Fisu
Kenraali
Minulle taas opetettiin että ajetaan lähempänä sitä oikeaa reunaa, koska näin sanoo lakikin. Sittemmin kuullu paljon tästä keskemmällä ajamisesta. Noh, itse ajan keskellä kaistaa ja jos on kovin urille kulunutta, niin ajan pikkuisen sivussa urasta. Oikeaa puolta taas välttelen, koska siellä on monesti routavaurioita ja se jättää vähemmän liikkumatilaa - voisi väistää ainoastaan vasemmalle. Toki nyt viime aikoina routavauriot ovat olleet kovasti vasemmalla puolen, mutta onpahan kaksi väistösuuntaa valittavana. Yhden vanteen ja renkaan jo moiseen menettänyt, kun routavaurio yhdistyi terävään asfaltin leikkuuraunaan vesilammikon naamioimana. Noh, se oli niitä aivan ensimmäisiä tuhansia kilometreja ajokortin saamisesta.No ainakin minun -52 syntynyt veljeni on sanonut että autokoulussa opetettiin ajamaan juuri siinä keskiviivan tuntumassa ja sitä oppia hän myös tarkasti nykyäänkin noudattaa.
Tästä on juteltukkin kun peräkkäin ollaan ajettu että miksi näin, silloin on kuulemma enemmän reaktioaikaa jos jotain oikealta tulee yllättäen eteen.
Itse tottunut ajamaan lähes reunaviivaa hipoen paitsi pimeässä.
Toki nykyään, kun on yleistynyt älyvapaat fillaroijat, niin niitä saattaa yhtäkkiä tavata siellä, missä niitä ei odottaisi, joten keskemmällä ajaminen antaa tilaa väistää niitäkin. Hyvä pyörätie toisella puolen tietä ei tietystikään kelpaa, koska he kuvittelevat, että heillä on oikeus ja koska on oikeus niin pitäähän sitä, vaikka se olisi kokonaisarvion perusteella turvatonta ko. tiealueella.