Talvisota

Ammuttiin niitä maanpettureiksi katsottuja talvisodassakin, mutta vähemmän ja mentiin melko tarkasti lakikirjan mukaan. Kuten ylipäänsä tuomioissa tuolloin.

Jatkosodan aikaan tapahtui sitten jo vähän erilaisia juttuja, kuten Pekurisen tapaus. Se on ruma juttu. Wuolijokea minä vähän ihmettelen, että miksei ammuttu, mutta varmaan se ulkopoliittinen tilanne ratkaisi. Muihin teloitettuihin verrattuna - valitettavasti.

Norjalaiset ihmettelee sitäkin, että miksi suomalaiset ei tykkää puna-armeijasta, vaikka ne vapautti Pohjois-Norjan saksalaisvalloittajasta. No se on vähälahjaisille sallittua.
Joo, Kirkkoniemi (Kirkenes) oli Itävallan pääkaupungin lisäksi yksiä harvoja mestoja, joista puna-armeija vetäytyi omasta aloitteestaan. Eri vuosikymmen tietty jälkimmäisessä tapauksessa, ja noin 6kk taisi olla Pohjois-Norjan miehitystä.

Itsenäisen Suomen maa-alueen miehitys pohjoisessa, Kalastajasaarennossa ja Liinahamarin satamassa, jatkuu valitettavasti vielä tänä päivänäkin. Mitä voisimmekaan saada aikaiseksi siellä, jää varmaan ikuisesti nähtäväksi.

Enemmän kuin kumpikaan vanha rajanaapuri lännessä tai idässä, se on varma.

Vaarini isobroidi Juhani kaatui Kalastajasaarennossa 1941.

Jos joku ei satu tietämään... vähän kommunistisen oloinen wiki-entry, mutta kun en ole itse käynyt.

Vaitolahdessa oli Suomen pohjoisin kansakoulu, joka sijaitsi vain muutaman sadan metrin päässä rajasta samassa rakennuksessa rajavartioston kanssa.

 
Viimeksi muokattu:
Lainaan Joulunaluksen kunniaksi erästä suomalaista kirjoittajaa, jolla oli vankka sotilastausta:

puna-armeijalla oli epäonni vuonna -39 hyökätä nimenomaan Suomen kimppuun. Se sai vastaansa suomalaisen armeijan suomalaisella maaperällä. Ja koki "odottamattomia" vaikeuksia offensiivissaan ja tappiot olivat hirmuiset, aikataulut kusivat reilusti ja suurpoliittisen tilanteen saranakohdassa riskinottovara oli käytetty loppuun.

Saksalaiset tekivät johtopäätöksen, että puna-armeija on ihan susi. Mutta eivät ottaneet huomioon sitä, ylimielisyydessään, että puna-armeijan koettelemukset johtuivatkin Suomen Armeijasta enemmän kuin puna-armeijan kyvyttömyydestä.

Tämä lainaus ei ole sanatarkka, mutta ajatus on oikein ilmaistu. On ihan mahdollista, että kaikessa vaatimattomuudessamme ja haluttomuudessa esiintyä oikeassa arvossamme olemme tyytyneet myötäkaakattamaan siinä hengessä, jonka mukaan puna-armeija oli mitä oli koska koska ja koska. Ja tavallaan vähätelty sitä, että puna-armeija törmäsi Suomen inhoittavaan kansanarmeijaan.

Minkään tuolloisen odotuksen tai järjenhivenen mukaan Suomen ei pitänyt kestää 105 päivää. Kestipä vain pirulainen ja maatakin menetettiin noin kuudennes, ainoastaan. Kun Stalinin tavoite oli 100 prosenttia, niin onnistuminen oli melkoisen heikko.
 
Lainaan Joulunaluksen kunniaksi erästä suomalaista kirjoittajaa, jolla oli vankka sotilastausta:

puna-armeijalla oli epäonni vuonna -39 hyökätä nimenomaan Suomen kimppuun. Se sai vastaansa suomalaisen armeijan suomalaisella maaperällä. Ja koki "odottamattomia" vaikeuksia offensiivissaan ja tappiot olivat hirmuiset, aikataulut kusivat reilusti ja suurpoliittisen tilanteen saranakohdassa riskinottovara oli käytetty loppuun.

Saksalaiset tekivät johtopäätöksen, että puna-armeija on ihan susi. Mutta eivät ottaneet huomioon sitä, ylimielisyydessään, että puna-armeijan koettelemukset johtuivatkin Suomen Armeijasta enemmän kuin puna-armeijan kyvyttömyydestä.

Tämä lainaus ei ole sanatarkka, mutta ajatus on oikein ilmaistu. On ihan mahdollista, että kaikessa vaatimattomuudessamme ja haluttomuudessa esiintyä oikeassa arvossamme olemme tyytyneet myötäkaakattamaan siinä hengessä, jonka mukaan puna-armeija oli mitä oli koska koska ja koska. Ja tavallaan vähätelty sitä, että puna-armeija törmäsi Suomen inhoittavaan kansanarmeijaan.

Minkään tuolloisen odotuksen tai järjenhivenen mukaan Suomen ei pitänyt kestää 105 päivää. Kestipä vain pirulainen ja maatakin menetettiin noin kuudennes, ainoastaan. Kun Stalinin tavoite oli 100 prosenttia, niin onnistuminen oli melkoisen heikko.

Aihe on puhkikäsitelty, mutta menköön. Eiköhän tässä ollut kyse molemmista: Suomella oli odotettua parempi kyky laittaa kampoihin numeerisesti ylivoimaista vihollista vastaan ja rajan toisella puolella homma piiputti, vaikka paperilla kaiken piti mennä parissa viikossa näytöstyyliin. Wikipedian Talvisota-artikkelissa on toki lueteltu molempien osapuolten vahvuudet ja heikkoudet. Olisiko puna-armeijan mollaaminen ja vähättely peruja Raatteentieltä, jossa kesäkamppeissa taapertaneen 44. divisioonan paraatimarssi on vieläkin tauolla. Tuossa yksittäisessä taistelussa kiteytyy kaikki se mikä puna-armeijassa oli tuolloin pielessä.

Ja tämäkin näkökulma on varsin moneen kertaan todettu: kesäaikaan sodittu "talvisota" olisi ollut aivan toinen tarina.
 
Aihe on puhkikäsitelty, mutta menköön. Eiköhän tässä ollut kyse molemmista

Ymmärrän hyvin, että hartiani eivät riitä historian uudelleen kirjoittamiseen, eikä se ole yrityksenikään. :) Olen pyöritellyt tätä teemaa jonkin aikaa ja omasta mielestäni hoksannut, että alivoimainen SA teki jättiläissuorituksen Talvisodassa. Ei sitä selitä pelkästään se, että Tuhatsevski ja kumppanit joutuivat niskalaukausfanaatikkojen kynsiin. NL kohtasi sitkeän ja varsin taiten johdetun ja toteutetun puolustuksen. Eritoten Kainuun ja Laatokan pohjoispuolen taistelualueilla puna-armeija sai opelia.

Minusta tuntuu, että olemme olleet luvalla sanoen liiankin vaatimattomia ja varoneet korostamasta omaa vahvuuttamme. Mikään numeerinen artikkeliluokka ei ollut ns. kunnossa, kun vastassa oli suurvalta-armeija. Ja silti vaan homma venyi NLn kannalta liian pitkälle.
 
Lainaan Joulunaluksen kunniaksi erästä suomalaista kirjoittajaa, jolla oli vankka sotilastausta:

puna-armeijalla oli epäonni vuonna -39 hyökätä nimenomaan Suomen kimppuun. Se sai vastaansa suomalaisen armeijan suomalaisella maaperällä. Ja koki "odottamattomia" vaikeuksia offensiivissaan ja tappiot olivat hirmuiset, aikataulut kusivat reilusti ja suurpoliittisen tilanteen saranakohdassa riskinottovara oli käytetty loppuun.

Saksalaiset tekivät johtopäätöksen, että puna-armeija on ihan susi. Mutta eivät ottaneet huomioon sitä, ylimielisyydessään, että puna-armeijan koettelemukset johtuivatkin Suomen Armeijasta enemmän kuin puna-armeijan kyvyttömyydestä.

Tämä lainaus ei ole sanatarkka, mutta ajatus on oikein ilmaistu. On ihan mahdollista, että kaikessa vaatimattomuudessamme ja haluttomuudessa esiintyä oikeassa arvossamme olemme tyytyneet myötäkaakattamaan siinä hengessä, jonka mukaan puna-armeija oli mitä oli koska koska ja koska. Ja tavallaan vähätelty sitä, että puna-armeija törmäsi Suomen inhoittavaan kansanarmeijaan.

Minkään tuolloisen odotuksen tai järjenhivenen mukaan Suomen ei pitänyt kestää 105 päivää. Kestipä vain pirulainen ja maatakin menetettiin noin kuudennes, ainoastaan. Kun Stalinin tavoite oli 100 prosenttia, niin onnistuminen oli melkoisen heikko.

Monta syytä varmasti on, kuten monet täällä kirjoittavatkin.

Yksi syy on mielestäni myös se, että Talvisodassa kohtasivat asevelvollisuusarmeijan vahvuus ja heikkous.

Asevelvollisuusarmeijan voi mielestäni nähdä olevan psykologisesti vahva puolustuksessa ja heikko hyökkäyksessä. Kuli, joka taistelee oman mökkinsä puolesta omaa motivaation taistella, kun taas kuli, joka on tuotu mökistään hyökkäämään toisen mökkiin ei ole ollenkaan yhtä motivoitunut taistelemaan. Se oli yksi syy, miksi suomen kulit taistelivat raivokkaasti, vaikka paperilla toivoa ei ollut.

NL:n kulit eivät olleet innostuneita suomen valloituksesta, mutta samat kulit taistelivat monesti viimeiseen asti hampaat irvessä toivottomassakin tilanteessa Saksaa vastaan. Tämä puoli jäi kokonaan Saksalaisilta huomioimatta. Vaikka historiasta olisi voinut jotain oppia tuoltakin puolelta.
 
Olisiko puna-armeijan mollaaminen ja vähättely peruja Raatteentieltä, jossa kesäkamppeissa taapertaneen 44. divisioonan paraatimarssi on vieläkin tauolla. Tuossa yksittäisessä taistelussa kiteytyy kaikki se mikä puna-armeijassa oli tuolloin pielessä.
Ei ollut menestyksekäs siinä naapurissa Kuhmossa toiminut 54. divisioonakaan, vaikka sen luulisi olleen niissä metsäoloissa kuin kotonaan, se kun koostui Karjalan ja Muurmannin alueen miehistä. Ei sentään täysin tuhoutunut, mutta jokin siinäkin pahasti mätti.
 
Ei ollut menestyksekäs siinä naapurissa Kuhmossa toiminut 54. divisioonakaan, vaikka sen luulisi olleen niissä metsäoloissa kuin kotonaan, se kun koostui Karjalan ja Muurmannin alueen miehistä. Ei sentään täysin tuhoutunut, mutta jokin siinäkin pahasti mätti.

Absoluuttinen sitoutuminen tiehen ja teihin. Kapea kusiränni tukkoon ja ongelmat alkoivat. Todennäköisesti olematon tilannetieto komentotasolla, jonka niskassa olivat kategoriset käskyt, joista poikkeaminen ei tullut kyseeseen.

Ja toisaalta. Jos Suomella olisi ollut käytössä voimakas tykistö, suomalaiset olisivat toimineet eri taktiikalla, hyvin todennäköisesti. Ja olisiko menestys ollut yhtä hyvä sitten....tiedä sitä.

Kategorisia olivat Suomenkin puolustussuunnitelmat. -30-luvun suunnitelmat tähtäsivät siihen, että jos sota syttyy, niin Suomi valtaa heti Repolan, noin aluksi. Tuulijärven tasa piti hiihtää jo ensi päivänä omaan haltuun. Koska mitään mahdollisuutta motorisoituun sotaan ei tuolla ollut. No olipa kuitenkin.

Omakin suunnittelu oli jotain Heimosotien aikaista pohinaa, joka ei vastannut minkäänlaista todellisuutta enää -39. Kyllä ne selväpäisimmät komentajat tajusivat mikä on homman nimi. Mutta perussuunnittelu oli takuulla tasoa, jota voi katsella suu suitsienrenkaina.
 
Kyllä jos meikäläisiä olisi ollut ollut etulinjassa mieslukumääräisesti tuplat, niin olisi paikoitelleen sankarivainajiakin. Sen verran sakeasti on ollut vanjan lähettämää metallia sen eri muodoissa ilmassa.
Jotain positiivistä siinäkin ettei siellä ollut ukkoja kuin merenmutaa, jos näin voi ajatella...
 
Absoluuttinen sitoutuminen tiehen ja teihin. Kapea kusiränni tukkoon ja ongelmat alkoivat. Todennäköisesti olematon tilannetieto komentotasolla, jonka niskassa olivat kategoriset käskyt, joista poikkeaminen ei tullut kyseeseen.

Ja toisaalta. Jos Suomella olisi ollut käytössä voimakas tykistö, suomalaiset olisivat toimineet eri taktiikalla, hyvin todennäköisesti. Ja olisiko menestys ollut yhtä hyvä sitten....tiedä sitä.

Kategorisia olivat Suomenkin puolustussuunnitelmat. -30-luvun suunnitelmat tähtäsivät siihen, että jos sota syttyy, niin Suomi valtaa heti Repolan, noin aluksi. Tuulijärven tasa piti hiihtää jo ensi päivänä omaan haltuun. Koska mitään mahdollisuutta motorisoituun sotaan ei tuolla ollut. No olipa kuitenkin.

Omakin suunnittelu oli jotain Heimosotien aikaista pohinaa, joka ei vastannut minkäänlaista todellisuutta enää -39. Kyllä ne selväpäisimmät komentajat tajusivat mikä on homman nimi. Mutta perussuunnittelu oli takuulla tasoa, jota voi katsella suu suitsienrenkaina.

Tosiaan, lähtökohtaisesti puolustussuunnittelussa ennen talvisotaa korostettiin hyökkäyksellisyyttä ja aloitteellisuutta. VK-suunnitelmat olivat lennokkaita ja sotatoimet tuli siirtää nopeasti Neuvostoliiton puolelle. Ja sitten kun tässä valossa katsotaan mitenkä hyvin meni mm. joulukuun 39 "hölmön tölväys" Kannaksella. :unsure: Ei ollut kokemuspohjaa suurimittaisista hyökkäysoperaatioista. Ja uskallan väittää, että sama näkyi kesällä ja syksyllä 1941 jatkosodan hyökkäysvaiheen suurina miestappioina.
 
Pieni kysymys tähän näln. Minkälainen merkitys Stalinin puhdistuksilla lopulta oli Talvisotaan? Yleensähän sanotaan, että hän tapatti merkittävän osan parhaasta upseeristostaan ja siksikin Suomen operaatio meni heiltä aluksi päin persettä. Mutta jos heitä ei olisi teloitettu, miten paljon se olisi arvionne mukaan vaikuttanut Talvisotaan?
Stalinin puhdistuksia on tarjottu syyksi, miksi Talvisota meni kuin meni. Entäpä jos kuitenkin se meni kuten meni, koska näin Stalin itse sen halusi menevän.

Hitler oli juuri hämmästyttänyt maailman lyömällä Puolan salamasodassa, jossa motorisoidut joukot useina kiiloina murskasivat armottomasti vastarinnan siellä missä sitä esiintyi. Tässä valossa Leningradin sotilaspiirin alkuperäinen suunnitelma lyödä Suomen armeija Kannalksella ja tunkeutua sisä-Suomeen ei kerta kaikkiaan kelvannut.

Ei Suomi vastarintaan kykene, se oli sivuseikka, pääasia oli motorisoitujen joukkojen näyttävä vyöryminen useasta eri suunnasta läpi Suomen. Siksi ne neljä, viisi kiilaa: Kannas, Laatokan kannas, Suomussalmi, Salla, Petsamo. Voitokas Puna-armeija pirstoisi Suomen vähintään yhtä upealla operaatiolla kuin Hitler Puolan.

Samoin Leningradin sotilaspiiri halusi aikaa operaatiolle kaksi, kolme kuukautta. Vielä mitä, sanoi Stalin, ja kertoi aikaa operaatiolle olevan 12 päivää. Tämän mukaan mentiin, kirjaimellisesti soitellen sotaan, soittokunnat mukana, paitsi että ei tämä mikään sota olisi. Baltian maat miehitettiin läpimarssilla, niin myös kohta Suomikin. Katkera työväestö ottaa sankarit hurraten vastaan.

Stalin ei siis edes kuvitellut lähtevänsä sotaan. Vaan propagandanäytökseen. Logistiikka sen mukainen. Parin viikon propagandanäytös, sitten kohti seuraavia voittoja. Kun tsuhna laittoikin tiukasti vastaan, niin paluu alkuperäiseen Leningradin sotilaspiirin suunnitelmaan, keskitys Kannakselle, ja reilussa kuukaudessa valkosuomalaiset bandiitit olivatkin tukevasti köysissä, ja tie sisä-Suomeen käytännössä jo auki. Mutta kello pelasti.

Oli siinä sivussa puhdistuksillakin osansa, mutta liekö ollut SE syy. Tämä on mielestäni vähintäänkin katsomisen arvoinen luento Talvisodan sysistä ja sepistä:

 
Viimeksi muokattu:
Ei ollut menestyksekäs siinä naapurissa Kuhmossa toiminut 54. divisioonakaan, vaikka sen luulisi olleen niissä metsäoloissa kuin kotonaan, se kun koostui Karjalan ja Muurmannin alueen miehistä. Ei sentään täysin tuhoutunut, mutta jokin siinäkin pahasti mätti.
Aika moni suomalainen ammattisotahistorioitsija, esimerkiksi Pasi Tuunainen pitää 54. Divisioonaa yhtenä parhaista ellei parhaana neuvostodivisioonana talvisodassa. Kannattaa katsoa, mitä tapahtui silloin sodan alussa, ennen Vuokon ja kumppaneiden saapumista. Ei se huonosti mennyt.
Silloin tuli pysähtymiskäsky 9.A:lta ja 44.D:n piti ratkaista koko Kainuun tilanne. Onneksi Vinogradovista ei ollut ratkaisijaksi. Sitten tulikin määräys puolustukseen ryhmittymisestä, eikä se mennyt ajan doktriinien mukaan mitenkään huonosti.
 
Tosiaan, lähtökohtaisesti puolustussuunnittelussa ennen talvisotaa korostettiin hyökkäyksellisyyttä ja aloitteellisuutta. VK-suunnitelmat olivat lennokkaita ja sotatoimet tuli siirtää nopeasti Neuvostoliiton puolelle. Ja sitten kun tässä valossa katsotaan mitenkä hyvin meni mm. joulukuun 39 "hölmön tölväys" Kannaksella. :unsure: Ei ollut kokemuspohjaa suurimittaisista hyökkäysoperaatioista. Ja uskallan väittää, että sama näkyi kesällä ja syksyllä 1941 jatkosodan hyökkäysvaiheen suurina miestappioina.
Olisiko kuitenkin ollut ”jääkärien perintö”.
Taktiikka oli tuttu jo ensimmäisestä maailmansodasta ja puna-armeija tunnettiin, koska olihan punakaartit lyöty vuonna 1918.



Tätä perintöä jatkettiin 1941.
Silloin oli kuitenkin käytävä salamasotaa, saksan esimerkin mukaan.
Piti saada karjalasta korpea ja Pietarista pari kirkkoa.
Vaikka ei ollut panssareita, ilmavoimia, kunnollista kuljetuskalustoa jne.:facepalm:

Ei tullut halvaksi tuokaan.
1944 osattiin jo käyttää, sitä mitä oli.
Vaikka olikin jätetty lukematta liittolaisen kokemukset. :whistle:
Nyt oli jopa panssarintorjunta aseita, mutta ne unohdettiin jakaa joukoille. (y)
 
Aika moni suomalainen ammattisotahistorioitsija, esimerkiksi Pasi Tuunainen pitää 54. Divisioonaa yhtenä parhaista ellei parhaana neuvostodivisioonana talvisodassa. Kannattaa katsoa, mitä tapahtui silloin sodan alussa, ennen Vuokon ja kumppaneiden saapumista. Ei se huonosti mennyt.
Silloin tuli pysähtymiskäsky 9.A:lta ja 44.D:n piti ratkaista koko Kainuun tilanne. Onneksi Vinogradovista ei ollut ratkaisijaksi. Sitten tulikin määräys puolustukseen ryhmittymisestä, eikä se mennyt ajan doktriinien mukaan mitenkään huonosti.
Kyllähän samankaltaisesta tilanteesta itsensä löytäneet 44. ja 54. divisioona toimivat hyvin eri tavoin. 54. levittäytyi, linnoittautui, taisteli, ja marssi sodan päätyttyä takaisin rajan taakse.
 
Kyllähän samankaltaisesta tilanteesta itsensä löytäneet 44. ja 54. divisioona toimivat hyvin eri tavoin. 54. levittäytyi, linnoittautui, taisteli, ja marssi sodan päätyttyä takaisin rajan taakse.
54.D totteli määräyksiä, eli ryhmittyi puolustukseen, kun käsky kävi. Se muutti ryhmityksensä ja linnoittautui. Huonossa kunnossa se oli sodan päättyessä, mutta ei tuhoutunut. Etenkin talvisodan alussa se käytti maastoa taitavasti hyväkseen, sekä tietysti myös mittaamatonta ylivoimaansa (divisioona vs. pataljoona). Divisioonan ei pitänytkään (joulukuun alussa päivitetyn suunnitelman mukaan) liikkua mihinkään, ennen kuin Suomussalmen suunnasta kohdistuisi uhka Kajaaniin ja Kuhmon suunnan selustayhteyksiin.

44.D ei totellut määräyksiään, eli ei hyökännyt Suomussalmen kirkonkylästä taistelevan Siilasvuon osaston niskaan, vaan odotti taistelun ratkeamista mitään tekemättä Raatteentien varrella. Tämä ratkaisi taistelut suomalaisten hyväksi Kainuussa. Siilasvuonkin osasto oli äärimmäisen haavoittuvainen ja Raatteentietä tulppasi vähän ajankohdasta riippuen komppania-pataljoona. Mutta radiotiedustelun avulla oltiin selvillä Vinogradovin asenteesta ja siksi miehitys uskallettiin pitää vähäisenä ja tietysti osa käytettiin myös häirintään, jolloin lisättiin Vinogradovin pelokkuutta ja passiivisuutta. 44.D:n passiivisuuden turvin taistelu kirkonkylästä oli mahdollista ratkaista, samasta syystä Raatteentien taistelu oli niin yksipuolinen (mutta kannattaa huomata, että kauimmaiset motitukset eivät onnistuneet suunnitellusti) ja 54.D:n tuhomaista Kuhmossa voitiin yrittää.

163.D odotti kirkonkylässä 44.D:n hyökkäystä (toimi alasimena vasaraa varten), määräysten mukaisesti miesvoimaansa säästäen. Kun sitten 44.D ei tehnyt mitään ja suomalaisten hyökkäys Hulkonniemeen onnistui, 163.D vetäytyi Juntusrannalle käskyn mukaan. Sekin oli monesti suomalaisten mainitsemaa paremmassa kunnossa, mutta oli tietenkin ottanut reilusti osumaakin. Etenkin Kuusamontielle viivytykseen jäänyt osa kärsi sitten erittäin raskaita tappioita. Kuitenkin se sodan alun koukkaus divisioonan PÄÄVOIMILLA Juntusrannan kautta on suorastaan nerokas sotatoimi ja yllätti suomalaiset totaalisesti. Osasto Kyander (ja sittemmin Osasto Kari) olisi voinut jäädä saarroksiin Raatteen suuntaan, ellei Kari olisi uskaltanut tehdä oikeita johtopäätöksiä ja vetäytyä Niskanselän taakse. Elävä voima olisi varmaankin pääosin pelastautunut, mutta vähäinenkin kalusto olisi pitänyt jättää ja moraali olisi varmasti kärsinyt pahoin.

Suomalaisten joukkojen urhoollisuutta ja kyvykkyyttä ei missään nimessä pidä vähätellä, mutta se vastapuolikin kannattaa aina muistaa.
 
Kuuluisa kuva väritettynä (JHLcolorizing). Vaikka ei aito olekaan, välittää tunnelmat 81 vuoden takaa todella elävänä.

Kestääkö Kollaa?
Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan!

:salut:



EqATJQEXUAAAFAX
 

Viimeinen torjuntavoitto​

Venäjän valtio on suojellut kaikessa hiljaisuudessa talvisodan legendaarisen Mannerheim-linjan.
Suojelu oli yhden sotahistorian harrastajan kovan työn tulos.

a8e9478c365147289915a96f5dbf6a31.jpg

Historian elävöittämistä pitkään harrastanut Bair Irincheev Summankylän SK 16 -majoitusbunkkerin edessä vuonna 2007. Bunkkeri toimi talvisodassa myös pataljoonan komentopaikkana.KUVA: CARL GEUST

Jarmo Huhtanen HS
2:00 | Päivitetty 8:00
KARJALANKANNAKSELTA kuuluu kummia.

Venäjän valtio on kaikessa hiljaisuudessa suojellut suomalaisten aikoinaan Neuvostoliiton hyökkäyksen varalta rakentaman Mannerheim-linjan.


Asiasta päättäneen Leningradin hallintopiirin kulttuurikomitean mielestä talvisodan legendaarinen puolustuslinja on venäläisille historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeä. Niinpä se on luokiteltu Venäjän federaation kulttuuriperinnöksi.

0f278aa7dd8f46868906ef68a3b55ccb.svg

KARJALANKANNAKSEN poikki kulkevasta puolustuslinjasta on suojeltu tässä vaiheessa 62 kohdetta, jotka sijaitsevat Viipurin piirin alueella. Suojelukohteet sisältävät erilaisia linnoitteita ja muita Mannerheim-linjan jäänteitä.

Suojeltujen kohteiden joukossa ovat tunnetuimpien säilyneiden puolustuslaitteiden jäännökset, kuten kuuluisa Miljoonalinnake ja Summan kylän alueen bunkkerit.


Kummallista on myös se, että suojelupäätös on tehty jo huhtikuussa 2019, mutta se on jäänyt suomalaisille ja venäläisille lähes tuntemattomaksi. Yksi syy Venäjällä lienee se, että Leningradin hallintopiirin alueella on kymmeniätuhansia suojeltuja kohteita, joiden joukkoon Mannerheim-linja hukkuu helposti.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
MITÄ Mannerheim-linjan suojelupäätös tarkoittaa käytännössä?

”Päätös tarkoittaa, että Venäjän valtio tunnustaa, että ne ovat historiallisesti ja kulttuurisesti tärkeitä kohteita ja että ne ovat Venäjän valtion suojelun alla. Eli jos joku yrittää sahata esimerkiksi raudoituksia pois tai jotain vastaavaa, niin siitä voi tulla kaksi vuotta vankeutta”, sanoo suojelua ajanut Bair Irincheev.


”Kohteiden tuhoaminen tai vaurioittaminen on rikos, ja valtiolla on velvollisuus suojella niitä.”


Mannerheim-linjan suojelu onkin ollut käytännössä yhden miehen eli Bair Irincheevin projekti.


Irincheev on venäläinen sotahistoriaa harrastava monitoimimies, joka on kirjoittanut kirjoja sotahistoriasta ja omistaa yksityisen sotahistoriallisen museon Viipurissa.


HS kertoi Irincheevin suunnitelmista ensimmäisen kerran vuonna 2018. Tuolloin ei vielä kovin moni ainakaan Suomessa uskonut suojeluhakemukseen tai sen läpimenoon.

MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)

MAINOS PÄÄTTYY
IRINCHEEV on laatinut itse suojelupäätöksessä olevan noin 270-sivuisen liitteen, jossa käydään yksityiskohtaisesti läpi kuvien ja koordinaattien kera kaikki suojellut 62 kohdetta. Kyseessä on ollut iso urakka.

Mannerheim-linjan suojelua on toivottu jo yli kymmenen vuotta. Venäläiset viranomaiset oli vaikea saada kiinnostumaan hankkeesta.


”Aluksi he eivät halunneet edes keskustella, että Mannerheim-linja olisi suojeltava kohde, koska ne ovat suomalaisia bunkkereita eikä venäläisiä. Heillä oli se pelko, että [venäläinen] yleisö syyttää heitä suomalaisten ylistämisestä”, Irincheev sanoo.


”Jouduin aika paljon keskustelemaan heidän kanssaan, että täällä ovat taistelleet molemmat osapuolet ja monta venäläistä nimitettiin täällä Neuvostoliiton sankariksi ja että se pitää joka tapauksessa säilyttää, koska se on ainutlaatuinen taistelukenttä.”

Talvisodan taistelupaikat kiinnostivat jatkosodan aikana ulkomaita myöten. Kuvassa ruotsalaisia Summassa vuonna 1942.

Talvisodan taistelupaikat kiinnostivat jatkosodan aikana ulkomaita myöten. Kuvassa ruotsalaisia Summassa vuonna 1942.KUVA: SA-KUVA
IRINCHEEV on kuitenkin yhä huolissaan Mannerheim-linjan kohtalosta. Syynä on Venäjän taloudellinen tilanne, joka on ajanut ihmisiä rautavarkaisiin.

”Virallisesti se on suojeltu, mutta siellä käy vandaaleja. Kun Venäjän talouden tilanne pahenee, niin joillakin on todella vähän rahaa ja sieltä ruvetaan irrottamaan raudoituksia pois.”

Irincheevin mukaan erityisesti Mannerheim-linjan länsipäässä olevat Inkilä 3-, 4- ja 6 -bunkkerit ovat viime aikoina kärsineet rautavarkaista paljon. Ne ovat osittain säilyneitä 2–3 konekiväärin bunkkereita.


Mannerheim-linjan suojellut kohteet ovat laajalla alalla pitkin Karjalankannasta, joten niiden vartioiminen on käytännössä mahdotonta.


”Sinne voi laittaa varoituskylttejä, ettei saa tuhota tai koskea, mutta paljonko ne oikeasti tehoavat, se on eri kysymys.”

Pataljoonan komentajan korsun jäänteet Mannerheim-linjalta. Kuva on otettu syyskuun lopussa vuonna 1941.

Pataljoonan komentajan korsun jäänteet Mannerheim-linjalta. Kuva on otettu syyskuun lopussa vuonna 1941.KUVA: SA-KUVA
IRINCHEEVIN omistamalla Karjalankannaksen sotamuseolla on oma ryhmänsä Venäjällä suositussa sosiaalisessa mediassa VK:ssa. Yli 12 000 jäsenestä on siivilöitynyt noin tusinan ihmisen erittäin aktiivinen sotahistorian harrastajien joukko, joka talkoilla kunnostaa ja raivaa Mannerheim-linjan puolustuslaitteita.

Viime kesänä ryhmä kaivoi eräästä Summankylän tuhotusta bunkkerista esille suomalaisen sankarivainajan jäänteet. Painavien betonilohkareiden takia työssä jouduttiin käyttämään kaivinkonetta.

”Se on hyvin tunnettu ja surullinen tarina. Kun bunkkeri sortui, sinne jäi Jalkaväkirykmentti 15:n alikersantti Ernest Daniel Pohjola Hattulasta. Häneltä jäi kaksi lasta. Jostain syystä häntä ei kaivettu esiin jatkosodan aikana”, kertoo Irincheev.


”Tarkoitus oli vain löytää hänet ja lähettää kotiin Hattulaan. Emme ole vielä löytäneet hänen kihlasormustaan emmekä tuntolevyä. Pitää vielä käydä läpi kaikki kivet ja hiekka bunkkerin raunioissa.”


IRINCHEEVIN talkooryhmä suunnittelee parhaillaan suhteellisen hyvin säilyneen Summankylän SK 2 -bunkkerin entisöimistä matkailukäyttöön. Viime kesänä bunkkerista löytyi vielä ihmisen luita.

”Kun raivasimme SK 2:n maanalaisia osia, sieltä hiekasta löytyi yllättäen sankarivainaja. Siitä ei ollut mitään tietoja arkistolähteissä”, sanoo Irincheev.


”Bunkkerissa oli iso hiekkakasa sisällä. Ajattelimme raivata sen pois, että näyttäisi paremmalta. Yhtäkkiä sieltä rupesi tulemaan esiin aika paljon luita.”


Jäänteiden joukosta ei ole löytynyt tuntolevyjä, suomalaisen asepuvun nappeja tai muita tunnistamista helpottavia esineitä.


Suomalainen Jalkaväkirykmentti 7 taisteli bunkkerin alueella kiivaasti helmikuun alussa vuonna 1940. Irincheev päättelee, että koska kyseessä oli konekivääribunkkeri, sen sisällä oli konekiväärimiehiä.


Hän onkin löytänyt tietoja kahdesta taistelussa kaatuneesta ja kadonneesta konekiväärikomppaniaan kuuluneesta suomalaisesta.


”On todennäköistä, että se on toinen näistä kahdesta. Katsoin, että molemmat olivat Vammalasta ja että he eivät olleet naimisissa. He olivat 25 ja 26 vuotta vanhoja.”

Summankylän SK 2 bunkkerin ampuma- ja tähystysaukkoja.

Summankylän SK 2 bunkkerin ampuma- ja tähystysaukkoja.KUVA: BAIR IRINCHEEV
TALKOORYHMÄN löytämät sotilaiden jäännökset on tarkoitus lähettää Suomeen heti kun koronaviruspandemia hellittää. Epidemiatilanne Venäjällä on paha, ja Irincheev sanoo itsekin sairastaneensa virustaudin.

Tiedot löydetyistä vainajista on kuitenkin jo lähetetty Suomeen Sotavainajien muiston vaalimisyhdistykselle, joka huolehtii kentälle jääneiden sankarivainajien siirrosta.

Vapaaehtoiset suomalaiset ja venäläiset etsijät ovat kolmen viime vuosikymmenen aikana löytäneet ja palauttaneet Suomeen noin 1 200 sotilaan jäännökset. Se on noin kymmenen prosenttia kaikista sodissa kadonneista.


IRINCHEEVIN ryhmällä on suunnitelmia Mannerheim-linjan hyödyntämisestä matkailukäytössä.

He aikovat kunnostaa Summankylän parhaiten säilyneen SK 2 -bunkkerin matkailukohteeksi samaan tapaan kuin Suomessa on kunnostettu Salpalinjaa.


Irincheev kertoo myös käyneensä katsomassa mallia Krimin Sevastopolissa olevasta paljon suuremmasta 35. rannikkopatterin museosta. Saksalaiset ja venäläiset taistelivat verisesti kyseisen linnakkeen hallinnasta toisen maailmansodan aikana.

Kuva on SK 2 -bunkkerin eli Terttu-bunkkerin sisältä.

Kuva on SK 2 -bunkkerin eli Terttu-bunkkerin sisältä.KUVA: BAIR IRINCHEEV
”SK 2 oli todella kovien taistelujen kohde. Venäläiset räjäyttivät sen viisi kertaa ja käyttivät todella isoja panoksia. Siellä on isoja reikiä seinissä, mutta maanalainen osa on suurin piirtein ehjä”, Irincheev kuvaa.

SK 2 tunnetaan myös lempinimellä Terttu.

”Se on todella ainutlaatuinen kohde koko Mannerheim-linjalla. Se on paremmin säilynyt kuin esimerkiksi Miljoonalinnake.”


Miljoonalinnake eli SJ 5 oli yksi suurimpia suomalaisia linnoituksia. Nimi juontuu sen suurista rakennuskustannuksista.


Matkailukohteeksi SK 2 sopii sikälikin, että siitä käydyt taistelut on hyvin dokumentoitu sekä Suomessa että Venäjällä.

Ote Mannerheim-linjan bunkkereiden suojelupäätöksestä. Se sisältää muun muassa SK 2 -bunkkerin, joka kulki lempinimellä Terttu.

Ote Mannerheim-linjan bunkkereiden suojelupäätöksestä. Se sisältää muun muassa SK 2 -bunkkerin, joka kulki lempinimellä Terttu.KUVA: JARMO HUHTANEN / HS
BUNKKERIALUEEN kunnostaminen vaatii kuitenkin usean vuoden työn. Ensimmäinen ongelma on se, että bunkkerin omistajuus on epäselvä.

Irincheev yrittää saada kunnan ottamaan sen omistukseensa, jotta se voitaisiin vuokrata ja restauroida ja sinne voitaisiin vetää sähköt.

”Kunnilla ei ole ylimääräistä rahaa, kukaan ei halua ottaa vastuulleen rauniota, josta pitää huolehtia. Se on näin aina Venäjällä, että kunnilla on vähän rahaa ja siitä tulee ylimääräistä työtä niille. Ei ole resursseja eikä ymmärrystä paikan historiasta.”


Irincheevin visiossa Summankylään rakennetaan muistoalue, jossa on turistibusseille pysäköintialue ja matkailijoille kesäkahvila, ulkovessa, luontopolkuja ja kyltityksiä, joissa kerrotaan alueen historiasta.


Edessä on myös bunkkerin restaurointityö. Tavoite on selvitä kaikesta mahdollisimman edullisesti. Apuna ovat Irincheevin talkoolaiset.


”He tulevat aina. He viihtyvät tuollaisessa toiminnassa. Kun juodaan kahvit tai teet nuotiolla siellä SK-kakkosella, siellä on todella mukavia keskusteluja”, Irincheev sanoo.


Ensimmäiset infotaulut on tarkoitus asettaa paikalleen jo ehkä keväällä. Niissä kerrotaan taisteluista suomeksi, englanniksi ja venäjäksi.


”Meidän työmme tässä vaiheessa on nostaa tietoisuutta, miksi se on tärkeää ja miksi se pitäisi säilyttää ja kehittää käyntikohteeksi.”

Sisäkuvaa SK 2 -bunkkerista, jota suunnitellaan kunnostettavaksi.

Sisäkuvaa SK 2 -bunkkerista, jota suunnitellaan kunnostettavaksi.KUVA: BAIR IRINCHEEV
MYÖS suomalaiset arkeologit ovat kiinnostuneet Mannerheim-linjan tutkimisesta. Tarkoituksena on ollut muun muassa tutkia, kuinka paljon vahinkoa niin sanotut mustat kaivajat ovat saaneet taisteluasemassa aikaan.

Mustilla kaivajilla tarkoitetaan metallinetsimillä varustettuja harrastajia, jotka etsivät raunioista sotaromua.

Arkeologi Oula Seitsosen vetämässä Mannerheim-linjan arkeologiaa -hankkeessa piti viime kesänäkin suorittaa kenttätöitä, mutta koronavirusepidemian vuoksi niitä on pitänyt lykätä. Hankkeessa on kuitenkin jo kartoitettu linjan linnoitteita ja asetettu niitä kartalle.


Alla on hankkeessa kerättyjen tietojen pohjalta tehty interaktiivinen kartta linnoitteista.


IRINCHEEVIN suojelu-urakka ei ole vielä ohi. Osa suomalaisen puolustuslinjan bunkkereista on Käkisalmen piirissä. Niistä pitää tehdä erillinen suojeluesitys.

”Onneksi niitä on paljon vähemmän. Luulen, että Käkisalmen alueelta tulee ehkä 30 kohdetta”, hän sanoo.


Esimerkiksi Yrjö Jylhänkin kuuluisaksi tekemien Taipaleenjoen taistelujen puolustuslaitteet ovat tuhoutuneet.

”Ei ole suojeltavaa paitsi suomalainen sankarihauta, joka on muutenkin jo suojeltu.”

Räjäytetty bunkkeri Summassa vuonna 1941. Kuvassa on suomalaisia ja venäläisiä sotilaita.

Räjäytetty bunkkeri Summassa vuonna 1941. Kuvassa on suomalaisia ja venäläisiä sotilaita.KUVA: SA-KUVA
Fakta

Talvisodan pääpuolustuslinja​

■ Suomalaiset torjuivat neuvostojoukkojen hyökkäykset Mannerheim-linjalla noin kahden kuukauden ajan.
■ Linja murtui helmikuun puolivälissä 1940.
■ Linja oli noin 140 kilometriä pitkä. Sen takana olivat kaksi muuta linjaa eli Väliasema ja Taka-asema.
■ Linjalla oli noin 600 konekivääripesäkettä ja -korsua, noin 800 majoituskorsua ja yli 200 betonista kestolinnoitetta.

Aiheeseen liittyvää​

Venäjä on suojelemassa talvisodan Mannerheim-linjaa hävitykseltä – bunkkereissa luetaan nyt Yrjö Jylhän Kiirastulta venäjäksi​

4.11.2018 18:34

Arkeologit tutkivat ”mustien kaivajien” ryöstelyn tuhoja Mannerheim-linjalla – Kuuluisan taisteluaseman jäännökset haluttaisiin suojella​

22.9.2018 7:03

Suomalaisten torjuntavoitto Kannaksella vuonna 1944 on myytti, väittää venäläiskirjailija​

29.10.2016 13:34

Kahdeksan panssarivaunua vuorokaudessa tuhonnut Mannerheim-ristin ritari on yhä kadoksissa – Ryhmä Taipale tuo sodissa kaatuneet kotiin​

21.5.2017 13:54






 
Back
Top