Ukrainan konflikti/sota

Vaikka ryssä siirtäisi joka ikisen ilmapuolustusjärjestelmänsä ukrainaan, ja kaikki tietäisi sen, niin hyökkäisikö/iskisikö/"ottaisi haltuun jotain alueita" kukaan tai mikään silti venäjälle? Kiina?

Karjalaa olen sillä silmällä katsellut :ROFLMAO:

Ei sinne kukaan ole menossa. Pitäisi aidoittaa koko perkeleen tunkio että kukaan ei pääse sisään eikä ulos.

Onhan se toki mielenkiintoista että Putin ja kumppanit myyvät tätä sotaa juurikin sillä että vihollinen on hyökkäämässä Venäjälle heti tänään eikä vasta huomenna ja sitten ne siirtävät suurimman osan ilmapuolustusjärjestelmästään Ukrainaan mihin ovat itse hyökänneet.

Ota tuosta hölmölästä nyt sitten selvää :unsure:
 
Oisko tuo helikopteri kuitenkin aika kömpelö "ase". Kuuluu kaukaa, näkyy kauas, ja esim joku joukkojen pudottaminen lopulta aika hidasta, jos vihollisia lähellä. Jos nuo joltain olalla laukaistavalla saadaan alas, niin tuhottavaksi han ne vain vietäisiin. Hyötysuhde halvoilla torjunta-aseilla aika hyvä, vaika ei ihan joka toinenkaan laukaisu pääsis perille.

Voin olla väärässä, mutta tuntuu kyllä, että nuo on ihan yliarvostettuja kamppeita, toki paikkansa niilläkin, mutta ei ehkä etulinjassa.
On, varsinkin sellaisissa kohteissa, jossa on ilmapuolustusta. Jos ilmaherruus, niin en haluaisi olla Mi-24/AH-64 konetykin alla, kun ei ole ilmapuolustusta.
 
Avdiivkassa on nyt paha sivumaku. Hivuttamalla ryssä etenee niinkuin Bakhmutissa. Avdiivka on pakko pitää tai voi alkaa usko lännessä rakoilla, jos vastahyökkäyksestä huolimatta miinukselle jäädään. Muualta sinne sen verran kalustoa, että siellä voidaan pitää ryssän kaluston ja miehistön poistajaisia talven ajan ja muualla voi vaikka etenemiset lopettaa siksi aikaa.
 
Riippuu siitä miten ajattelee, ryssän elävää voimaa ja kalustoa on tuhottu niin paljon siellä että jääkö Ukraina miinukselle Avdiivkassa vaikka joutuisi pakittamaan, siis ilman mitään ryssien kaltaisia tappioita, mitä en kyllä usko tulevan jos eivät hyökkää samalla lailla kuin ryssä. Se jos talven alkaessa ryssä on saanut aluetta haltuun, niin on se heille plussaa, mutta jos siitä on maksettu aivan liian kova hinta mitä ei pystytä korvaamaan niin ei se tee siitä tappiota Ukrainalle.
Vähän lapsellinen esimerkki mutta jos ostat huutokaupassa tonnin auton kymppitonnilla ihan vaan siksi että saat voittaa niin ei se pidemmän päälle voitollista toimintaa ole. Mitä siellä Avdiivkassa on niin tärkeää että sen maa-alueen pitäminen on minkä tahansa arvoista?

Military: Russia loses almost 7,000 soldiers killed or wounded near Avdiivka​

Russian losses near Avdiivka in Donetsk Oblast have included almost 7,000 soldiers killed or wounded, 100 tanks, and 250 other armored vehicles in the past three weeks, the 47th Mechanized Brigade said on Nov. 6.
 
Mitä siellä Avdiivkassa on niin tärkeää että sen maa-alueen pitäminen on minkä tahansa arvoista?

Ei itse maa-alueessa ehkä mitään, mutta tänä vuonna piti olla vastahyökkäys ja jos Avdiivka menee niin alkaa tase kääntyä miinukselle. Se oli kuitenkin kohtuullinen yli 30000 asukkaan kaupunki tärkeässä paikassa, kun taas Ukrainan valloitukset, joita tässä on tuijoteltu kuukausikaupalla, ovat maalaiskyliä. Robotyne asukasluku 480. Kokonaissuunta pitäisi saada käännettyä edes hitaasti oikeaan suuntaan, muuten voi lännen into alkaa laantua.
 
Ymmärrän tämän näkökannan, maa-alueella eteneminen on helppo ymmärtää, sen näkee kartalta suoraan vaikka joku uutisten katsoja tms, en nyt tarkoita ketään täällä kirjoittelevaa.
Se on silti asioita seuraavalle selvää että sodassa on muitakin ulottuvuuksia ja tekijöitä ja niissä voi tulla paljonkin edistystä vaikka se ei nyt heti kartalla suoraviivaisena etenemisenä näy. Aiemmin mainitut raskaiden tappioiden aiheuttaminen yhtenä, kaikki ryssän selustassa tehdyt iskut laivoihin, lentokentillä oleviin lentokoneisiin ja hekoihin, kaikenlaiseen kauas vaikuttamiskalustoon. Ja lisäksi toivottavasti ryssän heikentynyt kyky korvata ja lisätä yhtään mitään (laadukasta)miehistöä, kalustoa ym.
Kun joku merkitsevä osa-alue romahtaa tarpeeksi, vaikka ryssän huolto, niin silloin maa-alueitakin voi saada vallattua takaisin nopealla tahdilla.
 
Myroshnykovin kommentit Avdiivkasta. Ryssä hivuttaa Zhukovin hengessä. Eilen myös mainitsi, että ryssällä on edelleen isot reservit alueella, joita ei ole yritetty tuoda taisteluun.

Avdiivkan menettäminen olisi iso psykologinen tappio ukrainalaisille ja paha PR-tappio lännen suuntaan. Ao. kaupunki on ollut voittamaton linnoitus koko sodan ajan.

Tämän voisi kompensoida, mikäli huomattavaa menestystä saataisiin Hersonin päässä.

Ikävä fiilis tästä on, mutta kyse on nimenomaan fiiliksestä. Bakhmutin kohtalo ei ole mikään tae tulevasta.

---
Avdiyivka

The occupiers continue their assaults west of the railway in the direction of Stepovoy.

Together with the outskirts of AKHZ and the Severny direction, these are now the most difficult sections.

The enemy had tactical successes.

But these are all frontal attacks, where the enemy loses a large number of units.

Everything is in the best traditions of Zhukov.

Now the question is whether the occupiers will be able to hold on to the occupied positions.

Previously, they did not succeed everywhere.

Our soldiers do not allow the enemy to enter the coke plant, although the fighting continues very close by.

In the direction of Pervomaiskyi, battles were no less difficult, but the enemy had no success.

No changes near Nevelskyi.

Pekka Toveri: Ryssä-sanan käyttö ei ole järkevää suomalaisille​

Sotilasarvoltaan kenraalimajuri Toveri nostaa esille tärkeän huomion kielenkäyttöön ja puhetapoihin liittyen.

"Vaikka Venäjä on uhka, niin ei tarvitse alentua haukkumaan venäläisiä. Venäjän hallinto ja valtio ovat uhka, eivät yksittäiset venäläiset.”

Päivän luvut:
400779974_686094530370295_5407040610287619333_n.jpg
 
Vaikka ryssä siirtäisi joka ikisen ilmapuolustusjärjestelmänsä ukrainaan, ja kaikki tietäisi sen, niin hyökkäisikö/iskisikö/"ottaisi haltuun jotain alueita" kukaan tai mikään silti venäjälle? Kiina?
Ukraina on jo näyttänyt, että se iskee kauemmas ryssälään jos alueellinen ilmapuolustus sisältää aukkoja. Kaikkea ei voi viedä Ukrainaan.

Uusimmat tiedot Ukrainan 1000km mopedidroneista on muuten tässäkin mielessä mielenkiintoista. Jos Ukraina on kopioinut idean laukaisu/kuljetuslaitteesta. (Kts esim alta video), niin ryssälä voi odottaa iskua mistäpäin kansainvälisiä vesiä tahansa. Nuo laukaisukiskot voi hitsata ihan mihin tahansa kiinni.

Muutama miljoona halpaan konttilaivaan tai kalastusalukseen peiteyhtiöiden kautta, lennätetään ilmateitse dronet pois maasta, lastataan laivaan, seilataan
A) barentsin merelle -> Muurmansk
B) jäämerelle -> energia infra
C) Japaninmerelle -> Vladivostok
tehdään 100 dronen saturaatioisku.

Tällainen pelote Ukrainan on hyvin helppo laittaa peliin. Ja ryssällä ei ole mitään mahdollisuutta ottaa iskua vastaan noihin mainitsemiini kohteisiin.

Koko länsiryssälähän on jo nyt tuon 1000km kantaman sisällä. Kehämäisestä ilmapuolustuksesta löytyy aukkoja ja Ukraina on jo osoittanut että se pääsee siitä läpi ja iskemään kohteisiin ryssälässä jo nyt.

Avain sana tässä on nyt uhka.

Pekka Toveri: Ryssä-sanan käyttö ei ole järkevää suomalaisille​

Sotilasarvoltaan kenraalimajuri Toveri nostaa esille tärkeän huomion kielenkäyttöön ja puhetapoihin liittyen.

"Vaikka Venäjä on uhka, niin ei tarvitse alentua haukkumaan venäläisiä. Venäjän hallinto ja valtio ovat uhka, eivät yksittäiset venäläiset.”

Se on totta, että yksittäinen ryssä ei ole kauhean suuri vaara. Mutta mikä on ryssien valtio? Vastaan itse: se on sen kansalaiset ja jokainen heistä (harvoja kaikkensa asiaa vastustaakseen tekeviä lukuun ottamatta) on vastuussa valtionsa tekemisistä.

Ryssät ovat ryssiä siksi, että eivät estä armeijansa hyökkäystä naapurimaahan. Se, että hyökkäyksen estäminen on hankalaa tai saa aikaan kuolemanvaaran itselleen, ei poista tätä vastuuta. Jos ei osaa olla hyökkäämättä muiden kimppuun, on oltava olematta.
 
Pekka Toveri: Ryssä-sanan käyttö ei ole järkevää suomalaisille​

ehkä näin mutta venäjä kirjoitetaan meilläpäin nuin nykyään
 
-Dneprin etelärannan tilanne kokonaisuudessaan hyvin epäselvä, joskin rintamalta on tullu huhuja että uket on päässy eteneen Krynkyn eteläpuoliselle mettäalueelle ja saaneet puskettua ryssiä useemmastakin asemasta, joskin tarkat alueet ei oo tiedossa. Myös huhua että uket olis päässy eteneen Antonovskin rautatiesillan suunnassa kohti Poimaa ja uket kaiketi tehneet myös jonkunlaisen maihinnousun Pidstepnen aurinkovoimalan ja Kozachi Laherin välissä, joskin tuosta ei sen enempää vielä tietoo ole

Pekka Toveri: Ryssä-sanan käyttö ei ole järkevää suomalaisille​

Kyllähän noi yksittäiset ryssätkin ovat aikalailla ryssiä. Ylimielisiä, välinpitämättömiä, epäluotettavia.. tokihan on hyviäkin olemassa, en minä sitä kiellä. En vain näe syytä jeesustella sanan käytöstä.
 
Se on totta, että yksittäinen ryssä ei ole kauhean suuri vaara. Mutta mikä on ryssien valtio? Vastaan itse: se on sen kansalaiset ja jokainen heistä (harvoja kaikkensa asiaa vastustaakseen tekeviä lukuun ottamatta) on vastuussa valtionsa tekemisistä.

Ryssät ovat ryssiä siksi, että eivät estä armeijansa hyökkäystä naapurimaahan. Se, että hyökkäyksen estäminen on hankalaa tai saa aikaan kuolemanvaaran itselleen, ei poista tätä vastuuta. Jos ei osaa olla hyökkäämättä muiden kimppuun, on oltava olematta.

Suurin osa tavallisista ryssistä hyväksyy naapurimaihin hyökkäämisen ihan täysin koska Venäjä on suuri ja mahtava joka saa tehdä mitä huvittaa koska ryssät ovat isäntiä ja kaikki muut pelkkiä orjia.

Tavallinen ryssä hyökkää minne Putin käskee hyökätä ja naapurimaihin tunkeutuessaan tappaa, raiskaa ja ryöstää ihan surutta kaiken mitä eteen tulee vauvoista pesukoneisiin joten en oikein ymmärrä miksi ne eivät ole vaarallisia?

Putin on toki eräänlainen diktaattori mutta tavallisen ryssän mielestä se on ihan oikein ja näin pitääkin olla sillä ilman Putinia ryssä olisi vain ihan tavallinen ryssä jota kukaan ei kuuntele eikä kukaan pelkää. Voisi jopa käydä niin huonosti että Venäjä ei enää hyökkäisi naapurimaihin elintilaansa laajentamaan ja se olisi tavallisen ryssän mielestä pahempaa kuin kuolema.
 
Pekka Toveri: Ryssä-sanan käyttö ei ole järkevää suomalaisille​

Kyllä minä jatkan ryssä-sanan käyttöä.
Jos jokin myönnytys pitää poliittisen korrektiuden nimissä tehdä niin mikäli voissa rapeaksi paistettu ryssä nähtäville tuodaan, yritän muistaa todeta notta karsinogeenipitoinen-venäläinen.
 
Back
Top