Taisteluliivit, chestrigit, tst-vyöt ja muut kantolaitteet

Puolustusvoimat on julkisesti ilmoittanut, että reserviläisten ei tarvitse tuoda sodan ajan palvelukseen mitään varusteita ja joukot saavat kaiken tarvittavan puolustusvoimilta.
Siinäpä se, "ei tarvitse..." onkin sinänsä ihan totta. Tarvittavan, sinänsä käyttökelpoisen varustuksen kyllä saa - mutta onkin syytä todeta että "ei tarvitse tuoda mutta SAA ja on jopa suotavaa tuoda" jakotavaraa parempaa, määritellyt reunaehdot täyttävää varustusta.

Saman voisi laajentaa varusmiespalvelukseen. Joku lässytys yhdenvertaisuudesta joutaa romukoppaan. "Köyhä poika" ei ole ollut yhdenvertainen ennen varusmiespalvelustaan missään, eikä hän tule olemaan sitä missään myöskään sen 6-12kk varusmiespalveluksensa jälkeen. He, kenellä on pelimerkkejä hankkivat paremmat harrastusvälineet, paremman asunnon, paremman auton, paremman ihan minkä tahansa ennen ja jälkeen varusmiespalveluksen jos/kun kokevat sen tarpeelliseksi.

Sotilaille tulee jakaa käyttökelpoinen, valtion kannalta järkevän hintainen perusvarustus, se on selvä asia. Yhtä selvä asia on se, että sotilaiden on järkevää antaa hankkia jakotavaraa laadukkaampaa varustusta tarpeidensa ja resurssiensa mukaan. Kun itse hankittavalle varustukselle asetetetaan kriteerit, on kaikkien etu että omaa varustusta hankitaan niillä ehdoilla mahdollisimman paljon. Saman tulee koskea varusmiehiä, reserviläisiä ja palkattua väkeä. Omat varusteet annetuin reunaehdoin ovat vain ja ainoastaan merkittävä mahdollisuus ja resurssi, ei missään määrin uhka.
 
Viimeksi muokattu:
Saman voisi laajentaa varusmiespalvelukseen. Joku lässytys yhdenvertaisuudesta joutaa romukoppaan. "Köyhä poika" ei ole ollut yhdenvertainen ennen varusmiespalvelustaan missään, eikä hän tule olemaan sitä missään myöskään sen 6-12kk varusmiespalveluksensa jälkeen. He, kenellä on pelimerkkejä hankkivat paremmat harrastusvälineet, paremman asunnon, paremman auton, paremman ihan minkä tahansa ennen ja jälkeen varusmiespalveluksen jos/kun kokevat sen tarpeelliseksi.

Todellisuudessahan varusmiehet ovat jo aikoja sitten hommanneet omia varusteitaan kuten makuupusseja, alustoja, jalkineita ja lämpimiä vaatteita. Kyllä silloin omankin varusmiespalveluksen aikana oli niitä jotka sinnittelivät palveluksen läpi ilman taskulamppua, puukkoa, kompassia yms. tuikitarpeellisia välineitä. Useimmat ilman noita sinnitelleet omisti auton ja polttivat vielä tupakkaakin - bensaan ja röökiin kyllä riitti rahaa.

Tulentekovälineet kaikilla oli kuitenkin koska ilman niitä ei päässyt lomalle.

Kello vitjakkeessahan tätä ongelmaa käsiteltiin ja juurisyy näihin ei hankita varusteita juttuihin on joko työväenluokkaisissa perheissä vaalittu "se on koulun, valtion tai työpaikan velvollisuus hoitaa kaikki välineet" asenne tai sitten taustalla on keskiluokkainen rent-seeking.
 
Minä ajattelin palvelukseen astuessa niin että en ole pyytänyt päästä varusmieheksi vaan pakotetaan joten en kyllä edesauta mitenkään.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Minä ajattelin palvelukseen astuessa niin että en ole pyytänyt päästä varusmieheksi vaan pakotetaan joten en kyllä edesauta mitenkään.

Nimenomaan!

Verot valtion maksettaviksi!

Fuck the police ja kaikki jotka mua käskee!!!

569581619.jpg
 
No katsotaanpa vaikka kuvitteellista luutnantti Lauri Luiskaotsaa, tuoretta ja innokasta sotatieteiden kanditaattia jalkaväkiyksikössä Pohjois-Savon rykmentissä

High Cut kypärä 400
PC 400
Erilaisia taskuja 250
Reppu 200
Rinkka 200
Kuoripuku 200
Makuupussi 200
Omia alusasuja ja sukkia 100
Makuualusta 50
Kaasukeitin ja kattila 50
Oma väliasu 100
Leatherman 75
Hanskoja 50
Puukko 50
Tasku- ja otsalamppu 75
Rite In The Rain vihkoja 20

Tällä nopeasti keksityllä listalla Lauri ei vielä ole edes pahimpien varustehuorien porukassa päinvastoin kuin esimerkiksi @Raivaaja

Tuo @Vääpeli mainitsema kurinpalautus on tulossa tuota pikaa, saapa nähdä miten se sitten todellisuudessa jalkautuu ja vaikuttaa. Itse pidän hieman hölmönä sitä, että tavan kasarmipalveluksessakin pahaiset töpinän miehet pukeutuvat ja käyttäytyvät kuin Op Irenen veteraanit vaikka näytöt ovat muusta kuin pullan syönnistä täydet nolla.


Tää viesti oli ihan hyvä ja asiaa... ainoa ongelma vaan on se että tällä yritettiin puolustella toimintaa jolla taitaa olla kokonaisuuden kannalta aika paljon suuremmat haittavaikutukset kuin muutamalla varustehuoralla. PV/PLM keskittyy vaan testaamaan/hankkimaan sitä parasta materiaalia mitä tarjolla on niin yksittäisten taistelijoiden ei omia rahojaan tartte tuhlata.

Näitä PV/PLM idioottimaisuuksia (esim. M05 kuosin suojaaminen, TOIVOTTAVASTI KUKAAN EI OLE UNOHTANUT) ei saa tapahtua vaan keskitytään olennaiseen.
 
Toteanpahan vaan ettei missään sotaväessä sen enempää idässä kuin lännessä saa käyttää omia varusteitaan rajattomasti.

En vastusta omien rensseleiden käyttöä mutta joku roti se on oltava tässäkin asiassa. Kun 23 vuotiaalle räkänokalle (joka kuvittelee olevansa HSLD Tier 1 ja kaupanpäälle vielä Operator As Fuck) käskee ottamaan esille kompassin saa kuulla ettei sellaista ole, ei liioin käskettyä määrää lippaita eikä montaa muutakaan välinettä koska herra/rouva kuvittelee että hän voi päättää mitä välineitä kantaa hienossa PC:ssa johon ei tietenkään mahdu kaikkia välineitä.

Toinen tyyppi taas ei halua syöksyä lainkaan koska kuoripuku (jota käytetään aina, oli pouta tai sade koska se on ihan vitun cool) voi mennä ruvelle.

Kolmas hanu haluaa olla enemmän renegade kuin Danny ja väen vängällä esiintyy PV:n komentajan edessä fleecepipossa ja Salomonin rynnäkkölenkkareissa vaikka työtehtävät eivät niitä mitenkään edellytä mutta koska mä haluun ja voin ja mulla on oikeus ja vanhukset on siis niin kalkkiksii.

Eniten vituttaa kaikki. Toiseksi enemmän vituttaa se että tässäkin asiassa on joidenkin näkemyksen mukaan vain mustaa ja valkoista.
 
Nuo HSLD tyypit saa nopeasti maanpinnalle kun pyytää näyttämään kuperkeikkajutun ja katsoo kun suoritus ontuu tai keksitään hyvä syy jättää tekemättä. Sanonta on että kymmenessä minuutissa pukeutuu Kommandoksi mutta semmoiseksi tuleminen vaatii 10 vuotta koulutusta. Olen jo kauas niistä ajoista mennyt missä kamppeilla koreillaan, nykyään en muusta välitä kuin siitä että tehtävä kohtaa varusteet.

Toinenkin sanonta: paskojen jätkien ja paskojen välineiden kanssa rupeaa vaan vituttamaan.
 
Eniten vituttaa kaikki. Toiseksi enemmän vituttaa se että tässäkin asiassa on joidenkin näkemyksen mukaan vain mustaa ja valkoista.

Ekasta varustehuora viestistä jo huomasi että olet asialinjalla, mutta kuten toteat se ei ole vain mustaa ja valkoista jollaisena tuo viesti saatettiin lukea. Tärkeintä on siis että linjaukset on kohdillaan ja ei aiheuteta haittaa kokonaisuudelle antamalla vain rajoittavia ohjeistuksia. PV ei ole tietenkään ainoa organisaatio jossa muutos tapahtuu kipuilematta.
 
Ekasta varustehuora viestistä jo huomasi että olet asialinjalla, mutta kuten toteat se ei ole vain mustaa ja valkoista jollaisena tuo viesti saatettiin lukea. Tärkeintä on siis että linjaukset on kohdillaan ja ei aiheuteta haittaa kokonaisuudelle antamalla vain rajoittavia ohjeistuksia. PV ei ole tietenkään ainoa organisaatio jossa muutos tapahtuu kipuilematta.

Keskustelu menee niin kuin foorumilla yleensä. Ikään kuin olisi vain kaksi vaihtoehtoa. Joko kukaan ei käytä kuin firman varusteita tai jokainen tekee aivan mitä haluaa. Kun oikein puristellaan niin sieltä välimaastosta varmaan löytyy ihan fiksuja toimintamalleja.
 
Jep.

Niillä reunaehdoilla, että suorituskykyiset sotilaat saavat hyvistä varusteista etua vastustajaa vastaan, eikä niin, että paskat säkit koreilevat gearilla gearin vuoksi ja taidosta viis:

Jos SA-tilanteessa lähin esimieheni, joku häntä ylempänä komentoketjussa, tai varsinkin joku ulkopuolinen alkaa linjailemaan ylitseni joukkoni omien varusteiden käyttöä ja hiekottaa näin toimintaa jossa on kyse elämästä ja kuolemasta, käyttäen argumentteina jotain ölinää sotilaallisuudesta tms. ulkonäköseikoista, saa mun puolesta mennä kyllä ite sitten ja ihan keskenään (toisesta vaihtoehdosta en viitsi kirjoittaa, mopo keulii jo ihan tarpeeksi muutenkin kun aihe aiheuttaa minussa suunnatonta vitutusta). Niin ja saa tosiaan sitten alkaa kaivelemaan sitä valtion luottokorttia ja ostamaan jengille kaiken sen mitä tehtävien suorittaminen tarkoituksenmukaisesti vaatii, mutta jota ei ole syystä taikka toisesta jakaa.

Minen ala leikkimään kenenkään kanssa mitään saatanan kylmän sodan inttilarppia ja olen valmis siitä ottamaan vaikka syytteet niskoilleni, sekin on parempi kuin kuolla vaan sen takia ettei uskaltanut laittaa spedeilylle stoppia.
Jos asiassa on joku järkeenkäypä syy, kuten esimerkiksi tunnistettavuustekijät, palvelusturvallisuus yms. niin asia on toki sitten eri, vastustusta pelkän vastustuksen vuoksi en pyri itsekään harrastamaan.

Paraatit, kasarmipalvelus yms. ovat mielestäni, varsinkin rauhan aikana sitten eri asia. Siisti ja särmä pitää sotilaan pystyä olemaan, se on taito siinä missä muutkin. Se on osa maanpuolustuksen ulkokuvaa niin kotimaan, kuin muunkin maailman nautittavaksi. Selkeä linjanveto siihen, että mitkä ovat säännöt missäkin tilanteessa ja suorituskyky edellä mennään aina, oli sitten kyse taistelutoiminnasta tai paraatista.

Usein kuulee argumentin, että varusmiehissä aiheuttaa mahdollisesti ihmetystä (en tiedä onko heiltä asiaa kysytty tai se tullut esille, vai onko kyse olkiukosta) se, että kantahenkilökunta ja ressut pyörivät kasarmialueella, esimerkiksi muonituskeskuksessa milloin missäkin vehkeissä. Tässäkin tulee taas se Suomi-logiikka, eli helpoin tie on kiellon tie, kun oikeasti kyse on henkilöiden omasta vajavaisuudesta, kun asiaa ei pysty selittämään ihan järkisyihin vedoten: Jos ollaan tehtävissä tai taistelukoulutuksessa, ei ehkä ole fiksua ajankäyttöä kierrättää jengiä pukkarin tai kassun kautta vaihtamassa sitä halvimman tarjoajan tekemää kampetta päälle vain tyydyttääkseen jonkun fantasioita Oikeasta Armeijasta.

Tasajako ei ole taktiikkaa.
 
Huomio jota on jo vähän sivuttu.

Kun puhutaan varusmies koulutuksesta, tai yleensäkkin uuden asian opettelussa, on minusta täysin perusteltua vaatia yhtenäistä varustusta. Helpottaa kouluttajan työtä ja tulee kaikille ainakin kerran oikeat suoritteet opittua.

En ite aimakaan ole tällä hetkellä vailla reisikotelon tai muuta härpäkettä, kun perusteita reenaan ögen, mutta eri näkökulmasta. Lampun ostin kun ei valtio tarjoa kunnollista. Huvittavan näköistä kun nuorilla hirvailla on jo vyö täynnä kaikkiea mahdollista...
 
Itse ehdotan seuraavanlaista "fiksun Ressun mallia": Osta itsellesi laadukkaat henk.koht tst-kamat ja käytä niitä. Kun pilliin vihelletään, voittaa ne valtion tarjoaman vyön ja kokardin 100-0, ja jos olet siinä vaiheessa jo liian vanha, kelpaavat varmasti jollekin joka ei ole, viimeistään ensimmäisellä lomalla.

Detaljeissa panostaisin seuraaviin käytännön asioihin (mm.): AK-47 yhteensopivat lipastaskut, talvitoimivuus (esim. uudenmalliset high speed-low drag varustevyöt mahtuu myös paksun talvimanttelin päälle), reppu/ajoneuvoyhteensopivat. Ja kaman yhteispaino sellainen että jaksaa tetsata, muuten kannattaa hankkia ensivarusteena hyvät lenkkikengät.

SRAssa on jo useamman vuoden ollut TST-sarja, se on luonteva paikka testata omaa kalustoa.
 
Kyllä, ikuinen banni ja häpeä olkoon osasi. Nimittäin:

Keltaiseen pukeutuneella herrasmiehellä ei ole chestrigiä vaan funnypack.

Aasialaista verenperintöä edustava kaveri käyttää valjastetsareita.

Oranssi kantolaite on puhdasverinen varusteliivi.

Ainoastaan pitkätukalla on CR.

Jotakin tolkkua toivoisin näihin postauksiin, samoin kuin lähdekritiikkiä vaikka toki Fashionbearsbeans.com ihan luotettavalta sotilasmuotialan julkaisulta vaikuttaakin.
 
Vau meinaa karata ihme nillitykseksi omista varusteista. Kaipa mieki viime harjoituksessa leikin "operaattoria" omissa maihareissani, omissa m05 maastopuvuissani, omassa m05 talvitakissa, omassa m05 karvalakissa, omissa alusvaatteissani, omissa hanskoissani. Voi veljet, että oli tactic-cool-olo.....eiku ootappa, ei kyllä ollu yhtään!
Ajankäytön tehostamiseksi (karsin iteltäni varustehärdellin kokonaan pois) oli kyllä kiva painella suoraan omissa kamoissani sisälle harjoitukseen.
Ihmeellinen joko/tai-linja tullu tähän. Kyllä, kyllä oli takki suurinpiirtein kiinni kassulla pyöriessä ja karvalakin läpät ylhäällä.
 
Tämä on muuten myös huvittava piirre tämä ajatus "leikkii operaattoria".
Tietysti pitäisi ehkä määritellä termi "operaattori", mutta unohdetaan se tässä kohtaa.
Hyvät varusteet ovat hyviä varusteita. Hyvillä varusteilla on parempi toimia niin jääkärijoukkueen operaattorin kuin erikoisjoukkojen operaattorin. Kun varustus on tehtävään nähden oikeanlainen, on vaikea uskottavasti perustella että se olisi "liian hyvä" tai miksi hyvistä varusteista olisi tosiasiassa haittaa tehtävän suorittamiselle.
Hyvät varusteet edistävät aina suoritusta, oli kyse urheilusta tai sotimisesta. Joskus esim. urheilussa voi tulla eteen tilanne ettei kuntoilija saa ulosmitattua välineestään kaikkia sen etuja - se asia kuitenkin paranee harjoittelun myötä. Harvoin oikein mitoitettu kilpatason väline kuitenkaan kuntoilijan suoritusta huonontaa.
 
Ihmisiä taitaa tämän aihepiirin ympärillä lähinnä ärsyttää se, että resursseja on laitettu likoon "väärällä prioriteetillä". Kyllä kieltämättä itseänikin häiritsee hieman jos vatsamakkara tursuaa taistelupaidan alta sen cobra-soljen yli. Pohjimmiltaan on vain kyse leimautumisen häpeästä, eli siitä että oma "operaattorisuus" rinnastetaan siihen vatsamakkarataistelijaan.
 
Ihmisiä taitaa tämän aihepiirin ympärillä lähinnä ärsyttää se, että resursseja on laitettu likoon "väärällä prioriteetillä". Kyllä kieltämättä itseänikin häiritsee hieman jos vatsamakkara tursuaa taistelupaidan alta sen cobra-soljen yli. Pohjimmiltaan on vain kyse leimautumisen häpeästä, eli siitä että oma "operaattorisuus" rinnastetaan siihen vatsamakkarataistelijaan.
Ymmärrän..mutta toisaalta jos herra vatsamakkaransa kanssa on kohdallaan todennut järkeväksi ostaa omalla rahallaan cobra-soljen vyöhönsä ja taistelupaidan, niin onko se keneltäkään pois?
Minusta ei ole - ja vatsamakkarankin kanssa on mukavampi toimia taistelupaidassa kuin jossakin huonommin toimivassa varusteessa ja cobra-solkikin on hyvä solki myös pönäkämmän sotilaan vyössä.
 
Back
Top