Taisteluhelikopterit

Enpä usko että nykyistä ja oletettua vastustajaa vastaan voisimme operoida ilman ongelmia kauko-ohjattavalla kopterilla lähellä taisteluja. Maailmalla liikkuvat puheet viittaavat siihen että ainakaan läntisissä ilmavoimissa ei uskota muun kuin ATS-dronejen kykenevän vastustamaan kyber- ja elsokykyä mitä Venäjältä löytyy. Siellä on kuitenkin orgaanisesti elso tuotu prikaatien ja divisjoonien komponentiksi. Olisi naiivia kuvitella että esimerkiksi GPS-yhteyksiä ei säännönmukaisesti häirittäisi. Sama koskee radiotaajuuksia pidemmällä matkalla.
Totta, signaalihäirintä tulee olemaan massiivista ja kuten nähtyä on ollut, niin esim eräissä tilanteissa on alkanut juuri ennen tapahtumia voimakas signaalihäirintä joka on jatkunut vuorokauden tapahtumien jälkeen.
Tietyt ATS-dronet kykenevät toimimaan, joka on näissä häirintä hommassa jo nähty, mutta myös on pystytty varmistetusti lennättämään radio-ohjattuakin lennokkia vaikka oli vahvaa häirintää ilmassa.
Ei kovin yksinkertaista, mutta uskon siihen että eräänlaiset "siipimies" sovellukset toimivat kunhan seurattava kohde on riittävän liki.. Esim yllätysrynnäkkö jossa on yhdellä kopukalla pari lojaalina siipikopukkaa aseenkantajina, voi tehdä rajun iskun vastustajan riveihin arvaamatta.
 
Yhdysvaltain maavoimat etsii stenaajaa AH-64D:lle.
Kannattaisi suomalaisten ilmoittautua kun meillä stenaushommat osataan.
 
Yhdysvaltain maavoimat etsii stenaajaa AH-64D:lle.

Mitä armeija on saamassa tilalle? Poistavatko noin vain?
 
Mitä armeija on saamassa tilalle? Poistavatko noin vain?
D:tä seuraa E - as simple as that.

Additional work scope includes minor repairs in order to maximize reuse of components for production of the Apache AH-64E.
 
Jotkut kiihottuvat tästä - minä en.

Malesia on ostanut ja jenkit Libanonille. Jälkimmäisessä järkyttävä hinta, 1,4 miljardia dollaria kuudesta kopterista! :oops: Jos otettaisiin sittenkin Apassi Pitkäjousia...


1600964900400.png
 
The Air Force's new HH-60W combat rescue helicopter, known as the "Jolly Green II," has begun live-fire ground testing, the service said this week.

Airmen with the 413th Flight Test Squadron at Eglin Air Force Base, Florida, recently fired the aircraft's three primary weapons: the GAU-2, a 7.62mm gatling gun with a 3,000 rounds per minute fire rate; the GAU-18, a .50 caliber machine gun with a 650 to 800 round fire rate; and the GAU-21, a newly designed .50 caliber machine gun with a 950 to 1,100 round fire rate, according to a service release.
 
Mitä etua on kahdesta roottorista? Kun kopteri liikkuu, niin kääntävän momentin voi kompensoida sivuperäsimellä. Paikoillaan ollessa moottorin vuodatusilmalla.
Toki jos kone on painava, niin oikaisuteho voi loppua kesken. Taistelukopterit lienevät aika kevyitä suhteessa tehoon.
 
Mitä etua on kahdesta roottorista? Kun kopteri liikkuu, niin kääntävän momentin voi kompensoida sivuperäsimellä. Paikoillaan ollessa moottorin vuodatusilmalla.
Toki jos kone on painava, niin oikaisuteho voi loppua kesken. Taistelukopterit lienevät aika kevyitä suhteessa tehoon.
Merkittäviä etuja on vastakkainpyörivässä pääroottorissa muitakin, kuin pelkkä stabiliteetti.
Mm lavan sakkausriski minimoituu, kun täytyy saada pienellä teholla suuri noste, kun täytyy saada erittäin nopeasti reagoiva liikehdintäkyky, kun halutaan pienentää indusoitu vastus mahdollisimman olemattomaksi, keventää ja yksinkertaistaa voimansiirto. Paljon on hyviä asioita.
 
Taistelukopterissa suurin etu lienee parempi vaurionkesto. Moni kopteri on tullut tonttiin varsin vähäisestä vahingosta pyrstöroottoriin.
 
Back
Top