Suuri maatalouskeskustelu

Kasasin eilen noin 60 rehupaalua välilanssiin kuljetusta odottamaan. Paalaaja oli jättänyt paalit niille sijoilleen syksyllä. Kun ajomatkaa pisimmillään tuli yhteen suuntaan se n. kilometri ja kuskasin paaleja rehupihdeillä, oli homma melko itaraa. Aikani kuluksi mietiskelin siinä, että miten touhua nopeuttaisi ja äkisti tajusin - Toinen urakkanuppi ratissa tuplaa työtehon!

PERKELE! Sanottu ja tehty! Nytpä seuraava koneenkäyttäjä kyllä hämmästyy, kun työt sujuvat kuin itsestään.
Katso liite: 27532
Just tuota konstia en kyllä olisi millään itse keksinyt:D(y)
(Trukkihaarukka tai kantolaite nostolaitteeseen, jotakin tuohon suuntaan ehkä olisi voinut mietiskellä, mutta toinen urakkanuppi oli ylivertaisen häikäisevä keksintö!)
 
Näytin kaverille, joka on suunnitteluinsinöörinä. Hän oli sitä mieltä, että ainoa vastaava idea hänen kohdallaan on ollut, kun työpaikalle hankittiin 3D-hiiret. Aiemmin työtä oli tehty kuin FPS:n peluuta, eli oikea käsi hiirellä ja vasen näppiksellä. Nyt toinen käsi liikutti osoitinta ja toinen käsi paineli näppäimistöä toisesta tatista. Ainoa ongelma oli, että näppistä piti edelleen painaa, eli toinen käsi piti aina irrottaa 3D-hiireltä ja painella nappeja. Huomattavan kalliiden 3D-hiirien ainoa vaikutus oli kuulema, että työteho laski hämmästyttävän paljon.

Mutta siis tuo urakkanupin tuplaus tietenkin tuplaa työtehon. Tämänhän ymmärtää jokainen.
 
Viimeksi muokattu:
Ai niin.

Motiivi kyseiselle toiminnalle oli tietenkin rehunostajien aktivoituminen. Kaukaisin soitto tuli Tampereelta. Ja me asutaan vanhan Rovaniemen maalaiskunnan puolella napapiirin yläpuolella.

Kuljetukset on se pullonkaula. Tulee 30 paalille hintaa.
 
Puolasta tuotiin suomeen 2016 6410 tn lihaa, uudempaa tilastoa en äkkiä löytänyt.
No, missä lätkitään minkinlaisilla perusteilla lihantarkastusleimoja tai tuodaan tarkastamatta. Täysin aukotonta valvontaa ei liene mahdollista järjestää.
Ostajan näkökulmasta hinta näyttää olevan lähes ainoa kriteeri, kun lihaa ulkomailta tuodaan.

https://yle.fi/uutiset/3-9521201
Hänen mukaansa yhä enemmän pienetkin yritykset hoitavat maahantuonnin itse, eivätkä käytä maahantuontipalveluja lihantuonnissa.
– Kaikissa näissä yrityksissä ei ole yhtä systemaattista ostoprosessia, vaikka kaikkia hyvin tarkasti valvotaan.
Hannukselan karkean arvion mukaan yli puolet tuontilihasta menee päivittäistavarakauppaan ja alle puolet ammattikeittiöille.

Meidän kotimainen lihantuotantomme kestää tarkastelun ja tavara mitä kaupasta saa on varmasti laadukasta. Puolalaisen lihan hinnalla sitä ei pystytä tuottamaan, mutta Polski-Fiatin hinnalla ei saa Mersua.
Vähän tähän liittyen tuli mieleen se Suomen ainoa BSE-tapaus.
https://www.ett.fi/tarttuvat_taudit/nautojen_tarttuvat_taudit/bse
Yritin (kännissä) etsiä lähteitä, mutten löytänyt, mutta siis mielestäni mahdollinen tartunta selitettiin sillä että rehuntuotantolaitoksen laitteissa olisi voinut olla jäämiä saastuneesta liha-luu -jauhosta. Mutta samalla selitettiin, että liha-luu -jauhoa ei tuoteta samoissa tiloissa syötävien eläinten rehujen kanssa. Jota paradoksia taas ei koskaan selitetty. Ja tämä siis koskee suomalaisia tuontantolaitoksia.

Eli meilläkin pitää olla tarkkana valvontapuolella.
 
Mikälie hullunlehmäntauti Hilkallakin on. Ikää ei ole kahtakaan kuukautta ja tarttee jo rampata yöjuoksulla ilman äiteetä.

Tuli vihdoin sen korvamerkitkin, vielä ku viittis niittaa ne kiinni
 
Liitteet

  • image.jpg
    image.jpg
    598 KB · Luettu: 27
  • image.jpg
    image.jpg
    925.5 KB · Luettu: 28
Mikälie hullunlehmäntauti Hilkallakin on. Ikää ei ole kahtakaan kuukautta ja tarttee jo rampata yöjuoksulla ilman äiteetä.

Tuli vihdoin sen korvamerkitkin, vielä ku viittis niittaa ne kiinni

Lehmät yöjuoksulla hangessa? Joskus on tullut tuollaisia jahdattuakin kun niiden navetta pako, ja vasta kohtuullisen maanittelun jälkeen suostuivat poistumaan navetasta (tai oikeastaan kun maanittelu ei tehonnut, niin jätettiin ovi auki ja odotettiin), ja sen jälkeen niitä joutui sitten etsimään pellolta polven syvyisestä hangesta ja koettaa saada ne takaisin talon pihapiiriin. Kyseessä oli varsin kova pakkanen kun vasta päivällä pakkanen lauhtui -25 asteen tasolle ja saatiin paikalle tukkirekka (kun eivät käytä hydrauliikka laitteita kylmemmällä) jotta saatiin huonompi onniset lehmät raivattua raunioista. Tästä on nyt kuitenkin lähemmäs 20 vuotta.
 
Joo, Hilkka lähti mun juttukaveriksi ja yöjuoksulle kanoja ruokkimaan. Meillä nää on vähän tämmösiä hippilehmiä kun ulkoilevat talvellakin. Ei millään hirmupakkasella kylläkään ja emo ja vasikka vähempi kun tuo puhveliturkin kasvattanut teinilehmä.

Oikeastaan kanat, vuohet ja mäyräkoira on ainoat jotka ei niin näitä talvilajeja harrasta. Vuohet kyllä käy ulkona mutta vähempi.

Tahtoo ainaki hevonen ja nauta olemaan sellasia että paniikin ja paskahalvauksen sattuessa eivät kotiaan jätä. Hevoset voi saada palavasta tallista ulos silmät peitettynä mutta muuten jäävät kyllä koppeihinsa pyörimään.

Meillä vanhassa paikassa seisoksin laitumen laidassa vanhan isännän kanssa kun tuo osoitti yhtä saareketta ja totes että hänen karjansa on kuopattu tohon. Oli justiin valmistunut uusi navetta. Palo kivijalkaan niin lujaa ettei kukaan kerenny kissaa sanoa. Veti hiljaseksi ajatus siitä että siinä seisot ja kattot ku elinkeino ja karja palaa soihtuna.
 
Mä ny retkahdin ja ostin lehmälle sellasta täysrehua (maito-tähti 190), koska mä nyt jotenki olen ihan varma että tuo kanttura kohta kuukahtaa, kuolee ja halvaantuu (taas). Se on ny saanu kivennäistä (kiven lisäksi siis nappulana) ja vähän rypsiä. Nyt ne saa kuurina ade-vitamiinilitkua.

Mutta siis mistään ei löydy mitään annostusohjetta tolle täysrehulle. Aattelin että siinä säkin kylessä olis ja siitä sitten sen mukaan laittanu tuolle perinnelehmälle. Siis niin että jos oikean lehmän annos olis vaikka litra/vrk, voisin antaa omalleni ehkä pari desiä, mutta jos taas oikean lehmän annos onkin se 2dl/vrk niin sittenhän taas tuo Rauha kuolee ja halvaantuu. Eivät osanneet kaupassa sanoa juuta eikä jaata.

Hilkka kasvaa kohisten ku tatti duunarin ottassa ja mäkin lypsän siitä lisäksi mitä tartten. Heinä on sen laatusta että normaalivuonna kelpais hätinään kurpitsapenkkiin.
 
Ay:n tai holsteinin annos olisi noin +10 kg/vrk, mutta anna sille 2 kg/vrk, pitäsi sen suomenkarjalle riittää. Paljonko lypsää vrk? Arviointi voi olla hankalaa, kun vasikka vetää ensin päältä mahansa täyteen. Tuommonen 2 kk:n ikänen vasikka juo helposti 10 l/vrk.

Jos emä lypsää liikaa lihoistaan, vaarana on ketoosi. Siinä mielessä tuo täysrehu on oikeinkin jees.
 
Paljonkos sitä maitoa tulee päivässä?
Mikä on lehmän kuntoluokka?

Vilkaise tuota kuntoluokkakuvaa ja pyydä sitä kehopositiivista muinaislehmää ottamaan oikein ryhdikäs asento.
Siittä sitten vertaat ja arvaat ja mitä näitä tieteellisiä menetelmiä on...

Anna kilo päivässä.

Haiseeko sen hengitys asetoonille? :D

Ota kuva perseestä niin katsotaan porukalla se kuntoluokka.
 
Ei se asetonille haise mutta minusta se kuivuu. Maitomääristä en tiedä mutta edellisen kanssa se oli herunu neljäntoistapintaan alkuun. Mulle se tuli niin ettei se ollut ollu ensinkään lypsyssä ja vasikka alla 7kk kun aloin lypsää, sillon tuli vielä 4-5 l. Eli vissiin ihan hyviä määriä. Mites on jos tuon vasikan ottaa vaikka päiväksi eroon ja lypsän illalla? Jos siitä jotain suuntaa sais? Hilkka nimittäin ryystää kyllä ihan jatkuvasti. Kai tollanen 2kk pärjää päivän ilman maitoa?
 
Pärjää se, mutta alkaa takuulla kovaäänisesti protestoimaan. Iltapäivällä jo karmea märinä.
 
Jos se tästä hoidosta selviää hengissä niin on lujaa tekoa oleva kanttura.

Se kanttura säilyy hengissä niin kauan kun mä olen sekaantumatta sen suuremmin sen elämään. Syötän, juotan, lypsän, kampaan ja lapan paskaa. Poikimista varten hankitut tuubit, purtilot ja pullot (ja rauhottavat. Mulle) pidin kunniakkaasti kaapissa ja niin se vasikka sieltä tupsahti ku vibraattori lipaston laatikosta kesken kinkereiden. Edes valvontakameraa en virittänyt.

Kanttura on onneksi täysin tietämätön ja luultavasti myös täysin piittaamaton näistä mun lehmänhoitoon liittyvistä pikkupsykooseista. En mä muuten olis näin neuroottinen mutta nuo kyseiset elikot kun meinaa tyystin kadota niin olis suotavaa että pysyisivät hengissä. Ei noissa kyllä taida hönkä kovinkaan herkässä olla.

Unohin tyystin sen persekuvan, täytyy yrittää tänään.
 
Komppaan Ikarusta: pari kiloa sitä rehua. Helposti tulee sitä maitoa hyvinkin toistakymmentä litraa vrk, kun se ihana kummityttö loppasee kuitenkin vähän väliä utareessa ja oma tarve päälle. Tarvitsee siis emä kyllä väkirehutäydennystä.
 
Sanattomaksi vetää.

https://www.helsinginuutiset.fi/art...singissa-50-prosentilla-poliitikot-aanestivat
PUHEENAIHE
14.2.2019 10.15
Lihan ja maidon käyttöä karsitaan Helsingissä 50 prosentilla – poliitikot äänestivät tiukemman linjan puolesta

Helsingin kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan tiukan äänestyksen jälkeen keskiviikkona, että maidon ja lihan syömistä vähennetään radikaalisti Helsingin kouluissa ja päiväkodeissa sekä muissa kaupungin tarjoamissa ruokapalveluissa, kuten esimerkiksi vanhainkodeissa.
Maito- ja lihatuotteiden käyttö ruokailuissa aiotaan vähentää 50 prosentilla vuoteen 2025 mennessä. Maidon ja lihan vähentäminen on osa kaupungin päästövähennysohjelman toteuttamista.
Asia palautettiin keskiviikkona uudelleen valmisteltavaksi äänin 42–39.

Kaupunginhallituksen aiemmin hyväksymän päätösehdotuksen mukaan asiasta ei olisi tarvittu niin selkeää ohjeistusta, koska kaupunki muutenkin etenee tavoitteen suuntaisesti.
Lue myös: Helsingin koululounaista jo 60 prosenttia on kasvisruokaa, kalaa yksi ateria kymmenestä – Jan Vapaavuori: "En rakasta pakkoja, mutta joskus niille on paikkansa"
Kaupunginhallitus piti tavoitetta puolittaa kulutus vuoteen 2025 mennessä hyvin haasteellisena, ellei alan kehityksessä tule markkinoille uusia korvaavia tuotteita, jotka vastaavat ravitsemussisällöltään suosituksia eri asiakasryhmille. Etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa pitäisi erityisesti huolehtia sairaiden ja ikääntyneiden ravitsemustarpeista.
Valtuutettu Atte Harjanteen (vihr.) palautusehdotus sai kuitenkin eilisessä äänestyksessä 42 ääntä ja Helsinki alkaa valmistella suunnitelmaa puolittaa kaikissa ruokailuissaan maidon ja lihan kulutus, ja eri toimialojen mahdollisuudet tähän huomioidaan.
Harjanteen aloitteessa todetaan, että yksi merkittävimmistä ilmastopäästöjen aiheuttajista on ruoantuotanto, jolla on suuria vaikutuksia ympäristöön ja eläinten hyvinvointiin. Vaikutusten hillitsemiseksi voidaan vaikuttaa vähentämällä eläinperäisten tuotteiden osuutta ravinnosta.
Kaupunki on suhtautunut esitykseen nihkeästi, sillä muutos edellyttäisi, että korvaaviksi elintarvikkeiksi soveltuvat proteiinipitoiset kasvisraaka-aineet olisivat nykyistä laajemmin saatavilla ja että ruoat täyttävät laaditut ruokasuositukset. Maito on hyvä proteiinin ja D-vitamiinin lähde, kaupunginhallituksen hyväksymässä lausunnossa todetaan.
Päätös on suorastaan historiallinen. Helsingin Uutiset kertoi esityksestä viime marraskuussa.
Helsingin
kouluissa, lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa on syyslukukaudesta 2007 tarjottu päivittäin ateriavaihtoehtoja. Liha- tai kalaruokien rinnalla on ollut kasvispääruokavaihtoehto. Viikoittainen kasvisruokapäivä tuli kaikkiin kouluihin alkuvuonna 2011.
Vegaaneille on kouluissa tarjottu päivittäin lämmin ateria lukuvuodesta 2003–2004 ja varhaiskasvatuksessa viime keväästä alkaen. Päiväkodeissa on lisäksi viikoittainen kasvisruokapäivä.
 
Täällä on kyllä oikea moniosaajien kokoontuminen ;):solthum:
Komppaan Ikarusta: pari kiloa sitä rehua. Helposti tulee sitä maitoa hyvinkin toistakymmentä litraa vrk, kun se ihana kummityttö loppasee kuitenkin vähän väliä utareessa ja oma tarve päälle. Tarvitsee siis emä kyllä väkirehutäydennystä.

Vastustan jyrkästi ja vaadin saada nähdä maidon urean määrän. Vetoan vasikan maidon tarpeen vähenemiseen sekä oletan myös että, nyt ei yritetä tuottaa maitoa. Myös kinnusen rehun myymä "maito tähti 190" rehun energiamäärä (ME (MJ/kgka)12,3) kuulostaa kovin korkealle verrattuna eläimen käyttötarkoitukseen. Muinaislehmän lihominen ja hänen sisäelimien rasvoittuminen on mielestäni riski.

Tosin se luuska selviytyy vaikka syöttisit sille sahajauhoja ja kuusenoksia koko talven.... epigenetiikkaa nääs.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top