Syyrian konflikti

Että oikein ulkomaiden hallitukset ovat tilivelvollisia suomalaiselle nettifoorumin kirjoittelijalle siksi että hallituksista riippumattomat mediat myyvät juttujaan? Tässä ilmainen vinkki: kukaan ei pyydä sinua muodostamaan asiasta mielipidettä.

Lienevät tilivelvollisia omille kansalaisilleen ja meillä nyt sattuu olemaan kyky nähdä kommunikoiko esim. Brittihallitus kansalleen. Kansainvälinen journalismi ja lehdistö on jännää
 
Somessa tarinaa, että taivaalla on taas meininkiä. Iranilaiset ovat kertoman mukaan saaneet romua niskaansa Jabal Azan'issa ja Deir ez-Zor'in suunnalla "paljon" ilmatoimintaa ja tunnistamattomia koneita.
 
Yhdysvallat jatkaa, ehkä myös Britannia.
Ranska ainakaan ei halunnut iskeä Irania vastaan, business kärsii ja silleen.
 
Mistä tuli mieleen, että NPR:n toimittajan mukaan jostain syystä tämänkertaisista iskuista on ollut todella vaikea löytää uskottavia silminnäkijöiden lausuntoja. Ja NPR siis National Public Radio eli ainakin pitäisi periaatteessa olla luotettava taho.

Miksi? NPR:n luotettavuudesta en tieda varmasti mutta neutraali se ei ole, NPR:lla on aika vahva amerikkalaisittain liberaali bias. Ma kuuntelen sita paivittain ja aika usein tulee semmosta jootia etta YLEn antokin olisi ylpea.
 
Israel hyökkää, kuten odottaa saattoi. Kohteena Iranilaisten tukikohdat.
///
Toisaalla.
http://nedaa-sy.com/en/news/5471

"Russian military police have taken a number of doctors who have refused to leave the city of Douma to the Al-Khatib Investigations Branch in Baghdad Street of Damascus."

Jos joku ihmettelee miksi lääkärit kertovat mediassa, ettei mitään kemiallista hyökkäystä ole tapahtunut.
 
Viimeksi muokattu:

Venäjän uhittelu siis osoittautui bluffiksi. Nyt on sitten koottu selityksiä siitä, miksi tähän iskuun ei ole vastattu.

Venäjä kun on asemoinut itsensä Syyrian (ainakin läntisen osan) ilmatilan puolustamisen takuumieheksi. Nyt tässä on USA (Ja viime yönä myös Ranska ja Britannia) iskenyt pariin otteeseen. Israel on käynyt Syyriassa omilla asioillaan. Tämä nyt näyttää toistuvasti siltä, että kun toisilla valtiolla on joitain asioita tuolla suunnalla hoidettavana niin ne käyvät tekemässä iskunsa. Tässä on nyt mielenkiintoista katsoa kuinka kauan Venäjä jatkaa valitsemallaan linjalla, ts antaa katteettomia uhkauksia ampua alas Syyriaan iskevät ohjukset ja koneet.

Päivän kuluessa olen muutamien trollien kirjoittelua asiasta lukenut. Donetskin Goebbels, oma Putkosemme on kyllä kova kaveri kääntämään mustan valkoiseksi. Sankarilla on ollut Venäjän linjan mukaan kova uho, että Syyriaa uhkaavat kohteet ammutaan alas. Nyt tämä, että Venäjä ei tehnyt mitään, on ollutkin Venäjän suuri voitto ja osoittanut lännen heikkouden. Ilmeisesti usko Venäjään ei horju eikä heilu tuolla kaverilla.
 
Kyllähän tämä maailmanlaajuisesti on arvovaltatappio Putinille. Uho oli kova ("ammumme ohjukset alas ja tuhoamme laukaisualustat"). Yhdysvallat katsoi bluffin ja päätti paskat välittää Kremlin reaktioista. Ja sotatoimi sai vielä kansainvälistä tukea Britannian ja Ranskan liityttyä mukaan. Toki sen verran hienovaraisesti toimittiin ettei venäläisiä vastaan isketty. Jollei tästä muuta seuraa suurvaltapoliittisesti, niin ainakin Putin joutuu totuttelemaan siihen, että Trump voi olla aika arvaamaton.
 
Jep.

Tuossa tekstissä asia todetaan ehkä hiukka kärjistetysti, mutta mun yksi ehdottomista suosikki-tweettaajista kiteyttää tuossa paljon olennaista.
 
Jostain syystä kaikista päivän kommenteista itseä häiritsee absurdiudessaan tämä USA:n Venäjän lähettilään kiteytys: "Venäjän presidentin loukkaaminen ei ole hyväksyttävää eikä sitä voida hyväksyä"
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005641889.html Tuolla naapurissa ollaan siinä pisteessä, että kaikki nämä tapahtumat reflektoidaan yhden miehen kautta.
Putinilla on viime vuosina ollut tilanne "puukko selkään" melko usein. Ja ymmärttäkseni häntä oli aina loukattu kun kerran "pukko oli selässä". En minä keksinyt tätä" puukkoa selässä" lausetta, vaan jokainen heidän kyypesässä dumassa lavrovia myöten sitä käyttänyt. Oliko putin loukkantunut kun Turkki ampui heidän lentokonetta? Oli silloinkin "puukko selässä".
Nyt ei yhtään venäläistä (vielä), paitsi wagnerilaisia kuukausi sitten (olisiko se pari sata*) siellä edes tapettu. Mistä moinen "loukkantuminen" ylipäänsä..
Sanktiotkin ovat puukkona selässä, niin loukkavia sanktioita, ja olivat niin haluttuja, että putte hihitteli silmät viruna, miten toivottuja ne sanktiot ovat, miten terveelliset ovat...trollit ja muut vähä-älyiset postaneet kuvia, joissa skanderit nauroivat repeäkseen. Ja sitten yhtäkkiä..ne olivatkin "loukkantuneita"..aika skitsoa.
Putinin selkä on kun dartsitaulu näistä pukoista ja kirveista.
* Wagnerilaisista sen verran: ЧВК Wagner on sermi, jornalistista melua varten, jos tulee liikaa G-200, todellisuudessa ne ovat elitti-joukot, parasta mitä on Kremlilla. Nämä ovat juuri ne joukot, joita perustettiin maan sisäisten ongelmien ratkaisuun, kansan tyytymättömyyteen saattuessa.
 
Käsittääkseni videoilla nähdään Syyrian ilmapuollustus roiskimassa ohjuksia taivaalle ihan vain että eivät joudu teloitettaviksi sen takia että eivät tehneet mitään. Niiden ilmatorjuntaa on häiritty niin vahvasti että niillä ei ole ollut mitään käsitystä että mitä siellä taivaalla liikkuu, eikä näin mitään mahdollisuuksia torjua tehokkaasti yhtään mitään.

Ei siellä mitään häirintää paikan päällä ole ollut - Tomahawkit ovat lennelleet omia aikojaan, mikään häirintä satojen kilometrien päästä ei varmaan tuottaisi tulosta. Risteilyohjukset lentävät matalalla joten havaintohorisontti on pieni ja it-järjestelmä voi torjua menestyksekkäästi vain jos ohjus tulee lähelle, mieluiten suoraan kohti. Syyrialaisilla on rajallinen määrä järjestelmiä ja ne on luultavasti ryhmitetty puolustamaan tärkeimpiä kohteita: valtiojohtoa, lentokenttiä, tärkeitä tukikohtia ja varikoita. Jos Syyrialla on jotain kemiallisten aseiden kehittelyohjelmia vielä niin se on hajautettu eikä yksittäisten rakennusten puolustamiseen riitä ilmatorjuntaa. Jos ohjuksia on saatu ammuttua alas niin se on tapahtunut vain jos ne ovat sattuneet lentämään jonkun järjestelmän vaikutusalueen läpi.
 
Kuulemma kohteisiin iskettiin noin klo 04.00 ja kaikki ohjukset iskivät muutaman minuutin sisällä.
Itse ihmettelen noita määriä, tuhoamiseen olisi varmasti riittänyt pienempikin määrä.
Israel otti haltuunsa Syyrian tutkat jo vuosia sitten kun tuhosi reaktorin, jotain vastaavaa lienee käytetty.

Three generations of Suter have been developed. Suter 1 allows its operators to monitor what enemy radar operators can see. Suter 2 lets them take control of the enemy's networks and direct their sensors. Suter 3, tested in summer 2006, enables the invasion of links to time-critical targets such as battlefield ballistic missile launchers or mobile surface-to-air missile launchers.

https://en.wikipedia.org/wiki/Suter_(computer_program)
 
Ei siellä mitään häirintää paikan päällä ole ollut - Tomahawkit ovat lennelleet omia aikojaan, mikään häirintä satojen kilometrien päästä ei varmaan tuottaisi tulosta. Risteilyohjukset lentävät matalalla joten havaintohorisontti on pieni ja it-järjestelmä voi torjua menestyksekkäästi vain jos ohjus tulee lähelle, mieluiten suoraan kohti. Syyrialaisilla on rajallinen määrä järjestelmiä ja ne on luultavasti ryhmitetty puolustamaan tärkeimpiä kohteita: valtiojohtoa, lentokenttiä, tärkeitä tukikohtia ja varikoita. Jos Syyrialla on jotain kemiallisten aseiden kehittelyohjelmia vielä niin se on hajautettu eikä yksittäisten rakennusten puolustamiseen riitä ilmatorjuntaa. Jos ohjuksia on saatu ammuttua alas niin se on tapahtunut vain jos ne ovat sattuneet lentämään jonkun järjestelmän vaikutusalueen läpi.

Tuskinpa ainoallekaan valtiolle on mahdollista torjua tuollaista risteilyohjusparvea pelkällä it:llä. Tuo taitaisi vaatia aikamoisia resursseja, tutkakoneita, keskitetty johto, paljon matalatorjuntaan suunniteltuja ohjuksia...

Syyrian tapaisessa hajonneessa valtiossa ei voi ylläpitää riittävää ennakkovaroitusjärjestelmää joka kertoisi suunnat ja määrät eli joka tapauksessa ovat kusessa.
 
Back
Top