Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Reutersin lähteiden mukaan Trump on kiinnostunut Grönlannista siksi, että hän haluaa rakentaa itselleen perinnön.
Yhdysvaltain pinta-ala ei ole kasvanut sitten vuoden 1959, jolloin Alaskasta ja Havaijista tuli maan osavaltioita.
Trump haluaakin olla ensimmäinen presidentti 70 vuoteen, joka kasvattaa Yhdysvaltain kokoa, Reutersin lähde sanoo.
Yhtä hullu kuin Putain.Trumpilla on pakkomielle Grönlannistä, kertovat lähteet – Tanskassa poliitikot ylimääräiseen kokoukseen
Uutistoimisto Reutersin lähteiden mukaan Donald Trump haluaa jättää jälkensä historiaan tekemällä Yhdysvalloista entistä isomman.yle.fi
Karibian saarista on kyse, eikä Intiasta. Saaret tunnetaan nykyään nimellä Yhdysvaltojen Neitsytsaaret (U.S Virgin Islands)Tätäpä on tiennyt. Erikoinen nippelitieto. Kun Tanska ensimmäisen maailmansodan aikana möi Yhdysvalloille Länsi-Intiasta saariomistuksensa, sitoutui USA tämän diilin myötä kunnioittamaan Tanskan omistussuhdetta Grönlantiin.
Treaty of the Danish West Indies - Wikipedia
en.wikipedia.org
Karibian saarista on kyse, eikä Intiasta. Saaret tunnetaan nykyään nimellä Yhdysvaltojen Neitsytsaaret (U.S Virgin Islands)
Jep. Ajattelin, että tarkennus on tarpeellinen, koska Tanskalla on kyllä siirtomaita ollut Intiassakin .Joo, tiedän kyllä mistä puhutaan. Nimitys juontanee juurensa siitä kun aikoinaan eurooppalaiset löytöretkeilijät luulivat löytäneensä vesireitin Intiaan.
Länsi-Intia nimenomaan tarkoittaa Karibian saaria, kuten mm. Yhdysvaltojen Neitsytsaaria!Karibian saarista on kyse, eikä Intiasta. Saaret tunnetaan nykyään nimellä Yhdysvaltojen Neitsytsaaret (U.S Virgin Islands)
Trump halunnee ennen kaikkea paskoa Grönlannin öljykentillä ja avolouhoksilla yms. Siellähän olisi monenlaista raaka-ainetta tarjolla.Tanskalaisen tutkijan näkemystä. Grönlannilla on toki merkitystä Yhdysvaltain turvallisuudelle. Mutta jenkeillä on jo nyt sotilaallisessa mielessä erittäin vapaa pääsy alueelle ja Tanskan hallitus on varmasti hyvin avomielinen lisäämään tätä, mikäli Washington tätä pyytäisi. Tämän miehen mukaan taustalla vaikuttaa alueen luonnonvarat. Ja 2019 Mette Frederiksen kieltäytyi myymästä Grönlantia Trumpille kun asia viimeksi nousi esille. Trump narsistisena luonteena varmaan muistaa saamansa pakit ja haluaa vittuilla ihan vittuilun vuoksi. Toteaa vielä, että grönlantilaiset haluavat olla itsenäinen valtio, ei mikään Yhdysvaltain osavaltio. Ja tätä Trump surkean yleissivistyksensä takia tuskin edes tajuaa.
Trump halunnee ennen kaikkea paskoa Grönlannin öljykentillä ja avolouhoksilla yms. Siellähän olisi monenlaista raaka-ainetta tarjolla.
Mm. timantteja.Trump halunnee ennen kaikkea paskoa Grönlannin öljykentillä ja avolouhoksilla yms. Siellähän olisi monenlaista raaka-ainetta tarjolla.
Grönlanti on myös Pohjois-Atlantin sopimuksen piirissä oleva alue.Eikös siellä Grönlannissa ole jo hyvin pitkään ollut tukikohta Yhdysvalloilla muutenkin? Tuskin sinne Kiina tai Ryssä kovin helpolla työntyisi.
Thulen lentotukikohta – Wikipedia
fi.m.wikipedia.org
Taitaa olla helpompi listata mitä siellä ei ole.Mm. timantteja.
Pikkuporukalla pyöritettävä itsehallinto on tietysti vituke, josta päästäisiin automaattisesti eroon emämaan vaihdoksessa.Arvatenkin joo. Mutta eikös nimenomaan tuo grönlantilaisten oma itsehallinto ole kovasti rajoittanut ympäristönsuojelun nimissä öljynporaamista ja kaivostoimintaa ? Donaldin näkemykset ympäristönsuojelusta ovat luokkaa "drill baby, drill". Siitä vaan sitten USA:n territorioksi tai osavaltioksi.
Pikkuporukalla pyöritettävä itsehallinto on tietysti vituke, josta päästäisiin automaattisesti eroon emämaan vaihdoksessa.
Tälle hetkellä lentää Nuukista Greenland Airin Dash 8-kone kohti Pituffikin kenttää eli paikkaa, joka tunnetaan myös Yhdysvaltojen sotilastukikohtana Thulena. Sinne ei normaaleja vuorolentoja ole.Olishan se veikeetä että Tanska siirtäisi erikoisjoukkojaan Nuukiin ns. kaiken varalta odottomaan amerikkanialaisia, tällä kertaa kokovihreissä asuissa olevia harjoituskavereitaan hippasille.
Siitä mitä Vakaa Nero, tuleva potus, suustaan päästelee on vielä pitkä matka asioiden perkelöitymiseen. Tosin paskoissakin vitseissä on usein ripaus totuutta seassa eli jotain jännää oranssissa pallossa kuplii, saas nähdä. Trumpin halusta sörkkiä Natoa vielä semmoinen ajatus että mikäli Trump ja USA oikeasti aikovat taata Taiwanin ja huonomman Korean alueellisen koskemattomuuden niin ei taida kaikesta mahdista huolimatta Murican lihakset yksin riittää tai ainakin huonommin jos vanhat liittolaiset on poissa kinkereistä möksähtämisen takia. Se näkee ken elää.