Talvisota

13.1.

II AK

Munasuon eteläpuolella pieni hyökkäysyritys.

III AK

Suoritettu väkivaltainen tiedustelu Päiväkiven lohkolla. Vastassa edelleen 142.D:n joukkoja.

Kaarnajoen suun betoninen kk-korsu menetetty eilen.

IV AK

Vihollinen yritti Pukitsanmäkeen, torjuttiin. Painopistesuunnassa JP 4 ja JR 39. Hyökkäyksemme Lemetin tienhaaran valtaamiseksi alkanut.

Kollaalta ei uutta.

Ryhmä Talvela

Vihollinen yrittää aktiivisesti Viitavaara itäistä takaisin, torjuttu.

Lapin Ryhmä

Ei uutta.

P-SR

Ei olennaista uutta.

Ilmatoiminta

Kotiseudun pommituksissa Helsingissä kuoli kolme ja 20 haavoittui. Lauttasaari ja Hietalahti kohteina. Suuri osa pommeista putosi jäälle Suomenlinnan ja Kaivopuiston välillä.

Merivoimat

Pohjanlahdella tuhoutui mahdollisesti sukellusveneen torpedoimana saattoalus Aura. Päällikkö, meriväenluutnantti Esra Terä ja 26 miestä hukkuivat. Ruotsalainen vartiolaiva pelasti 15 miestä.
 
Viimeksi muokattu:
14.1.

II AK


Tykistömme hajotti Hanhiojan suulla vahvan vihollisosaston, joka ryhmittyi metsäsaarekkeessa.

III AK


Tykistön häiritsemistulta.

IV AK

Kitelän suunnalla vahvat taistelupartiomme hyökkäyksin todenneet vihollisen asemat vahvasti miehitetyiksi.

Ruokojärvi-Ruhtinaanmäki: Hyökkäyksemme alkoi heikoin voimin. Ruhtinaanmäki, josta taisteltiin 3 viikkoa, vallattiin eilen. Tänä aamuna vallattu Mitro. Vihollinen vetäytyy etelään. Vallatulta alueelta saatu 29 hyökkäysvaunua.

Lemetissä tilanne ennallaan. JP 4 ja JR 39 torjuneet useita hyökkäyksiä. Pitkärannasta 2 km pohjoiseen uusia vihollisvoimia, jotka pyrkivät Nietjärven suuntaan.

Kollaalta ei uutta.

Ryhmä Talvela

Vihollinen aloitti tykistön tukemana erittäin voimakkaan hyökkäyksen Viitavaara itäiseen. Joukkomme vetäytyivät aikaisemmin tehdyn suunnitelman mukaisesti Viitavaara läntiseen.

Pössin sissiosasto tuhosi 41-miehisen vihollisosaston. Kolme vankia, loput kaatuivat.

Vihollishävittäjät suorittavat matalahyökkäyksiä.

P-SR

Tilanne ennallaan. Juntusrannassa raskas patteri ampui asemiamme 5 tuntia.

Lapin Ryhmä

Murmanskin miehitysjoukot todennäköisesti vähennetty kahteen rykmenttiin. Rautateitse lähtenyt etelään ainakin pataljoona. Vangitsimme pakkolaskun tehneen pommikoneen lentäjän, kaksi kaatui ja yksi pääsi pakenemaan.


Ilmatoiminta

Saarenpäätä ja Koivistoa pommitettu, myös hävittäjät tekivät syöksyjä.

Kotiseudulla pommitettu Etelä- ja Lounais-Suomessa sekä Vaasaa. Pahimmin kärsi Vaasa, missä kahdeksan kuoli, 5 haavoittui ja 32 taloa paloi. Kolme viholliskonetta ammuttiin alas ja päivän aikana varmistui kolme epävarmaa tapausta lisää vahvistetusti tuhoutuneiksi.

Merivoimat


Humaljoki tuki maarintamaa.
 
Toimia:

Sissi P 3 määrätään Jänisjoelle ja edelleen Roikonkoskelle. Se tukeutuu huollollisesti IV AK:hon mutta sitä ei saa käyttää ilman Päämajan lupaa.
 
15.1.

II AK

Hatjalahdenjärven pohjoispäästä pohjoiseen n. 2 km asettunut vihollispataljoona. Suokannassa vihollinen yrittää pst-tykeillä hävittää piikkilankaesteitä.

III AK

Taipaleen lohkolla vihollisen tykkituli tavallista vilkaampaa. Komppanian vahvuinen vihollisosasto hyökkäsi Terenttilässä yrittäen vallata aikaisemmin menettämänsä korsun. Torjuttiin. Viholliskomppania kärsi raskaat tappiot.

IV AK

Pakkanen 38 astetta, vaikeuttaa sotatoimia.

Painopistesuunnalla taisteluosastomme saavuttanut rautatien läheisyyden Koivusillan maastossa.


Ilmatoiminta

Koivistoa ja Humaljokea pommitti 18 konetta. Myös Viipuria pommitettiin. Omat koneemme suorittivat Kannaksella yhden tiedustelulennon. IV AK:n kaistalla pommitimme Lemetti itäisen vihollisjoukkoja. Turkua ja Tamperetta pommitettiin, haavoittuneita. Ammuimme alas kuusi konetta. Ylikersantti Siltavuori pudotti viholliskoneen ajamalla sen peräsimen rikki konekiväärien mentyä epäkuntoon.

Ryhmä Talvela

Tilanne ennallaan

P-SR

Ennallaan.

Lapin Ryhmä

Löimme yhden viholliskomppanian Märkäjärven-Kuusamon tieltä ja Onkamosta puoli komppaniaa.
 
Viimeksi muokattu:
TV1:llä tänään klo 19.00
Talvisota
Sarja alkaa. 1/5: Ylimääräinen harjoitus.
Antti Tuurin ja Pekka Parikan elokuvaan perustuva tv-sarja.
O: Pekka Parikka. R: Taneli Mäkelä, Konsta Mäkelä, Heikki Paavilainen, Timo Torikka, Martti Suosalo.

Tänään TV1 klo 19.00 osa 2/5 Sota syttyy
 
16.1.

(päivän ilmoituksessa tieto eilisiltana klo 23 Kiviniemeen tehdystä hyökkäyksestä, jossa vihollinen pysäytetty 500 m päähän asemista)

II AK

Vihollinen on pommittanut erityisesti Summan kylää illalla mm. 305 mm:n tykeillä.

III AK

Kiviniemeen ropisi puolessa tunnissa 1000 tykistön ja krh:n ammusta. Lisäksi Keljan Kekinniemi oli vilkkaan tykistötulen kohteena. Ei muuta erikoista.

Oma tykistömme on paikoin menestyksellisesti ampunut vihollisen pattereita, leirejä ja työmaita.

Meririntamat

Vihollisen lentokoneet pommittaneet ja tulittaneet Koivistoa, Saarenpäätä ja Humaljokea.

Ilmavoimat

Lentokoneet pommittivat Antreaa, missä rautatie vaurioitui, ja rintamaa eri kohdissa. Kannaksella oli 138 viholliskonetta.

IV AK

Kitelän suunnalla tilanne ennallaan. Hyökkäysyrityksemme Päivärinteen ja Polviselän maastossa ei onnistunut. Jerhilänmäellä edelleen vahva vihollinen. Iso Kelivaaralla saavutettu aukean eteläreuna. Pieni Kelivaara ja nimetön kukkula siitä 500 m itään vihollisen vahvasti miehittämät. Pukitsanmäeltä ja Koirinojalta ei uutta. Koivuselän eteläpuolella joukkueen vahvuinen taisteluosastomme löi hajalle selustaan tunkeutuneen komppaniakoon viholisosaston, jolta jäi 70 kaatunutta ja 100 kivääriä.

Lemettien kylät edelleen saarrettuina.

Lavajärvellä vihollinen hyökkäsi pataljoonan voimin, torjuttiin. Uomaalla tilanne ennallaan ja Kollaalla tavanomaista tykkitulta.

Ryhmä Talvela

Vihollisen hävittäjät kiusana. Vegarusjärven etelä- ja lounaispuolella käydyt partiotaistelut hyvin kiivaita. Viholliset todennäköisesti käyttäneet ks-käsikranaatteja, jolloin kahdelle miehelle lievä myrkytys. Pohjoiskaistalla vihollinen karkotti vartiomme Nuorajärven Jänissaaresta.

P-SR

Tilanne ennallaan. Yksi vihollisen tiedusteluyritys torjuttu, heiltä jäi 20 kaatunutta.

Lapin Ryhmä

Joutsijärven suunnalla olemme edenneet n. 20 kilometriä. Omat joukot ajaneet takaa vihollista Sallan suuntaan ja saavuttaneet Salmijärven. Petsamossa tilanne ennallaan.



 
17.1.

II AK

Koko alueella häiritsemisammuntoja erityisesti Summan kylään. 4.D:n alueella oli yksi joukkueen vahvuisen vihollisen etenemisyritys. 1.D:n partio vallannut yhden jv.tykin.

III AK

Tykistön häiritsemistulta Kokkoahoon, Kiviniemeen, Haitermaahan, Rapamäkeen ja Terenttilään. Kirvesmäki ja Volossula jatkuvan krh-tulen alla.

IV AK

Pakkasta 38 astetta. Hyökkäys jatkui Mitron tien suunnassa. Aamulla vallattiin Pien-Kelivaara ja saavutettiin Kelivaarojen lounaispuolella oleva jokilinja.

P-SR

Kuhmon-Nurmeksen suunnalla tuhottu 50-miehinen vihollispartio, josta 30 kaatui.

Lapin Ryhmä

Eteneminen Märkäjärven suuntaan jatkuu. Suonikylän kohdalla upseeripartiomme ampui alas lentokoneen, joka räjähti. Taivalkoskella vangittu 2 lentokoneesta hypännyttä.

Saatu tietoja, että venäläiset keskittävät voimia Oranienbaumin seuduille mahdollista hyökkäystä varten Suomenlahden yli.

Ilmatoiminta

Viipuri, Koivisto ja Taipaleen joukot pommitusten kohteina. Omat koneet pudottivat 10 pommikonetta. Kotiseudulla toiminta vähäistä.
 
18.1.

II AK ja III AK

Tykistön häiritsemistulta johdetaan 1.D:n ja 3:D:n mukaan kolmesta kiintopallosta sekä hävittäjien suojaamasta lentokoneesta.

IV AK

Vihollinen vetäytyi yöllä Ukonmäeltä ja Ruunaiidan mäeltä. Mäkien puhdistus jatkuu. Lemetin tienhaarassa vihollispesäkkeitä, joita tukevat hyökkäysvaunut. Vihollistukikohdat pitävät sitkeästi puoliaan. Pitkärannassa vallattu kasarmialue. Lavajärvi - Lemetti suuntaan työntynyt vihollinen on ajettu Rämeojan itäpuolelle ja voimia keskitetään sen tuhoamiseksi. 4 hv tuhottu.

Sissit tuhosivat Lavajärvien maastossa pienen partion ja kolonnan.

Kollaalla hiljaista.

Ryhmä Talvela

Pitkin päivää harvaa häiritsemistulta. Yksi ammus osui jsp:n telttaan, jolloin 10 kaatui ja 4 haavoittui.

Sissit tuhosivat partion 5 ups + 45 miestä. Vihollisen hiihtotoiminta selvästi vilkastumassa.

P-SR

Partiomme tuhosi Kuhmon suunnalla 2 hv.

Lapin Ryhmä


Ei uutta.

Meririntama

Koiviston kauppalaan hyökkäsi n. 100 lentokonetta tulittaen ja pommittaen. Kuljetusalus Kaija upposi satamassa. Oma it ampui alas kaksi hävittäjää.

Ilmatoiminta

Pohjois-Suomessa 26 viholliskonetta pommitti ja ampui joukkojamme kk:lla Nautsi - Höyhenjärven alueella pudottaen yhteensä n. 700 pommia. Osa oli 500 kg:n painoisia sillä räjähdyskuoppien halkaisija oli jopa 15 metriä. Vauriot vähäisiä.

Kotiseudulla vihollisen tiedustelulentoja Kotkan saaristossa ja Turun seudulla. Kotken edustalla pommitettu jääänsärkijä Tarmo, joka vaurioitui pahasti. Miehistötappiot 39 kuollut tai kateissa ja 11 haavoittunut.

Viholliskoneita päivän aikaan tuhottu seitsemän.
 
Tuosta jäänsärkijä Tarmon tapauksesta. Kaatuneita oli 35 eli neljä kadonneista löytyi hengissä. Muistokivi on Kotkan sankarihautausmaalla.

Kotkan sankarihautausmaa sijaitsee Kotkan kirkkopuistossa. Alueella on 428 yksittäistä muistomerkkiä vuosien 1939 -1944 sankarivainajille ja 35:n jäänmurtaja Tarmon ilmapommituksessa Kotkan Kantasatamassa 18.1.1940 kuolleen nimet sisältävä kolmeosainen muistopaasi.
 
19.1.

II AK

Merisillan maastossa 4.D suoritti väkivaltaisen tiedustelun, joka aiheutti viholliselle n. 50 miehen tappiot ja 2 kk:n menetyksen. Hatjalahdenjärven eteläpäähän jatkuvaa tyksitön häiritsemistulta. Vihollistulta ovat jatkuvasti johtaneet tähystyslentäjät ja kiintopallot.

III AK

Kiivaimmin vihollisen tykistötuli keskittynyt Taipaleen lohkolle, jossa pienehkö jalkaväkiosasto yritti neljä kertaa hyökätä Mustaojan latvan tienoilla. Hyökkäykset torjuttiin. Ilmapommituksia ja hävittäjätoimintaa koko lohkolla.

IV AK

Koirinojan lohkolla miehitetty Putkisaari Petäjäsaari ja Voratsu. Lemetissä tilanne ennallaan.

P-SR

Partiotoiminta jatkuu

Lapin Ryhmä

Tilanne ennallaan. Märkäjärvellä tuhottu 2 hyökkäysvaunua.


Ilmatoiminta

Vihollisen toiminta hyvin vilkasta Kannaksella. Koneita n. 300. Pommituksia Koisistoon, Saarenpäähän ja erityisesti Taipaleen lohkolle, Haparaisiin ja Keljaan. Neljä vihollisen pommikonetta ammuttu alas.

Kotiseudulla lentotoimintaa erityisesti Lounais-Suomen ja Ahvenanmaan saariston alueella. Vauruot vähäisiä. Riihimäellä ratapiha bvaurioitui ja yksi henkilö kuoli. Päivän kuluessa ammuttu alas 10 viholliskonetta.
 
20.1.

II AK

Vihollisen ilmavoimat suorittaneet miltei koko alueella pommituksia ja matalahyökkäyksiä etulinjaa vastaan ja myös etulinjan takamaastoon. Lisäksi viholliskoneet ovat ohjanneet tulta Summan kylän ja Muolaanjärven välillä. Vihollisen tykistö ampunut erityisesti Karhulan seudulle ja Muolaanjärven ja Yskjärven väliin.

III AK

Taipaleen lohkolla toiminta alkoi aamuhämärissä, jolloin kovaäänisillä kehotettiin joukkojamme antautumaan ja luvattiin kostaa Suomussalmen tappiot. Päivän valjettua alkoi vilkas ilmatoiminta Keljan - Taipaleen ja Saaprun alueilla. Yhteensä pudotettiin tuhansia pommeja, mm. Keljan kaakkoispuolen rannalle yhtämittaisesti 200 pommia. Vihollisen tykistö aloitti vilkkaasti Taipaleen lohkolla ja sen tuli kiihtyi iltapäivällä. Klo 15.10 alkoi vihollisen jalkaväen hyökkäys Kirvesmäkeen ja Terenttilään. Kirvesmäen kohdalla vihollishyökkäys tyrehdytettiin oman tykistön tuella. Hyökkäykseen osallistui ainakin 4 hvaunua. Terenttilän seudulla vihollinen sai jalansijaa n. 200 m syvyydellä ja valtasi pari korsua. Lohkon reservien vastahyökkäyksellä saatiin toinen takaisin ja toinenkin klo 18.30. Vihollisen tappiot ovat suuret. Terenttilään hyökkäsi ainakin pataljoona. Kirvesmäen lohkolle hyökänneen vihollisen kokoa on vaikea arvioida hyökkäyksen nopean tyrehtymisen vuoksi.

IV AK

Kitelän lohkolla joukkomme valtasivat Mursulan kylän. Vihollinen menetti yli 50 miestä.

Verojenkiven maasto, Lemetin tienhaarasta etelään hyökkäysvaunujen tukemista pesäkkeistä koostuva kapea vyöhyke, vallattiin. Lemetissä vallattiin Koposenselän tienhaara ja sieltä antautui 300 vankia, joista 100 ilmoittautui itse. Runsas sotasaalis.Lavajärven kylän ja järvien välistä vihollinen lyöty. Saatu vankeja ja sotasaalista. Toinen vihollisosasto työnnettiin Lavajärvien kapeikkoon, missä lyötiin täydellisesti hajalle. Nähtiin hävittäjiemme ampuvan alas kaksi viholliskonetta.

Ryhmä Talvela

Eteläkaistalla rauhallista paitsi vihollinen pommittanut joukkojamme.

Pohjoiskaistalla partiomme tulittivat vihollisia täynnä olevia taloja. Yksi vihollisen pommittaja ja hävittäjä ammuttu alas.

P-SR

Päivä rauhallinen. Vihollisen ilmatoiminta vilkasta. Nurmeksessa vihollisen koneet ampuivat kk:lla sammutusväkeä, jolloin 1 upseeri kuoli ja 3 haavoittui. Hyrynsalmella pommitettiin sairaalaa, jolloin kolme sairasautoa tuhoutui.

Lapin Ryhmä

Ei uutta.

Ilmatoiminta

Vihollisen ilmatoiminta painottui voimakkaimmin Taipaleen seudulle. Omat hävittäjät käväisivät Taipaleessa klo 11 karkottaen sillä kertaa sisällä olevat pommikoneet ja ampuen alas yhden kiintopallon, mikä nosti joukkojen mielialaa.

Vihollinen pommitti Kotkaa, Virolahtea, Voikkaata, Koriaa, Uttia, Raumaa, Mäntyluotoa, Poria, Reposaarta, Turkua, Maarianhaminaa, Perniötä, Tamperetta, Taalintehdasta, Lahtea ja Tammisaarta. 3 kuoli ja 12 haavoittui.
 
21.1.

II AK

Tykistön häiritsemisammuntaa. Kiivaimmin Summan ja Lähteen lohkolla.

III AK

Eilisiltaisen hyökäyksen suoritti JR 222. Terenttilän Mustaojalla hyökkäyksen lähtöasemat olivat vain 60 metrin päässä asemistamme. Kaatuneita vihollisia laskettiin asemiemme siäpuolelta 120 ja asemien edessä useita satoja.

Vihollisen tykkituli suuntautuu Terenttilään, Koukunniemeen ja Keljaan. Vihollinen ryhmittyi Koukunniemessä hyökkäykseen (komppania ja 5 hyökkäysvaunua) mutta torjuttiin alkuunsa.

IV AK

Lemetti itäistä vastaan alkanut hyökkäys. Kitelän ja Lavajärvien suunnalla vihollistappiot 550 miestä ja tuhottu 7 hyökkäysvaunua.

Kollaalla alkanut ankara rumputuli, jota seurasi vihollishyökkäys 20 hv:n tukemana.

Ryhmä Talveka

Eteläkaistalla vihollinen hyökkäsi lentokoneiden ja tykistön tukemana. Etuvartiokomppania torjui päätien suunnassa ja sivustavastaiskulla. Aittojoen sillan länsipuolella pienet vihollisvoimat pääsivät pureutumaan "ei kenenkään maahan". Vastatoimenpiteet käynnissä.

Myös Vegarusjärvellä vihollishyökkäys pysäytetty.

Pohjoiskaistalla pieniä hyökkäyksiä, kaikki torjuttiin. Lutikkavaara - Korentovaaran alueella tuhottu osa vihollisen suksijoukosta ja loput ajettu takaisin.

P-SR

Tilanne ennallaan

Lapin Ryhmä

Tilanteessa ei oleellisia muutoksia

Kotiseutu

Pommituksen kohteena vain Oulu. 12 tulipaloa syttyi, 2 sairaalaa vaurioitui ja 2 haavoittui.








 
Päämajan sisäinen katsaus (referoituna):

IV AK:n tilanne mielenkiintoinen. Vihollisen huolto katkennut maateitse. Vihollisen päävoimat pysyvät sitkeästi kylmää ja nälkää kärsien Kitelän Ruokojärven - Jerhinmäen linjalla ja lukuisina osastoina Lemetin - Uomaan maastossa. Saartorengas kiristyy. Harvoja murtautumisyrityksiä. He puolustautuvat ikään kuin paikoilleen naulittuina. Hitaasti pesäke pesäkkeeltä suomalaiset selvittävät sitä.

Venäläisten apuvoimat hyökkäävät Pitkässärannassa, Uomaalla ja Kollaanjoella, vieläpä Ryhmä Talvelaa vastaan Aittojoella. Hyökkäysyritykset ovat irrallisia, pataljoonan - korkeintaan rykmentin voimin tehtyjä. Salmin suunnassa suuri vihollisvoima hajaantunut erämaihin eikä vaikuta tilanteeseen.

Voi odottaa, että muutaman päivän kuluttua taistelut tällä suunnalla ratkeavat suomalaisten voitoksi. Tuntuu kuitenkin siltä, että tähän sotatoimeen, jolla on kauaskantoinen merkitys, olisi voitu lisätäkin suomalaisvoimia nopeamman ratkaisun aikaansaamiseksi.

(ei allekirjoitusta)
 
22.1.

II AK

Tykistötuli tavallista vilkkaampana päävastarinta-asemaan 4.D:n lohkolla ja koko 3.D:n siivelle. Merkin maastossa torjuttiin vihollisen hyökkäysyritys, samaten Muolaanjärven jäitse, josta yritti myös 2 hyökkäysvaunua.

III AK

Tykistötulta Taipaleen lohkolla. Vihollistiedustelu suuntautuu Taipaleenjoen suun maastoon.

IV AK

Maksimansaari vallattu. Koirinojalla hajotettu vihollisosasto. Vihollisella 53 kaatunutta. Pienestä Kelivaarasta murtautunut 100 miehen osasto tuhottu. Kitilän pysäkin maastoa puhdistetaan.

Lemetissä tilanne ennallaan. Uomaalla vihollishyökkäys torjuttu.

Kollaalla kova tykkituli ja hyökkäys. Torjuttiin.

Ryhmä Talvela

Kivijärvellä merkkejä vihollisen aktiivisuudesta. Aittojoella lentopommi osui tykistökorsuun, 14 kaatunutta. Aittojokisillan maastossa jv.hyökkäys torjuttu. Läntisen Viitavaaran pohjoispuolella vihollinen painostaa etelän suuntaan. Vastaiskuin heitetty Hautalampien eteläpuolelle. Vegarusjärven eteläpäässä vihollishyökkäys vaivoin torjuttu.

It ampui alas kaksi konetta.

Pohjoisella kaistalla Potkelniemi vallattu takaisin viholliselta.

P-SR

Tilanne ennallaan.

Lapin Ryhmä

Pommituksia, ei uutta.

Ilmatoiminta

Vihollisen ilmatoiminta kohdistuu erityisesti päävastarinta-aseman maastoon. It ampui alas kolme viholliskonetta.

Sortavalaa pommitettu ankarasti.

Kotiseudulla pommitettu Raumaa, Turun seutua ja Taivalkoskea. Ammuttu alas 7 viholliskonetta.
 
Muuta:

21.D liitetään kenttäarmeijaan ja määrätään keskitettäväksi (pääosin Kahvenitsaan ja Pyhäjärvi - Laatokka).

1899 syntyneet sotapalveluksen suorittaneet määrätään palvelukseen. Annetaan käsky valvontavirastoille ja sotapoliisille tarkistaa, että kaikki ovat noudattaneet käskyä.

Saapuu ehdotus vallattujen panssarivaunujen käytöstä (Ps.P:n komentaja).
 
Viimeksi muokattu:
23.1.

II AK

Kiivasta tulta Summassa. Läheteen lohkolla vihollishyökkäys torjuttiin. Yksi vihollispartio tuhottiin Muolaanjärvellä.

III AK

Taipaleessa tykkitulta. Vankitiedot kertovat suurempaa hyökkäystä suunniteltavan.

IV AK

Hyökkäyksemme Mursulasta Haukkaselän suuntaan alkanut. Kitelän pysäkki vallattu ja sen eteläpuolen tukikohdat joelle saakka meillä. Hyökkäys Lemetti läntistä vastaan kestänyt koko päivän. Tarkemmat tiedot puuttuvat, mutta mm. 7 h-vaunua tuhottu.

Kollaalla taas raju vihollishyökkäys radan eteläpuolella torjuttiin klo 19 mennessä. Vihollistappiot kahdessa päivässä n. 1000 kaatunutta.

Koirinojan lohkolla viholinen yritti vallata saaret. Lyötiin takaisin. Vihollinen vetäytyy Pitkärannan suuntaan.

Ryhmä Talvela

Eteläkaistalla vastahyökkäyksemme pysähtynyt. Tappiot huomattavat, mm. majuri Leimu kaatunut.

Vegarusjärvellä vihollinen työntynyt n. 4 km länteen, missä Sissi P 2 on vaivoin onnistunut pidättämään sen etenemistä.

Pohjoiskaistalla rauhallista.

P-SR

Viholisen ilmatoiminta vilkasta.

Lapin Ryhmä

Viholisen ilmatoiminta vilkasta. Märkäjärvellä ilmataistelu. Ruotsalaiskone putosi vihollisalueelle.


Ilmavoimat

Hävttäjämme tuhosivat 4-5 viholliskonetta jäätukikohtaan Rieskjärvellä. Suomussalmella ammuttiin yksi viholliskone.
 
24.1.

Kannas

Lumipyryä, melko rauhallista. Laimeaa tykistötoimintaa.

21.D:n osia saapunut Selitsanrantaan.

IV AK

Vihollinen vetäytyy jään kautta kohti Pitkärantaa. Sen ensimmäinen rivistö tuhottiin mlemminpuolisella tulella Maksimansaaren ja Toikkasenkylän väliin. Yöllä vihollinen pääsi Putkisaaren eteläkärkeen ja aloitti aamulla hyökkäyksen saarten valtamiseksi. Hyökkäys torjuttiin. Vihollisella kovat tappiot. Putkisaari puhdistettiin päivällä vihollisesta.

Kollaanjoella laaja vihollishyökkäys alkoi klo 18.

Ryhmä Talvela

Vihollinen hyökkää Vegarusjärven ja Salmijärven välissä. Aittojoen tien suunnassa se pureutuu länsipuoliseen maastoon. Keskustassa vihollinen pääsi pataljoonalla päävastarinta-aseman sisään Karsikkolammella pyrkien etelän suuntaan. Pohjoisessa vihollinen hyökkää koillisesta ja kaakosta Sissi P 2:n asemia vastaan pyrkien saartamaan.

Tilanne näytti keskipäivällä vakavalta, mutta erittäin vaikeiden taistelujen jälkeen asemat on onnistuttu pitämään Aittosillalla ja Karsikkolammen maastossa vastaiskulla. Sissi P 2 joutui vetäytymään Arttemisen rajakankaan länspuolella virtaavan puron länsipuolelle. Taistelujen ankaruudesta kertovat sissipataljoonan tappiot 45 kaatunutta ja 34 haavoittunutta.

P-SR

Sissi- ja partiotoimintaa. Saatu kiinni kaksi lentokoneesta laskettua vakoilijaa.

Lapin Ryhmä

Ei uutta. Kuolajärvellä vihollinen pommitti omia majoituspaikkojaan.

Kotiseutu

Ilmatoiminta vähäistä.
 
25.1.

Kannas

Vihollisen tykkituli kohdistuu eniten Summan kylän ja Kyyrölän alueelle sekä Vuokselannniemen - Laatokan suunnalla Taipaleen lohkolle.

IV AK

Koirinojan lohkolla vihollinen valtasi osittain Putkisaaren 500 miehellä ja hyökkää nyt Petäjäsaarta vastaan. Maksimansaari, Petäjäsaari, Pansionsaari ja Vuoratsu edelleen hallussamme ja kolonnia tuhottu jäälle. Moteista murtautunut yksi 87 miehen osasto tuhotttiin.

Kollaalla vihollishyökkäys lyöty takaisin.

Ryhmä Talvela

Vihollinen edennyt yön aikana Särkijärven kohdalla pääsemättä kuitenkaan Tolvajärvi - Ägläjärvi -tielle. Särkijärven kapeikkoon pesiytynyt viholliskomppania lyötiin hajalle. Siltä jäi 30 kaatunutta. Hietajärven koillispuolella ainakin komppanian vahvuinen vihollinen pääsi tielle, mutta lyötiin hajalle. Se menetti 40-50 miestä.

Uusia pienehköjä joukkoja näyttää pyrkivän tielle. Toiminta niitä vastaan jatkuu.

P-SR

Partiotoimintaa.

Lapin Ryhmä

Kuusamossa venäläisillä hyviä hiihtäjiä. Partiokahakoita.

Ilmatoiminta vähäistä
 
Muuta: 23. divisioona määrätään keskitettäväksi IV AK:n avuksi.

Kyse on kenttäarmeijan perustamisen jälkeen ylijääneestä henkilöstöstä (Keski-Suomen, Savon ja Karjalan sotilaspiireistä) perustettu ryhmä, alkuaan 3. täydennysdivisioona. Kalustopulan vuoksi sen kohdalla ei päästy määrävahvuuksiin. Se kuitenkin helmikuussa vapautti neljää mottia vahtineen 12. divisioonan rintamasta reserviin, kunnes Kannaksen tilanne muutti järjestelyt vielä kerran.
 
Back
Top