yle.fi
Postin sopu on laiha lohtu Petteri Goltzille, joka tekee kahta työtä, koska lehtiä jakamalla ei tule toimeen: “Ei ihmisarvoista elämää”
Postin varhaisjakelijat on unohdettu täysin, sanoo Goltz, jonka työolot romahtivat jo vuonna 2017.
Posti
28.11.2019 klo 15.05päivitetty 28.11.2019 klo 16.28
Goltz otti kuljetustyöt entisen lehtien jakamisen päälle 2018. "Ajattelen tätä selviytymisen kannalta. Ei ole muuta mahdollisuutta".Petteri Sopanen / Yle
Eero Mäntymaa
Kello on neljä tiistai-iltapäivällä. Petteri Goltzin, 56, työpäivä on ohi.
Tai vasta puolessa välissä, se riippuu näkökulmasta. Seuraavaksi Goltz ajaa kotiinsa Kirkkonummelle, syö ja nukkuu muutaman tunnin. Yhdeltä yöllä hän herää ja lähtee taas töihin.
Öisin Goltz jakaa lehtiä. Päivisin hän kuljettaa laboratorionäytteitä terveyskeskuksista sairaaloihin.
Goltz aloitti kuljetushommat elokuussa 2018, eli hieman sen jälkeen kun hänen ja muiden Postin varhaisjakelijoiden työehtoja heikennettiin.
– Tämä työ oli lottovoitto. Tekemällä tätä kuljetushommaa pääsen vanhoihin ansioihini.
Onnekkuus on suhteellista. Goltzille "lottovoitto" on sitä, että 56-vuotias lehdenjakaja ylipäänsä saa töitä mistään. Ennen kuin Goltz sai kuljetushommat tuttavansa kautta, hän lähetti noin sata työhakemusta eikä saanut yhtäkään haastattelukutsua.
Eikä Goltz aja pakettiautoa ahkeruuttaan. Lisätöitä oli pakko saada, koska lehtiä jakamalla ei enää tule toimeen.
Goltz pitää itseään esimerkkinä siitä, mihin Postin “työehtoshoppailu” eli työntekijöiden työehtojen heikentäminen on johtanut.
Uutisten tehoseurannassa viikkoja ollut Postin työkiista ratkesi keskiviikkona. Kiista koski 700 pakettilajittelijaa, jotka Posti halusi siirtää tytäryhtiöönsä (Posti Palvelut Oy) ja siten Teollisuusalojen ammattiliiton ja Medialiiton väliseen halvemman työehtosopimuksen piiriin.
Goltz ja 2 300 muuta Postin varhaisjakelijaa siirrettiin kyseisen työehtosopimuksen alle jo syksyllä 2017. Silloin Goltz arveli, että uudet työehdot pudottaisivat hänen palkkaansa 60 prosentilla, eli noin 2 300 eurosta alle tonniin kuukaudessa.
Kuinka tarkka arvio oli?
– Palkka varhaisjakelusta on pudonnut noin 50 prosenttia.
Yötyöstä saatu korvaus putosi useista euroista 80 senttiin per tunti. Varhaisjakelijat menettivät myös tukun muita etuuksia, kuten vuosien varrella myönnetyt palkanlisät. Ne kirpaisivat etenkin Goltzia, joka on jakanut sanomalehtiä 35 vuotta.
Vuonna 2017 Goltz arveli elämänsä pakan menevän kokonaan uusiksi. Näin on käynyt. Vuorokaudessa on nyt 12–14 tuntia töitä ja se ottaa veronsa. Päivätöidensä vuoksi Goltz ei voi olla kotona vastaanottamassa autistista tytärtään, jonka omaishoitaja Goltz on. Sosiaalinen elämä on jäänyt minimiin.
– Jaksan painaa niin kauan kun vauhti pysyy yllä. Kun menen kotiin, syön ruuan ja simahdan sitten täysin. Harrastuksia ei ole mitään. Työpäivän jälkeen ei ehdi eikä jaksa.
Muut varhaisjakajat ovat samassa tilanteessa, Goltz sanoo. Ja samassa mielentilassa.
– Tämä ei ole ihmisarvoista elämää.
Goltz ja perheen lemmikkivuohi Iisakki vuonna 2017. Iisakin kanssa tehdyt kävelylenkit ovat jääneet Goltzin päivätyön ja ajanpuutteen vuoksi.Jouni Immonen / Yle
Osa Postin varhaisjakelijoista on ratkonut ongelman kuten Goltz eli ottamalla lisätöitä varhaisjakelun päälle.
Osa varhaisjakelijoista on tehnyt toisenlaisen ratkaisun: he tekevät muutaman tunnin varhaisjakeluvuoronsa ja hakevat sen päälle soviteltua päivärahaa.
Kuvio huvittaa Goltzia.
– Ensin Posti tilittää valtiolle voittoa, ja sitten valtio tukee Postin työehtoshoppailua maksamalla työntekijöille tulonsiirtoa.
Goltz ei halua jättäytyä tukien varaan. Palkkatulot kerryttävät eläkettä soviteltua päivärahaa enemmän, hän tuumaa. Goltz myös epäilee, ettei häntä välttämättä hyväksyttäisi osa-aikaiseksi työntekijäksi, sillä hän tekee oman jakelupiirinsä päälle niin paljon ylimääräistä kuin voi.
Tukien hakeminen ottaisi myös luonnon päälle, Goltz sanoo.
Postin pakettilajittelijoita uhannut siirto halvemman työehtosopimuksen piiriin on peruttu. Se ei ymmärrettävästi lämmitä Goltzia tai muita varhaisjakelijoita.
– Meillä on aika katkeraa väkeä talossa. Vuosikymmeniä lehtiä jakaneita, joilla ei ole mitään paikkaa mihin mennä.
Goltz myöntää olevansa katkera itsekin. Syitä riittää. Ylen MOT:n mukaan Posti on hukannut erilaisten liiketoimintaseikkailujen vuoksi jopa satoja miljoonia euroja.
– Onhan se täysin väärin, että meidän palkkoja lasketaan sen takia, että saadaan paikattua toisaalla tehtyjä tappioita.
Ja ennen kaikkea: miksi yhteiskunta seisahtui 700 pakettilajittelijan vuoksi, kun 2 300:n varhaisjakelijan työolojen kurjistaminen humahti läpi ilman tukilakkoja tai edes suurempaa mediahuomiota?
– Meistä ei ole julkisuudessa puhuttu tämän asian tiimoilta juuri yhtään. Kun meillä kaksi vuotta sitten oli lakko, Sanoman lehdissä ei ollut siitä yhtäkään juttua.Sanottiin vain, että jakelu on poikki.
Goltzin päässä pyörii kysymys: Miksi postilaisten liitto PAU asettui poikkiteloin työnantajan kanssa nyt, mutta hyväksyi surkeat työehdot jäsenilleen vuonna 2017?
Yksi vastauksista on se, että valtaosa maan lehtien varhaisjakelijoista oli Teollisuusliiton ja Medialiiton huonomman työehtosopimuksen piirissä jo ennen syksyä 2017. Silloin PAUssa epäiltiin, että jos Postin varhaisjakelijoiden huonompia työehtoja ei olisi hyväksytty, työt olisivat siirtyneet jakelun halvemmalla tuottaville Postin kilpailijoille.
– Sanoma on pitkään uhkaillut Postia siitä, että he irtisanovat jakelusopimuksen Postin kanssa, perustavat oman jakeluyhtiön ja ottavat halvemman työehtosopimuksen sinne käyttöön, väittää PAUn puheenjohtaja Heidi Nieminen.
Sanoma kiistää väitteen.
– Ei pidä paikkansa. Meillä on Postin kanssa 2000-luvun alkupuolelta jatkunut hyvään yhteistyöhön ja luottamukseen perustuva sopimussuhde pääkaupunkiseudun varhaisjakelusta, sanoo Sanoman viestintäjohtaja Hanna Johde.
Maahanmuuttajien vika?
Niemisen mukaan varhaisjakelijoiden vähäiseksi jääneessä työtaistelussa vaikutti myös se, että varhaisjakelijat ovat muita Postin ammattiryhmiä huonommin järjestäytyneitä.
– Silloin vuonna 2017 ei löydetty riittävän yhtenäistä rintamaa työtaistelutoimiin, Nieminen sanoo.
Goltz muistaa asian toisin.
– Olimme valmiita pitkään lakkoon. Mutta liitossa pohdittiin, onko varaa maksaa muutaman päivän edestä lakkoavustuksia.
Sen Goltz myöntää, että varhaisjakelijat ovat huonosti järjestäytyneitä. Työ on yksinäistä. Lehdenjakajat eivät tapaa toisiaan kuin hetkisen lehtiä hakiessaan. Järjestäytymistä vaikeuttaa myös se, että suuri osa varhaisjakelijoista on maahanmuuttajia, jotka eivät puhu suomea tai kuulu liittoon.
Goltz ei kuitenkaan syyllistä maahanmuuttajia kurjistuneista työoloista. Epätoivoisessa tilanteessa kuka tahansa ottaa työn vastaan ehdoista huolimatta, hän sanoo.
Ja moni maahanmuuttaja on Goltziakin huonommassa asemassa.
– Yksi kaveri meni toiseen yhtiöön jakamaan mainoksia päivällä. Hän sanoi, että sielläkin on palkat laskeneet, ja ettei kahdestakaan työstä saa niitä tuloja, mitä oleskelulupaan tarvitaan.
Suunta huolestuttaa Goltzia. Työolojen kurjistuminen aiheuttaa sen, että kaikki pyrkivät töistä pois. Postin mukaan varhaisjakelijoista vaihtuu vuoden sisällä yli puolet.(siirryt toiseen palveluun)
Jäljelle jäävät ne, jotka eivät muuta työtä saa. Heillä ei ole halua, kykyä tai voimia työehtojen puolustamiseen ja parantamiseen, Goltz sanoo.
Goltz kertoo esimerkin: Postin varhaisjakelijat eivät tällä hetkellä voi parantaa työehtojaan paikallisen sopimisen kautta. Tämä johtuu siitä, että varhaisjakelijoilla ei ole luottamusmiestä, joka työehtoneuvotteluihin tarvitaan. Tämä taas johtuu siitä, että luottamusmiehen toimiin annettu aika on niin vähäinen, että kukaan ei halua ottaa tehtävää vastaan.
– Luottamusmies saisi kuukaudessa vapautuksen kolmesta varhaisjakeluvuorosta, jonka aikana pitäisi hoitaa tuhannen liiton jäsenen asioita.
Goltz on katkeroitunut työehtojensa kurjistumisen vuoksi. "Olen pitänyt tätä maata oikeudenmukaisena. Olen aina kuvitellut, ettei tällainen ole mahdollista. Mutta kyllä se voi olla". Petteri Sopanen / Yle
Päättyneessä postikiistassa piilee kuitenkin myös mahdollisuus.
Varhaisjakelijoilla on mahdollisuus neuvotella itselleen nykyistä parempi työehtosopimus tammikuussa. PAUn Niemisen mielestä se olisi hyvä hetki neuvotella paremmat työehdot, kun postilaisten tilanne on jo saanut paljon julkisuutta.
– Tulemme kaikin keinoin tukemaan Teollisuusliittoa ja olemme valmiita tekemään kaikkemme, että varhaisjakajien osalta tilanne korjaantuu, Nieminen vakuuttaa.
Sitä odotellessa Goltz jakaa lehtiä ja ajaa pakettiautoa. Ja odottaa parempaa huomista.
– Minulla on edelleen sellainen lapsellinen usko, että tällainen vääryys korjataan.
Olisikohan syynä ollut kuitenkin taustalla oleva kiinalaisraha?
www.savonsanomat.fi
Toivotaan että ei.
www.hs.fi
.Toivoa sopii, mutta ei se mahdotonta ole.
IKEA tappeli varmaan vuosikymmenen ellei kauemminkin Espoon ensimmäisen myymälän kanssa. Syynä ensin mukamas luontoarvot (paikka oli tyhjä pläntti moottoritien ja teollisuusalueen vieressä). Ja sitten milloin mikäkin asia. Mutta suomalainen kalusteteollisuus oli hyvin verkottunut niin kaupungin kuin oikeuksienkin suhteen
Hilkka Olkinuora on 71-vuotias, pappi, tietokirjailija ja toimittaja, äiti ja isoäiti. Hän sanoo, että viime aikoina somessa on esiintynyt ”diippiä shittiä”.
Kuva: Seppo Kärki
Julkaistu: 9:28
Menemme äärimmäisyydestä toiseen ja liike on nyt todella nopeaa, sanoo Hilkka Olkinuora. Hän uskoo, että uusi aika on tulossa. Sellainen, jossa yhteisöllisyydellä on suurempi merkitys eikä kaikki enää ole nollasummapeliä. Ratkaistavaksi jää vielä ahneus.
Ympäristö on yhtä aikaa omalla tavallaan kaunis ja silti tavattoman karu. Olemme sopineet haastattelun Meilahden sairaala-alueelle, syöpätautien klinikalle.
Hilkka Olkinuora on siellä Syöpäklinikan tukijoiden vapaaehtoisena jakamassa ala-aulassa glögiä ja pipareita. Jouluun on aikaa alle viikko, sataa kaatamalla ja vaikka kello näyttää alkuiltapäivän tunteja, ulkona on todella pimeää. Mielessä käy, mitä jos aulaan olisi saapunut potilaana tai omaisena – miltä se mahtaisi tuntua.
Ihmisiä tulee ja menee. Ole hyvä, saisiko olla glögiä, ei maksa mitään, pipareitakin on. Olkinuora osaa lähestyä ohikulkijoita.
– Glögi on oheistuote. Ainakin yhtä suuri merkitys on sillä, että on paikalla juttelemassa. Odottavan aika on pitkä, hän sanoo.
Sopivampaa ihmistä ei aulaan voisi toivoa. Olkinuoralla on elämänkokemusta. Hän on 71-vuotias, pappi, tietokirjailija ja toimittaja, äiti ja isoäiti. Yhden lapsensa haudannut ja leskeksi jäänyt. Kaikista näistä kokemuksista on tässä aulassa ilman muuta hyötyä. Samasta syystä olen ottanut häneen yhteyttä.
– Sanoin yhdelle ystävälleni, että pyysit haastattelua, joka kattaa elämästä aivan kaiken, hän naurahtaa.
Niin pyysin. Haluan kuulla, miltä nykymeno Olkinuorasta vaikuttaa. Aika ja ihmiset tuntuvat kovin levottomilta.
– Ajan ilmiöt liikkuvat kuin kellon heiluri. Myös tässä ajassa mennään äärimmäisyydestä toiseen, mutta liike on nyt todella nopeaa, Olkinuora aloittaa.
– Katso vaikka, miten nopeasti mentiin Ayn Randista Thomas Pikettyyn ja Financial Timesin vetoomukseen, että kapitalistinen järjestelmä on nollattava.
Rajusti tiivistettynä Ayn Rand korostaa kapitalistisen politiikan merkitystä. Thomas Piketty on ranskalainen ekonomisti, josta on käytetty nimitystä taloustieteen rokkistara. Hän tuli kuuluisaksi kirjastaan Pääoma 2000-luvulla. Joten kyllä, on menty aika nopeasti ääripäästä toiseen. Olkinuoralla on tausta taloustoimittajana ja hän on kohtelias, talouslehdelle talousesimerkki.
Sitten hän jatkaa.
– Ihmiset hakevat luonnostaan tasapainoa ja keskitietä. Näin rohkenen väittää jo sillä perusteella, miten vanhoissa, suurissa kulttuureissa on tehty. Esimerkiksi niin Kiinassa kuin Kreikassa aikoinaan ymmärrettiin keskitien merkitys.
– Mutta tässä ajassa keskitie on halveksuttavaa. Jos olet keskinkertainen, tavis, olet luuseri. Yltiöindividualismi on vielä vallalla, mutta aavistelen, että se alkaa olla kuolinkouristuksissaan.
Olkinuora sanoo saman, mistä hän on puhunut kirjoissaan.
– Uskon, että ihminen ei muutu ennen kuin paikalleen jäämisen kipu on suurempi kuin tuntemattoman pelko. Sanoisin, että maailma on nyt sellaisessa tilassa, että ihmisiä ahdistaa.
Etsimme pöyristymisen aiheita läheltä
Olkinuoran mukaan me elämme häpeän, pelon ja äärimäisyyksien aikaa. Hänestä tilannetta symboloi hyvin se, että maailmaa johtavat Donald Trump ja Vladimir Putin.
– Kaksi miestä, jotka pelkäävät omanarvontuntonsa puolesta ja toiminta on sen mukaista.
– Lisäksi elämme varsin mustavalkoista aikaa. Kun luontokappale ajetaan ahtaalle, kuten moni ihminen nyt tuntee, ajattelu kapeutuu. Tulee voimakas tarve jaotella asiat hyvään ja pahaan. Vaikka asiat ovat paljon monimutkaisempia.
Tämä näkyy Olkinuoran mukaan esimerkiksi siinä, että ihmiset tuntevat olevansa suuren yhteiskunnallisten ongelmien kanssa voimattomia. Ne ovat ihmisten tavoittamattomissa.
– Ihmiset ovat niiden kanssa todella yksin. Ja niin he alkavat etsiä vihan ja pöyristymisen aiheita pienemmistä asioista. Niistä, jotka ovat riittävän lähellä.
Niin, pöyristyminen. On pakko kysyä sosiaalisesta mediasta, sillä Olkinuora on varsin aktiivinen Twitterissä. Miltä meno on vaikuttanut?
– Siellä puhutaan tällä hetkellä todella diippiä shittiä.
Mutta on somessa paljon hyvääkin. Olkinuora sanoo, että hänelle se on ennen kaikkea mielenkiintoisten ihmisten kohtauspaikka. Jokainen voi valita, millaisen somen itselleen rakentaa ja kenen kanssa on tekemisissä.
– Toisaalta se on kuin mukava eläintarha. Voit tutkia osaa toimijoista niin, että siellä ne ovat, matelijat ja jyrsijät, joiden kanssa ei muuten olisi tekemisissä.
”Ei vanhuuden tarvitse olla vaippoja ja velliä”
Somesta ja digitaalisuudesta saamme hyvän sillan vanhuspalveluihin ja hoivakriisiin. Olkinuora kiihtyy. Hänelle some on digitaalisuuden hyvä puoli ja huono tulee tässä:
– Etäläsnäolo! Jossain kuvitellaan, että syön ikääntyneenä yksin kotona ja meitä on siinä virtuaalisesti viisi toisilleen tuntematonta henkilöä, kukin omassa kodissaan, ja jossain on hoitaja seuraamassa monitoreistaan, että kukaan meistä ei tukehdu ruokaan. Se on täydellinen irvikuva ateriayhteydestä.
Nyt mennään seitsemään kuolemansyntiin, aloittaa Hilkka Olkinuora vastauksensa.
Kuva: Seppo Kärki
Häntä ärsyttää muutenkin, että vanhusten hoivantarve tuli muka yllätyksenä, kun asia on ollut tiedossa vuosikymmeniä. Suuret ikäluokat vanhenevat ja jossain vaiheessa he tarvitsevat paljon hoivaa. Sen on nähnyt tilastoista kauan.
Vielä suurempi ongelma hänestä on se, että olemme alkaneet pelätä vanhenemista.
– Kun mietin omia vanhempiani ja isovanhempiani, eivät he pelänneet vanhenemista. Sitä he ehkä pelkäsivät, että joutuvat vanhustentaloon syömään laihaa velliä, mutta itse ajatus vanhenemista ei ollut pelottava. Nyt minun ikäluokkani pelkää vanhenemista ja työikäiset pelkäävät sekä vanhempiensa puolesta että omaa vanhenemistaan. Ja syystäkin, sen perusteella mitä nyt jo näkevät.
Olkinuora toivoo, että suuret ikäluokat ottavat lopunkin elämänsä omiin käsiinsä, aivan kuten he tekivät nuoruudessaan. Ja alkavat itse ratkoa asioita.
– Me olemme lamaantuneet vaippa ja velli -ajatteluun. Ei vanhenemisen tarvitse olla sellaista.
Olkinuora remontoi miehensä Hannu Olkinuoran kanssa itselleen vanhuudenkodin, Villa Tomumajan. Se on esteetön ja ajatus oli, että siellä he viettävät aikanaan vanhuudenpäivänsä. Hannu Olkinuora menehtyi varsin nopeasti edenneeseen sairauteen seitsemän vuotta sitten vain 62-vuotiaana.
Mitä Hilkka Olkinuora ajattelee omasta vanhenemisestaan, pelottaako?
– En pelkää kuolemaa, mutta kuolemista pelkään. Toisaalta se on hyvä pelko niin kauan kuin se aktivoi toimimaan.
– Itsemääräämisoikeuden menettäminen ja mahdolliset kivut ovat pelottavia. Toistaiseksi olen terveyskeskusten outo lintu, sillä en syö mitään lääkkeitä. Mutta olen ollut lonkkaleikkauksessa, joten tiedän sen tunteen, kun on toimintakyvytön.
Hän on huolissaan siitä, että vanhenemisessakin vahvat pärjäävät ja osaavat tehdä itselleen hyvän vanhuuden. Ne, joilla on tahtoa, vaikutuskanavia, taloudellisia mahdollisuuksia ja mahdollisesti omaisia, jotka pitävät huolta ja ikääntyneen puolta.
Ahneus ja pelko, siinäpä pari
Huonoja puolia on nyt ruodittu. Haluan kysyä vielä yhtä asiaa. Suomi ja Pohjoismaat kokonaisuutena ovat globaalisti katsottuna erittäin toimivia yhteiskuntia. Miten emme näe sitä? Tai ainakin unohdamme sen varsin helposti?
– Nyt mennään seitsemään kuolemansyntiin. Ruotsissa tehtiin aikanaan kysely, ja siellä ahneus nousi kirkkaasti pahimmaksi kuolemansynniksi.
– Vaikka meillä monella asiat ovat hyvin, ahne pelkää, että jollain muulla on enemmän. Tai että hän on menettämässä jotain omastaan. Tai että hän ei ehdi osille rikkaudesta. Ahneus kytkeytyy pelkoon osattomaksi jäämisestä ja myös häpeään.
Eli vaikka minulla on kaikkea, niin muilla on tai voi olla vielä enemmän?
– Me emme suo, että toisella on mitään, mitä hän ei mielestämme ole ansainnut. Tai sellaista, minkä puolesta itse on joutunut taistelemaan. Tämä kapeuttaa tapaamme katsoa maailmaa.
– Sanon kuin Kekkonen aikanaan, onko maallamme malttia vaurastua. Meidän pitäisi ymmärtää, että vain yhteiskuntarauha takaa kehityksen, myös taloudellisen kehityksen. Ja taloudellinen tasa-arvo taas tukee yhteiskuntarauhaa.
Toivoa on, sillä Olkinuora uskoo, että yhteisöllisyys on tekemässä paluuta. Aika, jossa asioita ratkotaan yhdessä eivätkä ne näytä nollasummapeliltä: yhden voitto on aina muilta pois.
Lopuksi on kysyttävä, miten Olkinuora viettää joulua. Perhe on iso, lapsia ja lapsenlapsia on paljon.
– Joulu on mielentila. Me vietämme joulua niin, että se elää muutaman päivän sinne tänne. Se on järjestelykysymys. Kun osa lapsista tulee ulkomailta tai uusmummuloista, aikatauluja sovitetaan.
– Meillä onnistunut joulu on sellainen, että joulupäivänä ei tarvitse laittaa päivävaatteita päälle vaan ollaan vaan. Kuten jo sanoin, joulu on mielentila.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000006350154.html
