Taloustieteellinen keskustelu

Vielä joku päivä valtionkin velkaantumisessa tulee katto vastaan. Vaikka vielä eletään uskossa, että sillä (velalla) pystytään rahoittamaan kaikkea mahdollista ja mukavaa maksamatta sitä takaisin. Niillä sukupolvilla tulee olemaan kurjat ajat, kun tuo miina laukeaa. Miten se sitten saadaan selitettyä parhain päin edeltäjien toimesta onkin sitten mielenkiintoista. "Kasvu" on pirullista, jos se tehdään tai luodaan velalla.
Siinä vaiheessa vastuunkantajia on kovin vähän jäljellä tai ainakin ovat eläkkeellä.
 
Ongelma on se että noita perpetuaali-lainoja nollakorolla pitäisi sitten voida ottaa ikuisesti, vuosi toisensa jälkeen, koska rahat on joka vuoden lopussa jo käytetty!
Ei velan todellinen vaihtoehtoiskustannus ole pelkkä nimelliskorko eli kuponki, siinä on kaksi muutakin elementtiä; nyt otettua velkaa ei ikinä voida ottaa uudestaan, eli jos nyt lainataan 10 miljardia niin seuraavat lainat alkavat sen verran korkeammalta velkaantumistasolta. Julkinen velkaantuminen väistämättä lisää valtion roolia kansantaloudessa, mitä pitäisi nimeomaan vähentää, jotta resurssit, erityisesti eri ammatteihin valmistuvat suomalaiset nuoret, voitaisiin kohdentaa yksityisen sektorin jaettavaa lisäarvoa tuottaviin töihin.

Muuten tuloksena on NL/ DDR, jossa kaikki raha tulee valtiolta, mikä korruptoi hallinnon lopullisesti, ja insentivoi sitä väkivaltaisesti estämään työntekijöitä, eli "tuotannontekijöitään", (koska pääoma on jo paennut), lähtemästä maasta rangaistuksin, koska se ei kykene millään insentiiveillä enää houkuttelemaan muualta uusia tilalle.

Toiseksi velkaantumiskierre on tosiasia, se on nähty kaikissa ns. banaanivaltioissa historiallisesti, myös Suomessa. Lisäksi "ilmainen raha" johtaa typeriin investointeihin.
Ja vituttaa Fremeniä todella syvästi. Koska ilmaisia lounaita ei ole olemassa, koska silloin kaikki keskittyisivät etsimään sellaisen, ja kukaan ei maksaisi.
Eikä tekisi lounaita. Eikä söisi.

Näin on käynyt Suomessa ja muissakin banaanivaltioissa.

1592376825482.png

Jos valtion menot kasvavat nopeammin kuin BKT, silloin suhdeluku valtion menot / BKT nousee. Jos valtion menot kasvavat hitaammin kuin BKT, suhdeluku laskee.

Suhdelukua voi parantaa a) nopeuttamalla talouskasvua (BKT), b) hidastamalla valtion menojen kasvua tai c) vaikuttamalla molempiin muuttujiin samanaikaisesti.
 
Olen tässä pohtinut sellaista, että pitäisikö sosiaali- ja eläkemenot/etuudet sitoa BKT indeksiin. Sekä mahdollistaa näiden ylös alas liike? Poistaa ns. omaisuuden suoja mm. eläkkeistä? Kun BKT/per capita laskee niin laskevat myös maksettavien etuuksien taso ja kun bkt nousee niin nousee myös edellä mainittujen etuuksien taso. Tämä olisi automaattinen leikkuri tai korottaja joka toimisi tilanteen mukaan. Toki tuossa täytyisi varmaan olla jonkinlainen kerroin eli jos bkt nousee 1% niin etuudet nousisivat vaikka 0,5-0,7% ja sama lasku suhdanteessa toisin päin.

Lakimääräinen vaatimus tasapainoisesta - tai ylijäämäisestä - valtionbudjetista olisi kai helpoin tapa. Virolla taisi sellainen olla.

Tosin poliitikot voivat muuttaa tämänkin lain. Miten helposti, riippuu siitä, miten laki on laadittu (90% enemmistöllä, seuraavalla vaalikaudella, poikkeuslailla tilapäisesti, tms.).
 
Voiko Suomen talouskehitystä tulkita otettavan lainan osalta niin, että meidän oma ajattelu siitä on vääränlaista?
Suomessa tehdään laskelmia miten laina voidaan maksaa pois. Tuntuu että muualla Euroopassa ei ole edes tarkoituskaan maksaa saatuja rahoja, vaan lainat yksinkertaisesti otetaan ja jätetään maksamatta.
Rahaa tuntuu riittävän kun maa ajaa itsensä tarpeeksi kuralle.
.
 
Kansalaiset tyypillisesti maksavat (asunto)lainansa pois, paitsi Ruotsissa. Pankki pelkää, että kansalainen saattaa kuolla ennen pitkää.

Yritykset ja valtiot rullaavat velkojaan ajasta ikuisuuteen. Vanha velka maksetaan pois uudella. Hyvin harvat yritykset tai valtiot ovat velattomia. Ei siihen edes pyritä.

Taseessa velka kuitenkin pysyy. Ja taseen toisella puolella näkyy, mitä velalla on ostettu. Esim. Pankkilaina 1 milj. ja Yritystontti 1 milj. Tase menee onneksi aina tasan eli pysyy tasapainossa.

Velkaongelman hoitaa talouden ja verotulojen kasvu - tai velkajärjestely.
 
Ja vielä kysymys, että mihin se menee muilla mailla?
Nokkelasti vois päätellä että monella maalla on tarve osoittaa mahdollisimman heikkoa tulosta ja tasetta jotta välttyy EU foorumilla maksajan roolista ja voi olla saajan roolissa.
Kun tarpeeksi moni maa pelaa tätä ja itsensä konkurssin suuntaan, EU voi lunastaa valtiot ja kas - näin on EU liittovaltio muodostunut ja johtaja on jostain Saksa-Ranska akselilta.
(y)(y)(y)
 
Tarkka huomio. Ennen ylivelkaantuneet valtiot joutuivat IMF:n huostaan. Nyt listalla ovat mm. Japani, Italia ja Yhdysvallat.

Country List Government Debt to GDP

1592391594243.png

https://tradingeconomics.com/country-list/government-debt-to-gdp

EU:lle on ehdotettu Euroopan valuuttarahastoa, joka ottaisi hoitaakseen talouskriisit niissä jäsenmaissa, joissa poliittinen tai virkamieshallitus eivät pysty toteuttamaan kovia päätöksiä.
 
Jokainen muodostaa näkemyksensä Venäjästä omista henkilökohtaisista lähtökohdistaan, kokemuksistaan ja ideologisista taustoistaan. Suomessa myös tietoisuus historiasta ja esim. Venäjän nykyisten vappanpitäjien harjoittama väkivalta, kohdistuen niin kotimaahan kuin ulkomaihin, vaikuttaa kansalaisten kieteisiin ja/tai hyväksyviin näkemyksiin.
- Suomesta löytyi ymmärtäjiä aikoinaan kommunismille (=Neuvostoliitto) kuten lötyy myös nykyiselle, käytännössä silovikkien, oligarkkien ja rikollisten johtamalle, Venäjän dikitatuurille.
- nykyinen täysin korruptoitunut ja avoimen rikollisesti (myös ulkomailla) toimivan hallinnon johtama Venäjä täyttää kaikki kleptokratian tunnusmerkit
- sinällään ei ole tarpeen lähteä selvittämään ja arvailemaan syitä ja taustoja kenenkään Venäjään kohdistuville sympatioille..ne voi ja saa jokainen ymmärtää omalla tavallaan..

Yleisesti ottaen Suomessa ymmärretään varsin hyvin mistä Venäjän "mielistelyssä" on kysymys.

Suurelle osalla miespuolisia kansalaisia asiat konkretisoituu suorittamansa asepalveluksen myötä. Suomi ei suinkaan ylläpidä puolustusvalmiuttaan pohjoismaisia naapureitaan tai muitakaan länsimaita vastaan.
- sotilaallista puolustusvalmiuden ohella Suomi on koko historiansa ajan hakeutunut kaupankäynnissään yhteyteen Pohjois-Euroopan ja Itämeren alueen maiden kanssa.
- näin tapahtui myös sinä aikana (1809-1917) jolloin Suomi kuului hallinnollisesti ja kansakuntana osaksi Venäjän imperiumia.
- jos näin ei olisi silloin tehty olisimme pysyneet, ja Suomi olisi edelleenkin, osana Venäjää.

Suomen itsenäisyys sekä yhteiskunnallinen ja taloudellinen menestyminen perustuu vahvasti siihen että olemme tarkoituksellisesti hakeutuneet demokraattisten länsimaiden suuntaan.
- mahdollisuudet ylläpitää taloudellisia suhteita ja suuntausta länsimaihin eivät olleet mitenkään itsestään selviä esim. sodan jälkeen.
- Neuvostoliitto teki kaiken voitavansa jotta Suomi olisi sitoutunut mahdollisimman tiukasti NL:n (sosialistiseen) etupiiriin. Silloinkin myös suomalaisia oli NL:n tavoitteiden puolella.
- kaikkia Suomen pyrkimyksiä länsimaisten yhteisöjen jäsenyyteen vastustettiin kotimaisten sosialistipoliitikkojen ja puolueiden toimesta ja NL:n ohjauksella.

Aivan samoja tavoitteita on myös nykyisellä Venäjän diktatuurilla. Venäjä haluaa sitouttaa suomalaista yhteiskuntaa (teollisuutta, yrityksiä, kaupankäynti jne.) mahdollisimman kattavasti omaan hallinnolliseen etupiiriinsä. Asukasluvultaan pienenä ja maantieteellisesti Venäjän läheisenä naapurina (Euroopasta katsoen geopoliittisesti merentakaisena maana) Suomi on vaikutuksille alttiina.
- Venäjän taloudelliset ja teolliset resurssit eivät riitä haastamaan yhtenäistä EU:ia, mutta Suomelle Venäjä muodostaa konkreettisen taloudellisen uhkan.
- samalla tavalla Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös entisten NL:n aikaisen satelliittivaltioiden talouteen. (näiden maiden NATO:n ja EU:n jäsenyys oli paha takaisku Venäjän aikomuksille)

Tottakai Venäjän johto ymmärtää ettei sillä ole mitään mahdollisuuksia hankkia vaikutusvaltaa Euroopassa (olemattomana)talousmahtina.
- roistovaltiona Venäjä ei kaihda asevoimien ja väkivallan käyttöä tilanteissa joissa sellainen on mahdollista..
- NATO:n jäsenmaiden kohdalla sotilasoperaatiot eivät tule kysymykseen..mutta muiden kohdalla tehdään myös avoimesti sotilasoperaatioita,
- puolustusliiton jäsenmaissa Venäjä toimii ja tukee erilaisia hajoitustoimia (opposition, separatisti ja ääriliikkeiden rahoittaminen jne.), hybridi-/nettihyökkäyksiä, trollitehtailua, mielipiteiden vaikuttamista jne.

Kaiken tämän valtiojohtoisen rikollisuuden tavoitteena on Venäjän entisen valta-aseman palauttaminen sekä viime kädessä sen myötä taloudellisen hyödyn tavoittelu ja kasvattaminen.
- kysymys ei ole Venäjän kansalaisten aseman parantaminen, vaan puhtaasti Venäjän rikollisen (kleptokraattisen) eliitin. siis rikollisten itsensä ja heidän apunaan toimivan virkakoneiston aseman vahvistaminen.
- samalla Putinin johtama diktatuuri pyrkii suojaamaan omaa asemaansa sekä etujaan. Tähän tarkoitukseen on perustettu omat vahvasti aseistetut ns. "Sisäisen turvallisuuden joukot n. 400.000 miestä "
- kysymys on periaatteessa samasta puolue-eliitistä joka muodostui Neuvostoliiton aikaisesta kommunistesen puolueen jäsenistöstä ja virkakunnasta. Toki tällä kertaa osin kansainvälisessä mittakaavassa.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Silovikit
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yhtenäinen_Venäjä

Jaahas. Paljon on sanoja.

En ystävällisyyttäni (ja laiskuuttani) taaskaan puutu tekstin ammottaviin asiavirheisiin vaan vain pariin pieneen käsitteelliseen asiaan.

1. Lauseet "ymmärtää jokin asia" ja "hyväksyä jokin asia" eivät ole synonyymejä. On totta, että molemmissa lauseissa on kolme sanaa. Kaksi sanoista on jopa keskenään samoja. Älä kuitenkaan anna tämän ulkoisen samankaltaisuuden hämätä itseäsi. Ne ovat oikeasti eri asioita. Suosittelen aiheeseen paneutumista.

2. Termi "silovikki". Oletko koskaan ihan ajatuksella katsonut, mitä tuo termi pitää sisällään? Ja jos olet, oletko nyt ihan varma, että se kuvaa hyvin sitä maailmankuvaa jota ymmärtääkseni yrität kuvata? Tai onko se loogisessa suhteessa muiden väitteidesi kanssa?

Mutta kuten aina ystävällisesti sanot: Jokaisella on oikeus olla asioista mitä mieltä haluaa. Kukin oman ideologiansa, kokemustensa, ymmärryksensä, tietojensa tai niiden puutteen pohjalta.
 
@johan6 on yksi rakentavimpia, keskustelua synnyttävimpiä ja parhaiten jäsenneltyjä talouspoliittisia näkemyksiä tälle foorumille kirjoittavia reserviläisveljiä. En aidosti ymmärrä miksi hänen pitäisi juuri sinulle toteuttaa "silovikin" määritelmä? Mikä ihmeen ongelma sulla on tämän herran kanssa, kun muista asioista kirjoitat niin asiallisesti.
Tollasta torailua on tällä foorumilla hankala ymmärtää, ollaan samalla Isänmaan asialla kuitenkin kaikki?
 
Jos haluaisin olla oikein moderni, vastaisin, että koska ensimmäinen vitja jonne täällä koskaan kirjoitin oli F-35 vitja, olen traumatisoitunut kokemuksesta siinä määrin että en kykene enää normaaliin inhimilliseen kanssakäymiseen.

Oikeasti en ole samaa mieltä kyseisen kirjoittajan näkemyksistä monistakaan talouteen liittyvistä asioista. Minkä lisäksi mielestäni hänellä ovat monet peruskäsitteet epäselviä ja historialliset faktat aivan solmussa. Tämä näkyy ihan tässäkin lyhyessä väännössä viime sivuilla.

Tämä ei ole kuitenkaan ongelma. Jokainen on väärässä joskus ja jokaisella on mielipiteensä. Mutta se, että kyseinen kirjoittaja on ottanut jo aikaa sitten tavakseen leimata eri mieltä olevan kirjoittajan milloin kommunistiksi, milloin Putinistiksi ja milloin miksikin Venäjän lakeijaksi on aivan eri asia. Näin oli nytkin. Venäjän kaupasta voi olla mitä mieltä vain, mutta jos alkaa vihjailemaan minun olevan venäjän sylikoira vain sillä perusteella että en satu allekirjoittamaan hänen näkemystään aiheesta saa varautua kuulemaan itsekkin yhtä ja toista.
 
Jokainen kirjoittelee kokemuksiensa ja omien ideologisten näkemystensä pohjalta joten lienee selvää että asioista löytyy erilaisia mielipiteitä..Omalla kohdalla koulutus ja yrittäjyys, niin ulkomailla kuin Suomessa, on antanut jonkinlaista käytännön pohjaa sekä näkemystä talousasioihin. Toisekseen minun"ideologiani" lähtee puhtaasti vapaan ja sanottaisiiko vaikka länsimaisen markkinatalouden pohjalta. Ehkä koe olevani yksinäinen näkemyksissäni. En näin suoralta kädeltä tunne yhtäkään kollegaa vientiteollisuuden ja kaupan alalta jotka suhtautuisivat kielteisesti esim. Suomen jäsenyyteen EU:n yhteismarkkinoilla ja -valuutassa. Tällä länsimaisella yhteydellä on ollut ratkaisevan tärkeä merkitys myös suomalaisen yhteiskunnan sekä kansalaisten hyvinvoinnin taustalta.
- olen myös varma siitä että Suomen itsenäisyys ja suomalaisten hyvinvointi on sidoksissa siihen kuinka hyvin kykenemme säilyttämään yhteyden EU:iin, yhteisvaluuttaan ja viime kädessä puolustusliitto NATO:on.
- ymmärrettävästi juuri näiden em. lähtökohtien hyväksyminen aiheuttaa kiistaa myös tämän nettisaitin keskusteluissa..kaikenlaisille näkemyksille on puolustajansa.
- loppuviimeksi asioista päätetään Suomessa varsin hyvällä tavalla, edustuksellisen demokratian keinoin. Se kelpaa minulle erittäin hyvin.

Minulla on henkilökohtaisesti myös varsin pitkäaikaiset suhteet ja hyvät kokemukset Venäjän kaupasta. Alkaen jo Neuvostoliiton ajoilta.
- se että Venäjästä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kehittynyt rikollisten johtama ja häikäilemättömän väkivaltainen diktatuuri, on ollut minulle suuri pettymys.
- Venäjällä olisi ollut mahdollisuudet paljon parempaan kehitykseen..ehkä tästäkin syystä omat asenteeni tulevat joskus esille kirjoituksissani.

Mielestäni se ettei Suomessa ymmärretä Venäjällä tapahtuneen muutoksen merkitystä on suomalaisen yhteiskunnan ja jopa itsenäisyytemme kannalta huolestuttavaa. Kun sattumoisin kirjoittelemme maanpuolustusaiheisella nettisaitilla niin pidän varsin luonnollisena että joskus kiinnitetään huomiota Suomen ainoan potentiaalisen vihollismaan tekemisiin.
- Venäjä käy sotaansa kaikkia länsimaita ja rajanaapureitaan vastaan koko ajan myös muilla keinoilla kuin aseellisesti.
- talous sekä taloudelliset sidonnaisuudet ovat erittäin tehokkaita "aseita" jos/kun vihamielinen valtio pääsee riittävän vaikutusvaltaiseen asemaan..

.............
Liittyen maanpuolustukseen, joskun hieman ihmettelen myös sellaisten yksittäisten kirjoittajien motiiveja jotka usein (jopa lähes kaikissa) kirjoituksissaan näkevät:
A) Suomen itsenäisyyden vihollisina (tai riistäjinä ja pahantekijöinä) länsimaiset demokratiat, liittolaiset, muut EU:n jäsenmaat, ja jopa länsimaiden yhteisen puolustusliiton.
- samalla kun esitetään kuinka heikkoja länsimaat tai lännen poliittiset järjestelmät ovat jne.
sekä
B) Vastaavasti kirjoituksissaan puolustelevat tai vähättelevät Venäjän(=Suomen ainoa mahdollinen vihollismaan) agressioita, sen toimintaa ja tekemisiä. Tuovat myös aina esille (kestämättömiä)perusteluita sekä okeutuksia Venäjän rikoksille, syyllistäen länsimaiden, erityisesti NATO:n tai EU-maiden toimia.
- nämä kyseiset kirjoittajat eivät juurikaan ota kantaa Venäjän johdon suorittamiin agressioihin, propagandaan, vaikkapa esim. Suomea kohtaan.
- usein samat nimimerkit myös välttelevät osallistumistaan Venäjän yksiselitteisiä rikoksia koskeviin meiliketjuihin.
C) joskus voidaan myös kirjoittaa ja esittää täyttä valhetta (asiasta kuin asiasta jne.) ja käyttää häirinnässään muitakin nettikeskusteluiden ikäviä piirteitä..
- tiedämme että tällaista käyttäytymistä pahimmillaan jopa opetetaan..aivan Suomen naapurissa.
.................
Enkä tällä viimeisellä kappaleella tarkoita ketään yksittäistä kirjoittajaa/nimimerkkiä. Toki pitää sanoa että on niitä pahimpia tapauksia aika tehokkaasti karkoitettukin..
Tälle kyseiselle kappaleelle taitaisi löytyä ehkä parempikin topic-/viestiketju..
 
Viimeksi muokattu:
Vekselivetoinen talous.

Yuval Noah Harari
nostaa Sapiens-kirjassa luoton yhdeksi niistä kasvupulvereista, jotka ovat saaneet viimeisempien 500 vuoden aikana tavaroiden ja palvelujen tuotannon maailmassa 240-kertaistumaan, kun maailman väestö on samana aikana vain 14-kertaistunut. Toki Harari kaivaa historiasta myös paljon esimerkkejä epäonnistumisista velanhallinnassa, kuten vaikka Ludvig XVI:n Ranskan, jossa budjetista puolet ennen vallankumousta meni lainanhoitokustannuksiin.

Jos tätä Hararin näkökulmaa – velkaantumisen käyttämistä kasvun vauhdittajana – soveltaa Suomen valtion velkaantumiseen, niin tulokset eivät näytä olevan kummoisia. Vuoden 2008 lopussa Suomen valtiolla oli velkaa 28 prosenttia bruttokansantuotteesta. Suomen bruttokansantuote (BKT) oli silloin tämän päivän euroissa mitattuna noin 221 miljardia. Valtiovarainministeriön viime viikolla julkaiseman taloudellisen katsauksen mukaan Suomen BKT supistuu tänä vuonna 228 miljardiin euroon. Valtionvelka on taas nousemassa 55 prosenttiin bkt:sta. Jos tuota vuoden 2008 BKT:ta kuvataan indeksiluvulla 100, on tämän vuoden BKT indeksinä 103. Valtionvelka taas nousee vuoden 2008 tasosta (100) indeksilukuun 201.

Olemme siis kaksinkertaistamalla valtionvelan saaneet aikaan vain kolmen prosentin reaalisen kasvun bruttokansantuotteeseen. Tämän perusteella viime vuosien miljardien mittaluokan velkaantumisella (reaalisesti valtionvelka on vuosina 2008-2020 kasvanut lähes 63 miljardilla eurolla) ei ole saatu aikaiseksi kummoista kasvua. Kyse on enemmän syömävelasta.

Kyllä, kriisin oloissa velkaantuminen on väistämätöntä, mutta esimerkiksi elvytyspanostusten pitäisi aidosti lisätä talouden suorituskykyä ja kasvuhakuisuutta. Kyllä, vallitsevissa matalan lainakoron oloissa velan rasitus jää rajalliseksi, mutta Suomen krooninen velkakierre on katkaistava.

Nykyinen krooninen velkaantuminen ja ikäsidonnaisten menojen kasvu 2030-luvulta eteenpäin ovat vaarallinen yhdistelmä, jos ja kun seuraava sokki iskee. Viimeiseen 30 vuoteen on mahtunut neljä sokkia: 1990-luvun lama, vuoden 2008 finanssikriisi, vuonna 2010 iskenyt euroalueen velkakriisi ja nyt vuonna 2020 alkanut koronapandemia.

https://www.verkkouutiset.fi/nytko-on-aika-velkaantua/#d7166c24

Veto vain puuttuu.
 
Jokainen kirjoittelee kokemuksiensa ja omien ideologisten näkemystensä pohjalta joten lienee selvää että asioista löytyy erilaisia mielipiteitä..Omalla kohdalla koulutus ja yrittäjyys, niin ulkomailla kuin Suomessa, on antanut jonkinlaista käytännön pohjaa sekä näkemystä talousasioihin. Toisekseen minun"ideologiani" lähtee puhtaasti vapaan ja sanottaisiiko vaikka länsimaisen markkinatalouden pohjalta. Ehkä koe olevani yksinäinen näkemyksissäni. En näin suoralta kädeltä tunne yhtäkään kollegaa vientiteollisuuden ja kaupan alalta jotka suhtautuisivat kielteisesti esim. Suomen jäsenyyteen EU:n yhteismarkkinoilla ja -valuutassa. Tällä länsimaisella yhteydellä on ollut ratkaisevan tärkeä merkitys myös suomalaisen yhteiskunnan sekä kansalaisten hyvinvoinnin taustalta.
- olen myös varma siitä että Suomen itsenäisyys ja suomalaisten hyvinvointi on sidoksissa siihen kuinka hyvin kykenemme säilyttämään yhteyden EU:iin, yhteisvaluuttaan ja viime kädessä puolustusliitto NATO:on.
- ymmärrettävästi juuri näiden em. lähtökohtien hyväksyminen aiheuttaa kiistaa myös tämän nettisaitin keskusteluissa..kaikenlaisille näkemyksille on puolustajansa.
- loppuviimeksi asioista päätetään Suomessa varsin hyvällä tavalla, edustuksellisen demokratian keinoin. Se kelpaa minulle erittäin hyvin.

Minulla on henkilökohtaisesti myös varsin pitkäaikaiset suhteet ja hyvät kokemukset Venäjän kaupasta. Alkaen jo Neuvostoliiton ajoilta.
- se että Venäjästä on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana kehittynyt rikollisten johtama ja häikäilemättömän väkivaltainen diktatuuri, on ollut minulle suuri pettymys.
- Venäjällä olisi ollut mahdollisuudet paljon parempaan kehitykseen..ehkä tästäkin syystä omat asenteeni tulevat joskus esille kirjoituksissani.

Mielestäni se ettei Suomessa ymmärretä Venäjällä tapahtuneen muutoksen merkitystä on suomalaisen yhteiskunnan ja jopa itsenäisyytemme kannalta huolestuttavaa. Kun sattumoisin kirjoittelemme maanpuolustusaiheisella nettisaitilla niin pidän varsin luonnollisena että joskus kiinnitetään huomiota Suomen ainoan potentiaalisen vihollismaan tekemisiin.
- Venäjä käy sotaansa kaikkia länsimaita ja rajanaapureitaan vastaan koko ajan myös muilla keinoilla kuin aseellisesti.
- talous sekä taloudelliset sidonnaisuudet ovat erittäin tehokkaita "aseita" jos/kun vihamielinen valtio pääsee riittävän vaikutusvaltaiseen asemaan..

.............
Liittyen maanpuolustukseen, joskun hieman ihmettelen myös sellaisten yksittäisten kirjoittajien motiiveja jotka usein (jopa lähes kaikissa) kirjoituksissaan näkevät:
A) Suomen itsenäisyyden vihollisina (tai riistäjinä ja pahantekijöinä) länsimaiset demokratiat, liittolaiset, muut EU:n jäsenmaat, ja jopa länsimaiden yhteisen puolustusliiton.
- samalla kun esitetään kuinka heikkoja länsimaat tai lännen poliittiset järjestelmät ovat jne.
sekä
B) Vastaavasti kirjoituksissaan puolustelevat tai vähättelevät Venäjän(=Suomen ainoa mahdollinen vihollismaan) agressioita, sen toimintaa ja tekemisiä. Tuovat myös aina esille (kestämättömiä)perusteluita sekä okeutuksia Venäjän rikoksille, syyllistäen länsimaiden, erityisesti NATO:n tai EU-maiden toimia.
- nämä kyseiset kirjoittajat eivät juurikaan ota kantaa Venäjän johdon suorittamiin agressioihin, propagandaan, vaikkapa esim. Suomea kohtaan.
- usein samat nimimerkit myös välttelevät osallistumistaan Venäjän yksiselitteisiä rikoksia koskeviin meiliketjuihin.
C) joskus voidaan myös kirjoittaa ja esittää täyttä valhetta (asiasta kuin asiasta jne.) ja käyttää häirinnässään muitakin nettikeskusteluiden ikäviä piirteitä..
- tiedämme että tällaista käyttäytymistä pahimmillaan jopa opetetaan..aivan Suomen naapurissa.
.................
Enkä tällä viimeisellä kappaleella tarkoita ketään yksittäistä kirjoittajaa/nimimerkkiä. Toki pitää sanoa että on niitä pahimpia tapauksia aika tehokkaasti karkoitettukin..
Tälle kyseiselle kappaleelle taitaisi löytyä ehkä parempikin topic-/viestiketju..

On sulla lukutaidossa vikaa, suurin osa EU:n vastustajista tällä saitilla kannattaa vahvoja suhteita länteen kuten NATO:a, jopa sotilastukikohtia tänne.
 
Vekselivetoinen talous.

Veto vain puuttuu.

Miksi velka kasvaa, mutta BKT ei kasva? Hyvä kysymys. En sano että se on ainoa syy, mutta yksi merkittävä syy on globalisaatio ja sijoitusten vapauttaminen 80-luvulla.

Pari kuvaa perusteluksi. Ensin kauppataseen kehitys:

1592902389615.png

Käytännössä tavaroiden ja palvelujen vienti ja tuonti ovat olleet melko lailla tasapainossa tai ylijäämäistä 1970-luvulta lähtien. Varallisuutta pitäisi siis muodostua suomeen tämän perusteella. Katsotaan sitten vaihtotase:

1592902493096.png

Pois lukien 1995-2010 aikaväli me olemme menettäneet pääomia. Viimeiset 10 vuotta rahaa virtaa suomesta ulos.

Suomeen tuli selkeästi paljon pääomia 90-luvun puolen välin jälkeen. Osittain positiivisen kauppataseen, mutta myös ulkomaalaisomistuksen kasvun kautta. Kun Nokia-ilmiö katosi, on virta kääntynyt ja pääomia virtaa ulos osittain ulkomaille menevinä osinkoina mutta myös suorina investointeina. Tämä on näkynyt heti pääomaliikkeiden vapauttamisen jälkeen, koska vaihtotaseen vaje alkoi kasvaa 1980-luvun puolessa välissä sääntelyn loputtua.

Toinen asia on se, mihin valtionvelkaa käytetään ja mihin rahaa muutenkin menee. Suuri tekijä tässä ovat eläkerahastot:

1592904747720.png

Nykyään summa on yli 200mrd eur. Saman aikaisesti valtio subventoi eläkerahastoja suoraan budjetista 3,5-4,5mrd eur vuodessa. Viimeisen 20 vuoden aikana valtio on maksanut käytännössä eläkerahastojen kasvattamiseen suoraan budjetista noin 30mrd eur. Pelkästään vuonna 2019 summa oli 3,9mrd eur ja 2020 se tulee olemaan noin 3,81mrd eur. Ja valtaosa näistä rahoista menee ulkomaisiin investointeihin, käytännössä eri valtioiden velkapapereihin.

1592905648103.png

Käytännössä kuvio on monimutkaisempi, mutta nämä luvut viittaavat siihen, että suurena ongelmana on se, että rahavirrat eivät realisoidu suomalaiseksi työksi ja tuotannoksi vaan ne valuvat ulkomaille joko reaali-investointeihin tai sitten erilaisiin sijoitusrahastoihin jotka itsessään ovat diabolon keksintö syistä joita tässä on turha käsitellä.

Yksinkertaistettuna: Ongelma ei ole rahan määrä, vaan sen jakautuminen ja kiertonopeus.
 
On sulla lukutaidossa vikaa, suurin osa EU:n vastustajista tällä saitilla kannattaa vahvoja suhteita länteen kuten NATO:a, jopa sotilastukikohtia tänne.
Olen samaa mieltä, suurin osa kannattaa. Eivät kuitenkaan kaikki.
Eivätkä kaikki ole hyvillään siitäkään että Baltian maat ovat NATO:n jäseniä. Puhumattakaan että näkisivät hyväksi jos esim. Ukraina hakisi ja jopa pääsisi NATO:n jäsenenksi.

Minun kritiikkini kohdistuu vain ja ainoastaan niihin joiden mielestä Venäjällä on oikeus ylläpitää sotajoukkojaan ja miehittää itsenäisiä naapurivaltiotaan (Ukraina, Georgia jne.).
 
Eikös tällaiset ole jo ulostettu täältä?
 
Parhaaseen AAA-ryhmään on Suomella ja Kanadalla sama matka.

Luottoluokittaja Fitch on toistanut Suomen ”AA+”-luottoluokituksen ja vakaat luokitusnäkymät. Fitchin mukaan Sanna Marinin (sd) hallitus on toiminut koronaviruksen hoidossa ripeästi.

”Hallituksen toimet ovat olleet nopeita ja kattavia”, luottoluokittaja toteaa raportissaan.

Samalla Fitch kiinnittää huomiota velkaantumiseen ja ennustaa Suomen valtionvelan nousevan tänä vuonna 71,6 prosenttiin bruttokansantuotteesa. Viime vuonna velkasuhde oli 59,4 prosenttia.

”Korkeampi velkasuhde tekee Suomen aseman vaikeammaksi, kun sen pitää vastata pitkän aikavälin taloushaasteisiin, erityisesti väestörakenteen muutoksen aiheuttamiin kustannuksiin”, Fitch varoittaa.

Fitchin mukaan Suomen luottoluokitus voi pudota, jos velan osuutta bruttokansantuotteesta ei saada laskuun, tai jos työmarkkinoilla tapahtuu rakenteellinen käänne heikompaan. Fitch laski samaan aikaan Kanadan luottoluokituksen tasolle ”AA+”. Aikaisemmin Kanadan luokitus oli paras mahdollinen eli ”AAA”. Kanada on nyt virallisesti ensimmäinen maa, joka menetti korkeimman luottoluokituksen koronakriisin vuoksi.

Suomi putosi arvostetusta kolmen A:n luottoluokituksen maiden kerhosta vuonna 2014. Ruotsi, Norja ja Tanska sitä vastoin kuuluvat edelleen kolmen A:n ryhmään, samoin euromaista Saksa, Luxemburg ja Hollanti.

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/...eammaksi/5ddc9a92-5a85-40c9-a67a-8dee01ff520e

Kuka putoaa seuraavaksi?
 
Back
Top