Trump -psykoosi

Sielä jo tyttöset suunittelee mielenosoituksia... Noi Jessikat yms voitas hakea viikkoa ennen kokousta talteen ja vapauttaa sit pari päivää vieraiden lähdön jälkeen.
 
Tämä näkyy esim. siinä, että G7 kokouksessa Trump riitautti jälleen Naton
Jos rehellisiä ollaan, niin eikös tuo kausaalisuus mene vähän toisin päin? Valtaosa NATO-maista on jo vuosikausia ärsyttänyt USA:ta. Trump, ehkä bisnesmaailmaan tottuneena, ihan oikeutetusti vaatii muitakin kantamaan kortensa kekoon. Se on aika naurettavaa "ärsyyntyä" siitä, jos ylivoimaisen päävastuun kantava taho haluaa muidenkin osallistuvan talkoisiin sen sijaan, että pyrkisivät jatkamaan siivellä elämistään. Varsinkaan vahvan talouden Saksalla ei ole mitään uskottavaa tekosyytä pihistelemiseensä puolustusmenoissa.

En tiedä milloin tämä asiaan sinänsä sopiva kommentti on mahdettu antaa. Löfvenihän ei ollut kai G7-kokouksessa...
 
Toki saa mut nämä hihhulit ei osaa rauhassa tehdä sitä. On eri asia tehdä se sivistyneesti.

Niin nyt siis puhuttiin mielenosoituksesta. Mellakat ovat asia erikseen. Ei ketään voi pidättää varmuuden vuoksi koska ”tiedetään” että homma lähtee lapasesta. Venäjällä sen voi tehdä muttei Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa.
 
Ei sitten ollut samanlaista intoa riekkua kun Putin viimeksi oli täällä. Se Putin, joka on valloittanut osan Eurooppalaisesta maasta, toteutti Venäjän lain "homopropagandaa" vastaan ja on lopullisessa vastuussa 298 ihmisen joukkomurhasta Ukrainan ilmatilassa. Mutta kun se Trump haluaa rajavalvontaa eikä ole ylikansallisten epädemokraattisten instituutioiden kannalla.
 
Sinä puhuit rauhallisesta ehkä. Tietäen mitä porukkaa nämä Jessika ja kumppanit ovat heiltä ei mielenosoittaminen onnistu ilman et paikat hajoaa siinä sivussa.
 
Joo meinasin itsekin tuossa kysellä kun en muista ainakaan heidän mieltäänosoittaneen Puten käydessä Savonlinnassa. Mut nyt on kuulema Puten "fanipoika" tulossa ni sen takia pitää sit päästä riehumaan ? Ettei se nyt syy olisi ihan vain pelkästään Trump ja väärät mielipiteet?
 
Trump toimii hyvin pitkälti päinvastoin kaikilta näiltä osin

Huoneentaulun ehdoton ykkönen: Usa säilyttää ykkösasemansa maailmassa....se on se ykkönen. Ja ei kaihda mitään, jotta tavoite täyttyy.
Anteeksi vain, mutta liian usein Usaa katsellaan ruusunpunaisten lasien läpi ja toiveista on tehty faktoja.

Muistatte halutessanne kuinka olen vuosia kaakatellut ja varoitellut tästä politiikan käänteestä, varoittelin kuvittelemasta liikoja....jo ennen sitä, kun Trumpista oli tulossa mitään poliittista vaikuttajaa. Ne merkit olivat olemassa, mutta niitä ei haluttu suin surmin julkisesti tunnustaa.

Ei ole eka kerta maailmassa, kun isot puhuvat pienten päiden yli, eikä viimeinen.

Euroopan on pakko kasata politiikkansa ja ommella itselleen housut. Ilman Saksan johtajuutta se vaan ei onnistu. Niin kauan kun Saksalla on housujen asemesta mekko, tätä jatkuu.
 
Sielä jo tyttöset suunittelee mielenosoituksia... Noi Jessikat yms voitas hakea viikkoa ennen kokousta talteen ja vapauttaa sit pari päivää vieraiden lähdön jälkeen.

Eiköhän se jää tyttösiltä somepuheen asteelle. Kunhan yritetään villitä -muita- töhisemään ja ätisemään. Jos wanhat merkit paikkansa pitävät, niin vieraspäivinä tulee vettä kuin esterin haitarista....siinä vaan kantamaan banderollia espalle.:ROFLMAO:
 
Joo meinasin itsekin tuossa kysellä kun en muista ainakaan heidän mieltäänosoittaneen Puten käydessä Savonlinnassa. Mut nyt on kuulema Puten "fanipoika" tulossa ni sen takia pitää sit päästä riehumaan ? Ettei se nyt syy olisi ihan vain pelkästään Trump ja väärät mielipiteet?

a) Trump ja väärät mielipiteet? b) joillakin on kahdet kortit? c) koska kun on "palkittu loukattu toimittaja", toimittajiahan on "loukattu globaalisti" ja he janoavat revanssia.

Mitenkäs jos itä käyttääkin nyt toimittajia, vapaata mediaa ja äärivasemmistoa välineenään lietsoen mellakoita?

Kuinka monella toimittelijalla on myös Moskovan ohjekirjat? Kirjoittelusta päätellen niitä on. Laskekaas yhteen aiempi USA-vastaisuus + NATO-vastaisuus tai "NATO-neutraalisuus" sekä älytön Trump-mölinä (ja samalla hiljaisuus Putinista)
 
Huoneentaulun ehdoton ykkönen: Usa säilyttää ykkösasemansa maailmassa....se on se ykkönen. Ja ei kaihda mitään, jotta tavoite täyttyy.
Anteeksi vain, mutta liian usein Usaa katsellaan ruusunpunaisten lasien läpi ja toiveista on tehty faktoja.

Muistatte halutessanne kuinka olen vuosia kaakatellut ja varoitellut tästä politiikan käänteestä, varoittelin kuvittelemasta liikoja....jo ennen sitä, kun Trumpista oli tulossa mitään poliittista vaikuttajaa. Ne merkit olivat olemassa, mutta niitä ei haluttu suin surmin julkisesti tunnustaa.

Ei ole eka kerta maailmassa, kun isot puhuvat pienten päiden yli, eikä viimeinen.

Euroopan on pakko kasata politiikkansa ja ommella itselleen housut. Ilman Saksan johtajuutta se vaan ei onnistu. Niin kauan kun Saksalla on housujen asemesta mekko, tätä jatkuu.

Monesta asiasta samaa mieltä.
  • Jenkeillä on varmasti tavoitteena säilyttää ykkösasema maailmassa
  • Trump pitää Eurooppaa, jollei ihan suoranaisena vihollisena, niin vähintäänkin epämiellyttävänä kilpailijana. Hän julisti juuri hiljan, että EU on perustettu vain USA:n ryöstämistä varten. Hän inhoaa Merkeliä, koska tämä on ollut tietyssä mielessä yhdistyneen Euroopan johtaja. Kun Macron kävi tapaamassa Trumppia, Trump koetti soveltaa hajota ja hallitse taktiikkaa lupaamalla Ranskalle erityisetuja jos Ranska jättäytyy pois Euroopan yhteisestä rintamasta. Trump kannusti ja iloitsi Brexitistä.
  • Toivottavasti Trumpin aiheuttama särö liittolais-suhteisiin ei jää pysyväksi, mutta Euroopan tulee tosiaan kasvattaa mm. omaa sotilaallista resurssiaan siltä varalta että Trump saa esim. Naton ajettua toimimattomaan tilaan tai jos on epäselvää, lähtisikö USA tarvittaessa sotaan Venäjää vastaan.
Mutta, yhdestä asiasta eri mieltä
  1. Trumpin toimet eivät paranna USA:n asemaa maailmassa. Ne huonontavat sitä. Niin taloudellisesti, sotilaallisesti, ulkopoliittisesti kuin myös yleisen arvovallan osalta. Voi olla, että tämä Trumpin presidenttiys oli tulevaisuudesta käsin historiaa tarkasteltaessa taantuvan imperiumin kuolonkorahduksia. Teema, josta voisi olla kiinnostavaa avata ihan erillinen ketju.
 
Peilatkaapa terrori-iskujen jälkimaininkeihin...
Joukkosurman silminnäkijät haluavat Trumpilta muutakin kuin rukouksia ja ajatuksia – "En välitä niistä pätkääkään"
ULKOMAAT JULKAISTU 29.06.2018 10:51

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on pahoittelut Twitterissä Marylandin ampumatapausta.
Ajatukseni ja rukoukseni ovat uhrien ja heidän perheidensä luona, Trump twiittasi.

Kaksi Capital Gazetten hyökkäyksestä selvinnyttä toimittajaa ilmaisivat CNN:n uutislähetyksessä haluavansa muutakin kuin rukouksia. He toivat esille huolensa siitä, että järkyttävä tapahtuma unohdettaisiin nopeasti.

En yritä tehdä tästä poliittista, mutta tarvitsemme enemmän kuin rukouksia ja muutaman päivän uutisseurannan. Koko elämämme on järkkynyt. Kiitos rukouksista, mutta en välitä niistä pätkääkään, jos siinä on kaikki, toimittaja Selene San Felice sanoi.
https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat...n-valita-niista-patkaakaan/6967378#gs.mo1ZApE
 
Nyt kun Trumpilla on vaihde päällä, ja mennä porskuttaa rakentamassa täysin uutta maailmanjärjestystä,niin virheiden mahdollisuus on melkoinen. Kuten todettu Trumpin maailmanjärjestyksen luominen on erittäin kunnianhimoinen tavoite. ja tokkopa se onnistuu. P-korea ei luovu ydinaseistaan,mutta Trump mennä töräytti lopettavansa sotaharjoitukset. Putinillekin voi heittää ihan mitä tahansa, kuten ei häntä Ukraina kiinnosta tms. Kaikki tuollaiset myötäilyt yllyttävät Venäjää entisestään. Vaarallista touhua. Kun nyt ei vain möläyttäisi mitään Balttiassa olevista joukoista. Edes omaa mielipidettään jos sellainen on.
 
Sinä puhuit rauhallisesta ehkä. Tietäen mitä porukkaa nämä Jessika ja kumppanit ovat heiltä ei mielenosoittaminen onnistu ilman et paikat hajoaa siinä sivussa.

Mielenosoitushan on jo määritelmällisesti rauhallinen. Kun meillä on vapaus niin kokoontumiseen kuin mielipiteen muodostukseen, ja -ilmaisuun, niin tuollaiseen ei pidä mitenkään puuttua. Mellakat ovat erikseen, niihin osallistuvat tuleekin palkita kauniin sinipunaisin kesätatuoinnein.
 
Monesta asiasta samaa mieltä.
  • Jenkeillä on varmasti tavoitteena säilyttää ykkösasema maailmassa
  • Trump pitää Eurooppaa, jollei ihan suoranaisena vihollisena, niin vähintäänkin epämiellyttävänä kilpailijana. Hän julisti juuri hiljan, että EU on perustettu vain USA:n ryöstämistä varten. Hän inhoaa Merkeliä, koska tämä on ollut tietyssä mielessä yhdistyneen Euroopan johtaja. Kun Macron kävi tapaamassa Trumppia, Trump koetti soveltaa hajota ja hallitse taktiikkaa lupaamalla Ranskalle erityisetuja jos Ranska jättäytyy pois Euroopan yhteisestä rintamasta. Trump kannusti ja iloitsi Brexitistä.
  • Toivottavasti Trumpin aiheuttama särö liittolais-suhteisiin ei jää pysyväksi, mutta Euroopan tulee tosiaan kasvattaa mm. omaa sotilaallista resurssiaan siltä varalta että Trump saa esim. Naton ajettua toimimattomaan tilaan tai jos on epäselvää, lähtisikö USA tarvittaessa sotaan Venäjää vastaan.
Mutta, yhdestä asiasta eri mieltä
  1. Trumpin toimet eivät paranna USA:n asemaa maailmassa. Ne huonontavat sitä. Niin taloudellisesti, sotilaallisesti, ulkopoliittisesti kuin myös yleisen arvovallan osalta. Voi olla, että tämä Trumpin presidenttiys oli tulevaisuudesta käsin historiaa tarkasteltaessa taantuvan imperiumin kuolonkorahduksia. Teema, josta voisi olla kiinnostavaa avata ihan erillinen ketju.

Jenkit tulevat vielä hämmästymään mitä kaikkea se tarkoittaa heille myös taloudellisesti, jos menettävät johtavan valtion asemansa maailmassa. Erilaiset dynaamiset vaikutukset ovat monille ylivoimaisen vaikeita.
 
Nyt kun Trumpilla on vaihde päällä, ja mennä porskuttaa rakentamassa täysin uutta maailmanjärjestystä,niin virheiden mahdollisuus on melkoinen. Kuten todettu Trumpin maailmanjärjestyksen luominen on erittäin kunnianhimoinen tavoite. ja tokkopa se onnistuu. P-korea ei luovu ydinaseistaan,mutta Trump mennä töräytti lopettavansa sotaharjoitukset. Putinillekin voi heittää ihan mitä tahansa, kuten ei häntä Ukraina kiinnosta tms. Kaikki tuollaiset myötäilyt yllyttävät Venäjää entisestään. Vaarallista touhua. Kun nyt ei vain möläyttäisi mitään Balttiassa olevista joukoista. Edes omaa mielipidettään jos sellainen on.

Voin hyvin kuvitella että baltit voivat olla hieman kusi sukassa. Ja ehkä jotkut muutkin NATO-maat. Sitten on taas niitä, jotka selvästi pyrkivät suoraan kahdenvälisiin suhteisiin USA:n kanssa. Puola on hyvä esimerkki. Tietääkseni Varsova on pyrkinyt todella aktiivisesti kiilautumaan suoraan suuren liittolaisensa kainaloon asehankintoja lisäämällä ja mm. yhteisiä tukikohtia perustamalla Puolan maaperälle.
 
Back
Top