Suuri maatalouskeskustelu

Niistä hanhista kun taannoin puhuttiin. Sain puhelimen, läppärin ja hermot tilttiin kun innostuin askartelemaan. Löysin siinä puhelinta tyhjentäessäni hanhista videonpätkää. Siitä voi sitten päätellä että kuinka lystiä noiden kanssa on puuhastella.

Pitäisi onnistua suoraan kännykästä se YouTubeen lataus. ( nimimerkillä 0 videota koskaan ladannut..).

Ainakin androidilla vaikutti suht simpeliltä noin periaate tasolla. Näpäytät kerran sitä kuvaamasi videota kameran näytöllä. Yläreunaan hyppää kolme painiketta. Vasemman puolimmaisin on jaa painike. Siitä sitten valitset YouTube. Ainakin minulla oli nimi siellä valmiina, voi kai muokata vaikka nimimerkiksi.

Muistaakseni siinä on sen jälkeen painike valmiina, lataa tilille, pitäisi siitä onnistua.

Joku asiasta perillä oleva voisi väännellä rautalangasta meille paremmat ohjeet.
 
Mä laitoin suoraan puhelimesta ton hanhivideon youtubeen. Itekkin hämmästyin kun onnnistuin.

Läppäri lähti tohtoriin. Oli vissiin huono idea lykätä virustorjunnan asentamista vuodella..
 
Jos Caruna ei maksa veroja Suomeen niin eikös sitten voisi luopua sähkön siirtomaksuista Carunalle.
Caruna laskuttaa sähköyhtiötä siinä suhteessa, kun se on Carunan kaapeleita pitkin sähköä siirtänyt.

Sähköyhtiö tai sähköyhtiön verkkoyhtiö sitten asiakkaita.
Voisi kai siitä siirrosta kerran jättää osan maksamatta, mutta tuskin pitkään saisi enää sähköä:)
Eikö toi mun aikasempi linkki toimi? Mä koitan uudestaan. Kyseessä tosin ei oo mikään kummonen spektaakkeli, eli mistään ei jää paitsi vaikkei toimiskaan

Ai se on sinun kuvaamasi? Ymmärsin väärin, sain käsityksen, että oma latauksesi ei onistunut ja tuo on jonkun muun youtubeen kuvaama/lataama.
 
Viimeksi muokattu:
Caruna laskuttaa sähköyhtiötä siinä suhteessa, kun se on Carunan kaapeleita pitkin sähköä siirtänyt.

Sähköyhtiö tai sähköyhtiön verkkoyhtiö sitten asiakkaita. Hallit

Ai se on sinun kuvaamasi? Ymmärsin väärin, sain käsityksen, että oma latauksesi ei onistunut ja tuo on jonkun muun youtubeen kuvaama/lataama.

Juu, kyllä oli minä ite omalla pottumaalla.
 
On noita äpyleitä tullut ajettua laitumelta lypsylle,ihan nassikasta saakka.
 
Kyllä vähenee kattoremonttikauppiaat ja muut nurkissapyörijät kun portilla notkuu lehmiä, hanhia ja kalkkunoita. Tietysti yksi hyvä vahtikoira ajais saman asian pienemmällä paskamäärällä.

On muuten ihan uskomaton tuo lehmien lämmöntuotanto. Ekaa talvea kun noi on tuolla tallissa niin ero on ihan selkeä niihin lehmättömiin lämpötiloihin. Toisin ne tupaa lämmittämään jos sotkisivat ja haisisivat vähemmän.
 
Kyllä ne varmaan oppisivat tavoille... :p

Back
Top