Ukrainan konflikti/sota

Ja tällä tappiotahdilla ryssältä loppuu ne vanhatkin tankit ja tykit kesken kauan ennen kuin saavat Putlerin havittelemaa Dneprin itäpuolta haltuunsa.

Avdiivkan valtaamiseen törsäsivät parin divisioonan verran tankkeja ja tykkejä. Ja kyseessä Savonlinnan kokoinen pikkukaupunki.

Bakhmut on Porin kokoinen kaupunki, ja sinnekin törsättiin parin divisioonan verran miehiä.

Ei tämä yhtälö ryssää kovin pitkälle palvele mikäli pikkukaupunkeihin pitää kerta toisensa jälkeen syöttää se yksi armeijakunta miehineen ja kaluineen uhrattavaksi.

Jos Janus Putkoseen on uskomista, niin jo parin vuoden ajan siellä Luhanskissa on odottaneet ne mekanisoidut panssariarmeijakunnat vaan sitä läpimurron hetkeä. Tämän jälkeen ajellaan heittämällä vähintään Kiovaan. Ehkä myös Varsovaan saakka. Tajuutteko !?

hqdefault.jpg
 
Kertokaas tietävämmät mikä etu tuosta siivenmuodosta?
Itsekin ihmettelin tuon siiven negatiivista nuolikulmaa. Epävakaus ja ketteryys tuossa ylempänä jo mainittiinkin mutta kuinka paljon ketteryyttä risteilyohjus oikeastaan tarvitsee? Eksoottinen siipiratkaisu lienee myös perinteistä siipeä taloudellisempi, kun kärkipyörre jää pienemmäksi, ja suurempi kantomatka on aina plussaa.

Toisaalta negatiivinen nuolikulma tuo mukanaan myös paljon ongelmia. Muiden stabiilisuusongelmien lisäksi siiven sakkausominaisuudet voivat olla "jännittävät", jos sakkaus alkaa siiven kärjestä. Siipi voi olla myös valmistusteknisesti haastava rakenne: aerodynaamiset voimat pyrkivät kasvattamaan siivenkärjen kohtauskulmaa eli siivestä pitää tehdä erityisen jäykkä, jotta se ei alkaisi värähtelemään.

Risteilyohjuksessa siiven negatiivinen nuolikulma mahdollistaa raskaan taistelukärjen sijoittamisen taaemmaksi kuin mitä muuten olisi mahdollista. Jos siivet olisivat suorassa, niin rungon lävistävä pääsiipisalko tulisi edemmäksi, jolloin myös taistelukärkeä pitäisi siirtää nokkaa kohti. Koska painopisteen tulee olla suunnilleen samassa kohtaa nostovoimakeskiön kanssa, niin moottoria pitäisi vastaavasti siirtää taaksepäin, mikä todennäköisesti tarkoittaisi myös ristelyohjuksen kokonaispituuden kasvattamista.
 

Semmoinen fiilis, että Romaniasta on tullut Ukrainalle tärkeämpi liittolainen kuin Puolasta.

Esimerkkinä Ukraina ja Romania suunnittelee Ukrainan tuotteiden vientiä Romanian kautta EU-markkinoille nyt kun Puolan kanssa on ongelmia.
Ei välttämättä tärkeämpi, mutta yhdessä Ukraina, Romania, Bulgaria ja Puola sekä lisättynä Tsekillä ja Suomella ovat todella merkittäviä tekijöitä ammusten tuotannossa kun kaikki kynnelle kykenevät yritykset pääsevät todella vauhtiin. Lähimmät naapurimaat toimivat lisäksi kaluston kunnostuksessa tärkeänä tukena.

Kyllä sitä ilokseen näkee, että noista kylmän sodan aikaisistakin ammuslinjoista pyyhitään pölyt (Romania ja Tanska esimerkiksi) samaan aikaan kun moderneja automatisoituja linjoja rakennetaan toisaalla. Se kranaattien puute alkaa jossain vaiheessa helpottamaan teki USA mitä tahansa ja se taas mahdollistaa Ukrainalle tasaväkisen vastuksen luomisen kun ryssä tekee höökejään.
 
Ei välttämättä tärkeämpi, mutta yhdessä Ukraina, Romania, Bulgaria ja Puola sekä lisättynä Tsekillä ja Suomella ovat todella merkittäviä tekijöitä ammusten tuotannossa kun kaikki kynnelle kykenevät yritykset pääsevät todella vauhtiin. Lähimmät naapurimaat toimivat lisäksi kaluston kunnostuksessa tärkeänä tukena.

Kyllä sitä ilokseen näkee, että noista kylmän sodan aikaisistakin ammuslinjoista pyyhitään pölyt (Romania ja Tanska esimerkiksi) samaan aikaan kun moderneja automatisoituja linjoja rakennetaan toisaalla. Se kranaattien puute alkaa jossain vaiheessa helpottamaan teki USA mitä tahansa ja se taas mahdollistaa Ukrainalle tasaväkisen vastuksen luomisen kun ryssä tekee höökejään.
Tässä voi hyvin käydä niin, että ennen Oranssin valintaa pressaksi Ukraina pysyy pystyssä ilman jenkkejäkin. EU on vihdoin pakotettu ottamaan vastuu omalla alueellaan tapahtuvasta sodasta.

Omasta mielestäni isossa kuvassa jenkit ovat ainoa häviäjä siinä, että he eivät saa Ukraina-apupakettia Ukrainaan. EU vahvistuu sotilaallisesti -> jenkkien määräysvalta pienenee niin EU:ssa kuin muuallakin. Nythän EU on ollut vähän kuin jenkkien pikkuveli, jos on tullut ongelmia niin isoveli on tullut apuun. EU:lla on nyt vihdoin mahdollisuus tulla se itsenäinen toimija jenkkien, ryssän ja kiinan joukkoon.

Jenkit eivät ole mitään, jos dollari ei olisi reservivaluutta ja dollari ei ole reservivaluutta pidemmän päälle ilman jenkkien vahvoja liittolaisia jotka tukevat tätä reservivaluuttaa.

Siinä on oikeasti jenkeillä kova paikka vielä tulevaisuudessa, jolleivät tajua omaa parastaan.
 
Ogei, menny ohi tuommonen 🙄
Herättelin jo toiveita...
Olikohan tuossa 500kg kärki. Kaupunkitaistelussa vastaa noin ohjattua lentopommia kerrostaloon.

Ukrainalaiset käyttää kanssa, m58 miclic
 
Kertokaas tietävämmät mikä etu tuosta siivenmuodosta?

En tiedä mitään aiheesta, mutta linkin takana näyttäis olevan suht selkeästi kerrottu aiheesta. Pätkä kasarilla havaituista/todistetuista eduista, jos ei jaksa koko juttua lukea: "Most importantly the first X-29 proved an aircraft with forward-swept wings could be flown safely and reliably. The second was used to discover the planes advantages at high angles of attack. In the end, the aircraft proved to maneuver at high angles of attack better than what was predicted." Tarkemmin operoitavuuksista erilaisissa tilanteissa jms artikkelissa.

 

Hiljaisia viestejä tulee vähän joka puolelta että jotain isompaa saattaisi olla tulossa Ukrainan puolelta. Toki tämä on tätä hermopeliä mutta kuitenkin.
Koko tämän vuoden teemana ovat olleet dronet. Kerrotaan että tuotanto kasvaa ja valmistetaan miljoona-kaksi. Vastaavasti pitkänmatkan droneiksut ovat tehostuneet. Viimevuonna oli yksittäisiä. Sitten muutamia. Viimeksi taisi olla jo lähemmäs sata. Kasvukäyrällä kun menneään niin sitten tulee jo tuhannen drone yö.

Merellinen toimintakin ollut hiljaiselolla jo jonkinaikaa, kyllä nyt pitäisi jo saada taas lisää sukelluskohteita mustanmerenpohjalle.
 
Suihkumoottorillinen drone Belgorodin yllä:

Jet-propelled drones over the Belgorod Region, Russia.

Source: Telegram / mfoto31



-

Viestin kommenteista poiminta: UK banshee jet drone from the looks of it, they have been seen before in Ukraine. Plus the UK was on about weaponising them, turning them from target drones, into strike, EW and ISR drones. Probably testing them in Ukraine.

Tuo kommentoija linkitti tämän aikaisemman 19.2.2024 julkaistun twiitin:

Russians published footages of fallen kamikaze drone, as claimed in Novoazovs'k, Donetsk region. ~95-100km from the front line. The kamikaze drone is a modified British dual-jet training target Banshee Jet 80+


-

Martin Tuitero jakoi tämän kuvan kun linkitti kyseisen tuoreen videon dronesta Belgorodin yllä: LÄHDE

Flying things made in the West over Russian skies. And Putin will have to swallow another red line.

1712505319042.png
 
Viimeksi muokattu:
Tästä romanialaisesta olikin jo juttua ylempänä mutta laitetaan tämä myös, romanialaisen twitter-tilin vahvistus:

Good news

The monolithic, oversized cold-war Artilery factory that reopened in Romania (Arsenal Resita) has licenses Ghepard air-defense

Oerlikon GDF003 (Ghepard on wheels) is in the product catalog. Aswell as 25mm to 152mm and soon hope 155mm cannons

https://arsenal.ro/tun35.html

(heidän nettisivunsa ovat erinomainen tuulahdus 1990-luvulta)

 
Kaksi Ropucha luokan maihinnousualusta Sevastopolin satamassa tänään.

Ukraina on metsästänyt näitä ohjuksilla aikaisemmin ja tämän luokan aluksista neljä on tällä hetkellä käyttökelpoisessa kunnossa eli tässä olisi puolet siitä määrästä:

Ropucha Class Landing Ships have been spotted at new moorings around Sevastopol bay.

The 'Asov' & 'Konstantine Olshansky' are at 13th BSF Naval repair yard.

'Yamal' has been towed from floating Dock to Sukharnya bay.


https://t.me/Crimeanwind/57080?single


-

MUOKKAUS: odotas, olivatko nämä ne "osuman saaneet"? Jos olivat, tämä voisi kertoa jonkinlaisesta korjausten tarpeesta?
 
Back
Top