Tuo on aika monimutkainen kuvio, ja minusta Smith puhuu aika realistisesti. Kilpelä vain lopuksi sodanpelossaan kaivaa puheista hohtimilla sen, että Ukraina ei ole suostunut vielä muuttamaan perustuslakia federaatioksi.
Kilpelä aloittaa kertomalla, kuinka
Maaseudun Tulevaisuudessa (!!!) haikailtiin, että ministerien pitäisi mennä Moskovaankin. Siihen Smith sentään sanoo, että kun on sanktiot ja jos Suomi haluaa pysyä länsirintamassa, se ei käy...
Smith toteaa myös Venäjän joukkojen keskitykset. Hän kertoo, että Venäjän puolella tietenkin ruoditaan sitä, ettei Ukraina pidä omaa puoltaan Minsk II -sopimuksesta (kaikkien alueiden itsehallinto) ja että Poroshenko alkaa olla epäsuosittu omiensa parissa. Hän mainitsee myös duuman ylähuoneen ylimääräisen kokouksen huonona enteenä.
Smith myöntää avoimen hyökkäysuhan mutta toteaa, ettei se ole välttämätöntä. Hänen mukaansa Venäjä voi myös nostaa panoksia pikkuhiljaa, jotta se pystyy painostamaan Ukrainaa muuttamaan perustuslakia kohti federaatiota (tärkein kohta Venäjälle Minsk II:ssa).
Tässä kohtaa Kilpelä kysyy, miksi Ukraina ei toteuta federaatiota. Smith kertoo kuin kyllästynyt kansankynttilä heikkolahjaiselle oppilaalle, että siinä muodostuisi itään heikko aluehallinto, jonka välityksellä Venäjä voisi vaikuttaa suoraan Ukrainan sisäisiin asioihin pitkälle tulevaisuuteen.
"Se on kuitenkin siellä sopimuksessa", jankuttaa Kilpelä (unohtaen, miten Venäjä rikkoi Minskin heti raudalla ja tulella). Smith opastaa, että G7-kokouksessa keskustellaan asiasta ja edellytetään Venäjän kunnioittavan Ukrainan suvereniteettia. Sopimukseen kun kuuluu myös se, että Ukraina saa täyden hallinnan omiin rajoihinsa eikä ole sitäkään saanut. (Miten voi tehdä itsehallinnon, kun raja on kaapattu ja 10 000 vieraan maan sotilasta on valvomassa vaalit?)
Lisäksi hän sanoo, että Minsk II
ei näytä enää todennäköiseltä. Todennäköisin vaihtoehto: uusi aseellinen selkkaus. Äkillisiä muuttujia: Vallanvaihto Ukrainassa. Taloudellinen tilanne heikkenee eikä kansa luota päättäjiin juuri lainkaan.
Seuraavan kohdan voi ymmärtää väärin. Smith sanoo, että Moskovalla on periaatteessa suuremmat intressit toteuttaa Minsk II, koska federaatiossa kaikilla Ukrainan osilla olisi itsehallinto, ei vain Itä-Ukrainalla. Mutta Ukraina taas ei voi keskittyä tällaiseen, kun sillä on samaan aikaan kädet täynnä hommia, kun se yrittää pitää
Venäjän sotavoimat poissa. Kaiken lisäksi se ei pysty siihen, jos Venäjä panostaa kunnolla (nähty kaksi kertaa).
EU on hyvin vaikeassa asemassa. Mikäli Venäjä höökii kunnolla, sanktioita voidaan toki lisätä, mutta mietintään tulee jo myös sotilaallisen auttamisen iso kysymys.
Nyt Kilpelä hyökkää syyllistämään ja kysyy, miten EU suhtautuu siihen, ettei Ukraina toteuta Minsk II -sopimusta. Smith sanoo (aivan oikein), että EU:n
ydinongelma on siinä, mitä tehdä maille, joita pitää tukea mutta joiden hallitukset oman valtansa säilyttämiseksi eivät ole valmiita tekemään kipeitä päätöksiä. (Ukraina, Kreikka)
Smithin mukaan nuorissa ja kansassa on tulevaisuus, koska he selkeästi haluavat eurooppalaiselle tielle.
Tästä kohdasta 38,30 aletaan etsiä keinoja saada Ukraina ruotuun. Smith mainitsee, että jossain vaiheessa, jos muutoksia ei aleta oikeasti tehdä, EU:n tuki voi loppua.
Yhdysvallat: status quo ainakin presidentinvaaleihin asti. Mikäli Venäjä hyökkää suuremmalla operaatiolla kolmannen kerran, sisäpoliittinen paine auttaa Ukrainaa sotilaallisesti kasvaa (ja juuri tämä paine johti Minsk II -sopimukseen). NATO voi myös tehdä asioita ilman että kaikki jäsenmaat menevät mukaan. USA, Iso-Britannia ja Puola olivat jo liikkeellä kun Merkel puhalsi pelin poikki. Mutta nyt Venäjä voi olla varma siitä, että jos se tekee vielä uuden hyökkäyspäätöksen, Merkelin tuki katoaa savuna ilmaan.
Kokonaiskuvan avain: Venäjän ja Ukrainan
sisäpolitiikassa.