Ukrainan konflikti/sota

Minulla on olllut tarkoitus kritisoida sitä ajatusta että pyrittäisiin pakottamaan Ukraina "reiluun" rauhaan johon kuitenkin sisältyisivät isot alueluovutukset Venäjälle. Tämä "rauhaan pakotus" tehtäisiin siis kiristämällä avustushanoja US/Eurooppasta. Sitten tähän reiluun rauhaan liitettäisiin jokin "turvatakuu" lisäyksellä että this time it is for real ja ihan oikeesti. Ei, ei se niin voi mennä. Ryssä katsoo tuon bluffin heti. Voi olla ettei se edes vaivaudu tuohon sopimus teatteriin vaan jatkaa suoraan tavoitteeseensa joka on on palauttaa Venäjälle sille näkemyksensä mukaan "oikeutetusti kuuluvat" alueet. Jossain vaiheessa yksin jätetty Ukraina taipuu. Se voi tapahtua miljoonan kuolleen ryssän jälkeen mutta jossain vaiheessa se tapahtuu. Mielestäni lännellä on kaksi vaihtoehtoa. Joko se antaa Ukrainan ryssälle tai se alkaa tukea sitä voimakkaasti jolloin Venäjä jossain vaiheessa osa tehdä johtopäätökset. Ukrainan jako ja sen turvallisuuden "takaaminen" sopimuksella ei ole vaihtoehtojen joukossa.
No nyt 😆
 
Minulla on olllut tarkoitus kritisoida sitä ajatusta että pyrittäisiin pakottamaan Ukraina "reiluun" rauhaan johon kuitenkin sisältyisivät isot alueluovutukset Venäjälle. Tämä "rauhaan pakotus" tehtäisiin siis kiristämällä avustushanoja US/Eurooppasta. Sitten tähän reiluun rauhaan liitettäisiin jokin "turvatakuu" lisäyksellä että this time it is for real ja ihan oikeesti. Ei, ei se niin voi mennä. Ryssä katsoo tuon bluffin heti.
Sekä Lännestä itään että Idästä länteen katsoen on siellä vastapuoli, jonka kanssa ei voi sopia. Koska vastapuoli ei noudata mitään sopimuksia. Vielä on kaiketi paljon tapahduttava, että voisi mistään pöydän ääressä sopia tai edes paperille panna.
 
Näitä maga-idiootteja riittää. Tässä yksi esimerkki viime päiviltä:

Häpeällistä. Hieman tahtoo näiden edessä sanat loppua. Miten molemminpuolista eteenpäin vievää keskustelua olisi mahdollista käydä ihmisten kanssa, jotka käytännössä hehkuttelevat uudenmuotoisen Kolmannen Valtakunnan puolestapuhujina itseään?

Vielä suomalaisista puhuen, tilannetta jossa emme missään rationaalisessa skenaariossa olisi muuta kuin ryssän kynnysmattona. Valmiina odottamaan seuraavaa saapasparia, paskasta itseemme pyyhittäviksi. Russki-Mir -prosessin edetessä, kuten Kreml tämän on suunnitellut. Tuskin olisi tulossa.

Maailma voi samanaikaisesti olla sekä hyvin monimutkainen- että yksinkertainen. Tässä ei välttämättä tarkastelunäkökulmasta riippuen, mitään sisäistä ristiriitaa ole. Painotus on se, millä ymmärryksellä mahdollisiin tulevaisuuksiin. Rationaalisesti järjestelmiä voidaan rakentaa.

Kyse näennäisestä erittäin laajasta mahdollisuuksien kirjosta Ukrainan sodan lopputuloksen kannalta. Summautuu mielestäni merkittävimmin resoluutioon potentiaalikentästä maailmanjärjestyksessä. Tämän paino-arvolle luokitteluun.
Omassa mielessäni ei ole kertakaikkiaan mitään sellaista, missä sodan lopputuloksen ollessa negatiivinen. Me siitä hyötyisimme.

Olen yrittänyt jonkinmuotoiseen pähkinänkuoreen asetella (osaa) ylläolevaa, siinä pohdinnassa että oikeudenmukaisuudella, moraalilla jne. Ei mitään merkitystä olisi.
Näin ei tietenkään ole. Ihmisyyttä ei voi summauttaa vain annetun loogisuuden kautta saataviin (näennäisneutraaleihin) laskennallisiin arvoihin. Joista voitaisiin kussakin tilanteessa johtaa optimi toiminnalle.

Tulevien vuosikymmenien tapahtumahorisonttia kiikaroidessa, saattaisi hyödyllistä olla näkemyksen laajentamisen harrastaminen myös ulos valtiotasosta. Kohti järjestelmätasoa. Tuossa laajuudessa, tämän sodan lopputulos saattaisi myös kannaltamme. Kiinan asemaan geopolitiikassa merkittävää negatiivista vaikutusta sisäänsä pitää.

Eli. Hinnasta täysin riippumatta, Lännen tulisi mielestäni laajentaa tukeaan edelleen tukeaan Ukrainalle. Säilyttääkseen parhaat mahdolliset asemat. Läntenä säilyäkseen.
 
Tänään oli jossain liikkeellä juttua, että Viron tiedustelupalvelun arvion mukaan Venäjä rakentaisi kolmessa vuodessa takaisin Ukrainassa ryvettyneen armeijansa iskukyvyn.

Miten?

Esimerkiksi VDV-joukot kasvavat suurelta osin Ukrainan aroilla auringonkukkaa ens kesänä, miehistön koulutus kestää 3 vuotta ja ali- ja upseerien koulutus 4-6 vuotta. Ka-52:sia ei ihan niin vain ilman komponentteja rakenneta, ellei osteta koko palettia Kiinasta. Telatykistöä ja vastaavaa rompetta on mennyt niin paljon, ettei laskussa pysy kukaan. Ja paljonkos niitä tankkeja onkaan mennyt ja paljonko Venäjä niitä pystyy vuosittain tuottamaan?
 
Tänään oli jossain liikkeellä juttua, että Viron tiedustelupalvelun arvion mukaan Venäjä rakentaisi kolmessa vuodessa takaisin Ukrainassa ryvettyneen armeijansa iskukyvyn.

Miten?
Kuulostaa tosiaan liian nopealta. Nopeuttaviakin komponentteja on: nimittäin osa Ukrainassa kokemusta saaneesta porukasta kelpaa toki rungoksi uudelle. Ja dronejen käytössä Venäjä ja Ukraina ovat muita edellä niin että heilahtaa.
 
Minulla on olllut tarkoitus kritisoida sitä ajatusta että pyrittäisiin pakottamaan Ukraina "reiluun" rauhaan johon kuitenkin sisältyisivät isot alueluovutukset Venäjälle. Tämä "rauhaan pakotus" tehtäisiin siis kiristämällä avustushanoja US/Eurooppasta. Sitten tähän reiluun rauhaan liitettäisiin jokin "turvatakuu" lisäyksellä että this time it is for real ja ihan oikeesti. Ei, ei se niin voi mennä. Ryssä katsoo tuon bluffin heti. Voi olla ettei se edes vaivaudu tuohon sopimus teatteriin vaan jatkaa suoraan tavoitteeseensa joka on on palauttaa Venäjälle sille näkemyksensä mukaan "oikeutetusti kuuluvat" alueet. Jossain vaiheessa yksin jätetty Ukraina taipuu. Se voi tapahtua miljoonan kuolleen ryssän jälkeen mutta jossain vaiheessa se tapahtuu. Mielestäni lännellä on kaksi vaihtoehtoa. Joko se antaa Ukrainan ryssälle tai se alkaa tukea sitä voimakkaasti jolloin Venäjä jossain vaiheessa osa tehdä johtopäätökset. Ukrainan jako ja sen turvallisuuden "takaaminen" sopimuksella ei ole vaihtoehtojen joukossa.

Ei ole olemassa mitään rauhantarjousta. Koko tämä ”rauhantarjous” on silkkaa Kremlin peliä. Sillä on vain tarkoitus hämmentää länttä. Ei ole olemassa mitään helppoa tietä tästä ulos. Venäjän maailman vanhoin kikka on tuo, että heitetään noita täkyjä hämmentämään länttä, että tässä olisi mahdollisuus johonkin rauhaan. Ei ole.

Se sota Ukrainassa ei lopu ennenkuin venäjä sen häviää. Se alueiden luovutus tms ei auta mitään. Se on on ihan fantasiaa. Venäjä on heti koputtelemassa muuta Itä-eurooppaa jos se mitenkään selviää kuivuin jaloin tästä.

Ukraina on ainoa joka estää sodan leviämistä muuhun Eurooppaan. Tämä on ollut kaikille helppoa ja halpaa sotimista. 80 € per sierain vuodessa maksaa Suomessa tukena tämä sota. Se ei ole yhtään mitään.

Tämä koko homma on loppujen lopuksi rahasta kiinni. Jos EU saa 50 miljardin paketin kasaan ja ja jenkit vaikka saman, se on raha millä saa aikaan paljon vuonna 2024.
 
Täytyy sanoa, että tämä rummutus, miten EU ja Usa lopettaa tuen, Ukraina häviää, kaikki on paskaa uutisointi on pelkkää ryzzän masinointia. Katsoo tota vatnikin vinkumista, niin siellä menee tällä hetkellä huonosti, niin alkaa tämä ikuinen info tulva, kuinka ukraina häviää 3 päivän operaatiossa 702. päivänä., eli päivää aiemmin kuin oli tarkoitus. Käyhköt, helinit, mcgregoriy ja muut vatnikit lisää vain kierroksia. Kohta Tavja pevkele avaa sanaisen arkun rauhan puolesta.
 
No ehkä kaikki ei sentään ole ryssän masinointia, tai sitten kykenevät harvinaisen tehokkaasti vetelemään naruista niin jenkeissä kuin EU-pöydissäkin.
 
Kuulostaa tosiaan liian nopealta. Nopeuttaviakin komponentteja on: nimittäin osa Ukrainassa kokemusta saaneesta porukasta kelpaa toki rungoksi uudelle. Ja dronejen käytössä Venäjä ja Ukraina ovat muita edellä niin että heilahtaa.
Samaa mietin,että onko tarkoituskaan enää rakentaa mitään 10000 tankin armeijaa tämän jälkeen. Forbesissa oli juttu, että venäläiset väsäävät 1000 fpv dronea päivässä, totta tai ei mutta niihin heilläkin se panostus on menossa ja sieltä saadut kokemukset ovat kärkipäässä.
 
No ehkä kaikki ei sentään ole ryssän masinointia, tai sitten kykenevät harvinaisen tehokkaasti vetelemään naruista niin jenkeissä kuin EU-pöydissäkin.

Mikä ei ole ryssän masinointia ?
Onko sinulla todisteita että EU tai USA olisi ollut vakavasti neuvottelemassa jostain ”rauhasta” Ukrainasta venäjän kanssa ilman että Ukrainalta ei olisi kysytty ?

Totta kai venäjä pystyy vetelemään naruja kyberissä. Mutta mikä on oikea totuus.

Minun mielestä on aika tyhmää olettaa, että EU:n johtajat tai edes USA:n olisi täysiä typeryksiä. Kyllähän ne tietää mitä tässä sodassa on kyseessä. Totta kai ne on poliitikkoja ja kansalaismielipiteen armoilla loppujen lopuksi. Vaikea kuitenkin kuvitella ettei ne tajuaisi mistä Ukrainan sodassa on loppujen lopuksi kysymys. Eihän venäjä nyt johonkin yhteen vesitettyyn ”rauhaan” pysähdy.
 
Viimeksi muokattu:
Jatkoa tähän aikaisempaan (LINKKI) tuumailuuni Shahed-136/131 droneista, lainaan spoilerin taakseni tämän The Long War Journal -artikkeli (julkaistu 31.10.2023): LÄHDE

Drone Fragment Offers Clue About Russia’s Shahed-136 Production Rate

BY JOHN HARDIE | October 31, 2023 | @JohnH105

Russia attacked Ukrainian port infrastructure and military facilities in a series of missile and drone strikes over the last few days. Markings seen on a Shahed-136 kamikaze drone used in one of the strikes indicate Russia has likely produced at least 400 of these unmanned aerial vehicles (UAVs).

A video posted on social media on October 29 shows what appears to be the aftermath of a Shahed-136 strike. Amidst the rubble lie the remains of the drone’s MD550 engine as well as one of its stabilizers. The stabilizer bears the serial number “Ы421” along with the name “Geran-2,” the Russian moniker for the Shahed-136.

Geran-2-serial-number-1024x1830.png

Source: Supernova+ Telegram channel

The Shahed-136 is a one-way attack drone that Tehran began providing to Moscow in summer 2022 along with its smaller cousin, the Shahed-131 (a.k.a. Geran-1). According to Ukrainian military data, the Russians have launched over 2,000 of these drones, including a record 500 in September 2023.

Moscow uses its Geran UAVs to attack both military and civilian targets, including critical infrastructure. Russia often employs them in conjunction with conventional missiles to distract Ukrainian air defenses or reveal their positions. While relatively easy to shoot down, these drones tax Kyiv’s supply of scarce surface-to-air missiles, potentially rendering Ukraine’s skies more permissible for Russian missiles and aircraft.

Russia, with Iran’s help, has begun making Geran-2s itself in effort to expand its supply. As part of a $1 billion deal with Tehran, a company in Russia’s Tatarstan region is working to churn out 6,000 of these drones by September 2025.

Evidence that Russia has launched localized production of Geran-2s first surfaced last summer. Whereas the serial numbers on the Iranian-produced version begin with the letter “M,” most Russian-made Geran-2s — at least those seen in public — have had serial numbers beginning with the Russian letter “Ы.” In at least one instance, Moscow has used a Geran-2 whose serial number began with “K” (K027), but the reason for the difference is unclear.

The figures after the letter have increased steadily over time, likely reflecting the number produced. For example, a pair of Geran-2s downed in September 2022 were labeled “M205” and “M214,” whereas one launched the next month was marked “M293.” By last May, Russia had used number “M1062.”

Likewise, a photo shared on social media in early July showed the remains of a Geran-2 marked “Ы002.” In early August, Russia attacked a port in Odesa using a drone labeled “Ы089.”

Since the UAV seen in the October 29 video bears the serial number “Ы421,” one can deduce that Russia likely assembled or produced at least 420 Geran-2s between early July and late October, or around 3.5 per day.

Leaked documents obtained by The Washington Post and analyzed by the Institute for Science and International Security call for the Tatarstan company to deliver 6,000 Geran-2s by September 2025. The plans break production down into three phases.

In phase one, January-July 2023, the company must assemble 600 Geran-2s using Iranian-provided parts. Beginning in May 2023, the company is supposed to begin producing Geran-2s using locally made airframes and other components, delivering another 1,332 drones by February 2024. From there, the company must make 4,068 more Geran-2s using locally made engines. The Russians are reportedly developing an improved motor with Iranian assistance, designed to improve the drone’s range and speed.

ISIS-graph-1024x636.png

Source: Institute for Science and International Security

Exactly how far along the Russian company is in its production schedule is unclear. The leaked documents reportedly indicate that early delays put production at least a month behind schedule, maybe more. If the firm has made only some 400 Geran-2s, then it would be roughly half a year behind schedule. But 400 represents the likely floor, not the ceiling; Russia may have produced many more.

Notably, by July, the Russian company had begun replacing some Iranian-supplied parts and components with Russian ones. This includes the airframe, which the firm is supposed to swap out in phase two. Russia also appears to have added a different warhead that contains tungsten balls. According to the leaked documents, the Tatarstan company did not plan to establish warhead production until late spring 2024. So the firm may be ahead of schedule in that area.

According to the Ukrainian military, Russian-made Geran-2s have continued to use MD550 engines, albeit ones produced by a Chinese company rather than Iran’s MADO. But the model is the same, suggesting production likely has not advanced to phase three.

Although it remains unclear exactly how many Geran-2s Russia has produced, one thing is certain: Moscow is intent on expanding its capacity to destroy Ukrainian critical infrastructure and military facilities. Ukraine’s air defense forces will need more Western aid in the months and years ahead.

-

John Hardie is the deputy director of FDD’s Russia Program and a contributor to FDD's Long War Journal.

-

Tähän kuukauden vanhaan artikkeliin on koottu mainiosti muutamia tunnettuja sarjanumeroita ja linkitetty niiden lähteet.

Tässä arvioidaan että Iranissa valmistettujen dronejen sarjanumero alkaa M-kirjaimella ja Venäjällä valmistetut Ы -kirjaimella (Y). Toisaalta kommentoidaan että on nähty ainakin yksi K-kirjaimella alkava (K027 jos ollaan tarkkoja), mutta ei ole tiedossa, mistä se kertoo (ehkä jonkinlainen nollasarja tai ns. kilpaileva versio?).

13.9.2022 - M214

??.9.2022 - M229

20.9.2022 - M205

20.9.2022 - M210

6.10.2022 - M260 ja M282

17.10.2022 - M293

28.5.2023 - M1062

3.7.2023 - Ы002

5.7.2023 - М1231

3.8.2023 - Ы089

28.9.2023 - K027 (tämä on erityisen hankala, koska päivämäärä on Youtube-videon julkaisun päivä mutta tämä on Ukrainan armeijan esitys jossa ei mainita torjunnan päivää)

29.10.2023 - Ы421

25.11.2023 - Ы792

27.11.2023 - Ы821 ja Ы822

-

Pitää toki kirjoittaa ne normaalit huomautukset eli kuvan tai videon julkaisun ajanhetki ei välttämättä kerro että drone on käytetty ko. päivänä. Lisäksi, koska näitä lähetetään parvina, yksi parvi voi sisältää monen ikäisiä droneja (varsinkin jos niitä on tehty varastoon odottamaan käyttöä).

Toisaalta kun huomioidaan miten suuria määriä ryssä käyttää näitä droneja, ne tuskin joutuvat pölyttymään hylyllä kovin montaa kuukautta eli käyttö tapahtuu melko nopeasti valmistuksen jälkeen.

Tässä nähdään samalla ilmiselvä ongelma kun näitä numeroita yritetään käyttää tuotantokapasiteetin arviointiin, kuten tein aikaisemmassa viestissä: drone sarjanumero Y421 löytyi kuukausi sitten ja noin kuukausi sen jälkeen dronet Y821 ja Y822. Eli pitääkö tämä tulkita niin että ryssän kapasiteetti olisi tällä hetkellä 400 kpl per kuukausi?

Näitä ei voi ottaa liian vakavasti koska on liian monta muuttujaa. Voinee kuitenkin arvioida karkeasti, missä kokoluokassa on voitu liikkua mihinkin aikaan tätä sotaa. M-kirjaimella alkavien osalta nähdään että M205 on listan pienin numero ja M1062 on suurin (listalla oleva), näiden erotus on 857. Näiden dronejen ensimmäinen käyttö tapahtui 13.9.2022 (M214) ja M1062 kuva on julkaistu 28.5.2023 joten näiden kahden päivämäärän väliin jää 257 päivää (8,56667 kuukautta jos lasketaan 30 päivää per kuukausi). Tämän perusteella voisi kuvitella että Iranin tuotantokapasiteetti tällä aikavälillä olisi 857 / 8,56667 = 100,03888 eli noin 100 kpl per kuukausi. Toki tässä on jokin määrä hajontaa koska yhtä hyvin M1062 dronen kanssa samana päivänä on voitu käyttää esim. M1099 - tätä ei voida tietää, ellei satuta löytämään kuvaa jossa numero näkyy (ja saamaan edes karkeasti päivämäärä tietoon).

MUTTA on hyvin mahdollista että Iran toimitti alkuun tietyn määrän droneja suoraan omista varastoistaan. Tämä ei ole varmaa, mutta droneja käytettiin hyvin suuri määrä hyvin nopeasti ensimmäisen 1,5 kuukauden aikana ja sen jälkeen tahti hidastui. Toinen vaihtoehto on että alkuperäinen tilaus tapahtui kesällä 2022 eli useita kuukausia ennen ensimmäistä käyttöä. Malttoivatko he mielensä ja pitivät useamman sata dronea varastossa ennen kuin kiivas käyttö alkoi? Kenties, koska tämä tapahtui hieman ennen lämmityskauden alkua. Tai kenties, syystä tai toisesta Iran toimitti tilatut dronet muutamassa suuressa erässä mikä selittäisi sen miksi ensimmäisten 1,5 kuukauden aikana näitä käytettiin selvästi enemmän ja useammin kuin lopputalven aikana.

Ilmeisesti virallisesti Iran otti Shahed-136 dronet käyttöönsä vasta vuonna 2021. Vastaavankaltaisia droneja käytettiin toki jo ennen tätä mm. iskussa Saudi-Arabian öljynjalostamoon, mutta kyseessä on voinut olla Shahed-136 kaltainen drone. JOS otetaan tämä sarjanumerokuvio vakavasti ja uskotaan että M-kirjaimella alkavat olisivat Iranissa valmistettuja niin on hyvin mahdollista että Iran ei ollut ehtinyt valmistaa niitä itselleen valtavan suurta määrää ennen ryssän kanssa sovittuja kauppoja. Yllä olevalla listalla pienin sarjanumero on M205 - jos tämä todellakin on pienin niin se kertoisi että näitä oli valmistettu noin 200 kpl ennen tämän dronen käyttöä. Ei voida tietysti tietää, mikä tuon sarjanumeron kirjaimen merkitys on. Tässä Iranin mainoskuvassa näkyy A-kirjaimella alkavia droneja: LÄHDE

A401
A522
A420
A428

Katso liite: 88065

-

MUOKKAUS: lisäsin tuoreemman löydön eli M1231 myöhemmin. Toistetaan sama laskelma tämän uuden tiedon jälkeen:

M-kirjaimella alkavien osalta nähdään että M205 on listan pienin numero ja M1231 on suurin (listalla oleva), näiden erotus on 1026. Näiden dronejen ensimmäinen käyttö tapahtui 13.9.2022 (M214) ja M1231 kuva on julkaistu 5.7.2023 joten näiden kahden päivämäärän väliin jää 296 päivää (9,86667 kuukautta jos lasketaan 30 päivää per kuukausi).

Tämän perusteella voisi kuvitella että Iranin tuotantokapasiteetti tällä aikavälillä olisi 1026 / 9,86667 = 103,9865 eli noin 100 kpl per kuukausi. Toki tässä on jokin määrä hajontaa koska yhtä hyvin M1231 dronen kanssa samana päivänä on voitu käyttää esim. M1299 - tätä ei voida tietää, ellei satuta löytämään kuvaa jossa numero näkyy (ja saamaan edes karkeasti päivämäärä tietoon).

Huomautan kuitenkin, että aikaisemman laskelman perusteella numeroksi saatiin 100,03888. Tämä on tietysti odotettavissa koska M1062 ja M1231 pudottamisten välinen aika tai ainakin kuvien julkaisun välinen aika on hieman reilu kuukausi. Täten en odottaisikaan että pidemmän aikavälin keskiarvo muuttuisi merkittävästi.

Kenties merkittävämpää on näiden kahden välinen "tuotannon keskiarvo":

M1062 ja M1231 erotus on 169 ja päivämäärien 28.5.2023 ja 5.7.2023 väliin jää 39 päivää (1,3 kuukautta jos lasketaan 30 päivää per kuukausi).

Täten näiden kahden päivämäärän välinen "tuotantokapasiteetti" olisi: 169 / 1,3 = 130

Näin pienen datamäärän kanssa pelatessa virheiden mahdollisuus on ilmeinen, mutta minkäs teet kun ei ole enempää tarjolla. Ukrainalaiset ovat arvatenkin hyvin perillä näistä numeroista, koska kaikki alas ammutut dronet varmasti tarkistetaan tai pyritään tarkistamaan. Näistä numeroista saataneen kätevä aikajana toimitusten osalta, samoin yleisemmin toimitettujen dronejen kokonaismäärä.

Lisäsin aikaisempaan viestiini tuoreemman löydön eli Shahed-136 / Geran-2 dronen sarjanumeroltaan M1231. Toistetaan vanhan viestin laskelma tämän uuden tiedon jälkeen:

M-kirjaimella alkavien osalta nähdään että M205 on listan pienin numero ja M1231 on suurin (listalla oleva), näiden erotus on 1026. Näiden dronejen ensimmäinen käyttö tapahtui 13.9.2022 (M214) ja M1231 kuva on julkaistu 5.7.2023 joten näiden kahden päivämäärän väliin jää 296 päivää (9,86667 kuukautta jos lasketaan 30 päivää per kuukausi).

Tämän perusteella voisi kuvitella että Iranin tuotantokapasiteetti tällä aikavälillä olisi 1026 / 9,86667 = 103,9865 eli noin 100 kpl per kuukausi. Toki tässä on jokin määrä hajontaa koska yhtä hyvin M1231 dronen kanssa samana päivänä on voitu käyttää esim. M1299 - tätä ei voida tietää, ellei satuta löytämään kuvaa jossa numero näkyy (ja saamaan edes karkeasti päivämäärä tietoon).

Huomautan kuitenkin, että aikaisemman laskelman perusteella numeroksi saatiin 100,03888. Tämä on tietysti odotettavissa koska M1062 ja M1231 pudottamisten välinen aika tai ainakin kuvien julkaisun välinen aika on hieman reilu kuukausi. Täten en odottaisikaan että pidemmän aikavälin keskiarvo muuttuisi merkittävästi.

Kenties merkittävämpää on näiden kahden välinen "tuotannon keskiarvo":

M1062 ja M1231 erotus on 169 ja päivämäärien 28.5.2023 ja 5.7.2023 väliin jää 39 päivää (1,3 kuukautta jos lasketaan 30 päivää per kuukausi).

Täten näiden kahden päivämäärän välinen "tuotantokapasiteetti" olisi: 169 / 1,3 = 130

Tämä olisi siis kesäkuu 2023 aikoihin.

Back
Top