Suurmoskeija

Korostaisin vielä sitä seikkaa, että Suurmoskeijaa rahoittava taho on pohjimmiltaan beduiinit. En pidä poliittisesta islamista (onko sitä muuta?) tippaakaan. Oikeastaan yksi harvoista asioista josta pidän vielä vähemmän on beduiinien versio islamista. Se porukka on jo noin tuhat luvulta asti näyttänyt mikä on heidän vaikutuksensa ympäristölleen. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa heiltä meni aikanaan noin kaksikymmentä vuotta kunnes parituhat vuotisen infrastruktuurin luomisen tulokset oli tuhottu.
 
Mitkä beduiinit erityisesti? Hehän ovat levittäytyneet aivan joka paikkaan, ja ovat osa eri uskontokuntia riippuen missä ovat.
 
Olihan tuo kiintoisaa seurata taivaskanavien uutisvirroissa eläviä kuvia Saksasta. Kadut täyttyivät hulmuavista Turkin lipuista ja Turkin sisäpolitiikka oli tuotu SAKSAN kaduille. Fantastista.

Sama tuli heti mieleen eilen uutisia katsellessa.

Ajatuskulkuni meni, että jos Turkki, joka on monella tapaa lähtökohtaisesti "eurooppalaisempi" ja sen huono johto tavallaan ennakoitavampi (toivelistallaan lienee valtaa ja tietty rahaakin) kuin joku öljysheikkien ja terroristimyönteisten 'oikeaoppisten' poliittisen islamin nimeen vannovien sunni-imaamien epäpyhä allianssi, pystyy agitoimaan tällaiseen sekoiluun, niin mihin liekaan nämä hyväuskoiset, suomalaiset päättäjät, uskomatta edes toisia islamin suuntauksia edustavien tai maallistuneempien muslimien varoituksia, ovat kaulaamme ripustamassa?

Turkkilaiset ihmiset eivät kokemukseni mukaan ole kauttaaltaan mitään ottomaaniglooriassa vellovia höyrypääidiootteja. Voisin kuvitella että euroopassa asuneet ja hyvin usein ihan töitäkin tehneet vielä vähemmän. Silti kadut saadaan täyteen punaisia lippuja ja Erdoganin nimeä huutelevia nuoria miehiä. Ihan tulee mieleen eräs toinen Euroopan koheesiota vuosikymmeniä haitannut, ulkopuolelta agitoitu ilmiö jossa myös saatiin punaisia lippuja hulmuamaan kaduille.

Jos näin tapahtuu Turkin kanssa, on varmaa että ilmiö tulee olemaan öljysheikkimaiden väen kanssa paljon pahempi. Eihän ne välitä oikeasti tuon taivaallista edes omista muslimiveljistään, vaikka paradoksaalisesti haluavat ilmeisesti saada jotain radikaalia muslimiglooriaa lietsomalla terrorismia. Tietysti se terrorismi, jonka isona pohjailmiönä on juurikin näiden maiden köyhempiin muslimimaihin päin harjoittama armoton kolonialismi, suuntautuu näin kätevästi pois aiheuttajista itsestään.
 
Mitkä beduiinit erityisesti? Hehän ovat levittäytyneet aivan joka paikkaan, ja ovat osa eri uskontokuntia riippuen missä ovat.

Muinaisen Pohjois-Afrikan tapauksessa käytän esimerkkinä banu hilal-poppoota. Sinälläänhän heimolla ja klaaneilla ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä koska beduiinikulttuurille on yhteistä kaiken ulkopuolisen pitäminen ei-toivottavana, noin lievästi sanottuna. Siihen kun vielä liitetään islamin opin taipumus valloituksiin niin...
 
Tällaista..:

Helsingin kaupunki haluaa etsiä kaupungista näkyvän ja arvokkaan paikan moskeijalle.

edit. Boldasin pari lausetta jotka Sinnemäen sanomisista hyppäsivät silmille.
Helsingin kaupunki voisi etsiä suurmoskeijalle näkyvän ja arvokkaan paikan vaikka Tehtaankadulta Venäjän suurlähetystön välittömästä läheisyydestä. Siellä pitäis ainakin valvonnan pelata. Ja tietty minareetin ämyrit suunnattuna kirurgisen tarkasti lähetystöä päin. :D
 
Hanasaarihan kai on se tällä hetkellä todennäköisin paikka mihin tuo jättipytinki olisi tulossa?

Mikä siis on ensimmäinen asia mikä Helsingistä tulevaisuudessa näkyy, kun sitä lähestytään kaukaa ulapalta päin? Minareetit. Yli satametriset minareetit näkyvät jo usean kymmenen kilometrin päähän, eli siis Suomen pääkaupunki ottaa merenkävijät vastaan islamilaisin tunnuksin. Tämä voi tuntua vähäpätöiseltä seikalta, mutta muslimien silmissä tuollainen symboliikka on tärkeää. He ovat silloin jo ikäänkuin ottaneet Helsingin, ja sen pääkaupunki-statuksen takia siis koko Suomen itselleen, allahin valtakunnaksi. Naurettavaa, joo, mutta muslimien silmin kaikkea muuta.

Tuo moskeija ei todellakaan ole mikään harmiton kokoontumispaikka mukaville musuille, vaan nimenomaan vallan ja ylemmyyden osoitus, ja massiivinen tapa näyttää että tila on otettu haltuun. Sitä ei nämä meidän tampiot poliitikot tahdo millään tajuta. Kaikki islam on aina myös poliittista.
 
Niin mutta Kaivopuisto olisi parempi paikka. Nämä parempiosaiset jotka asuvat Eirassa niin hehän yleensä haluavat monikulttuurisen Suomen mutteivät useimmiten pääse itse nauttimaan sen hedelmiä. Nyt saisivat ilolla herätä joka aamu multtikultturelliseen joikaamiseen minareetin ämyristä.
 
Korostaisin vielä sitä seikkaa, että Suurmoskeijaa rahoittava taho on pohjimmiltaan beduiinit. En pidä poliittisesta islamista (onko sitä muuta?) tippaakaan. Oikeastaan yksi harvoista asioista josta pidän vielä vähemmän on beduiinien versio islamista. Se porukka on jo noin tuhat luvulta asti näyttänyt mikä on heidän vaikutuksensa ympäristölleen. Esimerkiksi Pohjois-Afrikassa heiltä meni aikanaan noin kaksikymmentä vuotta kunnes parituhat vuotisen infrastruktuurin luomisen tulokset oli tuhottu.
Jos saudien esi-isät ovat joskus beduiineja olleet vuonna kirves ja kanto niin ei sillä käytännössä ole merkitystä
Muutenkin beduiinien toiminta on ollut hyvin samankaltaista kuin monilla muilla primitiiveillä paimentolaisheimolla eikä näillä ole ollut idealistista motivaatiota ertyisemmin valloitussotiin. Profeetankin piti aikoinaan luvata näille tarpeeksi suuri osa sotasaaliista että lähtivät kampanjaan mukaan.
Ja ovat joiltakin osin wahabisteja suvaitsevaisempia kuten beduiiniheimon johtaja voi olla matriarkka. No joo tuo on vähän sama kuin sanoisi että jotkin hanskat sopivat paremmin ammuntaan kuin mitä intti jakaa.

Muinaisen Pohjois-Afrikan tapauksessa käytän esimerkkinä banu hilal-poppoota. Sinälläänhän heimolla ja klaaneilla ei tässä tapauksessa ole mitään merkitystä koska beduiinikulttuurille on yhteistä kaiken ulkopuolisen pitäminen ei-toivottavana, noin lievästi sanottuna. Siihen kun vielä liitetään islamin opin taipumus valloituksiin niin...
Sinänsä vähän huono esimerkki että nämä eivät olleet vielä oikeastaan muslimeita (koska kaikki ulkopuolinen on ei-toivottua) ja tappelivat myös kalifaattia vastaan joka btw oli jo valloittanut pohjois-afrikan Bysantin valtakunnalta jo edellisellä vuosituhannella.
 
Noita yllä ansiokkaasti mainittuja piirteitä beduiiniudesta lähinnä siis tarkoitin. Ovat huono esimerkki muslimiudesta per se. Tai sitten eivät sillä tuolta pohjalta saudit kuitenkin kulttuurisesti ponnistavat ja siellä jossain se wahhabittiläisyydenkin juuri on, siis se pohja jolta koraania tulkitaan niin ehdottomasti kuin miten sitä tehdään.
 
Tällaista...:
MTV kirjoitti:
Terrorismitutkija pitää Helsingin suurmoskeijan rahoitusta turvallisuusriskinä: "Ilmaisia lounaita ei olekaan"

Lähestyvät kunnallisvaalit nostattanevat keskustelua Helsinkiin kaavaillusta moskeija- ja kulttuurikeskushankkeesta. Suurmoskeijahankkeen maksajaksi on suostunut Bahrainin kuningaskunta, pieni saarivaltio Arabian niemimaalla. Terrorismitutkija Olli Ruohomäki uskoo, että rahoituksen kautta myös radikaali ajattelu voisi lisääntyä Suomessa.

Helsingin Hanasaaren ja Sörnäisten rantatien välinen aluetta täplittävät vielä parkkipaikat. Alue olisi kuitenkin todennäköisin sijoituspaikka 18 000 neliömetriä kattavalle moskeija-monitoimikeskuskompleksille, jos sille kevään loppupuolella näytetään vihreää valoa kiinteisövirastossa.

Pormestariehdokkaista kokoomuksen Jan Vapaavuori ilmoitti, ettei kannata suurmoskeijahanketta sen mittakaavassa.
– Meidän pitää hakea tasapainoisia ratkaisuja, jotka ovat oikeassa mittakaavassa. En kannata myöskään Eiffel-tornin rakentamista Helsinkiin, Vapaavuori sanoo MTV:lle.

Sen sijaan Anni Sinnemäki (vihr.) kertoi Ilta-Sanomien vaalitentissä varovaisesti kannattavansa moskeijaa sanoen, että sellainen "voidaan rakentaa".

Rahoitus huolettaa Suomessa
Moskeijan ja monitoimikeskuksen hintalapuksi on arvioitu noin 140 miljoonaa euroa. Rahoituksen koordinaattoriksi on lupautunut Bahrainin kuningaskunta, pieni saarivaltio Arabian niemimaalla. Sisäministeriössä on nyt huoli siitä, että rahat tulevat yhteiskunnasta, joka eroaa Suomesta huomattavasti.

– Miten se sitten vaikuttaa sen moskeijan toimintaan? Millaista oppia siellä julistetaan ja millä tavalla kannustetaan osallistumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen pohtii avoinna olevia kysymyksiä.

Tärkeä turvallisuuspoliittinen kysymys on myös se, miksi Bahrain auttaisi Helsingin moskeijahankketta keräämään yli sadan miljoonan euron varat.

– Saksan tiedustelupalvelu kirjoitti hiljattain raportin, jossa todettiin yhteys ääri-islamistisen ajattelun ja Arabian niemimaalta lähtöisin olevan rahoituksen välillä, sanoo ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki.

Bahrain vain silmänlumetta?
Muun muassa terrorismia ja radikalisoitumista tutkinut Ruohomäki löytää monia varoittavia esimerkkejä Euroopasta. Hän uskoo, että Bahrain esitetään hankkeen koordinaattorina, koska sen maine on varsin hyvä. Tutkijan mukaan se on kuitenkin ympäröivän alueen tiukassa ohjauksessa, Ruohomäki kertoo.

– Bahrain toimisi tässä koordinaattorina tai jopa bulvaanina ja varsinainen rahoitus tulisi sitten yksityisiltä tahoilta Saudi-Arabiasta, Kuwaitista ja Qatarista. Siihen sekoittunee jonkin verran virallista rahaa ja tämä kanavoitaisiin Suomeen säätiö-menettelyn kautta.

– Ei ole olemassa mitään ilmaista lounasta. Ilman muuta rahoituksella on tarkoitus ostaa vaikutusvaltaa ja vaikuttaa islamistiseen ajatteluun myös Suomessa, Ruohomäki lisää.

Asia tiedostetaan myös sisäministeriössä, joka hankkeen edetessä laatisi turvallisuusraportin. Ministeriölle on tärkeää tietää, miten rahoitus ja poliittinen ohjailu voidaan erottaa toisistaan.

– Me tiedämme kansainvälisistä kokemuksista, että hyvin usein rahoittajan ajatusmaailma heijastuu siihen, millä tavalla toimitaan. Onko tarkoitus rakentaa selkeä palomuuri toiminnan ja rahoituksen väliin, joka estäisi sen, ettei rahoittaja pystyisi vaikuttamaan toimintaan? Tämä on yksi kysymys, johon olemme yrittäneet saada vastausta, sisäministeriön Mankkinen sanoo.

Moskeijaa ajava säätiö torjuu väitteet
Moskeija- ja monitoimikeskushanketta varten perustetun Oasis-säätiön projektikoordinaattori Pia Jardi ei itsekään usko ilmaisiin lounaisiin, mutta alleviivaa, että rahalla ei myydä Suomen muslimiyhteisön itsemääräämisoikeutta moskeijan toiminnasta.

– Meillä on itsenäinen määräysoikeus kaikesta, miten me toimitaan. Mutta tottakai, Bahrainin kuningaskunta saa mainetta ja kunniaa siitä, että ovat rakentaneet moskeijan Suomeen. Se on islamin mukaan ikuisesti elävä hyväntekeväisyyskohde.

Jardi myös korostaa, ettei Helsingin suurmoskeijahanketta voi kytkeä varoittaviin esimerkkeihin, joita Euroopasta on saatu.

– [Näissä Euroopan moskeijoissa] rahoittajina on ehkä harvemmin valtiot. Yleensä rahoittajina ovat olleet uskonnolliset yhteisöt Saudi-Arabiasta tai muualta, jotka määrittävätkin rahoittamaansa toimintaa. Mutta meillä on ihan selkeästi näin, että tällä hetkellä sitä koordinoi Bahrainin valtio, ja rahaan pitää sisältyä se, ettei sillä ole mitään määräysvaltaa toimintaan. Muussa tapauksessa ei oteta rahaa ja jos se ei onnistu, niin ei rakenneta moskeijaa. Näin se vain menee, Jardi sanoo.

"Ainoa keino saada moskeija Helsinkiin"
Jardin mukaan kiistanalainen rahoitus on toistaiseksi ainoa keino saada moskeija ja monitoimikeskus Helsinkiin. Jardi sanoo, että valtiolta tai suomalaiselta yrityselämältä on turha odottaa apuja rahoituksessa. Apua ei voida odottaa myöskään Euroopan muslimiyhteisöiltä, joissa rahat ovat tiukassa.

– Jo pelkästään puolet pienempi moskeija maksaisi meidän arviomme mukaan 10 miljoonaa euroa. Suomalaisen muslimiyhteisön on hankala saada kuukauden vuokrat kerättyä. Niinpä kymmenen miljoonan kerääminen ei näytä kovin todennäköiseltä.

Jardi muistuttaa, että suomalaisen muslimiyhteisö koostuu suurelta osin pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Niinpä Suomesta puuttuvat Jardin mukaan rikkaat muslimiyrittäjät, jotka voisivat tukea hanketta.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...sriskina-ilmaisia-lounaita-ei-olekaan/6349910
 
Saudit järjestivät ylpeinä tyttöjen neuvoston kokouksen, jossa nuo mainiot miehet valkoisissa lakanoissaan miettivät, miten voisivat ketterimmin edistää tyttöjen ja naisten oikeuksia tuolla hienossa maassaan. Naisten osallistumista työelämään olisi tarkoitus lisätä 22% --> 30%, mutta onneksi sentään esim. ajo-oikeudesta ei puhuttu mitään (edit: tämä oli ennakkoluuloinen lausunto, voi olla että siitä on puhuttu).

Oli siellä muuten jopa naisiakin, mutta heitä ei parane julkisesti esitellä joten olivat videolinkin kautta esillä. Nykyaikaista, kätevää, modernia, rikasta kulttuuria!

_95140830_saudi.jpg

Tämäntyyppisiin toimijoihin siis nämä hankkeen ajajat luottavat kuin vuoreen, tasa-arvon ja uskonnollisen vuoropuhelun ym. kivan ja hienon edistäjänä.

Siteeraan Syriana-elokuvassa eräässä nimeämättömässä arabi-öljymaassa toiminutta neuvonantajaa Bryan Woodmania: "You know what the business community thinks of you? They think that a hundred years ago you were living in tents out here in the desert chopping each other's heads off and that's where you'll be in another hundred years"
 
Viimeksi muokattu:

Aloittamista vaille valmis?

En oikeasti osaa päättää kumpi huonoista vaihtoehdoista olisi todennäköisempää tässä SuMo-keississä:

a) Tontti annetaan ja avarakatseisuuden nimissä uuden pormestari SinneTännemäen johdolla tehdään sinne kaupungin laskuun kaikki kunnallistekniset liittymät ym. Tarvitaanhan tänne niinq hei investointeja, tiäksä. Jäädään odottelemaan rahoitusta jota ei koskaan tule.

Käy siis toisin sanoen kuin Ikea-pyhätölle täällä Kaakon kulmalla. Kaikki on valmista, ei ole muuta Ikeaa kuin Ikea ja Ingvar on hänen profeettansa. Uskossaan vahvat veljet jaksavat vieläkin tuota odottaa ;)

b) Suurmoskeijasta tulee juuri sellainen kuin siitä on pelättykin. Sinne ei vääränlaisilla muslimeillakaan ole asiaa ja uusi suvaitsevainen unelmahallitus estää Suomen kuffari-poliiseja häpäisemästä pyhää paikkaa etsinnöillä, vaikka Saudien avulla saatujen ja ns. investoinnin ehtojen vaatimien "riittävän tasokkaiden" imaamien opeista levitetään (ehkä rasisti-fasistien toimesta, vaikka toiset muslimitkin näin sanoisivat) hurjia juttuja ja jostain aseistakin liikkuu tarinoita...
 
Kaivopuistossa, Kaivohuoneen takana, näkyy olevan reilusti tyhjää tilaa.

https://www.google.ee/maps/place/He...cd4ebd843be2f763!8m2!3d60.1698557!4d24.938379

Arkadianmäellä on tilaa, kun tehdään tilaa :D

Jos vakavasti puhutaan, niin minua häiritsee eniten se että moskeijaa suunnitellaan juurikin Uspenskin katedraalin ja Tuomiokirkon naapuriin, vaikka onhan siinä samalla alueella hieman enteellisesti myös Pyhän Kolminaisuuden kirkko.

Minun on hyvin vaikea uskoa, että tuo on ihan puhdasta sattumaa, vaikka siinä juuri sattumalta sattuu olemaan sopivasti tilaa.

pia-jardi-moskeija-hanasaari.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Korostaisin vielä sitä seikkaa, että Suurmoskeijaa rahoittava taho on pohjimmiltaan beduiinit.

Minä korostaisin eniten tätä seikkaa...

Sisäministeriössä on nyt huoli siitä, että rahat tulevat yhteiskunnasta, joka eroaa Suomesta huomattavasti.

– Miten se sitten vaikuttaa sen moskeijan toimintaan? Millaista oppia siellä julistetaan ja millä tavalla kannustetaan osallistumaan suomalaiseen yhteiskuntaan, sisäministeriön poliisiosaston kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen pohtii avoinna olevia kysymyksiä.

Tärkeä turvallisuuspoliittinen kysymys on myös se, miksi Bahrain auttaisi Helsingin moskeijahankketta keräämään yli sadan miljoonan euron varat.

– Saksan tiedustelupalvelu kirjoitti hiljattain raportin, jossa todettiin yhteys ääri-islamistisen ajattelun ja Arabian niemimaalta lähtöisin olevan rahoituksen välillä, sanoo ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Olli Ruohomäki.

Muun muassa terrorismia ja radikalisoitumista tutkinut Ruohomäki löytää monia varoittavia esimerkkejä Euroopasta. Hän uskoo, että Bahrain esitetään hankkeen koordinaattorina, koska sen maine on varsin hyvä. Tutkijan mukaan se on kuitenkin ympäröivän alueen tiukassa ohjauksessa, Ruohomäki kertoo.

– Bahrain toimisi tässä koordinaattorina tai jopa bulvaanina ja varsinainen rahoitus tulisi sitten yksityisiltä tahoilta Saudi-Arabiasta, Kuwaitista ja Qatarista. Siihen sekoittunee jonkin verran virallista rahaa ja tämä kanavoitaisiin Suomeen säätiö-menettelyn kautta.

– Ei ole olemassa mitään ilmaista lounasta. Ilman muuta rahoituksella on tarkoitus ostaa vaikutusvaltaa ja vaikuttaa islamistiseen ajatteluun myös Suomessa, Ruohomäki lisää.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/a...sriskina-ilmaisia-lounaita-ei-olekaan/6349910

Rahoituksen alkuperäinen rahoitus on aika yhdentekevää. Voidaanhan se rahoittaa vaikka suomen valtion rahoilla ja siellä silti opettaa, no mitä halutaan. se että tulokseksi saadaan 2 ei tarkoita että laskutoimituksen täytyisi olla 1+1. Samaan tulokseen voidaan päätyä usealla tavalla. Suomessa ollaan huolissaan siitä jos Bahrain rahoittaa tai kanavoi rahoituksen. Oleellista on mielestäni se, että rahoittajasta riippumatta tuollaisessa paikassa voidaan opettaa ääriajattelua.
 
Back
Top