Suuri maatalouskeskustelu

Aikoinaan ajokoirani tappoi niitä parhaana vuotena kymmenittäin. Tuli silloin tehtyä turkiskauppaakin niillä. Edes paikallisesti en huomannut mitään vähenemistä niiden määrässä, vaikuttavat ehtymättömältä luonnonvaralta.
 
Juu, ei niitä taida saada enää hävitettyä:
https://riista.fi/game/supikoira/
Synnyttää touko-kesäkuussa 6–12 poikasta, joskus jopa 20.
ja
Vuosittaiset saaliit 100 000 – 170 000 yksilöä.
 
Alkaa jo kyrsiä jatkuva sahojen surkeasta nykyisestä bensasta johtuva pajottaminen. Kaasuttimen ultraäänipesu ja kalvot, ja jotain pientä siihen päälle, 150 euroa.

Otin nyt lusikan kauniisti käteen ja ostin pienkonebensaa, 5 litran pänikkä melkein parikymppiä. Jos sahaa isommin, sama sahata mittaribensalla, mutta sahan jäädessä seisomaan tuota tankkiin, hetki käyttöä ja toivottavasti kaasutinongelmat ainakin vähenee.

Pajamestari sanoi, että päästöjen takia kaasareissa on yhä pienempiä reikiä ja bensan vanhetessa reijät on tukossa sekä kalvot koppurassa.

Mittaribensa säilyy 3 kk, pienkonebensa 4 vuotta.
 
Älä osta tuntemattomia merkkejä..ostin sahaan jonkin ei Neste tai Shell pienkonebensaa ja pajoittamiseksi meni.. 150€ on kyllä jokin "suurmetsänomistaja"-lisä..
 
Ajattelin minäkin, että satasella selviää.. mutta tuli siihen uusi ilmansuodatin ja polttoainesuodatin tuohon hintaan mukaan.
 
Alkaa jo kyrsiä jatkuva sahojen surkeasta nykyisestä bensasta johtuva pajottaminen. Kaasuttimen ultraäänipesu ja kalvot, ja jotain pientä siihen päälle, 150 euroa.

Otin nyt lusikan kauniisti käteen ja ostin pienkonebensaa, 5 litran pänikkä melkein parikymppiä. Jos sahaa isommin, sama sahata mittaribensalla, mutta sahan jäädessä seisomaan tuota tankkiin, hetki käyttöä ja toivottavasti kaasutinongelmat ainakin vähenee.

Pajamestari sanoi, että päästöjen takia kaasareissa on yhä pienempiä reikiä ja bensan vanhetessa reijät on tukossa sekä kalvot koppurassa.

Mittaribensa säilyy 3 kk, pienkonebensa 4 vuotta.
Tuota.. Me sahataan -90 luvun Stihleillä, 98 mittaribensaa, ei ole ollut mitään ongelmia,uudempia sahoja en halua koska nämä vanhat on niin helkutin helppoja itse korjata ja Stihleihin saa osia vaikka mitä, tosin meillä ei jää bensaa säilytykseen, kaikki menee mitä ostaa.
 
Meidän nuoriso alkaa hahmottamaan jo moottorisahan sielunelämän ja annan heidän purkaa ja kasata oman sahansa kun ollaan tuo harvennus saatu tehtyä,oppivat sitten itse sahansa korjaamaan,eikä pääse kukaan kettämään heidän rahojansa kun osaavat ite korjata.
 
Tuota.. Me sahataan -90 luvun Stihleillä, 98 mittaribensaa, ei ole ollut mitään ongelmia,uudempia sahoja en halua koska nämä vanhat on niin helkutin helppoja itse korjata ja Stihleihin saa osia vaikka mitä, tosin meillä ei jää bensaa säilytykseen, kaikki menee mitä ostaa.
Vanhemmat sahat on luultavasti ongelmattomampia juuri kaasuttimen isompien porauksien suhteen, niissähän on vaikka minkälaista ilmareikää.
Ei 98 tuota ongelmia, jos lähes jatkuvasti sahataan, eikä bensa pääse vanhenemaan. Ongelma tuleekin siitä, jos sahaa välillä seisottaa muutaman kuukauden, eikä jatkuvasti sahaa. Siihen sahaus taukoon tuo pienmoottoribensa kannattaisi laittaa.

Eipä sitä jatkuvassa sahauksessa pelkästään kustannussyistä kannata käyttää. Tekin sahaatte kolmella sahalla, siinä ei 20 litran jerry 98:a kovin monta viikkoa vanhene:) Jos sahaatte noin pitkiä päiviä, eihän se riitä viikkoakaan.
Raivatessa tuommoinen 5 litran pänikkä kalllista pienmoottoribensaa riittäisi pariksi päiväksi yhdelle sahalle. En ainakaan minä harrastemetsurina enempää saa menemään. Kesäkelissä 6-7 h työrupeama raivatessa on ainakin minulle jo erittäin riittävä.

Niin sehän käytti mukavasti plussan puolella ja ainakin meillä uudestaan jäätynyt hanki kestää jo kävellä, ei joka kohdasta ja välillä pettää, mutta aika hyvin.

Edit: noista metsurin hommista noin yleisesti. Mistään muista töistä ei ole mahdollista hankkia sellaista kestävyyttä ja voimatasoa kuin noista töistä.
Kaverini oli nuorena miehenä aktiivisesti sahan kanssa metsässä. Meni normaalisti parikymppisenä asepalvelukseen, juoksi cooperissa alokkaana 3200 metriä kylmiltään. Koskaan ei ollut kuntoilumielessä yhtäkään juoksuaskelta ottanut. Sanoi että kunto huononi ja painoakin vähän kertyi armeijan aikana.

Itsekään en ollut aivan rimpulajätkä parikymppisenä.
 
Viimeksi muokattu:
Koskaan ei ollut kuntoilumielessä yhtäkään juoksuaskelta ottanut. Sanoi että kunto huononi ja painoakin vähän kertyi armeijan aikana

Jep. Nuoret urakkatyötä mehtässä tehneet jätkät olivat kuin kymmenottelijoita, ihan liioittelematta. Oma lajinsa äijiä, jotka vetivät kymmeniä vuosia urakalla sahan kanssa. Ja säilyivät vielä elossa tai suht terveenä.

Oikein huippumetsuria on ilo katsoa työssään. Ei turhia liikkeitä, ei edestakaisin hippailua, ei ylimääräistä hiplaamista, liikkeet rennon näköisiä ja sahassa kierroksia surkeilematta.

Taisipa nuo parhaat tienatakin ihan setelirahaa -70-90-luvuilla, mutta markkaakaan ei herunut ilman sahaamista.
 
Minkin -hävittäminen- ei liene enää mahdollista. Se edellyttäisi sellaista työrupeamaa ja kattavuutta, että ei kyllä tapahdu.
Drakooniset toimenpiteet minkki-, villisika-, valkohäntäpeura- (ja näiden kautta puutiais-), supi- ja rosvolintukysymyksen ratkaisemiseksi olisivat tarpeen. Kun on toistuvasti hävitetty sudet ja karhut lähes kokonaan, niin kyllä se noidenkin perkeleiden kohdalla onnistuisi, jos tahtotila löytyisi.

Siis moottorisahan kanssa kuntoon? Olisiko noin? Itse kun olen metsää niittänyt vain omiin tarpeisiin, niin olen pitäytynyt pokasahassa, pukkurissa ja justeerissa kun toinen käsipari on ollut saapuvilla.

Tuota.. Me sahataan -90 luvun Stihleillä, 98 mittaribensaa, ei ole ollut mitään ongelmia,uudempia sahoja en halua koska nämä vanhat on niin helkutin helppoja itse korjata ja Stihleihin saa osia vaikka mitä, tosin meillä ei jää bensaa säilytykseen, kaikki menee mitä ostaa.
Mikäs perinnemies se tuollainen moottorisahailija on? On muuten itselläkin tollanen 90-luvun tiihli ja näytti lähtevän käyntiin 20 vuotta vanhalla löpöllä. Mitään en ole sillä tosin sahannut, paitsi kerran pahvin palasta.
 
Siis moottorisahan kanssa kuntoon? Olisiko noin? Itse kun olen metsää niittänyt vain omiin tarpeisiin, niin olen pitäytynyt pokasahassa, pukkurissa ja justeerissa kun toinen käsipari on ollut saapuvilla.

Ai sinulla on vielä perinteisemmät menetelmät käytössä!
Minulla on ilo ja kunnia tuntea muutamia wanhan ajan tosimetsureita. Ne on uskomattoman kovia äijiä.
Tarinoita olen kuullut ja totisesti ei ollut helppoa eikä herkkua se elämä.
Ei olisi tämän päivän miehistä enää niihin oloihin eikä töihin. Huonot kamppeet ja eväät. Savottakämpällä yökunnissa. Siellä 50 ukkoa polttaa ketjussa, hikiset kamppeet ja hevosvaljaat kuivumassa samassa tilassa. Raskas muona ja ilman laatu ei kuulemma ollut kaikin ajoin noissa kämpissä paras mahdollinen.
(Hyvin lievä ilmaisu:cool:)

Muutama on vielä hengissä ja niiden juttuja pitäisi saada tallennetua jollain konstilla jälkipolville.

Pokasahalla ja kirveellä, taisi olla justeerikin käytössä. Sitten myöhemmin moottorisahalla ja nekään alkuun olleet mitään ergonomisia ihmeitä.

Ne äijät oli uskomattoman voimakkaita ja sitkeitä, hattua nostan.
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä mullakin pokasaha(itseveistetty)on,kirveelläkin olen kaatanut, justeeri löytyy myös,näillä sitten kun enimmät on kaadettu, puuliiteriin menee 140 mottia, menee aikaa jos alkaa pokasahalla sitä täyttämään.
 
Ai sinulla on vielä perinteisemmät menetelmät käytössä!
Minulla on ilo ja kunnia tuntea muutamia wanhan ajan tosimetsureita. Ne on uskomattoman kovia äijiä.
Tarinoita olen kuullut ja totisesti ei ollut helppoa eikä herkkua se elämä.
Ei olisi tämän päivän miehistä enää niihin oloihin eikä töihin. Huonot kamppeet ja eväät. Savottakämpällä yökunnissa. Siellä 50 ukkoa polttaa ketjussa, hikiset kamppeet ja hevosvaljaat kuivumassa samassa tilassa. Raskas muona ja ilman laatu ei kuulemma ollut kaikin ajoin noissa kämpissä paras mahdollinen.
(Hyvin lievä ilmaisu:cool:)

Muutama on vielä hengissä ja niiden juttuja pitäisi saada tallennetua jollain konstilla jälkipolville.

Pokasahalla ja kirveellä, taisi olla justeerikin käytössä. Sitten myöhemmin moottorisahalla ja nekään alkuun olleet mitään ergonomisia ihmeitä.

Ne äijät oli uskomattoman voimakkaita ja sitkeitä, hattua nostan.

Ei kun Päätaloa lukemaan. Talvella palstalle mennessä on syöty runsas aamupala eli niinpaljon kun mahtuu. Koko päivän aikana ei syödä eikä juoda mitään. Illalla sitten kaloreita sen minkä saapi uppoamaan.

Se minua ihmetyttää Päätalon savottajutuissa, ettei vettä juoda koko päivän aikana vaikka kuinka janottaisi. Veden juomiseen kuulema jää "koukkuun" ja sen jälkeen janottaa koko ajan. Ei luulisi olevan ongelma Suomessa. Muistan yli kymmenen vuotta sitten katsoneeni dokumentin Saharan beduiineista, joilla oli vastaavat perustelut veden juonnin välttelystä.
 
Valtra T174
Mulle tuo kertoo siitä kuinka aika on ajanut miehestä ohi. Ei tuo raktorilta enää näytä.
. Jos koneet kiinnostaa niin kannatta katsoa koko 9min

Viimeksi muokattu:
Valtra T174
Mulle tuo kertoo siitä kuinka aika on ajanut miehestä ohi. Ei tuo raktorilta enää näytä.
Valtr video. Jos koneet kiinnostaa niin kannatta katsoa koko 9min

Tuossa on jo oma stressinsä opetella ja käyttää kaikkea tuota automatiikkaa. Joskus pitäisi työhönkin keskittyä eikä pelkästään tekniikkaan. Kai se sujuu, jos siihen vaan riittävästi paneutuu.
 
Back
Top