Hesarissa artikkeli Mariupolin verilöylystä.
www.hs.fi
Maksumuuri, mutta tämän pitää jokaisen lukea
Ukraina | Kolme journalistia salakuljetti poikkeuksellisen materiaalin Mariupolin kauhuista pois venäläisten ulottuvilta – Dokumentti sai yleisön hiljenemään
Ukrainalainen Vasilisa Stepanenko ja hänen kuvausryhmänsä olivat ainoat kansainvälisen median toimittajat Venäjän piirittämässä Mariupolissa. Nyt heidän materiaalistaan tehty dokumenttielokuva todistaa Venäjän rikoksista Ukrainassa.
www.hs.fi
Maksumuuri, mutta tämän pitää jokaisen lukea
Kamera pyöri, kun ambulanssi saapui sairaalan pihaan. Venäjä oli aloittanut ilma-iskunsa Mariupolin laitakaupungille. Kameraryhmä oli saapunut sairaala numero kahden eteen katsomaan, kun hyökkäyksen ensimmäisiä uhreja tuotiin hoitoon.
Kameraryhmän tuottaja oli Vasilisa Stepanenko. Videokuvaajana oli hänen kaverinsa Mstyslav Tšernov ja valokuvia otti Jevhen Maloletka. He olivat ukrainalaisia journalisteja ja työskentelivät kansainväliselle AP (The Associated Press) -uutistoimistolle.
Kun ambulanssin ovet aukesivat, kaikki järkyttyivät.
Uhri oli tyttö, nelivuotias.
Kamera kävi, kun kalpea tyttö kiidätettiin paareilla hoitohuoneeseen. Kun häntä elvytettiin. Kun lääkäri alkoi itkeä.
Tytön nimi oli Anhelina.
”Se hetki muutti minut pysyvästi”, Vasilisa Stepanenko sanoo haastattelussa Helsingissä. ”Mutta sen jälkeen tuli lisää kuolleita lapsia, joka päivä.”
Kaunis Mariupol. Se oli kaupungin maine. Puoli miljoonaa asukasta, tärkeä satama, hieno sijainti Asovanmeren rannalla Etelä-Ukrainassa – mutta lähellä Venäjää.
Kun Venäjän hyökkäysaikeet viime vuoden helmikuussa kävivät ilmeisiksi, toimittajakaverukset Tšernov, Maloletka ja Stepanenko päättelivät, että Mariupol olisi kohteena heti.
He hyppäsivät autoon 23. helmikuuta 2022 ja ajoivat läpi yön.
”Saavuimme Mariupoliin neljältä aamulla. Kaupunki oli hiljainen. Tuntia myöhemmin sota alkoi”, Stepanenko kertoo.
Venäjän joukot lähestyivät joka suunnasta. Parissa päivässä kävi ilmeiseksi, että Mariupol jää piiritetyksi. Yli satatuhatta kaupungin asukasta ehti paeta. Myös kansainvälisen median journalistit lähtivät. Vain AP:n kolmikko Tšernov, Maloletka ja Stepanenko jäi.
Heistä tuli tuhon ja sotarikosten todistajia.
Heidän ottamansa kuvat sodan alkuviikkoina helmi-maaliskuussa 2022 hätkähdyttivät maailmaa. Kuvat osoittivat, että Venäjän hyökkäys oli silmitöntä siviilien pommittamista.
He jäivät myös viimeisiksi ulkopuolisiksi todistajiksi. Sillä keväällä 2022 Venäjän joukot miehittivät Mariupolin, sulkivat kaupungin ja alkoivat hävittää todisteita tehdyistä hirveyksistä. Mariupol on ollut pimennossa puolitoista vuotta.
Mutta sitä, minkä kamerat kerran tallensivat, Venäjä ei ole voinut tuhota.
Maailmalla herättää nyt huomiota dokumenttielokuva 20 Days in Mariupol. Elokuva on tehty materiaalista, jonka Tšernov, Maloletka ja Stepanenko hankkivat Mariupolissa helmi-maaliskuussa 2022. Elokuvan päätekijä on videokuvaaja Mstyslav Tšernov, joka myös käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan.
Dokumentti on jo palkittu Sundancen ja Amsterdamin elokuvafestivaaleilla. Se valittiin Ukrainan ehdokkaaksi Oscar-kilpailuun. Verkon suoratoistona 20 Days in Mariupol on toistaiseksi saatavilla vasta Yhdysvalloissa.
Elokuva on raju. Se näyttää, miten lapsia kuolee pommeihin, ja miten äidit ja isät murtuvat tuskaansa.
Viime sunnuntaina elokuva esitettiin Helsingissä täydelle elokuvasalille. Erikoisnäytöksen oli järjestänyt Ukrainalaisten yhdistys Suomessa.
Kun esitys päättyi, yleisö nousi seisomaan ja piti hiljaisen hetken.
Elokuvan kenttätuottaja Vasilisa Stepanenko oli paikalla kutsuvieraana.
”Nyt kun ihmiset näkevät elokuvan, tuntuu hieman paremmalta. Ehkä maailma ei ole unohtanut meitä.”
Kun Venäjän hyökkäysjoukot piirittivät Mariupolia, ne katkaisivat kaupungista sähköt ja vedet. Kaupunkilaisille koitti pimeä ja jano. Venäjä tuhosi myös kännykkä-, radio- ja tv-mastoja. Kaupunki jäi ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Vasilisa Stepanenko oli vain 22-vuotias. Hän oli ehtinyt työskennellä kotikaupungissaan Harkovassa tv-toimittajana paikalliskanavalla. Nyt hän oli yhtäkkiä sotareportteri kaupungissa, jonka taivaalta satoi ohjuksia, raketteja ja tykkikranaatteja.
Stepanenkon rooli kuvausryhmän tuottajana oli hankkia tietoa, etsiä haastateltavia, järjestää ryhmän liikkumista ja majapaikkoja ja auttaa kuvatun materiaalin editoinnissa. Toisin sanoen hän teki kaikkea mahdollista, jotta kaksi muuta saattoivat keskittyä kuvaamiseen.
Heti alkuvaiheessa kolmikko jäi viikoksi jumiin sairaala numero 2:een.
”Pommitus oli taukoamatonta. Oli liian vaarallista poistua.”
Sisään tuotiin lakkaamatta ilmaiskuissa haavoittuneita siviileitä. Huoneet täyttyivät. Ikkunoiden lähellä oli liian vaarallista, joten potilaita vietiin käytäville ja kellariin.
Kuvausryhmälle kertyi videota ja valokuvia, mutta koska verkkoyhteydet olivat poikki, niitä ei pystynyt lähettämään. Satelliittipuhelimella saattoi välittää vain lyhyitä viestejä pomolle AP:n toimistoon: olemme yhä hengissä.
Öisin Stepanenko ja kuvaajat yrittivät nukkua sairaalan käytävillä. Vieressä lattialla makasi potilaita, jotka huusivat kipujaan. Oli pimeää, ulkona räjähteli.
”Pelkäsin, että emme pääse pois, emme saa kuviamme lähetettyä, eikä maailma koskaan saa tietää, mitä Mariupolissa on tapahtunut”, Stepanenko sanoo.
Kun kuvausryhmä uskaltautui lähtemään jälleen ulos, he näkivät muuttuneen kaupungin.
Kerrostalojen ulkoseinät olivat pudonneet paineaallossa, kadut täyttyneet rojusta, puistokatujen puut katkenneet. Nälkäiset ja janoiset kaupunkilaiset ryöstelivät ruokakauppoja. Kadulla törmäsi jalkakäytävällä makaavaan ruumiiseen.
Eräänä päivänä kännykkäverkko yllättäen palasi hetkeksi. Tšernov ja Maloletka saivat osan kuvamateriaalistaan lähetettyä AP:n toimitukseen. Maailma näki vilauksen Mariupolin hädästä.
Keskiviikkona 9. maaliskuuta venäläiset hävittäjät pyörivät koko päivän Mariupolin yllä. Stepanenko muistaa koneiden jylyn.
”Kun ne lähestyivät, haimme suojaa. Monesti tunsimme räjähdysten paineaallot.”
Kun yksi valtava räjähdys kuului muutaman korttelin päästä, kuvaajat Tšernov ja Maloletka juoksivat paikalle. Hävittäjät olivat iskeneet Mariupolin lastensairaalaan, räjäyttäneet synnytysosaston. Sortuneiden seinien keskellä hoiperteli verta vuotavia äitejä. Vauvat kirkuivat.
Sitten neljä miestä kantoi rauniosta ulos naisen. Hän oli vielä elossa, makasi paareilla tuskaisena, raskausvatsa pullottaen.
Tšernov kuvasi videota, Maloletka otti valokuvia.
Kuvaajat tiesivät heti, että heillä oli todiste ilmiselvästä sotarikoksesta. Kuvat piti saada heti maailmalle.
Mutta verkkoa ei edelleenkään ollut.
Pelastukseksi ilmaantui mariupolilainen poliisi Vladimir. Hän kertoi, että kaupungissa oli vielä yksi paikka, josta saattoi saada yhteyden. Hän otti journalistit autonsa ja kaahasi läpi kortteleiden, joissa jylisi ja paukkui. Erään tuhotun talon alakerrassa oli puhelinoperaattorin toimisto. Siellä toimi internet.
Synnytyssairaalan kuvista tuli historiallisia.
AP on suurimpia uutistoimistoja. Sillä on asiakkainaan tiedotusvälineitä joka puolella maailmaa. Kuva ja video paareilla kannettavasta raskaana olevasta naisesta levisi uutisiin kaikkialla: Yhdysvalloista Japaniin ja Meksikosta Suomeen. Monien maiden johtajat kutsuivat iskua sotarikokseksi. Venäjä tuomittiin.
Mariupolissa kuvausryhmä ei aluksi tiennyt tästä kaikesta mitään.
”Olimme pimennossa siitä, mitä Ukrainassa tai maailmassa tapahtui. Kun saimme verkkoyhteyden, käytimme sitä materiaalimme lähettämiseen, emme uutisten lukemiseen”, Stepanenko sanoo.
Paareilla maanneen naisen nimi oli Irina Kalinina.
Seuraavana päivänä AP:n journalistit lähtivät etsimään häntä. Irina oli viety toiseen sairaalaan. Häntä hoitanut lääkäri kertoi, että saapuessaan sairaalaan Irina tajusi, että hänen vatsassaan ollut lapsi oli kuollut. Sen jälkeen hän kuoli itsekin.
Kuvat synnytyssairaalan tuhosta herättivät maailmalla niin paljon paheksuntaa, että Venäjän hallinto kävi infohyökkäykseen. Moskovasta pantiin koko valhekoneisto käyntiin.
Venäjän valtionmedia ja viralliset some-kanavat levittivät maailmalle väitettä, että kuvat olivat lavastettuja. Että haavoittuneet äidit ja veriset lääkärit olivat näyttelijöitä. Valehteluun osallistui myös ulkoministeri Sergei Lavrov.
Mariupolissa AP:n kolmikko ymmärsi, että heitä etsitään. Videokuvaaja Mstyslav Tšernov kirjoitti tilanteesta myöhemmin näin: ”Venäläiset jahtasivat meitä. Heillä oli meidän nimemme listassa, ja he tulivat koko ajan lähemmäksi.”
Mariupolista ei kuitenkaan ollut reittiä pois.
Ja joka päivä tapahtui asioita, jotka piti saada taltioitua kameralle.
Kun kuvausryhmä palasi sairaala numero kahteen, he saivat tietää, ettei siellä enää ollut tilaa varastoida kaikkia kuolleita. Ruumiita ei myöskään voinut kuljettaa hautausmaalle, koska kaupunkia pommitettiin lakkaamatta.
Sairaalan lähistölle kaivettiin syvä oja. Ruumiit kipattiin muovisäkeissä joukkohautaan. Koruttomasti, ilman seremonioita, ojan pohjalle.
Sekin valokuva tyrmistytti ulkomaailmaa.
Joukkohautoja oli Mariupolissa monia muitakin. ”Ihmiset myös hautasivat läheisiään kotiensa viereen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa”, Stepanenko sanoo.
Ukrainan virallinen arvio on, että Mariupolin piirityksessä kuoli ainakin 25 000 ihmistä. Lukua ei ole pystytty riippumattomasti todentamaan. Selvää on, että Mariupolin piiritys oli suurtuho ja Venäjän pahimpia julmuuksia Ukrainassa.
Oltuaan Mariupolissa kolme viikkoa Stepanenko ja kuvaajat lopulta pakenivat.
Mahdollisuus avautui osittain heidän oman raportointinsa ansiosta. Uutiskuvat olivat herättäneet ulkomaailman Mariupolin hätään. Punaisen Ristin välityksellä saatiin avattua ”humanitaarinen käytävä” eli tie, jota pitkin siviileitä voitiin evakuoida.
Poliisimies Vladimir oli jälleen pelastaja. Hän otti riskin ja lähti kuljettamaan venäläisten jahtaamia journalisteja autollaan ulos kaupungista. Autosta oli vaikea nähdä ulos, koska tuulilasi oli hajonnut tulituksessa.
Ihmeen kautta auto pääsi kuudentoista venäläisten tiesulun läpi, tavoitti Punaisen Ristin saattueen ja pääsi Ukrainan joukkojen hallitsemalle alueelle.
Auton istuinten alle journalistit olivat piilottaneet kameransa, muistikorttinsa ja kovalevynsä. Niille oli tallennettuna 30 tuntia kuvamateriaalia Mariupolin kauhusta.
20 Days in Mariupol -dokumentissa on tilanne, jossa ryhmä naisia ja lapsia värjöttelee talon kellarissa. Kuvissa näkyy, kun viimeinen kaasulamppu hiipuu, ja ihmiset jäävät pimeään.
Yksi tilanteessa olleista naisista oli Žanna Homa.
Viime sunnuntaina hän nousi lavalle Helsingin Kinopalatsissa.
Homa pääsi pakenemaan Mariupolin piirityksen alta kävelemällä 30 kilometriä toiseen kaupunkiin. Monien vaiheiden jälkeen hän päätyi tämän vuoden alussa asumaan Suomeen.
”Elokuvaa oli vaikea katsoa”, Homa sanoo. ”Se toi kivuliaan muiston kodista ja elämästä, joka minulla ennen oli.”
Venäjä ei päästä kansainvälistä mediaa kaupunkiin. Propagandaa se kyllä levittää. Mariupol on musta aukko.
Tietoa tihkuu kaupungin asukkailta.
Ainakin tämä heiltä tiedetään: Mariupolin asukkaita pakotetaan ottamaan Venäjän passeja. Kaupungista ei voi vapaasti poistua. Ukrainan kielen puhuminen on kielletty. Televisiossa ja radiossa saatavilla ovat vain Venäjän kanavat. Kouluissa on käytössä uudet venäjänkieliset historiankirjat. Ukrainalaislapset joutuvat opiskelemaan, että Venäjä on vapauttaja.
Vasilisa Stepanenko on nyt muutaman viikon matkalla. Hän kiertää puhumassa erikoisnäytöksissä, kun 20 Days In Mariupol -elokuvaa esitetään. Äskettäin Berliinissä, pian Istanbulissa.
”Saan nyt hetken nauttia arkisesta elämästä vapaissa Euroopan kaupungeissa”, hän sanoo. ”Voin viimein levätä hieman.”
Pian Stepanenko palaa Ukrainaan. Hänellä on nykyisin asunto Kiovassa, mutta siellä hän ei ole juuri koskaan.
”Suurimman osan ajasta olen etulinjassa.”
Stepanenko on nyt AP:ssa vakituinen toimittaja. Tšernovin ja Maloletkan kanssa hän työskentelee enää harvoin. Hän on siirtynyt tuottajasta videokuvaajaksi ja tekee nyt omia raporttejaan rintamalta.
Suomessa puhutaan sotaväsymyksestä, halusta vältellä Ukrainan uutisia.
”Kyse ei ole vain Ukrainasta, vaan ihmisyydestä. Sallimmeko tämän kauheuden jatkua, vai haluammeko lopettaa sen”, Stepanenko sanoo. ”Nyt ei voi sulkea silmiä. Se olisi suuri rikos.”
Kameraryhmän tuottaja oli Vasilisa Stepanenko. Videokuvaajana oli hänen kaverinsa Mstyslav Tšernov ja valokuvia otti Jevhen Maloletka. He olivat ukrainalaisia journalisteja ja työskentelivät kansainväliselle AP (The Associated Press) -uutistoimistolle.
Kun ambulanssin ovet aukesivat, kaikki järkyttyivät.
Uhri oli tyttö, nelivuotias.
Kamera kävi, kun kalpea tyttö kiidätettiin paareilla hoitohuoneeseen. Kun häntä elvytettiin. Kun lääkäri alkoi itkeä.
Tytön nimi oli Anhelina.
”Se hetki muutti minut pysyvästi”, Vasilisa Stepanenko sanoo haastattelussa Helsingissä. ”Mutta sen jälkeen tuli lisää kuolleita lapsia, joka päivä.”
Kaunis Mariupol. Se oli kaupungin maine. Puoli miljoonaa asukasta, tärkeä satama, hieno sijainti Asovanmeren rannalla Etelä-Ukrainassa – mutta lähellä Venäjää.
Kun Venäjän hyökkäysaikeet viime vuoden helmikuussa kävivät ilmeisiksi, toimittajakaverukset Tšernov, Maloletka ja Stepanenko päättelivät, että Mariupol olisi kohteena heti.
He hyppäsivät autoon 23. helmikuuta 2022 ja ajoivat läpi yön.
”Saavuimme Mariupoliin neljältä aamulla. Kaupunki oli hiljainen. Tuntia myöhemmin sota alkoi”, Stepanenko kertoo.
Venäjän joukot lähestyivät joka suunnasta. Parissa päivässä kävi ilmeiseksi, että Mariupol jää piiritetyksi. Yli satatuhatta kaupungin asukasta ehti paeta. Myös kansainvälisen median journalistit lähtivät. Vain AP:n kolmikko Tšernov, Maloletka ja Stepanenko jäi.
Heistä tuli tuhon ja sotarikosten todistajia.
Heidän ottamansa kuvat sodan alkuviikkoina helmi-maaliskuussa 2022 hätkähdyttivät maailmaa. Kuvat osoittivat, että Venäjän hyökkäys oli silmitöntä siviilien pommittamista.
He jäivät myös viimeisiksi ulkopuolisiksi todistajiksi. Sillä keväällä 2022 Venäjän joukot miehittivät Mariupolin, sulkivat kaupungin ja alkoivat hävittää todisteita tehdyistä hirveyksistä. Mariupol on ollut pimennossa puolitoista vuotta.
Mutta sitä, minkä kamerat kerran tallensivat, Venäjä ei ole voinut tuhota.
Maailmalla herättää nyt huomiota dokumenttielokuva 20 Days in Mariupol. Elokuva on tehty materiaalista, jonka Tšernov, Maloletka ja Stepanenko hankkivat Mariupolissa helmi-maaliskuussa 2022. Elokuvan päätekijä on videokuvaaja Mstyslav Tšernov, joka myös käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan.
Dokumentti on jo palkittu Sundancen ja Amsterdamin elokuvafestivaaleilla. Se valittiin Ukrainan ehdokkaaksi Oscar-kilpailuun. Verkon suoratoistona 20 Days in Mariupol on toistaiseksi saatavilla vasta Yhdysvalloissa.
Elokuva on raju. Se näyttää, miten lapsia kuolee pommeihin, ja miten äidit ja isät murtuvat tuskaansa.
Viime sunnuntaina elokuva esitettiin Helsingissä täydelle elokuvasalille. Erikoisnäytöksen oli järjestänyt Ukrainalaisten yhdistys Suomessa.
Kun esitys päättyi, yleisö nousi seisomaan ja piti hiljaisen hetken.
Elokuvan kenttätuottaja Vasilisa Stepanenko oli paikalla kutsuvieraana.
”Nyt kun ihmiset näkevät elokuvan, tuntuu hieman paremmalta. Ehkä maailma ei ole unohtanut meitä.”
Kun Venäjän hyökkäysjoukot piirittivät Mariupolia, ne katkaisivat kaupungista sähköt ja vedet. Kaupunkilaisille koitti pimeä ja jano. Venäjä tuhosi myös kännykkä-, radio- ja tv-mastoja. Kaupunki jäi ilman yhteyttä ulkomaailmaan.
Vasilisa Stepanenko oli vain 22-vuotias. Hän oli ehtinyt työskennellä kotikaupungissaan Harkovassa tv-toimittajana paikalliskanavalla. Nyt hän oli yhtäkkiä sotareportteri kaupungissa, jonka taivaalta satoi ohjuksia, raketteja ja tykkikranaatteja.
Stepanenkon rooli kuvausryhmän tuottajana oli hankkia tietoa, etsiä haastateltavia, järjestää ryhmän liikkumista ja majapaikkoja ja auttaa kuvatun materiaalin editoinnissa. Toisin sanoen hän teki kaikkea mahdollista, jotta kaksi muuta saattoivat keskittyä kuvaamiseen.
Heti alkuvaiheessa kolmikko jäi viikoksi jumiin sairaala numero 2:een.
”Pommitus oli taukoamatonta. Oli liian vaarallista poistua.”
Sisään tuotiin lakkaamatta ilmaiskuissa haavoittuneita siviileitä. Huoneet täyttyivät. Ikkunoiden lähellä oli liian vaarallista, joten potilaita vietiin käytäville ja kellariin.
Kuvausryhmälle kertyi videota ja valokuvia, mutta koska verkkoyhteydet olivat poikki, niitä ei pystynyt lähettämään. Satelliittipuhelimella saattoi välittää vain lyhyitä viestejä pomolle AP:n toimistoon: olemme yhä hengissä.
Öisin Stepanenko ja kuvaajat yrittivät nukkua sairaalan käytävillä. Vieressä lattialla makasi potilaita, jotka huusivat kipujaan. Oli pimeää, ulkona räjähteli.
”Pelkäsin, että emme pääse pois, emme saa kuviamme lähetettyä, eikä maailma koskaan saa tietää, mitä Mariupolissa on tapahtunut”, Stepanenko sanoo.
Kun kuvausryhmä uskaltautui lähtemään jälleen ulos, he näkivät muuttuneen kaupungin.
Kerrostalojen ulkoseinät olivat pudonneet paineaallossa, kadut täyttyneet rojusta, puistokatujen puut katkenneet. Nälkäiset ja janoiset kaupunkilaiset ryöstelivät ruokakauppoja. Kadulla törmäsi jalkakäytävällä makaavaan ruumiiseen.
Eräänä päivänä kännykkäverkko yllättäen palasi hetkeksi. Tšernov ja Maloletka saivat osan kuvamateriaalistaan lähetettyä AP:n toimitukseen. Maailma näki vilauksen Mariupolin hädästä.
Keskiviikkona 9. maaliskuuta venäläiset hävittäjät pyörivät koko päivän Mariupolin yllä. Stepanenko muistaa koneiden jylyn.
”Kun ne lähestyivät, haimme suojaa. Monesti tunsimme räjähdysten paineaallot.”
Kun yksi valtava räjähdys kuului muutaman korttelin päästä, kuvaajat Tšernov ja Maloletka juoksivat paikalle. Hävittäjät olivat iskeneet Mariupolin lastensairaalaan, räjäyttäneet synnytysosaston. Sortuneiden seinien keskellä hoiperteli verta vuotavia äitejä. Vauvat kirkuivat.
Sitten neljä miestä kantoi rauniosta ulos naisen. Hän oli vielä elossa, makasi paareilla tuskaisena, raskausvatsa pullottaen.
Tšernov kuvasi videota, Maloletka otti valokuvia.
Kuvaajat tiesivät heti, että heillä oli todiste ilmiselvästä sotarikoksesta. Kuvat piti saada heti maailmalle.
Mutta verkkoa ei edelleenkään ollut.
Pelastukseksi ilmaantui mariupolilainen poliisi Vladimir. Hän kertoi, että kaupungissa oli vielä yksi paikka, josta saattoi saada yhteyden. Hän otti journalistit autonsa ja kaahasi läpi kortteleiden, joissa jylisi ja paukkui. Erään tuhotun talon alakerrassa oli puhelinoperaattorin toimisto. Siellä toimi internet.
Synnytyssairaalan kuvista tuli historiallisia.
AP on suurimpia uutistoimistoja. Sillä on asiakkainaan tiedotusvälineitä joka puolella maailmaa. Kuva ja video paareilla kannettavasta raskaana olevasta naisesta levisi uutisiin kaikkialla: Yhdysvalloista Japaniin ja Meksikosta Suomeen. Monien maiden johtajat kutsuivat iskua sotarikokseksi. Venäjä tuomittiin.
Mariupolissa kuvausryhmä ei aluksi tiennyt tästä kaikesta mitään.
”Olimme pimennossa siitä, mitä Ukrainassa tai maailmassa tapahtui. Kun saimme verkkoyhteyden, käytimme sitä materiaalimme lähettämiseen, emme uutisten lukemiseen”, Stepanenko sanoo.
Paareilla maanneen naisen nimi oli Irina Kalinina.
Seuraavana päivänä AP:n journalistit lähtivät etsimään häntä. Irina oli viety toiseen sairaalaan. Häntä hoitanut lääkäri kertoi, että saapuessaan sairaalaan Irina tajusi, että hänen vatsassaan ollut lapsi oli kuollut. Sen jälkeen hän kuoli itsekin.
Kuvat synnytyssairaalan tuhosta herättivät maailmalla niin paljon paheksuntaa, että Venäjän hallinto kävi infohyökkäykseen. Moskovasta pantiin koko valhekoneisto käyntiin.
Venäjän valtionmedia ja viralliset some-kanavat levittivät maailmalle väitettä, että kuvat olivat lavastettuja. Että haavoittuneet äidit ja veriset lääkärit olivat näyttelijöitä. Valehteluun osallistui myös ulkoministeri Sergei Lavrov.
Mariupolissa AP:n kolmikko ymmärsi, että heitä etsitään. Videokuvaaja Mstyslav Tšernov kirjoitti tilanteesta myöhemmin näin: ”Venäläiset jahtasivat meitä. Heillä oli meidän nimemme listassa, ja he tulivat koko ajan lähemmäksi.”
Mariupolista ei kuitenkaan ollut reittiä pois.
Ja joka päivä tapahtui asioita, jotka piti saada taltioitua kameralle.
Kun kuvausryhmä palasi sairaala numero kahteen, he saivat tietää, ettei siellä enää ollut tilaa varastoida kaikkia kuolleita. Ruumiita ei myöskään voinut kuljettaa hautausmaalle, koska kaupunkia pommitettiin lakkaamatta.
Sairaalan lähistölle kaivettiin syvä oja. Ruumiit kipattiin muovisäkeissä joukkohautaan. Koruttomasti, ilman seremonioita, ojan pohjalle.
Sekin valokuva tyrmistytti ulkomaailmaa.
Joukkohautoja oli Mariupolissa monia muitakin. ”Ihmiset myös hautasivat läheisiään kotiensa viereen. Ei ollut muuta vaihtoehtoa”, Stepanenko sanoo.
Ukrainan virallinen arvio on, että Mariupolin piirityksessä kuoli ainakin 25 000 ihmistä. Lukua ei ole pystytty riippumattomasti todentamaan. Selvää on, että Mariupolin piiritys oli suurtuho ja Venäjän pahimpia julmuuksia Ukrainassa.
Oltuaan Mariupolissa kolme viikkoa Stepanenko ja kuvaajat lopulta pakenivat.
Mahdollisuus avautui osittain heidän oman raportointinsa ansiosta. Uutiskuvat olivat herättäneet ulkomaailman Mariupolin hätään. Punaisen Ristin välityksellä saatiin avattua ”humanitaarinen käytävä” eli tie, jota pitkin siviileitä voitiin evakuoida.
Poliisimies Vladimir oli jälleen pelastaja. Hän otti riskin ja lähti kuljettamaan venäläisten jahtaamia journalisteja autollaan ulos kaupungista. Autosta oli vaikea nähdä ulos, koska tuulilasi oli hajonnut tulituksessa.
Ihmeen kautta auto pääsi kuudentoista venäläisten tiesulun läpi, tavoitti Punaisen Ristin saattueen ja pääsi Ukrainan joukkojen hallitsemalle alueelle.
Auton istuinten alle journalistit olivat piilottaneet kameransa, muistikorttinsa ja kovalevynsä. Niille oli tallennettuna 30 tuntia kuvamateriaalia Mariupolin kauhusta.
20 Days in Mariupol -dokumentissa on tilanne, jossa ryhmä naisia ja lapsia värjöttelee talon kellarissa. Kuvissa näkyy, kun viimeinen kaasulamppu hiipuu, ja ihmiset jäävät pimeään.
Yksi tilanteessa olleista naisista oli Žanna Homa.
Viime sunnuntaina hän nousi lavalle Helsingin Kinopalatsissa.
Homa pääsi pakenemaan Mariupolin piirityksen alta kävelemällä 30 kilometriä toiseen kaupunkiin. Monien vaiheiden jälkeen hän päätyi tämän vuoden alussa asumaan Suomeen.
”Elokuvaa oli vaikea katsoa”, Homa sanoo. ”Se toi kivuliaan muiston kodista ja elämästä, joka minulla ennen oli.”
Venäjä ei päästä kansainvälistä mediaa kaupunkiin. Propagandaa se kyllä levittää. Mariupol on musta aukko.
Tietoa tihkuu kaupungin asukkailta.
Ainakin tämä heiltä tiedetään: Mariupolin asukkaita pakotetaan ottamaan Venäjän passeja. Kaupungista ei voi vapaasti poistua. Ukrainan kielen puhuminen on kielletty. Televisiossa ja radiossa saatavilla ovat vain Venäjän kanavat. Kouluissa on käytössä uudet venäjänkieliset historiankirjat. Ukrainalaislapset joutuvat opiskelemaan, että Venäjä on vapauttaja.
Vasilisa Stepanenko on nyt muutaman viikon matkalla. Hän kiertää puhumassa erikoisnäytöksissä, kun 20 Days In Mariupol -elokuvaa esitetään. Äskettäin Berliinissä, pian Istanbulissa.
”Saan nyt hetken nauttia arkisesta elämästä vapaissa Euroopan kaupungeissa”, hän sanoo. ”Voin viimein levätä hieman.”
Pian Stepanenko palaa Ukrainaan. Hänellä on nykyisin asunto Kiovassa, mutta siellä hän ei ole juuri koskaan.
”Suurimman osan ajasta olen etulinjassa.”
Stepanenko on nyt AP:ssa vakituinen toimittaja. Tšernovin ja Maloletkan kanssa hän työskentelee enää harvoin. Hän on siirtynyt tuottajasta videokuvaajaksi ja tekee nyt omia raporttejaan rintamalta.
Suomessa puhutaan sotaväsymyksestä, halusta vältellä Ukrainan uutisia.
”Kyse ei ole vain Ukrainasta, vaan ihmisyydestä. Sallimmeko tämän kauheuden jatkua, vai haluammeko lopettaa sen”, Stepanenko sanoo. ”Nyt ei voi sulkea silmiä. Se olisi suuri rikos.”
Kongo-Müller
Luutnantti
Tuonne pitäisi vielä saada kylttejä ja kuvia ryssänkielellä ryssän touhuista Ukrainassa.Monikohan noista ummikoista tietää mitä siellä oikeasti tapahtuu?Ryssiä vituttaa.
Helsinki | Tuhotulle venäläisvaunulle tuodaan kukkia vastoin järjestäjien toivetta – ”Oli törkeää sallia sen laittaminen esille”
Kansalaistorille tuodusta panssarivaunusta on tullut joillekin venäläisille pyhiinvaelluskohde.
”On hävytöntä, että tämä tuhottu vaunu on tuotu tänne. On täydellisen törkeää, että viranomaiset sallivat tämän. On silkkaa pilkkaa laittaa se esille tällä tavalla.
Lahtinen
Kapteeni
venäjä kyllä tiedostaa, että näitä varikoita seurataan ja uskon vakaasti että he käyttävät hyväkseen sen tilaisuuden tuottaa väärää informaatiota. Heillä on siitä varsin pitkät perinteet. Eihän venäjän kannalta olisi mitään järkeä, jos heidän joukkojen operatiivinen valmius saadaan selville parilla satelliitin kuvalla. Joten tästä voisi päätellä pari asiaa.
- Oikasti se paras kalusto tuskin on(tai nykyään, oli) noilla varikoilla, vaan se on hajautettu logistisesti helpommin käytettäväksi sekä piiloon satelliittivalvonnalta. Halleja venäjällä piisaa ja nämä paikat pyrittäneen pitämään salassa.
- Koska venäjällä ei ole tapana heittää mitään pois, niin eiköhän noiden varikoiden tehtävä ole enemmänkin toimia varaosien lähteenä sekä ihan äärimmäisenä loppusijoituspaikkana. Eli niissä on uudempaa kalustoa, jota ei ole ollut järkeä korjata tai sitten vanhempaa, jolle ei ole enään käyttäjiä.
- Ja se että näitä varikkoja nyt tyhjennetään, niin kertoo että toimivasta kalustosta on oikeasti huutava pula.
Se, että noista varastoista häviää tavaraa, on sinällään ihan selvää, mutta me ei voida laskea siitä oikeastaan yhtään mitään. Voi olla että varastokentältä viedään pois 10 vaunua ja kaikki ne puretaan varaosiksi yhteen junanvaunuun, joka lähtee suoraan rintamalla. Tai sitten sieltä saadaan kunnostettu jollekkin tasolle 10 vaunua, jotka lähetetään rintamalle, kunhan edes moottori toimii. Ja se voi olla mitä tahansa siltä väliltä. Paljonhan venäläiset sotilaat ovat valittaneet sitä, että osa toimitetusta kalustosta on niin huonossa kunnossa, että ne eivät kestä edes rintamalle asti.
Toinen asia on sitten noiden vaunujen kunnostaminen. Kun noita on aloitettu kunnostamaan, niin kyllä niille on tehty joku alustava kartoitus jonka perustella määritellään mitkä aihiot korjataan ja missä järjestyksessä. Ja kun on kiire, niin helpoimmat ensin ja vaikeimmat sitten. Joten, kaluston korjaamiseen kuluva työmäärä kasvaa koko ajana. Ja pitää ottaa huomioon, että myös työkalut kuluvat ja hajoavat, varsinkin kun käyttäjät ovat kokemattomia ja on kiire.
Kolmas asia on sitten varaosat. Tilanne huononee koko ajan. Voi olla että jotain asejärjestelmää ei voida korjata enään yhtään, jos jokin kriittinen varaosa loppuu tai niitä saadaan niin vähän, vaikka korjattavia aihioita olisi vaikka kuinka. Ei voi tietää, mutta mitä vanhempi asejärjestelmä, niin sitä huonompi varaosatilanne lienee pitkässä juoksussa. Yksi iso ongelma on laakerit. Laakeri itsesään on mekaanisesti äärimmäisen yksinkertainen laite, mutta vastaavasti äärimmäisen haastava valmistaa. Ja jokainen voi laskea, kuinka monta laakeria tarvitaa, jos meinataan kunnostaa tuhansia tela-ajoneuvoja. Samaan aikaa samoista laakereista kisaa myös uudistuotanto.
Nuo osint lähteet ovat mielenkiintoisia tapauksia, joita itsekkin tulee seurattua. Toki nämä tekijät ovat yleensä maallikoita (kuten itsekkin), jotka tekevät näitä harrastuksena ja nykypäivänä myös näkyvyyden (ja rahan) takia. Tämä tuo pari ongelmaa.
- Kun sisältöä pitää saada tehtyä, niin tulee välillä vedettyä mutkat suoriksi. Eli tehdään johtopäätöksiä vähän turhan hepposin perustein. Esim. juuri tämä Covert Cabal kärsii siitä.
- Ei myönnetä omia virheitä. Kun on keksitty jokin juttu, joka "myy" niin tullaan vähän kuuroksi kritiikille. Tapaus Kastehelmi lienee hyvä esimerkki.
- Riippumattomuus. Meillä ei ole mitään keinoa tietää näiden kanavien tai vaikuttajien taustoja. Kenen sanomaa he toistaa ja kuka heille maksaa ja mistä.
Mutta, aika kertoo mikä todellisuus sitten on. Tuleeko venäjä jatkamaan tätä sotaa kaluston puolesta vuosia (en usko tähän), vai tullaanko näkemään se romahdus?
tienvarsipummi
Kenraali
Lahtinen
Kapteeni
Aika jännä muutos, että putin itse nostaa esille "rauhan". Eikö tämä marssijärjestys ole ollut aikaisemmin se, että putinin hännystelijät (Lukasenka, Orban, Musk, Trump) valittavat samaa?
Voisiko jopa olla niin, että venäjä tulee kohta ulos jonkin rauhantarjouksen kanssa? Mutta taas toisaalta, onko putinilla varaa siihen? Sisäpoliittisesti tuollainen voi olla aikamoinen poliittinen itsemurha. Varsinkin jos hän tarjoutuu luovuttamaan vapaehtoisesti alueita, jotka hän itse on "liittänyt" venäjään.
Viimeksi muokattu:
Ukraina on puolestani vapaa tekemään rauhan niillä ehdoilla, millä haluaa. Lännen pitää kuitenkin ymmärtää jatkaa ja tiukentaa ryssien eristämistä, kunnes ryssä on lähtenyt kaikilta Ukrainan alueilta, maksanut sotakorvaukset, raivannut miinat ukrainasta, sotarikolliset on luovutettu tuomittavaksi, sekä niiden armeija on lakkautettu,
Suosio, ja varjoon jääminen. Kirpaisee pientä putleria kovasti. Aiheesta. Video on puhdasta 
!
Ilmeet... Priceless!
Ajatus:
Voisiko Suomi käydä kauppa Ukrainan kanssa, vaihtaa yhden täydessä kunnossa olevan panssarivaunun tuollaiseen, venäjän "kaytettyyn" vaunuun, joka laitettaisiin pysyväis esittelytilaan jollekin keskeiiselle paikalle Helsinkiä, kera Urainan lippujen ja joka suunnasta ilmikäyvien kylttien kanssa (niissä info venäjän kuolleista/venäjän hyökkäyksestä) ja palkattaisiin sinne muutama henkilö, jotka poistaisivat kukkaset tms. silppuriin, mutta antaisivat olla pesukoneet ja wc-pöntöt kuitenkin panssarivaunun päällä/vetämässä reessä/vaunussa...
Sotasaalista on hyvä esitellä!
!Ilmeet... Priceless!
Ajatus:
Voisiko Suomi käydä kauppa Ukrainan kanssa, vaihtaa yhden täydessä kunnossa olevan panssarivaunun tuollaiseen, venäjän "kaytettyyn" vaunuun, joka laitettaisiin pysyväis esittelytilaan jollekin keskeiiselle paikalle Helsinkiä, kera Urainan lippujen ja joka suunnasta ilmikäyvien kylttien kanssa (niissä info venäjän kuolleista/venäjän hyökkäyksestä) ja palkattaisiin sinne muutama henkilö, jotka poistaisivat kukkaset tms. silppuriin, mutta antaisivat olla pesukoneet ja wc-pöntöt kuitenkin panssarivaunun päällä/vetämässä reessä/vaunussa...
Sotasaalista on hyvä esitellä!
WardLittell
Kapteeni
Kremlin määräys: Sotilaiden vaimot pidettävä poissa kaduilta "hinnalla millä hyvänsä" - Suomenmaa.fi
Venäjän viranomaisia on määrätty estämään Ukrainan sotaan värvättyjen miesten vaimojen mielenosoitukset ”hinnalla millä...
www.suomenmaa.fi
Bunkkerirotta pelkää sotilaiden vaimoja
... "Kreml nimittäin pelkää, että presidentinvaalien alla mahdollisesti järjestettävät protestit voisivat johtaa yhteiskunnalliseen epävakauteen. INSIDER-LEHTI kertoo, että kolmipäiväiseen konferenssiin Moskovaan kokoontuneille turvallisuusviranomaisille tehtiin selväksi, että mielenosoitukset on estettävä."
Tätä videota katsoessa kävi sellainen lämmin ailahdus sydämessä: makkaranpaistajia kunnon hommissa. 
putkirassi
Kapteeni
Antares
Respected Leader
Näen että olemme valtaosaksi samaa mieltä. Muutama ajatus tuli kuitenkin mieleen, joten laitan vastauksen spoilerin taakse:
Paras kalusto ei tietysti ollut missään vaiheessa näissä varastotukikohdissa vaan se oli Venäjän aktiivijoukkojen tukikohdissa (muutamassa tapauksessa aktiivijoukon tukikohta sijaitsee varastotukikohdan kanssa samalla tontilla, mutta useimmissa ei). Tämä tarkoittaa siis viimeisen 10-15 vuoden aikana modernisoitua kalustoa eli käytännössä kaikki pieni määrä T-72BA vaunuja, kaikki T-72B3 variantit, T-80BVM, T-90M ja jopa T-90A uustuotannon häntäpää. Näiden lisäksi heidän aktiivijoukkojensa kalustosta noin puolet olisi vuoden 2021 lopussa "vanhaa" eli modernisoimatonta mutta kuitenkin peruskorjattua Neuvostoliiton aikana valmistettua (T-72A, T-72AV, T-72B, T-80BV, T-80U).
Aktiivijoukkojen lisäksi tietty määrä (puhuttaneen muutamasta sadasta) parhaasta kalustosta on erilaisten panssarisotakoulujen käytössä, näissä koulutetaan paitsi joukkojen johtajia niin myös mekaanikkoja yms. huoltohenkilökuntaa.
Mitä tulee näihin varastotukikohtiin, siellä on se sekalainen kokoelma tavaraa mitä heillä on jäljellä Neuvostoliiton perinnöstä. Siitä on otettu aihioita paitsi modernisointiin niin myös peruskorjattavaksi, mutta määrät ovat olleet pieniä koska tarve on ollut pieni. Oma arvaus: lienee riittänyt että "tuotetaan" max 300 kpl peruskorjattuja ja modernisoituja panssarivaunuja per vuosi, koska suunnilleen tällainen määrä vaunuja on ajettu loppuun joka vuosi.
Peruskorjauksesta ja modernisoinnista vastaavat ns. armored repair plant -pajat. Näitä on kymmenen, joista kolme tekee panssarivaunujen peruskorjausta ja modernisointia (kevyt modernisointi näin sota-aikana). Lisäksi Omsktransmash ja Uralvagonzavod ovat tehneet ammattimaisempaa, syvempää modernisointia (T-72B3 variantit, T-80BVM, T-90M - tosin näin sota-aikana nämäkin ovat tehneet virtaviivaistuksia).
Mainitsit hallit. Näissä varastotukikohdissa on suuri määrä halleja, joiden sisään optinensatelliitti ei näe. Tämä oli yhden high_marsed viestiketjun sisältö, lainasin sen tähän ketjuun. Covert Cabal on muistanut mainita nämä hallit videoidensa yhteydessä. Hallien sisältö ja käyttötarkoitus on tuntematon. Arvaus: osa hallipaikoista on täytetty panssarivaunuilla ja muulla kalustolla mutta ei kuitenkaan 100% hallitilasta, koska näissä varastotukikohdissa tehdään varastoidun kaluston tarkastuksia ja peruskorjausta. Hallien mittojen ja sisältä otettujen kuvien perusteella on arvioitu että halleissa voisi olla tilaa 1 300 - 1 800 kpl panssarivaunun varastoinnille. Osa on spekuloinut, että varastotukikohtien "paras kalusto" (mikä on tietysti selvästi huonompi suorituskyvyltään kuin aktiivijoukkojen käytössä oleva kalusto) olisi ollut varastoituna näiden hallien sisälle.
Lisäksi tietyissä varastotukikohdissa on ulkona kuivalla paineilmalla täytettyjä panssarivaunuja eli hallien jälkeen toiseksi paras keino varastoida panssarivaunuja. Yhden laskelman mukaan näitä "varastopaikkoja" oli hieman reilulle tuhannelle panssarivaunulle. Satelliittikuvista nähdään että nämä varastopaikat ovat tällä hetkellä tyhjät, tämä on helppo todentaa koska nämä ovat muuten taivasalla.
-
Minun arvio: heidän aktiivijoukkojensa käytössä olleet panssarivaunut on kaikki viety Ukrainaan jo aikaa sitten. Pidän todennäköisenä että erilaisten panssarisotakoulujenkin kalusto on valtaosaksi Ukrainassa - tästä liikkui huhua jo viime vuonna, muutaman videon kera mutta ne eivät toki todista että "ihan kaikki meni". Mikä määrä ja mitä heillä ikinä olikaan varastotukikohtien halleissa on viety myös Ukrainaan, kuten on viety "kuivailmalla varastoidut" vaunutkin. Nämä kaikki yhdessä eivät ole riittäneet, joten varastotukikohdista poistuu kokoajan näitä ulos varastoituja vaunuja eli se mitä satelliittikuvista nähdään selvästi.
Ei voida tietysti tietää, minne mikäkin vaunu päätyy kun se on poistunut varastotukikohdasta. Osa menee aihioiksi ja peruskorjauksen jälkeen Ukrainaan, osa taas elintenluovuttajiksi. Missä suhteessa, kuka tietää - kuten kirjoitatkin. Minun osaltani koko homman kantava idea ei ole siinä, että kyettäisiin 100% tarkasti arvioimaan tätä koko prosessia vaan ainoastaan vahditaan, mikä määrä tätä rajallista resurssia heillä on käytettävissään ja millä nopeudella sitä kulutetaan. Toki tunnustan, että tätä arviota sotkee suuresti tämä: varastotukikohtien satelliittikuvissa näkyvien vaunujen kuntoa ei voida tietää, eikä sitä, mikä määrä niistä on luovuttanut komponentteja varaosiksi. Täten kokonaismäärän seuranta ei kerro milloin "pohja tulee vastaan", koska todennäköisesti se pohja tulee vastaan ennen kuin viimeinen vaunu kärrätään pois tukikohdasta. Todennäköisemmin selvästi aikaisemmin. Kirjoitat ihan aiheellisesti että jokin tietty yksittäinen varaosa voi muodostaa sen akilleen kantapään johon koko laajempi prosessi lopulta kompastuu - JOS näin käy, tätä tuskin nähdään etukäteen satelliittikuvien perusteella.
Eri arvioijat ovat tehneet parhaansa antaakseen arvionsa "hyvien ja huonojen" vaunujen määrille, mutta tämä on vain heidän arvionsa.
-
Numeroiden ja johtopäätösten laadukkuuden arvionti jää toki kuulijan vastuulle, kuten aina. Minä olen kiinnostunut näistä numeroista, koska parempia ei ole saatavilla (julkisesti). Onneksi tällaisia laskijoita on olemassa, muuten sitä joutuisi itse tihrustamaan satelliittikuvia ja arvailemaan, mitä niistä näkee. Suuren suuri työ, veikkaan että jäisi minulta tekemättä.
Riippumattomuus on tietysti sitten kokonaan oma juttunsa, mutta ainakin tässä on se hyvä puoli että jokainen voi itse (halutessaan) tutkia niitä samoja kuvia ja laskea. Ainakin ne kuvat, jotka ovat saatavilla ilmaiseksi - usein näissä tuoreemmissa laskelmissa on käytetty omaa ja tukijoiden rahaa uusien kuvien ostamiseen.
Valtiotason toimijoilla on tietysti juuri tätä tehtävää varten rakennetut satelliitit, jotka nappaavat kuvat monta kertaa päivässä. Automatiikka sitten laskee, mitä kuvissa on ja vertaa aikaisempiin kuviin.
Minä en henkilökohtaisesti usko, että Venäjällä olisi näiden lisäksi "muita varastoja" missä panssarivaunuja säilytettäisiin. Ne ovat siis joko: 1) aktiivijoukkojen tukikohdissa, 2) erilaisilla panssarisotakouluilla opetuskäytössä, 3) UVZ:n, Omskin tehtaan tai jonkin "armored repair plant" pajan tuotantolinjalla tai pihalla / varastossa odottamassa vuoroaan tai 4) näissä varastotukikohdissa (joko halleissa tai sitten pihalla). Tietysti näiden lisäksi vaunut voivat olla siirrossa yhdeltä kohteelta toiselle eli joko kumipyörälavetin tai junavaunun päällä tai jossain väliaikaisvarastossa odottamassa kyytiä.
Venäjä on iso maa ja teoriassa "halleja löytyy" mutta miksi nähdä se vaiva? Mitä tarkoitusta varten? Tässä pitää nähdä koko homman hinta: mitä suurempi määrä hajautusta, sitä vaikeampaa ja kalliimpaa sen ylläpito on. Tämän sodan piti olla nopeasti ohi, aktiivijoukkojen kaluston piti hoitaa se pienin tappioin. Kukaan ei ollut varautunut tällaiseen suursotaan joten rauhan aikana rakennetut prosessit jatkoivat samaa toimintaa sota-aikana, sillä erolla että kapasiteettia on yritetty nostaa.
Olen sitä mieltä että samaan tapaan kuin Ukrainan rintamalla, missä mekanisoidun joukon on vaikea piilottaa liikkeitään droneilta, samoin tällaista suursodan logistiikkaa on mahdotonta piilottaa satelliiteilta. Erilaiset yritykset hämätä ja piilottaa kalustoa johtaisivat todennäköisemmin prosessihäiriöön ja siten suurempi kokonaisuus ei toimisi niin hyvin kuin mitä halutaan. Tärkein tavoite on kuitenkin: maksimimäärä hyödyllistä kalustoa Ukrainaan joka päivä ja mieluiten huomenna enemmän kuin eilen.
En mene muuttamaan omaa arviota sodan kulusta, olen sen jakanut ennenkin tähän ketjuun: JOS sota ja kulutus jatkuu tällaisena kuin mitä on ollut tähän asti, ryssällä riittää varastoista otettavaa käypäistä kalustoa kahden vuoden ajaksi. Laadun osalta mennään toki kokoajan huonompaan suuntaan, mutta määrä riittää toistaiseksi. Olen myös taipuvainen uskomaan Jaroslaw Wolskin arvion jonka mukaan vuosi 2024 voisi olla ryssän kapasiteetin osalta "paras vuosi" eli kykenisivät kunnostamaan ja modernisoimaan suuremman määrän kalustoa kuin vuosina 2022 ja 2023 MUTTA tätä huippua seuraisi tasainen alamäki. Vuosi 2025 olisi se milloin ongelmat todella alkavat ja niiden alettua ovat suurissa vaikeuksissa hyvin nopeasti. Silti otettavissa olevaa kalustoa pitäisi riittää vuoden 2025 loppuun. JOS sodan luonne muuttuu ja tappiot pienenevät, silloin toki laskelma muuttuu - samoin jos tappiot kasvavat merkittävästi.
Näitä ei tietysti voi mitenkään "todentaa" tässä vaiheessa, nämä ovat vain arvioita / arvauksia. Olen kuitenkin sitä mieltä että parasta varautua siihen, että sotaa jatkuu tällä intensiteetillä ainakin tuon kahden vuoden ajan. JOS ryssällä loppuu puhti ennen sitä syystä tai toisesta niin aina toki parempi. Pohjimmiltaan tässä nähdään Neuvostoliiton haaskan loppuun kaluaminen ja kun se on syöty, heillä ei ole mitään mistä ottaa tilalle (olettaen että Kiina ei avaa omia varastojaan).
Harvapartio
Majuri
20 maata mukana "IT-koalitiossa" joka vahvistaa Ukrainan ilmatorjuntaa. Ja Alankomaat budjetoinut 2.2 miljardia sotilasapua Ukrainalle vuodelle 2024.
Saksalta pakettia, kuuluneeko siihen 1.4 miljardin pakettiin vai onko taas uusi.
Saksalta pakettia, kuuluneeko siihen 1.4 miljardin pakettiin vai onko taas uusi.
Ukraine war latest: Germany delivers over 20 Marders; Military reports destroying 80% of Russian hardware near Avdiivka
Key developments on Nov. 22: * Germany delivers over 20 Marder armored vehicles to Ukraine * EU sends tranche of 1.5 billion euros in macro-financial assistance to Ukraine * Military reports destroying almost 80% of Russian equipment near Avdiivka * North Macedonia secretly trains Ukrainian...
viimeinen mohikaani
Kapteeni
Kommenteissa veikkaillaan uutta itsemurhalennokkia ja videossa erottuukin selvästi jonkinlainen "miniristelyohjus". Näitä on toki näkynyt ennenkin mutta toivottavasti ovat saaneet tuotannon rullaamaan ja lennokkeja nähdään jatkossa enemmänkin.Ryssän Akatsija kokee exoduksen.
Lennokki tarvitsee vain yhden moottorin kun taas FPV-dronessa niitä on yleensä neljä. Vastaavasti akkukin voi olla pienempi, kun lentäminen on taloudellisempaa ja tehoa tarvitaan vähemmän. Kiinteäsiipisellä ei voi jäädä paikoilleen pörräämään ja vauhtia on muutenkin enemmän, joten lentäjän pitää osata hommansa.
Tässäkin videossa kohde lienee tiedusteltu etukäteen toisella dronella: todennäköisesti siitä samasta kuin mistä twiitin videokin on kuvattu. Lennokin ontelopanos korkkaa ryssän panssarihaupitsin helposti ja saa koko ammustäytön kukkumaan sympatiasta. Tästä ryssän vekottimesta, saati sen miehistöstä, ei jäänyt paljoa kukitettavaa!
Viimeksi muokattu:
ido59
Majuri
Mielenkiintoinen pohdinta, jonka numerot ovat pysäyttäviä.
Siis ensi vuosi olisi ryssän kapasiteetin paras kunnostettavan ja tuotettavan kaluston osalta. Vaikka varastoja ovat kuluttaneet, joka tapauksessa ryssällä tulee rautaa riittämään vielä. Miesvoimasta ryssä ei tule pulaa kärsimään lähivuosina.
Samaan aikaan kun Ukraina kipuilee hiipuvan, epäsäännöllisen ja vaikeasti ennustettavan länsituen kanssa. Käytännössä yhden kortin, USA:n varassa. Vaikka tuki jatkuisikin edes nykykyvyn verran, suuria operaatioita on huono suunnitella kun ei välttämättä ole varmuutta resursseista sen aikana ja jälkeen. Lännenkin lupaukset ja sanat ovat vain sanoja. Ukrainan mobilisoidusta ja koulutetusta miesvahvuudestakin on luettu myös huonoa.
Tietoa meillä ei toki ole todellisesta tilanteesta. Ei Ukrainan, eikä ryssän osalta. Vain meille välitettyjen kuvausten perusteella perusteltuja arvauksia ja arvioita. Sekä tietysti rintamatilannetieto, jonka tulokset kertovat liian tasaväkisestä tilanteesta.
Ensi vuosi 24 on siis ehkä Ukrainan vaaran vuosi, josta selviytyminen ratkaisee paljon. Onko Ukrainalla kykyä vapautushyökkäyksiin. toivottavasti. vai jatkuuko ryssän aloite tämän syksyn tapaan. Ukrainan taistelukyky ja yhteiskunnan resilienssi ei ole staattinen vakio, vaikka maanpuolustustahtoa onkin. Vuosi lisää tuhoamissotaa on pitkä aika. Menneisyyden menestys ei ole tulevaisuuden tae.
ryssä tullee 24 laittamaan peliin adviivkan kaltaisia muillakin lohkoilla. Ja ryssäkin oppii, ikävä kyllä. Ukrainan puolustus ei välttämättä pidä jokaisessa ryssän itsemurhapuskussa nykyvoimin. On realismia ottaa huomioon, että sota on kremlille totaalinen, johon resuja laitetaan määrättömästi, hyvinvoinnin kustannuksella sotatalouteen. Lännelle sota ei vieläkään ole sitä. Nyt näyttää, että ryssä tahtoo voittoa enemmän ja pitkäjänteisemmin kuin länsi.
24 jälkeen taasen 25 on Washingtonissa uusi isäntä, joka voi tuoda omat haasteensa Ukrainan näkökulmasta.
Olen täydestä sydämestäni Ukrainan asialla. Siksi haluaisin, että nähtävissä olevat tosiasiat otettaisiin huomioon. Ja länsi ryhdistäytyisi.
Tätä palstaa väitetysti seuraa koko joukko ulkopuolisia ja ei-aktiiveja. Hyvä. Sillä toivottavasti realismi iskee tuhannella voltilla ja viesti kuuluu myös päättäviin pöytiin ja siitä maailmalle. Ukraina tarvitsee enemmän, kaikkea. Etenkin Zaluzhnyin kuuluttamaa teknologista ylivoimaa.
Ihquttelulla, että ryssä ryssii itsensä kumoon, Ukraina ei näkemilläni nykytiedoin sotaa voita alueensa vapauttaen. Ei vaikka optimistin tuoppi kuohuisi yli.
Slava Ukraini!
Viimeksi muokattu:
moikkari
Luutnantti
Ranska taipumassa siihen että EU:n miljoonan tykin ammuksen ostoa sallittaisiin muualtakin:
France backtracks on EU-only ammo for Ukraine
But before Paris throws in the towel, it first wants proof that the EU will actually miss its target of sending 1 million rounds by March.
www.politico.eu
Tämä on typeryyttä että pitäisi maaliskuuhun asti odottaa, toivottavasti sallivat EU:n ulkoiset ostot jo aikasemmin.
France backtracks on EU-only ammo for Ukraine
But before Paris throws in the towel, it first wants proof that the EU will actually miss its target of sending 1 million rounds by March.
France backtracks on EU-only ammo for Ukraine
But before Paris throws in the towel, it first wants proof that the EU will actually miss its target of sending 1 million rounds by March.
www.politico.eu
Tämä on typeryyttä että pitäisi maaliskuuhun asti odottaa, toivottavasti sallivat EU:n ulkoiset ostot jo aikasemmin.