Ukrainan konflikti/sota

Siepataan muutama vastapuolen edustaja ja nöyryytetään julkisesti. Jäljet johtavat sylttytehtaalle! Kansainvälinen uutsivälitys tietää kertoa venäjämieleisten mielensosoittajien määrän olleen suhteellisen pienen, mutta toiminnan erittäin agressiivista.

Itä-Ukrainassa nöyryytettiin nykyhallinnon puolella olevia: "Kontatkaa Eurooppaanne"
Mellakkapoliisi ei puuttunut eurooppalaismielisten nöyryyttämiseen ja pahoinpitelyyn Harkovan kaupungissa sunnuntaina.
Itäukrainalaisessa Harkovan kaupungissa venäläismielinen väkijoukko nöyryytti Ukrainan nykyhallinnon puolella olevia mielenosoittajia sunnuntaina.

Suuremman joukon edessä pahasti alakynnessä olleet eurooppalaismieliset laitettiin konttaamaan mukulakivikadulle ihmisten muodostamaa kujaa pitkin.

Venäläismieliset huusivat mielenosoittajille "kontatkaa Eurooppaanne" ja "Harkova on venäläinen kaupunki". Nykyhallinnon kannattajien päälle syljettiin ja heitä pahoinpideltiin muun muassa potkimalla nöyryytysrituaalin aikana.

Paikalla ollut mellakkapoliisi suojasi mielenosoittajia muodostamalla suojarenkaan heidän ympärille, mutta ei tehnyt mitään lopettaakseen väkivaltaa. Nöyryytyksen jälkeen miehet siirrettiin poliisiautoon.

Venäjä-mielinen väkijoukko oli siepannut nykyhallinnon kannattajat mukaansa epäselvissä olosuhteissa. Venäläis- ja eurooppalaismieliset olivat kokoontuneet omiin mielenosoituksiinsa Harkovan keskustaan Vapauden aukiolle sunnuntaina ja tilanne oli aluksi rauhallinen.

Tuhannet Venäjä-mieliset osoittivat mieltään Itä-Ukrainassa eilen ja valtasivat hallintorakennuksia Harkovassa, Luhanskissa ja Donetskissa.

Mielenosoittajat vaativat alueelle autonomiaa tai sen liittämistä Venäjään. Mielenosoittajien vaatimuslistalla oli myös liittovaltion muodostaminen Ukrainaan, kansanäänestys alueen tulevaisuudesta ja venäjän kielen aseman parantaminen.
 
Joo ei minuakaan innosta se, että Ukraina ei hoida tonttiaan. Oma maa minulle on tärkeä. Ja tämä prosessi on pitkä. Vie vuosia. Mutta me olemme reunalla - ja nyt myötäily ei auta. Yhtään ei saa antaa löysää. Jos annat köyttä venäläiselle, se ottaa sen ja vaatii lisää. Milloinkaan et saa mitään takaisin. Ei etukäteen saa antaa mitään, sillä silloin se perääntymisraja menee liian pitkälle. Menee sihen, että itsesensuuri tunkee alueille, joille ei olisi ollut tarvetta. Tietyst puolueet eivät voi olla hallituksessa "yleisistä syistä", vieraan valtion suurlähettiläs voi hätätilanteessa johtaa Suomen hallitusta ja Suomen vihatuin mies on joku Tuure Junnila, joka on aivan oikeassa eikä paskanna housuunsa, kun muut lukevat Pravdaa kylmä silmä persereiän ympärillä.

Me olemme syvällä tässä. Ei vain Ukraina. Se pitää nyt heti ymmärtää.

Suomen Sotilas
9 tuntia sitten
Suomi psykologisen sodankäynnin kohteena?

Outo Suomesta englanniksi kertova sivusto hämmentää maailmalla ja Suomessa. Finnbay-niminen uutissivusto on levitänyt erikoisia tietoja Suomen ja Venäjän suhteista. Monet ulkomaiset mediat, mm. amerikkalainen mediajätti NBC, ovat tarttuneet sivuston juttuihin, joissa on kerrottu virheelliseksi osoitettuja tietoja.

Eilen Finnbay väitti Suomen jatkavan korkean tason yhteistyötä Venäjän kanssa riippumatta siitä mitä EU tai Yhdysvallat sanovat. Suomen Moskovan suurlähettiläs Hannu Himanen varoitti sivuston virheellisestä tiedosta julkisesti Twitterissä.

Ylen haastatteleman Venäjän suhteita tutkivan Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kivisen mukaan Finnbay-sivuston toiminnassa on kaksi vaihtoehtoa: joko se on näkyvyyden kalastelua tai silkkaa propagandaa. (http://yle.fi/uutiset/finnbayn_uutisointi_hammentaa__suurlahettilas_valesivusto/7174474)

Helsingin Sanomat kirjoittaa myös Finnbaystä. Heidän haastattelemansa Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan Finnbayn toiminnassa on viitteitä "informaatio-operaatiosta".

"Uutiset jäävät maailmalle seilaamaan, olivat ne oikeita tai eivät. Juonena on korostaa sitä, että Suomi on ristiriitaisessa tilanteessa ja tukeutuu Venäjään. Samalla puhutaan myös Venäjän uhasta ja saadaan aikaan kuva, että suomalaiset ovat jotenkin sekaisin.", toteaa Aaltola.

Finnbay antaa sivuillaan ymmärtää, että julkaisee Helsinki Novosti -nimistä lehteä. Helsingin Sanomat kertoi aiemmin sunnuntaina, että Helsinki Novostille on päätetty myöntää ulkovenäläisten tukisäätiön tuki. Säätiön ovat perustaneet Venäjän ulkoministeriö ja ulkomailla asuvien venäläisten etuja valvovan Rossotrudnitshestvo-organisaatio. Helsingin Sanomat ei toistaiseksi tiedä Helsinki Novostin ja Finnbayn välistä yhteyttä.

(http://www.hs.fi/kotimaa/Tutkija+uutissivusto+Finnbaysta+Toiminta+voi+liittyä+valtiolliseen+psykologiseen+sodankäyntiin/a1396755930178)

Nyt Finnbay-sivustolta löytyy juttu, jossa suurlähettiläs Hannu Himasen väitetään olevan tietämätön Suomen sisäpoliittisesta tilanteesta. Myös hänen Twitter-tilinsä aitous asetetaan kyseenalaiseksi. Lisäksi häntä uhataan syytteellä perättömän tiedon levittämisestä, koska suurlähettiläs on kutsunut Finnbay-sivuston artikkelia fiktiiviseksi.

Suomen Sotilas muistuttaa, että jatkuva oikeustoimilla uhkaaminen on kuulunut mm. Johan Bäckmanin toimintatapoihin.
//pm

Ohessa voi ilmeisesti ihailla Helsinki Novostin etusivua, ja oikein Finalandia taustalla!

http://www.pressdisplay.com/pressdisplay/viewer.aspx
 
Domestic prices in Europe will go up by at least 50 percent, if it cuts supplies from Russia, according to Russia’s Energy Minister Alexandre Novak.

“Moving away from pipeline transportation of natural gas, construction of terminals and deliveries of liquefied natural gas will lead to an increase in gas prices in Europe from the current $380 per 1,000 cubic metres to at least $550,” Novak said in an interview to the Russia 24 TV Channel.

“And the question arises: are the economies of European countries ready to supply and consume gas at such a price?” the Minister asked.
http://rt.com/business/russia-west-energy-gazprom-433/

Voihan vittu, jos täällä Briteissä kaasun hinta nousee tämän takia ja luulen, että nousee koska mikä niitä estää nostamasta? Ei mikään. Nauravat vain päin kuluttajan naamaa. :(
 
A never (soon) ending story?

Ukraina: Venäjä masinoi mielenosoituksia tunkeutuakseen rajan yli
7.4.2014 10:26 Päivitetty 7.4.2014 11:06 0
HS–REUTERS–STT
STRINGER / REUTERS
1305810076409

Mielenosoittajat irroittivat Ukrainan tunnukset valtaamastaan turvallisuuspalvelun rakennuksesta sunnuntaina Luhanskissa.

Venäjä yrittää masinoimillaan mielenosoituksilla perustella sotilaidensa tuomista Itä-Ukrainaan, sanoo Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk.

"Me emme tule sallimaan tätä", Jatsenjuk sanoi maanantaiaamuna.

Venäjää tukevat mielenosoittajat valtasivat useita rakennuksia sunnuntaina Luhanskissa, Donetskissa ja Harkovassa. Jatsenjukin mukaan mielenosoittajat tekevät yhteistyötä ulkomaisten erikoisjoukkojen kanssa.

Tilanne on viime tunteina kiristynyt Ukrainassa. Ukrainan puolustusministeriön mukaan venäläinen sotilas tappoi ukrainalaisen merivoimien upseerin Krimin niemimaalla. Ampumavälikohtaus tapahtui myöhään sunnuntaina.

Luhanskissa puolestaan mielenosoittajat anastivat itselleen aseita valtaamastaan turvallisuuspalvelun rakennuksesta, kertoi paikallispoliisi. Kiristyneen tilanteen takia poliisi sulki Luhanskiin vievät tiet.

Jatsenjukin mukaan Venäjällä on yhä joukkoja 30 kilometrin päässä Ukrainan rajasta, eivätkä ne näytä vetäytymisen merkkejä.

Harkovassa vallattu hallintorakennus on sen sijaan tyhjennetty "separatisteista", ilmoitti Ukrainan sisäministeri Arsen Avakov Facebook-sivullaan.

Donetskilaisen hallintorakennuksen valtauksen tilanteesta ei ollut vielä aamulla tietoa. Kaupungissa on järjestetty useiden viikkojen ajan mielenosoituksia, joissa on vaadittu vastaavaa kansanäänestystä kuin Krimin niemimaalla aiemmin.

Avakov vaati sunnuntaina, että poliisin pitää lopettaa mielenilmaukset väkivallattomasti. Hän myös kommentoi sosiaalisessa mediassa, että levottomuuksien alkuunpanijoita ovat Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Ukrainan syrjäytetty presidentti Viktor Janukovytš.

Maiden välisissä kauppasuhteissa tapahtui myös uusi takaisku maanantaiaamuna. Venäjän kuluttajasuojavirasto ilmoitti, että kuuden ukrainalaisen meijerin tuotteiden vienti Venäjälle keskeytetään.

Laboratoriokokeita tehnyt virasto kertoi lausunnossaan, että meijereiden tuotteet rikkoivat säännöksiä.

Maiden välit ovat olleet jäissä sen jälkeen, kun Ukrainassa sijaitseva Krimin niemimaa ilmoitti kiistellyn kansanäänestyksen päätteeksi haluavansa liittyä Venäjään.
 
Tämän ketjun nimi on "Ukrainan konflikti", ei Irakin konflikti. Silti yksi välipolku tähän Amerikan haukkumiseen.

Tvälups on tietysti oikeassa: Yhdysvallat on suurvalta, jossa 2000-luvun alussa George W. Bush nosti hallinnon ytimeen sellaiset sotahaukat, ettei juuri kukaan täyspäinen Amerikassa olisi voinut kuvitellakaan. Volfovits, Rumsfeld ja Cheney - heitä pidettiin vaarallisina hulluina eikä tulevina hallintomiehinä valtion puikoissa. Irakin sotaan vievä kehitys oli täynnä valheita, propagandaa ja mahdollisesti suuria rikoksia.

Kyllä heidän tiedustelunsa myös epäonnistui. Quantanamossa kidutettiin Al Qaidan kouluttajana Afganistanissa ollutta Ibn Seikhiä (Ibn al-Shaykh al-Libi), joka kuulusteluissa kertoi "pahuuden ytimen": Saddamin. Juttu oli vain niin, että Seikh vihasi Saddamin maallistunutta hallintoa ja suuntasi katseen Iranin joukkotuhoaseiden sijasta Irakiin. Ibn Seikh kuoli vankilassa ja häntä pidetään Al Qaidan piirissä todellisena harhauttaja-sankarina. CIA:n päälähde oli tämä mies! Häntä alkoi heiluttaa koiraa. Alkoi hulluus. Mikä tietysti sopi Bushille, heillähän oli ihan henkilökohtaisia kaunoja saddamin kanssa. Kun YK:n Scott Ritter (amerikkalainen) ei löytänyt joukkotuhoaseita ja yritti saada äänensä kuuluviin, häntä pidettiin Amerikassa maanpetturina.

Ja Iran pääsi kuin koira veräjästä.

Isoja virheitä ja väärät miehet asialla. Mutta Amerikassa, kiitos Thomas Jeffersonin, joka neljäs vuosi tehdään vallankumous. Tässä se ero.

Koska se Venäjän vallankumous alkaa? Ja mikä on se voima, joka nousee valtaan?

Mitä me haluamme? Zhirinovskinko? Kommunistit? Liberaalin Jablokon (eurooppalaistyylisten älyköiden) kannatus on aivan marginaalinen. Sen verran peruspersu venäläinen on kotonaan.

Niin, mutta Cheyne osoitti öljylähteet kartalta hallituksen palaverissa. Irakin ja Iranin yhdessä. Nämä meidän täytyy saada taataksemme energian. Ei ollut eroa Iranin ja Irakin välillä. Irakiin mentiin ensin vain. Näin ainakin Bowelin mukaan. Hän oli se ainoa fiksu siellä hallituksen kokouksessa joka vähän yritti jarruttaa ja joutui pilkan kohteeksi. Raukka joutui vielä valehtelemaan Yk:ssa-. Ei ole ihme että Iran pelästyi ja alkoi tosissaan rakentamaan ydinasetta.,
Eikä ole ihme että monen mutkan kautta olemme nyt Ukrainan konfliktissa. Kaikki liittyvät tähän hullujen sotahaukkojen öljyn rohmuamiseen aikoinaan. Puhumattakaan jälleenrakennusfirmojen osakkuuksista ja sotateollisuuden osakkuuksista näillä herroilla. Heistä tuli Miljardöörejä. Näin se maailma muuttui pitkäksi aikaa. Alkoi kehitys joka johtaa pahimmillaan kolmanteen maailmansotaan. Uskon että kun kolmannen maailmansodan historia kirjoitetaan,se kirjoitetaan 9.11 iskuista,irakin sotaa,arabikeväästä Ukrainaa jne. Aivan kuin toisen sodan historia kirjoitettiin alkaneeksi ensimmäisestä sodasta.

En usko että Usan Sotahaukat jäivät vain pois ja nyt on uusi hallitus joka tekee jotain ihan muuta. En ole sellaisia merkkejä nähnyt. Nykyinen Usan hallitus muokkasi Bushin perintöä omiin tarkoituksiin sopivaksi. Sama meno jatkui. Ilman häpyä oleva ulkopolitiikka. Pandoran lipas oli jo avattu. Arabikeväät tekivät mutkan kohti Putinin pesää. Putin huoltaa Syyrian Assadia Sevastopolista käsin.Putinille näytettiin että meille ei vittuilla. Putin näytti takaisin että kyllä muuten vittuillaan. Tässä isot pojat pelaavat koko maailman tulevaisuudella.
 
Käsittääkseni juuri EU:n mitätön sotilaallinen voima on se mikä tekee siitä jättiläisen savijaloilla, maailmanpolitiikassa. Rahaa on ja väestöpohjaa on kyllä mutta noita on aika hankala realisoida kun ei ole vahvaa sotavoimaa. Toki ulkopolitiikan hajanaisuus on toinen rajoittava tekijä, mutta nuo taitavat käydä käsikkäin: Ei toista ilman toista? Etenkin Venäjä on kyllä tässä suhteessa mielenkiintoinen, lähes kehitysmaa tasoa oleva maa, mutta kyykyttää EU:ta aika tavalla monessa suhteessa.

Onhan EU:ssa sotavoimaa, jos lasketaan UK:n, Ranskan ja Saksan armeijat yhteen ja kompataan Italialla, Espanjalla ja Hollannilla. Ongelma on kaksinainen: yhtäältä ulkopolitiikan hajanaisuus eli mistään ei olla samaa mieltä keskenään. Toisaalta mukavuudenhalu, joka ilmenee sikäli, että kukaan ei halua lähettää sotilaitaan kuolemaan jonkun toisen maan puolesta, kun välitöntä vaaraa omalla pihalla ei ole. Mutta Ukrainan tapauksessa saavat kyllä syyttää itseään: Jos luovuttavat Krimin ilman taistelua, niin ei sovi odottaa, että EU:sta (tai Natosta) tulisi joukkoja puolustamaan.
 
Itä-Ukrainan Luhanskissa tilanne kiristyy. Harkovassa venäläismieliset mielenosoittajat sen sijaan on saatu poistettua vallatusta rakennuksesta. Itä-Ukrainan Luhanskissa Venäjä-mieliset protestoijat ovat tunkeutuneet turvallisuusviranomaisten rakennukseen ja anastaneet itselleen aseita, kertoo poliisi.
Viranomaiset ovat sulkeneet kaupunkiin johtavat tiet.
Toisaalla Itä-Ukrainassa Harkovassa protestoijien valtaama hallintorakennus on tyhjennetty, kertoo sisäministeriö. Mielenosoittajat tunkeutuivat eilen hallintorakennuksiin myös Donetskin kaupungissa.

Jotain siellä tapahtuu. Venäjällä on suunnitelma. Kukaan ei vain tiedä millainen.
 
Niin, noin on. Itse itseäni lainaten:

EU-tason yhteenlasketut luvut ovat vaikuttavia:

- Puolustusbudjetit: 193 mrd euroa (1.55% BKT:sta).
- Aktiivihenkilöstö: 1.6 miljoona sotilasta.
- Merivoimat: 544 alusta.
- Ilmavoimat: 2037 lentokonetta.
- Panssarivaunut: 6510.
- Raketinheittimet: 1319.
- Taistelukopterit: 338.

http://en.wikipedia.org/wiki/Military_of_the_European_Union

Mutta todellisuus on toinen. Koordinaatio puuttuu.

Nyrkki, jonka sormet sojottavat joka suuntaan - ja piiraaseen.
 
Itä-Ukrainan Luhanskissa tilanne kiristyy. Harkovassa venäläismieliset mielenosoittajat sen sijaan on saatu poistettua vallatusta rakennuksesta. Itä-Ukrainan Luhanskissa Venäjä-mieliset protestoijat ovat tunkeutuneet turvallisuusviranomaisten rakennukseen ja anastaneet itselleen aseita, kertoo poliisi.
Viranomaiset ovat sulkeneet kaupunkiin johtavat tiet.
Toisaalla Itä-Ukrainassa Harkovassa protestoijien valtaama hallintorakennus on tyhjennetty, kertoo sisäministeriö. Mielenosoittajat tunkeutuivat eilen hallintorakennuksiin myös Donetskin kaupungissa.

Jotain siellä tapahtuu. Venäjällä on suunnitelma. Kukaan ei vain tiedä millainen.

Aika monetkin tietävät. Ihan tuttua kaavaa on menty Krimillä ja Itä-Ukrainassa. Tosin jälkimmäisessä ei olla onnistuttu ihan suunnitellusti. Nyt on kerätty lisää voimaa ja syötetty tunnistamattomia maahan. Venäjä hakee koko ajan itselleen oikeutusta. Jos onnistuu hyvin niin marssivat pidemmälle Ukrainaan.

Tällä foorumilla ennustettiin pari viikkoa etukäteen Venäjän sotilaalliset toimet Krimillä. Eli silloinkin "kukaan" tiesi.
 
On ennustettu on. Hyvin tiedettiin, mutta aikataulu ei mene yksiin. Kauanko ne niitä joukkojansa voi seisottaa. Putinhan ei ole onnistunut saamaan venäjänkielisiä asiansa taakse Ukrainassa. Tuo kaksituhatta riehujaa on aika vähäinen määrä kun miettii paljon niitä asuu siellä. Vaikkakin olisi joka kaupungissa sama 2-tuhatta. Eli suunnitelmat kusee nyt. Tarvitaan uudet.
 
YLE 7.4.2014 klo 13:35 | päivitetty 7.4.2014 klo 14:05
Venäjä-mieliset julistavat Donetskin itsenäiseksi
Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan "Donetskin kansantasavalta" pyytää Venäjän presidentti Vladimir Putinia lähettämään kaupunkiin väliaikaisen rauhanturvajoukon.

Venäjä-mieliset mielenosoittajat vahtimassa vallattua hallintorakennusta Donetskissa 7. huhtikuuta 2014. Kuva: Photomig / EPA
Venäjä-mieliset mielenosoittajat ovat julistaneet Donetskin kaupungin Itä-Ukrainassa itsenäiseksi. Mielenosoittajat valtasivat kaupungin päähallintorakennuksen eilen sunnuntaina. Nyt he julistavat kaupungin suvereeniksi "kansantasavallaksi".

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan "Donetskin kansantasavalta" pyytää Venäjän presidentti Vladimir Putinia lähettämään kaupunkiin väliaikaisen rauhanturvajoukon. Se aikoo myös järjestää kansanäänestyksen itsenäistymisestä tai Venäjän federaatioon liittymisestä. Kansanäänestys järjestetään viimeistään 11. toukokuuta.

Hallintorakennuksen ulkopuolella on noin 2 000 mielenosoittajaa, joista osa on aseistautuneita.

Venäjä-mieliset valtasivat sunnuntaina hallintorakennuksia myös Luhanskissa ja Harkovassa Itä-Ukrainassa. Luhanskissa mielenosoittajat ovat saaneet haltuunsa aseita murtauduttuaan valtaamansa turvallisuuspalvelun asevarastoon. Harkovassa mielenosoittajat on sen sijaan häädetty ulos valtaamastaan rakennuksesta.

Jatsenjuk huolissaan epävakaudeesta
Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk on epäillyt, että Itä-Ukrainan mielenosoituksillä yritetään luoda maahan epävakautta, jota rajan takana olevat Venäjän sotajoukot voisivat käyttää perusteena maahan tunkeutumiselle. Jatsenjuk on lähettänyt apulaispääministerinsä Vitali Jareman alueelle palauttamaan järjestystä.

EU-maista Saksa ilmaissut huolensa Itä-Ukrainan tapahtumista.

– Meidän täytyy kiireellisesti uudistaa vetoomuksemme kaikille luottamustehtävissä toimiville, jotta nämä auttaisivat alueen vakauttamisessa ja välttäisivät tämänkaltaista tilanteen kärjistämistä, kertoi liittokansleri Angela Merkelin tiedottaja Steffen Seibert.

Lähteet: AFP, AP, Itar-Tass, Reuters, Yle Uutiset
 
Mitä odotettavissa jossa ryssä pääsee täälläkin tekemään mitä tahtoo.

No eipä tarvitse enään epäillä folioiden väitettä siittä että Arabikevät oli lännen masinoima.Syyriakin. Se onnistuu hyvin marginaalisella joukolla kuten Venäjä juuri nyt todistaa. Sinänsä historiallista että se todistaa sitä länsimedian valokeilassa täysin.
Onko nyt niin että Venäjä masinoi tuolla mutta länsi ei tehnyt samaa Libyassa,syyriassa ja ties missä..ei kai ny..Koska ensimmäiset professorit puhuvat avoimesti uudesta ulkopolitiikan suuntauksesta?
 
Mikäs himo eräillä nimimerkeillä on kääntä puhe länteen kun aletaan ryssian touhuja tarkastelemaan? Tässä ketjussa keskustellaan Ukrainasta eikä arabeista.
 
Mikäs himo eräillä nimimerkeillä on kääntä puhe länteen kun aletaan ryssian touhuja tarkastelemaan? Tässä ketjussa keskustellaan Ukrainasta eikä arabeista.

Useilla sivustoilla joita seuraan on täys informaatiosota käynnissä Venäläisen mis/disinformaation jatko-levittämistä palkattujen provokaattoreiden tai siihen hurahtaneisen Hyödyllisten Idioottien(TM) toimesta. Kun heitä on useita ja toimivat 24/7 vuoroissa niin toiminta on hyvin tehokasta. Täällä on niihin verrattuna suhteellisen rauhallista ;)
 
YLE 7.4.2014 klo 13:35 | päivitetty 7.4.2014 klo 14:05

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan "Donetskin kansantasavalta" pyytää Venäjän presidentti Vladimir Putinia lähettämään kaupunkiin väliaikaisen rauhanturvajoukon. Se aikoo myös järjestää kansanäänestyksen itsenäistymisestä tai Venäjän federaatioon liittymisestä. Kansanäänestys järjestetään viimeistään 11. toukokuuta.

Hallintorakennuksen ulkopuolella on noin 2 000 mielenosoittajaa, joista osa on aseistautuneita.

Venäjä-mieliset valtasivat sunnuntaina hallintorakennuksia myös Luhanskissa ja Harkovassa Itä-Ukrainassa. Luhanskissa mielenosoittajat ovat saaneet haltuunsa aseita murtauduttuaan valtaamansa turvallisuuspalvelun asevarastoon. Harkovassa mielenosoittajat on sen sijaan häädetty ulos valtaamastaan rakennuksesta.

Jos Ukrainan armeijalla ei ole nyt boolsseja ajattaa joukkoja asemiin itä-ukrainaan kyseisten kaupunkien ja Venäjän rajan väliin ja estää Venäjän sotavoimaa astumasta metriäkään omalle maaperälleen "tuli vapaa" periaatteella(ilmeisesti hyvin rajalliset mielenilmaukset kuivuvat kyllä kasaan aikanaan jos eivät saa Venäjän sotavoimaa selkänojakseen), niin joutaa mennä puolestani koko PASKA!
Koska silloin ilmiselvästi heitä ei tuollainen Venäläistäminen ihan oikeasti tunnu haittaavankaan... Saas nähdä kuin käy!
 
Vai runnotaanko vaan samalla kaavalla kun kukaan ei tee mitään ja edelliseltä kerralta on jo kakkaa housussa niin ei haittaa vaikka samaa tulisi vähän lisääkin?

E. Tämä siis siihen viestiin missä sanottiin venäjän tarvitsevan uudet kujeet itä-ukrainan kanssa.
 
Useilla sivustoilla joita seuraan on täys informaatiosota käynnissä Venäläisen mis/disinformaation jatko-levittämistä palkattujen provokaattoreiden tai siihen hurahtaneisen Hyödyllisten Idioottien(TM) toimesta. Kun heitä on useita ja toimivat 24/7 vuoroissa niin toiminta on hyvin tehokasta. Täällä on niihin verrattuna suhteellisen rauhallista ;)

Tuo on tullut kyllä huomattua ja kyseisten heppujen ulosanti on melko samanlaista... lieköhän kyseessä jonkinlainen koulutus vai samat hemmot kirjoittelemassa joka paikassa? Kokopäivätyöstä on kyse jos samat hemmot kirjoittelemassa vuodesta toiseen.
 
Jos Ukrainan armeijalla ei ole nyt boolsseja ajattaa joukkoja asemiin itä-ukrainaan kyseisten kaupunkien ja Venäjän rajan väliin ja estää Venäjän sotavoimaa astumasta metriäkään omalle maaperälleen "tuli vapaa" periaatteella(ilmeisesti hyvin rajalliset mielenilmaukset kuivuvat kyllä kasaan aikanaan jos eivät saa Venäjän sotavoimaa selkänojakseen), niin joutaa mennä puolestani koko PASKA!
Koska silloin ilmiselvästi heitä ei tuollainen Venäläistäminen ihan oikeasti tunnu haittaavankaan... Saas nähdä kuin käy!

Olin juuri kirjoittamassa likimain samat sanat.
 
Back
Top