Tarkka-ampujan peruskivääri

Tässä vaiheessa ei vielä saa. Eiköhän vuoden sisällä ilmesty vasurikin, yleensä Sako sen touhuaa jonkun aikaa lanseerauksen jälkeen.

Ton tukin voi periaatteessa kasata ihan ristiin, eli takatukki hunterista ja etutukki precisionista tai päinvastoin.

Itse panin merkille, että tuo on käytännössä "Take-Down" -kivääri. Eli pitäisi mennä varsin lyhyeeseen pakettiin. Voisi olla ihan kätevä ominaisuus tarkka-ampujalle.
 
Itse panin merkille, että tuo on käytännössä "Take-Down" -kivääri. Eli pitäisi mennä varsin lyhyeeseen pakettiin. Voisi olla ihan kätevä ominaisuus tarkka-ampujalle.
Jep, niin on.
lukko on pitkälti samankaltainen kuin TRG22/42/M10. Isoimpana erona materiaali joka on rosteria.
 
2390€ näyttäs olevan camo cerakote versio.
En ole ehtinyt aseeseen perehtyä kuin hyvin nopeasti Sakon mainoksen kautta, mutta hinta vaikuttaa kilpailukykyiseltä, mainoksen perusteella kuvittelin hintaa korkeammaksi.
Ihan mielenkiintoinen kivääri, eikä Sako useinkaan ihan sutta ja sekundaa ole ulos työntänyt.
 
Itse panin merkille, että tuo on käytännössä "Take-Down" -kivääri. Eli pitäisi mennä varsin lyhyeeseen pakettiin. Voisi olla ihan kätevä ominaisuus tarkka-ampujalle.

Onko take-down parempi kuin modulaarinen työväline? Täyspitkä menee sinne kantokassiin taikka laatikkoon sellaisenaan taikka osina. Itse näen että taittuva perä on parempi kuin take-down. Sitä parempana modulaarinen välineen taikka täyspitkän.
 
Onko take-down parempi kuin modulaarinen työväline? Täyspitkä menee sinne kantokassiin taikka laatikkoon sellaisenaan taikka osina. Itse näen että taittuva perä on parempi kuin take-down. Sitä parempana modulaarinen välineen taikka täyspitkän.

Tuo on sinällään ihan paikkansapitävää, mutta jos halutaan kuljettaa asetta siten, että TA ei välttämättä erotu joukosta varustuksensa takia, niin take-down voi olla parempi. Taittoperä (sivulle taittuva) kun vaatii paksumman repun tms. Take-down voidaan kuljettaa useammassa osassa.
 
Uusi kaliibereja jenkeille.
Erikoinen valinta tuo Barrett MRAD, miksiköhän eivät hankkineet lisää Remigton MSR:iä (Mk 21 Precision Sniper Rifle), jotka olivat voittaneet aiemman US Armyn ja USSOCOM:in hankintakilpailun (PSR), jossa tuo Barrett MRAD oli myös tarjolla? Liekö Barrett kahvittanut sopivia upseereita riittävästi? PSR-hankintakilpailussa MRAD ei päässyt edes kahden parhaan joukkoon, toiseksi siinä nimittäin tuli Sakon TRG M10.

Pidän myös erikoisena tuota valintaa, että se korvaa vanhat .50 cal Barrett M82:t (M107 asevoimien nimikkeellä). Ei kai kuitenkaan .338 Norma Magnum (joka on jotakuinkin .338 Lapua Magnumin tehoinen) sentään ole ihan samoihin käyttötarkoituksiin yhtä sopiva?

Mutta kai tuon ovat jotkut minua viisaammat miettineet.
 
0,02$

Mun käsitys Remington MSR:stä satunnaisten nettilukemisten perusteella on, että se on susihuono, käyttäjät eivät pidä siitä ja että Remington katkaisi aikalailla heti kättelyssä koko aseen jatkovalmistuksen ja tuotetuen. Valikoitumiseen taisi vaikuttaa vahvasti hinta.

M107:n korvaamisesta arvelisin, ettei sen kaltaista asetta enää koeta tarvittavan. Henkilömaaleja on paljon kätevämpää ampua tarkemmalla ja köykäisemmällä kaliiberilla, pidemmillekin etäisyyksille. Optiikkakin on kehittynyt spottaamisen helpottamiseksi. Antimateriaali- roolistakin voisi kuvitella, ettei sitä enää tarvita. Kaikenlaiset Scud Hunterit voivat hoitaa hommansa nykyään helpommin, kuin ronttaamalla mukana 15kg kivääriä.
 

Aiesopimus kotimaisten kiväärien tuotekehityksestä
Puolustusvoimien logistiikkalaitos 25.5.2020 11.23
TIEDOTE

Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja Sako Oy ovat solmineet aiesopimuksen kiväärituoteperheen tuotekehitystyöstä ja kiväärijärjestelmän hankinnan valmistelusta. Kiväärijärjestelmä sisältää kaksi erilaista järjestelmäkonfiguraatiota, jotka ovat tarkkuuskivääri tarkka-ampujan käyttöön ja itselataava kivääri ryhmän tukiampujan käyttöön.

Kahden taistelijan tarkka-ampujapartio tuliasemassa naamiovarusteissa


Aiesopimus liittyy tarkka-ampujien suorituskyvyn pitkäjänteiseen kehittämiseen Puolustusvoimissa.
Yhteistyön tavoitteena on kehittää Puolustusvoimien antamien suorituskykyvaatimusten mukainen uusi tarkkuuskivääri ja tukiampujan kivääri sekä tuottaa näille hankintavalmius. Aseissa yhdistyvät parantunut suorituskyky, huoltovarmuus ja kustannustehokkuus.
Kiväärituoteperheen kehitystyöhön on mahdollista liittyä myöhemmin myös muita maita.
Aiesopimus allekirjoitettiin Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen esikunnassa Tampereella 25.5.2020.
 
AR-10 jollain Suomimausteella?

Tarkemmat tarkka-ampujille ja loput tulitukeen?
 
Viimeksi muokattu:
Eiköhän jostain löydy vielä Mosinin aihioita joiden ympärille tämä voidaan edullisesti rakentaa.

En nyt vielä vaipuisi alakuloon. Tehtaan nurkista on varmaan löytynyt jämäerä vanhaa T3:a (ei T3x), jotka myydään sopuhintaan puolustusvoimille.
 
Back
Top