Taloustieteellinen keskustelu

Kuinka kulutuspohjaiset verot voisi arvioida parhaiten eri tuloluokille?
1)Tasajako tulonsaajille vääristänee arviota, sillä korkeammissa tuloluokissa kulutetaan enemmän kuin alemmissa, tosin alemmissa tuloluokissa suurempi osuus tuloista käytetään kulutukseen.
2) Jako tulojen suhteessa vääristänee hieman vähemmän, tosin korkeammissa tuloluokissa todennäköisyys tulojen käyttämiseen vaikka säästämiseen on luultavasti suurempi kuin matalammissa.
Säästämisasteen kautta tätä ehkä voisi arvioida:
upload_2017-9-20_16-6-18.png
https://www.labour.fi/?wpfb_dl=1139
 
Yksinkertainen sosiaaliturvamalli:

Elina Lepomäki uudistaisi sosiaaliturvan heti tällä hallituskaudella. Hän ajaa perustilinä tunnettua mallia, jota hän kehitti ajatuspaja Liberan tutkimusjohtajana toimiessaan. Siinä kansalainen saisi 18 vuotta täytettyään 20 000 euroa, josta voisi nostaa 600 euroa kuukaudessa. Näin voisi rahoittaa vaikka opiskelua. Valtio lainaisi tarvittavan määrän, jos tili menisi miinukselle. Ihmistä ei siitä rokotettaisi. Rahat katettaisiin sosiaaliturvasta. Perustilille menisi automaattisesti 10 prosenttia palkasta. Myös ylimääräisiä talletuksia voisi tehdä. Tuloja verotettaisiin vasta, kun ne nostaa perustililtä. Perustilin mukana tulisi myös oma y-tunnus. Näin alennettaisiin yrittämisen kynnystä. Perustilin varoja voisi myös sijoittaa niin, että veroa kannettaisiin vasta, kun sijoituksia kotiuttaa. Elina Lepomäen mielestä perustilin hallinnointi sopisi Kelalle. Esimerkiksi työttömyysvakuutusmaksun voisi maksaa perustilille. Työttömyyskorvauksen nostaminen omalta tililtä kannustaisi hänen mukaansa töihinpaluuseen. https://www.verkkouutiset.fi/elina-lepomaki-markkinatalous-on-paras-ratkaisu-koyhyyteen/

Olemassa olevan järjestelmän purkaminen aiheuttaisi kuitenkin niin suuren muutosvastarinnan, ettei tuolla mallilla ole juuri menestymisen mahdollisuutta. Ehkä Virossa.
 
Tästä löytyy asialliset lähtökohdat Suomen talouskasvulle...
https://yle.fi/uutiset/3-9843323
EK julkisti 18 kohdan listan päättäjille: Näillä neuvoilla jokainen suomalainen vaurastuisi
Elinkeinoelämällä on tuoreet teesit suomalaisten rikastuttamiseksi. Ne on tarkoitettu hallituskaudelle, joka alkaa vuonna 2019.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK kannustaa niin yrittäjiä kuin kotitalouksiakin ryhtymään yritysten omistajiksi. Tavoitteena on saada koko yhteiskunta vaurastumaan rinta rinnan.

Suomalaisen omistajuuden toimintaohjelma on laadittu hallituskaudelle 2019–2023. EK:n toimitusjohtajan Jyri Häkämiehen mukaan omistajuuden merkitys korostuu, koska Suomi tarvitsee liudan keinoja, joilla kiritään talouden takamatkaa kiinni.

EK:n esittämät 18 toimenpidettä liittyvät neljään teemaan: kotitalouksien osakesäästämisen edistämiseen ja taloustaitojen kohentamiseen, verotuksen ennakoitavuuden ja kannustavuuden parantamiseen, yritystoiminnan aloittamisen ja kasvun helpottamiseen sekä toimiviin rahoitusmarkkinoihin.

En osannut kopioida tuota listaa...Mutta sen lisäksi pitäisi vapauttaa säätelyä ja helpottaa monin tavoin rahoitusmarkkinoiden toimintaa,verotusta, lainsäädäntöä jne. Suomen tulisi ottaa esimerkkiä Sveitsistä ja Luxembourg'ista ja seuraavien vuosikymmenien aikana kehittää Suomesta Pohjois-Euroopan finanssikeskus. Tällaisen vapaan ja edullisen (veroedut) talouskeskuksen saaminen Suomeen ei millään tavoin heikentäisi suomalaista yhteiskuntaan. Hyvässä tapauksessa Suomesta voisi muodostua tämän vuosisadan aikana "Pohjolan Sveitsi", joka olisi monenlaisen pankki- ja rahoitusjärjestelmän keskus.

Mutta samalla toki tiedän ettei Suomen sosialistiset poliitikot ikimaailmassa hyväksyisi meille Luxembourg'in/Sveitsin kaltaista globaalia finanssi-/talouskeskittymää. Sehän voisi aikaa myöten johtaa jopa tällaiseen tilanteeseen... kts oheinen linkki ja sen BKT-tilasto vuodelta 2015..
http://www.globalis.fi/Tilastot/BKT-per-asukas
 
Yksinkertainen sosiaaliturvamalli:
Olemassa olevan järjestelmän purkaminen aiheuttaisi kuitenkin niin suuren muutosvastarinnan, ettei tuolla mallilla ole juuri menestymisen mahdollisuutta. Ehkä Virossa.

Kyseessä on sosialistisen jakotalouden malli jolla ei ole minkäänlaista realismia. Se tuhoasi yhteiskunnan julkishallinnon talouden mutta ilmeisesti se on jo lähtökohtaisena tavoitteenakin. Edellisessä meilissä on se ainoa oikeansuuntainen ratkaisu.
 
Sosiaaliturva on lähtökohtaisesti jakotaloutta. Voi olla myös sosiaalista tai sosialistista.

Mutta jos kansalainen lainaa rahaa omalta (perus)tililtään, synti lienee vähäinen. Jos alkupääoma (EUR 20 000) on tullut 18-vuotiaan tilille kuin lapsilisät 0…17-vuotiaille nykymallissa, valtiontalouskaan ei kovin paljon nykyisestä horjuisi. Itseäni huolettaa kuitenkin mallin avoin piikki: tuo “luotollinen shekkitili” voisi hiljalleen vajota yhä syvemmälle pakkaselle, jos kansalainen Rane tulisi toimeen 600 eurolla/kk menemättä toimeen milloinkaan elinaikanaan.

Siitä olen samaa mieltä, ettei malli ole realistinen, kun tarveharkintaista sosiaaliturvaa on rakennettu 1960-luvulta lähtien. Byrokratia ei poistu.
 
Eihän se 20 000 riitä kuin 33 kuukautta eli vajaa 3 vuotta jos ei sinne lisää tulisi. Tuskin sitä lainaa saisi lopun elämää. Siis jos henkilö ei menisi ollenkaan töihin.
 
Eihän se 20 000 riitä kuin 33 kuukautta eli vajaa 3 vuotta jos ei sinne lisää tulisi. Tuskin sitä lainaa saisi lopun elämää. Siis jos henkilö ei menisi ollenkaan töihin.
Sitten annettaisiin uudet 20.000.. Siitähän tässä on kysymys.

Ja, toisekseen kun maahamme saapuisi joku mafian kuljettama ns. "pakolainen" niin heti kun hän saa suustaan taikasanan "asylum" niin hänelle ojennettaisiin 20.000 kouraan...tai ainakin pankkikortti tilille. Rahojen loputtua taas uudet rahat tilille.

Suomen rajalla olisi jatkuva jono (nelirivissä Uumajaan asti) odottamassa vuoroaan päästä kuittaamaan omaa 20.000 tiliään.
 
Ei varsinaisesti kantaa asiaan, mutta huvittaa että Suomen oikeistoliberaaleimman kansanedustajankaan ehdotukset eivät kelpaa :)
 
Nostetaan käsitteet moodi, mediaani ja keskiarvo esille vaikka tuoreiden palkkataulukoiden kautta, usein kuulee ihmeteltävän että miksi en yllä keskiarvoansioihin, syynä on se että alle puolet siihen yltää:
Kuviossa kokonaisansiot on jaettu sadan euron luokkiin. Eniten palkansaajia oli välillä 2 500–2 599 euroa, noin 69 000 henkilöä. Tämä oli yleisin (moodi) ansioluokka. Tyypillisimpiä ammattiluokkia 2 500–2 599 euroa kuukaudessa ansaitsevissa olivat mm. sairaanhoitaja, lastentarhanopettaja ja rakennustyöntekijä.
Kokoaikaisten palkansaajien kokonaisansioiden mediaani oli 3 001 euroa kuukaudessa. Puolet kokoaikatyötä tekevistä ansaitsi tätä vähemmän, ja puolet enemmän.
Kokonaisansioiden keskiarvo oli 3 368 euroa kuukaudessa. Kokoaikaisista palkansaajista 63 prosenttia ansaitsi keskiarvoa vähemmän. Tätä selittää se, että suuret kokonaisansiot nostavat keskiarvoa.
pra_2016_2017-09-21_tie_001_fi_001.gif

http://tilastokeskus.fi/til/pra/2016/pra_2016_2017-09-21_tie_001_fi.html?ad=notify
 
Ei varsinaisesti kantaa asiaan, mutta huvittaa että Suomen oikeistoliberaaleimman kansanedustajankaan ehdotukset eivät kelpaa :)

Tiedän. Mutta kun tuon ehdotuksen perusteella hän ei edusta kovin oikeistolaista näkemystä.

Itse pitäydyn yrittämisessä ja sosiaaliturvan osalta tiukasti tarveharkinnassa sekä mahdollisimman suurelta osin vastikkeellisuudessa. Toisekseen en ymmärrä sitä miksi pitäisi houkutella kaikki maailman elätettävät Suomeen..Nimittäin tuo 20.000 €:a ilmaista rahaa houkuttelisi kaikki maailman mafiosot/terroristit lähettämään laivalastillisia suoraan Suomeen.

Kolmanneksi mitä tuo ehdotus ratkaisisi?
Kun kyseinen summa on loppu, annettaisiin uudet 20.000 tuhlattavaksi..

Kyllähän tällainen ehdotus kertoo suomalaisesta poliittisesta kentästä...vai muka oikeistoliberalismia?
 
Jos se 20k olisikin Venezuelan bolivareja. ;)
Mikäli mietitään vakavammin matalaa työllisyysastetta niin tilastoihin se saadaan nostettua nopeasti kun vain saadaan se 1 tunti töitä viikossa.
Entä jos nykyiset Suomessa tehdyt työtunnit jaettaisiinkin siten, että työllisyysaste nousisi halutulle tasolle? Tämä tarkoittaisi palkanalennusta, mutta samalla valtiontalous paranisi erinäisten etuuksien maksumäärien vähenemisen myötä. Onko liian radikaalia? Anti-kiky.
 
Loppuviimeksi työn tekeminen on kiinni asenteista..ja niitäkin voi sekä pitää kasvattaa.

Jos jo nuorena lähtee siitä että kaikki pitää tulla ilmaiseksi ja itsellä jää vain valinta siitä minkälaista työtä haluaisi tehdä opintojen jälkeen(siis jonkun palveluksessa) mieluummin jopa virkamiehenä valtion tai kunnan palveluksessa niin vaikeuksia on tulossa..Kaikille kun ei riitä korkeapalkkaista ja vähätöistä virkaa..

Omasta lähipiiristä (varmaan muiltakin) löytyy esimerkkiä nuorista, kuinka opiskelujen rahoitettiin itse tekemällä kaikkea mitä tahansa oli tarjolla ja vaikka kuinka pienissä erissä. Kiireapulaisena, viikonloppuna. juhlapyhinä. Aina vapaaehtoisena silloin kun muille ei työt kelvannut. Eikä palkka tosiaankaan ollut kaksista..kymppikaksi sieltä, joku satanen pidemmästä hommasta jne. Mutta aina oli työtä tarjolla, enemmän kuin olisi ehtinyt tekemään. Ja, ne opiskelutkin piti hoitaa. Koulujen jälkeen omaa firmaa pystyyn, ekaksi yksin sitten lisää väkeä palkaten. Veikkaan että menestystä ja pärjäämistä tulee jatkossakin. Ei voi muuta kuin arvostaa ja nostaa hattua.. Enkä usko että kaikki olisi vain helppoa. Varmasti kaikki kohtaavat osansa vaikeuksista..

Sivusta kuulee kommentteja että jo aika nuorena tapahtuu jakautuminen niihin jotka jaksavat yrittää, tehdä töitä, pärjäävät itsenäisesti ja niihin jotka jäävät käytännässä, enemmän tai vähemmän yhteiskunnan elätettäviksi.

En osaa sanoa onko maailma niin paljoa muuttunut aikaisemmasta. Tuntuu edelleenkin siltä että suurin osa nuorista ymmärtää että tulevaisuus on kiinni omista valinnoista..halusta menestyä, tehdä työtä itsensä ja perheensä eteen. Ja, sitten on sitä samaa väkeä kuin aina ennenkin. Niitä jotka jäävät erityisen mielellään särpimään kaljaa kuppilan kulmapöytään..
 
Totta, motivaatiota pitää olla!
Entäs jos tulevaisuudessa ei olekaan sitä työtä enää niin paljon kuin ennen? Siinä ei se motivaatiokaan sitten auta.
According to the McKinsey Global Institute, at least 30 percent of the activities associated with the majority of occupations in the United States could be automated—including knowledge tasks previously thought immune.
http://www.mckinsey.com/business-fu...insights/getting-ready-for-the-future-of-work
Pitääkö silloin työ jakaa, vai riittääkö että esim. 15% väestöstä käy töissä? (15% on siis tarkoituksellisesti aika päätyyn asti viety esimerkki, mutta sen tarkoitus on korostaa murrosta jossa olemme)
Mitä loput sitten tekevät? Siinä voi valtiontalous olla aika tiukalla...
 
Totta, motivaatiota pitää olla!
Entäs jos tulevaisuudessa ei olekaan sitä työtä enää niin paljon kuin ennen? Siinä ei se motivaatiokaan sitten auta.

Niin, jos kukaan ei palkkaa ihmistä töihin, mutta jotain osaa ja viitsii, voisiko sitä ruveta johonkin omaan bisnekseen?
Valitettavasti yhteiskunta ei siihen juuri kannusta, eikä yrittämisestä ole tehty helppoa, päinvastoin, mutta silti se saattaa olla vaihtoehto.
 
Markkinarakoja löytyy tietenkin aina osalle, mutta yhä harvemmalle. Yrittäminen on todellakin se vaihtoehto, mutta mitä palveluita tarjota ja kenelle? Koetin siis herätellä ajatusta, että mihin ei-niin-optimaalisessa-markkinaraossa oleva yrittäminen voi suuntautua jos valtaosa osa tehtävistä on automatisoitu ja voidaan hoitaa ilman "käsipareja". Siitä ei tulla maksamaan ja sen kannattavuus on kyseenalaista.
Polarisaatio lisääntynee, kuinka voisimme ehkäistä sitä?
 
Sitten annettaisiin uudet 20.000.. Siitähän tässä on kysymys.

Ja, toisekseen kun maahamme saapuisi joku mafian kuljettama ns. "pakolainen" niin heti kun hän saa suustaan taikasanan "asylum" niin hänelle ojennettaisiin 20.000 kouraan...tai ainakin pankkikortti tilille. Rahojen loputtua taas uudet rahat tilille.

Suomen rajalla olisi jatkuva jono (nelirivissä Uumajaan asti) odottamassa vuoroaan päästä kuittaamaan omaa 20.000 tiliään.

Olemassa oleva julkisen sektorin koko ja verorasitus Suomessa tuntuvat myös varsin raskailta, varsinkin maksajista. Eivätkä hallituksen esitykset kolmannen hallintohimmelin (valtio-maakunnat-kunnat) lisäämiseksi herätä luottamusta. Saati sitten perustulokokeilut.

Siksi on hyvä, että joku viitsii pohtia vaihtoehtoja. Tuon lyhyen kuvauksen perusteella Lepomäki esittää mm., että:
  • kansalainen saisi 18 vuotta täytettyään 20 000 euroa, josta voisi nostaa 600 euroa kuukaudessa. [Hän siis romuttaisi asumisperusteisen sosiaaliturvan ja muuttaisi sen kansalaisuuteen perustuvaksi.]
  • Näin voisi rahoittaa vaikka opiskelua. [Esim. valtion piikkiin alle 3-vuotinen tradenomi-tutkinto tms., jos 18-vuotias varusmiespalveluksen jälkeen rahoittaisi opiskelunsa tuolla 600 eurolla kuukaudessa.]
  • Valtio lainaisi tarvittavan määrän, jos tili menisi miinukselle. [Jos alkupääoma loppuu, lisärahoitus muuttuisi vastikkeellisiksi lainoiksi, jotka on lainaehtojen mukaisesti maksettava takaisin.]
Tuntematta mallia sen tarkemmin on vaikea arvioida, millaisia aukkoja se julkisiin turvaverkkoihin jättäisi.

Mutta kuten todettu ehdotus on niin radikaali, ettei se toteudu, vaan Suomen julkinen sektori jatkaa paisumistaan läpitunkemattomaksi sosiaaliturvaverkkojen sotkuksi.
 
Totta, motivaatiota pitää olla!
Entäs jos tulevaisuudessa ei olekaan sitä työtä enää niin paljon kuin ennen? Siinä ei se motivaatiokaan sitten auta.

http://www.mckinsey.com/business-fu...insights/getting-ready-for-the-future-of-work
Pitääkö silloin työ jakaa, vai riittääkö että esim. 15% väestöstä käy töissä? (15% on siis tarkoituksellisesti aika päätyyn asti viety esimerkki, mutta sen tarkoitus on korostaa murrosta jossa olemme)
Mitä loput sitten tekevät? Siinä voi valtiontalous olla aika tiukalla...

Mihinkä ne työt maailmasta loppuisi? Kun laiskat ei niitä viitsi tehdä ja pomot ei osaa..

Koko ajan tulee uusia juttuja vastaa yhä nopeammalla vauhdilla. Nykyään ollaan globaalisti päästy sellaiseen kasvun että jokainen joutuu opiskelemaan uransa aikana uusia asioita, tapoja, ammatteja jne. Itse asiassa olemme olleet sellaisessa kehityksessä jo viisikymmentä vuotta. Olen itse elänyt koko ajan läpi tällaista vaihetta. Muistan kun joskus nuorena pääsin IBM:n koulutukseen..ja legendaarinen kouluttaja Lefa antoi tärkeimmän ohjeen (varmaan oli jonkun sitaatti). "Maailma kehittyy niin nopeasti että Sinun pitää kävellä reipasta vauhtia että pysyt edes paikallasi" Tarkoittaen tietenkin sitä että pysyäkeen kehityksen kärjessä pitää olla aina muita nopeampi. Sitä ohjetta noudatin koko urani ajan. Oli pakko koska jouduin osaltani kouluttamaan/opettamaan (ja ohjasin kouluttautumaan) myös nuorempia.

Eikä Lefan ohjeista mennyt kauaa kun kävin säännöllisesti ja monta kertaa vuodessa yliopistoissa keskustelemassa mm. professoreiden kanssa tekniikan ja teollisuuden uusimmista tuotteista ja ratkaisuista. Heiltä löytyi aina aikaa kalenterista muutama tunti tai puolipäivääkin. Luonnollisesi sain heiltä(heidän kauttaan) myös tilauksia..eihän sitä kukaan pelkällä puhtaalla ilmalla elä. Ja, toisaalta yliopistoista saadut referenssit, suhteet ja suositukset avasivat mukavasti ovia yritysasiakkaiden puolella.

Vaikka kaikki maailman tuotteet tehtäisiin roboteilla niin tarvitaan ihmisiä säätämään, ohjaamaan ja korjaamaan niitä.. Vaikka järjestelmiä ohjattaisiin tekoälyn avulla tarvitaan aina ihmisiä jotka suunnittelevat ja määrittelevät ympäristöä..tästäkin tulee mieleen kun joskus 1970-80 luvulla harjoiteltiin/aloiteltiin/ohjelmoitiin mm. Lisp'illä alkeellisia tekoälysovelluksia. Onneksi niiden kehittäminen jäi nuorempien ja fiksumpien kavereiden hommiksi..

Aina löytyy elämästä ja ympäriltä uusia asioita joista saa itselleen työtä ja toimeentuloa..ja jollei mitään muuta keksi niin voi ryhtyä opettamaan muita. Vaikkapa konsulttina.

Maailma ei ole vielä valmis..eikä työt lopu tekemällä.
 
Mutta kuten todettu ehdotus on niin radikaali, ettei se toteudu, vaan Suomen julkinen sektori jatkaa paisumistaan läpitunkemattomaksi sosiaaliturvaverkkojen sotkuksi.

Siinä että jatketaan vastikkeettoman rahan jakamista ei ole mitään radikaalia. Ei todellakaan. Toisaalta "Suomen julkinen sektori *ei* jatka paisumistaan läpitunkemattomaksi sosiaaliturvaverkkojen sotkuksi" . Paisuminen lakkaa viimeistään siinä vaiheessa kun rahat loppuu.

Myöskään yhteiskunta ei kykene jatkamaan verottamista ns. tappiinsa asti. Jo pelkkä pyrkimys maksimaaliseen verotukseen tuhoaisi julkishallinnon. Mutta en usko että poliitikot kykenevät löytämään ratkaisua asiaa..

Siksi suomalaisen sosiaaliturvaloukku tulee uudistumaan ja korjaantumaan ihan itsekseen. -Luonto korjaa omalla tavallaan ilmaston muutoksen- Samalla tavalla talouden lait tulevat aikanaan korjaamaan myös suomalaisen sosiaaliturvan älyttömyydet. Yhteiskunnan rahojen loppuessa myös sosiaaliturva ns. "adaptoituu" (=asettautuu) juuri sopivalle tasolle.

Henkilökohtaisesti en ole asiasta erityisemmin huolissani. Olen varautunut siihen ja kehotan/neuvon muitakin varautumaan.

Historia opettaa. Suomalainen yhteiskunta on kokenut, vastaavia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia kriisejä aikaisemminkin. Niihin on aina löytynyt ratkaisu. Aina yhteiskunta ei ole siihen kyennyt mutta ihmiset ovat osanneet tehdä ratkaisuja myös henkilökohtaisesti, yksilön ja perheen tasolla. Joskus lopputulon on onnistunut hyvin ja toisella kertaa huonommin.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_nälkävuodet
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtolaisuus_Yhdysvaltoihin
http://vapaussota.com/
https://fi.wikipedia.org/wiki/Siirtoväki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomi_1960-luvulla
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_1990-luvun_alun_lama

Tuossa yllä muutamia esimerkkejä asioista..Tottakai pitää muistaa myös sodat ja monet muut yhteiskunnalliset muutokset joita Suomessa on jouduttu ratkomaan.

Tällä hetkellä poliitikot ovat rakentamassa uudenlaisia "kuplia" suomalaisen yhteiskunnan ratkaistavaksi. Sellaisia joista täällä keskustellaan monessa topic'issa. Tarkoitan lähinnä valtion velkaantumista, julkishallinnon pysyvää talouskriisiä, täysin hallitsematonta pakolaisten elättämistä tulevina vuosina, vuosikymmeninä ja satoina.

Tavallisella, yksittäisellä ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa poliittisiin valintoihin. Järjestelmä on valitettavasti sellainen. Onneksi demokraattisessa hallintojärjestelmässä voidaan olla jossain määrin varmoja että ihmisillä säilyy kohtuulliset mahdollisuudet vaikuttaa omaan elämäänsä omilla valinnoillaan. Siksi suosittelen jokaista huolehtimaan omista tekemisistään. Vain itsenäisesti, yrittämällä ja/tai työtä tekemällä, on mahdollista säilyttää jonkinlainen kohtuullinen elintaso, jatkuvuus ja turvallisuus tulevaisuudesta.

Yksittäisen ihmisen ei kannata luottaa eikä tukeutua yhteiskunnan tarjoamiin resursseihin. Siksi on hyvä tehdä henkilökohtaisia valintoja jo ns. "hyvän sään aikana". Kun selaa yllä olevien "kriisiaikojen" luetteloa on nähtävissä minkälaisia ratkaisuja mahdollisesti tarvitaan tulevaisuudessa.
Mitään maailmanloppua ei ole tulossa. Vaikeudetkaan eivät yleensä tule yllättäen eikä ne ole ylitsepääsemättömiä. Mutta se on varmaa että kaikille osuu vaikeita aikoja elämässään. Silloin kun ne sattuu monelle yhtä aikaa ei sosiaaliturva/yhteiskunta kykene juurikaan auttamaan yksittäistä ihmistä.

Kaiken lisäksi juuri tällä hetkellä näyttää siltä että "eväätkin syödään" jo hyvän sään aikana.
 
Back
Top