Syyrian konflikti

Isistä vastaan ei riitä voima. Toki se voi työntää Isiksen kauemmaksi jostain kohtaa. Siinäpä se. Onko tarkoitus ottaa Al-nusra mukaan rauhannevotteluihin? Ongelma on että eivät lähde mukaan. Veikkaan että venäjä pelastaa Isiksen varjolla Assadin joukkoja Al-Nusralta ja Islamilaiselta rintamalta. Dronet on jo tiedustellut. Vähän samanlailla kuin Turkki lähti Isistä vastaan kurdeja pommittamalla. maskirova päällä taas.

Kyllä varmaan näin. Tämä maskirovka jatkuu, etenkin jos mitään muuta yhteistyön kohdetta ei löydy lännen ja Venäjän välille. Venäjälle sopii erittäin hyvin keskittyä vain oman etunsa pönkittämiseen ja omaan puuhasteluun. Sillä on pelkät valttikortit käsissään Syyriassa. Juuri tästä syystä olisikin hyvä koeponnistaa joku muu hanke, jossa Venäjän saisi naulattua tekemisen kärkeen sen omalla ehdotuksella. Mun mielestäni on tyhmää antaa Venäjän puuhastella yksin omia juttujaan. Enemmistö täällä kuitenkin näyttää olevan sillä kannalla ja haluaa jättää tilaisuudet käyttämättä.

.
 
Kuka nyt haluaa tukea Venäjän voimapolitiikkaa ja leimautua sen tukijaksi? Voivat ihan rauhassa ottaa vaikka Kuuban ja muutamia muita maita mukaansa.
 
Hollande: Ranskan aloitettava ilmaiskut Syyriassa
Ranskan presidentin Francois Hollanden mukaan Ranskan ilmaiskut Isisiä vastaan Syyriassa ovat välttämättömiä.

Francois Hollande Kuva: Remy Gabalda / EPA

Ranskan presidentti Francois Hollande sanoi maanantaina, että maan olisi aloitettava ilmaiskut ääri-islamistista Isis-järjestöä vastaan Syyriassa.

Hollande sanoi viime viikolla, että ranskalaiskoneet aloittaisivat tiedustelulennot Syyriassa Isisin etenemisen sekä sen militanttien Ranskalle ja sen eduille aiheuttaman uhan vuoksi.

– Olemme osa Isisin vastaista liittoumaa Irakissa. Aloitimme tiedustelulennot Syyriassa, jotta voisimme harkita olisivatko ilmaiskut siellä välttämättömiä, Hollande sanoi.

– Ne ovat välttämättömiä, hän totesi.

Hollande puhui toimittajille Nigerian presidentin Muhammadu Buharin kanssa lehdistötilaisuudessa heidän tavattuaan keskusteluja varten ennen sitä.

Ranska on tähän mennessä vahvistanut tehneensä kaksi tiedustelulentoa Syyriassa. Hollande ei kertonut, milloin Ranska aloittaisi ilmaiskut.

Ranska ei ole aiemmin osallistunut Isisin-vastaisiin iskuihin Syyriassa, koska se on pelännyt, että ne saattaisivat vahvistaa maan presidentin Bashar al-Assadin joukkoja. Ranska oli valmis osallistumaan Assadin joukkoja vastaan tehtäviin ilmaiskuihin vuonna 2013 ennen kuin Yhdysvallat perääntyi suunnitelmasta.

Yhdysvallat, Kanada, Turkki ja useat Persianlahden alueen valtiot ovat jo tehneet ilmaiskuja Isisiä vastaan Syyriassa. Australia ilmoitti viime viikolla, että se liittyisi Isisin-vastaiseen operaatioon Syyriassa.

Britannian Syyriassa tekemässä lennokki-iskussa kuoli kaksi militanttia viime viikolla.

Yhdysvaltojen johtama liittouma teki maanantaina 22 ilmaiskua Syyriassa ja Irakissa Isisiä vastaan. Iskut tuhosivat aseistusta, Isisin asemia ja työkoneita.

Lähteet: Reuters, AFP, AP
 
Sanoisin että sanat on halpoja, teot ratkaisee.

Kuten aikaisemmin tuolla ylempänä on sanottuna, sama vaikka marssilaiset laminoisivat ISIS:in aavikon pintaan, kyse ei todellakaan ole siitä että "sammuttaja on väärä".

Kyse on siitä että tässä asiassa Venäjän varaan laskeminen on puhdasta haihattelua: ISIS:in eliminoiminen ei palvele Venäjän voimapoliittisia etuja ja tämän vuoksi Syyriassa olevat venäläisjoukot eivät hyökkää ISIS:in kimppuun muuten kuin korkeintaan näön vuoksi. Sen sijaan ne tulevat käyttämään kaikkia keinoja tuhotakseen Assadin vastaiset oppositiovoimat. Ihan kuten Turkki pommittaa kurdeja.

ISIS ja muut islamistit muodostavat ainoan Assadin kannalta merkittävän opposition. Tietenkin Venäjä pyrkii laittamaan tuon sakin poikki ja pinoon. Siinä sivussa menee pelikenttä länsimaiden suorassa liekanarussa olevilta pienemmiltä joukkioilta, joiden tehtävänä on ollut islamistien taistelun tukeminen pst-ohjusten kaltaisilla täsmäaseilla.

On mielenkiintoista nähdä uskaltavatko länsimaat jatkaa aseiden toimittamista, jos venäläiset ottavat tosissaan osaa taisteluihin.
 
Hollande: Ranskan ilmaiskut Isisiä vastaan Syyriassa ovat välttämättömiä
Ranskan presidentti François Hollande ilmoitti maanantaina pitävänsä välttämättömänä, että Ranska laajentaa ilmaiskujaan terroristijärjestö Isisiä vastaan.

Ranska on osallistunut tähän mennessä iskuihin pahamaineista järjestöä vastaan vain Irakin puolella. Syyriassa Ranska on tehnyt tiedustelulentoja. Hollanden mukaan Ranskan pitäisi osallistua iskuihin myös Syyrian puolella, kertoo uutistoimisto Reuters...
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1305985352096
 
On mielenkiintoista nähdä uskaltavatko länsimaat jatkaa aseiden toimittamista, jos venäläiset ottavat tosissaan osaa taisteluihin.

On myös mielenkiintoista nähdä kuinka Venäjältä menee pr-etu, kun Ranska yms lisäävät ISIS pommitusta. On myös mahdollista, että kun muut järjestäytyvät ISIS vastaan niin Venäjä pysyy omassa nurkassaan ja valmistelee vain omia asemiaan. Todella mielenkiintoista.
 
Mitäs veikkaatte, kuinka monta "tulitaukoa" Syyriaan saadaan Venäjän pyynnöstä?
 
Saudi-Arabia määrittää pitkälti seuraavan liikkeen tällä verisellä shakkilaudalla. Ilmatila alkaa ainakin käydä ahtaaksi ja sen hallinta on ratkaisevaa. Assad esim. tiputtaa teollisessa mittakaavassa tynnyripommeja.
 
On myös mielenkiintoista nähdä kuinka Venäjältä menee pr-etu, kun Ranska yms lisäävät ISIS pommitusta. On myös mahdollista, että kun muut järjestäytyvät ISIS vastaan niin Venäjä pysyy omassa nurkassaan ja valmistelee vain omia asemiaan. Todella mielenkiintoista.

Katsotaan nyt ensin kenen niskaan pommeja pudotetaan. Lännessä ei välttämättä olla mitenkään pahoillaan venäläisten mahdollisesta jumiutumisesta Syyrian sotaan.
 
Uutislinkkejä:
 
Saudi-Arabia määrittää pitkälti seuraavan liikkeen tällä verisellä shakkilaudalla. Ilmatila alkaa ainakin käydä ahtaaksi ja sen hallinta on ratkaisevaa. Assad esim. tiputtaa teollisessa mittakaavassa tynnyripommeja.

Köyhän miehen täsmäase. Osuvat edes suunnilleen oikeaan kortteliin. Ilmeisesti Syyrian ilmavoimien kalustolla ei korkeammalla lentäen osu mihinkään.
 
Lännessä ei välttämättä olla mitenkään pahoillaan venäläisten mahdollisesta jumiutumisesta Syyrian sotaan.
Varmaan sopii monelle. Itse koen mielenkiintoisimmiksi uutiset joissa väläytellään mahdollisuutta aloittaa ison linjan hyökkäys ISIS kimppuun sen lakaisemiseksi aavikon hiekkaan. Tämän hankkeen aloittaja kiinnostaa minua nyt tällä hetkellä.
 
"Yllättäen" Venäjän tultua paikalle myös länsimaat haluavat lisätä läsnäoloaan Syyriassa. Ainakin Ranska ja Australia ovat osallistumassa ISISin vastaiseen ilmakampanjaan.

Mikä on mp.netin arvio länsimaiden motiiveista? Halutaanko a) ISISiä lyödä kunnolla, b) aiheuttaako pakolaiskriisi sisäpoliittista painetta tehdä asialle jotain vai c) pyrkiikö länsi lisäämään voimaa alueelle vastavetona Venäjän toimille? Itse kallistun vaihtoehtoihin b ja c.
 
Köyhän miehen täsmäase. Osuvat edes suunnilleen oikeaan kortteliin. Ilmeisesti Syyrian ilmavoimien kalustolla ei korkeammalla lentäen osu mihinkään.


Eli r-aineen määrä kompensoi osumatarkkuden puutteen :) Eli vanha Stalin sloukani "määrällä on oma laatunsa" ei koskaan vanhene
 
"Halutaanko a) ISISiä lyödä kunnolla, b) aiheuttaako pakolaiskriisi sisäpoliittista painetta tehdä asialle jotain vai c) pyrkiikö länsi lisäämään voimaa alueelle vastavetona Venäjän toimille?

Minusta C on todennäköisin. ISIS vastaiseen rintamaan on nyt orastava kilpajuoksu koska huomattiin että eräs (väärä) johtaja saattaa tulla siihen kärkeen ja tämä halutaan ehkä estää.
Kuten @Tetra sanoi aikaisemmin; on ihan sama vaikka marsilaiset tulee, kunhan joku alkaa johtamaan ISIS vastaista rintamaa. Tässä nyt saattaa tulla esille vaihtoehtoja.
 
http://www.foxnews.com/politics/201...t-clear-sign-offensive-weapons/?intcmp=hplnws


Russia shipping tanks into Syria, in ‘first clear sign of offensive weapons’


Never autoplay videos

Russia's military build-up in Syria has grown to include the shipment of a half-dozen highly sophisticated battle tanks -- and more troops -- a defense official told Fox News, in what the source called the "first clear sign of offensive weapons arriving in Syria."

The Pentagon has now tracked a total of 15 Russian Antonov-124 Condor flights into Syria, reflecting a steady stream of military cargo into Syria. According to the latest intelligence, this also includes the arrival of two more Russian cargo ships, containing the tanks.

Up to this point, the official said, the Russian cargo and weapons that have been delivered to Syria could be viewed as defensive in nature. The arrival of tanks cannot be viewed this way.

The official said that Russian offensive operations could launch from Bassel Al-Assad International Airport "very soon."

The massive Condor flights carrying all kinds of supplies now arrive twice a day through Iran and Iraq into Bassel Al-Assad International Airport outside the port city of Latakia. The cargo is for Russian soldiers, not Syrian government forces, but is seen as a build-up to aid Bashar Assad's embattled regime.

The defense official, briefed on the latest satellite photos of the Syrian coastline, said: "This is the largest deployment of Russian forces outside the former Soviet Union since the collapse of the USSR."


The two additional Russian ships arrived over the weekend in Tartus, a Syrian port used by the Russian Navy since the '70s. The ships offloaded additional troops and armor and, for the first time, a half-dozen third-generation T-90 main battle tanks.

Accompanying the tanks were 15 fresh artillery pieces.

While not publicly confirming the arrival of Russian tanks into Syria, Pentagon spokesman Capt. Jeff Davis told reporters on Monday that the activities "suggest the establishment of a forward air operating base."

In addition to the influx of tanks and artillery, 35 armored personnel carriers, similar to the U.S. Army's Bradley fighting vehicles, have come ashore in Syria on top of dozens that arrived last week.

There are no signs of additional surface-to-air missiles, but as Fox News confirmed Friday, components for the SA-22 surface-to-air missile system have been seen assembled in Syria recently.

Additional housing units also have been seen from overhead by the U.S. military, making it possible for the Russians to house up to 1,500 combat troops.


Lucas Tomlinson is the Pentagon and State Department producer for Fox News Channel. You can follow him on Twitter: @LucasFoxNews
 
raknjt.jpg


"Any talk about presence of Russian troops in Syria is a lie propagated by Western countries and the United States," he said in an interview with the Rossiya-24 television channel. "We think that a new conspiracy is being plotted against our country to penetrate into our territory under the pretext of Russian troops’ presence."

"Weapons are being supplied under the agreements that were signed between our countries rather long ago. As for Russia’s position, it is based on international law, on our sovereignty and territorial integrity. We have been cooperating with Russia in various spheres, including the defence sector, for 30-40 years. Yes, we do receive weapons, military hardware," he said.

Syria accuses Western countries of supporting terrorist groups in the Middle East, ambassador went on to say. According to Haddad, the West is fighting in Syria not against but by means of Islamic State.
http://tass.ru/en/world/821002
 
Ilmatila alkaa ainakin käydä ahtaaksi ja sen hallinta on ratkaisevaa. Assad esim. tiputtaa teollisessa mittakaavassa tynnyripommeja.

Olen muuten ihmetellyt yhtä asiaa. Netti on täynnä videoita, joissa Syyrian armeijan tankkeja posautellaan erilaisilla PST-ohjuksilla kuin kuplamuovia sormien välissä.

En muista nähneeni yhtään mainintaa MANPADS-vehkeistä. Niillä pudottaisi yläpuolella paikallaan leijuvan helikopterin äärimmäisen helposti. Loppuisi lentelyt siihen.

Itse YK:n pitäisi toimittaa niitä Syyriaan humanitäärisenä apuna!
 
"Yllättäen" Venäjän tultua paikalle myös länsimaat haluavat lisätä läsnäoloaan Syyriassa. Ainakin Ranska ja Australia ovat osallistumassa ISISin vastaiseen ilmakampanjaan.

Mikä on mp.netin arvio länsimaiden motiiveista? Halutaanko a) ISISiä lyödä kunnolla, b) aiheuttaako pakolaiskriisi sisäpoliittista painetta tehdä asialle jotain vai c) pyrkiikö länsi lisäämään voimaa alueelle vastavetona Venäjän toimille? Itse kallistun vaihtoehtoihin b ja c.

Minusta C on todennäköisin. ISIS vastaiseen rintamaan on nyt orastava kilpajuoksu koska huomattiin että eräs (väärä) johtaja saattaa tulla siihen kärkeen ja tämä halutaan ehkä estää.
Kuten @Tetra sanoi aikaisemmin; on ihan sama vaikka marsilaiset tulee, kunhan joku alkaa johtamaan ISIS vastaista rintamaa. Tässä nyt saattaa tulla esille vaihtoehtoja.

Pakolaiskriisin laajaneminen ja osaltaan Venäjän toimien muuttuminen Syyriassa aiempaa aggressiivisemmiksi saavat kuvion ainakin tietyiltä osin näyttäytymään siinä valossa, että länsimaiden motiiveja yhdistävät nämä kaksi asiaa.

Eli varmasti pakolaiskriisi omalta osaltaan vaikuttaa asiaan, vaikka tällöin ongelma on siinä, että suurin osa Eurooppaan tulevista pakolaisista tulee muualta kuin Syyriasta - olettaen syyrialaiset leireille asettautuneet pakolaiset ovat vasta liikehtimässä kohti länttä. Onko tästä laajasta liikehdinnästä sitten saatu selkeää informaatiota (tiedustelutietoja) ja se saa länsimaat omalta osaltaan toimimaan. Yritetään vakauttaa tilannetta viimehetkellä?

Mutta toisaalta sitten Venäjän toiminnan lisääntyminen varmasti lisää myös länsimaiden halua olla mukana ratkaisemassa ongelmaa Syyriassa ja näin mahdollisesti saada tilanne sellaiseksi, että al-Assad ei saa hallintaansa koko maata vaan al-Assadin hallinnon haltuun jää läntinen Syyria Damaskoksesta rannikolle (eilen maalailemani "Latakian kansantasavalta"). Jos Venäjä ei olisi tehnyt mitään, ottanut näin konkreettista askelta al-Assadin tukemisen suhteen niin en oikein jaksa uskoa, että länsimaat näin nopealla tahdilla ilmoittaisivat omista toimistaan ISIS:iä vastaan. Miksi länsi ei sitten ole jo toiminut aiemmin riittävän tarmokkaasti, tai edes kesästä lähtien kun sosiaalisen median kautta välitettyjen tietojen mukaan venäläisjoukkoja on ollut heinäkuusta lähtien useammalla syyrialaispaikkakunnalla? Kiinnittyikö tuolloin lännen poliittisten päättäjien katse Ukrainaan ja siellä kiristyneeseen ilmapiiriin ja separatistien sekä venäläisjoukkojen lisääntyneeseen taitelutoimintaan ja samalla Venäjä kykeni kuin huomaamatta lisäämään vaikutusvaltaansa Syyrian suunnalla? Ja nyt kun taistelut Itä-Ukrainassa ovat laantuneet yksittäisiksi yhteenotoiksi lännessä poliittisella tasolla on havahduttu siihen, että Venäjän painopiste (ainakin toistaiseksi) onkin Syyriassa ja tästä johtuen länsimaat yrittävät nyt "pelastaa sen mikä on pelastettavissa" koska heidän näkökulmasta katsoen Syyriassa on nyt väärä sammuttaja toimimassa.

vlad.
 
Back
Top