Taloustieteellinen keskustelu

https://www.bbc.com/news/world-europe-40826257

Isot edellä, pienet perässä. Uskon, että parissa vuodessa alkaa Helsinki ja muut isommat asutuskeskittymät vähentyä suomalaisesta kulttuurista.

Suomesta ollaan tekemässä samanlaista muovista mitättömyyttä kuin muustakin Euroopasta. Jos jotkut ovat matkustaneet läpi Eurooppaa niin jos otat satunnaisen katukuvan kameralla niin siitä ei pysty tunnistamaan, että mikä kaupunki on kyseessä. Pätee myös ihmisiin kun halutaan olla niin ihqu kansainvälistä sekasikiötä.

Mitä tarkoittaa "vähentyä suomalaisesta kulttuurista"?
 
Asuntojen hinnat laskee asuntohintalaskuri.

HS selvitti kaksion avulla, miten netissä olevien hintalaskureiden ja kiinteistövälittäjän hinta-arviot poikkeavat toisistaan.

Asuntojen hintojen ja myyntiajan arviointi ovat olleet perinteisesti kiinteistönvälittäjien työn ydintä. Tästä asiantuntemuksesta asiakas maksaa. Kiinteistönvälittäjän arvio perustuu ammattitaitoon, kokemukseen ja tilastoihin toteutuneista kaupoista, mutta myös yhä useammin tekoälyn tarjoamaan analyysiin.

Tietokoneet oppivat koko ajan, mitkä tekijät vaikuttavat asuntojen hintoihin. Niihin voidaan syöttää valtavat määrät dataa hintojen kehityksestä. Mutta voiko kone oppia paremmaksi kuin ihminen?

Yhdysvalloissa amerikkalainen asuntojen myyntisivusto Zillow järjesti viime vuonna kilpailun siitä, kuka osaa ennustaa asuntojen hintoja tarkimmin. Zillow halusi nähdä, pystyisivätkö koodarit kehittämään laskurin, joka arvioisi hintoja paremmin kuin yrityksen kehittämä asuntohintalaskuri. Koodaajajoukkueet saivat saman datan.

Lopputulos oli, että kilpailun algoritmit arvioivat asuntojen hinnat lähes yhtä tarkasti. Yksikään niistä ei arvioinut toteutuneita hintoja kuitenkaan yhtä hyvin kuin ihminen.

Nämä seikat vaikuttavat asunnon hintaan
1 Sijainti

Tärkein asuntojen hintoihin vaikuttava tekijä on sijainti. Hintaan vaikuttaa, millä alueella asunto sijaitsee ja missä kohtaa kyseistä aluetta asunto on.

2 Taloyhtiön kunto

Tehdyt ja tulevat remontit vaikuttavat merkittävästi hintaan ja myyntiaikaan. Isoista remonteista tärkein on putkiremontti.

3 Huoneiston kunto

Moni arvostaa muuttovalmista kotia eikä halua tehdä isoja remontteja. Huoneiston varustelutason merkitys hintaan on sen sijaan pieni.

4 Palvelut

Asuinalueen palvelut, kuten kaupat, päiväkodit ja koulut, vaikuttavat hintaan. Hyvät julkiset liikenneyhteydet nostavat asunnon arvoa.

5 Muut seikat

Asunnon asuinkerros, parveke ja hyvät näkymät nostavat hintaa. Myös taloyhtiön hissi vaikuttaa.

Lähde: Kiinteistönvälittäjien nettisivut

https://www.hs.fi/koti/art-2000005775963.html
 
"Paskamedia" uutisoi: Varallisuuserot ja -verot.

Viime vuosina pääkaupunkiseutu on rikastunut selvästi enemmän sijoituksilla kuin muu Suomi. Toisaalta varallisuuserot ovat suurimmat pääkaupunkiseudun asukkaiden kesken. Tutkijan mukaan yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta on tullut pysyvää.

1533458090385.png

https://dynamic.hs.fi/2018/varallisuuserot/

Jos kyse on asuntojen hintojen kallistumisesta Helsingissä ja halpenemisesta muuttotappiokunnissa, varallisuuserot eivät vielä kerro paljon elintasoeroista, saati elämän laadusta.
 
varallisuuserot eivät vielä kerro paljon elintasoeroista, saati elämän laadusta.

1*1ekNUoJJQx25_hb3Dgg_tA.jpeg
 
Varallisuuserojen selittäjänä asuntojen hinnat.

Pohjois- ja Itä-Suomessa keskimääräisellä kotitaloudella on nettovarallisuudeksi saadaan 157 000 euroa. Keskimääräisellä kotitaloudella pääkaupunkiseudulla nettovarallisuutta on 283 000 euroa. Merkittävin osuus varallisuuden euroista kertyy omasta asunnosta. Varallisuustilannetta kaupunkien ja muiden alueiden välillä tasoittaa se, että kaupunkialueilla useampi asuu vuokralla. Koska oma asunto on suurin varallisuuteen vaikuttava tekijä, asuntojen arvo selittää pohjimmiltaan varallisuuseroja eri alueiden välillä.

https://www.verkkouutiset.fi/hs-paakaupunkiseutu-rikastunut-muuta-suomea-enemman/

Asuisitko kylpyhuoneessa Monacossa vai pyykkituvassa Taka-Töölössä?

Perussuomalaisten kansanedustajat Teuvo Hakkarainen ja Ville Vähämäki vuokraavat tunnetun poliisin Dennis Pastersteinin omistamaa 62 neliön saunatilaa Helsingin Taka-Töölössä, kertoo Iltalehti.

Hakkarainen kertoo käyttävänsä saunatilaa kakkosasuntona, Vähämäki puolestaan pyykkitupana.

https://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/690513-julkkispoliisi-vuokraa-saunaansa-kansanedustajille-il-teuvo-hakkarainen-ja-ps

Miljoona euroa riittää Monacossa kylpyhuoneeseen, mutta Helsingissä samaan hintaan voi saada arvoalueelta hulppeat 130 neliötä.

Tieto ilmenee kiinteistökonsultti Knight Frankin prime-luokan asuntoja koskevasta hintaraportista.
 Kauppalehti lisäsi vertailuun Helsingin kaupungintietokeskuksen ja 
Reaktorin hintatiedot Kaivopuistosta ja Ullanlinnasta. Osakeasuntojen keskineliöhinnat ovat Helsingissä lähes kaksinkertaisia muuhun Suomeen verrattuna, mutta kansainvälisesti ne ovat hyvin maltillisia. Miljoonalla eurolla saa enemmän asuinneliöitä esimerkiksi Sao Paulosta ja Kapkaupungista, mutta muutoin suurkaupunkien hinnat ovat selkeästi Helsinkiä kovempia. New York Cityn, Lontoon ja Pariisin prime-asuntojen keskineliöhinnat ovat eri luokkaa kuin Helsingissä. Kaivopuiston hinnoilla ei Tukholmankaan ytimeen ole mitään asiaa. Svenska Dagbladet kertoi marraskuussa, että Tukholman keskustassa neliöhinnat voivat olla liki 20 000 euroa.

Asuntosataman toimitusjohtaja Erkki Murto-Koivisto arvioi, että kansainvälinen hintavertailu pitää kutinsa.

”Miljoonalla saa Helsingin arvoalueilta hyvästä, peruskorjatusta taloyhtiöstä 120–130 neliön perheasunnon, Espoosta meren rannalta uudehkon omakotitalon ja Vantaalta jo 500 neliön kartanon.”

https://www.kauppalehti.fi/uutiset/helsingissa-onkin-halpaa-miljoona-riittaa-monacossa-huoneeseen-mutta-helsingissa-130-nelioon/AmkLtKGe
 
https://www.aamulehti.fi/uutiset/va...nnykset-haittaveroihin-kiristyksia-201119859/

Valtiovarainministeri Petteri Orpo ennen budjettineuvotteluita: Suomi velkaantuu ensi vuonna 1,5 – 2 miljardia euroa
Tiukka budjetointi jatkuu neljättä vuotta jatkuvasta talouskasvusta huolimatta. Verokevennyksiä tasoitetaan kiristämällä ympäristö- ja haittaveroja.
...
Vaikka Suomen talous kasvaa jo neljättä vuotta, budjetista ei löydy jakovaraa, Orpo sanoo.
–Huolenamme on ikääntyvä väestö ja 2020-luvulla väistämättä odottavat huonommat vuodet. Tiukalla budjetilla saamme puskureita tuleville vuosille.
...

Kokoomuksen tavoitteena on tuttuun tapaan velkaantumisen jatkaminen - eli rahoitetaan veronkevennyksiä velkaantumalla, jolla perustellaan uusia veronkevennyksiä, jotka rahoitetaan velkaantumalla. Tälla tavoin Suomi velkaantuu myös nousukaudella - hieno saavutus johon ei ole taidettu päästä vuosikymmeniin, ns. USA:n malli.

Puolustusbudjetin kannalta Orpon linja lienee totuus - valitettavasti. 2020-luvulla vanhentuvan väestön hoitokulut nousevat rajusti. Ensi vuonna iskee Brexit odottamattomine, kenties maailmanlaajuisine, seurauksineen. Kauppasodan uhka on ilmassa mikä on myrkkyä vientivetoiselle maalle. Samalla taloudenpito nojautuu velanoton lisäämiseen veronkevennysten kautta, mutta 60% velkasuhde ei saisi mennä rikki.

Kymmenen miljardin lisärahoitus maanpuolustukselle 2020-luvulle on mahdoton yhtälö tässä kuviossa, se vaatisi toisenlaista talouspolitiikkaa johon puolueilla ei ole motivaatiota. Kokoomuksen lempiprojekti tuolla rahalla olisivat veronkevennykset, SDP:llä tukien lisääminen, Vihreillä maahanmuutto ja Kepulla tukihimmelit.
 
Talous alkaa olla tasapainossa.

1533617220947.png

https://findikaattori.fi/fi/44

Alijäämä kuroutuu umpeen, ja velkasuhde painuu alle 60%. Painuuko alemmas, riippuu talouskasvusta ja velan kasvusta. Velkaa on helpompi kasvattaa kuin taloutta.
 
Alijäämä kuroutuu umpeen, ja velkasuhde painuu alle 60%. Painuuko alemmas, riippuu talouskasvusta ja velan kasvusta. Velkaa on helpompi kasvattaa kuin taloutta.

Kyllä, siksipä huolettaa, että Kokoomus on hylännyt kirstunvartijaroolinsa ja ryhtynyt veropopulismiin. Suhdannehuipulla on turha alentaa veroja - pitäisi kuroa alijäämää umpeen, ehkä jopa lyhentää velkaa. Amerikan tauti?
 
Tuo yhdistettynä punavihreään hallitukseen, niin en uskalla ajatella.

Vihervassut ovat täysin hiljaa näistä luvuista, koska sitten kun vaalit ovat ohi heille suotuisissa merkeissä niin sitten kun se miljoona pajahtaa Tornioon niin voivat vain heilutella käsiä että "ei me luvattu mitään mamutuksesta, otetaan vaan sisään kun ovat tänne asti tulleet".
 
Toisaalta, mahtavatkohan päästä Ruotsin läpi? Kummat vaalit oli ensin, meidän vai swedujen?
 
Toisaalta, mahtavatkohan päästä Ruotsin läpi? Kummat vaalit oli ensin, meidän vai swedujen?

Vähän veikkaan, että siellä on seuraavat takinkäännöt tulossa. Samanlaisia korruptoituneita politiikkoja siellä on kuin nämä kotimaiset ketkut.
 
Pankkiekonomistit vakuuttelevat, ettei suomalaisilla ole liikaa velkaa. "Tosi on!"

Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju arvioi keskiviikkoaamuna MTV:ssä, että kokonaisvelkaantuminen on Suomessa aisoissa.

– Velkataso on paljon pienempi kuin muissa pohjoismaissa. Jos katsotaan asuntovelkaa, mitä ihmisillä on eniten, niin sehän kasvaa hyvin, hyvin hitaasti. Kyllä minä pitäisin velkaa tiettyjen erityisryhmien ongelmana, en niinkään koko taloutta uhkaavana tekijänä, hän sanoi.

Taloyhtiölainat hänen mukaansa kyllä lisääntyvät, mutta hänen mielestään kyse ovat enemmän sijoittajaongelmasta. Myös pikavipit lisääntyvät, mutta ne kasaantuvat vain tietylle pienelle ihmisryhmälle.

Hän jopa hämmästeli, miten hitaasti suomalaiset velkaantuvat, kun ottaa huomioon miten nopeasti työllisyys ja velanottokyky paranevat.

Myös Aktian pääekonomisti Heidi Schauman muistutti, että Suomessa kotitalouksilla on vähän velkaa verrattuna muihin pohjoismaihin.

– Suurin osa Suomen velallisista pärjää hyvin, heillä on oikein mitoitettu velkamäärä, hän sanoi.

https://www.verkkouutiset.fi/pankkiekonomistit-mtvlle-suomalaisilla-ei-ole-liikaa-velkaa/

Valtio velkaantuminen varmaan jatkuu, jos HX- ja Laivue 2020 -hankkeet rahoitetaan kokonaisuudessaan. Epäyhtälö on vaikea: VV / BKT < 0.60. Jos valtion velka (VV) kasvaa 12 miljardia noiden hankkeiden vuoksi (esim. 10 vuoden kuluttua), miten paljon bruttokansantuotteen (BKT) pitäisi kasvaa, ettei 60% velkakriteeri ylity?
 
Vähän veikkaan, että siellä on seuraavat takinkäännöt tulossa. Samanlaisia korruptoituneita politiikkoja siellä on kuin nämä kotimaiset ketkut.

Minkälaisia takinkääntöjä tarkoitat? Nykyisin on käytössä SD puolueen eristämiskäytäntö, joten en näe miten tilanne menisi pahemmaksi? Etenkin kun Ruotsissa on otettu käyttöön rajatarkastukset jo valmiiksi.
 
Otetaan vaikka yhtenä skenaariona SD nimen varsinaisessa merkityksessä tarkoittaa vasemmistoa eli sosialismin korostamista valtion toimissa niin jostain fyrkat on tuohon käärittävä. Jos Ruotsin ulkomaankauppa ei vedä jostain syystä tahi muuten valtion talous menee pepulleen niin mamutus on eräs tapa luoda talouskasvua vaikka se sotii SD:n proggista vastaan.
 
En oikein usko tuollaiseen. Nuo on kuitenkin niin vahvasti maahanmuuttokriittinen ja etenkin seuraavien vaalien jälkeen niin moni äänestäjä on tullut mukaan juuri tuosta syystä, että en näe puolueen luopuvan syystä olemassaololleen.
 
Back
Top