Minusta suurimman blokin, eli terveydenhuollon kohdalla tähän on melko selvä vastaus, ei ole. Tämä johtuu ennen kaikkea palvelun luonteesta. Kukaan ei vapaaehtoisesti sairastu, mutta sitten kun sairastuu, haluaa yleensä itselleen parhaan mahdollisen hoidon. Tällaisen hyödykkeen kohdalla ei normaali omasta lompakosta touhun maksaminen toimi (USA:ssa suurin syy yksityisten ihmisten konkursseihin on terveydenhuoltomenot), vaan on kaksi vaihtoehtoa, vakuutukset ja julkiset palvelut. Vakuutukset tuppaavat johtamaan kalliimpaan systeemiin kuin julkinen tuotanto, vaikka toisaalta laatu on todennäköisesti parempi. Saksan ja Ranskan terveydenhuoltosysteemit ovat vertailujen mukaan parempia kuin Suomen tai Britannian, mutta maksavatkin sitten enemmän. Julkisesti tuotetut terveyspalvelut ovat joka tapauksessa kustannustehokkain tapa.
Tuon näin alkuun oman näkemykseni terveydenhuolto-kysymykseen ja sen järjestämiseen. (Kokemusta alalta on lähinnä työntekijänä kunnallisella ja yksityisellä puolella, mutta kiinnostusta kokonaisuuteen löytyy enemmän ja olen pyrkinyt tarkastelemaan tätä sektoria useammalta kantilta).
Se on alkuun tunnustettava, että julkisella puolella on mahdollisuus saavuttaa leikkauksilla edelleen säästöjä mutta on tarkoin mietittävä mihin leikkaukset kohdistetaan. Monen sairaanhoitopiirin ongelma on edelleen se, että hallinnollisella puolella ei välttämättä ole alan ammattilaisia riittävästi vaan hallintoa ja talouspuolta voi miehittää sellainen väki jonka osaamisen valta-aluetta on terveydenhoidon puolella toimiminen, tästä johtuu sitten, se että hyvin usein leikkaukset eivät kohdistu riittävällä laajuudella hallinnollisiin toimiin (ja byrokratiaan) josta seuraa se, että suhteessa leikkauksista suurempi osa kohdistuu "kentälle" ja pienempi osa hallintoon. Osassa sairaanhoitopiirejä on saatu positiivisiakin muutoksia aikaan esim. alkuaikoina HUS oli todella suurissa ongelmissa ja hallinto kävi "opintomatkoilla" tms. joiden tarkoitus oli hyvin kyseenalainen ja HUS:n hallinto suhteessa operatiiviseen toimintaan paisui paisumistaan - nyt tilanne HUS:n kohdalla on olennaisesti parempi vrt. aika noin vuosikymmen sitten. Samaa ei voi sanoa monista muista sairaanhoitopiireistä.
Toisaalta sitten ongelmana on paikoin se, että ei ole ymmärretty th-sektorin erityisluonnetta on tehty päätöksiä joiden on kuviteltu olevan säästötoimenpiteitä ja otettu mallia joistain maista (esim. Tanskan-malli) huomioimatta sitä, että kohdemaassa kyseinen malli on kenties vain osa kokonaisuudesta mutta Suomessa on haluttu viedä asetelma vielä pidemmälle ja luoda siitä kokonaisuus ei siis olisi muuta kuin se "Tanskan-malli" ja tämä päätös on monissa kunnissa (ja sh-piireissä) johtanut katastrofaalisiin lopputuloksiin - joista joudutaan maksamaan kallis hinta tulevina vuosina. Esim. on suurehkojakin kuntia (ja sh-piirejä) joissa ajatuksena on ollut Tanskan-mallin toteuttaminen jonka seurauksena kokonaisia vanhuspalveluyksiköitä on ajettu alas, on kuviteltu, että ne vanhukset voi hoitaa kotona entisin kustannuksin samalla ei kuitenkaan ole huomioitu sitä, että kaikkia vanhuksia ei voida siirtää kotihoitoon tai jos siirretään tarkoittaa se kotihoidon kustannusten huomattavaa nousua - ei 100% vuodepotilaan kohdalla riitä se, että häntä käydään katsomassa aamulla, päivällä ja illalla ja että hoitaja on paikalla 10 min.
Kyse on usein tietty arvovalinnoista ja siitä, että mihin sijoittamista pidetään tärkeänä/järkevänä ja mihin sijoittamista ei. Toisaalta taustalla on kenties ajatus siitä, että vanhukset ovat ryhmä, joka ei yhteiskunnallisesti ole yhtenäinen ja pidä oikeuksistaan kiinni, josta seuraa se, että heitä on helppo pallotella paikasta toiseen. Tosi asia on tietty se, että vanhukset eivät kollektiivisesti ole yhtenäinen ryhmä, osalla on edelleen varaa ostaa haluamansa palvelut - eivät he ole huolissaan tulevaisuudesta (kuten eivät ole heidän omaisensakaan). Sitten on entisestään kasvava ryhmä jolla ei käytännössä ole varaa kasvavien kustannusten maksamiseen - heidän eläkkeestään ja vähästä omaisuudestaan entistä suurempi osa (monilla käytännössä kaikki lain sallimissa rajoissa) siirtyy joko kunnan tai yksityisen palveluntarjoajan haltuun ja samalla tilanne voi olla (tai on) se, että palvelu hintojen noususta huolimatta jopa heikkenee vuosi vuodelta. Tämä sitten näkyy jatkuvana määränä lisääntyviä valituksia ja lööppejä iltapäivälehdissä - jotka kovin usein palveluidentarjoajan toimesta leimataan yksittäistapauksiksi. Ovatko ne sitä? Ikävä kyllä alalla toimivana on todettava, että läheskään aina eivät. Yksittäistapauksia on liikaa jotta niitä voisi enää kutsua yksittäistapauksiksi.
Kumpi sitten tulee halvemmaksi - kunnallinen vai yksityinen? Eli onko yksityistäminen ratkaisu tähän kysymykseen?
Oikeastaan minusta nyt aletaan jo maksamaan näitä ensimmäisen yksityistämisaallon hedelmiä. Halvalla ei saa hyvää ja toisaalta se halpa voi tulla lopulta olennaisesti kalliimmaksi mitä alkujaan se kalliina pidetty toimintamalli. Ja kyse on tietenkin myös niistä arvovalinnoista. Mikä on moraalisesti oikein ja mikä ei.
Suomessa on kuntia joissa yksityistämisaallon ensivaiheessa huomattava osa kunnallisista vanhuspalveluista yksityistettiin, kunnan hoidettavaksi saattoi jäädä vain vanhuspalveluissa se erikoissairaanhoito ja todella huonokuntoiset vanhukset (mikä sitten myös maksaa paljon). Alkuun tilanne oli se, että sopimukset olivat kunnille edullisia ja kunnat todella säästivät mutta ongelmia on alkanut ilmaantua entistä useammalla taholla ja kun kunnilla ei ollut enää omia yksiköitä tai riittävästi omaa osaamista (henkilökuntaa), tilanne alkoi kääntyä päälaelleen. Uusien sopimusten myötä hinnat alkoivat kohota ja lopulta tilanne on ajautunut monissa kunnissa siihen, että yksityisen järjestämän hoidon lasketaan olevan kalliimpaa mitä kunnan järjestämän hoidon (tai sh-piirin järjestämän hoidon) mutta koska kunnilla ei ole enää omia yksiköitä eikä omaa henkilökuntaa riittävästi sen mahdollisuudet toimia ovat hyvin rajalliset. Moni kunta joutuu alistumaan ja hyväksymään tarjoukset, koska muuta vaihtoehtoa ei ole olemassa. Rikkaammat kunnat ovat vastaavasti perustaneet omia yksiköitä (mikä tietty tulee kalliiksi jos yksikkö joudutaan rakentamaan nollasta ja palkkaamaan koko henkilökunta) mutta tämän on nähty olevan pitkällä tähtäimellä kannattavaa. Mitä se voi olla (tai on), jos ulkopuolelta ei heitetä kapuloita rattaisiin.
Toisaalta yksityistäminen on johtanut ikäviin tilanteisiin kuten Kiteellä kävi. Siellä attendo voitti kilpailutuksen mutta vasta jälkeenpäin paljastui ettei attendolla ole edes olemassakaan koko yksikköä johon vanhukset tuli siirtää. Hetken aikaa oli olemassa tilanne, jossa vanhuksia uhkasi häätö taivasalle edellisestä yksiköstä - onneksi tilanne on nyttemmin ratkennut ja vanhukset saivat pitää kotinsa. (Tietty syytä on kilpailuttajassa, joka ei ottanut selvää attendolta onko yksikköä olemassa vaiko ei). Mutta jatkuva kilpailuttaminen aiheuttaa monille kunnille ongelmia ja kun yrityksiä on lukematon joukko mukana kilpailutuksissa ja kunnilla usein rajallinen määrä henkilökuntaa riski erilaisille vilpeille ja väärinkäytöksille lisääntyy. Eikä se jatkuva kilpailuttaminen itsessäänkään halpaa huvia ole - se tuottaa työtä ja se sitoo henkilökuntaa (monella taholla).
Mutta jos katson tilannetta esim. vanhusten lähtökohdista niin on todettava, että kilpailutuksesta syntyy ongelmallisia tilanteita ja kun esim. yksityisen yrityksen tehtävä on tuottaa voittoa - mitä en tietty kritisoi - niin tästä voi seurata konflikteja ja jopa tilanteita joissa se asukkaan, potilaan tms. asema ei olekaan parempi vaan jopa huonompi vrt. jos hän olisi kunnallisessa yksikössä. Yksityisistä kun suurin osa (ainakin suurimmista organisaatioista) pyrkii toimimaan siten, että tehdään sopimuksen vaatima minimi (mikä on jälleen ymmärrettävää toimintaa) eikä juurikaan enempää niin on tietenkin turha kuvitella, että se asukas sitten saisi yhtään ekstraa. Tilanteet ovat osin jopa absurdeja, jos sopimuksessa lukee, että vanhus saa käyttöönsä 2 vaippaa per vrk se tarkoittaa sitä, että vaippoja tilataan kuukaudeksi siten, että niitä on se 2 vaippaa eikä yhtään enempää (käytännössä tulee jokunen ylimääräinen vaippa). Ei yksityisen yrityksen tehtävä ole tehdä tappiota, joten eivät he ryhdy huvikseen tilaamaan ylimääräisiä vaippoja - kaikki muutokset kirjataan sopimuksiin ja niihin hankitaan usein lääkärin lausunto, joka osoittaa sen, että muutos on perusteltu. Sama pätee käytännössä kaikkeen muuhunkin sopimuksissa määriteltyihin asioihin/hankitakuluihin.
Kunnallisella puolella tilanne on ollut usein selkeästi terveempi (pl. niissä yksiköissä joista on perustettu moderni "palveluasuntola" - termi jota kritisoin ja toimintamalli jota kritisoin) ja vanhusten asema turvatumpi. Vanhukselle ei tule eteen tilannetta, että vaipat loppuisivat (aina on olemassa reserviä) tai että pesunesteet loppuisivat tai jokin muu perustarvike loppuisi. Ja paras tilanne on niissä yksiköissä joissa on oma keittiö tai kunnan keittiö - tällöin keittiön suunnalta tulevia ongelmia on selkeästi vähemmän ja toisaalta ruoka ja tms. tuotteet ovat tasalaatuisempia. Sen sijaan tässä kohdin yksityistäminen tuottaa useammin niitä tilanteita joissa palvelu ei vastaa tarvetta.
Kyse on tietenkin paljon niistä arvovalinnoista ja siitä, että mitä pidetään arvostettava kohteluna ja mikä on sovelias minimi hoidon tasolle ja määrälle. Näen ongelmia niin perusterveydenhoidossa kuin myös erikoissairaanhoidossa (kokemusta on myös tältä sektorilta) jos ei oteta järkeä käteen - omien havaintojeni mukaan se yksityistäminen ei todellakaan ole ratkaisu kaikkeen. Monissa tapauksissa se tuo enemmän ongelmia mitä sen on tarkoitus ratkaista. Ja eräs ikävä seuraus on se, että hoidettavat muuttuvat entistäkin epätasa-arvoisemmiksi. Tiedän omasta kokemuksesta ja muiden kertomana sen, että vanhus saa selkeästi parempaa hoitoa jos omaiset ovat vaateliaita ja jos omaiset painostavat hoitavaa tahoa - näin on myös yksityisellä puolella.
Ja sitten on muistettava se tosiseikka, että kaikki vanhukset eivät halua olla kotona loppuun saakka, he eivät tunne oloaan turvalliseksi kotona. Ja sitten tulee olemaan suuri joukko vanhuksia joita ei ole järkevää hoitaa kotona (jos vanhus tarvitsee kotihoidossa max. hoitokerrat per vrk ja on äärimmäisen huonokuntoinen niin on syytä miettiä onko koti oikea paikka hänelle). Eli on turha kuvitella, että päästään tilanteeseen jossa kaikki vanhukset ovat kotona ja kun vanhusväestö ikääntyy ja tulee samalla huonokuntoisemmaksi niin jokainen tajuaa yhtälön mahdottomuuden - tai luulisi tajuavan. Idelogiat ne ideologiat...
Ja kuten alussa mainitsin, en kiellä etteikö leikattavaa ole mutta minusta olisi syytä miettiä mistä leikataan ja miten ja toisaalta vastapuolella miettiä sitä, että onko mahdollista leikkausten sijaan kehittää maksuja joilla kompensoitaisi taloudellista tilannetta siten ettei tarvitsisi leikata. Minä mielummin kuntalaisena maksan tietyistä palveluista x euroa enemmän jotta ei tarvitsisi leikata niin paljon. Kyse on tietty valinnoista ja siitä mitä pitää tärkeänä ja mitä ei.
Viestissä en nyt suoranaisia leikkauskohteita nostanut esille, ennemminkin kritisoin osin järjetöntä ja lyhytjänteistä toimintaa, josta aiheutuu kohtalaisia kustannuksia eri tahoille - myös kuntalaisille. Jätin myös työntekijänä kritisoimatta työnantajaa tietyiltä osin - kritiikki olisi aiheellista, koska osa kritiikistä kohdistuu lain asettamiin määritelmiin hlö.kunnan osuudesta per asukkaat.
vlad.
Olet oikeassa siinä, ettei koskaan pidä tuntea siitä hyvää oloa, että olisi valmis. Älä huoli. Minä olen kova janoamaan tietoa ja sellainen lapsenomainen into on ollut lapsesta asti, mutta olen melko rutinoitunut keskustelufoorumien suurkuluttaja toistakymmentä vuotta. Minä osaan olla väärässä, mutta se vaatii perustelut. Mutta esimerkiksi väittelyt, joissa ideana on pelkästään voittaminen tai vastapuolella ei ole minkäänlaista kykyä ymmärtää keskustelun rakennetta ja sanottua asiaa, ovat turhaa ajantuhlausta. Joskus katson omia keskusteluja uudelleen ajan kuluttua, mikäli oli kiinnostava ja silloin näkee joskus eri silmin toisen kirjoitukset sekä omat. Silloin ymmärtää senkin, että me kaikki ymmärrämme väärin asioita, olemme hetken vankeja ja joskus jopa kiinnostavan sanan takia me emme näe sen vieressä olevaa... Olemme inhimillisiä. Onhan mielipiteeni täälläkin joskus perustellen torpattu ja myös siitä tapani mukaan kiittänyt. Kun joku sivistää minua, minä osaan siitä myös kiittää.