Harvapartio
Majuri
Yksi huomio näistä ilmoituksista. Satelliittikuvien ja analyysien perusteella sekä Berdyanskin että Luhanskin ATACMS iskussa kokonaan tuhoutuneita tai korjauskelvottomia koptereita on vähintään kymmenen, vaurioituneita (luultavasti reikäjuustoa suurin osa) melkein toinen mokoma. Tämän siis tiedämme käytännössä varmuudella.
Mutta, graafiin on lisätty iskun jälkeen ainoastaan 7 helikopteria. Eli konservatiivinen lukema. Aiemmin olen huomannut samaa myös joissakin muissa tapauksissa, joissa menetykset on varmistettu OSINTin perusteella. Luultavasti luku laahaa päiviä perässä ja niitä lisätään myöhemmin, mutta tällä hetkellä näin.
Eli kyllä nämä ilmoitukset voivat pitää ihan hyvinkin paikkaansa, vaikka jokainen tahollaan saattaa miettiä parikin kertaa miten voi mennä 241 teknikaalia päivässä jos edes droneja ei oteta huomioon, mutta ei etulinjasta saatujen videoidenkaan perusteella vaikuta siltä että naapurin pään seinään hakkaaminen oltaisiin osattu lopettaa näin puolentoista vuodenkaan jälkeen.
Onhan tuossa sen verran olevinaan järkeä, että tosiaan raivausvaunut tekivät uran kohdealueelle, ja vetäytyivät takaisin.
Puolen tusinaa tai vajaa kymmenen miehistönkuljetusvaunua tuomassa sitten jalkaväkeä metsänreunaan.
Aamuhyökkäys! (Kun pimeälläkään ei voi?)
Savutus jäi vähän myöhään! Ja veikkaisin että savuntuottomekanismi ei ollut ihan se tarkoitettu!
Joku taistelutaksi taisi panikoidakin ja alkaa kääntymään paikallaan ympäri. Mikähän senkin tuhosi, ajoiko se siinä sitten miinaan? Eli kääntyi juuri miinarivin kohdalla?
Ukrainan tykistö oli hyvin paikalla. Oliko siinä kakkosvideon lopussa sitten kranaatinheittimien pienempiä tupsahduksia?
Slava Ukraini!
Lahtinen
Kapteeni
Aika hillittömät tappiot. Plan A on varmaan ollut se, että tämä hyökkäys menee läpi ja sillä saavutetaan jotain, sekä sekä suurin osa kalustosta jää ehjäksi. Mutta mitäs nyt, kun hyökkäys epäonnistui ja valtavasti kalustoa menetettiin? Mikäs on Plan B? Onkohan kukaan miettinyt, entä jos tämä meneekin persiilleen?
Nuo kantamat antavat kyllä aika hyvän kokonaisnäkemyksen. Ja kuva oli mainio! Kiitos siitä.
Mutta nuo maksimimatkat ovat kyllä varsin optimistiset. JDAM tosiaan voi saada minimaalista etua ohjauksesta pelkkään rautaan verrattuna, mutta myöskään kohtauskulmaa ei pommille voi paljoa muuttaa, eli etu on todella marginaalinen.
Korkealtakaan ei 28km saa kyllä tippuvalle pommille. Ilmanvastuksen vuoksi pommin rata ei ole noin korkealta enää parabeli, vaan pysähtyy pystysuoraksi jossain kohdassa. Tämä määrittelee maksimikantaman, vaikka yrittäisi vielä heittää yläkulmaan korkealla. Eteenpäin suuntautuva vektori irrotuksessa on merkittävin / ainoa merkittävä.
Sanoisin että ilman siipiä ei yli 10 mailin/16 kilometrin juuri pääse missään olosuhteissa. Ehkä jossain hypoteettisessa yliääni-irrotuksessa?
Liitopommeille ei taida tiedot olla niin varmoja? Kuulostaa aika uskomattomilta nuo matkat, Olettaisin että ainakin nuo ovat muutakin kuin vain JDAM-ER siivet MK-##:iin, vaan tarkoittavat niitä erikseen suunniteltuja JSOW-tyyppisiä liitoaseita.
Coffee Man
Respected Leader
Tämä sota voi hyvinkin päättyä siihen että venäläiset sotilaat saavat jossain vaiheessa tarpeekseen koko touhusta ja haistattavat pitkät paskat Putinille ja Moskovalle ja lähtevät joukoittain kotimatkalle lupaa kysymättä ja seurauksista välittämättä. Kuumimmissa paikoissa se hetki ei ole ollenkaan välttämättä edes kovin kaukana. Eihän tässä verilöylyssä ole ollut mitään järkeä enää aikoihin jos asiaa venäläisten sotilaiden kantilta tarkastelee.
Homo Sovieticus on vieläkin elossa mutta ei kai sekään noissa olosuhteissa loputtomiin elä kun turpaan tulee joka suunnalta
Olen kiinnittänyt samaan huomiota. Vähintään tuo tarkoittaa, että noita on liikkeellä. Ja todennäköisesti tarkoittaa, että niitä ainakin yritetään käyttää. :-( :-(
Taitavat onneksi olla Ukrainan prioriteettilistalla. Voisi kuvitella, että todennäköisestä tiedusteluylivoimasta johtuen eivät pääse hirveän monesti operoimaan.
Antares
Respected Leader
Kävin vilkaisemassa, onko ruotsalaisella Totalförsvarets forskningsinstitut / Swedish Defence Research Agency tai lyhyesti FOI uusia raportteja Ukrainan sodasta.
Ei mitään sellaista, joka herätti minun mielenkiinnon mutta päätin silmäillä uudestaan 20.6.2023 julkaistun raportin nimeltä "Russia᾽s War Against Ukraine and the West: The First Year"
Lainaan spoilerin taakse tekstin joka käsittelee ammustuotantoa sekä selittää, mistä kuvassa näkyvät arviot on otettu.
Alle lainattu kuva on ko. raportin sivulta 106, spoilerin taakse lainattu teksti sivuilta 103-106 LÄHDE
-
Kuten sanottua, RUSI:n Jack Watling arvioi tuoreessa raportissaan että tykistön laukausten loppuminen ei olisi tai tulisi olemaan rajoittava tekijä ryssän tykistön käytössä. Hänen mukaansa tuliputkien määrä sekä muiden varaosien määrä kuitenkin rajoittavat tykistön käyttöä.
Ruotsalaisen FOI:n kesäkuinen raportti, jonka tekstin lainasin ylle, laski että jos ryssällä oli 16 miljoonaa tykistön laukausta varastoissa ennen hyökkäystä ja niistä puolet käytettiin vuonna 2022, niin silloin, jos oletetaan 24 000 laukausta per päivä kulutus (koko sodan keskiarvo) ja teollisuuden kyky tuottaa 2 000 laukausta per päivä (eli 730 000 per vuosi) niin varastot ovat loppu 24 kuukautta sodan alkamisen jälkeen eli 24.2.2024. Tuo 2 000 laukausta per päivä on sotaa edeltänyt arvioitu tuotantokapasiteetti ja täten oletus on että kaikesta huolimatta eivät olisi kyenneet kasvattamaan kapasiteettia yhtään.
Toisaalta jos kaikki muut oletukset pysyvät samoina, mutta oletetaan että he olisivat kyenneet kasvattamaan tykistön laukausten uustuotantoa + 2 000 kpl per päivä kolmen kuukauden välein, kuitenkin siten että tuotannon maksimi olisi 16 000 per päivä (eli 5 800 000 per vuosi) niin tässäkin tapauksessa varastot ammutaan tyhjiksi, tosin noin puolitoista vuotta "ensimmäisen skenaarion" takarajan jälkeen eli joskus elokuun lopulla 2026. Raportti kutsuu tätä jälkimmäistä skenaariota "äärimmäisen epärealistiseksi" (highly unrealistic).
Minä muistan toisten arvioineen että ryssän tämänhetkinen kapasiteetti olisi noin 2 miljoonaa laukausta per vuosi, mikä tarkoittaisi 2,74-kertaa suurempaa kapasiteettia kuin tuo 730 000 per vuosi. Samalla 2 miljoonaa per vuosi tarkoittaisi 5 480 kpl per päivä.
Kapasiteetin moninkertaistaminen on toki mahdollista, "riittää" kun tehdas laitetaan pyörimään kolmessa vuorossa tai investoidaan olemassaolevaan kapasiteettiin. Toki oletus on että pelkkä vuorojen lisääminen riittää eivätkä mitkään tuotteen osat muodosta pullonkaulaa.
Päätin kokeilla huvin vuoksi, millainen takaraja saadaan, jos oletetaan näin: hyökkäyksen alussa tuotantokapasiteetti oli 2 000 per päivä ja kapasiteettia kyettäisiin nostamaan pykälittäin, mutta ylärajaksi tulee 5 500 per päivä. Kuinka nopeasti tuo kapasiteetin nosto voisi tapahtua?
Kokeilin pari vaihtoehtoa nopeasti. Käytin seuraavanlaista porrastusta, vasemmassa reunassa oletetaan neljä nostoa kolmen kuukauden välein, siitä seuraava oikealle olettaa kolme nostoa neljän kuukauden välein, siitä seuraava oikealle oletetaan kaksi nostoa kolmen kuukauden välein ja oikean reunimmainen olettaa että "rauhanajan tuotantoa" jatkui ensimmäiset kolme kuukautta, jonka jälkeen "sota-ajan tuotanto" oli toiminnassa (nopein vaihtoehto):
Näillä oletuksilla laskien varastot loppuisivat joko helmikuussa 2024, toukokuussa 2024 tai kesäkuussa 2024. Jopa optimistisin ja samalla nopein "sota-ajan tuotannon" aktivointi antaa takarajaksi 20.6.2024.
Toki kun numeroita pyörittää niin saa millaisia vastauksia tahansa, mutta kuten FOI:n raportissa kirjoitetaan, sille on varmasti syynsä miksi ryssä kävi ensin Valko-Venäjän varastojen kimppuun, alkoi sen jälkeen ostamaan tavaraa Iranista ja nyt tuoreimpana tapauksena ostaa Pohjois-Koreasta. Näitä tuskin voi pitää sen merkkinä että oma uustuotanto takoo miljoonia per vuosi - tosin selvästi heillä riittää vielä (toistaiseksi) ammuttavaa koska tykit eivät ole hiljenneet.
Ei mitään sellaista, joka herätti minun mielenkiinnon mutta päätin silmäillä uudestaan 20.6.2023 julkaistun raportin nimeltä "Russia᾽s War Against Ukraine and the West: The First Year"
Lainaan spoilerin taakse tekstin joka käsittelee ammustuotantoa sekä selittää, mistä kuvassa näkyvät arviot on otettu.
Alle lainattu kuva on ko. raportin sivulta 106, spoilerin taakse lainattu teksti sivuilta 103-106 LÄHDE
Artillery shells
The first year of Russia’s invasion of Ukraine was characterised by its surprisingly high intensity, which, even atthe beginning, had already swallowed up ammunition at a rate not experienced since the Second World War. Apart from the great logistical difficulties such intensityplaces on the warring parties, the wider question is how long supplies of ammunition could last on both sides. In Russia’s case, ammunition supplies were a function of the volume of its pre-war stockpiles, and the pace at which it could replenish its stocks with newly manufactured ammunition from its own factories, or by buying them on international markets.
In the early 1990s, Russia’s Armed Forces had inherited about 15 mn metric tons of missiles and ammunition, stored at 180 arsenals, bases and warehouses, from the Soviet Army. A total of 3 mn tons of this amount were due to the removal of ammunition from Soviet bases abroad. In addition, on average, Soviet industry had produced 1.0–1.2 mn tons of missiles and ammunition, annually, until the collapse of the Soviet Union.38
In January 2013, this stockpile had been brought down to 3.7 mn tons, through different federal target programmes for industrial disposal of weapons and military equipment, of which 1.1 mn tons were considered unusable. The set target for the Armed Forces during the remaining 2010s was to get down to 2 mn tons of artillery shells and rockets, with a yearly consumption of up to a hundred thousand tons per year, due to operations and combat training, an amount then perceived as sufficient to match the ongoing, parallel, military reforms. Evidently, Russia’s lasting stockpiles after thereduction were not dimensioned to take on an opponent who defended himself and whose military-technological level was neck and neck with Russia’s, and who could swiftly mobilise roughly the same military capabilityfor a high-intensity and protracted war.
In spite of these constraints, during the first months of the war, Russia fired artillery and high-precision missiles as if its resources were endless. In summer 2022, Russia’s Armed Forces experienced an acute shortage of personnel in the Donbas fighting, which it tried to neutralise with heavy artillery fire.39 Some analysts estimated that Russia then fired some 20 000–30 000 shells a day.40 According to a senior source within the Ukrainian military command, rather, Russia used upto 60 000 artillery and rockets each day in the summer fighting in Donbas.41
With both Russian and Ukrainian forces dugin during the autumn, the war during the winter of 2022–2023 settled into an artillery duel. Different sources estimated, in February and March, that Ukraine was at the time on the receiving end of about 10 000–20 000 shells and rockets a day, from the Russian side.42
Allegedly, Russian artillery fire was even down by as much as 75 percent at some sections of the frontline in January 2023.43 In spite of the wide variations of figures provided by different sources, a significant number of estimates nevertheless concurred, in spring 2023, that Russia’s rate of fire had been falling from late 2022 and onwards – a possible indication that Russian forces were beginning to experience a critical shortage of ammunition, “shell hunger.”
Already in autumn 2022, the Ukrainian publication Defence Express, assumed that the pace of Russia’s artillery barrages depended on transfers of shells from the Belarusian army. On the word of the Ukrainian MoD, allegedly, Russia simultaneously tried to buy up all types of shells with Soviet calibres from abroad to replenish its arsenals.44
In early March 2023, the GSUAF claimed that Russia had used up almost the entire stock of the artillery ammunition that it kept in storage in the central part of Russia. The GSUAF reported that it had observed movement of ammunition from depots located in other Russian regions to the occupied territories of Ukraine. It also claimed that almost 50 percent of this ammunition had visible signs of rust damage. By and large, “these new batches of ammunition [were] in an unsatisfactory state and their quality [was] further reduced due to improper storage and violation of service rules and regulations,” according to the GSUAF. The GSUAF anticipated that, by extension, this meant that the Russian army would experience critical shortages within the next 2–3 months.45
During the first year of the invasion, and in spring 2023, there were several different estimates of how much ammunition Russia had had at the beginning of the invasion, how much was left, and the replenishment rate. According to one estimate, Russia’s total stockpile could have been as many as 16 mn rounds, of which half might have been used, or lost, in Ukraine by that time.46 In February, Major General Kyrylo Budanov, Chief of the Defence Intelligence of Ukraine, claimed that stockpiles of artillery shells in Russia had decreased to 30 percent of the pre-invasion stock.47 Nevertheless, Serhii Cherevatyi, speaker for the Eastern group of the Armed Forces of Ukraine, noted in April that there was no noticeable “shell hunger” wherever Russia was focusing its efforts.48
Any claims that Russia suffered from ammunition shortage were dismissed altogether by the Russian side, in spring 2023. According to Vzgliad, a Russian business newspaper associated with the Russian regime, the budget item of the yearly GOZ for production of ammunition for armoured vehicles, heavy artillery weapons and multiple launch rocket systems expanded dramatically throughout the 2010s, after Sergei Shoigu had been appointed defence minister.49 According to Aleksei Leonkov, Russian military expert and editor of the magazine Arsenal otechestva, Russia then even updated the ammunition in its long-term storage depots, disposing shells accumulated in Soviet times.50 Fast forward to late December 2023 (tässä taitaa olla virhe vuosiluvun osalta, pitäisi lukea 2022): Defence Minister Shoigu stated that the financial resources provided in 2022 had made it possible to increase the production volumes of ammunition for rocket and artillery weapons and aircraft weapons by 69 to 109 percent, for certain types.51
Sergei Chemezov, the long-time General Directoror CEO of the state-owned defence conglomerate Rostec, claimed later, in an interview in January 2023, that any talk that Russia was running out of ammunition or anything else, “was complete nonsense.”52 Allegedly, Rostec had increased its production of ammunition several times and, for some types, it would have been increased by several orders of magnitude. Chemezov repeated this talking point in subsequent interviews, and it was also used by other representatives for Rostec. Moreover, in late December 2022, another 10 state factories involved in ammunition production had been transferred to Rostec.53 Rostec planned to integrate them into the structures of two of its previous holdings and modernise them. It was ostensibly in the process of investing tens of billions of roubles in the modernisation and re-equipment of factories, for the production of special chemicals and ammunition components, in order to create a new look for the ammunition industry.54
There is, thus, much to suggest that there was an increase in Russian production of shells, from 2022 onwards, but it was not possible to verify, in the spring of 2023, the exact pace, or the volumes involved. According to some estimates, Russian production of shells before the invasion allegedly amounted to some two thousand shells a day, or 60 000 shells per month, which might serve as a credible basepoint for further assumptions of how the war has affected Russia’s production of ammunition.55
Under the defence ministry programme “Effective Army,” Russia restored 1.7 mn rockets and shells in 2014–2017, that is, about 570000 per year, which would have cost the budget RUB 39 bn per year, if they were produced from scratch.56 Pavel Luzin, expert in Russian military affairs, has used these data, combined with figures on the earnings of the corresponding industrial enterprises and conglomerates, to reach the rough estimate of a total annual rate of replenishment of artillery arsenals in the 2010s to 1.6–1.7 mn shells of all types, or, at most, 4400–4700 shells per day.57 An interesting detail, as Luzin notes, is that, in 2017, the supply of rocket projectiles of all calibres amounted to only 10 700.58
Similar calculations have also been made by Hlib Parfonov, a Ukrainian analyst, who came to the conclusion that Russian production capacity of 152 mm shells in 2021 amounted to just about 730 000 per annum, which is 61 000 a month, or 2 000 a day. As for rockets for the multiple launch rocket systems (MLRS), Smerch, Uragan and Tornado-G, Parfonov estimated that production of Uragan and Tornado-G rockets in 2021 wasabout 15 700. Taken together, the total cost of reproducing the entire range of munitions that Russia used up during the first year of the invasion would exceed RUB 6 trn, according to Parfonov.59 Given that the entire GPV 2027 amounted to RUB 20 trn for a ten-year period, this figure put further strains on the Russian defence budget, the spending balance between different parts of the defence industry, and the production capacity of the ammunition industry.
However, as long as the war lasts with an intensity similar to that during the first year, Russia will not even have the opportunity to start rebuilding its stockpile of ammunition, let alone stop depleting it further. Figure 7.2, below (lainasin kuvan spoileriin lainatun tekstin yläpuolelle), illustrates this point in a simple model, based on the discussions above. Positing an initial stockpile of 16 mn shells, of which half were allegedly used up during the first year of fighting, gives an average firing intensity of some 24 000 shells per day. Assuming a production rate of some 2 000 artillery shells per day, before the invasion, and with no prospects to increase it further, or import any significant amount from abroad, Russia would run out of artillery shells after about 24 months, or two years, after the start of the invasion. This is illustrated by the steepest downward-sloping line in the figure.
The second downward-sloping line is based on the same firing intensity. However, it is here assumed that each third month, Russia would manage to increase its production of artillery shells by another 2 000 shells per day. Furthermore, this increase would continue until the production rate has reached 16 000 shells per day, corresponding to half a million shells a month, or just over 5.8 million shells on a yearly basis. Figure 7.2 demonstrates that as long as the war continues, not even these highly unrealistic production numbers would save Russia from running out of artillery shells, although this would be postponed by another year and a half, compared to the previous scenario.
Apart from the problems, of a very practical and technical nature, involved in eightfolding the production rate of artillery shells, the third upward-sloping line in the figure demonstrates that Russia would also be stymied by financial constraints, were it to push its production rate beyond what is realistic. Assuming that the financing of GPV 2027 was to be evenly distributed over the entire period (which it is not, as discussed earlier in this chapter), the MoD yearly acquisitions would amount to RUB 1.9 trn, on a yearly basis. Given the average unit price of RUB 68 400 per artillery shell, which is based on the accounting of the MoD Effective Army programme referred to above, fully developed, the production of artillery shells would increase from 2.6 percent to devour a fifth of the entire yearly budget for MoD acquisitions, or almost RUB 400 bn.
To conclude, even dramatic increases of Russia’s production capacity for artillery shells would have a minor impact on how long its shell stockpiles would last, and it would come at a tremendous cost increase. For instance, as can be seen from Figure 7.2, already a modest increase to 8 000 shells per day would devour ten percent of the yearly GPV 2027 allocations, but only give Russia 6 more months of shelling compared to the most pessimistic scenario.
The first year of Russia’s invasion of Ukraine was characterised by its surprisingly high intensity, which, even atthe beginning, had already swallowed up ammunition at a rate not experienced since the Second World War. Apart from the great logistical difficulties such intensityplaces on the warring parties, the wider question is how long supplies of ammunition could last on both sides. In Russia’s case, ammunition supplies were a function of the volume of its pre-war stockpiles, and the pace at which it could replenish its stocks with newly manufactured ammunition from its own factories, or by buying them on international markets.
In the early 1990s, Russia’s Armed Forces had inherited about 15 mn metric tons of missiles and ammunition, stored at 180 arsenals, bases and warehouses, from the Soviet Army. A total of 3 mn tons of this amount were due to the removal of ammunition from Soviet bases abroad. In addition, on average, Soviet industry had produced 1.0–1.2 mn tons of missiles and ammunition, annually, until the collapse of the Soviet Union.38
In January 2013, this stockpile had been brought down to 3.7 mn tons, through different federal target programmes for industrial disposal of weapons and military equipment, of which 1.1 mn tons were considered unusable. The set target for the Armed Forces during the remaining 2010s was to get down to 2 mn tons of artillery shells and rockets, with a yearly consumption of up to a hundred thousand tons per year, due to operations and combat training, an amount then perceived as sufficient to match the ongoing, parallel, military reforms. Evidently, Russia’s lasting stockpiles after thereduction were not dimensioned to take on an opponent who defended himself and whose military-technological level was neck and neck with Russia’s, and who could swiftly mobilise roughly the same military capabilityfor a high-intensity and protracted war.
In spite of these constraints, during the first months of the war, Russia fired artillery and high-precision missiles as if its resources were endless. In summer 2022, Russia’s Armed Forces experienced an acute shortage of personnel in the Donbas fighting, which it tried to neutralise with heavy artillery fire.39 Some analysts estimated that Russia then fired some 20 000–30 000 shells a day.40 According to a senior source within the Ukrainian military command, rather, Russia used upto 60 000 artillery and rockets each day in the summer fighting in Donbas.41
With both Russian and Ukrainian forces dugin during the autumn, the war during the winter of 2022–2023 settled into an artillery duel. Different sources estimated, in February and March, that Ukraine was at the time on the receiving end of about 10 000–20 000 shells and rockets a day, from the Russian side.42
Allegedly, Russian artillery fire was even down by as much as 75 percent at some sections of the frontline in January 2023.43 In spite of the wide variations of figures provided by different sources, a significant number of estimates nevertheless concurred, in spring 2023, that Russia’s rate of fire had been falling from late 2022 and onwards – a possible indication that Russian forces were beginning to experience a critical shortage of ammunition, “shell hunger.”
Already in autumn 2022, the Ukrainian publication Defence Express, assumed that the pace of Russia’s artillery barrages depended on transfers of shells from the Belarusian army. On the word of the Ukrainian MoD, allegedly, Russia simultaneously tried to buy up all types of shells with Soviet calibres from abroad to replenish its arsenals.44
In early March 2023, the GSUAF claimed that Russia had used up almost the entire stock of the artillery ammunition that it kept in storage in the central part of Russia. The GSUAF reported that it had observed movement of ammunition from depots located in other Russian regions to the occupied territories of Ukraine. It also claimed that almost 50 percent of this ammunition had visible signs of rust damage. By and large, “these new batches of ammunition [were] in an unsatisfactory state and their quality [was] further reduced due to improper storage and violation of service rules and regulations,” according to the GSUAF. The GSUAF anticipated that, by extension, this meant that the Russian army would experience critical shortages within the next 2–3 months.45
During the first year of the invasion, and in spring 2023, there were several different estimates of how much ammunition Russia had had at the beginning of the invasion, how much was left, and the replenishment rate. According to one estimate, Russia’s total stockpile could have been as many as 16 mn rounds, of which half might have been used, or lost, in Ukraine by that time.46 In February, Major General Kyrylo Budanov, Chief of the Defence Intelligence of Ukraine, claimed that stockpiles of artillery shells in Russia had decreased to 30 percent of the pre-invasion stock.47 Nevertheless, Serhii Cherevatyi, speaker for the Eastern group of the Armed Forces of Ukraine, noted in April that there was no noticeable “shell hunger” wherever Russia was focusing its efforts.48
Any claims that Russia suffered from ammunition shortage were dismissed altogether by the Russian side, in spring 2023. According to Vzgliad, a Russian business newspaper associated with the Russian regime, the budget item of the yearly GOZ for production of ammunition for armoured vehicles, heavy artillery weapons and multiple launch rocket systems expanded dramatically throughout the 2010s, after Sergei Shoigu had been appointed defence minister.49 According to Aleksei Leonkov, Russian military expert and editor of the magazine Arsenal otechestva, Russia then even updated the ammunition in its long-term storage depots, disposing shells accumulated in Soviet times.50 Fast forward to late December 2023 (tässä taitaa olla virhe vuosiluvun osalta, pitäisi lukea 2022): Defence Minister Shoigu stated that the financial resources provided in 2022 had made it possible to increase the production volumes of ammunition for rocket and artillery weapons and aircraft weapons by 69 to 109 percent, for certain types.51
Sergei Chemezov, the long-time General Directoror CEO of the state-owned defence conglomerate Rostec, claimed later, in an interview in January 2023, that any talk that Russia was running out of ammunition or anything else, “was complete nonsense.”52 Allegedly, Rostec had increased its production of ammunition several times and, for some types, it would have been increased by several orders of magnitude. Chemezov repeated this talking point in subsequent interviews, and it was also used by other representatives for Rostec. Moreover, in late December 2022, another 10 state factories involved in ammunition production had been transferred to Rostec.53 Rostec planned to integrate them into the structures of two of its previous holdings and modernise them. It was ostensibly in the process of investing tens of billions of roubles in the modernisation and re-equipment of factories, for the production of special chemicals and ammunition components, in order to create a new look for the ammunition industry.54
There is, thus, much to suggest that there was an increase in Russian production of shells, from 2022 onwards, but it was not possible to verify, in the spring of 2023, the exact pace, or the volumes involved. According to some estimates, Russian production of shells before the invasion allegedly amounted to some two thousand shells a day, or 60 000 shells per month, which might serve as a credible basepoint for further assumptions of how the war has affected Russia’s production of ammunition.55
Under the defence ministry programme “Effective Army,” Russia restored 1.7 mn rockets and shells in 2014–2017, that is, about 570000 per year, which would have cost the budget RUB 39 bn per year, if they were produced from scratch.56 Pavel Luzin, expert in Russian military affairs, has used these data, combined with figures on the earnings of the corresponding industrial enterprises and conglomerates, to reach the rough estimate of a total annual rate of replenishment of artillery arsenals in the 2010s to 1.6–1.7 mn shells of all types, or, at most, 4400–4700 shells per day.57 An interesting detail, as Luzin notes, is that, in 2017, the supply of rocket projectiles of all calibres amounted to only 10 700.58
Similar calculations have also been made by Hlib Parfonov, a Ukrainian analyst, who came to the conclusion that Russian production capacity of 152 mm shells in 2021 amounted to just about 730 000 per annum, which is 61 000 a month, or 2 000 a day. As for rockets for the multiple launch rocket systems (MLRS), Smerch, Uragan and Tornado-G, Parfonov estimated that production of Uragan and Tornado-G rockets in 2021 wasabout 15 700. Taken together, the total cost of reproducing the entire range of munitions that Russia used up during the first year of the invasion would exceed RUB 6 trn, according to Parfonov.59 Given that the entire GPV 2027 amounted to RUB 20 trn for a ten-year period, this figure put further strains on the Russian defence budget, the spending balance between different parts of the defence industry, and the production capacity of the ammunition industry.
However, as long as the war lasts with an intensity similar to that during the first year, Russia will not even have the opportunity to start rebuilding its stockpile of ammunition, let alone stop depleting it further. Figure 7.2, below (lainasin kuvan spoileriin lainatun tekstin yläpuolelle), illustrates this point in a simple model, based on the discussions above. Positing an initial stockpile of 16 mn shells, of which half were allegedly used up during the first year of fighting, gives an average firing intensity of some 24 000 shells per day. Assuming a production rate of some 2 000 artillery shells per day, before the invasion, and with no prospects to increase it further, or import any significant amount from abroad, Russia would run out of artillery shells after about 24 months, or two years, after the start of the invasion. This is illustrated by the steepest downward-sloping line in the figure.
The second downward-sloping line is based on the same firing intensity. However, it is here assumed that each third month, Russia would manage to increase its production of artillery shells by another 2 000 shells per day. Furthermore, this increase would continue until the production rate has reached 16 000 shells per day, corresponding to half a million shells a month, or just over 5.8 million shells on a yearly basis. Figure 7.2 demonstrates that as long as the war continues, not even these highly unrealistic production numbers would save Russia from running out of artillery shells, although this would be postponed by another year and a half, compared to the previous scenario.
Apart from the problems, of a very practical and technical nature, involved in eightfolding the production rate of artillery shells, the third upward-sloping line in the figure demonstrates that Russia would also be stymied by financial constraints, were it to push its production rate beyond what is realistic. Assuming that the financing of GPV 2027 was to be evenly distributed over the entire period (which it is not, as discussed earlier in this chapter), the MoD yearly acquisitions would amount to RUB 1.9 trn, on a yearly basis. Given the average unit price of RUB 68 400 per artillery shell, which is based on the accounting of the MoD Effective Army programme referred to above, fully developed, the production of artillery shells would increase from 2.6 percent to devour a fifth of the entire yearly budget for MoD acquisitions, or almost RUB 400 bn.
To conclude, even dramatic increases of Russia’s production capacity for artillery shells would have a minor impact on how long its shell stockpiles would last, and it would come at a tremendous cost increase. For instance, as can be seen from Figure 7.2, already a modest increase to 8 000 shells per day would devour ten percent of the yearly GPV 2027 allocations, but only give Russia 6 more months of shelling compared to the most pessimistic scenario.
-
Kuten sanottua, RUSI:n Jack Watling arvioi tuoreessa raportissaan että tykistön laukausten loppuminen ei olisi tai tulisi olemaan rajoittava tekijä ryssän tykistön käytössä. Hänen mukaansa tuliputkien määrä sekä muiden varaosien määrä kuitenkin rajoittavat tykistön käyttöä.
Ruotsalaisen FOI:n kesäkuinen raportti, jonka tekstin lainasin ylle, laski että jos ryssällä oli 16 miljoonaa tykistön laukausta varastoissa ennen hyökkäystä ja niistä puolet käytettiin vuonna 2022, niin silloin, jos oletetaan 24 000 laukausta per päivä kulutus (koko sodan keskiarvo) ja teollisuuden kyky tuottaa 2 000 laukausta per päivä (eli 730 000 per vuosi) niin varastot ovat loppu 24 kuukautta sodan alkamisen jälkeen eli 24.2.2024. Tuo 2 000 laukausta per päivä on sotaa edeltänyt arvioitu tuotantokapasiteetti ja täten oletus on että kaikesta huolimatta eivät olisi kyenneet kasvattamaan kapasiteettia yhtään.
Toisaalta jos kaikki muut oletukset pysyvät samoina, mutta oletetaan että he olisivat kyenneet kasvattamaan tykistön laukausten uustuotantoa + 2 000 kpl per päivä kolmen kuukauden välein, kuitenkin siten että tuotannon maksimi olisi 16 000 per päivä (eli 5 800 000 per vuosi) niin tässäkin tapauksessa varastot ammutaan tyhjiksi, tosin noin puolitoista vuotta "ensimmäisen skenaarion" takarajan jälkeen eli joskus elokuun lopulla 2026. Raportti kutsuu tätä jälkimmäistä skenaariota "äärimmäisen epärealistiseksi" (highly unrealistic).
Minä muistan toisten arvioineen että ryssän tämänhetkinen kapasiteetti olisi noin 2 miljoonaa laukausta per vuosi, mikä tarkoittaisi 2,74-kertaa suurempaa kapasiteettia kuin tuo 730 000 per vuosi. Samalla 2 miljoonaa per vuosi tarkoittaisi 5 480 kpl per päivä.
Kapasiteetin moninkertaistaminen on toki mahdollista, "riittää" kun tehdas laitetaan pyörimään kolmessa vuorossa tai investoidaan olemassaolevaan kapasiteettiin. Toki oletus on että pelkkä vuorojen lisääminen riittää eivätkä mitkään tuotteen osat muodosta pullonkaulaa.
Päätin kokeilla huvin vuoksi, millainen takaraja saadaan, jos oletetaan näin: hyökkäyksen alussa tuotantokapasiteetti oli 2 000 per päivä ja kapasiteettia kyettäisiin nostamaan pykälittäin, mutta ylärajaksi tulee 5 500 per päivä. Kuinka nopeasti tuo kapasiteetin nosto voisi tapahtua?
Kokeilin pari vaihtoehtoa nopeasti. Käytin seuraavanlaista porrastusta, vasemmassa reunassa oletetaan neljä nostoa kolmen kuukauden välein, siitä seuraava oikealle olettaa kolme nostoa neljän kuukauden välein, siitä seuraava oikealle oletetaan kaksi nostoa kolmen kuukauden välein ja oikean reunimmainen olettaa että "rauhanajan tuotantoa" jatkui ensimmäiset kolme kuukautta, jonka jälkeen "sota-ajan tuotanto" oli toiminnassa (nopein vaihtoehto):
Näillä oletuksilla laskien varastot loppuisivat joko helmikuussa 2024, toukokuussa 2024 tai kesäkuussa 2024. Jopa optimistisin ja samalla nopein "sota-ajan tuotannon" aktivointi antaa takarajaksi 20.6.2024.
Toki kun numeroita pyörittää niin saa millaisia vastauksia tahansa, mutta kuten FOI:n raportissa kirjoitetaan, sille on varmasti syynsä miksi ryssä kävi ensin Valko-Venäjän varastojen kimppuun, alkoi sen jälkeen ostamaan tavaraa Iranista ja nyt tuoreimpana tapauksena ostaa Pohjois-Koreasta. Näitä tuskin voi pitää sen merkkinä että oma uustuotanto takoo miljoonia per vuosi - tosin selvästi heillä riittää vielä (toistaiseksi) ammuttavaa koska tykit eivät ole hiljenneet.
Viimeksi muokattu:
Putte saisi mieluusti ottaa vastaan näin hyviä lahjoja joka päivä!
Onko varmasti tuore? Mielestäni identttinen video muutaman viikon takaa myös. Toki perästä lähestyvä drone saattaa olla tyypillinen iskutapa.
Ohjus-tiedustelija
Kenraali
Jotain siinä etummaisen vaunun kaulilla on, olisiko tosiaan sitten puskulevy kun tulee koko vaunun levyinen jälki ja ylikin, sillä ei vaan voi ottaa kauhean syvältä tai menee aika hitaaksi vauhti, ehkä tuolla raavitaan vaan pinta jos todettu että miinoja ei kaiveta syvälle/jos edes kaivetaan maahan
(vähän erikoinen tuo kuva, ikäänkuin olisi muka jo lumi maassa, liekö joku lämpökameran/vastaväri kameran kuva tms.) Ryssän aurat/jyrät raivaa vain telojen edestä, aurat kyllä kääntää maan uran viereen jolloin toteutuisi tuo leveä ura tuon värieron mukaisesti mutta silloin telojen väli ei pitäisi olla samaa sävyä. Seuraavan vaunun keulilla ei näyttäisi olevan mitään.Tuo raivain keulilla ihan oikein toimittu, mutta jos ideana saada jotain aikaan/ottaa puolustettu soiro haltuun, niin sinne olisi pitänyt ajaa suoraan sisään ja noiden kärkivaunujen olisi ehdottomasti pitänyt jäädä tukemaan. Nyt tehdään vain "oma jobi" ja äkkiä karkuun, sitähän tuo ryssän touhu taitaa olla
Jos vaunuilla ajettaisiin röyhkeästi asemiin sisään, niin niskaan ei sada ainakaan enää epäsuoraa. Asemiin sisään ajamisessa on toki omat riskinsä, mutta ei tuostakaan mitään tule että jalkautetaan avonaiselle pellolle parhaallle tappoetäisyydelle puolustajan asemista ja usein vielä vaunun heikko kylki asemiin päin
Pitäisi alkaa jo oppimaan...
taantumu
Kenraali
TOS on myös lyhyen kantaman ase (max. kantama 10km) joten niiden käyttäminen tarkoittaa helposti tappioita.
Venäläisillä on tapana uutisoida uskomattomia määriä tuhottua ukrainalaiskalustoa sen jälkeen kun omaa kalustoa on mennyt isosti. Tänään venäläiset väittävät ampuneensa alas 7 kappaletta Mig-29:ä vuorokauden sisällä! Viikon sisällä väittävät tiputtaneensa 10xMig-29, 2xSu-25 ja 2XMi-8, lisäksi mm. 35 kpl Himars ja 6xJDAM. Koko sodan saldoksi kerrotaan esim. 500 lentokonetta 12778 panssaroitua ajoneuvoa ja 6837 tykkiä.
https://iz.ru/1592704/2023-10-20/sistemy-pvo-rf-za-sutki-sbili-sem-ukrainskikh-mig-29
Viimeksi muokattu:
JDAM-kittiin kuuluu ne pommirungon ympärille kiinnitettävät kapeat ulokkeet, jotka tuottavat jonkin verran nostetta. Ilman niitä ei tosiaan saavutettaisi tuota kantamaa. Se on muuten sama kuin vanhemmalla GBU-15 - liitopommilla, mikä on saatettu ottaa tavoitearvoksi JDAMia kehitettäessä. (Ja teknisesti ottaen siis perus-JDAMikin taitaa sitten olla liitopommi.) Liitopommeille annetuista arvoista tulee liitoluvuksi jotain 7-10 väliltä. Jos vertaat sitä matkustajakoneisiin (15-20) saatikka purjelentokoneisiin (30-60) niin huomaat, että nuo kunnolliset siivelliset liitopommitkin ovat oikeastaan aika surkeita liitäjiä. JSOWillekin annetaan julkisuudessa liitoluvuksi vain 12. Eli kyllä nuo ihan uskottavia lukemia ovat.
. Olis vaan kuva koko rungostaOhjus-tiedustelija
Kenraali
Haluaisin nähdä että vaunuilla ajetaan ihan oikeasti sinne metsän reunaan(mielellään tietysti Ukrainan toimesta), eli näissä tapauksessa asemiin sisään koska metsäsoirot ovat niin kapeita. Tuo on täysin tuhoon tuomittua touhua jalkauttaa avonaiselle pellolle suoraan puolustajan asemien eteen
Vaikka asemien sisällä voi olla ikävä availla vaunun ovia (jos puolustajan hermo vaan pitää / toisaalta ryssien vaunuissa on myös hyvät ampumakalotit vaunun lähelle kuljetus puoleltakin), niin siinä olisi eväät saada jotain oikeasti aikaankin, siinä punnittaisiin jalkamiesten tst-halut/kyvyt ns. mies-miestä vastaan lähietäisyydeltä (+on se omien asemien keskellä seisova vaunun konetykki/kk:kin ikävä heti +20m kauemmaksi). Epäsuora olisi pelattu kuviosta pois.
Viimeksi muokattu:
Antares
Respected Leader
Hyvin mielenkiintoinen ketju ja uutisjuttu GRU:n yksikkö 29155. Väitetysti saatu kaapattua sille kuuluvia sähköposteja ja dokumentteja. Tämä yksikkö on räjäyttänyt ammusvarastoja Bulgariassa ja Tsekissä.
Ei liity suoraan Ukrainan sotaan, paitsi siltä kantilta että tämäkin yksikkö on työllistetty ja varmasti yrittävät monenlaisia temppuja. Tästä lukemalla voi siis oppia jotain siitä, millaisia keinoja ovat käyttäneet aikaisemmin.
Exclusive: We have emails and documents from members of GRU Unit 29155–Putin’s assassination and sabotage squad—proving their culpability for a 2011 bombing in Bulgaria. The IEDs were planted in Czechia.
The target was ammunition bound for Georgia.
Ei liity suoraan Ukrainan sotaan, paitsi siltä kantilta että tämäkin yksikkö on työllistetty ja varmasti yrittävät monenlaisia temppuja. Tästä lukemalla voi siis oppia jotain siitä, millaisia keinoja ovat käyttäneet aikaisemmin.
Exclusive: We have emails and documents from members of GRU Unit 29155–Putin’s assassination and sabotage squad—proving their culpability for a 2011 bombing in Bulgaria. The IEDs were planted in Czechia.
The target was ammunition bound for Georgia.
Ohjus-tiedustelija
Kenraali
Ehkä sodan paras pätkä epäsuoran tehosta maankamaralta, osumapaikalle jokunen sata metriä varmaan matkaa ja tunnelma välittyy jo ihan kohtuullisesti. Voi vaan kuvitella miltä tuntuu siellä maalialueella, ja sitten mitä se on ollut esim. -44 kannaksella startissa kun tuollaista on tullut yhteen soittoon tunti-pari niskaan ja sitten lähtee uraa/vaunu massat vyörymään päälle
Käytännössähän pahimmissa paikoissa puolustajat hautautuivat asemiinsa, jotkut onnekkaat selvisi harhaillen takalinjoille. En ihan joka hiipparia tuomitsisi...