Ukrainan konflikti/sota

Jännästi nyt otetaan jatkuvasti framille sotarikokset. Sodassa niitä tapahtuu ja niihin syyllistyvät kaikki osapuolet, kun pannaan vaan aikaa peliin.

Kehotan osallistujia huomioimaan seuraavaa: Ukrainan edun mukaista on taistella ns. "puhtain asein" ja se joutuu huomioimaan läntiset vaatimukset tietyistä menettelytavoista. Ja silti tapahtuu. Toisella osapuolella ei ole samanlaisia pidäkkeitä ja syntilista on muutenkin jo mainittavampi. Otan jälleen esille mm. siviililentokoneen pudottamisen taatusti venäläisellä ohjuksella ja taatusti separatistit tarvitsivat tiettyä tukea, jotta tuo pökäle saatiin taivaalle. Se oli sikamainen ja tahallinen temppu, yksi niistä monista, joilla on pyritty luomaan pelkoa ja epäjärjestystä. Kenen etu?
 
Kumpi meistä onkaan tyhmä jos oikeuden päätös kuuluu että niin separatistit kun UA ovat syyllistyneet sotarikoksiin, Venäjä "not guilty" ja Ukraina on aloittanut sodan?

Ihmeellistä jankkaamista..Itse pidän parempana katsoa asiakokonaisuutta ikäänkuin hieman kauempaa. Lisäksi kannattaa tutkailla tapahtumia useammalta suunnalta..vaikkapa kääntäen mielessään niin että vastaava hyökkäys kohdistuisi Venäjää, Suomea, tai mitä tahansa itsenäistä ja kansainvälisesti tunnustettua suvereenia valtiota kohtaan. Näin saa paremman ja tasapuolisemman kokonaiskuvan tapahtumista:

1. Ukrainalla, ainoana osapuolena, on lakiin perustuva oikeus asevoimien käyttöön oman suvereenin valtioinsa alueella. Muut aseelliset toimijat Ukrainassa ovat rikollisia rosvojoukkoja..mukaanlukien alueelle lähetetyt venäläiset "vapaaehtoiset, lomalaiset yms."
2. Siviilliväestön keskuudessa käytävissä taisteluissa ja muussa aseiden käytössä syntyy väistämättä vahinkoja väestölle. Laillisesti alueella toimiva UA ei ole syyllistynyt tarkoituksellisiin siviiliväestöön kohdistuviin aseellisisiin iskuihin. (vihollisen väittämät tapaukset ovat äärimmäisen harvinaisia ja hyvin puutteellisesti dokumentoituja) Niiden osalta syytökset Ukrainan Armeijaa kohtaan ovat perustettomia sekä valheellisia.
3. Terroristit puolestaan erityisesti toimivat siviiliväestön suojissa, usein pakottaen siviilit suojakilvikseen. Syyllistyen myös suoranaista siviileihin kohdistyneisiin murhiin js kidutuksiin. Näistä tapauksista on suuret määrät kiistatonta evidenssiä.

Se että Venäjän propagandakoneisto, media, nettitrollit, kaikenlaiset demokraattisen järjestelmän vastaiset anarkistit jne. asettuvat tukemaan siviiliväestöä murhaavia rikollisia, terroristeja ja vieraan vallan asejoukkoja jne., ei sinällään ole merkitystä..Se on vain osa samaa rikosta jota Ukrainan alueella harjoitetaan laillisesti toimivaa yhteiskuntaa vastaan. He ovat vastuussa, kukin omalta osaltaan, ukrainalaisiin kohdistuvasta terrorista. Pieneltä siivulta syyllisiä ovat myös ne jotka levittelevät tietoisesti ja tarkoituksella valheitaan, vapaasti yleisön käytettävissä olevilla nettisivustoilla jne..
 
Tässä jo oikeestaan lopussa kumositkin sen alun johtopäätöksesi. Mulle on tullut sellainen mielikuva, ettei taloudellisesta vauraudesta nauttiva kansa halua ryhtyä sotaan: se alentaisi elämänlaatua ihan liikaa. Samaan liittyen: talouden kehittymisen myötä kasvavasta elintasosta nauttimaan pääsevät ihmiset oppinevat ymmärtään ihan konkreettisen omakohtaisten kokemusten pohjalta, että sotimisen sijaan kansan elämänlaadun kannalta on paljon kannattavampaa satsata talouden kehittämiseen. Ja näin globaalissa maailmassa se tarkoittaa sopuisaa yhteistyötä muiden kanssa.

Ihan konkreettinen esimerkki, miks suomalaisten (ja yleensäkin kaikkien Putinia pelkäävien) kannattaa toivoa Venäjän talouden kasvua: mitä vauraampi Venäjän alue, sitä pienempi Putinin kannatus siellä on. Tai näin oon ainakin ymmärtäny asian olevan, että Putinin puolueen valta on suunnilleen sitä suurempi, mitä köyhemmästä maaseudusta on kyse.

Itse asiassa tarkoitus oli juuri tämä eli lukija lopussa ryhtyy miettimään sitä, että olisiko taloudellisesti vakaa ja moderni Venäjä millainen uhkatekijä - haluttaisiko siellä tuolloin harjoittaa samanlaista imperialistista politiikkaa vai näkisikö kansa jonkin muun toiminnan tarkoituksenmukaisempana. Ja kyseinen skenaario tietenkin edellyttää sen, että varallisuus on jakautunut kaikkialle Venäjän alueelle, ei pelkästään muutamiin suurkaupunkeihin ja muutamille luonnonvarojen avulla rikastuneille alueille, kuten nyt on käynyt.

Tietty pelkkä taloudellinen menestyminen ei takaa suotuisaa kehitystä vaan silti on olemassa olevia riskejä sille, että valtio ajautuu imperialistiselle valloituspolitiikkaa suosivalle tielle, mutta kuten ketjussa mainittu koulutus ja tällaiset vakautta tuovat tekijät yhdistettynä taloudellisesti vauraaseen, vakaaseen ja korruptoitumattomaan yhteiskuntaan vähentävät olennaisesti halua ryhtyä sotimaan "maapläntistä" naapurissa.

vlad.
 
Kyllä.

Kun lähikuukausien aikana taloudellinen tilanne enenevästi kurjistuu, aletaan etsiä syyllisiä eikä niitä Venäjän sisältä löydy. Jos muistat, Stalinin kuolemaa itkivät monet jopa vankileireillä. Ihminen, joka on laitettu syyttä suotta vankileiriin, itkee yhden maailmanhistorian suurimman psykopaatin kuolemaa ja miettii, miten meidän nyt käy!
 
Mitä nyt vittua taas, tämähän on kuin suoraan kuin jostain "Donetskin kansantasavallan (DNR) edustuston tiedote no. 921121" repästy!

Onko sinulla joku erityinen syy pyrkiä syyllistämään ukrainalaisia ja vähättelemään venäjän touhuja? No ei varmasti taas sen erityisempää syytä kuin aikaisemminkaan, glory to russia ja sitä rataa, jos ei muuta niin sotketaan keskustelu johonkin jeesusteluun.

vähättelemään venäjän touhuja? glory to russia? Asia on aivan päin vastoin. Venäjää ollaan haukuttu kaikin mahdollisin tavoin, ok siitä saadaan mielihyvää mutta mistä se ollaan saatu koskaan vastuuseen, ei mistään. Tuleeko se taas luikkimaan kun rotta aitasta jättäen satojen siviilien ruumiit taakseen muusta pahasta puhumattakaan.
Mikäli Ukraina ja ukrainalaiset haluavat rinnastaa itsensä Venäjän kaltaiseen rosvovaltioon niin antaa palaa sitten vaan ja toivotan onnea tulevaisuudelle mutta mikäli heitä pikkaisenkaan kiinnostaa tulevaisuus paremmasta niin kelkka on käännettävä länteen ja nopeasti eikä tuohon ole sataa reseptiä olemassa.
 
Kyllä.

Kun lähikuukausien aikana taloudellinen tilanne enenevästi kurjistuu, aletaan etsiä syyllisiä eikä niitä Venäjän sisältä löydy. Jos muistat, Stalinin kuolemaa itkivät monet jopa vankileireillä. Ihminen, joka on laitettu syyttä suotta vankileiriin, itkee yhden maailmanhistorian suurimman psykopaatin kuolemaa ja miettii, miten meidän nyt käy!
Eiköhän syylliset ole jo julistettu moneen otteeseen. Ei ole olemassa mitään mitä länsi voisi tehdä, että Venäjän televisio alkaisi kertomaan asiaintilan oikeaa laitaa.

Venäjä on kuoppansa kaivanut ja lännen tehtävänä on heitellä perunajauhoa luiskaan. Asiaan täytyisi tarttua per heti, koska ei ole takeita mitä tapahtuu öljyntuottajamaissa. Tilanne on niin pitkällä että pahin skenaario on öljyn hinnan kaksinkertaistuminen+ joka sataisi suoraan Venäjän nykyhallinnolle. Isä Aurinkoisen ja Äiti Venäjän ponnistukset olisivat tuottaneet tulosta ja seuraavaksi tulee huolehtia, että länsi ei enää uudelleen yritä Venäjän kukistamista.
 
Asia on aivan päin vastoin.
Vai niin. No laitappa sitten vaikka aluksia faktaa tälle väittämällesi:
Kuinka voisimme edes kuvitella auttavamme Ukrainaa sotilaallisesti kun pöydällä on muutaman raamatun paksuinen raportti laillisen hallituksen joukkojen suorittamista rikoksista siviiliväestöä kohtaan.

No jotenkin arvaan, että ei sieltä faktaa tule, eli aivan normaalia touhua. Saat kuitenkin yhden mahdollisuuden todistaa väitteesi.
 
http://www.iltalehti.fi/ukrainan-kriisi/2014091118652005_uk.shtml No tuossa on aluksi se mikä saa minut uskomaan että Ukraina on ottamassa askeleen oikeaan suuntaan.

No eihän tuossa nyt sitten mitään ole. On nimittäin harvassa maat jotka sotarikoksensa tutkii. Suomi ei ole tutkinut,mutta parit punikit on kirjoittanut niistä erittäin provosoivia kirjoja. Ukraina selvästi näyttää länsimaista mallia tutkimalla omien väitetyt sotarikokset. Se on hieno asia se. Tuohan tarkoittaa että aseavulle ei ole estettä. Vastaavasti nämä rikollisjoukot ja Venäjän armeija ei minkäänlaisen tutkimisen kohteeks joudu. Vaikka ihan julkisesti kiduttavat vankeja tuubissa. Pelkkää pintaa vasta oltava. Hyvin on muistissa kuinka ne murhasi matkustajakoneellisen ihmisiä,eikä sinnekkään meinanneet päästää tutkijoita. Tekivät homman vaikeaksi. En näe estettä aseavulle. Se on jopa velvollisuus
 
Eiköhän syylliset ole jo julistettu moneen otteeseen. Ei ole olemassa mitään mitä länsi voisi tehdä, että Venäjän televisio alkaisi kertomaan asiaintilan oikeaa laitaa.

Venäjä on kuoppansa kaivanut ja lännen tehtävänä on heitellä perunajauhoa luiskaan. Asiaan täytyisi tarttua per heti, koska ei ole takeita mitä tapahtuu öljyntuottajamaissa. Tilanne on niin pitkällä että pahin skenaario on öljyn hinnan kaksinkertaistuminen+ joka sataisi suoraan Venäjän nykyhallinnolle. Isä Aurinkoisen ja Äiti Venäjän ponnistukset olisivat tuottaneet tulosta ja seuraavaksi tulee huolehtia, että länsi ei enää uudelleen yritä Venäjän kukistamista.

Niin. Vaikka Venäjällä on esitetty, että amerikkalaiset manipuloivat öljyn hintaa alas, oletan saudien kuitenkin painavan sitä viedäkseen amerikkalaisten liuskekaasulta tehoa pois.

Menee sivupolulle, mutta yksi kova ydin on tässä: Venäjän raaka-ainevarat on pian syöty. Siksi se liikkuu siellä, missä sitä lähialueilla on. On kyse sitten kivihiilestä, kaasusta tai öljystä. On se kama sitten Ukrainassa tai Pohjoisnavalla. Venäjän ultrakapitalistisen systeemin huippu elää raaka-aineista eikä siinä maassa edes valmisteta mitään.

Luulisi tämän kiinnostavan muitakin kuin keisari Putinia.

Kun katsoo kaasuputkien risteystä Dagestanin ja Tshetsenian kohdilla, ei tarvitse ihmetellä, mitä siellä tekevät. Itä-Ukrainassa taas on Euroopan mittavin liuskekaasuesiintymä.

Vuoden 2013 yksi tärkeimmistä uutisista meni monelta ohi:

http://yle.fi/uutiset/ukraina_ja_shell_aikovat_porata_liuskekaasua_miljardien_arvosta/6466233
 
No eihän tuossa nyt sitten mitään ole. On nimittäin harvassa maat jotka sotarikoksensa tutkii. Suomi ei ole tutkinut,mutta parit punikit on kirjoittanut niistä erittäin provosoivia kirjoja. Ukraina selvästi näyttää länsimaista mallia tutkimalla omien väitetyt sotarikokset. Se on hieno asia se. Tuohan tarkoittaa että aseavulle ei ole estettä. Vastaavasti nämä rikollisjoukot ja Venäjän armeija ei minkäänlaisen tutkimisen kohteeks joudu. Vaikka ihan julkisesti kiduttavat vankeja tuubissa. Pelkkää pintaa vasta oltava. Hyvin on muistissa kuinka ne murhasi matkustajakoneellisen ihmisiä,eikä sinnekkään meinanneet päästää tutkijoita. Tekivät homman vaikeaksi. En näe estettä aseavulle. Se on jopa velvollisuus

Toivottavasti portit aseille aukeavat
 
Niin. Vaikka Venäjällä on esitetty, että amerikkalaiset manipuloivat öljyn hintaa alas, oletan saudien kuitenkin painavan sitä viedäkseen amerikkalaisten liuskekaasulta tehoa pois.

Menee sivupolulle, mutta yksi kova ydin on tässä: Venäjän raaka-ainevarat on pian syöty. Siksi se liikkuu siellä, missä sitä lähialueilla on. On kyse sitten kivihiilestä, kaasusta tai öljystä. On se kama sitten Ukrainassa tai Pohjoisnavalla. Venäjän ultrakapitalistisen systeemin huippu elää raaka-aineista eikä siinä maassa edes valmisteta mitään.

Luulisi tämän kiinnostavan muitakin kuin keisari Putinia.

Kun katsoo kaasuputkien risteystä Dagestanin ja Tshetsenian kohdilla, ei tarvitse ihmetellä, mitä siellä tekevät. Itä-Ukrainassa taas on Euroopan mittavin liuskekaasuesiintymä.

Vuoden 2013 yksi tärkeimmistä uutisista meni monelta ohi:

http://yle.fi/uutiset/ukraina_ja_shell_aikovat_porata_liuskekaasua_miljardien_arvosta/6466233
Sitäpä varten Euroopan täytyy valmistella energiahuollolleen uskottava varajärjestelmä, että kiristys voisi joskus loppua. Nyt olisi hyvä tilaisuus, kun Venäjä itse haluaa rajoittaa kaasun tuontia Eurooppaan. Toki Ukrainan vuoksi mutta kuitenkin. Viesti Putinille että asia sovittu, tästä alkaen ostamme siis 30 % vähemmän.

Aiemmin ehdotin, että Ukrainan tulisi vaihtaa Itä-Ukraina ja Krim Mustanmeren öljy- ja kaasukenttiin.
 
Separatistien Oplot-pataljoona taas on raskaalta kalustoltaan 15.Pr Samarasta jne.

Salmiakin sisällä kaksi pystyviivaa on 15.Pr:n tunnus.

145778
 
Sinun velvollisuutesi oli vastata omista väitteistäsi, näköjään ei yllättäin onnistu.

Kuka ne raamatun paksuiset raportit sinne neuvoitteluihin sanojeni mukaan oli asettanut? Venäinen tiedustelu. Sanoinko missään tai milloinkaan ukrainalaisten alistuneen vastaavan laisesti rikoksiin. En.
Me ei ymmärretä toisiamme. Olen objektiivinen ja positiivinen. Minun oveni Venäjän suuntaan on mennyt kiinni aikoja sitten. Nyt ensimmäistä kertaa olen havaitsemassa Ukrainan ottaneen askeleen oikeaan suuntaan sitten vallankumouksen. Ensimmäistä kertaa ja kannustan heitä rohkeasti jatkamaan samaan suuntaan. Unohtakaa se ainainen Venäjä ja eläkää omaa elämäänne.
 
Jännästi nyt otetaan jatkuvasti framille sotarikokset. Sodassa niitä tapahtuu ja niihin syyllistyvät kaikki osapuolet, kun pannaan vaan aikaa peliin.

Näin voi kyllä sanoa, eikä ne sotarikokset ole aina mitään ylilyöntejä. Sotarikoksia tehdään myös täysin harkitusti.

Born in the U.S.A.

SOP1

Ihan hyvä että sotarikoksiin tartutaan, mutta jos tartutaan vain toisen osapuolen tekemiin rikoksiin, niin onhan se nyt hyvin tekopyhää.

Terrori on aina ollut ihan oleellinen osa venäläistä sodankäyntiä. Venäjä joutuu näistä rikoksista vastuuseen vain jos häviää sodan ja joutuu vihollisen miehittämäksi. Joten ukrainalaisten syyllistäminen on täysin turhaa ja suorastaan epäoikeudenmukaista.
 
Back
Top