Taistelu Helsingin varakentästä

Ei se Malmin asuinrakentaminen mitenkään huono idea sinänsä ole, ehkä hieman työläs vain. Harmillista vain että Suomessa on arkkitehtuuri ja aluesuunnittelu niin paskaa, että todennäköisesti kentän arvorakennukset hautauvat jonnekin epämääräisten tiilimöykkyjen taakse. Muualla maailmassa (ehkä) osattaisiin jättää jotenkin kivasti kenttää ja kiitotietä esille.

Toisaalta mielenkiintoista että Helsingissä ei myöskään osata ottaa tehoja irti tämänhetkisestäkään uudisrakentamisesta. Esim. Kalasataman viereen on tulossa pari korkeampaa tornia, mutta loput sitten melko matalaa n. 7 kerroksista korttelia täynnänsä, myös suuri osa Kalasatamasta. Wtf? Luulin että Helsingissä tarvittiin niitä asuntoja ja nämä olisivat paraatipaikalla liikkumisen suhteen.
time-plan.jpg

Itse ihan samaa mieltä, asuntoja vaan koko Malmin kenttä täyteen. Kävin pari vuotta sitten katsomassa kun satuin ajelemaan ohi ja oli aikaa. Hieno funkisasemahan se on. Mutta ei siellä mitään lentotoimintaa ollut.

Tuntui aika elitistiseltä, että muutaman jupin lentoharrastusta varten varataan maata noin paljon niin läheltä pääkaupunkia. Kyllä ne harrastelentäjät joutaa ajamaan Nummelaan tai missä niillä on vaihtoehtoja harrastaa elitististä lajiaan? Ei mene ihan järkeen, miksi yhteiskunta tukisi miljoonilla jonkun harrastusta niin, että tämä pääsee 15 minuutissa töitten jälkeen heittämään pienkoneella pikku varvit pääkaupungin yllä ennenkuin laskeutuu ja menee kotiin nukkumaan.

Kalasatamaan on tulossa itseasiassa 7 hyvin korkeaa tornia, Suomen korkeimpia rakennuksia.

Muut talot ovat sitten tavanomaisempia, mutta useimmat niistäkään eivät mitään kovin matalia kerrostaloja ole.

Kuvassa visualisointi miltä Redin tornitalot ja ympärystä näyttäisi Kalasatamassa kun alue on valmiiksi rakennettu.

30100
 
Viimeksi muokattu:
...Kyllä ne harrastelentäjät joutaa ajamaan Nummelaan tai missä niillä on vaihtoehtoja harrastaa elitististä lajiaan?

Fasiliteetteja ei oikein ole, hiekkaharju + pohjavesialue + PK-seudun varavesilallas noin 400 m päässä(arvaa mitä nämä tarkoittavat esim. polttoaineen säilytyksen ja jakelun suhteen) + suoraan HKI-Vantaan kiitoteiden jatkeella ja lähestymisalueella, purjelentäjienkin katto muistaakseni 1500 m + kunta on jo pari vuosikymmentä hieronut käsiään ja vähän juonitellutkin suunnitellessaan rakentavansa koko kenttäalueen täyteen.

Malmin toiminnoille, harrastajille ja yrityksille luvattiin korvaava kenttä, mutta sellaista ei ole.
 
Itse ihan samaa mieltä, asuntoja vaan koko Malmin kenttä täyteen. Kävin pari vuotta sitten katsomassa kun satuin ajelemaan ohi ja oli aikaa. Hieno funkisasemahan se on. Mutta ei siellä mitään lentotoimintaa ollut.

Tuntui aika elitistiseltä, että muutaman jupin lentoharrastusta varten varataan maata noin paljon niin läheltä pääkaupunkia. Kyllä ne harrastelentäjät joutaa ajamaan Nummelaan tai missä niillä on vaihtoehtoja harrastaa elitististä lajiaan? Ei mene ihan järkeen, miksi yhteiskunta tukisi miljoonilla jonkun harrastusta niin, että tämä pääsee 15 minuutissa töitten jälkeen heittämään pienkoneella pikku varvit pääkaupungin yllä ennenkuin laskeutuu ja menee kotiin nukkumaan.

Kalasatamaan on tulossa itseasiassa 7 hyvin korkeaa tornia, Suomen korkeimpia rakennuksia.

Muut talot ovat sitten tavanomaisempia, mutta useimmat niistäkään eivät mitään kovin matalia kerrostaloja ole.

Kuvassa visualisointi miltä Redin tornitalot ja ympärystä näyttäisi Kalasatamassa kun alue on valmiiksi rakennettu.

Katso liite: 30100
Jaa tukee miljoonilla vai? Noh, tässä sulle oikea kuva Kalasataman tulevaisuudesta kun alue on rakennettu valmiiksi...

Image result for somalis arguing pic

anteeksi, toi olikin Malmin lentokentän tulevaisuus.
Sorry, tässä oikea akuva Kalasataman tulevaisuudesta kun rakennustyöt on saatu päätökseen:

Image result for somalis arguing pic

Pidä hauskaa. Jännempää kuin drone-kenttä, siksihän ruotsalaisetkin sulkivat Bromman. Eiku...
 

Kuvasta tuli mieleen.
Näin toimii demokratia.
Suomesta karkotettu somali karkotusuhan alla myös Somaliassa


Karkotettu ei voi jäädä Somalimaahan, koska hän ei ole syntynyt siellä vaan Mogadishussa. Somalimaa ei pidä itseään samana valtiona muun Somalian kanssa. Somalimaan hallinnon mukaan mies oleskelee laittomasti Somalimaassa ja hänet karkotetaan alueelta.
https://yle.fi/uutiset/3-5724532
 
Politrukki laittoi nyt kyllä aika retardin viestin. Terkkuja vaan sinne rajan taa.

No, jos Kehä III lasketaan rajaksi, niin sitten. :)

Itseäni ei kyllä tule millään tavalla liikuttamaan millainen Somalimaa sinne Kehä III:n sisälle syntyy. Pitääkää pigmenttitunkkinne ;-)

Mutta noin gryndauksen vinkkelistä niin kyllähän se Malmin kenttä melkoista joutomaata nykyisellään on. Ei siellä mitään oikeaa lentotoimintaa ole ja se vähän mitä siellä on, joutaa kyllä väistämään muualle. Ei niin pienen ihmisjoukon vuoksi noin isoa maa-aluetta noin arvokkaalta paikalta voida pitää jemmattuna.

Vertailu Brommaan on kyllä heikolla ripustuksella. Malmilta ei ole vissiin lentänyt yhtään kaupallista reittilentoa mihinkään sitten 1960-luvun? Nykyäänhän siellä ei ole edes lennonjohtoa. Malmin lentotoiminta on ihan täysin muutaman intiaanin lentoharrastelua, ei mitään muuta. Bromma sen sijaan erittäin vilkas toimiva matkustajalentokenttä, esimerkiksi Oulun lentokenttää isompi volyymeiltään ja selvästi tarpeellisempi kuin Malmi. Mahtuisiko ne koneet edes Arlandalle, jos Bromma lopetettaisiin?

Brommasta lentää päivittäin koneita jopa ulkomaille vaikka periaatteessa sen piti olla "kotimaan tarpeita palveleva kenttä".


Tossa nyt vaan pieni otos huomisen aamun lennoista mihin sieltä koneita lähtee. Lähtevien reittiliikennelentojen määrä on huomennakin noin 100 koneen luokkaa, tulevia tietysti sama määrä ja siihen päälle liikelentokoneet ja muu pienempi liikenne.

30111
 
Viimeksi muokattu:
Fasiliteetteja ei oikein ole, hiekkaharju + pohjavesialue + PK-seudun varavesilallas noin 400 m päässä(arvaa mitä nämä tarkoittavat esim. polttoaineen säilytyksen ja jakelun suhteen) + suoraan HKI-Vantaan kiitoteiden jatkeella ja lähestymisalueella, purjelentäjienkin katto muistaakseni 1500 m + kunta on jo pari vuosikymmentä hieronut käsiään ja vähän juonitellutkin suunnitellessaan rakentavansa koko kenttäalueen täyteen.

Malmin toiminnoille, harrastajille ja yrityksille luvattiin korvaava kenttä, mutta sellaista ei ole.
Alkuviikosta kävin Nummelan lentokentällä ja pidän suoranaisena ihmeenä jos kenttä säilyy tulevaisuudessa. Nykyisin Nummelan kasvaessa kenttä on jäänyt kahden asuinalueen väliin, Nummelan keskustan/Kenttälän ja Hiidenrannan joka on jatkuvasti laajentuva alue. Tässä välissä kenttä on ikäänkuin muinaisjäänteenä ja hyvänä rakennusalueena erittäin houkutteleva kohde kunnan päättäjien silmissä kaavoituksia tehtäessä.
En siis henkilökohtaisesti usko että Nummelan lentokenttä nykyisellään tulee säilymään vuosikymmeniä samalla sijainnilla. Uskoakseni varakentälle löytyy näiden Helsingin ulostulo väylien varrelta nyky infrastruktuurille paremmin sopiva ja sijainniltaan vähemmän häiritsevä "koti" tulevaisuudessa.
 
Medborgare, jorden är slut
- gosplan inc, kauppalehti

Den här gången antagligen verkligen...
 
Minun mielestä vapaata rakennusmaata ilmastakäsin katsottuna löytyy. Eikös se Sipoon suunnalta hiljattain hankittu tonttia lisää?. Miksi ihmeessä valmiita kenttiä pitää yrittää siirtää, kun Annin porukka ei pysty edes osoittamaan uutta kenttää, eikä esitä edes sellaisen kustantajaa.
 
Minun mielestä vapaata rakennusmaata ilmastakäsin katsottuna löytyy. Eikös se Sipoon suunnalta hiljattain hankittu tonttia lisää? Miksi ihmeessä valmiita kenttiä pitää yrittää siirtää, kun Annin porukka ie pysty edes osoittamaan uutta kenttä eikä esitä edes sellaisen kustantajaa.
Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta argumentoivien henkilöiden kohdalla ihmetyttää täydellinen tietämättömyys kaavoitusprosesseista. Asuinalueiden rakentaminen on tiukasti säädeltyä eikä tyhjä metsä/peltoalue tarkoita, että rakentamaan päästäisiin esim 10 v sisällä. Kun pelkän vastustamisen sijasta olisi hyvä esittää todella käytettävissä olevia vaihtoehtoja rakentamiselle, niin Talin golfkenttä ei tullut kenenkään mieleen; selityksenä oli että sitä hallinnoivan yhteisön jäseninä oli samoja puuhamiehiä. Mitä Malmin pohjarakentamisen kustannuksiin tulee, niin olisko metron vetäminen sinne Sipooseen sitten halvempaa.

Uuden lentokentän hommaaminen olisi ollu valtion asia samalla kun päätettiin luopua Malmista 20 v etuajassa. Valitettavasti ei tämä ollut liikenneministeri Kyllösen prioriteettilistalla lainkaan. Nythän yksityinen taho puuhaa kenttää Mäntsälään. YVA on tehty ja lähtee käsiteltäväksi.
 
Minun mielestä vapaata rakennusmaata ilmastakäsin katsottuna löytyy. Eikös se Sipoon suunnalta hiljattain hankittu tonttia lisää?. Miksi ihmeessä valmiita kenttiä pitää yrittää siirtää, kun Annin porukka ei pysty edes osoittamaan uutta kenttää, eikä esitä edes sellaisen kustantajaa.

Kiskoliikenteen (ns. rantarata itään) tuntuu olevan ylen vaikea asia. Edes maakuntakaavaan ei meinattu saada kiskovarausta vaan se kerta toisensa jälkeen "unohtui" ELY-keskuksen nohevilta virkakyösteiltä. Nyt se vissiin siellä lopulta on, myös Loviisa-Kotkaan asti linjattuna, mikä tuntuu järkevimmältä.

PK-seudulle tosin ei taida oikein sopia, että liikenneyhteyksiä kehitetään liikaa. Eihän silloin kasvupaine pakkaudu Kehien sisäpuolelle vaan ihmiset kävisivät junilla töissä...

Varsin äskettäin: https://yle.fi/uutiset/3-10731674
 
Back
Top