Asenteet ovat kyllä kovenemassa republikaanien piirissä. Jää nähtäväksi oliko Zelen päätös tulla Washingtoniin Ukrainan kansan etu.
Zele onnistui suututtamaan Trumpin ja Vancen lisäksi monta aiemmin Ukraina-mielistä republikaania (esim. Trumpin lähipiiriin kuuluvan senaattori Lindsay Grahamin). Sillat on poltettu ainakin neljäksi vuodeksi, joten jäljellä on enää plan B (sodan jatkaminen Eurostoliiton tuella).
Monet republikaanit (kuten minäkin) ovat toki Ukrainan puolella, mutta loputon miljardiapu ja kasvava riski että ajaudutaan yhteenottoon Venäjän kanssa laittavat jäitä hattuun. Tuo Zelen ja Euroopan ylimielinen asenne jonka mukaan USA:n velvollisuus on pitää turpansa kiinni ja tukea jotain kaukaista ei-NATO maata loputtomasti on tuonut vastareaktion. Ei Eurostoliittokaan aio laittaa tikkua ristiin, jos Kiina hyökkää Taiwaniin. Macron kävi Kiinassa jo lupaamassa tämän viime vuonna.
Irakin sodan aattona Saksa ja Ranska liittoutuivat Venäjän kanssa USA:ta vastaan.
Viime päivinä olen nähnyt useammankin (ns. maltillisen) konservatiivivaikuttajan kommentoivan suomalaisten keyboard warriorien twiittejä jossa vaaditaan USA-boikotteja ja toivotetaan USA hevon kuuseen (näitä kommentoidaan tyyliin että asia sopii - hoitakaa itse ongelmanne tulevaisuudessa). Onkohan tätä USA:n vastaista asennetta mietitty ihan loppuun asti siellä Janakkalan huoltoaseman baarissa?
Itse olen ensimmäistä kertaa sitä mieltä että NATO ei välttämättä ole kauaa pystyssä. Jos vaikka ne Starmerin lupailemat euro-sotilaat joutuvat Venäjän hyökkäyksen kohteeksi Ukrainassa, niin USA ei tule sekaantumaan siihen sotkuun.
Maailma ei ole reilu paikka.
"Antakoon jokainen kansakunta tietää, olipa se ystävämme tai vihollisemme, että maksamme minkä tahansa hinnan, kannamme minkä tahansa taakan, kohtaamme mitkä tahansa vaikeudet, tuemme jokaista ystävää ja vastustamme jokaista vihollista varmistaaksemme vapauden selviytymisen ja menestyksen."
Nämä sanat, jotka kaikuivat John F. Kennedyn suusta hänen virkaanastujaispuheessaan vuonna 1961, ovat saaneet erityisen painon Arlingtonin kansallisella sotilashautausmaalla, missä tuhannet sankarit lepäävät. He, jotka antoivat arvokkaimpansa vapauden, isänmaansa puolesta. Mutta mitä heidän uhrinsa merkitsee tänään? Mihin on kadonnut se henki, joka kantoi yhdysvaltalaiset sotilaat Omaha Beachin verilöylyyn, ei valloituksen vaan vapautuksen nimissä?
Todellinen patriootti ei myy maataan, ei pelosta, ei mukavuudenhalusta eikä hetkellisestä hyödystä. Hän ei unohda niitä, jotka kaatuivat, jotta tulevat sukupolvet saisivat elää vapaudessa. Siellä tehtiin valinta, jonka perintö on velvoittava.
On helppoa puhua isänmaallisuudesta juhlapuheissa, mutta todellinen rakkaus isänmaata kohtaan mitataan tekojen hetkillä, silloin, kun historia kysyy, ketkä ovat valmiita kantamaan perinnön, jonka vapaus vaatii.
Nyt valitettavasti näyttää, että Trump, Vance ja Musk tekevät maastaan heikomman kuin koskaan.