400–1250 eKr ja on yksi vanhimmista Suomesta löytyneistä viljakasvin jyvistä. Se löytyi kuopasta, jossa oli keramiikkaa ja palanutta luuta. Alueelta on löydetty liesiä, keittokuoppia ja auranjälkiä.
Vanhanen huomauttaa, että muinaissuomalaiset viljelivät enimmäkseen ohraa eivätkä kaikkein epäterveellisintä viljaa eli vehnää.
Vuonna 2013 tutkijaryhmä teki mullistavan löydön. Huhdasjärveltä nykyisen Kouvolan alueelta löytyi tuhansia vuosia vanha siitepölyhiukkanen, joka osoittautui tattariksi. Huhdasjärvellä on siis mahdollisesti ollut jonkinlainen tattariviljelmä noin 5300 eKr., siis yli seitsemäntuhatta vuotta sitten.
Nämä muinaiskouvolalaiset eivät missään nimessä olleet maanviljelijöitä, sanoo tutkimusryhmän johtava arkeologi Teemu Mökkönen.
”He eivät välttämättä viljelleet takapihallaan”, hän sanoo. Tattarin istuttaneet ihmiset eivät siis ehkä olleet asettuneet aloilleen.
Joka tapauksessa kesti vielä monta tuhatta vuotta ennen kuin viljely alkoi vakiintua.
Ilmeisesti suomalaiset siirtyivät maanviljelijöiksi hyvin hitaasti. ”Ohran viljely alkoi viimeistään pronssikaudella eli 1500–500 eKr., ja sitä oli monin paikoin eteläistä Suomea”, Vanhanen sanoo.
Pääelinkeinoksi maanviljely tuli Suomessa vasta 500–1200 jKr., Vanhanen sanoo.
HISTORIANKIRJOITUS kuvaa menneisyyden pikakelauksella, loogisesti eteenpäin puksuttavana jatkumona.
Mutta ei se välttämättä niin mene. Viljely on voinut alkaa hetkeksi, loppua välillä ja alkaa taas uudestaan. Näin on voinut käydä vuosituhansien aikana ties kuinka monta kertaa.
”Suomi on maanviljelyn kannalta aika äärirajoilla”, Teemu Mökkönen sanoo.
Suomi onkin yksi niistä paikoista, joissa ihmiset ovat jatkaneet metsästäjä-keräilijän elämäntapaa hyvällä menestyksellä uskomattoman pitkään. Suomessa viimeiset saamelaiset asettuivat aloilleen vasta 1980-luvulla.
Lähes kaikki alkuperäiskansat Pohjois-Amerikan intiaaneista Grönlannin inuiitteihin ovat lopulta liittyneet moderniin yhteiskuntaan.
Eikö tämä kerro siitä, että metsästäjä-keräilijän elämä on ihmiselle kuitenkin liian kovaa?
”Yleensä metsästäjä-keräilijöillä ei ole ollut paljon valinnanvaraa”, Harari vastaa.
Ihmiskunnan historioitsija kertoo tästä melko tuoreen esimerkin. Kun englantilainen kapteeni James Cook saapui Australiaan huhtikuussa 1770, alkuperäiskansa aboriginaalit pärjäsivät mainiosti metsästäjä-keräilijöinä.
”Aboriginaalit eivät todellakaan kutsuneet Cookia Australiaan, jotta he pääsisivät töihin pelloille ja tehtaisiin”, Harari sanoo.
”Eurooppalaiset kolonialistit ajoivat aboriginaalit ikiaikaisilta mailtaan ja orjuuttivat ja tappoivat heitä. Lopulta yli-innokkaat lähetyssaarnaajat ja rasistinen valtio alisti heidät. Nykyään heidän ei enää ole mahdollista elää metsästäjä-keräilijöinä.”
MAANVILJELY ja aloilleen asettuminen eivät voittaneet siksi, että ne pidensivät ihmisen elämää.
Metsästäjä-keräilijätkin saattoivat elää hämmästyttävän vanhoiksi, jos onnistuivat väistelemään karhun hampaat ja kanssaihmisten kirveet. Ihminen saattoi elää jopa 80-vuotiaaksi.
Se oli kuitenkin erittäin harvinaista. Lähes joka toinen kuoli jo ennen 15-vuotispäiväänsä, Markku Niskanen sanoo.
”Moni ajattelee, että metsästäjä-keräilijät olivat kukkaislapsia ja hippejä, mutta yhteisöjen sisäinen ja välinen väkivalta oli joka kolmannen aikuisiän saavuttaneen kuolinsyy. Etenkin nuoret miehet tappoivat toisiaan”, Niskanen muistuttaa.
Useimmiten entisajan maanviljelijäyhteisöt olivat Hararin mukaan vähintään yhtä väkivaltaisia kuin metsästäjä-keräilijöiden. Järjestäytynyt yhteiskunta tarkoitti myös yhä järjestäytyneempää tappamista.
Antiikin roomalaiset ja keskiajan eurooppalaiset olivat Hararin mukaan todennäköisesti väkivaltaisempia kuin useimmat metsästäjä-keräilijöiden yhteisöt.
Suomessa muistetaan puukkojunkkarien aikakausi 1700-luvun lopusta 1800-luvun puoliväliin. Silloin Etelä-Pohjanmaata riivasi jengiväkivalta, joka nosti henkirikosluvut pahemmiksi kuin Sisiliassa.
Maanviljelys ei juuri vähentänyt ihmisten kuolleisuutta, mutta syntyvyyttä se lisäsi räjähdysmäisesti. Vilja ruokkii monikymmenkertaisen määrän ihmisiä.
Olennaista on sekin, että maanviljelijät halusivat lisääntyä. Lapsethan merkitsivät pelloilla kaivattua työvoimaa.
Sen sijaan metsästäjä-keräilijöille ”ylimääräiset” lapset olivat taakka. Syntyvyys pysyi alhaisena, koska rasvaprosentti oli usein niin alhainen, että naisten kuukautiset jäivät pois.
Jonkin verran syntyvyyttä alensi myös se, että lapsia imetettiin pitkään. Metsästäjä-keräilijöille syntyi lapsia ehkä noin kolmen ja puolen vuoden välein ja pula-aikoina harvemminkin. Lapsiluku pysyi luonnollisesti alhaisena.
Markku Niskanen huomauttaa ihmiskunnan historian kenties aliarvioiduimmasta suurinnovaatiosta. Se on puuro!
Kun maanviljely alkoi, vauvoja saattoi alkaa syöttää vellillä tai puurolla. Puuro vapautti äidin resursseja, kun äiti saikin omaan käyttöönsä rasvan, jonka oli siirtänyt maidossa vauvalle. Äitien rasvaprosentti nousi, ja uudestaan raskaaksi saattoi tulla nopeammin.
Väestö räjähti kasvuun, joka ei ole päättynyt. Ihmislaji onnistui valloittamaan maailman. On vielä aivan liian aikaista sanoa, oliko tämä ihmislajille yksinomaan hyvä asia.
OLISIKO ollut mahdollista napata parhaat puolet molemmista? Olisiko ihmiskunta voinut kehittää jonkinlaisen modernin yhteiskunnan ilman aloilleen asettumista?
”Ei, se on täysin mahdotonta”, Harari sanoo. ”On mahdoton luoda yhteiskuntaa, jossa on valtio, poliisivoimat, kehittyneet markkinat ja tiedelaitos, asettumatta aloilleen. Metsästäjä-keräilijöiden yhteisö ei voi päästä lähellekään fysiikan, kemian ja biologian kaltaisissa tieteissä.”
Näillä siis mennään, ja tähän on tultu. Voidaanko kirkkain silmin sanoa, että maanviljelykseen siirtyminen oli virhe?
”Kyllä voi sanoa, että se oli ihmisen terveyden kannalta virhe”, Oulun yliopiston Markku Niskanen sanoo.
”Toisaalta ei olisi varmaankaan voinut syntyä esimerkiksi tiedettä. Olen ihan tyytyväinen siihen, että voin tutkia ammatikseni. Ja vaikka metsästäminenkin on ihan hauskaa, on ihan kiva, että sitä ei tarvitse tehdä koko vuotta.”
Voi olla niin, tai voi olla näinkin. Takaisin emme enää pääse.
Ja siinä piilee Hararin kirjan olennainen pointti, jota voi olla vaikea sisäistää.
Ihminen kun suhtautuu menneisyyteen vaistonvaraisen omahyväisesti. Ajattelemme menneisyyttä nykyisyyden näkökulmasta. Siksi tuntuu, että olemme tehneet usein parhaan mahdollisen valinnan.
Mutta aina olisi voinut valita toisin, ja monesti olisi voinut valita viisaammin. Se, että osa ihmiskunnasta nauttii nyt järjestäytyneen yhteiskunnan mukavuuksista, ei tarkoita, että maanviljelykseen siirtyminen oli oikea ratkaisu, jos se monille tarkoitti huonoa elämää ja kärsimystä tuhansien vuosien ajan.
Seuraava suuri askel oli teollistuminen.
Nyt se tuntuu siunaukselliselta, ainakin jos on hyvinvoiva keskiluokkainen eurooppalainen eikä bangladeshilainen työläinen. On kuitenkin liian varhaista arvioida, oliko teollinen yhteiskunta alkuunkaan hyvä ajatus.
Jos ilmastonmuutos osoittautuu peruuttamattomaksi ja olemme joukkotuhon kynnyksellä, höyrykone ei ehkä tunnukaan niin hyvältä keksinnöltä.
Bushmaster
Greatest Leader
Onkohan nämä tutkijat hukanneet täysin mielen hallinnan ja jotkut kysyvät miksi populistit saavat kannatusta, kannattaako ihan oikeasti kysyä?
@Bushmaster allekirjoitus taitaa pitää paikkaansa.
Maanviljely oli ihmiskunnan pahin virhe, historioitsija väittää – oli pakko kysyä, onko hän tosissaan
Ilman maanviljelyä ei olisi kolmiloikkaa, kuukävelyä eikä edamjuustoa. Israelilainen Yuval Noah Harar sanoo menestyskirjassaan, että järjestäytynyt yhteiskunta huononsi ihmisten elämää vuosituhansien ajan.
SUNNUNTAI 28.8.2016 2:00
Ville Similä HS
NOIN KYMMENEN TUHATTA vuotta sitten tehtiin suuri päätös. Ihmiskunta oli elänyt parisen miljoonaa vuotta metsästäjä-keräilijän elämää.
Yhtenä kauniina päivänä joku kuitenkin päätti, että nyt jäädään tähän, ryhdytään viljelemään maata eikä lähdetä enää mihinkään.
Kaikkihan me tiedämme, mitä siitä seurasi. Tähän tapaan maanviljelyn vallankumouksesta kerrottiin jo alaluokilla:
Maanviljelys oli tuottavampaa kuin metsästäminen, ja siksi ihmiskunnan koko kääntyi nopeaan kasvuun. Ammatit eriytyivät, kun ihminen saattoi asettua paikoilleen. Elämä oli helpompaa, turvallisempaa ja parempaa.
Ilman maanviljelyn aloittamista emme olisi nyt tässä, lämpöisessä sohvannurkassa, vaan kiertelisimme sateisessa loppukesän metsässä etsimässä hirveä ja pelkäämässä tulevaa talvea.
Ei olisi tiedettä, kulttuuria, yhteiskuntaa, Shakespearea, teoreettista filosofiaa,Einsteinia, sosialidemokraattista puoluetta, kuukävelyä, Juice Leskistä, kolmiloikkaa, edm-musiikkia, edamjuustoa eikä Lucky Luke -sarjakuvia.
Olipa onnekas päätös!
Ei ollenkaan, sanoo historioitsija Yuval Noah Harari. Hänen mukaansa maanviljelyyn siirtyminen oli kauhea virhe. Jos ihminen olisi ymmärtänyt, mihin maanviljelyn aloittaminen johtaa, hän ei ehkä olisi ryhtynyt koko hommaan.
Maanviljely tarkoitti huonompaa ja yksipuolisempaa ravintoa, pakotti tekemään enemmän työtä ja altisti kulkutaudeille. Se ei muuttanut elämää turvallisemmaksi, vaan usein päinvastoin.
Lähes kaikki, mitä meille maanviljelyn siunauksellisuudesta on kerrottu, on Hararin mukaan väärin.
MITÄ IHMETTÄ?
Yuval Noah Harari (s. 1976) on israelilainen historioitsija. Hän on keskiajan tutkija, mutta menestyskirjassaan Sapiens – Ihmisen lyhyt historia hän kertoo lajimme tarinan noin 70 000 vuoden ajalta.
BARAK BRINKER / WIKIMEDIA COMMONS
Yuval Noah Harari on kirjoittanut ihmiskunnan historiasta menestysteoksen.
Alun perin vuonna 2011 julkaistu kirja on käännetty jo 30 kielelle, ja Jaana Iso-Markun suomennos ilmestyi keväällä.
Kirjan kiehtovin jakso on se, jossa Harari kutsuu maanviljelystä ihmiskunnan suurimmaksi petokseksi.
Onko Harari tosissaan vai härnääkö vain? Sitä on kysyttävä häneltä suoraan.
”Teoria on kirjoitettu aivan vakavissaan”, Harari vastaa sähköpostissaan ja lisää, ettei kyse ole hänen päähänpistostaan. Aiemmin ajatusta ovat kehitelleet evoluutiobiologi Jared Diamond ja antropologi Marshall Sahlins.
Mutta mitä järkeä siinä on? En todellakaan aio lähteä metsästämään jäniksiä.
Tässä ei olekaan kyse meistä.
”Teoria kuulostaa kaukaa haetulta nykysuomalaisen mielestä, jonka elämä on varmasti mukavampaa kuin muinaisilla metsästäjä-keräilijöillä. On kuitenkin väärin arvioida historiaa ja erityisesti maanviljelyn vallankumousta nykypäivän länsimaalaisten näkökulmasta”, Harari sanoo.
Harari ei tarkoita sitäkään, että metsästäjä-keräilijän elämä olisi ollut paratiisia. Kaikkea muuta: elämä oli ankara ja yleensä lyhyt.
Maanviljely ei kuitenkaan muuttanut elämää helpommaksi, Harari väittää. Tuhansien vuosien ajan elämä oli monin tavoin paljon ankeampaa kuin metsästäjä-keräilijöillä.
Harari kehottaa miettimään asiaa muinaisen egyptiläisen tai 1800-luvun kiinalaisen maanviljelijän näkökulmasta.
”1800-luvun Kiinassa, muinaisesta Egyptistä puhumattakaan, maanviljelijät tekivät enemmän ja rankempaa työtä kuin metsästäjä-keräilijät. He saivat huonompaa ruokaa, olivat paljon alttiimpia nälänhädälle ja tappaville tartuntataudeille, ja he kärsivät paljon enemmän poliittisesta epätasa-arvosta ja riistosta”, Harari sanoo.
Toki meillä nyt vuonna 2016 on lokoisat oltavat. Mutta se on vasta viimeisten parin sadan vuoden aikaansaannosta, Harari sanoo. Tuhansien vuosien ajan miljoonat ihmiset kärsivät raa’asta työnteosta, nälänhädistä ja kulkutaudeista.
Heitä ei olisi yhtään lohduttanut, että viidensadan vuoden kuluttua Pohjoismaissa voidaan hyvin.
MITEN maanviljelykseen siirtyminen sitten vaikutti ihmiseen? Onko Harari oikeassa? Kysytään muiltakin.
Bioantropologi Markku Niskanen on tutkinut muinaisten metsästäjä-keräilijöiden ja varhaisten maanviljelijöiden luita ja luurankoja.
”Merkitys terveyteen oli valtava”, Niskanen sanoo.
Maanviljelykseen siirtyminen siis heikensi ihmisten terveyttä, Niskanen tarkentaa.
Myös hänen mukaansa ihmiset alkoivat voida huonommin muun muassa siksi, että ravinto oli liian yksipuolista.
Niskanen on mukana kansainvälisessä suurtutkimuksessa, jonka tulokset ovat jo selvät: Kun maanviljely alkoi, ihmisten keskimitta lyheni ja luumassa heikkeni.
Maanviljelyyn siirtyminen alkoi jo muovata ihmisiä pullamössöksi.
Paikalleen asettuminen toi ihmiskunnan elämään aivan uudenlaisen vitsauksen, työn. Hararin mukaan metsästäjä-keräilijän ”työpäivä” oli usein yllättävän lyhyt, ehkä vain kuutisen tuntia.
Maanviljelyyn siirtyminen kaksinkertaisti työmäärän. Ja työ oli ihmiselle huonosti sopivaa.
Metsästäjä-keräilijöiden elämäntapa oli liikkuva, joten jo pienet lapset kävelivät hurjia matkoja ja jopa kantoivat ällistyttäviä kuormia. Ja se on ihmisen luumassan kehittymisen kannalta välttämätöntä, Niskanen sanoo.
Metsästäjä-keräilijän elämä oli vaarallista, totta kai, ja ravinto saattoi olla ajoittain hyvin niukkaa. Toisaalta miljoonien vuosien evoluutio oli muovannut ihmisen lajiksi, jolle liikkuva elämäntapa sopi mainiosti.
”Kehomme ja mielemme ovat sopeutuneet kauriiden perässä juoksemiseen, omenapuihin kiipeilemiseen ja metsissä sienien perässä samoilemiseen”, Harari sanoo.
”Maanviljelijän elämä taas vaati pitkiä työpäiviä paahtavassa auringossa kyntäen, kylväen, joesta vesiämpäreitä kantaen ja maissintähkiä noukkien. Se oli haitallista selälle, polville ja nivelille ja tylsistytti mielen.”
Työ on aivan viime aikoina hieman helpottunut. Mutta tämäkin koskee vain ohutta etuoikeutettua osuutta ihmiskunnan jäsenistä.
”Tänäkin päivänä satojen miljoonien ihmisten elämä kehitysmaissa on kovempaa ja julmempaa kuin kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden”, Harari sanoo.
Ajatellaan vaikkapa bangladeshilaisia hikipajatyöläisiä. He voivat asua taloissa ja katsella generaattorivoimalla televisiota. Silti he raatavat valtaosan elämästään 12-tuntisissa vuoroissa seitsemänä päivänä viikossa. Työ on erittäin kuluttavaa, ja silti se riittää juuri ja juuri elättämään työläisten perheet.
”En usko, että työläisten kivikautiset esi-isät olisivat kovin kateellisia, jos näkisivät heidän elinolonsa. Mieluummin he varmaankin menisivät metsään etsimään sieniä ja metsästämään kauriita”, Harari sanoo.
Mutta Bangladeshin 11 miljoonan asukkaan Dhakasta ei enää kaurismetsälle lähdetä. Valinta on jo tehty. Hararin sanoin: ansa on napsahtanut kiinni.
Maanviljelyn pirullisimpia ansoja oli se, että se asetti ihmisen koko elannon yhden korren varaan.
VESA-MATTI VÄÄRÄ
Varhaisimmat merkit maanviljelyksestä on löydetty Varsinais-Suomesta, jota on kutsuttu Suomen vilja-aitaksi. Salossa vehnä alkoi olla valmista puitavaksi elokuun puolivälissä.
AIVAN NÄINÄ päivinä täsmälleen 150 vuotta sitten, elokuussa 1866, tilanne alkoi selvitä kaikessa karmeudessaan.
Alla oli jo yksi huono satovuosi. Kevät 1866 oli huolestuttavan pitkä: Järvistä jäät lähtivät vasta kesäkuussa. Alkukesä oli sateinen, ja peruna mädäntyi peltoon.
Varautuminen oli aloitettu jo keväällä. Viinanpoltto kiellettiin, kansalaisille opetettiin sienien valmistusta ravinnoksi, ja senaattori J. V. Snellman alkoi tilata ulkomailta viljaa.
Toivo eli elokuuhun asti.
Silloin saapui halla, ja pakkaset tulivat syyskuussa. Ensin tyhjenivät varastot ja sitten torpat, kun nälkä ajoi ihmiset kerjuulle. Ja tästä painajainen vasta alkoi, sillä seuraavakin sato oli surkea.
Alkuvuodesta 1868 nälkä otti omansa. Kuolintilastot näyttävät hyytävällä tavalla, kuinka julmia kevätkuukaudet olivat. Uhrien määrä nousi tasaisesti tammikuun noin 8 000 kuolleesta toukokuuhun, jolloin nälkään kuoli 25 500 suomalaista.
Vuonna 1866 Suomessa oli ainakin kolmentuhannen vuoden kokemus maanviljelystä. Silti suuret nälkävuodet tappoivat arviolta kahdeksan prosenttia Suomen väestöstä, kenties 150 000 ihmistä.
Pula-aikana metsästäjä-keräilijä oli maanviljelijää paremmassa asemassa, koska ravintolähteitä oli paljon. Jos jostakin ravintolähteestä oli pulaa, sen saattoi korvata toisella.
Kun maanviljelyyn siirryttiin pysyvästi, ihminen unohti miljoonien vuosien perinnön nopeasti. Vuoden 1866 suomalaiset yrittivät lykätä tuhoa opettelemalla epätoivoissaan sienien syömistä.
Toki Suomessa on viljelyn ohella aina käyty metsällä ja kalassa. Mutta maanviljelyn myötä väestö oli kasvanut niin suureksi, että riista ei enää millään riittänyt pelastamaan ihmisiä nälkäkuolemalta.
KUKA SUOMESSA kantaa poliittisen vastuun maanviljelyn aloittamisesta?
Syyllisiä voidaan etsiä Turusta, Ristiinasta tai Karjaalta.
Näiltä paikkakunnilta on löydetty muinaisia ohranjyviä, jotka on kylvetty aikaisintaan noin 1800 eKr. ja viimeistään noin 1000 eKr. Varmuudella niitä ei kuitenkaan voi laittaa ikäjärjestykseen, kertoo arkeologi Santeri Vanhanen Helsingin yliopistosta. Myös Itä-Suomessa on merkkejä varhaisesta maanviljelystä, Vanhanen sanoo. Hän tutkii muinaisia jyviä ja siemeniä ja valmistelee varhaisesta maanviljelystä väitöskirjaa.
SANTERI VANHANEN
Arkeologi Santeri Vanhanen löysi viereisen hiiltyneen ohranjyvän Lepinjärven pohjoispuolelta Raaseporista. Se on ajoitettu pronssikaudelle noin 1400–1250 eKr ja on yksi vanhimmista Suomesta löytyneistä viljakasvin jyvistä. Se löytyi kuopasta, jossa oli keramiikkaa ja palanutta luuta. Alueelta on löydetty liesiä, keittokuoppia ja auranjälkiä.
Vanhanen huomauttaa, että muinaissuomalaiset viljelivät enimmäkseen ohraa eivätkä kaikkein epäterveellisintä viljaa eli vehnää.
Vuonna 2013 tutkijaryhmä teki mullistavan löydön. Huhdasjärveltä nykyisen Kouvolan alueelta löytyi tuhansia vuosia vanha siitepölyhiukkanen, joka osoittautui tattariksi. Huhdasjärvellä on siis mahdollisesti ollut jonkinlainen tattariviljelmä noin 5300 eKr., siis yli seitsemäntuhatta vuotta sitten.
Nämä muinaiskouvolalaiset eivät missään nimessä olleet maanviljelijöitä, sanoo tutkimusryhmän johtava arkeologi Teemu Mökkönen.
”He eivät välttämättä viljelleet takapihallaan”, hän sanoo. Tattarin istuttaneet ihmiset eivät siis ehkä olleet asettuneet aloilleen.
Joka tapauksessa kesti vielä monta tuhatta vuotta ennen kuin viljely alkoi vakiintua.
Ilmeisesti suomalaiset siirtyivät maanviljelijöiksi hyvin hitaasti. ”Ohran viljely alkoi viimeistään pronssikaudella eli 1500–500 eKr., ja sitä oli monin paikoin eteläistä Suomea”, Vanhanen sanoo.
Pääelinkeinoksi maanviljely tuli Suomessa vasta 500–1200 jKr., Vanhanen sanoo.
HISTORIANKIRJOITUS kuvaa menneisyyden pikakelauksella, loogisesti eteenpäin puksuttavana jatkumona.
Mutta ei se välttämättä niin mene. Viljely on voinut alkaa hetkeksi, loppua välillä ja alkaa taas uudestaan. Näin on voinut käydä vuosituhansien aikana ties kuinka monta kertaa.
”Suomi on maanviljelyn kannalta aika äärirajoilla”, Teemu Mökkönen sanoo.
Suomi onkin yksi niistä paikoista, joissa ihmiset ovat jatkaneet metsästäjä-keräilijän elämäntapaa hyvällä menestyksellä uskomattoman pitkään. Suomessa viimeiset saamelaiset asettuivat aloilleen vasta 1980-luvulla.
Lähes kaikki alkuperäiskansat Pohjois-Amerikan intiaaneista Grönlannin inuiitteihin ovat lopulta liittyneet moderniin yhteiskuntaan.
Eikö tämä kerro siitä, että metsästäjä-keräilijän elämä on ihmiselle kuitenkin liian kovaa?
”Yleensä metsästäjä-keräilijöillä ei ole ollut paljon valinnanvaraa”, Harari vastaa.
Ihmiskunnan historioitsija kertoo tästä melko tuoreen esimerkin. Kun englantilainen kapteeni James Cook saapui Australiaan huhtikuussa 1770, alkuperäiskansa aboriginaalit pärjäsivät mainiosti metsästäjä-keräilijöinä.
”Aboriginaalit eivät todellakaan kutsuneet Cookia Australiaan, jotta he pääsisivät töihin pelloille ja tehtaisiin”, Harari sanoo.
”Eurooppalaiset kolonialistit ajoivat aboriginaalit ikiaikaisilta mailtaan ja orjuuttivat ja tappoivat heitä. Lopulta yli-innokkaat lähetyssaarnaajat ja rasistinen valtio alisti heidät. Nykyään heidän ei enää ole mahdollista elää metsästäjä-keräilijöinä.”
MAANVILJELY ja aloilleen asettuminen eivät voittaneet siksi, että ne pidensivät ihmisen elämää.
Metsästäjä-keräilijätkin saattoivat elää hämmästyttävän vanhoiksi, jos onnistuivat väistelemään karhun hampaat ja kanssaihmisten kirveet. Ihminen saattoi elää jopa 80-vuotiaaksi.
Se oli kuitenkin erittäin harvinaista. Lähes joka toinen kuoli jo ennen 15-vuotispäiväänsä, Markku Niskanen sanoo.
”Moni ajattelee, että metsästäjä-keräilijät olivat kukkaislapsia ja hippejä, mutta yhteisöjen sisäinen ja välinen väkivalta oli joka kolmannen aikuisiän saavuttaneen kuolinsyy. Etenkin nuoret miehet tappoivat toisiaan”, Niskanen muistuttaa.
Useimmiten entisajan maanviljelijäyhteisöt olivat Hararin mukaan vähintään yhtä väkivaltaisia kuin metsästäjä-keräilijöiden. Järjestäytynyt yhteiskunta tarkoitti myös yhä järjestäytyneempää tappamista.
Antiikin roomalaiset ja keskiajan eurooppalaiset olivat Hararin mukaan todennäköisesti väkivaltaisempia kuin useimmat metsästäjä-keräilijöiden yhteisöt.
Suomessa muistetaan puukkojunkkarien aikakausi 1700-luvun lopusta 1800-luvun puoliväliin. Silloin Etelä-Pohjanmaata riivasi jengiväkivalta, joka nosti henkirikosluvut pahemmiksi kuin Sisiliassa.
Maanviljelys ei juuri vähentänyt ihmisten kuolleisuutta, mutta syntyvyyttä se lisäsi räjähdysmäisesti. Vilja ruokkii monikymmenkertaisen määrän ihmisiä.
Olennaista on sekin, että maanviljelijät halusivat lisääntyä. Lapsethan merkitsivät pelloilla kaivattua työvoimaa.
Sen sijaan metsästäjä-keräilijöille ”ylimääräiset” lapset olivat taakka. Syntyvyys pysyi alhaisena, koska rasvaprosentti oli usein niin alhainen, että naisten kuukautiset jäivät pois.
Jonkin verran syntyvyyttä alensi myös se, että lapsia imetettiin pitkään. Metsästäjä-keräilijöille syntyi lapsia ehkä noin kolmen ja puolen vuoden välein ja pula-aikoina harvemminkin. Lapsiluku pysyi luonnollisesti alhaisena.
Markku Niskanen huomauttaa ihmiskunnan historian kenties aliarvioiduimmasta suurinnovaatiosta. Se on puuro!
Kun maanviljely alkoi, vauvoja saattoi alkaa syöttää vellillä tai puurolla. Puuro vapautti äidin resursseja, kun äiti saikin omaan käyttöönsä rasvan, jonka oli siirtänyt maidossa vauvalle. Äitien rasvaprosentti nousi, ja uudestaan raskaaksi saattoi tulla nopeammin.
Väestö räjähti kasvuun, joka ei ole päättynyt. Ihmislaji onnistui valloittamaan maailman. On vielä aivan liian aikaista sanoa, oliko tämä ihmislajille yksinomaan hyvä asia.
OLISIKO ollut mahdollista napata parhaat puolet molemmista? Olisiko ihmiskunta voinut kehittää jonkinlaisen modernin yhteiskunnan ilman aloilleen asettumista?
”Ei, se on täysin mahdotonta”, Harari sanoo. ”On mahdoton luoda yhteiskuntaa, jossa on valtio, poliisivoimat, kehittyneet markkinat ja tiedelaitos, asettumatta aloilleen. Metsästäjä-keräilijöiden yhteisö ei voi päästä lähellekään fysiikan, kemian ja biologian kaltaisissa tieteissä.”
Näillä siis mennään, ja tähän on tultu. Voidaanko kirkkain silmin sanoa, että maanviljelykseen siirtyminen oli virhe?
”Kyllä voi sanoa, että se oli ihmisen terveyden kannalta virhe”, Oulun yliopiston Markku Niskanen sanoo.
”Toisaalta ei olisi varmaankaan voinut syntyä esimerkiksi tiedettä. Olen ihan tyytyväinen siihen, että voin tutkia ammatikseni. Ja vaikka metsästäminenkin on ihan hauskaa, on ihan kiva, että sitä ei tarvitse tehdä koko vuotta.”
Voi olla niin, tai voi olla näinkin. Takaisin emme enää pääse.
Ja siinä piilee Hararin kirjan olennainen pointti, jota voi olla vaikea sisäistää.
Ihminen kun suhtautuu menneisyyteen vaistonvaraisen omahyväisesti. Ajattelemme menneisyyttä nykyisyyden näkökulmasta. Siksi tuntuu, että olemme tehneet usein parhaan mahdollisen valinnan.
Mutta aina olisi voinut valita toisin, ja monesti olisi voinut valita viisaammin. Se, että osa ihmiskunnasta nauttii nyt järjestäytyneen yhteiskunnan mukavuuksista, ei tarkoita, että maanviljelykseen siirtyminen oli oikea ratkaisu, jos se monille tarkoitti huonoa elämää ja kärsimystä tuhansien vuosien ajan.
Seuraava suuri askel oli teollistuminen.
Nyt se tuntuu siunaukselliselta, ainakin jos on hyvinvoiva keskiluokkainen eurooppalainen eikä bangladeshilainen työläinen. On kuitenkin liian varhaista arvioida, oliko teollinen yhteiskunta alkuunkaan hyvä ajatus.
Jos ilmastonmuutos osoittautuu peruuttamattomaksi ja olemme joukkotuhon kynnyksellä, höyrykone ei ehkä tunnukaan niin hyvältä keksinnöltä.
Jos aikakone keksitään ja tuo urpo lähetetään kertomaan miten maailma pelastuu sen aja ihmisille niin päästäisiin tuonkin valopään tyhjäntoimittajan "tutkimusten" ruokkimisen kustannuksista...
Just näin. Tässä olen nyt ravannut sienimetsässä jo jonkin aikaa ja minusta tuntuu, että sienestys on aika perkeleen tehokas keino laihduttaa, vaikka väittävätkin että liikkumisella ei ole huomattavia vaikutuksia painoon. Sellainen neljä tuntia metsässä kyykkimässä ja siinä on aika valmista ukkoa, enkä tiedä saisiko sen energian kulutuksen korvattua sienillä ihan helpolla. Saisi olla muutakin saatavilla siinä ohessa.
Sienissä on niin vähän energiaa, että niiden keräämisessä kuluu helposti enemmän kaloreita, kuin mitä niitä syömällä saa.
Monissa asevoimissa selvitymiskoulutuksessa ei edes opeteta sienten käyttöä. Toisaalta kun ajattelee mikä riski niiden hyödyntämiseen liittyy, niin ei mikään ihme. Ei tarvita ryhmässä kun yksi väliinpitämätön ja tyhmän laiska kaveri niin pataan menee "vähän semmoinen syötävän näköinen sieni".
Monissa asevoimissa selvitymiskoulutuksessa ei edes opeteta sienten käyttöä. Toisaalta kun ajattelee mikä riski niiden hyödyntämiseen liittyy, niin ei mikään ihme. Ei tarvita ryhmässä kun yksi väliinpitämätön ja tyhmän laiska kaveri niin pataan menee "vähän semmoinen syötävän näköinen sieni".