Ukrainan konflikti/sota

Ihme kyllä vaikuttaa siltä, että EU olisi jatkamassa Venäjän vastaisia talouspakotteita.

http://yle.fi/uutiset/eu_jatkamassa_venaja-pakotteita/8945135?ref=leiki-uu

Tällä hetkellä ovat voimassa heinäkuun loppuun, mutta ounastellaan, että jo piakkoin tulee ilmoitus pakotteiden jatkamisesta taas puolella vuodella eteenpäin. EU:n johtomaat Saksa ja Ranska ovat ilmeisesti sentään yhtä mieltä siitä, että kun Merkel ja Hollande laittoivat oman arvovaltansa peliin ja sitoivat pakotteiden jatkamisen Minskin sopimuksen noudattamiseen, niin nyt ei ole kasvojen menettämisen pelossa varaa toimia toisin.
 
Seuraava kirjoitus tulee SSS-Radion blogiin - matkan nostattamia tunteita:

"Ukraina matkailijan silmin – kansallisia tragedioita

Useamman viikon Ukrainan “turnee” on saatu päätökseen, vajaat viikko sitten nousin haikein mielin Kiova-Borispylissä lentokoneeseen lentääkseni takaisin koto-Suomeen. Jätin taakseni maan, jota olen oppinut rakastamaan jokaisella sinne tekemälläni matkalla enemmän ja enemmän.

Jo matkan aikana olin pohdiskellut mitä kirjoittaa kokemuksistani, mitä pidemmälle matka eteni, mitä useammalla paikkakunnalla vierailin, mitä useampien ihmisten kanssa olin tekemisissä, aloin huomata ajan rajallisuuden. Kuinka kirjoittaa kaikesta kokemastani blogiin – tai edes useampaan blogiin? Samalla huomasin, että aiempien reissujen muistot alkoivat nousta pintaa. Sitä Donetskia, jonne olin ensimmäistä kertaa matkustanut elokuussa 2012 ei ole enää olemassa – mielessäni saatoin vain toivoa, että voin vielä jokin päivä matkustaa sinne. Matkustaa vapaaseen Donetskiin ja upottaa varpaani Donetskin laakeiden tasankojen mustaan multaan ja tuntea kesäauringon paahteen niskassani ja aistia kuuman, suorastaan polttavan ilman ihollani ja hengittäessäni elokuista paahteista ilmaa tuntea sen paahteisen multaisen tuoksun sieraimissani.

Nyt en kuitenkaan kyennyt matkustamaan itään, se on haave ja unelma, jonka uskon toteutuvan vielä jokin päivä. Nähdä tasangot polttavan auringon alla, keltaiset auringonkukkameret. Nähdä minun Donbass. Tällä kertaa reissuni suuntautui Kiovan kautta Ukrainan lounais- ja länsiosiin. Kiovassa olin vieraillut viimeksi kesäkuussa 2014, tuolloin elettiin EuroMaidanin jälkeistä ensimmäistä kesää, idässä Venäjän jalkeille polkaisema separatismi oli muuttunut laajemmiksi yhteenotoiksi ja tuolloin kuljettiin kohti laajempaa sotaa. Krim oli miehitetty ja laittomasti liitetty Venäjään kevättalvella. Tuolloin Kiovaan kantautuivat ensimmäiset todella huolestuttavat uutiset idässä käytävästä sodasta – opiskelijat kuitenkin viettivät aikaa capuccinolla auringon hymyillessä heille. Tänään Kiovassa oli koulunsa päätteleviä lapsia ja nuoria, toisaalta kaduilla käveli taajaan nuhjaantuneisiin asepukuihin sonnustautuneita veteraaneja – he olivat joko lomalla kotopuolessa tai sotansa sotineet ja aloittamassa arkea sodan traagisten kokemusten jälkeen. Heidän joukossa oli myös vast’ikää värväytyneitä nuorukaisia, joilla oli vielä puhtaat ja siistit asepuvut ja kiiltävät kengät – nuorukaisia jotka odottivat vuoroaan päästä rintamalle puolustamaan maataan. Puolustamaan vapauttaan!

Tämän alustuksen jälkeen tiedän mistä kirjoitan. Tämä kirjoitus ei ole perinteinen matkakuvaus, jossa kerron taidokkain sanakääntein kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Minä en kirjoita ja kerro upeista maisemista, kulttuuriaarteista – ei, minä kirjoitan ja kerron tragedioista joihin matkallani törmäsin. Joiden olemassa olosta toki olin tietoinen, joista olin käynyt keskustelua mutta silti moni näistä hetkistä oli pysäyttävä ja syöpyi mieleeni ikiajoiksi.

Holodomor

Eli ukrainaksi Голодомор, lyhyesti ja ytimekkäästi se tarkoittaa ”nälällä tappamista”. Kiovassa aivan Kiev Pechersk Lavra’an tuntumassa sijaitsee holomodor museo. Itsessään museo on hyvin intiimi ja tiivis, sen sisätilat eivät ole suuret – ne ovat ennemminkin käsin kosketeltavat, tuntuu, että yhdellä silmäyksellä on mahdollista hahmottaa kokonaisuus. Mutta… Kun tämän intiimin ja hyvin tiivishenkisen museon näyttelytilaan kävelee, hiljenee vääjäämättä – kiireiset ajatukset jäävät taakse ja katon suunnaton paino alkaa tuntua harteilla. Tänne ei aurinko paista, sen sijaan lukuisista kirjoista huokuu kuolema – sivu sivun jälkeen kuolleita ihmisiä, perheitä, kokonaisia sukuja. Kirjat nimilistoineen ovat valokuviakin pysäyttävämpiä, sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kirjoissa, joissa on tuhansien ja tuhansien, ei vaan lopulta miljoonien kuolleiden nimet kertoo enemmän kuin yksikään kuva kuolleesta riutuneesta lapsesta tai kadulle uupuneesta aikuisesta. Nämä kirjat miljoonine tarinoineen kertovat kokonaisen kansan tuskasta.

Seuralaiselleni kirjojen lukeminen ja kuvien katsominen oli tuskallinen kokemus – raastava henkisesti, sillä hänen sukunsa on kokenut tämän. Niissä kirjoissa oli hänenkin sukulaisia, sukulaisia joita hän ei koskaan saanut nähdä, joita hän ei koskaan saanut oppia tuntemaan. Niissä kirjoissa kerrottiin nimien kautta kansakunnan historiaa ja sen kansallisen itsetunnon heräämisen julmaa tukahduttamista.

Historia tuntee lukuisia kansanmurhia. Holokausti on meille tutuin, armenialaisten kansanmurha herättää edelleen suuria tunteita turkkilaisissa heidän pyrkiessä kiistämään tapahtunut. 90-luvulla Ruandan kansanmurha nousi otsikoihin – maailma tuli jälleen kerran yllätetyksi ja osoittautui, että se oli kyvytön pysäyttämään pahuutta. Osoittautui, että se oli kyvytön suojelemaan heikoimpia, aivan kuten oli käynyt 30- ja 40-luvulla, jolloin juutalaiset lopulta kokivat lukuisien muiden ihmisuhrien ohella tehdasmaisen tehokkaasti suoritetun kansanmurhan.

30-luvulla neuvostoyhteiskunta pani toimeen erään julmimmista kansakuntaan kohdistuneista joukkotuhonnoista – kansanmurhista – sen nujertaessa monella tapaa uhaksi koetun orastavan ja heräilevän ukrainalaisen kansallistunteen. Mutta jo ennen holodomoria suuri joukko ”rikkaita talonpoikia” eli kulakkeja oli murhattu tai siirretty tuhansien kilometrien päähän kotoaan kuolemaan taivasalle Keski-Aasian aroille tai Siperian mittaamattomien havumetsien keskelle. Eivätkä nämä ”rikkaat talonpojat” meidän käsityksen mukaan rikkaita olleet, he olivat tavallisia, hyvin toimeentulevia ja ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa ja toivat leivän kansan pöytään.

Kulakkien joukkomurhia ja karkotuksia seurasi holodomor eli ”nälällä tappaminen”. Ajallisesti holodomor kesti noin vuoden verran 1932 vuoden puolelta 1933 puolelle, mutta tämä vuosi oli tuhoisa kokonaisille kylille ja pikkukaupungeille – nälkä vei ihmisiä, kokonaisia perheitä ja sukuja, kokonaisista kylistä ei jäänyt kukaan henkiin. Kuolleita oli paljon, mittaamattomasti, niitä oli enemmän kuin miljoona, enemmän kuin kaksi miljoonaa, itse asiassa tähän päivään mennessä ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka monta miljoonaa – pääasiassa ukrainalaista – holodomorin aikana kuoli. Virallisestikin puhutaan 4-6 miljoonasta kuolleesta, mutta todennäköisesti määrä on tätä suurempi ja kaikki tämä vajaassa vuodessa.

Mutta holodomorin ynnä kulakkien murhaamisten, että pakkosiirtojen vaikutus Ukrainan alueella oli monella tapaa tätä merkittävämpi. Holodomorin seurauksena satoja pieniä kyliä ja kaupunkeja jäi likimain tyhjilleen ja näihin kyliin muutti miljoonittain venäläisiä ja muihin kansallisuuksiin kuuluvia – ei välttämättä vapaaehtoisesti vaan yhteiskunnan käskystä ja näin lukuisat sydän-Ukrainan seudut muuttivat etnisesti luonnettaan ja samalla Moskova saattoi huokaista helpotuksesta, he kuvittelivat tuhonneensa orastavan ukrainalaisten kansallisen itsetunnon lopullisesti, että kymmenistä miljoonista ukrainalaisista ei enää koituisi uhkaa neuvostoyhteiskunnalle. Stalin – kaiken arkkitehti – elätteli näitä uskomuksia, mutta kuinka väärässä hän olikaan.

Holodomorin seurauksena orvoiksi jäi suuri joukko lapsia – pitkälti yli miljoona – tiedä sitten oliko hengissä selviäminen heille suurikin onnenpotku. Suurin osa heistä päätyi leireille, joissa heistä kasvatettiin ”onnellisia neuvostonuoria” – heidän menneisyys ja historia, heidän suku ja perhe tuhottiin näin lopullisesti yhteiskunnan toimesta. Ja kuin kaiken kruunuksi yhteiskunta päätti pyyhkiä holodomorin pois olemasta, se muuttui tapahtumattomaksi asiaksi, sitä ei ollut enää olemassakaan. Siitä ei mainittu sanaakaan neuvostohistoriankirjoituksessa, kukaan ei kyseenalaistanut tapahtunutta, kukaan ei virallisesti ihmetellyt sitä, mihin 30-luvun alussa miljoonat ukrainalaiset olivat ”kadonneet”. Holodomor lakkasi olemasta olemassa. Vasta 80-luku ja perestroikan aika toi muutoksia, mutta täysin historiankirjat aukenivat vasta 90-lulla Neuvostoliiton hajotessa ja ukrainalaisten saadessa ilman pelkoa ja sensuuria tutustua historiaansa ja he joutuivat kasvokkain tämän todellisuuden kanssa. Holodomor – genocide!

Sota

Sotaan Donbassissa minulla on ollut tuntumaa hetimmiten alusta alkaen, edelleen seuraan tapahtumia Donetskin suunnalla niin tarkkaan kuin mahdollista – kaupungissa elää ja asuu minulle läheisiä ihmisiä. Tästä huolimatta on aina tietyllä tapaa erityislaatuista, kun tapaa kasvokkain ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja syystä tai toisesta johtuen pakenemaan Donetskista. Suurella osalla tähän evakkoon lähtöön liittyy tragediaa ja ahdistavia muistoja, monilla taakse on jäänyt koti ja työ, useilla Donbassissa asuu edelleen läheisiä ja ystäviä – huoli heistä täyttää mielen ja synnyttää ahdistusta arkeen. Kyyneliä, tukahdutettua vihaa hyökkääjää kohtaan, tukahdutettua patoutunutta vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka nostivat aseen kotimaata Ukrainaa vastaan.

Tapasin ihmisiä, jotka olivat lähteneet Donetskista pakottavista syistä – aivan kuten L on joutunut lähtemään. Vaikka elämä uudessa kodissa ja uudessa työpaikassa maan toisella laidalla on asettunut uomiinsa, aiheuttaa sota ja menetetty elämä edelleen ahdistusta ja nostattaa kyyneleet silmiin. Liki kaikilla on toiveena palata takaisin Donbassiin – nähdä koti vielä kerran ja elää vapautetussa maassa turvallista elämää.

Sota jättää ihmisiin jälkensä, se, että on elänyt kuukausia tai pidemmänkin aikaa alueella, jossa normaaliin elämään kuuluu ammunta, räjähdykset, satunnaiset pidätykset, aggressiivisesti heiluvat pyssymiehet ja kuolema – L ei ole suinkaan ainoa, joka on nähnyt ihmisen ammuttavan miehitetyssä kaupungissa niinkin vähäisestä syystä kuin pysähtymiskäskyn tottelematta jättämisestä, ei pyyhkiydy pois sillä, että pääsee turvaan satojen kilometrien päähän kuolemasta. Kaikille heille ensimmäiset viikot rauhallisessa yhteisössä olivat vaikeita, pelko oli läsnä, kovat äänet hätkähdyttivät ja muistuttavat sodasta ja jatkuvasta kuolemanvaarasta.

Evakkoon lähteneiden sodan kokeneiden ihmisten keskinäiset keskustelut ovat usein tiukkoja – sanoja ei säästellä ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä nyt kun ei tarvitse pelätä ”koputtelijoita”. Ukrainassa on sota! Toisaalta mukana on häivähdys ivallisuutta ja pilkanhenkeä, ne ovat ”kansantasavaltoja” joissa on palattu vuosikymmenten taa neuvostoaikaan. Aikaan jolloin oli pulaa ja puutetta. Saatetaan tuumata hymynkare huulilla: Neuvostoliittoa he kaipasivat – sen he saivat!

Kaikille heille oli yhteistä se, että vaikka he ovat turvassa, vaikka he rakentavat elämäänsä uudelleen sodan kauhujen jälkeen, sisimmässään he kaipaavat kotiin – kotiin Donetskiin. Kyyneleitä…

Kävin oppilaitoksessa, josta oli lähtenyt lukuisia nuoria ja hiukan vanhempia oppilaita puolustamaan maataan hyökkääjää vastaan. Nuoria tuskin parikymppisiä poikia – poikia ulkoisesti, mutta moni on ehtinyt kokea enemmän mitä yksi ihminen saattaa harteillaan kantaa. Katsoin lippuja seinällä, repaleista Pravyi Sektorin lippua – se oli kaikki mitä heistä oli jäänyt jäljelle sodan lihamyllyssä – ja hiljennyin kunnioittamaan heitä. Moni heistä oli tullut takaisin arkussa… Lisää kyyneleitä!

Ja moni lähtee puolustamaan maataan – puolustamaan kansaa Venäjän aggressiolta.

Nadiya Savchenko

EuroMaidanin ehkäpä ikonisimmaksi henkilöksi nousi sen ensimmäisiin uhreihin kuulunut Serhyi Nigoyan. Sodan ikonisin henkilö on epäilemättä Nadiya Savchenko – Aidar pataljoonassa vapaaehtoisena taistellut sotilas, jonka separatistit vangitsivat kesäkuussa 2014 ja muutaman päivän kuluessa toimittivat Venäjän puolelle ja luovuttivat viimeistään siellä Venäjän viranomaisille. (1)

Venäjän viranomaiset vangitsivat Nadiya Savchenkon ja syyttivät häntä osallisuudesta kahden venäläistoimittajan kuolemaan, tämän lisäksi venäläisviranomaiset syyttivät häntä laittomasta maahan saapumisesta. Nadiya Savchenkon oikeudenkäynti sai farssimaisia piirteitä, se oli kaikella tapaa oikeudenkäynnin irvikuva – käytännön esimerkki siitä mille tasolle Venäjän oikeuslaitos on vajonnut. Nadiya Savchenkon kokema laiton vangitseminen ja siihen liittyvä oikeudenkäynti kaikkine irvokkaine piirteineen on ollut omiaan nostamaan hänet Ukrainassa – ja kautta maailman – sodan mielipuolisuuden kuvaksi.

Ollessani Ukrainassa oikeastaan kaikkien yllätykseksi Nadiya Savchenko lopulta vapautettiin, tai jos tarkkoja ollaan, kyseessä oli Nadiya Savchenkon vaihtaminen kahteen venäläissotilaaseen - Jerofejeviin ja Alexandroviin, jotka oli vangittu Ukrainan maaperällä heidän suorittaessa sotilaallista tehtävää Ukrainassa. Kyseinen kaksikko kuului GRU:hun eli tiedustelupäähallintoon, joka on Venäjän federaation asevoimien sotilastiedustelun keskuselin. Kuvaavaa asetelmalle oli se, että siinä missä Nadiya Savchenko otettiin vastaan kansallissankarina ja häntä oli vastassa Kiova-Borispylin lentokentällä satoja ihmisiä ja mediaa lukuisista maista, oli Jerofejeviä ja Alexandrovia vastassa vain ja ainoastaan läheisensä Vnukovossa heidän saapuessa vaihdon myötä Venäjälle. Venäjä oli hylännyt heidät, vaikka se oli lähettänyt heidät sotimaan vieraalle maalle.

Nadiya Savchenkon vapauttaminen herätti tietty runsaasti keskustelua paikallisten keskuudessa. Vapauttamista itsessään pidettiin poikkeuksetta myönteisenä ja oikeutettuna tapahtumana. Se millaisia toiveita itse kukin on Savchenkon harteille valmis asettamaan, vaihteli kohtuudella. Toiveena oli se, että hän pystyisi muuttamaan Ukrainan poliittista kenttää – muuttamaan niitä käytäntöjä jotka maassa ovat vallitsevia, mutta epäiltiin myös sitä, että se kaikki mitä hän on kokenut, on jättänyt häneen sellaiset jäljet, ettei hän lopulta kykene sujahtamaan politiikkaan vaan sen korruptoituneisuus ajaa hänet pois sen piiristä. Pohdiskeltiin myös sitä, että onko hän liian voimakastahtoinen ja sen myötä eteen tulee liikaa seiniä. Mietittiin sitä, että onko hän liikaa sotilas kyetäkseen olla poliitikko?

Aika näyttää kuinka paljon Nadiya Savchenkon on mahdollista muuttaa Ukrainaa – häneen liittyen olen lukenut vertauksen:

Intialla oli Mahatma Gandhi; Etelä-Afrikalla Nelson Mandela; Ukrainalla on Nadiya Savchenko.

* * *

Kävin Ukrainassa viimeksi kesäkuussa 2014 – lähes kaksi vuotta ehti vierähtää vierailuiden välillä. Näihin kahteen vuoteen mahtuu paljon ja näissä kahdessa vuodessa maa on kasvanut paljon. Muutoksia näkyy – Ukraina on oikealla tiellä – meidän lännessä on tuettava Ukrainaa, jotta se voi voittaa sotansa ja säilyttää yhtenäisyytensä. Ukrainassa nähdessäni evakkojen kyyneleet heidän puhuessa kodeistaan ja taakse jätetystä elämästä, minä ymmärrän enemmän omien sotiemme evakkoja – minä ymmärrän kaipuun Karjalaan.


M..."

Aihe taisi kiinnostaa @Merten sheriffi 'ä - myöhemmin tulee toisenlaistakin "matkamuistelua".

vlad
 
vlad kirjoitti:
Seuraava kirjoitus tulee SSS-Radion blogiin - matkan nostattamia tunteita:

"Ukraina matkailijan silmin – kansallisia tragedioita

Useamman viikon Ukrainan “turnee” on saatu päätökseen, vajaat viikko sitten nousin haikein mielin Kiova-Borispylissä lentokoneeseen lentääkseni takaisin koto-Suomeen. Jätin taakseni maan, jota olen oppinut rakastamaan jokaisella sinne tekemälläni matkalla enemmän ja enemmän.

Jo matkan aikana olin pohdiskellut mitä kirjoittaa kokemuksistani, mitä pidemmälle matka eteni, mitä useammalla paikkakunnalla vierailin, mitä useampien ihmisten kanssa olin tekemisissä, aloin huomata ajan rajallisuuden. Kuinka kirjoittaa kaikesta kokemastani blogiin – tai edes useampaan blogiin? Samalla huomasin, että aiempien reissujen muistot alkoivat nousta pintaa. Sitä Donetskia, jonne olin ensimmäistä kertaa matkustanut elokuussa 2012 ei ole enää olemassa – mielessäni saatoin vain toivoa, että voin vielä jokin päivä matkustaa sinne. Matkustaa vapaaseen Donetskiin ja upottaa varpaani Donetskin laakeiden tasankojen mustaan multaan ja tuntea kesäauringon paahteen niskassani ja aistia kuuman, suorastaan polttavan ilman ihollani ja hengittäessäni elokuista paahteista ilmaa tuntea sen paahteisen multaisen tuoksun sieraimissani.

Nyt en kuitenkaan kyennyt matkustamaan itään, se on haave ja unelma, jonka uskon toteutuvan vielä jokin päivä. Nähdä tasangot polttavan auringon alla, keltaiset auringonkukkameret. Nähdä minun Donbass. Tällä kertaa reissuni suuntautui Kiovan kautta Ukrainan lounais- ja länsiosiin. Kiovassa olin vieraillut viimeksi kesäkuussa 2014, tuolloin elettiin EuroMaidanin jälkeistä ensimmäistä kesää, idässä Venäjän jalkeille polkaisema separatismi oli muuttunut laajemmiksi yhteenotoiksi ja tuolloin kuljettiin kohti laajempaa sotaa. Krim oli miehitetty ja laittomasti liitetty Venäjään kevättalvella. Tuolloin Kiovaan kantautuivat ensimmäiset todella huolestuttavat uutiset idässä käytävästä sodasta – opiskelijat kuitenkin viettivät aikaa capuccinolla auringon hymyillessä heille. Tänään Kiovassa oli koulunsa päätteleviä lapsia ja nuoria, toisaalta kaduilla käveli taajaan nuhjaantuneisiin asepukuihin sonnustautuneita veteraaneja – he olivat joko lomalla kotopuolessa tai sotansa sotineet ja aloittamassa arkea sodan traagisten kokemusten jälkeen. Heidän joukossa oli myös vast’ikää värväytyneitä nuorukaisia, joilla oli vielä puhtaat ja siistit asepuvut ja kiiltävät kengät – nuorukaisia jotka odottivat vuoroaan päästä rintamalle puolustamaan maataan. Puolustamaan vapauttaan!

Tämän alustuksen jälkeen tiedän mistä kirjoitan. Tämä kirjoitus ei ole perinteinen matkakuvaus, jossa kerron taidokkain sanakääntein kaikesta näkemästäni ja kokemastani. Minä en kirjoita ja kerro upeista maisemista, kulttuuriaarteista – ei, minä kirjoitan ja kerron tragedioista joihin matkallani törmäsin. Joiden olemassa olosta toki olin tietoinen, joista olin käynyt keskustelua mutta silti moni näistä hetkistä oli pysäyttävä ja syöpyi mieleeni ikiajoiksi.

Holodomor

Eli ukrainaksi Голодомор, lyhyesti ja ytimekkäästi se tarkoittaa ”nälällä tappamista”. Kiovassa aivan Kiev Pechersk Lavra’an tuntumassa sijaitsee holomodor museo. Itsessään museo on hyvin intiimi ja tiivis, sen sisätilat eivät ole suuret – ne ovat ennemminkin käsin kosketeltavat, tuntuu, että yhdellä silmäyksellä on mahdollista hahmottaa kokonaisuus. Mutta… Kun tämän intiimin ja hyvin tiivishenkisen museon näyttelytilaan kävelee, hiljenee vääjäämättä – kiireiset ajatukset jäävät taakse ja katon suunnaton paino alkaa tuntua harteilla. Tänne ei aurinko paista, sen sijaan lukuisista kirjoista huokuu kuolema – sivu sivun jälkeen kuolleita ihmisiä, perheitä, kokonaisia sukuja. Kirjat nimilistoineen ovat valokuviakin pysäyttävämpiä, sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, mutta kirjoissa, joissa on tuhansien ja tuhansien, ei vaan lopulta miljoonien kuolleiden nimet kertoo enemmän kuin yksikään kuva kuolleesta riutuneesta lapsesta tai kadulle uupuneesta aikuisesta. Nämä kirjat miljoonine tarinoineen kertovat kokonaisen kansan tuskasta.

Seuralaiselleni kirjojen lukeminen ja kuvien katsominen oli tuskallinen kokemus – raastava henkisesti, sillä hänen sukunsa on kokenut tämän. Niissä kirjoissa oli hänenkin sukulaisia, sukulaisia joita hän ei koskaan saanut nähdä, joita hän ei koskaan saanut oppia tuntemaan. Niissä kirjoissa kerrottiin nimien kautta kansakunnan historiaa ja sen kansallisen itsetunnon heräämisen julmaa tukahduttamista.

Historia tuntee lukuisia kansanmurhia. Holokausti on meille tutuin, armenialaisten kansanmurha herättää edelleen suuria tunteita turkkilaisissa heidän pyrkiessä kiistämään tapahtunut. 90-luvulla Ruandan kansanmurha nousi otsikoihin – maailma tuli jälleen kerran yllätetyksi ja osoittautui, että se oli kyvytön pysäyttämään pahuutta. Osoittautui, että se oli kyvytön suojelemaan heikoimpia, aivan kuten oli käynyt 30- ja 40-luvulla, jolloin juutalaiset lopulta kokivat lukuisien muiden ihmisuhrien ohella tehdasmaisen tehokkaasti suoritetun kansanmurhan.

30-luvulla neuvostoyhteiskunta pani toimeen erään julmimmista kansakuntaan kohdistuneista joukkotuhonnoista – kansanmurhista – sen nujertaessa monella tapaa uhaksi koetun orastavan ja heräilevän ukrainalaisen kansallistunteen. Mutta jo ennen holodomoria suuri joukko ”rikkaita talonpoikia” eli kulakkeja oli murhattu tai siirretty tuhansien kilometrien päähän kotoaan kuolemaan taivasalle Keski-Aasian aroille tai Siperian mittaamattomien havumetsien keskelle. Eivätkä nämä ”rikkaat talonpojat” meidän käsityksen mukaan rikkaita olleet, he olivat tavallisia, hyvin toimeentulevia ja ahkeria talonpoikia, jotka viljelivät viljaa ja toivat leivän kansan pöytään.

Kulakkien joukkomurhia ja karkotuksia seurasi holodomor eli ”nälällä tappaminen”. Ajallisesti holodomor kesti noin vuoden verran 1932 vuoden puolelta 1933 puolelle, mutta tämä vuosi oli tuhoisa kokonaisille kylille ja pikkukaupungeille – nälkä vei ihmisiä, kokonaisia perheitä ja sukuja, kokonaisista kylistä ei jäänyt kukaan henkiin. Kuolleita oli paljon, mittaamattomasti, niitä oli enemmän kuin miljoona, enemmän kuin kaksi miljoonaa, itse asiassa tähän päivään mennessä ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka monta miljoonaa – pääasiassa ukrainalaista – holodomorin aikana kuoli. Virallisestikin puhutaan 4-6 miljoonasta kuolleesta, mutta todennäköisesti määrä on tätä suurempi ja kaikki tämä vajaassa vuodessa.

Mutta holodomorin ynnä kulakkien murhaamisten, että pakkosiirtojen vaikutus Ukrainan alueella oli monella tapaa tätä merkittävämpi. Holodomorin seurauksena satoja pieniä kyliä ja kaupunkeja jäi likimain tyhjilleen ja näihin kyliin muutti miljoonittain venäläisiä ja muihin kansallisuuksiin kuuluvia – ei välttämättä vapaaehtoisesti vaan yhteiskunnan käskystä ja näin lukuisat sydän-Ukrainan seudut muuttivat etnisesti luonnettaan ja samalla Moskova saattoi huokaista helpotuksesta, he kuvittelivat tuhonneensa orastavan ukrainalaisten kansallisen itsetunnon lopullisesti, että kymmenistä miljoonista ukrainalaisista ei enää koituisi uhkaa neuvostoyhteiskunnalle. Stalin – kaiken arkkitehti – elätteli näitä uskomuksia, mutta kuinka väärässä hän olikaan.

Holodomorin seurauksena orvoiksi jäi suuri joukko lapsia – pitkälti yli miljoona – tiedä sitten oliko hengissä selviäminen heille suurikin onnenpotku. Suurin osa heistä päätyi leireille, joissa heistä kasvatettiin ”onnellisia neuvostonuoria” – heidän menneisyys ja historia, heidän suku ja perhe tuhottiin näin lopullisesti yhteiskunnan toimesta. Ja kuin kaiken kruunuksi yhteiskunta päätti pyyhkiä holodomorin pois olemasta, se muuttui tapahtumattomaksi asiaksi, sitä ei ollut enää olemassakaan. Siitä ei mainittu sanaakaan neuvostohistoriankirjoituksessa, kukaan ei kyseenalaistanut tapahtunutta, kukaan ei virallisesti ihmetellyt sitä, mihin 30-luvun alussa miljoonat ukrainalaiset olivat ”kadonneet”. Holodomor lakkasi olemasta olemassa. Vasta 80-luku ja perestroikan aika toi muutoksia, mutta täysin historiankirjat aukenivat vasta 90-lulla Neuvostoliiton hajotessa ja ukrainalaisten saadessa ilman pelkoa ja sensuuria tutustua historiaansa ja he joutuivat kasvokkain tämän todellisuuden kanssa. Holodomor – genocide!

Sota

Sotaan Donbassissa minulla on ollut tuntumaa hetimmiten alusta alkaen, edelleen seuraan tapahtumia Donetskin suunnalla niin tarkkaan kuin mahdollista – kaupungissa elää ja asuu minulle läheisiä ihmisiä. Tästä huolimatta on aina tietyllä tapaa erityislaatuista, kun tapaa kasvokkain ihmisiä, jotka ovat joutuneet jättämään kotinsa ja syystä tai toisesta johtuen pakenemaan Donetskista. Suurella osalla tähän evakkoon lähtöön liittyy tragediaa ja ahdistavia muistoja, monilla taakse on jäänyt koti ja työ, useilla Donbassissa asuu edelleen läheisiä ja ystäviä – huoli heistä täyttää mielen ja synnyttää ahdistusta arkeen. Kyyneliä, tukahdutettua vihaa hyökkääjää kohtaan, tukahdutettua patoutunutta vihaa niitä ihmisiä kohtaan, jotka nostivat aseen kotimaata Ukrainaa vastaan.

Tapasin ihmisiä, jotka olivat lähteneet Donetskista pakottavista syistä – aivan kuten L on joutunut lähtemään. Vaikka elämä uudessa kodissa ja uudessa työpaikassa maan toisella laidalla on asettunut uomiinsa, aiheuttaa sota ja menetetty elämä edelleen ahdistusta ja nostattaa kyyneleet silmiin. Liki kaikilla on toiveena palata takaisin Donbassiin – nähdä koti vielä kerran ja elää vapautetussa maassa turvallista elämää.

Sota jättää ihmisiin jälkensä, se, että on elänyt kuukausia tai pidemmänkin aikaa alueella, jossa normaaliin elämään kuuluu ammunta, räjähdykset, satunnaiset pidätykset, aggressiivisesti heiluvat pyssymiehet ja kuolema – L ei ole suinkaan ainoa, joka on nähnyt ihmisen ammuttavan miehitetyssä kaupungissa niinkin vähäisestä syystä kuin pysähtymiskäskyn tottelematta jättämisestä, ei pyyhkiydy pois sillä, että pääsee turvaan satojen kilometrien päähän kuolemasta. Kaikille heille ensimmäiset viikot rauhallisessa yhteisössä olivat vaikeita, pelko oli läsnä, kovat äänet hätkähdyttivät ja muistuttavat sodasta ja jatkuvasta kuolemanvaarasta.

Evakkoon lähteneiden sodan kokeneiden ihmisten keskinäiset keskustelut ovat usein tiukkoja – sanoja ei säästellä ja asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä nyt kun ei tarvitse pelätä ”koputtelijoita”. Ukrainassa on sota! Toisaalta mukana on häivähdys ivallisuutta ja pilkanhenkeä, ne ovat ”kansantasavaltoja” joissa on palattu vuosikymmenten taa neuvostoaikaan. Aikaan jolloin oli pulaa ja puutetta. Saatetaan tuumata hymynkare huulilla: Neuvostoliittoa he kaipasivat – sen he saivat!

Kaikille heille oli yhteistä se, että vaikka he ovat turvassa, vaikka he rakentavat elämäänsä uudelleen sodan kauhujen jälkeen, sisimmässään he kaipaavat kotiin – kotiin Donetskiin. Kyyneleitä…

Kävin oppilaitoksessa, josta oli lähtenyt lukuisia nuoria ja hiukan vanhempia oppilaita puolustamaan maataan hyökkääjää vastaan. Nuoria tuskin parikymppisiä poikia – poikia ulkoisesti, mutta moni on ehtinyt kokea enemmän mitä yksi ihminen saattaa harteillaan kantaa. Katsoin lippuja seinällä, repaleista Pravyi Sektorin lippua – se oli kaikki mitä heistä oli jäänyt jäljelle sodan lihamyllyssä – ja hiljennyin kunnioittamaan heitä. Moni heistä oli tullut takaisin arkussa… Lisää kyyneleitä!

Ja moni lähtee puolustamaan maataan – puolustamaan kansaa Venäjän aggressiolta.

Nadiya Savchenko

EuroMaidanin ehkäpä ikonisimmaksi henkilöksi nousi sen ensimmäisiin uhreihin kuulunut Serhyi Nigoyan. Sodan ikonisin henkilö on epäilemättä Nadiya Savchenko – Aidar pataljoonassa vapaaehtoisena taistellut sotilas, jonka separatistit vangitsivat kesäkuussa 2014 ja muutaman päivän kuluessa toimittivat Venäjän puolelle ja luovuttivat viimeistään siellä Venäjän viranomaisille. (1)

Venäjän viranomaiset vangitsivat Nadiya Savchenkon ja syyttivät häntä osallisuudesta kahden venäläistoimittajan kuolemaan, tämän lisäksi venäläisviranomaiset syyttivät häntä laittomasta maahan saapumisesta. Nadiya Savchenkon oikeudenkäynti sai farssimaisia piirteitä, se oli kaikella tapaa oikeudenkäynnin irvikuva – käytännön esimerkki siitä mille tasolle Venäjän oikeuslaitos on vajonnut. Nadiya Savchenkon kokema laiton vangitseminen ja siihen liittyvä oikeudenkäynti kaikkine irvokkaine piirteineen on ollut omiaan nostamaan hänet Ukrainassa – ja kautta maailman – sodan mielipuolisuuden kuvaksi.

Ollessani Ukrainassa oikeastaan kaikkien yllätykseksi Nadiya Savchenko lopulta vapautettiin, tai jos tarkkoja ollaan, kyseessä oli Nadiya Savchenkon vaihtaminen kahteen venäläissotilaaseen - Jerofejeviin ja Alexandroviin, jotka oli vangittu Ukrainan maaperällä heidän suorittaessa sotilaallista tehtävää Ukrainassa. Kyseinen kaksikko kuului GRU:hun eli tiedustelupäähallintoon, joka on Venäjän federaation asevoimien sotilastiedustelun keskuselin. Kuvaavaa asetelmalle oli se, että siinä missä Nadiya Savchenko otettiin vastaan kansallissankarina ja häntä oli vastassa Kiova-Borispylin lentokentällä satoja ihmisiä ja mediaa lukuisista maista, oli Jerofejeviä ja Alexandrovia vastassa vain ja ainoastaan läheisensä Vnukovossa heidän saapuessa vaihdon myötä Venäjälle. Venäjä oli hylännyt heidät, vaikka se oli lähettänyt heidät sotimaan vieraalle maalle.

Nadiya Savchenkon vapauttaminen herätti tietty runsaasti keskustelua paikallisten keskuudessa. Vapauttamista itsessään pidettiin poikkeuksetta myönteisenä ja oikeutettuna tapahtumana. Se millaisia toiveita itse kukin on Savchenkon harteille valmis asettamaan, vaihteli kohtuudella. Toiveena oli se, että hän pystyisi muuttamaan Ukrainan poliittista kenttää – muuttamaan niitä käytäntöjä jotka maassa ovat vallitsevia, mutta epäiltiin myös sitä, että se kaikki mitä hän on kokenut, on jättänyt häneen sellaiset jäljet, ettei hän lopulta kykene sujahtamaan politiikkaan vaan sen korruptoituneisuus ajaa hänet pois sen piiristä. Pohdiskeltiin myös sitä, että onko hän liian voimakastahtoinen ja sen myötä eteen tulee liikaa seiniä. Mietittiin sitä, että onko hän liikaa sotilas kyetäkseen olla poliitikko?

Aika näyttää kuinka paljon Nadiya Savchenkon on mahdollista muuttaa Ukrainaa – häneen liittyen olen lukenut vertauksen:

Intialla oli Mahatma Gandhi; Etelä-Afrikalla Nelson Mandela; Ukrainalla on Nadiya Savchenko.

* * *

Kävin Ukrainassa viimeksi kesäkuussa 2014 – lähes kaksi vuotta ehti vierähtää vierailuiden välillä. Näihin kahteen vuoteen mahtuu paljon ja näissä kahdessa vuodessa maa on kasvanut paljon. Muutoksia näkyy – Ukraina on oikealla tiellä – meidän lännessä on tuettava Ukrainaa, jotta se voi voittaa sotansa ja säilyttää yhtenäisyytensä. Ukrainassa nähdessäni evakkojen kyyneleet heidän puhuessa kodeistaan ja taakse jätetystä elämästä, minä ymmärrän enemmän omien sotiemme evakkoja – minä ymmärrän kaipuun Karjalaan.


M..."

Aihe taisi kiinnostaa @Merten sheriffi 'ä - myöhemmin tulee toisenlaistakin "matkamuistelua".

vlad
Klikkaa laajentaaksesi...
Upea ja ennenkaikkea mielenkiintoinen kirjoitus.
Sain perspektiiviä maasta jossa en ole edes koskaan käynyt.
Kiitos.
 
vlad kirjoitti:
Kulakkien joukkomurhia ja karkotuksia seurasi holodomor eli ”nälällä tappaminen”. Ajallisesti holodomor kesti noin vuoden verran 1932 vuoden puolelta 1933 puolelle, mutta tämä vuosi oli tuhoisa kokonaisille kylille ja pikkukaupungeille – nälkä vei ihmisiä, kokonaisia perheitä ja sukuja, kokonaisista kylistä ei jäänyt kukaan henkiin. Kuolleita oli paljon, mittaamattomasti, niitä oli enemmän kuin miljoona, enemmän kuin kaksi miljoonaa, itse asiassa tähän päivään mennessä ei ole päästy yksimielisyyteen siitä, kuinka monta miljoonaa – pääasiassa ukrainalaista – holodomorin aikana kuoli. Virallisestikin puhutaan 4-6 miljoonasta kuolleesta, mutta todennäköisesti määrä on tätä suurempi ja kaikki tämä vajaassa vuodessa.
Klikkaa laajentaaksesi...
Tähän hirvittävän joukkomurhan pari esimerkkia:
Sadonkorjun jälkeen maahaan aina jäi pienia määriä viljaa ja kun nälkintyneet naiset töistä kolhoseista palatessaan (nälkäisenä mentyy töihin, nälissä parin leivän palan kaloreilla tehtyy työtä ja hyvin nälkäisenä palattu töistä) yrittäneet poimia muutaman korren vilja - sitä sai 3 vuotta vankeutta.

Kun sato korjattiin, sitä viettiin kylien ulkopuolelle, varastoja kylissä ei ollut, sitten punaiset piirittäneet kylät, jotta kukaan ei pakenisi sieltä. Vilja sadon korjun jälkeen usein kaadettiin maahaan ja se mätäni siellä, ympärillä oli nälköisiä. Jos joku yritti poistua kylistä - hänet sai ampua paikalleen. Kylät olivat siis...keskitysleireja. Näennäisesti ihmiset olivat vapaita, liikkuneet töihin kolhoseihin ja kouluihin, ja rankan kolhoosissa raatamisen jälkeen jopa viljelleet jotain omissa talon pihoissa punajuuret, sipulit. Kesäisin, mutta talvella tiet olivat täynnä kerjäläisiä ja ruumita, mutta niitä oli kaikkina vuorokauden aikoina. Leipä oli hyvin säännöstetty, yksi pieni sivu oli päiväannos, sitä piti leikata kolmen osan: aamuruaoksi, päivä ruokasi ja iltaruoaksi. Jos olisi ajattelematon eikä voinut nälälle mitään, toki sai syödä koko sivun, ja sitten olla nälissä koko päivän. Nälkäisimmät olivat juuri äidit, jotka uhrasivat oman ruoan lapsille, usein ne kuolivatkin ensin. Oli ihmissyöntiakin. Pari syytettä oli nostettu omien lapsien syönnistä, mutta sitten niitä lakkautettu. Talvella tiet olivat täynnä kerjäläisiä ja ruumita, niitä olikin kaikkina vuorokauden aikoina. Mitään lihaa, teeta, kahvia yms ei ollut. Kaikki mitä kasvoi pihalla sai syödä, aina ei kasvanut. Ja tälläinen nälkä oli maassa, jossa maailman parhaita multamaita.

1920 luvulla ruoka myös kiertämällä talot, tähän tarkoituksen oli omat sotilasjoukot - "elintarvikejoukot". Kun tälläinen partio tuli taloon, kysymys oli "onko ylimääräistä ruoka", ylimääräiseksi ruoaksi laskettiin kaiken ruoan. Ruoan piilottaminen oli rangaistava, sitä menetti hengen.

Holodomorin vaihtoehdot olivat : kuolla joko hitaasti tai kuolla nopeasti.
 
Viimeksi muokattu:
 
Viimeksi muokattu:
vlad kirjoitti:
. EU:lla ja muilla organisaatioilla on puolellaan taloudellisen kiristyksen keinot, Ukrainaa pidetään ruodussa uhkaamalla sitä erilaisin sanktioin ja taloudellisen avun leikkauksin ja muin keinoin - tämä on tähän mennessä pitänyt Ukrainan ruodussa ja se on pyrkinyt noudattamaan sopimusta niin hyvin kuin mahdollista. Aivan toinen asia on sitten se, että kuinka kauna näin jatkuu.

vlad
Klikkaa laajentaaksesi...

Tässä kuussa IMF:n pitäisi jälleen antaa lisää lainarahaa. IMF:n delagaatio kävi toukokuussa tarkistusmatkalla Ukrainassa.
Summa saattaa jäädä suunnitelmia pienemmäksi ( miljardiin dollariin ) johtuen Ukrainan uudistusten hitaudesta.

Ukrainassa on myös spekulointia miten kävisi ilman lännen taloudellista tukea. Silloin ei tarvitsisi kuunnella niin paljoa lännen "ohjeistusta"
Ehkä Ukrainassa joillakin on suunnitelmia/halua että yritetään tulla toimeen omilla.

Otsikko : " Ukraina ilman IMF:n apua , miten käy hrivnan kursille , hinnoille , eläkkeille "
Asiantuntijat : katastrofia ei tulisi , huonoin skenaario ; euro olisi tasolla 38 hrivnaa , hinnat kolmanneksen korkeammat.

EU:n poliittinen painostus on sitten eri asia.
Viisumivapauteen on kytkettu yli 50 lakimuutosta. Minä en ymmärrä esim. miten seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo työelämässä liittyy matkustamiseen ilman viisumia.
Mahdollisella EU-jäsenyydellä on ehkä huonompi painostaa , se ei tule tapahtumaan seuraavaan 20:een vuoteen.


http://www.segodnya.ua/economics/en...budet-s-kursom-cenami-i-pensiyami-705205.html
http://korrespondent.net/business/e...-skoro-sohlasovat-novyi-memorandum-po-ukrayne
http://korrespondent.net/business/financial/3693673-mvf-mozhet-vdvoe-umenshyt-summu-transha-smy
 
rebane1 kirjoitti:
Tässä kuussa IMF:n pitäisi jälleen antaa lisää lainarahaa. IMF:n delagaatio kävi toukokuussa tarkistusmatkalla Ukrainassa.
Summa saattaa jäädä suunnitelmia pienemmäksi ( miljardiin dollariin ) johtuen Ukrainan uudistusten hitaudesta.

Ukrainassa on myös spekulointia miten kävisi ilman lännen taloudellista tukea. Silloin ei tarvitsisi kuunnella niin paljoa lännen "ohjeistusta"
Ehkä Ukrainassa joillakin on suunnitelmia/halua että yritetään tulla toimeen omilla.

Otsikko : " Ukraina ilman IMF:n apua , miten käy hrivnan kursille , hinnoille , eläkkeille "
Asiantuntijat : katastrofia ei tulisi , huonoin skenaario ; euro olisi tasolla 38 hrivnaa , hinnat kolmanneksen korkeammat.

EU:n poliittinen painostus on sitten eri asia.
Viisumivapauteen on kytkettu yli 50 lakimuutosta. Minä en ymmärrä esim. miten seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo työelämässä liittyy matkustamiseen ilman viisumia.
Mahdollisella EU-jäsenyydellä on ehkä huonompi painostaa , se ei tule tapahtumaan seuraavaan 20:een vuoteen.


http://www.segodnya.ua/economics/en...budet-s-kursom-cenami-i-pensiyami-705205.html
http://korrespondent.net/business/e...-skoro-sohlasovat-novyi-memorandum-po-ukrayne
http://korrespondent.net/business/financial/3693673-mvf-mozhet-vdvoe-umenshyt-summu-transha-smy
Klikkaa laajentaaksesi...

Ilmeisesti taloudellinen tilanne siellä on tosiaankin parantunut huomattavasti, kun siellä katsotaan jo olevan varaa edes keskustella "talutusnuorasta" irrottautumiselle. ;)

Viisumivapauden ehtoja ihmetellessä kannattaa muistaa, että se hommeli on vastavuoroista. Ukrainan kansalaisia saattaa ilmestyä EU:n olosuhteisiin ja EU:n kansalaisia Ukrainan olosuhteisiin. Voihan siellä ehtojen joukossa olla jotain yksittäisiä tiukennuksia normaaleihin ehtoihin, mutta muuten ne ehdot lienevät aika samat kaikille.

Ukrainassa on toki ollut jotain rajoitusten poistoja ennestään, mutta se on ollut enempi yksipuolista säätämistä.
 
Merten sheriffi kirjoitti:
Upea ja ennenkaikkea mielenkiintoinen kirjoitus.
Sain perspektiiviä maasta jossa en ole edes koskaan käynyt.
Kiitos.
Klikkaa laajentaaksesi...

Ole hyvä vaan!

Aikomuksenani on kirjoittaa vielä toinen kirjoitus - se on sitten enemmän perinteistä matkablogia pienin erityislaatuisin huomioin. On kuitenkin huomioitava, että aiempikin kirjoitus on tavallaan vasta yksi osa näistä kansallisista tragedioista, joten paljon jäi kirjoittamatta. Kuten Krimin tilanteesta, joka sekin herätti (ja herättää) runsaasti keskustelua, aivan kuten maan poliittinen tilanne nostattaa tunteita pintaan muista tekijöistä puhumattakaan.

vlad
 
PasiL kirjoitti:
Ilmeisesti taloudellinen tilanne siellä on tosiaankin parantunut huomattavasti, kun siellä katsotaan jo olevan varaa edes keskustella "talutusnuorasta" irrottautumiselle. ;)

.
Klikkaa laajentaaksesi...

Talouden parivuotinen syöksy on tasaantunut , tälle vuodelle on ennustettu yhden prosentin kasvua.
Mutta edelleen riittää hämmentäjiä politiikassa sekä taloudessa , nyt viikon sisällä :

" Savchenko kannattaa ennenaikaisia parlamenttivaaleja "
" Oligarkit Kolomoisky ja Bogoljubov vaativat Ukrainalta 4,67 miljardia dollaria "


http://www.dialog.ua/news/88284_1465580675
http://112.ua/politika/savchenko-podderzhala-provedenie-dosrochnyh-parlamentskih-vyborov-317700.html
http://www.pravda.com.ua/rus/news/2016/06/6/7110930/
 
Maidan kirjoitti:
Tähän hirvittävän joukkomurhan pari esimerkkia:
Sadonkorjun jälkeen maahaan aina jäi pienia määriä viljaa ja kun nälkintyneet naiset töistä kolhoseista palatessaan (nälkäisenä mentyy töihin, nälissä parin leivän palan kaloreilla tehtyy työtä ja hyvin nälkäisenä palattu töistä) yrittäneet poimia muutaman korren vilja - sitä sai 3 vuotta vankeutta.

Kun sato korjattiin, sitä viettiin kylien ulkopuolelle, varastoja kylissä ei ollut, sitten punaiset piirittäneet kylät, jotta kukaan ei pakenisi sieltä. Vilja sadon korjun jälkeen usein kaadettiin maahaan ja se mätäni siellä, ympärillä oli nälköisiä. Jos joku yritti poistua kylistä - hänet sai ampua paikalleen. Kylät olivat siis...keskitysleireja. Näennäisesti ihmiset olivat vapaita, liikkuneet töihin kolhoseihin ja kouluihin, ja rankan kolhoosissa raatamisen jälkeen jopa viljelleet jotain omissa talon pihoissa punajuuret, sipulit. Kesäisin, mutta talvella tiet olivat täynnä kerjäläisiä ja ruumita, mutta niitä oli kaikkina vuorokauden aikoina. Leipä oli hyvin säännöstetty, yksi pieni sivu oli päiväannos, sitä piti leikata kolmen osan: aamuruaoksi, päivä ruokasi ja iltaruoaksi. Jos olisi ajattelematon eikä voinut nälälle mitään, toki sai syödä koko sivun, ja sitten olla nälissä koko päivän. Nälkäisimmät olivat juuri äidit, jotka uhrasivat oman ruoan lapsille, usein ne kuolivatkin ensin. Oli ihmissyöntiakin. Pari syytettä oli nostettu omien lapsien syönnistä, mutta sitten niitä lakkautettu. Talvella tiet olivat täynnä kerjäläisiä ja ruumita, niitä olikin kaikkina vuorokauden aikoina. Mitään lihaa, teeta, kahvia yms ei ollut. Kaikki mitä kasvoi pihalla sai syödä, aina ei kasvanut. Ja tälläinen nälkä oli maassa, jossa maailman parhaita multamaita.

1920 luvulla ruoka myös kiertämällä talot, tähän tarkoituksen oli omat sotilasjoukot - "elintarvikejoukot". Kun tälläinen partio tuli taloon, kysymys oli "onko ylimääräistä ruoka", ylimääräiseksi ruoaksi laskettiin kaiken ruoan. Ruoan piilottaminen oli rangaistava, sitä menetti hengen.

Holodomorin vaihtoehdot olivat : kuolla joko hitaasti tai kuolla nopeasti.
Klikkaa laajentaaksesi...
Muistaakseni tuossa dokkarissa valoitetaan asiaa edit: youtubesta pitäisi löytyä koko pitkä video missä myös myös enkku tekstit venäjänkielen kohdalla
 
Viimeksi muokattu:
Ukrainalainen, venäläinen ja valkovenäläinen tullipäällikkö tapasivat kansainvälisessä kokouksessa. Venäläinen kysyi muilta, kauanko heiltä kestää tienata Porschen verran rahaa "työn ohessa".

Venäläinen itse kertoi häneltä kuluvan aikaa kaksi kuukautta. Valkovenäläinen arveli aikaa menevän neljä kuukautta.

Ukrainalainen mietti pitkään ja vastasi lopulta, että aikaa tarvitaan vuosi. Muut kummastelivat tätä.

"Mutta onhan se kuitenkin niin iso yhtiö", ukrainalainen puolustautui.

695.jpg


Loppujen lopuksi on niin että on mahdoton sanoa onko Ukraina oikealla vai väärällä tiellä, mutta kohtuutonta on vaatia että maa muuttuu vuodessa tai kahdessa...

Uudistusten tie on kivinen. Maassa ei ole koskaan ollut riippumatonta oikeuslaitosta, ja puolueilta on pääasiassa puuttunut ideologia: ne ovat yhden keskushahmon ympärille kerääntyneitä joukkoja. Talous on kuralla, ja Venäjä yrittää kaikin keinoin pitää Ukrainan heikkona.

Silti Porošenko kyllä tietää, ettei Maidanin mielenosoitusten pääjoukko ollut vaatimassa vain Janukovytšin eroa vaan koko järjestelmän muuttamista siedettävämmäksi.

-HS

Ukrainan kohdalla on hyvä ymmärtää että Ukrainan päävihollinen ei ole Venäjä, vaikka Venäjän toimia ei pidä missään tapauksessa hyväksyä.

Ukrainan on kyettävä muuttumaan sisäisesti tai piru tulee taas kylään ja vie tuhkatkin pesästä ja sillä pirulla en nyt tarkoita ainoastaan Venäjää, vaikka tarkoitan kyllä sitäkin.

Paljon enemmän olen huolissani korruptiosta ja oligarkiasta jotka tuskin muuttuvat vapaaehtoisesti yhtään miksikään ja siinä se ongelman ydin onkin.

Jos tuota yhtälöä ei kyetä muuttamaan, niin ensin länsimaiset rahoittajat, USA ja EU vetävät tuet pois, sitten hermostuu kansa ja taas ollaan barrikadeilla heittelemässä polttopulloja ja vaatimassa roistojen eroamista heti ja välittömästi. Siinä vaiheessa Putin ja Moskova hierovat käsiä yhteen ja ovat tukehtumassa paskaiseen nauruun.

Ukraina on kuitenkin päässyt jonkinlaiseen alkuun jossain sellaisessa, mitä Venäjä ei ole edes aloittanut ja tuskin tulee ihan heti aloittamaankaan. Tämä tarkoittaa myös sitä että hoitamalla asiat oikein Ukraina on vielä joskus alueellinen suurvalta. Siinä vaiheessa surkastuva ja väärään suuntaan kehittyvä Venäjä ei ole se joka sanelee säännöt ja kertoo mistä kana pissii...siihen ei riitä suuret puheet ja ruostuneet ydinaseet :D Niillä voi edelleenkin pelotella Suomea, mutta ei jaloilleen noussutta Ukrainaa.

Nollasta sataan ei kiihdytetä hetkessä, kun Ukraina ei todellakaan ole mikään Porsche. Se on kapinen ja loppuun ajettu Lada. Sellaiseksi se voi myös jäädä, jos maassa ei tehdä oikeita asioita juurikin tänään.


 
Tsernivtsissä surraan tänään - juuri nyt - neljää sodassa kuollutta sotilasta, muistotilaisuus järjestetään kaupungintalon edustalla olevalle aukiolle pystytetyn ristin äärellä. Paikalle odotetaan kaupunkilaisia suurin joukoin - perhe jonka tapasin ja jonka kanssa vietin paljon aikaa kaupungissa vieraillessani on jo paikalla.

P5212559.JPG

vlad
 
vlad kirjoitti:
Tsernivtsissä surraan tänään - juuri nyt - neljää sodassa kuollutta sotilasta, muistotilaisuus järjestetään kaupungintalon edustalla olevalle aukiolle pystytetyn ristin äärellä. Paikalle odotetaan kaupunkilaisia suurin joukoin - perhe jonka tapasin ja jonka kanssa vietin paljon aikaa kaupungissa vieraillessani on jo paikalla.

Katso liite: 9871

vlad
Klikkaa laajentaaksesi...

Toivottavasti hyvät päivät ovat hiukan lähempänä.
 
Lausuntoautomaatti Savchenkon tähti taitaa lähteä laskemaan , kuten palstan asiantuntijat aavistelivat.
Etenkin tuon jälkeen kun hän sanoi kannattavansa suoria neuvotteluja Zaharchenkon ja Plotninskyn kanssa , ja olevansa valmis itse neuvottelemaan.

Ukrainan uutinen : " Savchenko pitää välttämättömänä suoraa yhteyttä kansantasavaltoihin ja olevansa valmis itse neuvottelemaan "

Nyt Venäjän uutiset käyttävät häntä ja uutisoivat " Savchenko puhuu siitä , mistä Moskova on puhunut , ja mitä Kiova ei halua kuulla "


Ukrainan turvallisuuspalvelu pitää Zaharchenkoa ja Plotninskya rikollisina ( Ukrainan lain mukaan ) ja ei kannata suoria neuvotteluja kapinallisten johtajien kanssa.


http://112.ua/glavnye-novosti/savch...gotova-k-takim-peregovoram-lichno-316754.html
http://www.1tv.ru/news/2016/06/12/3...t_nadezhda_savchenko_pobyvav_v_zone_konflikta
http://112.ua/mnenie/savchenko-za-p...ti-otreagirovali-na-ee-zayavlenie-316982.html
 
rebane1 kirjoitti:
Donetskissa järjestettiin mielenosoitus ETYJ:n tarkkalijoiden aseistamista vastaan.


http://www.pravda.com.ua/rus/news/2016/06/10/7111420/
Klikkaa laajentaaksesi...

Kyseinen marssi järjestetiin työpäivänä ja tuolloin bussilasteittain "kansantasavaltojen" virkamiehiä/-naisia tuotiin marssille Donetskiin, myös Donetskissa oli annettu ohje/määräys virkamiehille ottaa osaa marssiin. Käytäntö oli siis sama mitä se oli toukokuun alun mittavissa paraateissa ja marsseilla - viranomaisohje/-määräys.

vlad
 
Tehdäänpä pieni katsaus tappioihin statistiikan kautta.

Ukrainan tappioita:

Ukraine8.jpg

Huomionarvoista on se, että tämän vuoden alusta kesäkuun 1. päivään mennessä 214 ukrainalaista sotilasta tai kansalliskaartiin sekä muihin turvallisuuseliimiin kuulunutta henkilöä (en nyt käytä heistä sanaa sotilas/taistelija, koska kaikkien status ei ole sen) on kuollut ja yhteensä 685 sotilasta/henkilöä on haavoittunut. Kesäkuun alun jälkeen tahti on kiihtynyt entisestään, vahvistamattomien tietojen mukaan perjantain ja sunnuntai-illan välillä on haavoittunut kymmeniä ukrainalaissotilaita ja on puhuttu useista kuolleista - jotka ATO on kiistänyt. Toisaalta Pravyi Sektor on ilmoittanut, että viikonloppuna Butovkassa menehtyi 4 sen taistelijaa.

Venäjän ja sen tukemien militanttiryhmien tappiot ovat seuraavat ukrainalaisten ilmoituksen mukaan, lukemiin on toki syytä suhtautua tietyllä varauksella, mutta lukemat ovat vähintäänkin suuntaa-antavia:

Ukraine9.jpg

Joulukuun 2015 lopun jälkeen heidän tappiot ovat nousseet 368 taistelijaan. Voidaan tietty kysyä, että mitkä ovat todelliset tappiot jos huomioidaan ryhmien sisäiset yhteenotot ja toisaalta puhdistustoimet ynnä kurinpalautustoimet, joihin venäläisjoukot ovat ryhtyneet useamman kerran tämänkin vuoden puolella - sinänsä minulle on sama vaikka venäläisjoukot ja militantit tappaisit satamäärin toisiaan, mutta olisi kiintoisaa tietää mitkä ovat ne todelliset tappiot - niihin tuskin koskaan saadaan täyttä varmuutta kun kuolleita on mahdollista "piilottaa" mihin lukemiin tahansa ja syitä voi olla mitä tahansa.

Sotilastappioiden ohella on syytä muistaa, että etenkin huhti-toukokuun vaihteen jälkeen useampi siviili on kuollut tai vammautunut sotatoimivyöhykkeellä kummallakin puolella rintamalinjaa. Viimeksi eilen tulitettiin siviiliasumusta Avdiivkassa ja viime viikon loppupuolen aikana useampi siviili haavoittui tulessa ja vahvistamattomien tietojen perusteella myös kuolleita olisi tullut.

vlad
 
vlad kirjoitti:
vahvistamattomien tietojen mukaan perjantain ja sunnuntai-illan välillä on haavoittunut kymmeniä ukrainalaissotilaita ja on puhuttu useista kuolleista - jotka ATO on kiistänyt. Toisaalta Pravyi Sektor on ilmoittanut, että viikonloppuna Butovkassa menehtyi 4 sen taistelijaa.

vlad
Klikkaa laajentaaksesi...

Pravyi Sektor on ilmoittanut että 4 sen jäsentä on kuollut ja 11 haavoittunut Butovkassa.
ATO:n tiedoitustilanteessa puhuttiin kolmesta haavoittuneesta viimeisen vuorokauden aikana.
Tuota lukua Pravyi Sektor pitää kyynisenä.

ATO ei laske vapaaehtoisia Pravyi Sektorin pataljoonan ( DUK ) jäseniä omaan vahvuuteensa.
Siitä taitaa tulla tuo ATO:n ilmoitus , siinä on vain Ukrainan armeijan omat tappiot.
Ehkä muistamme viime vuodelta että DUK ei kuulu Ukrainan armeijan alaisuuteen , vaan puuhailee jotenkin omineen.

Aidar ilmoitti kahdesta kuolleesta ja neljästä haavoittuneesta kun auto ajoi miinaan , ainakaan noita kuolleita ei ole mainittu päivittäisissä ATO:n infotilaisuuksissa.


http://112.ua/ato/za-minuvshie-sutk...ennyh-poluchili-raneniya--lysenko-318122.html
http://112.ua/ato/v-ps-nazvali-cini...uvshie-sutki-pogibshih-v-zone-ato-318169.html
http://112.ua/ato/u-pravogo-sektora...hetvero-ubityh-volonter-zinkevich-318035.html
http://112.ua/ato/na-donbasse-pogib...eshhe-chetvero-poluchili-raneniya-317863.html
 
Sinun täytyy kirjautua vastataksesi.
Back
Top