Taloustieteellinen keskustelu

Niin. Absoluuttisilla veroeuroilla ne yhteiskunnan palvelut maksetaan. Jos työttömän pankkitilille siirretään korvauksena pelkät prosentit, aamupuurot jää ostamatta. Valtion budjetissa vain eurot merkitsevät. Siksi suurimmat veronmaksajat ovat yhteiskunnan kannalta kultaakin kalliimpia.

Jos sanaa vero aletaan kutsua sakoksi, kysymys kuuluu, mitä toimintaa yhteiskunnan pitäisi sakottaa? Jokainen on tietenkin vapaa lahjoittamaan hyväksi katsomansa summan yleishyödyllisiin tarkoituksiin tai hyväntekeväisyyteen. Mutta mitkä rikkeet, rikkomukset, haitat ja vahingolliset toimet pitäisi panna verolle? Siis sakolle.

Tietysti absoluuttisilla euroilla eletään. Mutta jokaisen on osallistuttava kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaisesti. Tiedätkö paljonko Supercell on saanut valtiolta tukea ennen kuin se muuttui kannattavaksi yritykseksi? Tai kaikki muut start-upit? Kokonaisuus ratkaisee, ei yhden vuoden veronmaksut.
 
Ei nuo nimeämäsi keinot olen sen ihmeellisempiä, kuin se työmatkavähennys. Noille on ollut joku perustelu (ohjaava tarkoitus), oli se sitten hyvä, tai huono ja ne ovat ihan yhtä laillisia kuin se työmatkavähennys. Se ovatko verolait tasapuolisia on sittten mielipidekysymys. Turhan monimutkaisia ne kuitenkin ovat.

Mitä tulee hoitajien määrään, muistakaa nyt hyvät ihmiset, että se määritellään sopimuksessa. Jos tilaaja, siis kunta haluaa, se saa hoivakotiin vaikka 24H/7 1:1 hoitajasuhteen. Kunnat eivät kuitenkaan tee tällaisia sopimuksia, koska ne eivät halua maksaa sellaisesta. Eikä siellä kunnan laitoksessa ole sen parempi hoitajatilanne.

Eivät ne ole laillisia. Verolainsäädännössä on selkeä kielto "liiketoimille joiden ensisijainen tarkoitus on verojen välttäminen".

Se, että sitä ei sovelleta suuriin yrityksiin on miettimisen arvoinen asia.
 
Ei kun rikosilmoitusta tekemään jos noin varma asiasta.

Todellisuudessa ne ovat laillisia koska verottaja kyllä haluaa omansa ja jahtaa verisesti niitä joitka sen mielestä tekevät väärin. Kysymys on siitä kuinka hyvään verojuristiin kenelläkin on varaa.

Siksi koko paketti vaatisi rajua yksinkertaistamista.
 
Verottaja jahtaa niitä, jotka eivät voi tapella vastaan. Esimerkkejä riittää. Viime vuosien vuodot Panamasta, Sveitsistä ja mitä näitä on ovat paljastaneet näitä asioita vaikka kuinka. Mutta niihin ei puututa. Ihan Suomessakin jossa tällä yhdellä herralla jolla oli hyvä sukunimi ja muutaman miljoonan tulot joita "kaverit olivat tilille laittaneet enkä mitään tiennyt". Mitään ei seurannut.

Verottaja ei ole jahdannut vuosiin isoja kaloja. Katso nyt vaikka Googlea, Yahoota ja kumppaneita (nämä ovat näkyvimmät, katso esim. VAG:n kuvioita) joita vasta nyt on alettu tutkimaan julkisuuden pakon edessä vaikka asiat ovat olleet vuosia tiedossa. Esim. Irlannin kuviot. Tai Dansken viimeisimmät. Tai Luxemburg jonka päämies on pankkilobbyn tuella komission päämies ja kaiken aikaa torpedoi näitä tutkimuksia. Anteeksi kun sanon, mutta argumentti "tee rikosilmoitus" ei ole oikein järkevä kun koko keskustelun pointti on systeeminen verojen välttely missä valtiovalta on olennaisesti mukana.
 
Pointtini on, että tuo laittomuus on pelkkä mielipide, sinun mielipiteesi. Koska vain tuomiolla on väliä, voi jokainen olla mitä mieltä haluaa. Laki ja sitä valvovat toistaiseksi sallii toimia tavalla X, jos sinä, tai minä pidämme sitä vääränä, mielipiteemme on melkkä taustameteliä.
 
Totta. Mutta me keskustelemme täällä kaikista asioista vain mielipidetasolla. Ei kukaan täällä päätä mistään merkittävästä asiasta itse tai määrittele politiikkaa. Minä esitän tietenkin vain oman näkemykseni siitä miten asiat ovat ja keskustelun vuoksi minua kiinnostaa sinun näkemyksesi siitä miten asiat ovat tai niiden pitäisi olla sinun mielestäsi. Jos täällä puhuttaisiin vain asioista joihin voimme vaikuttaa, niin tämä olisi aika hiljainen palsta:).

Toki faktat ovat mitä ovat mutta niiden tulkinnastahan se keskustelu vasta syntyy(y).
 
Tiedätkö paljonko Supercell on saanut valtiolta tukea ennen kuin se muuttui kannattavaksi yritykseksi? Tai kaikki muut start-upit? Kokonaisuus ratkaisee, ei yhden vuoden veronmaksut.

En tiedä, mutta wiki väittää, että Supercell sai Tekesiltä 400 000 euron lainan.

Sumealla työskennelleet Mikko Kodisoja ja Ilkka Paananen perustivat Supercellin vuonna 2010 yhdessä neljän muun pelikehittäjän kanssa. Vuonna 2013 japanilaiset Softbank ja GungHo ostivat yrityksestä 51 prosenttia yli miljardilla eurolla, mikä oli tiettävästi Suomen historian suurin yrityskauppa pörssiin listautumattomasta yrityksestä. Kesäkuussa 2016 Softbank myi koko 72,2 prosentin osuutensa Supercellin osakkeista kiinalaiselle Tencentille 6,45 miljardilla eurolla.

Kodisoja ja Paananen sijoittivat yritykseen Sumea-aikaisia säästöjään 250 000 euroa, joita vastaan Tekes antoi lainaa 400 000 euroa. Rahoittajaksi tuli myös Lifeline Ventures, ja lokakuussa siemenrahoituksella kerättiin 750 000 euroa muun muassa London Ventures Partnerilta ja Initial Capitalilta.

Supercell ei käytä verosuunnittelua ja maksaa kaikki veronsa Suomeen. Vuonna 2013 yritys perustajineen maksoi yhteensä 260 miljoonaa euroa yhteisö- ja tuloveroja, mikä oli 0,6 prosenttia Suomen keräämistä verotuloista vuonna 2013. Seuraavana vuonna yritys maksoi veroja 150 miljoonaa euroa[17] ja vuonna 2015 yhteisöveroa 176 miljoonaa euroa.[16]

https://fi.wikipedia.org/wiki/Supercell

Kun yrityksen arvo nousee kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana (v. 2010…2013) yli 2 miljardiin euroon ja seuraavan kolmivuotiskauden aikana (v. 2013…2016) miltei 9 miljardiin, valtion rahoitusta tuskin tarvitaan.

Ylipäänsä valtion yritystuki on kyseenalaista, joskus jopa laitonta (eli kilpailulainsäädännön vastaista – kuten Irlanti esimerkiksi sai huomata annettuaan poikkeuksellisia veroetuja Applelle).
 
V
Verottaja ei ole jahdannut vuosiin isoja kaloja.

Verottajalta loppuu keinot nopeasti kun maan raja ylitetään. Tottakai isot julkisuutta saavat jutut yritetään selvittää ihan vain ylpeyden takia, mutta muuten annetaan mennä.

Ihan vaan omasta elämästä: Kun n.15v sitten eka yritykseni lopetti toimintansa, olin jäänyt verottajalle 16k pystyyn. Kunnon "antaa mennä kun on alamäki"-tyyliin, kehotin heitä pistämään summan ulosottoon, jossa oli muutenkin jo jokunen kymppitonni. Että jonon jatkoksi vaan... noh, Verottaja ei ollutkaan mikään Intrum Justica, vaan kuusi viikkoa myöhemmin koko omaisuuteni (mökki, asunto) oli hukkaamiskiellossa. Alkoihan sitä rahaa sitten löytyä. Hupaisinta oli että ei ketään kiinnostanut mistä se raha, joka Englantilaiselta pankkitililtä verottajalle siirtyi, tuli...

Ja toi nyt oli aika pientä. Isommat tekijät liikuttelee miljoonia samalla tavalla...
 
https://www.facebook.com/PaivanByro...wzBmYLs26ui8pyXq21FfnGtzdgdCfRYZTONmmD8Nvvq8C
Päivän Byrokraatti
9 mins ·
PB: Yritystuet - hetkessä jaettu, mitä pitkään kerätty

Päivän Byrokraatti kertoi aamulla valtiontuesta, jonka Business Finland (ent. Tekes) myönsi puisia dildoja ja anustappeja valmistavalle Teatiamo Industries Oy:lle.

Viimeisimmän rekisteröidyn tilinpäätöksensä (2017) mukaan 36 000 euron liikevaihdon kerännyt yhtiö aikoo käyttää saamansa 200 000 euron rahoituksen nettisivujensa ja verkkokauppansa uusimiseen. Uutinen ei yksilöi, millaisesta tuesta tarkemmin ottaen on kyse, mutta BF:n käytännön tuntien kyseessä on luultavasti edullinen t&k-laina.

Luvassa on ehkä yrityshistorian loistokkaimmat kotisivut demovideoineen, sillä hanke on suorastaan ruhtinaallisesti rahoitettu. Edes pörssiyhtiöt harvoin käyttävät nettisivuprojekteihinsa muutamaa kymmentä tuhatta euroa enemmän. Ani harvat käyttävät niihin yli liikevaihtonsa määrän.

Tuhlailu harmittaa, sillä 200 000 euron kerääminen valtion kassaan ei ole mikään pikku juttu. Asiaa ei vain tule ajatelleeksi, sillä suhteessa valtion menojen kokonaismäärään summa saattaa kuulostaa merkityksettömän pieneltä.

Asia on kuitenkin niin, että vaikka virkamies jakaa 200 000 euroa yhdellä pienellä kynän pyöräytyksellä, on rahan kerryttämiseksi saatu uurastaa pitkään ja hartaasti.

Keskipalkkainen (3 000 eur/kk) ihminen maksaa tuloveroa hieman yli 10 tuhatta euroa vuodessa. Niinpä 200 000 veroeuron kerääminen on vaatinut peräti 20 keskituloisen henkilön työpanosta koko pitkän vuoden ympäri. Vain, jotta anustappifirma saisi ylelliset nettisivut.

Yksi Päivän Byrokraatin kantavia teemoja on, että valtion pitäisi keskittyä ydintehtäviinsä ja kantaa veroja vain sen verran kuin mitä niiden rahoittaminen hyvin vaatii. Kaikista ylimääräisistä rönsyistä pitäisi sen sijaan luopua.

Palkintokomitea on lähes varma, että valtion ydintehtäviin ei kuulu dildoyhtiön kotisivujen rahoittaminen. Eivätkä kyllä mitkään muutkaan yritystuet.

PAIVANBYROKRAATTI.COM

PB: Yritystuet – hetkessä jaettu, mitä pitkään kerätty
Päivän Byrokraatti -palkinto jaetaan säännöllisen epäsäännöllisesti muun muassa valtiojohtoisuutta ja holhousta edistäville älyttömyyksille.
https://www.facebook.com/ufi/reacti...GJhY2s6MTA3MTgzNDAyOTY2OTA1OA==&av=1350228927
 
Obligatsioneja ostamaan.

Eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä siitä, että Suomen tulee lyhentää valtion velkaa tai että ainakin velan pitää pienentyä. Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että velan suhde bruttokansantuotteeseen pienentyy.

Kokoomus toteaa, että velkaantumista on hillittävä. Keskustan mukaan velan tulee pienentyä talouskasvun myötä. Sinisten mukaan velka saa olla ensi kaudella korkeintaan 55 prosenttia bruttokansantuotteesta.

SDP toteaa, että velkasuhteen laskua voidaan tavoitella ”normaalissa” suhdannetilanteessa. Vihreiden mukaan velkaantumisen lopettamista pitää tavoitella, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vasemmistoliitto arvioi, että jos korkeasuhdanne jatkuu, Suomi voi harjoittaa kireää finanssipolitiikkaa.

RKP muistuttaa, että lisävelkaa on otettu tällä kaudella, joten velkaantumista pitää hillitä. Kristillisten mukaan velkaa pitää lyhentää suhdannetilanteen mukaan, mutta puolue huomauttaa, että suuret puolustushankinnat voivat tuottaa poikkeustilanteita.

Tämä käy ilmi Nykypäivän puolueille tekemästä kyselystä, johon vastasi kahdeksan puoluetta yhdeksästä eduskuntapuolueesta. Perussuomalaiset ei vastannut.

Suomen julkinen velka on tällä hetkellä noin 59 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on alle EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen rajan, jonka mukaan velan pitää alittaa 60 prosenttia bkt:sta. Useat EU-maat rikkovat ohjetta.

https://www.verkkouutiset.fi/vielako-valtio-voi-ottaa-lisaa-velkaa-nain-puolueet-vastaavat/

Että valtio saa hävittäjät, korvetit ja rautatiet.
 
Valtion taloudenhoidosta kertoo jotain Sammon osakkeista luopuminen. Googlatkaapa koska ja mihin hintaan niitä on myyty. Hinnannousun lisäksi jäänyt paljon vuosittaisia osinkoja saamatta.

Kaikenhuipuksi ilmoitetaan, että myydään suht tasaista 5% osinkoa naksuttava osake ja sillä maksetaan valtionlainoja joissa korko n. 1%.
 
No näin. Ei sen puoleen. Wahlroos teki Sammolla kyllä hyvän tilin. Mutta se olikin kaverikapitalismia.

Tuossa prosenttijutussa olet enemmän kuin oikeassa. Tuo valtiolainojen hinta/korkopeli on ihan oma maailmansa. Jos esimerkiksi Kreikan ykköspaketilla olisi ostettu Kreikan valtiolainoja markkinoilta, olisi velkataakkaa kevennetty murto-osaan nykyisestä. Mutta kun haluttiin maksaa mieluummin korkoja pois: jotta ne velkojen antajat eivät kärsisi tappioita:(.

Persiistä.
 
Puista kyrsää p-rappuun

Tuosta Tekesin rahoittamasta puuanaalitappiverkkokaupasta tuli mieleen kun itse haimme joskus rahaa kyseiseltä instanssilta. Ensimmäiseen mielestämme järkevään hakemukseen tuli kielteinen rahoituspäätös. Ei ollut kuulemma tarpeeksi innovatiivinen, bussinesshenkinen ja kansainvälinen. Kasvatimme sitten alkuperäisen hakemuksen budjettia ja lisäilimme mukaan epämääräistä tuotekehitystä Tekesin johdon diplomi-insinöörikaverien firmojen kanssa ja kansainvälistä verkostoitumista porukalla lomakohteissa. En viitsi ja uskalla kertoa enempää.
 
Obligatsioneja ostamaan.

Eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä siitä, että Suomen tulee lyhentää valtion velkaa tai että ainakin velan pitää pienentyä. Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa, että velan suhde bruttokansantuotteeseen pienentyy.

Kokoomus toteaa, että velkaantumista on hillittävä. Keskustan mukaan velan tulee pienentyä talouskasvun myötä. Sinisten mukaan velka saa olla ensi kaudella korkeintaan 55 prosenttia bruttokansantuotteesta.

SDP toteaa, että velkasuhteen laskua voidaan tavoitella ”normaalissa” suhdannetilanteessa. Vihreiden mukaan velkaantumisen lopettamista pitää tavoitella, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Vasemmistoliitto arvioi, että jos korkeasuhdanne jatkuu, Suomi voi harjoittaa kireää finanssipolitiikkaa.

RKP muistuttaa, että lisävelkaa on otettu tällä kaudella, joten velkaantumista pitää hillitä. Kristillisten mukaan velkaa pitää lyhentää suhdannetilanteen mukaan, mutta puolue huomauttaa, että suuret puolustushankinnat voivat tuottaa poikkeustilanteita.

Tämä käy ilmi Nykypäivän puolueille tekemästä kyselystä, johon vastasi kahdeksan puoluetta yhdeksästä eduskuntapuolueesta. Perussuomalaiset ei vastannut.

Suomen julkinen velka on tällä hetkellä noin 59 prosenttia bruttokansantuotteesta. Se on alle EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen rajan, jonka mukaan velan pitää alittaa 60 prosenttia bkt:sta. Useat EU-maat rikkovat ohjetta.

https://www.verkkouutiset.fi/vielako-valtio-voi-ottaa-lisaa-velkaa-nain-puolueet-vastaavat/

Että valtio saa hävittäjät, korvetit ja rautatiet.

Tässä on mikä on jotenkin Suomen poliittisessa kentässä niin tavallista.
Sosialistit, SDP, VAS ja Vihreät eivät kehtaa sanoa, että he ottavat virkakoneiston ylläpitämiseen lisää lainaa niin paljon kuin sielu sietää.
Porvarit puhuvat kuinka velan tulee pienentyä, mutta eivät keinoista.

Mutta miksi ihmeessa Perussuomalaiset eivät sano mitään?
Ei hirveästi houkuta äännestää puoluetta joka ei edes yritä kertoa miten se huolehtisi taloudesta. Eikö asia kiinnosta Persuja?
 
Piti oikein katsoa miten ovat linjanneet.
https://www.perussuomalaiset.fi/tietoa-meista/puolueohjelma/
Tuolla vaihtoehtobudjetin puolella on niitä eroja nykyiseen. Katsoo ja uskoo jos tahtoo.
 
Pikainen googlailu Sammon ja valtion yhteiselosta:

24.3.200414:23
Valtio on myynyt runsaat 44 miljoonaa Sammon osaketta Sampoa lähellä olevalle eläkevakuutusyhtiö Varmalle.

”Tasapainotamme salkkumme koostumusta” – Valtio myy 10,6 miljoonaa Sammon osaketta
12.3.2018

24.2.2014 19:45
Solidium kertoi maanantaina, että se myy Sammon osakkeita enintään 350-500 miljoonalla eurolla. Lisäksi Solidium laittaa tarjolle Sammon osakkeisiin vaihdettavan joukkovelkakirjalainan, jonka suuruus on enintään 350 miljoonaa euroa.

Solidium omistaa nyt Sammosta 14,2 prosenttia. Osakemyynnin jälkeen osuus Sammosta tulee olemaan vähintään noin 11,5 prosenttia, Solidium kertoi tiedotteessaan.

18.2.2005 10:15
Valtiovarainministeriö on julkistanut osakemyynnin, jossa sen on tarkoitus myydä 40 miljoonaa Suomen valtion omistamaa Sampo Oyj:n osaketta.

17.6.2004 klo 22:15päivitetty 9.6.2008 klo 21:59
Valtio on myynyt 60 miljoonaa Sammon A-osaketta kotimaisille ja ulkomaisille institutionaalisille sijoittajille. Valtio on tänä vuonna vähentänyt osuuttaan Sammossa rajusti. Nyt myydyn 11 prosentin osuuden lisäksi yhtiöstä myytiin maaliskuussa kahdeksan prosentin erä

Ja alla osinkokehitys:

Tilivuosi osinko
2017 2,60 €
2016 2,30 €
2015 2,15 €
2014 1,95 €
2013 1,65 €
2012 1,35 €
2011 1,20 €
2010 1,15 €
2009 1,00 €
2008 0,80 €
2007 1,20 €
2006 1,20 €
2005 0,60 €
2004 0,20 €
2003 1,50 €
2002 0,35 €
2001 0,75 €
2000 8,00 €
 
  • Tykkää
Reactions: krd
”Tietävät, ettei heitä tarvita” – näitä hölynpölytöitä yhä useampi tekee
Kasperi Summanen | 02.02.2019 | 09:54- päivitetty 02.02.2019 | 12:40

Matti Wibergin mukaan kaupunkien lörpöttelevä luokka ei tuota mitään.

Tietokirjailija Matti Wibergin mukaan niin sanotut ”hölynpölytyöt eli bullshit jobit” ovat lisääntyneet viime vuosina työmarkkinoilla.

– Nämä ovat sellaisia työpaikkoja, joissa ei varsinaisesti tehdä mitään tuottavaa, vaan leikitään työn tekemistä ja liki koko työaika käytetään työtä muistuttavaan oheistoimintaan, kuten turhanpäiväiseen kokoustamiseen, tuloksettomiin neuvotteluihin, keinotekoiseen raportointiin, datasyöttämistä varastoon, jota kukaan ei käytä ynnä muuta, Wiberg kirjoittaa Verkkouutisten blogissaan.

Matti Wiberg viittaa amerikkalainen antropologi David Graeberin teokseen Bullshit Jobs: A Theory (Simon & Schuster 2018). Wibergin mukaan pseudotyö on markkinalogiikan vastaista, sillä yksikään voittoa tavoitteleva yritys ei teorian mukaan käytä varoja hyödyttömien työntekijöiden palkkaamiseen.

– Silti nämä työpaikat vain lisääntyvät maataloustöiden ja teollisten työpaikkojen määrän vähetessä.

Wibergin mukaan hölynpölytyö voi olla hyvin palkattua mainion työehdoin. Se on eri asia kuin niin sanottu ”paskaduuni eli McJob”. Sillä tarkoitetaan kehnosti palkattuja ja epämieluisia matalan tuottavuuden työtehtäviä kehnoilla työehdoilla ja vailla etenemismahdollisuuksia.

– Valtaosa niin sanotusta lörpöttelevästä luokasta (chattering class) eli suurten kaupunkien keskiluokkaiset varsinaista tuottamatonta työtä tekevät tyhjäntoimittajat kuuluvat hölynpölyn tuottajiin, Wiberg lataa.

– Huomattava osa tästä joukosta keskittyy viuruamaan niin sanotuista ensimmäisen maailman ongelmista (first world problems) eli valittamaan joutavanpäiväisyyksistä.

Siinä missä hölynpölytyö ei tee maailmaa paremmaksi, voi ”paskaduuni” Matti Wibergin mukaan tehdä.

– Esimerkiksi käymälät on siivottava, jätteet on kerättävä, hampurilaiset on paistettava. Paskaduunin tekijä voi hyvin palvella hölynpölytöihin palkattua, kuten esimerkiksi siivooja, joka siivoaa hölynpölytyöntekijän toimistoa, hän muistuttaa.

”Tietävät, ettei tarvita”

Pseudotyön tärkein tunnusmerkki on Wibergin mukaan se, että sen häviämisellä ei olisi kielteisiä vaikutuksia.

– Hölynpölytyötä tekevä tietää, ettei häntä oikeasti tarvita.

Missä nämä työt sitten ilmenevät?

Matti Wibergin mukaan modernit kansantaloudet ovat suurelta osin valtavia hölynpölyn tuottamiskoneistoja.

– Tietointensiivisissä organisaatioissa näitä tehtäviä on runsaasti, sillä työn tuloksellisuuden arviointi ei näissä organisaatioissa ole helppoa. Varsinkin suunnitteluelimissä näitä tehtäviä on, samoin hallinto- ja opetustehtävissä, kunnista seurakuntiin ja liikeyrityksistä yliopistoihin, Wiberg listaa.

– Kaikissa julkisen sektorin virastoissa tällaisesta on merkkejä esimerkiksi joutavina lomakkeiden täyttämisinä, ajankäyttösuunnitelmien laatimisena ynnä muuna sellaisena. Aivan asiallinenkin työ voi sisältää hölynpölyulottuvuuden, kuten esimerkiksi jokainen tutkimusrahoitusta hakenut varsin hyvin tietää jouduttuaan yliraportoimaan tutkimuksestaan jo ennen kuin tutkimus edes on käynnistynyt, hän jatkaa.

Matti Wibergin mukaan näiden pseudotöiden lakkauttamisella on positiivinen vaikutus kansantalouteen, koska lakkauttamisesta säästetyt kustannukset voidaan investoida paremmin tuottaviin kohteisiin.

https://www.verkkouutiset.fi/tietavat-ettei-heita-tarvita-naita-holynpolytoita-yha-useampi-tekee/
 
Hupaisinta oli että ei ketään kiinnostanut mistä se raha, joka Englantilaiselta pankkitililtä verottajalle siirtyi, tuli.

Valtiota, pankkeja ja vakuutuslaitoksia ei kiinnosta pätkääkään, oikeasti, mistä niiden saatavat tulevat, kunhan ne tulevat. Ja sinne hautautuvat rahat, vaikka olisivat vito corleonen tililtä maksettu.
 
Raha ei haise ja jos se haisee, niin se täytyy pestä!:cool:

Pääsääntöisesti ketään ei kiinnosta mistä se raha tulee. IBAN-tililtä kun siirtää, niin eipä sitä perästä kuulu. Eri asia sitten jos rahaa virtaa jostain todella epäilyttävältä alueelta ja poikkeuksellisia määriä. "Hei mut siis, intiaanikasinolta olen nämäkin rahat voittanut!"

Talousrikollisuutta harjoitetaan nykyisin siinä määrin, että tavallisen kansalaisen muutamat tonnit ei juuri ketään kiinnosta. Toki muodon vuoksi voidaan kysellä jossain nettisivustolla yhteyksistä terroristijärjestöihin ja poliitikkoihin.
 
Back
Top