Ukrainan konflikti/sota

Siis nämä toistuvat tulitauot sopivat Putinille aivan loistavasti. Huoltoa ja lepoa. Kotona taukoa ruumiskuljetuksiin, liennytyksen toivotaan nykäisevän öljyn hintaa hiukan, hajaannusta " lännen" riveissä ja kohta taas kapinalliset itsepuolustavat. Mitä pitempään tämä kestää tämän kaltaisena, sen parempi putinille. Ehdoton sotilaallinen hegemonia ja mitätön lännen sekaantumien riski. Tai ainakin yhden vuoden perspektiivissä.

Ainoa asia joka mättää on tuo öljyn hinta. Keinot on vähissä. Ja siihen Venäjä voi yrittää vaikuttaa vain näin, kuin se nyt tekee. Onnistuneet tulitauko neuvottelut aina viime tipassa saavat lännen, lähinnä Eu:n tuudittautumaan uskoon että ;ei tämä tästä kuitenkaan tämän enempää eskaloidu. Aletaan turtumaan. Ja homma jatkuu hivuttamalla.

Turtuu tässä pikkuhiljaa itsekin. :( Koska Ukrainaa ei ole vieläkään julistettu sotatilaan liikekannallepanoineen, tuntuu että hivutus sota kelpaa myös heille. Oma myötätunto kohdistuu koko aika enemmän vain yksittäisiin taistelijoihin, jotka tuntuvat olevan oman maansa hylkäämiä. Ja tämän outouden taakse on hyvä mennä henkisesti myös laajemmin eu:ssa. Jos eivät itse, niin miksi mekään.

Ilmeisesti kaikki toivo siellä on nyt laitettu USA:n presidentin vaaleihin vuoden päähän. Siellä talous nousussa, öjy halpaa, dollari vahva. Voisiko ulkopolitiikasta tulla vaaliteema. Siinä se Ukrainan sauma lepää ja siksi kahinan pitäisi olla päällä vielä vuoden päästä.

Näin on helppo ajatella ja tämä ehkä voisi sopia mainitulla tavalla sodankäyntiin Ukrainassa. Mutta siellä on vastustaja joka myös hyötyy jokaisesta tunnista ja vuorokaudesta jolloin se saa kehittää omaa puolustustaan.

Putinilla on paljon tärkeämpiä asioita mietittävänä kuin sota Ukrainassa..niiden osalta aika tiimalasissa kuluu koko ajan hänen tappiokseen. Tärkeimpänä on kysymys koko Venäjän kansan tulevaisuudesta ja hänen omasta johtajuudestaan. Venäjä ei tule hyötymään millään tavoin Krimin ja Itä-Ukrainan valloituksesta ja mahdollisesti pitkittyvästä sotatilasta. Ilman kansainvälisen yhteisön hyväksymää ratkaisua Ukrainassa, Venäjä eristää itsensä kaikkein tärkeimmistä kauppakumppaneistaan EU:sta ja USA:sta. Ilman toimivia poliittisia ja kaupallisia yhteyksiä Venäjän kansa tulee kurjistumaan pohjamutiin asti. Sekin hetki lähestyy koko ajan jolloin Russian TV:n propagandavalheet ja FSB:n terrori omaa kansaa kohtaan menettävät tehonsa.
 
Hivuttaminen lienee Venäjän ohjelmistossa. Ukraina on kahden puun välissä. Fantastiseen asemaan on valtio ehtinyt.

Yhdysvaltojen julkinen osuus aiheessa ei hämmästytä minua. Usa on tyytynyt ainakin toistaiseksi paaluttamaan Naton rajojen koskemattomuuden. Muuten taitaa hivuttaminen sopia sillekin......ehkä Chigeena kaipaa ensi vaaleissa teekutsuliikkeen sponssaaman ehdokkaan valintaa ja sitten alkaa jytistä, niinkö? En panisi sen puolesta edes vanhaa kaapista löytynyttä latia. Usa "tyytyy" liian helpon tuntuisesti tilanteeseen, jossa EU painii Donetskin laakioilla......sopii miettiä, miksi?
 
"Minskissä sovittiin myös kaikkien sodassa vangittujen vapauttamisesta 19 päivän sisällä."

Koskeekohan myös Savchenkoa? Vai onko se poikkeus kun on "mielenterveyspotilas"?
 
Poroshenko oli jossain välissä antanut haastattelun jonka mukaan kaikki vangitut vapautettaisiin, mukaan lukien Savchenko. En kuitenkaan riemuitsisi vielä.
 
Hivuttaminen lienee Venäjän ohjelmistossa. Ukraina on kahden puun välissä. Fantastiseen asemaan on valtio ehtinyt.

Yhdysvaltojen julkinen osuus aiheessa ei hämmästytä minua. Usa on tyytynyt ainakin toistaiseksi paaluttamaan Naton rajojen koskemattomuuden. Muuten taitaa hivuttaminen sopia sillekin......ehkä Chigeena kaipaa ensi vaaleissa teekutsuliikkeen sponssaaman ehdokkaan valintaa ja sitten alkaa jytistä, niinkö? En panisi sen puolesta edes vanhaa kaapista löytynyttä latia. Usa "tyytyy" liian helpon tuntuisesti tilanteeseen, jossa EU painii Donetskin laakioilla......sopii miettiä, miksi?

Ehkä jenkeissä on viimein herätty siihen, että Eurooppalaisten liiallinen sotilaallinen tukeminen johtaa vain niiden puolustusrakenteiden näivettymiseen myös tulevaisuudessa. Yrittivät kai olla koskematta Libyaankin, mutta joutuivat taipumaan, kun kovasti ruinattiin.
 
No jos ei nyt, niin ennen pitkää tekevät tämän päätelmän. Sama kuvio kuin mistä kehitysapua syytetään, saaja oppii riippuvaiseksi.
 
Kuulemma sopimuksen on allekirjoittanut vain kontaktiryhmä, ei isot jehut ja terroristit. Iltalehti uutisoi, että myös terroristit on allekirjoittaneet. Ota näistä nyt selvää.
Ratiossa sanovat, että syyskuuun sopimuskin oli kontaktiryhmän allekirjoittama. Ei sitte sido näitä isoja päättäjiä. Kun ammunta alkaa, muu muu, niin eivät muka menetä kasvojaan.

Putin on roisto ja Venäjä roistovaltio, pahoittelen heti itselleni epätyypillistä kielenkäyttöä mutta muuta ei nyt tule mieleen. Jos vetäytyvät, palauttavat Krimin, maksavat kaikki aiheuttamansa tuhot ja eläkkeet kaatuneiden omaisille niin otan ankarat sanani takaisin ja pyytän anteeksi.
 
12.02.15 Yöllä Venäjä on siirtänyt Donbassiin noin 50 tankkia, 40 Uraganeja, Smercheja ja Gradeja ja saman verran BTReita!
Lysenko ATO.
 
Ratiossa sanovat, että syyskuuun sopimuskin oli kontaktiryhmän allekirjoittama. Ei sitte sido näitä isoja päättäjiä. Kun ammunta alkaa, muu muu, niin eivät muka menetä kasvojaan.

Radiossa sanottiin, että yksi syy miksi neuvottelut kestivät niin pitkään oli yhteysongelmat Minskin ja Itä-Ukrainan välillä. Liekö Putin sitten puhunut käsikassaroidensa kanssa ja maanitellut poikia rauhoittumaan.

Jos vetäytyvät, palauttavat Krimin, maksavat kaikki aiheuttamansa tuhot ja eläkkeet kaatuneiden omaisille niin otan ankarat sanani takaisin ja pyytän anteeksi.

Tapahtunee suurin piirtein samoihin aikoihin, kun Venäjä palauttaa vuoden 1920 rajat Suomen ja Venäjän välille.
 
Sopimuksen alustava käännös. Näyttäisi raja siirtyvän Ukrainan valvontaan, mutta miten lie?

http://www.kyivpost.com/opinion/op-...s-to-fulfill-the-minsk-agreements-380395.html

A complex of measures to fulfill the Minsk agreements
Print version
Feb. 12, 2015, 12:51 p.m. | Op-ed — by Kyiv Post+
original_big.jpg

Ukrainian President Petro Poroshenko walk at the presidential residence in Minsk, on Feb. 12, 2015, during a meeting aimed at ending 10 months of fighting in Ukraine.
© AFP

Editor's note: Below is the unofficial translation of the full text of agreements reached by the leaders of Germany, France, Ukraine and Russia in Minsk on Feb. 12, 2015.

1. Immediate and full cease-fire in particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine and its strict fulfillment as of 00 hours 00 minutes (Kyiv time) on Feb. 15, 2015.

Pull-out of all heavy weapons by both sides to equal distance with the aim of creation of a security zone on minimum 50 kilometers apart for artillery of 100 mm caliber or more, and a security zone of 70 km for MLRS and 140 kilometers for MLRS Tornado-S, Uragan, Smerch and tactical missile systems Tochka U.

- for Ukrainian troops, from actual line of contact;

- for armed formations of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine, from the contact line in accordance with the Minsk memorandum as of Sept. 19, 2014

The pullout of the above mentioned heavy weapons has to start no later than the second day after the cease-fire and finish within 14 days.

This process will be assisted by OSCE with the support of the Trilateral Contact Group.

Effective monitoring and verification of cease-fire regime and pullout of heavy weapons by OSCE will be provided from the first day of pullout, using all necessary technical means such as satellites, drones, radio-location systems etc.

On the first day after the pullout a dialog is to start on modalities of conducting local elections in accordance with the Ukrainian legislation and the Law of Ukraine “On temporary Order of Local Self-Governance in Particular Districts of Donetsk and Luhansk Oblasts,” and also about the future of these districts based on the above mentioned law.

Without delays, but no later than 30 days from the date of signing of this document, a resolution has to be approved by the Verkhovna Rada of Ukraine, indicating the territory which falls under the special regime in accordance with the law “On temporary Order of Local Self-Governance in Particular Districts of Donetsk and Luhansk Oblasts,” based in the line set up by the Minsk Memorandum as of Sept. 19, 2014.

Provide pardon and amnesty by way of enacting a law that forbids persecution and punishment of persons in relation to events that took place in particular departments of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine.

Provide release and exchange of all hostages and illegally held persons, based on the principle of “all for all”. This process has to end – at the latest – on the fifth day after the pullout (of weapons).

Provide safe access, delivery, storage and distribution of humanitarian aid to the needy, based on an international mechanism.

Define the modalities of a full restoration of social and economic connections, including social transfers, such as payments of pensions and other payments (income and revenue, timely payment of communal bills, restoration of tax payments within the framework of Ukrainian legal field)

With this aim, Ukraine will restore management over the segment of its banking system in the districts affected by the conflict, and possibly, an international mechanism will be established to ease such transactions.

Restore full control over the state border by Ukrainian government in the whole conflict zone, which has to start on the first day after the local election and end after the full political regulation (local elections in particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts based on the law of Ukraine and Constitutional reform) by the end of 2015, on the condition of fulfillment of Point 11 – in consultations and in agreement with representatives of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts within the framework of the Trilateral Contact Group.

Pullout of all foreign armed formations, military equipment, and also mercenaries from the territory of Ukraine under OSCE supervision. Disarmament of all illegal groups.

Constitutional reform in Ukraine, with the new Constitution to come into effect by the end of 2015, the key element of which is decentralization (taking into account peculiarities of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts, agreed with representatives of these districts), and also approval of permanent legislation on special status of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts in accordance with the measures spelled out in the footnotes, by the end of 2015.

READ MORE IN SECTION
 
UA live mapin mukaan Debaltsevon lähellä kuvattu Alfa-antiterror-mies. Eli tässä on siis ilmeisesti myös Seppojen puolella jonkinlainen terrorisminvastainen operaatio käynnissä? o_O

B9oorCzIUAA57F3.jpg:large
 
Tulitauko tulossa :rolleyes:

Sopimuskäännöksen mukaan tulitauko astuu voimaan 00.00 15.2.2015

1. Immediate and full cease-fire in particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine and its strict fulfillment as of 00 hours 00 minutes (Kyiv time) on Feb. 15, 2015.

Nyt on sopiva hetki iskeä viimeisen kerran ja lujaa ja näin vallata lisäalueita. Istuu hyvin venäläiseen moraaliin, tämän takia sopimusta ei haluttu heti voimaan.
 
Ratiossa sanovat, että syyskuuun sopimuskin oli kontaktiryhmän allekirjoittama. Ei sitte sido näitä isoja päättäjiä. Kun ammunta alkaa, muu muu, niin eivät muka menetä kasvojaan.

Putin on roisto ja Venäjä roistovaltio, pahoittelen heti itselleni epätyypillistä kielenkäyttöä mutta muuta ei nyt tule mieleen. Jos vetäytyvät, palauttavat Krimin, maksavat kaikki aiheuttamansa tuhot ja eläkkeet kaatuneiden omaisille niin otan ankarat sanani takaisin ja pyytän anteeksi.

Juuri näin tulee tapahtumaan.

Putin pelaa tulitaukosopimuksella aikaa löytääkseen edes jonkinlaisia lievittäviä ratkaisuja Venäjän lähes totaaliseen umpikujaan. Niitä ei kuitenkaan ole näköpiirissä.

Sodan perimmäinen lopputulos on jo tiedossa. Venäjä ei tule selviytymään ilman toimivia poliittisia ja kaupallisia suhteita EU:n ja USA:n kanssa. Muutaman vuoden kuluessa Venäjän johto tulee kerjäämään yhteistyötä Euroopalta mutta entiselle tasolle ei ole paluuta ennen kuin maassa toteutetaan hallinnon uudistus vapaan demokratian suuntaan. Näennäisesti terroristien hallussa olevat Itä-Ukrainan alueet eivät ole millään tavoin itsenäisesti elinkelpoisia. Ne palaavat tulevaisuudessa Ukrainan hallintoon. Hyvin todennäköisesti myös Krim. Putinin uhkapeli oman hallintonsa vahvistamiseksi Venäjällä tulee päättymään hänen tappiokseen.

Ukrainan kannalta tilanne voidaan hyvin jäädyttää, mikä vahvistaa maan kehitystä niin hallinnollisesti, sotilaallisesti, taloudellisesti kuin poliittisestikin. Käytännössä terroristien siviiliväestöön kohdistamat sotatoimet ovat vahingoittaneet suurimmalta osaltaan venäläistä alkuperää olevaa kansanosaa Luhanskissa ja Donetskissa. He ovat saaneet esimakua venäläisestä terrorihallinnosta.

Poroschenkolle on tärkeää saada maansa hallintojärjestelmä puhdistettua kaikesta venäläismielisten vaikutuksesta. IMF takaa alkuvaiheessa maan taloudellisen kestävyyden kunhan Ukrainassa onnistutaan poistamaan korruptiota venäläismielisen hallinnon jäljiltä. Työtä on paljon jäljella mutta askel askeleelta Ukraina nousee jaloilleen, itsenäisten ja demokraattisten kansakuntien joukkoon. Sitä ei Venäjä kykene estämään.
 
Muutaman vuoden kuluessa Venäjän johto tulee kerjäämään yhteistyötä Euroopalta mutta entiselle tasolle ei ole paluuta ennen kuin maassa toteutetaan hallinnon uudistus vapaan demokratian suuntaan. .
Olisinpa minäkin noin optimistinen. Eiköhän muutaman vuoden kuluttua Ukrainan tapahtumat ole unohdettu, Venäjän kanssa kauppa käy ja kaikki ihastelemme miten Venäjästä on kehittymässä rauhantahtoinen sivistysvaltio.. Olen kyllä mielelläni väärässä.
 
Sopimuskäännöksen mukaan tulitauko astuu voimaan 00.00 15.2.2015

1. Immediate and full cease-fire in particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine and its strict fulfillment as of 00 hours 00 minutes (Kyiv time) on Feb. 15, 2015.

Nyt on sopiva hetki iskeä viimeisen kerran ja lujaa ja näin vallata lisäalueita. Istuu hyvin venäläiseen moraaliin, tämän takia sopimusta ei haluttu heti voimaan.

Onkohan kellot sentään samassa ajassa, ettei jatku vielä aikaerosta johtuen päivän... ;)
 
Sopimuksen alustava käännös. Näyttäisi raja siirtyvän Ukrainan valvontaan, mutta miten lie?

http://www.kyivpost.com/opinion/op-...s-to-fulfill-the-minsk-agreements-380395.html

A complex of measures to fulfill the Minsk agreements
Print version
Feb. 12, 2015, 12:51 p.m. | Op-ed — by Kyiv Post+
original_big.jpg

Ukrainian President Petro Poroshenko walk at the presidential residence in Minsk, on Feb. 12, 2015, during a meeting aimed at ending 10 months of fighting in Ukraine.
© AFP

Editor's note: Below is the unofficial translation of the full text of agreements reached by the leaders of Germany, France, Ukraine and Russia in Minsk on Feb. 12, 2015.

1. Immediate and full cease-fire in particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine and its strict fulfillment as of 00 hours 00 minutes (Kyiv time) on Feb. 15, 2015.

Pull-out of all heavy weapons by both sides to equal distance with the aim of creation of a security zone on minimum 50 kilometers apart for artillery of 100 mm caliber or more, and a security zone of 70 km for MLRS and 140 kilometers for MLRS Tornado-S, Uragan, Smerch and tactical missile systems Tochka U.

- for Ukrainian troops, from actual line of contact;

- for armed formations of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine, from the contact line in accordance with the Minsk memorandum as of Sept. 19, 2014

The pullout of the above mentioned heavy weapons has to start no later than the second day after the cease-fire and finish within 14 days.

This process will be assisted by OSCE with the support of the Trilateral Contact Group.

Effective monitoring and verification of cease-fire regime and pullout of heavy weapons by OSCE will be provided from the first day of pullout, using all necessary technical means such as satellites, drones, radio-location systems etc.

On the first day after the pullout a dialog is to start on modalities of conducting local elections in accordance with the Ukrainian legislation and the Law of Ukraine “On temporary Order of Local Self-Governance in Particular Districts of Donetsk and Luhansk Oblasts,” and also about the future of these districts based on the above mentioned law.

Without delays, but no later than 30 days from the date of signing of this document, a resolution has to be approved by the Verkhovna Rada of Ukraine, indicating the territory which falls under the special regime in accordance with the law “On temporary Order of Local Self-Governance in Particular Districts of Donetsk and Luhansk Oblasts,” based in the line set up by the Minsk Memorandum as of Sept. 19, 2014.

Provide pardon and amnesty by way of enacting a law that forbids persecution and punishment of persons in relation to events that took place in particular departments of Donetsk and Luhansk Oblasts of Ukraine.

Provide release and exchange of all hostages and illegally held persons, based on the principle of “all for all”. This process has to end – at the latest – on the fifth day after the pullout (of weapons).

Provide safe access, delivery, storage and distribution of humanitarian aid to the needy, based on an international mechanism.

Define the modalities of a full restoration of social and economic connections, including social transfers, such as payments of pensions and other payments (income and revenue, timely payment of communal bills, restoration of tax payments within the framework of Ukrainian legal field)

With this aim, Ukraine will restore management over the segment of its banking system in the districts affected by the conflict, and possibly, an international mechanism will be established to ease such transactions.

Restore full control over the state border by Ukrainian government in the whole conflict zone, which has to start on the first day after the local election and end after the full political regulation (local elections in particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts based on the law of Ukraine and Constitutional reform) by the end of 2015, on the condition of fulfillment of Point 11 – in consultations and in agreement with representatives of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts within the framework of the Trilateral Contact Group.

Pullout of all foreign armed formations, military equipment, and also mercenaries from the territory of Ukraine under OSCE supervision. Disarmament of all illegal groups.

Constitutional reform in Ukraine, with the new Constitution to come into effect by the end of 2015, the key element of which is decentralization (taking into account peculiarities of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts, agreed with representatives of these districts), and also approval of permanent legislation on special status of particular districts of Donetsk and Luhansk Oblasts in accordance with the measures spelled out in the footnotes, by the end of 2015.

READ MORE IN SECTION
En tiedä tuleeko sopimus pitämään, mutta jos pitää niin helvetin kova saavutus Saksalta ja Ranskalta! Aika paljon paineita H&M hartioilla..
Niinkuin jo sanoin aikaisemmin, että kun valtionpäämies lähtee ulkomaille neuvottelemaan, niin kotiin pitää joku sopimus viedä. Vaikea olisi ollut Putininkaan palata tyhjin käsin.
J
 
Back
Top