Ukrainan konflikti/sota

Erinomaisen hyvä ja analysoiva viesti. Eli huhtikuussa 2024 ryssät alkavat mobilisoimaan ja kouluttamaan reservejään, aivan kuin itsekin tulkitsen tuosta sekalaisesta informaatiosta.

Onko Sinulla tai muilla käsitystä näistä reserveistä? Keitä (siis tarkoitan etnistä jakoa) he ovat, mikä heidän varustuksensa on ja millä tavalla em. reserviläisten kotirintama mahtaa olla valmisteltu? Mistä nämä 0,75 miljoonaa supersoturia oikein tulevat?

Teoriassa mobilisaation pitäisi jakautua alueittain sen mukaan, miten kullakin alueella on käyty asepalvelus eli miten on päädytty reserviin. Venäjän tapauksessa suuremmissa kaupungeissa asuvien on ollut helpompaa väistää asepalvelus, kun taas köyhemmillä alueilla armeija on nähty kohtuullisena työllistäjänä ja täten niiden osalta reserviläisiä pitäisi olla suhteessa enemmän.

Käytännössä ei voi olla huomioimatta tätä: Venäjä = Moskova eli Putin ei tohdi lähettää Moskovan rikkaiden ja tärkeiden lapsia Ukrainaan kuolemaan. Toki Moskovassa asuu hyvin paljon ulkopuolelta muuttaneita ns. juurettomia sekä erilaisia työläisiä, usein Venäjän rajanaapureista tulleita. Näitä Putin toki voi lähettää kuolemaan niin paljon kuin kykenee.

Volya Media kirjoitti "uudesta mobilisaatiosta" Telegramissa 6.9.2023 eli noin 1,5 kuukautta sitten. Tämä tuli vahingossa vastaan, mutta tuntuu nyt ajankohtaisemmalta kun JR2 kirjoittaa samansuuntaisista kuulemistaan juoruista.

Lainaan Volyan kirjoituksen spoilerin taakse, tosin heidän kirjoituksista ei voi koskaan olla varma: mitkä ovat luotettavia ja mitä väritettyjä, jos eivät jopa keksittyjä. En osaa sanoa, miten hyvä lähde he ovat, minulla ei ole syvää ja laajaa kokemusta heidän kirjoituksistaan.

https://t.me/volyamedia/754

Shoigu, where is the mobilization?

The fake order from the Minister of Defense of the Russian Federation to recruit 200 thousand soldiers before November was just a fake. There is no such order, which was confirmed to us, among other things, by sources in the GOMU General Staff (the Main Organizational and Mobilization Directorate of the General Staff), who in the “document” were assigned the function of monitoring the implementation of superior instructions.

If there is no order, then what is there? Are they recruiting people into the army or are they making do exclusively with contract volunteers, prisoners and those who were recruited earlier?

“Recruitment goes on every day, throughout the year, throughout the country, except for a few regions. In Moscow and St. Petersburg, the reception of volunteers and mobilization activities are carried out in the same way as in other constituent entities of the Russian Federation. The number of citizens who decided to voluntarily sign a contract grew in the spring and early summer. Since the end of July, the indicators have been declining. At the same time, the need for personnel in the troops is growing. We cannot depend on how many people want to join the army on our own, so mobilization activities have also been underway since the beginning of 2023. Reconciliation of personal data of enterprise employees, agendas. Not to the same extent as in the fall of last year, to a lesser extent, but this work will continue,” explains an officer from the Main Directorate of the General Staff.

His colleague from the same department was much more specific. “From the beginning of the year to the end of August, we received more than 240 thousand. These are both those who were mobilized and those who themselves came to sign the contract. We need to make up for losses, we need to train personnel to continue the SVO in the fall and winter next year, we need to replace those whose contracts have expired. The final figure will depend on the situation at the front. Based on the year, we must recruit 700 thousand people into the ranks of the RF Armed Forces. The figure will most likely be adjusted downwards, reduced to 550-600 thousand, because problems with support, training, and a shortage of sergeants and officers remain.”

Work on preparing “mobilization activities” is underway. At enterprises and large companies, HR departments receive instructions from military registration and enlistment offices to verify the personal data of employees and provide them to the military. Also, at industrial and defense enterprises, personnel officers work with lists of employees who have reservations. Of these, the least qualified, least disciplined and least needed are chosen. If there is a need for people, they will quickly be given summonses and, under the guise of data verification, sent to military registration and enlistment offices and for service.

“There are reservations at the theater. Everything else is words. We will need cannon fodder, we will take it with armor. It's just a word with nothing behind it. In the south of the country, in many regions, military commissars make money by taking workers and engineers from their competitors under the orders of businessmen, thus breaking contracts,” says an employee of the GOMU General Staff.

That the reservation meant nothing was clear even before the start of mobilization. Now this is confirmed even by “judicial” practice. In early August, a court in the Khanty-Mansiysk Autonomous Okrug recognized the right of military registration and enlistment offices to mobilize those who have reservations.

To mobilize, send subpoenas and pull people out of their homes, Shoigu’s order is not needed now. As you remember, on September 21, 2022, the number of those mobilized remained for the general public under the heading “for official use,” and the officially announced 300 thousand people were less than half the real figure. Putin’s decree on partial mobilization has not lost force, it is in effect. And the war doesn't stop. Over the summer alone, according to very rough data (will be updated by the end of September), the Russian Armed Forces and other pro-Russian units lost more than 120 thousand people killed and wounded. About 60 thousand more dropped out due to illness, domestic and work injuries, alcohol poisoning or beatings. Many of these 60 thousand did not even have time to reach the combat zone and did not hear a single shot.

All these holes need to be closed. But without noise and pathos, otherwise the Russians might even notice that the war has been going on for a year and a half.

@Volyamedia
t.me/volyamedia/754
105.5Kviews

Sep 6 at 00:43

-

Budanov sanoi kesällä että vaikka "virallinen mobilisaatio" julistettiin päättyneeksi vuosi sitten, "varjomobilisaatio" jatkui sen jälkeen ja ryssä kykenisi rekrytoimaan (erilaisin keinoin) noin 20 000 sotilasta per kuukausi. Tämän Volyan kirjoituksen mukaan kevät ja kesä 2023 olivat ns. sujuvaa aikaa ja heidän yhden lähteensä mukaan määrä olisi jopa suurempi kuin mitä Budanov sanoi: tammikuun 2023 ja elokuun 2023 välisenä aikana olisi mobilisoitu ja rekrytoitu noin 240 000 sotilasta eli 30 000 per kuukausi (keskiarvoisesti, vaihtelua varmasti on). Kenties Budanov tarkoitti "viime aikaisia numeroita"?

Toisaalta Volya jatkaa että syksyn tultua rekrytoinnin kanssa on ollut vaikeuksia. Lisäksi jo alkuvuodesta 2023 oli selvää että eivät voi luottaa pelkkään "vapaaehtoiseen rekrytointiin" koska näin ei saada riittävää määrää sotilaita korvaamaan tappioita ja sopimuksen umpeutumisen myötä vapautuneita (onko näitä, ilmeisesti jonkin verran). Toisista lähteistä on ollut pääteltävissä että vähintään kuukausien ajan on ollut menossa ns. "stop loss" -ohjelma eli estä armeijasta lähteminen.

Lyhyt lainaus spoilerin takaa, väitetysti yhden Volyan lähteen sanoma:

"The final figure will depend on the situation at the front. Based on the year, we must recruit 700 thousand people into the ranks of the RF Armed Forces. The figure will most likely be adjusted downwards, reduced to 550-600 thousand, because problems with support, training, and a shortage of sergeants and officers remain.”

Minusta kuulostaa siltä että JR2 siteeraamat yksityiskohdat on varmasti jo pitkälti mietitty eli listat laadittu yms.

Miksi sitten odottaa? Venäjän presidentinvaalit alkuvuonna 2024 voisi olla yksi selitys.

Tulos on tiedossa jo nyt, joten edelleen: miksi odottaa? Syystä tai toisesta Putin ei tohtine julistaa virallista, uutta mobilisaatiota ennen kuin vaalit on taputeltu.

-

MUOKKAUS: lisätään tämän verran. Mistä mobilisoidut ja vapaaehtoiset tulevat? Mediazonan päivittyvä lista vahvistetuista tappioista pyrkii sijoittamaan ne alueittain, tässä linkki: LINKKI

Toki tässä ovat kyseessä ainoastaan vahvistetut tappiot, sellaiset joille on löytynyt sosiaalisesta mediasta esim. kuolinilmoitus tms. Silti antanee suuntaa siitä, missä määrin miltäkin alueelta on todellisuudessa kuollut sotilaita.

1697991767328.png
 
Viimeksi muokattu:
Ryssähän olisi saanut hyvät rahat myymällä nämä keräilijöille. Olleet varmaan jossain takana varaston perällä kun kukaan ei ole niitä sieltä ennen löytänyt ja tajunnut asiaa. No keräilyarvo nousee entisestään kun varastoitu museotavaraan määrä vähenee. Nämä varmaankin räjähtivät jo atomeiksi seuraavassa mutkassa.
Ollaanhan nyt tarkkana, kaikki virnuaa noita menopelejä. Kun tappiolla ei ole väliä voidaan keskustelu/ huomio kääntää tuollakin tavoin ja saada jotain aikaan. Onko laarinpohjaa kaavittu vai " laarinpohjaa kaavittu" ?. Edelleen missä ovat ne joukot/ kalusto jota nuo korvaavat, jonnekin niitä hillotaan ja pidetään tätä kulissia pystyssä jotta ukrainan joukot ovat kiinni. Toivottavasti tiedustelu ei herpaannu. perus 60-70--80 luvun lootia luulisi kuitenkin löytyvän.
 
MUOKKAUS: todennäköisemmin kyseessä on meritorjuntaohjusten laukaisu, ei räjähdyksiä.

Either an Oniks from K-300P Bastion or S-300P or S-400.

My gut says Oniks but this seems to be occurring during a raid alert, which leans toward S-300/400



Johonkin osuttu Krimillä:

Significant explosion in Kozacha Bay, occupied Crimea.

1697995591596.png


-

MUOKKAUS: en tiedä, liittyykö tähän mutta hetkeä aikaisemmin kirjoitettiin että Sevastopolissa oli annettu ilmahälytys:

 
Viimeksi muokattu:
Toisaalta luulisi ettei ole temppu eikä mikään hoitaa itse lähetin langalla turvallisen etäisyyden päähän käyttäjästä. Samaan tyyliin kuin Stugnan laukaisin ja pääte ovat erossa toisistaan. Ja mahdollisesti jopa 100 metrin päässä. Jos siinä tapauksessa lähetin paikannetaan ja tulee murkulaa lähettimen niskaan niin käyttäjä hippulat vinkuen uusiin asemiin.
No tuota, Stugna-P on suunniteltu niin, laukaisulaite ja ohjain on eri paikoissa. Ja se ohjus ei ole radio-ohjattava vaan beam rider. RC-radioissa se lähetin on se Betamax-videokasetin kokoinen vehje, jota pidät käsissäsi, jossa on kaikki ohjaimet ja napit ja nippelit, ml näyttö. Ei se varmaan ylivoimaista ole siirtää sitä lähettävää osuutta (antennit?) 100m päähän mutta ei se kait ihan läpihuutojuttukaan liene - tai ne tekisi sitä jo. Eikä ne tee. Siis kaupallisten vempeleiden kanssa.

Ehkä se paras turva olisi siinä, että niitä droneja on ilmassa kerralla tarpeeksi monta, joten yksittäiseen ei ole tarpeeksi aikaa keskittyä. Ja toisaalta se, ettei ryssillä todellisuudessa riitä high tech -dronenjahtausvempeleitä riitä ihan joka rintamapeninkulmalle - tai kymmenelle. ;)
 
Johonkin osuttu Krimillä:

Significant explosion in Kozacha Bay, occupied Crimea.

Katso liite: 85701


-

Tuo on Sevastopolin läheisyydessä, lähikuva:

Katso liite: 85702

Kauempaa, lahti merkitty punaisella täplällä:

Katso liite: 85703

-

MUOKKAUS: en tiedä, liittyykö tähän mutta hetkeä aikaisemmin kirjoitettiin että Sevastopolissa oli annettu ilmahälytys:

Voisiko olla Onyx-ohjuksen laukaisuja, tekee tuollaisen savupatsaan, ohjus kääntyy ilmassa ja moottori käynnistyy patsaan yläkolmanneksessa. Noita on aikaisemminkin tulkittu Ukrainan hyökkäyksiksi juuri tuon savupatsaan takia.
 
Voisiko olla Onyx-ohjuksen laukaisuja, tekee tuollaisen savupatsaan, ohjus kääntyy ilmassa ja moottori käynnistyy patsaan yläkolmanneksessa. Noita on aikaisemminkin tulkittu Ukrainan hyökkäyksiksi juuri tuon savupatsaan takia.

Hyvä huomio, ohjuksen rakettimoottori valaisee savupatsaan. Tuo on hyvin mahdollista, koska olisi muuten erikoisen näköinen räjähdys.

Näitä on ammuttu Odessan kaupunkiin ja sen seudulle. Toisaalta niitä voidaan käyttää myös varsinaisessa roolissaan eli meritorjuntaohjuksena, joten liekö merellä näkynyt jotain mitä ampua?
 
Sevastopolin kuvernöörin mukaan kaikki tiedot räjähdyksistä ja ilmatorjunnan toiminnasta kaupungissa ovat paskapuhetta.

Razvozhaev called information about explosions in Sevastopol a lie​

SEVASTOPOL, October 22. /TASS/. The information disseminated about the alleged explosions in Sevastopol does not correspond to reality. Governor Mikhail Razvozhaev announced this on his Telegram channel .

“Ukropubliki are spreading lies again. They are posting a video about an alleged explosion of something in Sevastopol. This is a lie. There were no explosions in the city,” he wrote.

Razvozhaev also called information about the operation of Russian air defense systems fake. “The air defense forces were on alert, but no air targets reached us today. This is also a way for enemy channels to hype and keep the audience in suspense,” the governor of Sevastopol noted.

According to him, all operational services continue to monitor the situation.

During the day, an air raid alert was announced in Sevastopol several times and public transport was suspended. The air raid alert was later cancelled.
https://tass.ru/obschestvo/19087023
 
Jatkan vielä tätä spekulaatiota, koska Ukrainakin näyttää jatkavan Dnipron eteläpuolella.

Pikaisella googlauksella sai seuraavia selville. Yksi jalkaväkisotilas tarvitsee päivässä noin
* 4 litraa vettä
* 2 kg ruokaa
* 3 kg sekalaista tavaraa (vaatteita, pattereita, ...)
Ammusten käyttö riippuu tietenkin siitä taistellaanko vai ei ja millä taistellaan. Jos oletetaan että maihinnousuryhmän vähänkin raskaampi tulituki kokonaisuudessaan suoritetaan alkuun (korkealta) vastarannalta niin päivittäiskulutuksessa menee ammuksia rynkkyihin, konekivääreihin, sinkoihin, jokuseen Javelin / Stinger yms.
Heitetään tuohon vaikkapa 13 kg päivässä ihan hatusta jotta ei ole ainakaan aivan liian vähän ja saadaan helppo luku 20 kg / päivä / jalkamies. Ja muuta kuin jalkamiehiä tuolla ei alkuun ole. Polkupyörä voi olla käytännöllinen varuste tämmöisille joukoille alkuun.
Jos yhdellä perusmoottoriveneellä saadaan vietyä 1000 kg kerralla niin sillä huoltaa 50 miestä. Jolloin 10 veneellistä huoltaa kokonaista pataljoonaa. Täysin manuaalinen lastaus / purku / kuljetus vie huomattavasti aikaa ja työvoimaa.
Lähtisin oletuksesta että huoltoa ja evakointeja tehdään kohtuu nykyaikaisila menetelmillä, laitteita siihen on ainakin saatavilla. Jutun drone kantaa 180kg eli laskennallisesti joukkueen ruoka ja juoma tarpeen vuorokaudeksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäköhän siinä on, kun näitä rysyn vaunuvideoita kattoo niin sieltä miltei aina putoo äijiä kyydistä ja vähintäänkin pari meinaa jäädä/jää alle? 🤕

Ja sitten tossakin se hukkaa pari äijää sinne uran varteen, pudottaa loput ihan keskelle tasaista peltoa ja lopulta rällää kaasu pohjassa ottamaan ohjuksia kiinni?! Yksi ukko taisi selvitä itse vaunusta ja loput kökki siellä pellolla ihmettelmässä elämän todennäköistä lyhyyttä.

Käsittämätöntä sähellystä jatkuvasti. o_O

Samaa sähellystä kaikissa ryntäilyissä... :ROFLMAO:

 
Back
Top