Aamulehti kirjoittaa aiheesta, joka varmasti on pääpiirteissään tuttu, mutta kenties ansaitsee yhä tarkastelua täsmällisten lukujensa osalta:
Näin vähän lisäsatasesta jää sinulle käteen – laskelman tulos yllättää myös keskituloisen
"Elinkeinoelämän keskusliiton pääekonomisti Penna Urrila laski, kuinka paljon eri tuloluokkiin kuuluvien käteen jäävä rahasumma kasvaa, jos työnantaja käyttää 100 euroa lisää työntekijän palkitsemiseen."
Usein puhutaan verotuksen oikeudenmukaisuudesta. Kukapa ei oikeudenmukaisuutta kannattaisi. Melkein kaikki ovat vieläpä tismalleen samaa mieltä sen luonteesta, nimittäin että oikeudenmukaisuus toteutuu silloin kun itselle jää enemmän käteen ja "joku muu" maksaa puuttuvan osan. Tätä vain on kovin vaikea toteuttaa kaikille yhtäaikaa.
Urrila nostaa muiden laskelmien ohella esiin ajatuksen 50 prosentin marginaaliverokatosta. Sanoisin, että siinä on kaikessa yksinkertaisuudessaan järkevän nyrkkisäännön ainesta. Asiaa voisi havainnollistaa marjanpoimijalla, jonka sangolla käydään vaivihkaa, parempiin tai huonompiin syihin vedoten. Tietyn hävikin voi vielä hyväksyä, mutta jos yli puolet kourallisesta katoaa parempiin suihin, sanko saattaa jäädä mättäälle ja poimija suunnata takaisin uunin pankolle. Hittoako sitä rehkimään jos itse jää vähemmistösaajaksi. Tämä on valitettavasti nähtävissä todellisuudessakin. Motivaatio itsensä ylittämiseen on matalalla, jos seurauksena on varmasti vapaa-ajan menetystä ja kasvavaa vastuuta, mutta
nettopalkkaa ei meinaa kertyä viivan alle. Ulkomaisten eturivin osaajien palkkaaminen on toivotonta hommaa, kun työnantaja ja kandidaatti vertaavat omia osiaan palkkakuitista. Ovi käy nykyään rajalla ihan toiseen suuntaan.
Toinen osa tarinaa on tietysti, mihin rahat menevät tai näyttävät menevän. Perstuntumani sanoo, että vaikkapa kouluista, terveydenhuollosta ja teiden ylläpidosta keskimääräinen veronmaksaja on valmis maksamaan. Jos taas rahaa syydetään täysin järjenvastaisiin reikiin "mitä hullumpi, sen parempi" -periaattella, motivaatio laskee taas, ja raha alkaa siirtyä tavalla tai toisella verottajan näppien ulottumattomiin. Valtion suurimmat menoerät ovat oikeasti aika loogisia ja tylsiä, mutta ufo-osastoakin löytyy, ja sillä on konkreettisten kulujensa lisäksi vahva symbolinen vaikutus. Hevonpaskan hajua on havaittavissa, jos pää puhuu talkoista ja välttämättömistä kiristyksistä, mutta käsi viskoo rahaa taivaan tuuliin niin kuin mitään rajaa ei olisi.
Pannaan nyt kaupan päälle samasta lehdestä:
Orpo: "Varainsiirtoverosta olisi hyvä päästä eroon" – Asunnon ostaminen kasvukeskuksista halpenisi tuhansilla euroilla
"Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että varainsiirtovero hidastaa asuntokauppaa ja haittaa työn perässä muuttamista."
Tästä olen tainnut mainita jo aikaa sitten, joten en ryhdy liikoja toistelemaan. Sanottakoon vain, että kyseisen veron tarkoitus voi olla yhtä, mutta todellisuus on toista. Kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen jarru, joka aiheuttaa paitsi muuttokitkaa niin myös epäterveitä vääristymiä, kun järkevästä taloudenpidosta eli pykälä kerrallaan isompaan asuntoon muuttamisesta varojensa puitteissa rangaistaan erikseen. Yksityishenkilön ensisijaisen kodin kohdalla kyseessä on tarpeeton sakko, jonka paremmaksi nimeksi sopisi vieläpä yleensä "velansiirtovero". Ainakin tältä osin joutaisi romukoppaan ja äkkiä.
Kulutusta voi kyllä verottaa, mutta ensin pitäisi jäädä käteen jotain millä kuluttaa.