Ukrainan konflikti/sota

Vonka, se joka toista haukkuu on itte. Me ollaan niin vahvasti lännen ja USA:n valtapiirissä + otteessa, että vaatii paljon enemmän uskallusta pohtia sitä, olisiko rakas läntemme ja "kansainvälinen yhteisömme" toimijoina yhtä psykopaattisia kuin Venäjä parhaimmillaan. Väittäisin että ne jotka kategorisesti kieltävät läntisten suurvaltojen ja suurvaltaryhmittymien toimivan ihan niinkun suuret vallat on historiallisesti aina toimineet, ovat todellakin "Tukholman syndroomasta" kärsiviä. Ei ole kanttia nähdä näin pelottavia asioita selkeästi.

Mutta OK, jos se teitä helpottaa, sovitaan niin että Suuri Saatana onkin Venäjä eikä USA, niin ei tule liikaa kognitiivista dissonanssia.

Tilanne kerrallaan. Olen ollut ensimmäisenä määkimässä Grenadasta ja Irakista ja vaikka Japanin atomipommeista. Tämä juttu on kuitenkin teoiltaan selvä keissi. Ja jos nyt on uusi putlerinkeikaussuunnitelma samoin tein luotu, en pane vastaan. Be my guest. Olisivat pysäyttäneet Aatunkin jo 1938.
 
Me ollaan niin vahvasti lännen ja USA:n valtapiirissä + otteessa, että vaatii paljon enemmän uskallusta pohtia sitä, olisiko rakas läntemme ja "kansainvälinen yhteisömme" toimijoina yhtä psykopaattisia kuin Venäjä parhaimmillaan. Väittäisin että ne jotka kategorisesti kieltävät läntisten suurvaltojen ja suurvaltaryhmittymien toimivan ihan niinkun suuret vallat on historiallisesti aina toimineet, ovat todellakin "Tukholman syndroomasta" kärsiviä. Ei ole kanttia nähdä näin pelottavia asioita selkeästi.

Mutta OK, jos se teitä helpottaa, sovitaan niin että Suuri Saatana onkin Venäjä eikä USA, niin ei tule liikaa kognitiivista dissonanssia.

Olet oikeassa siinä, että suurin osa Suomalaisista on lännen porukoissa - ja me olemme sitä jopa aika vahvasti. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi miksi niin on?
Minusta kyse on ennenkaikkea arvomaailmasta. Suomalaisen arvomaailma ON länsimainen - se on sitä ollut todella kauan, melkein voisi sanoa, että lähes aina. Meille vihollinen on aina tullut idästä - jo keskiajalla se tuli lähes aina sieltä ja ennen sitäkin useimmiten. Ei meillä ole mitään yhteistä idän kulttuurien kanssa, kulttuurimme on länsimainen kulttuuri - eikä se ole mitään USAn ihailua..päinvastoin moni Suomalainen on hyvinkin USA-kriittinen, kuten on myös moni Eurooppalainen. Mutta jos valinta on tehtävä välillä USA - Venäjä, niin ei ole hetkenkään epäselvää kumman valitsee suurin osa Suomalaisista ja ylipäätään Eurooppalaisista.
 
Kyllä minustakin Ukraina toimii oikein koettaessaan vakauttaa tilannetta armeijallaan - ja toisaalta taas "Myrskyhiiri" on aivan oikeassa arvoidessaan ettei tilanne ole kovin hyvin Kiovan hallinnon hallinnassa - eikä voi ollakaan jos ja mielestäni KUN armeija, poliisi ja muut viranomaiset eivät ole luotettavia (Kiovan hallinnon näkökulmasta)

Sensijaan mihinkään länsivetoisiin salaliittoihin en usko pätkääkään..
höhöhöhö tässä sopassa on niin eu kuin meren takaiset olleet sotkussa alusta lähtien ja tietenkin venäjä.
 
Nyt tais tulla Venäjälle tarvittavat mainilan laukaukset:

Poliisi: Kymmeniä kuollut Odessan levottomuuksissa

Ainakin 32 ihmistä on kuollut rakennuspalossa Odessan mielenosoitusten yhteydessä, Ukrainan poliisi kertoo. Sisäministeriön mukaan uhreja olisi jopa 38. Ukraina-mieliset sytyttivät ammattiliittojen rakennuksen tuleen illalla.

Itar-Tassin mukaan sisällä olevat Venäjä-mieliset yrittivät pelastautua ikkunoista hyppäämällä. Alueelta kuului myös räjähdysääniä ja laukauksia.

Aiemmin päivällä sadat Venäjä-mieliset hyökkäsivät Ukrainan yhtenäisyyttä kannattaneeseen mielenilmaukseen. Ainakin kolme ihmistä kuoli ja yli kymmenen haavoittui.

http://yle.fi/uutiset/poliisi_ainakin_32_kuollut_odessassa/7219387
 
Slovianskin operaatio ei ole loppunut. Turtsynovin mukaan eteneminen on hidasta, koska puolustajat käyttävät ihmiskilpiä.

Paikalliset yrittävät myös estää Ukrainan joukkojen liikkeitä jos Venäjän TV:n kuvia uskoo.
BTR kolonna ei kuitenkaan pysähtynyt vaan eteni kävelyvauhtia , " työntäen " ihmiset pois edestä.
Joku vanhempi mieshenkilö loukkaantui tai sai sydärin.
Kuvat "antoivat ymmärtää" että hänen päälle ajettiin , tiedä sitten totuutta.
 
Luultavasti ei mikään. Nyt tuli tarvittava provokaatio Ukrainan puolelta, että Venäjä voi omasta mielestää suorittaa "oikeutetusti" rauhanturvaamis -operaation ihan missä päin Ukrainaa huvittaa.

Odotetaan ja katsotaan mikä on lopullinen totuus! Fakta lienee kuitenkin se, että molemmilla puolilla on ääriaineksia ja vielä venäläiset päälle!

MTV3

Liki 40 ihmistä on kuollut poltetussa talossa levottomuuksien piinaamassa eteläukrainalaisessa Odessassa, kertoo Ukrainan sisäministeriö.

Sisäministeriö nimitti tapahtunutta "rikolliseksi tuhopoltoksi". Sen mukaan 30 uhria tukehtui savuun, ja kahdeksan kuoli hypättyään ikkunasta yrittäessään paeta liekkejä.

Sana sanaa vastaan. Ohessa ulkoministeri Bildtin versio (SvD):

Utrikesminister Carl Bildt kommenterade utvecklingen på Twitter: "Fruktansvärt med minst 38 döda i Odessa. Verkar ha startat med proryskas försök att ta över en byggnad. Våldet måste få ett slut!".
 
Näitä tämän päiväisiä vielä sanotaan Odessan laukauksiksi, kuin Sarajevon laukauksia 1914.
 
Paikalliset yrittävät myös estää Ukrainan joukkojen liikkeitä jos Venäjän TV:n kuvia uskoo.
BTR kolonna ei kuitenkaan pysähtynyt vaan eteni kävelyvauhtia , " työntäen " ihmiset pois edestä.
Joku vanhempi mieshenkilö loukkaantui tai sai sydärin.
Kuvat "antoivat ymmärtää" että hänen päälle ajettiin , tiedä sitten totuutta.

Nyt ei kuin eteenpäin. Ei kannata säästellä.
 
höhöhöhö tässä sopassa on niin eu kuin meren takaiset olleet sotkussa alusta lähtien ja tietenkin venäjä.

Kerro mulle hyvä "tl" mistä löytyy jotain näyttöä siitä että tämä Ukrainen touhu on EU:n ja tai USAn syytä tai että ne olisivat siellä olleet lietsomassa levottomuuksia?? EU ja Ukraina olivat lähentymässä hyvää vauhtia - kunnes Ukrainan silloinen pressa ("Janu") pisti homman puihin - MOSKOVAN käskystä..mutta mikä on EU;n tai USAn rooli levottomuuksien lietsonnassa??
Äläkä linkitä tähän vastaukseksi Bäckmania, Hellevigiä,Verkkomediaa tai Russia Today:tä jne....jos sen teet niin huudan kurkku suorana samantien "PROVOKAATIO!!!!!!!" :)

No joo, oikeasti - todella vaikeaa on löytää lännestä muuta syytä tuohon tilanteeseen kuin se, että länsi (EU) oli avoin Ukrainen halukkuudelle lähentyä EU:a.
 
Odotetaan ja katsotaan mikä on lopullinen totuus! Fakta lienee kuitenkin se, että molemmilla puolilla on ääriaineksia ja vielä venäläiset päälle!

MTV3

Liki 40 ihmistä on kuollut poltetussa talossa levottomuuksien piinaamassa eteläukrainalaisessa Odessassa, kertoo Ukrainan sisäministeriö.

Sisäministeriö nimitti tapahtunutta "rikolliseksi tuhopoltoksi". Sen mukaan 30 uhria tukehtui savuun, ja kahdeksan kuoli hypättyään ikkunasta yrittäessään paeta liekkejä.

Sana sanaa vastaan. Ohessa ulkoministeri Bildtin versio (SvD):

Utrikesminister Carl Bildt kommenterade utvecklingen på Twitter: "Fruktansvärt med minst 38 döda i Odessa. Verkar ha startat med proryskas försök att ta över en byggnad. Våldet måste få ett slut!".
Ei kysymys ole miten tai missä olosuhteissa ne on kuollut, Venäjälle riittää, että about 40 pro-venakkoa on kuollut, se riittää oikeutukseen ihan hyvin.
 
@TomTom Käynnistyykö Maanpuolustus.netin uutisfeedi taas jossain vaiheessa, onko suunnitelmissa?
 
Komppaan TomTomia: eiköhän nuo Odessan kuolonuhrit ole se mitä Venäläiset ovat odottaneet - saa nähdä, milloin alkaa Venäläisten mylly pyörimään..
 
Ja tässä herra Hellevigin näkemys asiaan;
"War criminals USA and EU leaders have ordered Ukraine nazi storm troopers to bring a campaign of repression into east and south Ukraine. These have today in Odessa set fire on a building were protesters took refuge and burned people live in there. Current reports has it that 30 people were killed. Finland's government and their spokesman, FM Erkki Tuomioja bear responsibility for these war crimes."
 
Back
Top