Tiitisen lista

Olen sellaista skenaariota väännellyt joskus, että entäpäs jos listalla on ihmisiä, joiden -työhommat- eivät olekaan vielä loppuneet? Vakoiluun ym. on aina liittynyt myös kiristäminen. Entäs jos listalla on myös nimiä, jotka palvelevat uutta Isäntää, joka ei välttis olekaan Kreml? Saattaapa listalla olla myös nimiä, jotka palvelivat ensisijassa Suomea.....

Mä luulen, että osa näistä nimistä on edelleen toiminnassa, mutta Isäntä vaihtui.

Selittäis muuten aika paljon tästä showsta, vai mitä? SUPOsta on muuten viitattu jo vuosia sitten, että -yhteistyökumppanit vaativat- salaamaan osan niistä tiedoista, joita Suomi sai. Miksi ihmeessä vaativat, jos informantit olivat jo kuopattuja. Nou, on täysin mahdollista, että -tiedonantajat- :cool: vaativat salaamaan ne henkilöt, jotka ovat edelleen tai olivat tuolloin aktiivisia.

Tämä skenaario selittäisi myös paljon siitä kohutusta sopasta kahden veljeksen osalta. Jälkeenpäin katsottuna tämä -sekaannus- oli suorastaan hellyttävän lapsellista touhoilua. Mutta entäs, jos veljekset tai veljes oli edelleen aktiivinen? Aivan.

Paino sanalla kiristäminen. Amerikoissa on kerrottu avoimesti kuinka entisiä itä-blokille duunia tehneitä kiristettiin Neukun kaaduttua palvelemaan uutta Isäntää.
SUPO on viitannut tuohon ulkoiseen salauspyyntöön, mutta hämärästi muistelen, että ulkomailta on tullut toisenkinlaista viestiä, eli että listan nimet olivat jossain toisaalla välillä ihan saatavissa olevaa tietoa. Siis Tiitisen-listan osalta.

Ja edelleen tuo Stasi-yhteistyö on pientä KGB-toimintaan verrattuna. Tai jos kenraalitason miehet julkisuudessa puhuvat miten Amerikkaan on tietoja välitetty ihan roppakaupalla.
 
Tätä nyt on puitu vuodesta toiseen, mutta miksi luulette, että Supo ei suostu listaa julkaisemaan? Nähdäkseni vaihtoehtoja on:
...
  • muu mikä?

Listalla on pienien tekijöiden nimiä ja pienet tekijät roikottavat isoja tekijöitä löysässä hirressä. Jos pikkutekijöiden nimiä aletaan tiputtelemaan, he puhuvat suunsa puhtaaksi tai jopa esittävät konkreettisia todisteita isommista.

Oma arvio on se, että suomettuminen on ollut laajempaa ja syvempää, mitä kansalle kehdataan kertoa. Siksi myöskin kaikki totuuskomissio tms selvitysvaateet torpataan aina ja ehdottomasti.
 
Oma arvio on se, että suomettuminen on ollut laajempaa ja syvempää, mitä kansalle kehdataan kertoa.
Mikä siis on sinun käsitys suomettuneisuudesta?
Minun käsitys on että oltiin niinkin syvällä että käytännössä Neuvostoliiton jäsenvaltio olematta virallisesti, kun ne poliitikot ravasivat Moskovassa saamassa ohjeita millaista politiikkaa ajaa.
 
Pitkälti olen samaa mieltä.

- Suvereenisuuden kaventuminen, kansainvälisillä areenoilla tehtiin päätöksiä NL:n etujen mukaan -> Suomi ei kertaakaan YK:ssa äänestänyt NL:n linjasta poikkeavasti
- Päätöksenteon alisteisuus Kremlille -> Kuka henkilö ja mikä puolue on sopiva hallitusvastuuseen, NL:n jakamat "poliittiset sertifikaatit"
- Päätöksenteossa NL:n vaikutus kansallisissa asioissa, tehtiinkö päätöksiä NL:n vai suomen etujen mukaan?

Ja ehkä kaikkein synkin, hävettävin ja kiusallisin osuus:

- Yksittäisten poliitikkojen ja virkamiesten omaehtoinen hakeutuminen NL:n ohjaukseen ja kollaboraattoriksi -> Faustilainen sopimus
- Puolueiden hakeutuminen omaehtoisesti NL:n ohjaukseen edellämainitulla tavalla
- Kuinka laajaa ja syvää yksittäisten poliitikkojen ja virkamiesten vapaaehtoisesti tekemä yhteistyö oli?

Nämä kolme viimeistä ovat ehkä niitä mitä halutaan eniten salata. Kolmea ensimmäistä pystyy maan tapaan selittelemään "ajan hengellä ja välttämättömyydellä".
 
Viimeksi muokattu:
Alpo Rusin mukaan tässä suomalaisia Stasi-nimiä.

Nimi Stasi-listalla tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että henkilön yhteys Itä-Saksan turvallisuuspalveluun on ollut syystä tai toisesta niin kiinnostava, että suomalaistutkijat ja/tai -viranomaiset ovat halunneet tutustua heitä koskeviin dokumentteihin lähemmin. Merkittävällä osalla yhteistyö lienee ollutkin melkoisen syvällistä, mistä kertoo useampien KGB:n ja itäsaksalaisten suoranaisesti värväämien henkilöiden mukanaolo listalla. Toisaalta osan kontakti on saattanut olla löysempi ja perustua pikemminkin keskusteluyhteyden ylläpitämiseen kuin tehtävien vastaanottamiseen. Raja näiden kahden välillä ei ole kuitenkaan aina selkeästi vedettävissä.

Nykyhetken kannalta keskeisin ongelma liittyy siihen, että Stasin tiedusteluasema koordinoi läheisesti toimintaansa Neuvostoliiton KGB:n kanssa. Näin ollen myös Venäjä saattaa kyetä edelleen käyttämään hyväksi itäsaksalaisten kautta muodostettuja riippuvuussuhteita.
 
Ihan mielenkiintoinen lista, mutta eikö nämä nimet ole olleet jo aikaisemmin esillä?

Tämä on mielenkiintoisin osuus:
"Emme halua suomalaisten repivän toisiaan kappaleiksi"

Mielestäni julkistuksen ajoitus on kaikkea muuta kuin hyvä Nato-jäsenyys päätöksen valmistelun alla, toimittaja Virkki on somessa muutenkin kuin kisamoottori, täysillä kierroksilla, rajoittaja epäkunnossa.
 
Olipas kovia nimiä, jos lista pitää paikkansa. Odotin kyllä enemmän pikkutekijöitä Ja pari kolme isompaa kalaa korkeintaan.

No, derkkulista on pikkukala verrattuna KGB-listaan, jos sellainen olisi.

Mutta mutta. Tasavallan presidentti ollut listalla ilman että kansalaisille kerrottu. Aikamoista. Jos lista aito, siis.
 
Mielestäni julkistuksen ajoitus on kaikkea muuta kuin hyvä Nato-jäsenyys päätöksen valmistelun alla,
Totta, mutta tarpeellinen että jokainen voi sijoittaa tämän kolonnan kannanotot sinne minne ne kuuluvat.

Heinäluoma yrittää pelastaa omaa naamaansa, pitäisi vielä ojentua, kuten kuin vain kunnon demari osaa.
 
Ilkka Kanervan oleminen listalla ei yllätä.
Ilkka oli Jaakko Laakson hyvä ystävä. En nyt muista kumminpäin, mutta jompi kumpi on toisen lasten kummi.

Kanerva on monessa liemessä keitetty poliitikko. Harri Holkeri oli sinipunahallitukseensa Kanervan hallitukseensa ns kansliaministeriksi aivan sen vuoksi että pystyi vahtimaan mitä Ilkka tekee.

Kerrataan nyt tämäkin. Ilkan isä oli seminologi Lokalahdella.
En kuitenkaan olisi niin kauheasti Ilkkaa tuomitsemassa.

Hyvä että Alpo Rusi kirjottaa, mutta kannattaa ottaa pieniä varauksia. Hänellä on varmasti hampaankolossa, että häntä turhaan syytettiin.
Suurin osa on varmasti totta.
 
Varauksia on hyvä ottaa kaikista nimistä, mutta luulisi nimien julkaisun pakottavan jonkinlaiseen tutkintaan ihan vain jos syytetyt vaativat nimiensä puhdistamista. Jos aiheesta ollaan syytettyjen taholta hissukseen niin sekin kertoo jotain.

Edit: Kauankohan menee että Ilves innostuu aiheesta 🤔?
 
Erkki Tuomioja: ”Kyseessä on loanheittämisen pohjanoteeraus”​

SDP:n kansanedustaja Erkki Tuomioja kommentoi suorin sanoin Alpo Rusin vasta julkaistua kirjaa ja Suomen Sotilaassa julkaistuja juttuja kirjan perusteella.

Demokraatti

”Alpo Rusi on julkaissut taas kirjan ja Suomen Sotilas -niminen sivusto levittää nyt ahkerasti siitä löytyvää ”Stasi-listaa”. Kyseessä on loanheittämisen pohjanoteeraus.

Kyseessä on lista henkilöistä joista pari nimetöntä professoria Suomessa olisi pyytänyt tietoja näistä henkilöistä DDR -lähteistä, eikä suinkaan siihen oliko siellä jotain jos ylipäätään mitään merkintöjä kyseisistä henkilöistä.”

Tuomioja muistuttaa Facebook-päivityksessään kertoneensa jo aiemmin aiheesta.

”Senkin voin tässä todeta, että tuskinpa liittotasavalta olisi minua joitain vuosia sitten muistanut korkealla kunniamerkillä, jos jotain hämärää heidän hallussa olevissa Stasi-tiedoissa tai muualla olisi.”

Tuomioja sanoo jo kauan sitten luopuneensa toivosta, että Rusi parantuisi siitä syvästä katkeruudesta, jonka hän koki, kun häntä aiheettomaksi todetussa prosessissa syytettiin Stasi-vakoilijaksi.

”Hän kuitenkaan jatkaa pahan olonsa purkamista heittäen valheellisia ja aiheettomia syytöksiään ja vihjailujaan vähän joka suuntaan, tosin enimmäkseen sosialidemokraatteihin. Sen minkä hyvällä tahdolla voi Rusin kohdalla ymmärtää inhimillisenä tragediana ei helpota sitä kuvotusta, jonka tuntee, kun seuraa miten paljon someseuralaisia löytyy antautumuksella levittämään hänen törkyään.”
 
Vähemmästäkin 😉

Olisi paljon parempi, että heti Nato-jäsenyyden jälkeen laitettas Tiitisen lista julki, kuin nämä epämääräiset jatkuvat vihjailut.
Niinpä. Ja samalla muistetaan, että derkkulista oli pikkukaloja KGB-yhteistyöhön verrattuna. Melkeinpä tuntunut koko ajan hämäykseltä: "Katsokaa tänne! Tiitisen lista! Kassakaapissa!".

Kun suunnilleen kirkkaassa auringonvalossa tehdyt matelut KGB:n suuntaan ovat se pihvi.
 
Näiden listalaisten poliittinen toimintavapaus rajoittuu julkistamisen myötä. Se on hyvä asia. Nyt jos Tuomioja alkaa julkisesti vastustaa NATO-jäsenyyttä, voidaan aina kuitata, että on Venäjän asialla Stasi-kytkösten takia.
 
Tuomioja se oikein Nato-kiimaisimmista kiimaisin on ollutkin..😂
 
Näiden listalaisten poliittinen toimintavapaus rajoittuu julkistamisen myötä. Se on hyvä asia. Nyt jos Tuomioja alkaa julkisesti vastustaa NATO-jäsenyyttä, voidaan aina kuitata, että on Venäjän asialla Stasi-kytkösten takia.
Eikö tuota ole muutenkin hoettu jo kymmenen vuotta. Ainakin.
 
Back
Top