Jarmo Huhtanen HS
2:00 | Päivitetty 8:00
KARJALANKANNAKSELTA kuuluu kummia.
Venäjän valtio on kaikessa hiljaisuudessa suojellut suomalaisten aikoinaan Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta rakentaman Mannerheim-linjan.
Asiasta päättäneen Leningradin hallintopiirin kulttuurikomitean mielestä talvisodan legendaarinen puolustuslinja on venäläisille historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeä. Niinpä se on luokiteltu Venäjän federaation kulttuuriperinnöksi.
KARJALANKANNAKSEN poikki kulkevasta puolustuslinjasta on suojeltu tässä vaiheessa 62 kohdetta, jotka sijaitsevat Viipurin piirin alueella. Suojelukohteet sisältävät erilaisia linnoitteita ja muita Mannerheim-linjan jäänteitä.
Suojeltujen kohteiden joukossa ovat tunnetuimpien säilyneiden puolustuslaitteiden jäännökset, kuten kuuluisa Miljoonalinnake ja Summan kylän alueen bunkkerit.
Kummallista on myös se, että suojelupäätös on tehty jo huhtikuussa 2019, mutta se on jäänyt suomalaisille ja venäläisille lähes tuntemattomaksi. Yksi syy Venäjällä lienee se, että Leningradin hallintopiirin alueella on kymmeniätuhansia suojeltuja kohteita, joiden joukkoon Mannerheim-linja hukkuu helposti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
MITÄ Mannerheim-linjan suojelupäätös tarkoittaa käytännössä?
”Päätös tarkoittaa, että Venäjän valtio tunnustaa, että ne ovat historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeitä kohteita ja että ne ovat Venäjän valtion suojelun alla. Eli jos joku yrittää sahata esimerkiksi raudoituksia pois tai jotain vastaavaa, niin siitä voi tulla kaksi vuotta vankeutta”, sanoo suojelua ajanut
Bair Irincheev.
”Kohteiden tuhoaminen tai vaurioittaminen on rikos, ja valtiolla on velvollisuus suojella niitä.”
Mannerheim-linjan suojelu onkin ollut käytännössä yhden miehen eli Bair Irincheevin projekti.
Irincheev on venäläinen sotahistoriaa harrastava monitoimimies, joka on kirjoittanut kirjoja sotahistoriasta ja omistaa yksityisen sotahistoriallisen museon Viipurissa.
HS kertoi Irincheevin suunnitelmista ensimmäisen kerran vuonna 2018. Tuolloin ei vielä kovin moni ainakaan Suomessa uskonut suojeluhakemukseen tai sen läpimenoon.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
IRINCHEEV on laatinut itse suojelupäätöksessä olevan noin 270-sivuisen liitteen, jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi kuvien ja koordinaattien kera kaikki suojellut 62 kohdetta. Kyseessä on ollut iso urakka.
Mannerheim-linjan suojelua on toivottu jo yli kymmenen vuotta. Venäläiset viranomaiset oli vaikea saada kiinnostumaan hankkeesta.
”Aluksi he eivät halunneet edes keskustella, että Mannerheim-linja olisi suojeltava kohde, koska ne ovat suomalaisia bunkkereita eikä venäläisiä. Heillä oli se pelko, että [venäläinen] yleisö syyttää heitä suomalaisten ylistämisestä”, Irincheev sanoo.
”Jouduin aika paljon keskustelemaan heidän kanssaan, että täällä ovat taistelleet molemmat osapuolet ja monta venäläistä nimitettiin täällä Neuvostoliiton sankariksi ja että se pitää joka tapauksessa säilyttää, koska se on ainutlaatuinen taistelukenttä.”
Talvisodan taistelupaikat kiinnostivat jatkosodan aikana ulkomaita myöten. Kuvassa ruotsalaisia Summassa vuonna 1942.KUVA: SA-KUVA
IRINCHEEV on kuitenkin yhä huolissaan Mannerheim-linjan kohtalosta. Syynä on Venäjän taloudellinen tilanne, joka on ajanut ihmisiä rautavarkaisiin.
”Virallisesti se on suojeltu, mutta siellä käy vandaaleja. Kun Venäjän talouden tilanne pahenee, niin joillakin on todella vähän rahaa ja sieltä ruvetaan irrottamaan raudoituksia pois.”
Irincheevin mukaan erityisesti Mannerheim-linjan länsipäässä olevat Inkilä 3-, 4- ja 6 -bunkkerit ovat viime aikoina kärsineet rautavarkaista paljon. Ne ovat osittain säilyneitä 2–3 konekiväärin bunkkereita.
Mannerheim-linjan suojellut kohteet ovat laajalla alalla pitkin Karjalankannasta, joten niiden vartioiminen on käytännössä mahdotonta.
”Sinne voi laittaa varoituskylttejä, ettei saa tuhota tai koskea, mutta paljonko ne oikeasti tehoavat, se on eri kysymys.”
Pataljoonan komentajan korsun jäänteet Mannerheim-linjalta. Kuva on otettu syyskuun lopussa vuonna 1941.KUVA: SA-KUVA
IRINCHEEVIN omistamalla Karjalankannaksen sotamuseolla on oma ryhmänsä Venäjällä suositussa sosiaalisessa mediassa VK:ssa. Yli 12 000 jäsenestä on siivilöitynyt noin tusinan ihmisen erittäin aktiivinen sotahistorian harrastajien joukko, joka talkoilla kunnostaa ja raivaa Mannerheim-linjan puolustuslaitteita.
Viime kesänä ryhmä kaivoi eräästä Summankylän tuhotusta bunkkerista esille suomalaisen sankarivainajan jäänteet. Painavien betonilohkareiden takia työssä jouduttiin käyttämään kaivinkonetta.
”Se on hyvin tunnettu ja surullinen tarina. Kun bunkkeri sortui, sinne jäi Jalkaväkirykmentti 15:n alikersantti
Ernest Daniel Pohjola Hattulasta. Häneltä jäi kaksi lasta. Jostain syystä häntä ei kaivettu esiin jatkosodan aikana”, kertoo Irincheev.
”Tarkoitus oli vain löytää hänet ja lähettää kotiin Hattulaan. Emme ole vielä löytäneet hänen kihlasormustaan emmekä tuntolevyä. Pitää vielä käydä läpi kaikki kivet ja hiekka bunkkerin raunioissa.”
IRINCHEEVIN talkooryhmä suunnittelee parhaillaan suhteellisen hyvin säilyneen Summankylän SK 2 -bunkkerin entisöimistä matkailukäyttöön. Viime kesänä bunkkerista löytyi vielä ihmisen luita.
”Kun raivasimme SK 2:n maanalaisia osia, sieltä hiekasta löytyi yllättäen sankarivainaja. Siitä ei ollut mitään tietoja arkistolähteissä”, sanoo Irincheev.
”Bunkkerissa oli iso hiekkakasa sisällä. Ajattelimme raivata sen pois, että näyttäisi paremmalta. Yhtäkkiä sieltä rupesi tulemaan esiin aika paljon luita.”
Jäänteiden joukosta ei ole löytynyt tuntolevyjä, suomalaisen asepuvun nappeja tai muita tunnistamista helpottavia esineitä.
Suomalainen Jalkaväkirykmentti 7 taisteli bunkkerin alueella kiivaasti helmikuun alussa vuonna 1940. Irincheev päättelee, että koska kyseessä oli konekivääribunkkeri, sen sisällä oli konekiväärimiehiä.
Hän onkin löytänyt tietoja kahdesta taistelussa kaatuneesta ja kadonneesta konekiväärikomppaniaan kuuluneesta suomalaisesta.
”On todennäköistä, että se on toinen näistä kahdesta. Katsoin, että molemmat olivat Vammalasta ja että he eivät olleet naimisissa. He olivat 25 ja 26 vuotta vanhoja.”
Summankylän SK 2 bunkkerin ampuma- ja tähystysaukkoja.KUVA: BAIR IRINCHEEV
TALKOORYHMÄN löytämät sotilaiden jäännökset on tarkoitus lähettää Suomeen heti kun koronaviruspandemia hellittää. Epidemiatilanne Venäjällä on paha, ja Irincheev sanoo itsekin sairastaneensa virustaudin.
Tiedot löydetyistä vainajista on kuitenkin jo lähetetty Suomeen Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle, joka huolehtii kentälle jääneiden sankarivainajien siirrosta.
Vapaaehtoiset suomalaiset ja venäläiset etsijät ovat kolmen viime vuosikymmenen aikana
löytäneet ja palauttaneet Suomeen noin 1 200 sotilaan jäännökset. Se on noin kymmenen prosenttia kaikista sodissa kadonneista.
IRINCHEEVIN ryhmällä on suunnitelmia Mannerheim-linjan hyödyntämisestä matkailukäytössä.
He aikovat kunnostaa Summankylän parhaiten säilyneen SK 2 -bunkkerin matkailukohteeksi samaan tapaan kuin Suomessa on kunnostettu Salpalinjaa.
Irincheev kertoo myös käyneensä katsomassa mallia Krimin Sevastopolissa olevasta paljon suuremmasta 35. rannikkopatterin museosta. Saksalaiset ja venäläiset taistelivat verisesti kyseisen linnakkeen hallinnasta toisen maailmansodan aikana.
Kuva on SK 2 -bunkkerin eli Terttu-bunkkerin sisältä.KUVA: BAIR IRINCHEEV
”SK 2 oli todella kovien taistelujen kohde. Venäläiset räjäyttivät sen viisi kertaa ja käyttivät todella isoja panoksia. Siellä on isoja reikiä seinissä, mutta maanalainen osa on suurin piirtein ehjä”, Irincheev kuvaa.
SK 2 tunnetaan myös lempinimellä Terttu.
”Se on todella ainutlaatuinen kohde koko Mannerheim-linjalla. Se on paremmin säilynyt kuin esimerkiksi Miljoonalinnake.”
Miljoonalinnake eli SJ 5 oli yksi suurimpia suomalaisia linnoituksia. Nimi juontuu sen suurista rakennuskustannuksista.
Matkailukohteeksi SK 2 sopii sikälikin, että siitä käydyt taistelut on hyvin dokumentoitu sekä Suomessa että Venäjällä.
Ote Mannerheim-linjan bunkkereiden suojelupäätöksestä. Se sisältää muun muassa SK 2 -bunkkerin, joka kulki lempinimellä Terttu.KUVA: JARMO HUHTANEN / HS
BUNKKERIALUEEN kunnostaminen vaatii kuitenkin usean vuoden työn. Ensimmäinen ongelma on se, että bunkkerin omistajuus on epäselvä.
Irincheev yrittää saada kunnan ottamaan sen omistukseensa, jotta se voitaisiin vuokrata ja restauroida ja sinne voitaisiin vetää sähköt.
”Kunnilla ei ole ylimääräistä rahaa, kukaan ei halua ottaa vastuulleen rauniota, josta pitää huolehtia. Se on näin aina Venäjällä, että kunnilla on vähän rahaa ja siitä tulee ylimääräistä työtä niille. Ei ole resursseja eikä ymmärrystä paikan historiasta.”
Irincheevin visiossa Summankylään rakennetaan muistoalue, jossa on turistibusseille pysäköintialue ja matkailijoille kesäkahvila, ulkovessa, luontopolkuja ja kyltityksiä, joissa kerrotaan alueen historiasta.
Edessä on myös bunkkerin restaurointityö. Tavoite on selvitä kaikesta mahdollisimman edullisesti. Apuna ovat Irincheevin talkoolaiset.
”He tulevat aina. He viihtyvät tuollaisessa toiminnassa. Kun juodaan kahvit tai teet nuotiolla siellä SK-kakkosella, siellä on todella mukavia keskusteluja”, Irincheev sanoo.
Ensimmäiset infotaulut on tarkoitus asettaa paikalleen jo ehkä keväällä. Niissä kerrotaan taisteluista suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.
”Meidän työmme tässä vaiheessa on nostaa tietoisuutta, miksi se on tärkeää ja miksi se pitäisi säilyttää ja kehittää käyntikohteeksi.”
Sisäkuvaa SK 2 -bunkkerista, jota suunnitellaan kunnostettavaksi.KUVA: BAIR IRINCHEEV
MYÖS suomalaiset arkeologit ovat kiinnostuneet Mannerheim-linjan tutkimisesta. Tarkoituksena on ollut muun muassa tutkia, kuinka paljon vahinkoa niin sanotut mustat kaivajat ovat saaneet taisteluasemassa aikaan.
Mustilla kaivajilla tarkoitetaan metallinetsimillä varustettuja harrastajia, jotka etsivät raunioista sotaromua.
Arkeologi
Oula Seitsosen vetämässä
Mannerheim-linjan arkeologiaa -hankkeessa piti viime kesänäkin suorittaa kenttätöitä, mutta koronavirusepidemian vuoksi niitä on pitänyt lykätä. Hankkeessa on kuitenkin jo kartoitettu linjan linnoitteita ja asetettu niitä kartalle.
Alla on hankkeessa kerättyjen tietojen pohjalta tehty interaktiivinen kartta linnoitteista.
IRINCHEEVIN suojelu-urakka ei ole vielä ohi. Osa suomalaisen puolustuslinjan bunkkereista on Käkisalmen piirissä. Niistä pitää tehdä erillinen suojeluesitys.
”Onneksi niitä on paljon vähemmän. Luulen, että Käkisalmen alueelta tulee ehkä 30 kohdetta”, hän sanoo.
Esimerkiksi
Yrjö Jylhänkin kuuluisaksi tekemien Taipaleenjoen taistelujen puolustuslaitteet ovat tuhoutuneet.
”Ei ole suojeltavaa paitsi suomalainen sankarihauta, joka on muutenkin jo suojeltu.”
Räjäytetty bunkkeri Summassa vuonna 1941. Kuvassa on suomalaisia ja venäläisiä sotilaita.KUVA: SA-KUVA
Fakta
Talvisodan pääpuolustuslinja
■ Suomalaiset torjuivat neuvostojoukkojen hyökkäykset Mannerheim-linjalla noin kahden kuukauden ajan.
■ Linja murtui helmikuun puolivälissä 1940.
■ Linja oli noin 140 kilometriä pitkä. Sen takana olivat kaksi muuta linjaa eli Väliasema ja Taka-asema.
■ Linjalla oli noin 600 konekivääripesäkettä ja -korsua, noin 800 majoituskorsua ja yli 200 betonista kestolinnoitetta.
Aiheeseen liittyvää
Venäjä on suojelemassa talvisodan Mannerheim-linjaa hävitykseltä – bunkkereissa luetaan nyt Yrjö Jylhän Kiirastulta venäjäksi
4.11.2018 18:34
Arkeologit tutkivat ”mustien kaivajien” ryöstelyn tuhoja Mannerheim-linjalla – Kuuluisan taisteluaseman jäännökset haluttaisiin suojella
22.9.2018 7:03
Suomalaisten torjuntavoitto Kannaksella vuonna 1944 on myytti, väittää venäläiskirjailija
29.10.2016 13:34
Kahdeksan panssarivaunua vuorokaudessa tuhonnut Mannerheim-ristin ritari on yhä kadoksissa – Ryhmä Taipale tuo sodissa kaatuneet kotiin
21.5.2017 13:54
Olen pyöritellyt tätä teemaa jonkin aikaa ja omasta mielestäni hoksannut, että alivoimainen SA teki jättiläissuorituksen Talvisodassa. Ei sitä selitä pelkästään se, että Tuhatsevski ja kumppanit joutuivat niskalaukausfanaatikkojen kynsiin. NL kohtasi sitkeän ja varsin taiten johdetun ja toteutetun puolustuksen. Eritoten Kainuun ja Laatokan pohjoispuolen taistelualueilla puna-armeija sai opelia.
Ei ollut kokemuspohjaa suurimittaisista hyökkäysoperaatioista. Ja uskallan väittää, että sama näkyi kesällä ja syksyllä 1941 jatkosodan hyökkäysvaiheen suurina miestappioina.
