Ukrainan konflikti/sota

En ole lukenut koko selvitystä mutta edellä olevassa lainauksessa ei mainita lainkaan siitä kuinka sekä Krimin valtausta että myös Ukrainaan kohdistunutta hyökkäystä oli suunniteltu jo pitkään. Monien raporttien mukaan likimain kymmenen vuotta ennen hyökkäystä.

Jo Jeltsinin aikaan tiettävästi harkittiin. Tarkempi pläni on varmaan tehty myöhemmin ja lojunut kassakaapissa odottamassa sopivaa tilaisuutta.
 
Viime heinäkuussa on esitelty Ukrainan armeijan uusimmat maastopuvut ( kuva )
Voi olla etä sitä ei vielä riitä kaikille armeijan joukoille , joillain voi olla vanhaa.

Joillakin kansalliskaartin vapaa-ehtoispataljoonilla , joita mm. oligarkki Kolomoisky rahoittaa , voi olla jotain omaa maastopukua/varaustusta.
Kansalliskaartin pataljoonilla on omat tunnukset hihassa , ja pataljoonia on muistaakseni noin 50.

Katso liite: 8994

http://fakty.ictv.ua/ru/index/read-news/id/1557170

Mahtaako auttaa tunnistamisessa, sen verran sekavan näköistä settiä nuo uudetkin kuteet on. Sämpylöitä näyttäisi olevan kahta mallia, ja yhdellä hepulla lienee kalossit? Maastokuviota on kolmea sorttia; onko siellä sumuun, talveen tai erityisesti esim Luhanskin alueelle sopivat kuviot ja värisävyt.
 
Viime heinäkuussa on esitelty Ukrainan armeijan uusimmat maastopuvut ( kuva )
Voi olla etä sitä ei vielä riitä kaikille armeijan joukoille , joillain voi olla vanhaa.

Joillakin kansalliskaartin vapaa-ehtoispataljoonilla , joita mm. oligarkki Kolomoisky rahoittaa , voi olla jotain omaa maastopukua/varaustusta.
Kansalliskaartin pataljoonilla on omat tunnukset hihassa , ja pataljoonia on muistaakseni noin 50.

Katso liite: 8994

http://fakty.ictv.ua/ru/index/read-news/id/1557170

Melkoista. Pelkäänpä, että varustus pysyy sekavana vielä pitkään. Noihin virallisiisn malleihin kun lisätään vielä kirjava joukko tetsareita, kypäriä ja tunnuksia niin ei hyvä. Talvella vielä lumipukuja tai valkoista lakanaa päälle niin avot. Osalla on Ukrainan lippu, osalla erivärisiä käsinauhoja ja osalla ei mitään tunnistetta. Toivottavasti tähän puututaan pian.
Elokuusa pitäisi olla Ukrainassa taistelualueella. Toivottavasti tunnistan silloin puolet toisistaan.
 
Jo Jeltsinin aikaan tiettävästi harkittiin. Tarkempi pläni on varmaan tehty myöhemmin ja lojunut kassakaapissa odottamassa sopivaa tilaisuutta.

Tästä samasta topic'ista löytyy lisäinformaatiota Ukrainaan kohdistuvien toimien suunnitelmista ja suunnittelijoista..niitäkin esiteltiin jossain vaiheessa. Käsittääkseni kyseinen "pläni" ei ole lojunut pelkästään kassakaapissa vaan sitä on toteutettu monin tavoin käytännön tasolla ja toteutetaan varmasti edelleenkin.
 
Ennen Krimin valtausta ja miehittämistä Venäjällä oli tosiaankin tehty muutakin kuin "pyöritelty peukaloita", useiden vuosien ajan oli harjoiteltu venäläisittäin "strategisesti tärkeän niemimaan valtausta" - alueen nimeä ei ole ymmärtääkseni julkaistuissa raporteissa mainittu, mutta Krimin miehityksen jälkeen harjoitukset nousivat muutamissa medioissa esille ja monet tekivät päätelmiä näistä Venäjän "nimettömistä" harjoituksista ja yhdistivät harjoitukset Krimin niemimaan miehittämisen harjoittelemiseen.

vlad
 
Seuraava voi olla kiinnostava dokumentti Ukrainan sodan kätketystä puolesta:

Shellshocked: Ukraine’s Trauma (Trailer)

"It’s been two years since pro-Russia separatists in Eastern Ukraine broke away from the rest of the country, triggering a war that has killed more than 9,000 people, displaced 1 million civilians, and left entire towns and villages in ruins." vice.news-youtube.

vlad
 
Melkoista. Pelkäänpä, että varustus pysyy sekavana vielä pitkään. Noihin virallisiisn malleihin kun lisätään vielä kirjava joukko tetsareita, kypäriä ja tunnuksia niin ei hyvä. Talvella vielä lumipukuja tai valkoista lakanaa päälle niin avot. Osalla on Ukrainan lippu, osalla erivärisiä käsinauhoja ja osalla ei mitään tunnistetta. Toivottavasti tähän puututaan pian.
Elokuusa pitäisi olla Ukrainassa taistelualueella. Toivottavasti tunnistan silloin puolet toisistaan.

Keltaista teippiä käsivarsissa ja kypärissä ovat aika johdonmukaisesti käyttäneet?
 
Oikean puolimmainen ukko: Näyttäisi hieman joltakin plate carrier ratkaisulta, mutta luulen sen olevan ihan tavallinen liivi, jossa vaan ei ole kaulasuojusta paikallaan.

Toinen oikealta: Rupesin katsomaan, että onko tuolla takin alla jokin liivi, mutta näyttäisi olevan vain jonkinlainen kauluri. En mene sanomaan varmaksi. Päähine on myös hieman outo. Olisiko joku erikoismateriaalia oleva pipo? Näyttää liian lileältä ollakseen tavan villaa, mutta se on myös liian ihonmyötäinen ollakseen kypärä.
 
Yritin snadisti googlettaa, mutta en löytänyt kovin kaksisia kuvia/selvityksiä tuosta toiseksi oikealla olevasta asukokonaisuudesta. Voisikohan se olla jonkin sortin vaunukypärä; myötäilee päätä mutta näyttäisi olevan jotain tuhdimpaa materiaalia.. saisiko tuohon "oikean" kypärän päälle. Samoin tuo kaulus voisi olla ehkä suojus. Toisaalta luulisi että vaunumiehellä olisi pukukin erilainen, kahvat selässä ja pistoolikotelo kainalossa tai rintataskun kohdalla.
 
Ennen Krimin valtausta ja miehittämistä Venäjällä oli tosiaankin tehty muutakin kuin "pyöritelty peukaloita", useiden vuosien ajan oli harjoiteltu venäläisittäin "strategisesti tärkeän niemimaan valtausta" - alueen nimeä ei ole ymmärtääkseni julkaistuissa raporteissa mainittu, mutta Krimin miehityksen jälkeen harjoitukset nousivat muutamissa medioissa esille ja monet tekivät päätelmiä näistä Venäjän "nimettömistä" harjoituksista ja yhdistivät harjoitukset Krimin niemimaan miehittämisen harjoittelemiseen.

Minä olen lukenut sellaisen version että Putin oli Maidanin aikaan - kun Janukovytsin palli oli selkeästi alkanut heilua - ilmoittanut että nyt on aika miehittää Krim. Tuskin taustalla on ollut mitään vuosia kestävää master plania jota on shakkimaisesti harkittu siirto siirrolta. Suunnitelma oli tehty valmiiksi ja kun tilaisuus tuli, naps.
 
Tämä nopea päätöksentekohan on monessa raportissa todettu Putinin Venäjän vahvuudeksi. Kun tsaari hampaita harjatessaan aamulla toteaa, että tänään vallataan Krim, niin iltapäiväteen aikana homma on jo pitkällä käynnissä.
 
Huikeaa tarinaa. Voisitko kehittää matkapäiväkirjan? Se olisi ainakin minusta erinomainen juttu!

Voi olla, että menoa ja meininkiä on niin paljon etten jaksa/ehdi kirjoitella reissunpäältä kovinkaan kattavasti millekään foorumille - tabletti on kyllä matkassa, mutta en erityisemmin pidä sillä kirjoittelusta, en etenkään pidempien tekstien. Jotain tulen kuitenkin tähän ketjuun kirjoittelemaan, aivan kuten twitteriin - lähinnä kuvien ja lyhyiden viestien muodossa. Reissun jälkeen sitten kattavampaa näkemystä reissun synnyttämistä mielikuvista, ajatuksista ynnä muista kokemuksista. Onhan se myös kiintoisaa päästä vierailemaan Länsi-Ukrainassa ja sen myötä voi sitten hiukan vertailla tuntoja maan itä- ja länsiosien välillä.

vlad
 
Minä olen lukenut sellaisen version että Putin oli Maidanin aikaan - kun Janukovytsin palli oli selkeästi alkanut heilua - ilmoittanut että nyt on aika miehittää Krim. Tuskin taustalla on ollut mitään vuosia kestävää master plania jota on shakkimaisesti harkittu siirto siirrolta. Suunnitelma oli tehty valmiiksi ja kun tilaisuus tuli, naps.

Kyllä, tämä pitää paikkansa - päätös Krimin miehittämisestä tehtiin nopeasti - Putinin sanojen mukaan 22. helmikuuta tehtiin päätös Krimin palauttamisesta Venäjään, mutta sen taustalla oli jollain tasolla harjoiteltu operaatio, jotta tarvittaessa operaatio olisi voitu suorittaa nopeasti ja mahdollisimman verettömästi. Janukovitshin hallinnon horjumisen myötä tuli eteen otollinen tilaisuus laittaa täytäntöön tämä "operaatio-aihio".

vlad
 
BBC:ltä on tulossa ulos dokumentti, jossa on "shokeeraavaa" uutta aineistoa joka näyttäisi valitettavasti osoittavan Ukrainan syylliseksi MH-17 alasampumiseen. Eli Ukrainan ilmavoimien kone olisi ampunut alas tuon matkustajakoneen: http://www.express.co.uk/news/world...r-jet-shot-Russian-crash-MH17-BBC-documentary

Tuo olisi todella valitettava takaisku Ukrainalle, jolla on riittävästi ongelmia muutenkin.

Tuliko tästä propagandapaskasta sulle isokin tili vai pelkästään hyvä mieli...?
 
Back
Top