Turvallisuuspoliittinen ympäristö elää

Pitää paikkansa, että Nato-maat itse hakivat jäsenyyttä.
Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö venäläisestä näkökulmasta tuo tarkoita sitä, että Natovoimat tulevat lähemmäksi Venäjän keskuksia Pietaria ja Moskovaa.

Ja kuten ylempänä on linkattu, käsitys Naton pysyttäytymisestä erossa entisistä Neuvostoliiton satelliiteista muistetaan muuallakin kuin Venäjällä.
Naton ja Venäjän tai Varsovan liiton laajentumisissa on tosiaan se ero, että ensimmäinen on enemmän vapaaehtoista ja houkuttelevammaksi maalattua, jälkimmäinen lähinnä valtaamista ja alistamista.

Neuvostoliiton toiminta Suomessa, itä-Euroopassa ja Baltiassa on hyväksytty näiden kohdalla oiketetuksi traumaksi, mikä ohjaa näiden maiden nykypäivän turvallisuusratkaisuja.
Eikö venäläisillä ole oikeutta muistaa Saksan rikkoneen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, aiheuttaneen Leningradin piirityksen ja sitä kautta nykypäiviin kestävän trauman ja epäluulon?

Valtapoolit tekevät laajasti virheitä, mikä ohjaa väliin jäävin reuna-alueiden ratkaisuja tavoilla, mitkä eivät välttämättä ole eduksi kenellekään.
Pohjola voisi tänäkin päivänä olla neutraalimpi vyöhyke, mitä aiemmin ideoivat mm. Mannerheim ja Paavo Susitaival.
 
Eikö venäläisillä ole oikeutta muistaa Saksan rikkoneen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, aiheuttaneen Leningradin piirityksen ja sitä kautta nykypäiviin kestävän trauman ja epäluulon?

Venäläiset voisivat myös muistaa, että sellaiset sopimukset olivat ja ovat laittomia. Itse lähtivät mukaan sopimukseen, jonka perusteella miehittivät Puolan itäosat ja Baltian maat sekä yrittivät samaa Suomessa. Turha alkaa sen jälkeen vinkua, jos rikostoveri puukottaa selkään ja maailmasota lähtee käsistä.
 
Viimeksi muokattu:
Venäläiset voisivat myös muistaa, että sellaiset sopimukset olivat ja ovat laittomia. Itse lähtivät mukaan sopimukseen, jonka perusteella miehittivät Puolan itäosat ja Baltian maat sekä yrittivät samaa Suomessa. Turha alkaa sen jälkeen vinkua, jos rikostoveri puukottaa selkään ja maailmasota lähtee käsistä.
Mielenkiintoista, miten mikä tahansa Venäjää vastaan suunnattu sopimusrikkomus tai hyökkäys tahdotaan kääntää venäläisten omaksi syyksi.
Taidetaan olla kovin kaukana siitä, että asioita yritettäisiin katsoa tasapuolisemmin ilman värilaseja.

Baltian maiden ja Puolan miehitykset löivät noihin maihin trauman, mikä ohjaa heidän turvallisuuspoliittisia ratkaisujaan tänä päivänä. Tämä logiikka hyväksytään laajasti. Ja se on ok.
Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon, Japanin tai Napoleonin hyökkäykset Venäjälle ovat osa venäläiskansallista muistitietoa ja menneisyyttä, mikä ohjaa Venäjän turvallisuuspoliittisia ratkaisuita. Tätä logiikkaa ei kuitenkaan haluta hyväksyä.
 
Mielenkiintoista, miten mikä tahansa Venäjää vastaan suunnattu sopimusrikkomus tai hyökkäys tahdotaan kääntää venäläisten omaksi syyksi.
Taidetaan olla kovin kaukana siitä, että asioita yritettäisiin katsoa tasapuolisemmin ilman värilaseja.

Baltian maiden ja Puolan miehitykset löivät noihin maihin trauman, mikä ohjaa heidän turvallisuuspoliittisia ratkaisujaan tänä päivänä. Tämä logiikka hyväksytään laajasti. Ja se on ok.
Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon, Japanin tai Napoleonin hyökkäykset Venäjälle ovat osa venäläiskansallista muistitietoa ja menneisyyttä, mikä ohjaa Venäjän turvallisuuspoliittisia ratkaisuita. Tätä logiikkaa ei kuitenkaan haluta hyväksyä.

Enhän minä tuota kritisoi, vaan tekopyhyyttä ja eettismoraalista ongelmaa. Se, että Saksa rikkoi M-R -sopimuksen, ei voi olla enemmän tuomittavaa, kuin se, että Neuvostoliitto ylipäänsä oli osallisena rikollisessa sopimuksessa, jonka perusteella se miehitti itsenäisiä valtioita, aloitti sodan Suomea vastaan jne. Aivan kuin NL olisi tässä uhri.

Jos emme ole tästä samaa mieltä, en jatka tätä keskustelua tämän pidemmälle kanssasi, koska näkemysero on liian suuri.
 
Enhän minä tuota kritisoi, vaan tekopyhyyttä ja eettismoraalista ongelmaa. Se, että Saksa rikkoi M-R -sopimuksen, ei voi olla enemmän tuomittavaa, kuin se, että Neuvostoliitto ylipäänsä oli osallisena rikollisessa sopimuksessa, jonka perusteella se miehitti itsenäisiä valtioita, aloitti sodan Suomea vastaan jne. Aivan kuin NL olisi tässä uhri.

Jos emme ole tästä samaa mieltä, en jatka tätä keskustelua tämän pidemmälle kanssasi, koska näkemysero on liian suuri.
Ei ole oikeastaan mistään varsinaista erimielisyyttä.
Mutta Molotov-Ribbentrop-sopimuksen solmiminen ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että Saksa rikkoi sen ja hyökkäsi itään. Kuten sinne hyökkäsi aikoinaan Napoleon.

Kysymys on siitä, että myös venäläisillä on historiallisen katsannon perusteella syy kokea olonsa uhatuksi. Tämä osaltaan johtaa ikävään epäluulon kierteeseen. Osittain ehkä tarkoituksella, mutta osittain myös tarkoituksettomasti.

Venäjä tulee aina olemaan Suomen merkittävin ja likipitäen ainoa potentiaalinen sotilaallinen uhkatekijä.
 
Ei ole oikeastaan mistään varsinaista erimielisyyttä.
Mutta Molotov-Ribbentrop-sopimuksen solmiminen ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä, että Saksa rikkoi sen ja hyökkäsi itään. Kuten sinne hyökkäsi aikoinaan Napoleon.
Stalinhan suunnitteli ihan samaa sopimusrikkomusta. Aikataulutus vaan petti ja toinen liero ehti ensin.
 
Pitää paikkansa, että Nato-maat itse hakivat jäsenyyttä.
Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö venäläisestä näkökulmasta tuo tarkoita sitä, että Natovoimat tulevat lähemmäksi Venäjän keskuksia Pietaria ja Moskovaa.

Ja kuten ylempänä on linkattu, käsitys Naton pysyttäytymisestä erossa entisistä Neuvostoliiton satelliiteista muistetaan muuallakin kuin Venäjällä.
Naton ja Venäjän tai Varsovan liiton laajentumisissa on tosiaan se ero, että ensimmäinen on enemmän vapaaehtoista ja houkuttelevammaksi maalattua, jälkimmäinen lähinnä valtaamista ja alistamista.

Neuvostoliiton toiminta Suomessa, itä-Euroopassa ja Baltiassa on hyväksytty näiden kohdalla oiketetuksi traumaksi, mikä ohjaa näiden maiden nykypäivän turvallisuusratkaisuja.
Eikö venäläisillä ole oikeutta muistaa Saksan rikkoneen Molotov-Ribbentrop-sopimuksen, aiheuttaneen Leningradin piirityksen ja sitä kautta nykypäiviin kestävän trauman ja epäluulon?

Valtapoolit tekevät laajasti virheitä, mikä ohjaa väliin jäävin reuna-alueiden ratkaisuja tavoilla, mitkä eivät välttämättä ole eduksi kenellekään.
Pohjola voisi tänäkin päivänä olla neutraalimpi vyöhyke, mitä aiemmin ideoivat mm. Mannerheim ja Paavo Susitaival.
Ohhoh. Vänäläisten oikeus olisi myös muistaa 1900-luvun aikana heidän toimesta tehdyt kansanmurhat ja myös omien kansalaisten vapaudenriistot sekä kuolemat joissa vainajien määrä ylittää vaikkapa sen mihin Hitler pystyi. Tähän voi lisätä myös muut raakuudet. Kyse on siis siitä, että muisti on liiankin valikoivaa.

Se, että Venäjä katsoo olevansa oikeutettu määrittämään lähialueittensa ja naapuriensa kansanvaltaisten alueiden käyttöä tarkoittaa, että Vänäjällä on itsellään kuvitelmia näiden alueiden käytön suhteen koska Natoa ei todellakaan voi pitää hyökkäyksellisenä muutoin kuin venäläisen propagandan värittämänä. Ja tuo propaganda ei riitä perusteluksi koska valtiollinen informaatio Venäjällä on niin kaukana irti todellisuudesta.

Ja koska todellinen perustelu on, että Vänäjällä on itsellään suunnitelmia näiden alueiden käytön suhteen se on samalla validi perustelu liittyä puolustusliittoon. On sitä myös Suomen osalta mutta Suomi tyytyy omaan pidäkkeeseen ja politiikkaan.
 
Ohhoh. Vänäläisten oikeus olisi myös muistaa 1900-luvun aikana heidän toimesta tehdyt kansanmurhat ja myös omien kansalaisten vapaudenriistot sekä kuolemat joissa vainajien määrä ylittää vaikkapa sen mihin Hitler pystyi. Tähän voi lisätä myös muut raakuudet. Kyse on siis siitä, että muisti on liiankin valikoivaa.

Se, että Venäjä katsoo olevansa oikeutettu määrittämään lähialueittensa ja naapuriensa kansanvaltaisten alueiden käyttöä tarkoittaa, että Vänäjällä on itsellään kuvitelmia näiden alueiden käytön suhteen koska Natoa ei todellakaan voi pitää hyökkäyksellisenä muutoin kuin venäläisen propagandan värittämänä. Ja tuo propaganda ei riitä perusteluksi koska valtiollinen informaatio Venäjällä on niin kaukana irti todellisuudesta.

Ja koska todellinen perustelu on, että Vänäjällä on itsellään suunnitelmia näiden alueiden käytön suhteen se on samalla validi perustelu liittyä puolustusliittoon. On sitä myös Suomen osalta mutta Suomi tyytyy omaan pidäkkeeseen ja politiikkaan.
Muisti on valitettavan valikoivaa sekä idässä että lännessä. Siitä tässä keskustelussa on pohjimmiltaan kysymys. Ei Venäjälle pidä antaa mitään oikeutta määritellä naapureidensa alueiden käytöstä.
On kuitenkin tervettä muistaa, mitä Molotov sanoi Paasikivelle lokakuussa 1939. Puna-armeija ei tule odottelemaan Rajajoella muiden maiden maihinnousua Hankoon. Tämä sama kuvio toistuu tänä päivänä Venäjän reuna-alueilla.

Väittämä siitä, että "Natoa ei todellakaan voi pitää hyökkäyksellisenä muutoin venäläisen propagandan värittämänä", sopii varsin heikosti yhteen sen tosiasian kanssa, että Nato pommitti Jugoslaviaa 78 päivän ajan.

Valikoiva muisti saattaa tehdä tepposet myös Suomen aseman tarkastelun kannalta. Kun Suomen sodasta ja rauhasta päätti Tukholma, niin intressit olivat koko lailla toiset kuin silloin, kun asiasta päätti Helsinki. Suomen alue oli Tukholmalle käyttökelpoinen puskuri, mutta kuitenkin alue, jonka väestö oli uhrattavissa. Ja sama kuvio toistui syksyllä 1944. Berliini olisi halunnut sotia viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen saakka Neuvostoliittoa vastaan.
Suomen "ikuinen liitto" Ruotsin kanssa päättyi katastrofiin, miehitykseen. Voimme vain arvailla, miten olisi päättynyt Suomen liitto Saksan kanssa, mikäli sodasta ja rauhasta ei olisi päättänyt Helsinki.
Tämä kuvio tiedostaen, on hyvä pohtia Suomen kansallista etua. Päättääkö Suomen sodasta ja rauhasta Helsinki vai Washington? Kummalle suomalaisten asema on tärkeämpi?
 
Viimeksi muokattu:
Muisti on valitettavan valikoivaa sekä idässä että lännessä. Siitä tässä keskustelussa on pohjimmiltaan kysymys. Ei Venäjälle pidä antaa mitään oikeutta määritellä naapureidensa alueiden käytöstä.
On kuitenkin tervettä muistaa, mitä Molotov sanoi Paasikivelle lokakuussa 1939. Puna-armeija ei tule odottelemaan Rajajoella muiden maiden maihinnousua Hankoon. Tämä sama kuvio toistuu tänä päivänä Venäjän reuna-alueilla.

Väittämä siitä, että "Natoa ei todellakaan voi pitää hyökkäyksellisenä muutoin venäläisen propagandan värittämänä", sopii varsin heikosti yhteen sen tosiasian kanssa, että Nato pommitti Jugoslaviaa 78 päivän ajan.

Valikoiva muisti saattaa tehdä tepposet myös Suomen aseman tarkastelun kannalta. Kun Suomen sodasta ja rauhasta päätti Tukholma, niin intressit olivat koko lailla toiset kuin silloin, kun asiasta päätti Helsinki. Suomen alue oli Tukholmalle käyttökelpoinen puskuri, mutta kuitenkin alue, jonka väestö oli uhrattavissa. Ja sama kuvio toistui syksyllä 1944. Berliini olisi halunnut sotia viimeiseen suomalaiseen sotilaaseen saakka Neuvostoliittoa vastaan.
Suomen "ikuinen liitto" Ruotsin kanssa päättyi katastrofiin, miehitykseen. Voimme vain arvailla, miten olisi päättynyt Suomen liitto Saksan kanssa, mikäli sodasta ja rauhasta ei olisi päättänyt Helsinki.
Tämä kuvio tiedostaen, on hyvä pohtia Suomen kansallista etua. Päättääkö Suomen sodasta ja rauhasta Helsinki vai Washington? Kummalle suomalaisten asema on tärkeämpi?
Jos halutaan liittolaisia, niin pakostikin pitää alkaa huomioida sen liittolaisen etuja. Toisaalta jos ei haluta liittolaisia niin sitten ollaan pienenä kansana hyvin huonossa asemassa, kun iso naapuri rupeaa hankalaksi ja alkaa painostaa.

Useimmat pitänevät Moskovan etujen huomiointia huomattavasti ikävämpänä vaihtoehtona kuin Washingtonin etujen huomiointia.
 
Jos halutaan liittolaisia, niin pakostikin pitää alkaa huomioida sen liittolaisen etuja. Toisaalta jos ei haluta liittolaisia niin sitten ollaan pienenä kansana hyvin huonossa asemassa, kun iso naapuri rupeaa hankalaksi ja alkaa painostaa.

Useimmat pitänevät Moskovan etujen huomiointia huomattavasti ikävämpänä vaihtoehtona kuin Washingtonin etujen huomiointia.
Liittolaisuuden sijaan voi puntaroida vahvan kansallisen puolustuskyvyn täydentämistä intressiryhmillä, jotka eivät kuitenkaan täysin sido päätäntävaltaa.
Ja näin Suomi on tällä hetkellä toiminutkin. Tosin ydinaseet olisi omiaan nostamaan kynnystä voimakeinojen käyttämistä Suomea vastaan. Suomen pitäisi siis rohkeasti panostaa niihin.
 
Liittolaisuuden sijaan voi puntaroida vahvan kansallisen puolustuskyvyn täydentämistä intressiryhmillä, jotka eivät kuitenkaan täysin sido päätäntävaltaa.
Ja näin Suomi on tällä hetkellä toiminutkin.
Nato-jäsenyys ei "täysin sido päätäntävaltaa". Kyse ei ole suomettumisen tyyppisestä eikä varsinkaan suomettumista voimakkaammasta valtasuhteesta.

Liittoutumisen korvaamisessa intressiryhmillä on se huono puoli, että ne ovat löyhiä ja usein epävirallisia ja todennäköisyys on melko huomattava, että ne eivät pidä kriisitilanteessa.
 
se miehitti itsenäisiä valtioita, aloitti sodan Suomea vastaan jne. Aivan kuin NL olisi tässä uhri

Niin, mikään pakon pakko ei kyllä ollut miehittää pysyvästi mitään viime sodan jälkeen. Ja silti vaan miehittää ätkistettiin koko itä-blokki. Mitään järkeä siinä ei ollut muutoin kuin ymmärtämällä se, että rajattomasti imperialismia vihaava NL toimi itse niin imperialistisesti kuin voi vaan kuvitella.

Suurvallat ovat nasakoita keksimään erilaisia perusteluja teoilleen, eikä yksikään suurvalta ole tässä aivan viaton, eikä yksikään ansaitse enkelinsiipiä selkäänsä. Meidän suomalaisten syntilista on tässä kontekstissa kovin ohut, mutta se olisi todennäköisesti pidempi, jos kansamme olisi ollut suurempi. :cool:
 
Suurvallat ovat nasakoita keksimään erilaisia perusteluja teoilleen, eikä yksikään suurvalta ole tässä aivan viaton, eikä yksikään ansaitse enkelinsiipiä selkäänsä. Meidän suomalaisten syntilista on tässä kontekstissa kovin ohut, mutta se olisi todennäköisesti pidempi, jos kansamme olisi ollut suurempi. :cool:

Niin, kuinka paljon se väkiluku merkkasi männävuosina. Ruotsi oli aikoinaan Pohjois-Euroopan herra, eikä väkiluku varmaankaan ollut mikään posketon.

280px-Swedish_Empire.svg.png
 
Voisko toi olla puromies toi uusi tyyppi?

Hyvät tiedot, sanavalmis ja huoliteltu kielenkäyttö. Sympatian suunta selvä:rolleyes:
 
Ajatus siitä että meidän pitäisi jotenkin ymmärtää Venäjää enemmän on lievimmillään naivi ja harhaanjohtava, pahimmillaan tietoista mielipidevaikuttamista Venäjän valtion (ks. kansaa ryöstävän valtaeliitin) hyväksi. Molemmat ajavat saman asian.

Putin ja silovikkikaverit naurasivat kippurassa luksusdachallaan jos kuulisivat jonkun suomalaisen vakavissaan väittävän että meidän pitäisi "ymmärtää Venäjän kansan syviä historiallisia traumoja" paremmin. Venäläiset eivät ole mitään satojen vuosien historian traumoista kärsiviä raukkaparkoja sen enempää kuin mekään, tai muut satoja ja tuhansia vuosia sotia kärsineet maat ja kansat, vaan tällä historian hetkellä eläviä aikuisia ihmisiä joiden tärkein huoli on oma ja oman lähipiirin hyvinvointi sekä elämän vakaus ja merkityksellisyys.

Ei Venäjän valtio (eivätkä valtiot ylipäätään) osoita mitään "ymmärtämistä" kenenkään suhteen muuten kuin voimapoliittiselta pohjalta, ja tämä ei ole mitään uutta. Voimapolitiikka taas on puhdasta kilpailua, jossa vahvat ja ovelat vievät, ja muut vikisevät.

NATO:sta vielä tämän verran:
Väittämä siitä että NATO-jäsenyys tekisi meistä Washingtonin vasalleja (enemmän kuin nyt!) on täysin nurinkurinen. Turvallisuuspoliittinen neuvotteluasemamme Yhdysvaltoja kohtaan paranisi, sillä emme olisi yksin heidän hyvän tahtonsa varassa, vaan meillä olisi laajempi yhtenäinen liittolaisjoukko saman katon alla (Norja, Baltian maat, Puola ja tod.näk. Ruotsi sitä myötä) jotka jakavat välittömät paikalliset intressimme. Mitään erillistä intressiryhmää jolla olisi liittouman yhtenäisyys ei näistä maista ole vielä pitkään aikaan muodostumassa, nimenomaan siksi että NATO ajaa jo saman asian, ja hajaannus ei ole pitkällä aikavälillä kenenkään etu. Usean toimijan liittouma kykenee ajamaan etuaan paremmin suurempien toimijoiden kanssa kuin yksitellen, myös silloin kun vastapuoli on osa omaa liittoumaa. Tämä on ilmiselvää oli kyseessä valtio tai mikä tahansa muu toimija, ja tällainen kuviohan juuri Venäjää pännii (ks. EU, jonka melkein jokainen yksittäinen jäsen on Venäjää heikompi - oi ilon päivää Kremlissä jos Lavrov voisi neuvotella kauppasuhteet ja tehokkaasti painostaa yksilötasolla!).

Omat ydinaseet ovatkin sitten jo viehättävän romanttista Suomi-Juchea. Ikuinen presidentti käskee koko kansan tuotantotalkoisiin luomaan erillistä viisivuotisbudjettia Sampo-projektia varten!
 
Ajatus siitä että meidän pitäisi jotenkin ymmärtää Venäjää enemmän on lievimmillään naivi ja harhaanjohtava, pahimmillaan tietoista mielipidevaikuttamista Venäjän valtion (ks. kansaa ryöstävän valtaeliitin) hyväksi. Molemmat ajavat saman asian.

Putin ja silovikkikaverit naurasivat kippurassa luksusdachallaan jos kuulisivat jonkun suomalaisen vakavissaan väittävän että meidän pitäisi "ymmärtää Venäjän kansan syviä historiallisia traumoja" paremmin. Venäläiset eivät ole mitään satojen vuosien historian traumoista kärsiviä raukkaparkoja sen enempää kuin mekään, tai muut satoja ja tuhansia vuosia sotia kärsineet maat ja kansat, vaan tällä historian hetkellä eläviä aikuisia ihmisiä joiden tärkein huoli on oma ja oman lähipiirin hyvinvointi sekä elämän vakaus ja merkityksellisyys.

Ei Venäjän valtio (eivätkä valtiot ylipäätään) osoita mitään "ymmärtämistä" kenenkään suhteen muuten kuin voimapoliittiselta pohjalta, ja tämä ei ole mitään uutta. Voimapolitiikka taas on puhdasta kilpailua, jossa vahvat ja ovelat vievät, ja muut vikisevät.

NATO:sta vielä tämän verran:
Väittämä siitä että NATO-jäsenyys tekisi meistä Washingtonin vasalleja (enemmän kuin nyt!) on täysin nurinkurinen. Turvallisuuspoliittinen neuvotteluasemamme Yhdysvaltoja kohtaan paranisi, sillä emme olisi yksin heidän hyvän tahtonsa varassa, vaan meillä olisi laajempi yhtenäinen liittolaisjoukko saman katon alla (Norja, Baltian maat, Puola ja tod.näk. Ruotsi sitä myötä) jotka jakavat välittömät paikalliset intressimme. Mitään erillistä intressiryhmää jolla olisi liittouman yhtenäisyys ei näistä maista ole vielä pitkään aikaan muodostumassa, nimenomaan siksi että NATO ajaa jo saman asian, ja hajaannus ei ole pitkällä aikavälillä kenenkään etu. Usean toimijan liittouma kykenee ajamaan etuaan paremmin suurempien toimijoiden kanssa kuin yksitellen, myös silloin kun vastapuoli on osa omaa liittoumaa. Tämä on ilmiselvää oli kyseessä valtio tai mikä tahansa muu toimija, ja tällainen kuviohan juuri Venäjää pännii (ks. EU, jonka melkein jokainen yksittäinen jäsen on Venäjää heikompi - oi ilon päivää Kremlissä jos Lavrov voisi neuvotella kauppasuhteet ja tehokkaasti painostaa yksilötasolla!).

Omat ydinaseet ovatkin sitten jo viehättävän romanttista Suomi-Juchea. Ikuinen presidentti käskee koko kansan tuotantotalkoisiin luomaan erillistä viisivuotisbudjettia Sampo-projektia varten!
Asia on verrattavissa hyvään naapuruuteen ihmisten välillä.
Kaikkea ei tarvitse tehdä vain sen vuoksi, että voi, jos mielii säilyttää hyvän naapuruuden. Riidan ja jatkuvan kyräilyn saa kyllä helposti aikaiseksi. Kysymys kuuluu, ketä kyräily palvelee? Tätä harvemmin pohditaan ja julkisuudessa käsitellään.

Ajatus neutraalista Pohjolasta ei ole mitenkään uusi. Sitä ideoivat jo Mannerheim sekä Paavo Susitaival.
Myös Länsi-Saksassa tajuttiin kylmän sodan aikana oma asema länsiliiton etuvartioasemana. Ymmärrettiin, että Washington ja Moskova pelaavat omaa peliään itsestään kaukana, tarpeen tullen vieraat kolkat ja sen asukkaat uhraten. Aivan samoin kuin Ruotsin kuninkaat toimivat Suomen alueen kohdalla.

Aiemmin esitettiin arvio, että Baltian maiden avuksi saapuvan joukon mobilisointi kestäisi kolme kuukautta. Voinemme otaksua, että Suomen ollessa Naton jäsen, avustusretkikunnan saapuminen kestäisi yhtä pitkään.
Ilman oman kansallisen puolutuksen kunnossapitämistä, on kolmessa kuukaudessa ehtinyt tapahtua paljon. Vainolainen ehtinyt pureutumaan tuhansiin neliökilometreihin isänmaan kamaraa ja valtamaan monia strategisesti tärkeitä kohteita sekä kenties lamaannuttamaan yhteiskunnan ydintoimintoja. Onko tässä kohtaa tavoiteltavin ratkaisu se, että amerikkalainen kenraali - siviiliväestöstä vähät välittäen - määrää Suomeen kohdistetuista ilmaiskuista, kenties jopa ydinaseiden käytöstä?

Vai nähdäänkö parempana ratkaisuna vihollisen torjuminen omien poikien ja tyttöjen toimesta, suomalaisen kenraalin alaisina ja suomalaisten kenraalien sekä poliitikkojen vaikuttimiin luottaen?

Isänmaallisille suomalaisille valinta on selvä.
 
Asia on verrattavissa hyvään naapuruuteen ihmisten välillä.
Kaikkea ei tarvitse tehdä vain sen vuoksi, että voi, jos mielii säilyttää hyvän naapuruuden. Riidan ja jatkuvan kyräilyn saa kyllä helposti aikaiseksi. Kysymys kuuluu, ketä kyräily palvelee? Tätä harvemmin pohditaan ja julkisuudessa käsitellään.

Ajatus neutraalista Pohjolasta ei ole mitenkään uusi. Sitä ideoivat jo Mannerheim sekä Paavo Susitaival.
Myös Länsi-Saksassa tajuttiin kylmän sodan aikana oma asema länsiliiton etuvartioasemana. Ymmärrettiin, että Washington ja Moskova pelaavat omaa peliään itsestään kaukana, tarpeen tullen vieraat kolkat ja sen asukkaat uhraten. Aivan samoin kuin Ruotsin kuninkaat toimivat Suomen alueen kohdalla.

Aiemmin esitettiin arvio, että Baltian maiden avuksi saapuvan joukon mobilisointi kestäisi kolme kuukautta. Voinemme otaksua, että Suomen ollessa Naton jäsen, avustusretkikunnan saapuminen kestäisi yhtä pitkään.
Ilman oman kansallisen puolutuksen kunnossapitämistä, on kolmessa kuukaudessa ehtinyt tapahtua paljon. Vainolainen ehtinyt pureutumaan tuhansiin neliökilometreihin isänmaan kamaraa ja valtamaan monia strategisesti tärkeitä kohteita sekä kenties lamaannuttamaan yhteiskunnan ydintoimintoja. Onko tässä kohtaa tavoiteltavin ratkaisu se, että amerikkalainen kenraali - siviiliväestöstä vähät välittäen - määrää Suomeen kohdistetuista ilmaiskuista, kenties jopa ydinaseiden käytöstä?

Vai nähdäänkö parempana ratkaisuna vihollisen torjuminen omien poikien ja tyttöjen toimesta, suomalaisen kenraalin alaisina ja suomalaisten kenraalien sekä poliitikkojen vaikuttimiin luottaen?

Isänmaallisille suomalaisille valinta on selvä.
Jos jenkit ovat niin julmia että pommittavat maamme kivikauteen kun olemme heidän liittolaisensa, mikä saa sinut uskomaan, etteivät tekisi samaa kun emme ole liittolainen?
Sitä paitsi Natossa Suomen tärkein puolustaja olisi aina Suomen Puolustusvoimat.
Valinta on todellakin selvä jos jättää ne tunteelliset "en tykkää" ajatukset pois.
 
A

Aiemmin esitettiin arvio, että Baltian maiden avuksi saapuvan joukon mobilisointi kestäisi kolme kuukautta. Voinemme otaksua, että Suomen ollessa Naton jäsen, avustusretkikunnan saapuminen kestäisi yhtä pitkään.
Baltian tapauksessa kyseeseen saattaa tulla pikemminkin takaisinvaltaus kuin puolustuksen avustaminen. Röyhkeällä iskulla idästä, ilmasta ja mereltä on mahdollisuus ottaa Baltia "jotenkin" haltuun vaikka ei se rauhallinen tietenkään olisi iskun jälkeen. Suomen kohdalla sensijaan on syvyyttä. Tunkeutuminen on mahdollista torjua ja pysäyttää.

Baltian ja Suomen tapauksissa apujoukkojen koostumus olisi erilainen. Baltian kohdalla sodankäynti olisi "hyökkäyssotaa" miehitettyjen alueiden takaisinvaltaamiseksi ja pitämiseksi.
Suomen kohdalla taas ensimmäisessä portaassa ja nopeasti olisi käyttöä ase- ja ammustäydennyksille täällä olevalle kalustolle, tykistö, ilmavoimat, merimaaliohjukset jne... Syvyys auttaa myös apujoukkojen vastaanottamisessa, jos niitä ensivaiheessa tulee vaikka lennättämällä, näille kalustoa tulee esim. Norjasta.

Jos NATO tällaiseen sotaan lähtisi, niin voitaneen pitää varmana, että Murmanskin ja Valkean Meren suunnan sotasatamissa ei juuri laiturin nokassa kannata istuskella. Joukkojen kuljetuksen turvaamiseksi nuo paikat varmasti myllytettäisiin.
 
Jos jenkit ovat niin julmia että pommittavat maamme kivikauteen kun olemme heidän liittolaisensa, mikä saa sinut uskomaan, etteivät tekisi samaa kun emme ole liittolainen?
Sitä paitsi Natossa Suomen tärkein puolustaja olisi aina Suomen Puolustusvoimat.
Valinta on todellakin selvä jos jättää ne tunteelliset "en tykkää" ajatukset pois.
Hyvä kysymys.
Näkisin, että Suomen alueen merkitys riippuisi siitä, minkä uhan Venäjä kykenisi Suomen kautta muodostamaan Nato-maille. Ensisijaisesti lähinnä Baltialle. Esittämäsi skenaario tarkoittaisi hyökkäämistä Suomeen. Skenaario mihin en usko. Kokonaan toinen kysymys on, jos Suomen alue on luovutettu Nato-alueeksi ja Suomen Puolustusvoimat on alistettu amerikkalaiselle kenraalille.

Tämä ei ole "en tykkää" - juttu. Sen sijaan tämä näyttää jossain määrin olevan "tykkään" juttu.
Historia osoittaa, että Suomi on sotahistoriansa aikana suoriutunut parhaimmillaan silloin, kun päätösvalta on ollut suomalaisilla itsellään.
 
Hyvä kysymys.
Näkisin, että Suomen alueen merkitys riippuisi siitä, minkä uhan Venäjä kykenisi Suomen kautta muodostamaan Nato-maille. Ensisijaisesti lähinnä Baltialle. Esittämäsi skenaario tarkoittaisi hyökkäämistä Suomeen. Skenaario mihin en usko. Kokonaan toinen kysymys on, jos Suomen alue on luovutettu Nato-alueeksi ja Suomen Puolustusvoimat on alistettu amerikkalaiselle kenraalille.

Tämä ei ole "en tykkää" - juttu. Sen sijaan tämä näyttää jossain määrin olevan "tykkään" juttu.
Historia osoittaa, että Suomi on sotahistoriansa aikana suoriutunut parhaimmillaan silloin, kun päätösvalta on ollut suomalaisilla itsellään.
Milloin tämä kuvaamasi on ollut?

Talvi 39-40 oli karu ja pärjääminen perustui vihollisen huonouteen.

Koko Jatkosodan ajan saimme eriasteista apua germaaneilta ja ilman apua ihmiset olisivat kuolleet nälkään.

Kesällä -44 tuli dunkkuun vahvasti, kunnes liittolainen ( natsi-saksa) antoi apuaan aseina, tarvikkeet ja taistelujoukoina. Tämän avun seurauksena vihollisen eteneminen saatiin pysäytettyä ja aiheutettua viholliselle sellaiset tappiot, ettei se kyennyt jatkamaan hyökkäystä.
Mielikuva yksin pärjäämisestä on ollut harhakuva, koska liittolaisuus pahan Natsi-Saksan kanssa haluttiin unohtaa ja se puhuttiin muuksi.
 
Back
Top