Tämän päivä alokkaat

JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Mahtaneeko tuolla aseiden vinksinvonksin olemisella olla mitään merkitystä varusmiesten osaamisen kanssa? Parempi vain jos panostetaan maastossa harjoitteluun ja jätetään sulkeisharjoitukset hieman vähemmälle. Ei sillä etteikö viivasuorat risvistöt olis kivan näköisiä, mutta en nyt niitä oikein kaipaa.
Niitä sulkeisia, aseen olalla pitämisiä ja julkisia esiintymisiä on kuitenkin joka tapauksessa, vaikkakin onneksi vähemmän kuin meidän aikaan. Niin miksei niitä voi tehdä kunnolla siltä osin kun se on vaivattomasti mahdollista.
Tuokaan ei vaatisi minimissään kuin kunnolla ohjeistetut kokelaat, jotka muun toiminnan ohessa valvoisivat tuon kuntoon. Sulkeisten lisäämistähän tuo ei vaatisi sekunnin vertaa, vaan vain sellaisten asioiden tekemistä kunnolla mitkä joka tapauksessa tehdään.
Tulee ihan mieleen Kymen Ilmatorjuntarykmentti...
 
Woodsman

Kenraali

Älä muistuta edes KymItR:stä :D No ei se HelItR näyttänyt sen paremmalta, meillä Rovaniemellä taas kaikki oli hyvin särmää :D:cool:
 
JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
Älä muituta edes KymItR:stä
Aa, näyttää siltä, että molemmat tiedämme mistä puhutaan...:LOL:
Ja hyvä tietää, ettei kaikkialla iiteessä ollut samanlaista, vaikkakin vain ulkoisen kurin ja esiintymisen kautta tarkasteltuna. Metsässähän he ovat voineet olla vaikka minkälaisia tekijöitä.
Olihan se tietysti melkoinen kontrasti niihin Haminassa vertailtaviin.
Jalkaväessä oli kovin särmää, muu ei ollut vaihtoehto. Esimerkiksi ilmavoimista Savon Prikaatiin aukkiin tulleet erotti heti, ennen kuin oppivat.
Kaikkinensa toki erittäin kannatettava suuntaus tämä nykyinen.
 
Old Boy

Ylipäällikkö
Niitä sulkeisia, aseen olalla pitämisiä ja julkisia esiintymisiä on kuitenkin joka tapauksessa, vaikkakin onneksi vähemmän kuin meidän aikaan. Niin miksei niitä voi tehdä kunnolla siltä osin kun se on vaivattomasti mahdollista.
Veli @JR49 on asian ytimessä. Tarpeetonta tekemistä on karsittu ja siitä olivat langan ekoilla sivuilla kaikki forumilla samaa mieltä. Mutta tehdään sitten kunnolla se mitä tehdään. Ja myös valvotaan että annetut käskyt toteutuvat myös käytännössä. Tämä valvominen olisi varusmiesjohtajien tehtävä. Taitaa tosiaan jäädä kokelaille sillä tupaan miehistön kanssa pakkosiirretty alikki muuttuu itsekin miehistöksi.
 
adam7

Respected Leader
Asiasta toiseen.

Mitenköhän se Porin prikaatin zydeemi jossa ryhmyrit asuvat alaistensa kanssa etenee. Nythän taitaa olla jo ainakin pari erää harjoiteltu, vai onko järjestelmä lopetettu?
 
Fremen

Respected Leader
Niitä sulkeisia, aseen olalla pitämisiä ja julkisia esiintymisiä on kuitenkin joka tapauksessa, vaikkakin onneksi vähemmän kuin meidän aikaan. Niin miksei niitä voi tehdä kunnolla siltä osin kun se on vaivattomasti mahdollista.
Tuokaan ei vaatisi minimissään kuin kunnolla ohjeistetut kokelaat, jotka muun toiminnan ohessa valvoisivat tuon kuntoon. Sulkeisten lisäämistähän tuo ei vaatisi sekunnin vertaa, vaan vain sellaisten asioiden tekemistä kunnolla mitkä joka tapauksessa tehdään.
Tulee ihan mieleen Kymen Ilmatorjuntarykmentti...
Voin vahvistaa Kaartin (kunniakomppanian) ex-koksuna, etta tama pitaa paikkansa. Meilla oli (siis 1994 jne :)) noita :uzi:random japityksia (Jugoslavia whathever suurlahettilaan accreditointi, yhdella koko joukkueella, huom!)
Mutta se etta marssitaan "suht" sarmasti muodossa ei vaadi muuta kuin nolla-viisi heratyksen, ja ei kun marssimaan.
Toistetaan pari.kolme aamua niin johan alkaa askel laulaa...
 
Umkhonto

Kenraali
Älä muistuta edes KymItR:stä :D No ei se HelItR näyttänyt sen paremmalta, meillä Rovaniemellä taas kaikki oli hyvin särmää :D:cool:
Noh, noh! :mad: Helvetin kuninkaallinen it-rykmentti oli särmistä särmin. :love:
 
adam7

Respected Leader
Noh, noh! :mad: Helvetin kuninkaallinen it-rykmentti oli särmistä särmin. :love:
Anekdoottinen todistelu ei paljoa paina, mutta varusmiespalvelun aikana olin Drakassa ja Haminassa. Kertaamassa varuskunnissa olin Kajaanissa, Lahdessa ja Sandikassa (useamman kerran).

Näistä paikoista Drakassa oli ylivoimaisesti tiukin kasarmikuri.
 
Kapiainen

Ylipäällikkö
Mahtaneeko tuolla aseiden vinksinvonksin olemisella olla mitään merkitystä varusmiesten osaamisen kanssa? Parempi vain jos panostetaan maastossa harjoitteluun ja jätetään sulkeisharjoitukset hieman vähemmälle. Ei sillä etteikö viivasuorat risvistöt olis kivan näköisiä, mutta en nyt niitä oikein kaipaa.
Näinhän tätä asiaa tänä päivänä lähestytään. Osin on pakko priorisoida vähenevän (perus)koulutusajan takia ja osin on kyse myös muuttuneesta asenneilmapiiristä.
Nykyisin on pyritty jättämään tietoisesti turhaa pois ja keskittymään olennaiseen. "Preussilaista" meininkiä ei nähdä enää niin tärkeänä kuin joskus ennen ja kouluttaminen/harjoittelu on enemmän valmentamista ja yhteisen asian tekemistä kuin kurintäyteistä äkseeraamista jossa tehon tae on lähinnä kova ääni.
Ei tällä nykymenolla paraatijoukkoja ja kasarmileijonia tuoteta, motivoituneita sotilaita kylläkin.
Itse kuvasta, jossa aseet on sikinsokin selässä, sanoisin että viimeisin komento on ollut olalle - vie, lepo ja kuva on otettu heti komennon jälkeen, eikä ole ehditty vielä "huomaamatta" korjata.
 
Näinhän se pitää ollakin. En itse kaipaa lainkaan 90-luvun alun sulkeisjumppaa ja kaikkea turhaa neppailua. Metsässä oli mukava harjoitella, sitä vaan tarpeeksi, niin pysyy mielenkiinto päällä ja tulee sitä oikeaa tekemistä. Itse olen jo tuon huomannut viime harjoituksissa, keskitytään siihen olennaiseen eikä harrastella turhaa. Ja ajankäyttö on aivan eri tehokasta, viikonlopussa opetellaan se, mitä 15 vuotta sitten harjoiteltiin 5 päivää laiskanletkeästi. Parempi vain näin!
 
JR49

Respected Leader
Lahjoittaja
No tuostapa hyvästä tekemisestä tulikin mieleen kysyä. Naiset oli kylillä kehuneet, että varusmiespoikansa oli juuri läpäissyt Vekaralla 30-testin.
Jos käsitin oikein, niin kyse Aukin ryhmätaitokisasta, jossa kannossa 30 kiloa, matkaa 30 kilometriä ja aikaa siihen 30 tuntia. Onko tällaista?
Lähtökohtaisesti kunnon sotilaallista meininkiä joka tapauksessa (y), mikäli naiset kertoivat oikein.
 
Vonka

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
ELSO 3.0
En tiedä muuta kuin että vanhempi poikani on huippukaveri, mitä käytännön asioihin tulee, Ei ole peukalo keskellä kämmentä. Kuntoa on, hyvät silmät ja vielä paremmat hermot, ruista ranteessa ja jatkuva kontakti urheiluun. Oli ikäluokkansa eniten jääaikaa saaneita peruspakkeja. Vastuuntuntoinen. Hiljainen vaalea suomalainen. Perussotilaana tuollainen on ihan valio.

Toivon, ettei koskaan tulisi sotaa. Hän on niitä ikiaikaisia poikia, jotka lähtevät, jos käsky tulee. Hän täyttää 18 elokuussa ja mainitsi ohimennen pari viikkoa sitten, että oli ammattioppilaitoksen terkkarilta tullut soitto, että oli kutsuntaa varten tilattava lääkärintarkastus. Tuntui olevan jotenkin juhlallinen. Häntä kysytään. Kaveritkin ovat kaikki menossa. Se on ihme tiimi. Koko joukkue kävi saman koulun. Perseilivät siellä yhdessä, olivat rehtorin edessä yhdessä. Ovat kiertäneet hallit ja kentät yhdessä, pelaavat vieläkin yhdessä, vaikka eivät enää opiskele yhdessä. Kaikki aikovat mennä armeijaan.

En minä tiedä, mitä minä sanoisin. Niin ovat hyviä poikia. Tänään heitä oli puoli tusinaa yläkerrassa. Niin on reipas katse kaikilla. Kohteliaasti tervehtivät. Remakka on nauru. Jos parempia perusjätkiä jostain löytyy, hyvä on.

Tunnen miltei tuskaa siitä, että samanlaisia hyviä nuorukaisia on ollut kauan sitten, nuoria, jotka eivät halunneet mitään pahaa kenellekään ja heillä oli niin kova aika, jotta kansa saisi elää.

Toivottavasti me vanhemmat huolehdimme omalta osaltamme tästä maasta ja sen kokonaisturvallisuudesta kaikin tavoin missä vain, missä voimme olla hyödyksi. Me olemme sen velkaa, emme pelkästään omille pojillemme vaan myös pojille 75 vuotta sitten, pojille joilta jäi koulu ja elämä kesken.
 
OXPAHA

Luutnantti
Käväisinpä xxxxjuhlissa. Kummixxxx:n xxxxveli menossa pian inttiin. Meni hiljaiseksi kun kysyin joukko-osastoa, ja paljasti lopulta että erikoisrajajääkäriksi.

Jumatsukka, vielä eilen kakkahousu, nyt erikoisjoukkoihin. Hattu päästä!
 
40km 8t reilu reppu selässä, metsäpolkuja ja jotain metsäautotien pätkiä... vedestä en tiedä, pitääkö raahata mukana paljon, onko juottopisteitä tai saako ottaa luonnosta pääsytesteissä..?
Joka tapauksessa todella kova suoritus, olisin itse ihan kalkkiviivoilla tossa "kyllä"-huolloilla ja "ei"- 12kg pakkauksilla :). Kuumalla kelilla ei menis ollenkaan, 5km/ tunti maastossa jopa hyväpohjaisella polulla on ihan hirveää tahtia, ja vielä pakkaus kannossa! Eikä sillä vauhdilla jää sitäpaitsi edes mitään reserviin jos pitää rypistää ajasta vähän lopussa, koska joku on kussut hommat...(normaalisti vänrikki!)
 
OXPAHA

Luutnantti
18-vuotias pystyy motivoituneena mihin vain, tämäkin oli pitkän suunnittelun ja valmentautumisen tulos. Talvella oli kokeet kuulemma. Keväällä sai sitten tietää.

Sanoin että vaikka pää kestäisi, ja kunto, niin joku paikka voi silti sanoa poks. Mutta wanhat olivat kertoneet että jokaisella hajoaa joku paikka, joten "goes with the territory."

Aika poika.
 
adam7

Respected Leader
Top