Taisteluhelikopterit

Ei tässä kukaan ollut lakkauttamassa mekanisoituja joukkoja. Mutta on hyvä miettiä, miten nallekarkit jaetaan eri sektoreiden kesken. On selvää, ettei nykyresursseilla pidetä yllä nykyisen kokoisia puolustusvoimia tulevaisuudessa, kun budjettia on leikattu ja kun käytetyn kaluston hankintamahdollisuudet heikkenevät. Samalla pitää myös kehittää uusia kykyjä uusia uhkia vastaan (esim. "vihreät miehet", "lennokit", "kyber" jne.), joten jostakin on pakko karsia. (Tai sitten poliitikoilta pitää saada huomattavasti lisää rahaa.)

Mekanisoidut joukot ovat houkutteleva karsintakohde, sillä kalusto on maavoimien mittakaavassa kallista hankkia ja käyttää. Mm. Leopard 2A6 ja BMP-2 kuuluvat n. 2030 vanhenevaan kalustoon. Jos ne korvataan 1:1 uudella länsimaisella kalustolla (Leopard 3 ja esim. CV90 tai Puma), niin loppulasku nousee kevyesti kahden miljardin paremmalle puolelle (uusi taistelupanssarivaunu maksaa jo nyt 10 miljoonaa euroa ja rynnäkköpanssarivaunun saa ehkä hieman edullisemmin - mittakaavaa Leopard 3:n hinnaksi voi tosin hakea siitä, että sakujen uusi rynnäkköpanssarivaunu Puma maksaa 12 milliä kappale...).

Jos sen sijaan mekanisoituja joukkoja karsitaan, niin että jäljelle jää vain KARJPR, niin hankintatarpeet kutistuvat huikeasti - KARJPR tarvitsisi korvaajat vajaalle 50 Leopardilleen, mutta se riittäisi. Samalla mekanisoiduista taisteluosastoista luopumalla vapautuvaa kalustoa voitaisiin siirtää muille joukoille, esimerkiksi MT-LB:t voisivat kelvata Pohjois-Suomen puolustukseen (mikäli huhut Ruotsista tulleista vain satoja kilometrejä ajetuista vaunuista pitävät paikkansa) ja erikoispanssarivaunut sopisivat KARJPR:n käyttöön, kun nytkin siltavaunujen ym. määrät ovat minimitasolla.

Tähän jälkimmäiseen yhtälöön on myös huomattavasti helpompi sovittaa muut PV:n hankintatarpeet edes jollakin tasolla (vanhentuvat telakuorma-autot, vanhentuvat Pasit, vanhentuvat IT-aseet, vanhentuvat pst-ohjukset, vanhentuva 122 H 63 -kalusto, vanhentuva viestikalusto, vanhentuvat Hawkit, taisteluhelikopterit jne.).

Yhden mekanislidun prikaatin malli on jo pitkään vaikuttanut todennäköiselle kuvalle tulevasta. Siihen päälle sitten moottoroituja pumppuja mahdollisuuksien mukaan. Traktori peräkärryineen voi olla taas kuuminta hottia kun tullaan 2040-luvulle. Ja onhan se jatkuvasti ollut vahvasti kuvassa mukana mm. uusien alueellisten joukkojen liikkumavälineenä. Tai ei ehkä kuvassa mutta elävässä todellisuudessa. Maastoajoneuvoja on kuitenkin hyvin rajoitetusti käytettävissä.
 
Toisaalta 2040 Suomestakin löytyy tuhansia traktoreita jotka kulkevat 60+ km/h, niin kai niilläkin huudeille pääsee. Ei tietenkään suojaa kuten panssaroidut ajoneuvot, mutta kohtuu nopeasti saa joukkoja alueelle
 
Yhden mekanislidun prikaatin malli on jo pitkään vaikuttanut todennäköiselle kuvalle tulevasta. Siihen päälle sitten moottoroituja pumppuja mahdollisuuksien mukaan. Traktori peräkärryineen voi olla taas kuuminta hottia kun tullaan 2040-luvulle. Ja onhan se jatkuvasti ollut vahvasti kuvassa mukana mm. uusien alueellisten joukkojen liikkumavälineenä. Tai ei ehkä kuvassa mutta elävässä todellisuudessa. Maastoajoneuvoja on kuitenkin hyvin rajoitetusti käytettävissä.

Onko täällä traktoreitakaan enää 2040-luvulla?

Tavoitetila 2035

3 x mekanisoitu pataljoona
2 x alueellinen pataljoona panssaroiduilla pyöräajoneuvoilla (AMV, XA-200-sarjalaiset, RG-32 ja tukiostoina hankittuja uusia kotimaisia innovaatioita)
3 x alueellinen pataljoona tela-ajoneuvoilla (telakuorma-autojen ja MT-LB:n parhaimmistolla sekä maailmalta pieniä jämäeriä metsästäen?)
4 x alueellinen pataljoona pyöräajoneuvoilla (lue: ottoajoneuvoilla)
3 x hajautettu pataljoona
1 x HEKO-taisteluosasto

Eli kolme alueellista prikaatia á neljä pataljoonaa sekä keihäänkärkenä yksi mekanisoitu prikaati ja yksi HEKO-taisteluosasto. (No joo, nyt meni taas fantasiaksi, otetaan pois se HEKO-taisteluosasto... :p) Tykistöksi riittää nykyinen ja tilauksessa oleva (~200 putkea 155 mm ja MLRS päälle). Orgaaninen IT hoituu nykyisillä laukaisimilla (ITO 05, ITO 05M, ITO 15) ja PST hoidetaan Spikella, toki uusia ohjuksia tarvitaan kipeästi. Kaikkea muuta kehitetään minimitasolla ja henkilökohtaisissa suojavarusteissa kituutetaan yhä 40 vuotta vanhalla tavaralla.
 
Karkkirahoja ja pari panssariprikaatia olisi pystyssä :unsure::salut:

Tekeekö kuusi kappaletta mitään kapinetta prikaatia taikka kahta? Itse kannatan Vääpelin ideaa jos kuudella koneella pärjättäisiin. Ei niistä ole mitään isoja rakentamassa noilla numeroilla, mutta 6 kuulostaa sopivalta numerolta saatto ja tukitehtäviin.
 
Onko täällä traktoreitakaan enää 2040-luvulla?

Tavoitetila 2035

3 x mekanisoitu pataljoona
2 x alueellinen pataljoona panssaroiduilla pyöräajoneuvoilla (AMV, XA-200-sarjalaiset, RG-32 ja tukiostoina hankittuja uusia kotimaisia innovaatioita)
3 x alueellinen pataljoona tela-ajoneuvoilla (telakuorma-autojen ja MT-LB:n parhaimmistolla sekä maailmalta pieniä jämäeriä metsästäen?)
4 x alueellinen pataljoona pyöräajoneuvoilla (lue: ottoajoneuvoilla)
3 x hajautettu pataljoona
1 x HEKO-taisteluosasto

Eli kolme alueellista prikaatia á neljä pataljoonaa sekä keihäänkärkenä yksi mekanisoitu prikaati ja yksi HEKO-taisteluosasto. (No joo, nyt meni taas fantasiaksi, otetaan pois se HEKO-taisteluosasto... :p) Tykistöksi riittää nykyinen ja tilauksessa oleva (~200 putkea 155 mm ja MLRS päälle). Orgaaninen IT hoituu nykyisillä laukaisimilla (ITO 05, ITO 05M, ITO 15) ja PST hoidetaan Spikella, toki uusia ohjuksia tarvitaan kipeästi. Kaikkea muuta kehitetään minimitasolla ja henkilökohtaisissa suojavarusteissa kituutetaan yhä 40 vuotta vanhalla tavaralla.

Niin kauan kuin on elämää on myös traktoreita. Eli niitä ottoajoneuvoja.
 
Nykyisellä kalustolla suoritetaan erikoisoperaatioita, 2-4 kopteria matalalla lentäen tunkeutuu syvälle vihollisen selustaan.
Vastaavalla kalustolla ilman taisteluhelikoptereita saattajina sitä tekevät esim. Yhdysvallat, Israel ja Iso-Britannia.
:facepalm:
 
Mitä itse kuvittelet että helikopteripataljoona tekee?
En tiedä enkä uskalla edes ajatella mitä tapahtuu jos tuo on se taktiikka. Venäjän ilmapuolustuksen läpäisy 2-4 hekolla, matalalla lentäen ilman ilmasuojaa, tutkakoneita ja ilman tst-hekoja? Mitä itse kuvittelet tapahtuvan?
 
Suojaa antavat hornetit ja elso-joukot tarvittaessa mutta Venäjän ilmapuolustus ei pysty nappaamaan matalalla lentäviä koptereita miten haluaa, siihen ei pysty kukaan maailmassa.
 
Niin kauan kuin on elämää on myös traktoreita. Eli niitä ottoajoneuvoja.

De facto traktoreita ei ole ilman maataloutta. Maataloutta taas ei ole, jos tuotanto siirtyy paremmille alueille ja maanviljelys ukkoontuu nykyistä tahtia. Mutta anti kattoa, en nyt vielä väitä, että Suomi on tulevaisuudessa pelkkä insinöörireservaatti. :)

Tää oli ihan hauska läppä ensimmäiset 50 kertaa.

Kerrankin samaa mieltä edustaja Gylliksen kanssa.
 
Jugoslavian sodassa AH1-W toimi suojakopterina CSAR-koptereille ja myös meillä on tuota tarkoitus tietääkseni suorittaa.
Jugoslavian sodassa? Siis missä? Jugoslavian hajoamissotia oli useita. Missä niistä käytettiin koptereita operatiivisissa toimissa?
 
Jugoslavian sodassa? Siis missä? Jugoslavian hajoamissotia oli useita. Missä niistä käytettiin koptereita operatiivisissa toimissa?

Ymmärrän, että arvostat ilmaisun tarkkuutta ja että haet enemmän sitä kuin yrität kyseenalaistaa. @Einomies1 viitannee kommentillaan Scott O'Gradyn alasampumista seuranneeseen pelastusoperaatioon.

Wikipedia:

Two CH-53 Sea Stallions with 51 Marines from the 3rd Battalion 8th Marines within the 24th Marine Expeditionary Unit, lifted off the USS Kearsarge to rescue the pilot. The two helicopters were accompanied by two Marine AH-1W SuperCobra helicopter gunships and a pair of Marine AV-8B Harrier jump jets. These six aircraft had support from identical sets of replacement helicopters and jump jets as well as two Navy EA-6B Prowler electronic warfare planes, two Air Force EF-111A Raven electronic warfare planes, two Marine F/A-18D Hornets, a pair of anti-tank Air Force A-10 Thunderbolts and a NATO AWACS radar plane.[4]
 
Mun mielestä tämä kuva siitä että Venäjän selustaan ei mitenkään pääse parilla kopterilla huomaamatta helvetin hienon ilmapuolustusverkon takia -oli hyvä läppä, mutta kaikilla on varmaan erilainen huumorimaku :)
Kyllä sinne pääsee, kyse on kuitenkin siitä millainen riski otetaan sinne pääsemiseksi. Voidaan varmasti tietyin edellytyksin ajatella lennettävän koptereilla vaikka moskovan ilmatilassa. Siinä täytyy toki miettiä, että minkä verran kestää tappioita. Meillä on 20 kopteria ja niihin todennäköisesti koulutettu 2-3 kertainen miehistö. Tuollainen naapurin ilmatorjunnan ylilentäminen voi tietyllä todennäköisyydellä aiheuttaa esimerkiksi 10-30% tappiot. Jos ne kestetään niin hyvä. Tuo siis arvio siis ihan heittona. USA on menettänyt noissa sodissaa koptereita aika tavalla samoin naapuri. Toki määrätkin ovat aikamoisia mitä niitä rivistä löytyy.

Meidän on huomioitava toiminnassa se, että emme tiedä kaikkea ja yllätyksiä sattuu. Yllätykset voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Yhtä kaikki, sodassa kuolee sotilaita sekä siviilejä. Rakennuksia tuhoutuu ja niitä koptereita ammutaan alas tai tuhotaan kentille. Meillä ei ole kuin se 20 kopteria. Aika tärkeä maali saa olla, että siitä määrästä lähdetään riskeeraamaan sekä miehiä, että koptereita lentämällä vastustajan ilmatorjunnan yli. Venäjällä sitä ilmatorjuntaa kuitenkin riittää ja sitä on voi sanoa, että jossain muodossa jokaisella isommalla joukolla mukana.
 
...Meillä on 20 kopteria ja niihin todennäköisesti koulutettu 2-3 kertainen miehistö. Tuollainen naapurin ilmatorjunnan ylilentäminen voi tietyllä todennäköisyydellä aiheuttaa esimerkiksi 10-30% tappiot. Jos ne kestetään niin hyvä. ...

Vihollislinjojen taakse saattaa päästä myös lentämättä ilmatorjunnan yli (tai vaikutusalueella).

Meidän on huomioitava toiminnassa se, että emme tiedä kaikkea ja yllätyksiä sattuu. Yllätykset voivat olla positiivisia tai negatiivisia. Yhtä kaikki, sodassa kuolee sotilaita sekä siviilejä. Rakennuksia tuhoutuu ja niitä koptereita ammutaan alas tai tuhotaan kentille. Meillä ei ole kuin se 20 kopteria. Aika tärkeä maali saa olla, että siitä määrästä lähdetään riskeeraamaan sekä miehiä, että koptereita lentämällä vastustajan ilmatorjunnan yli. Venäjällä sitä ilmatorjuntaa kuitenkin riittää ja sitä on voi sanoa, että jossain muodossa jokaisella isommalla joukolla mukana.

Meillä on laskuvarjo- ja erikoisjääkäreitä, jotka pääsevät paikalle (myös) helikopterilla tai pudotettuna laskuvarjoilla. Selvää on että tuollaisissa operaatioissa riskit voivat olla kovat. Vihollisen ilmatorjunnan "yli" tai "läpi" ei kyllä lähdetä tahallaan lentämään vaan se koetetaan välttämään.
 
Back
Top