Ukrainan konflikti/sota

MH17 tapauksessa kyse lienee pohjimmiltaan siitä, että joku mokasi ja ampui alas matkustajakoneen. Mitä sen jälkeen tapahtui, on epätoivoista Venäjän asevoimien läsnäolon peittelyä.

Edit:
Venäjän johto joutuu teostaan vastuuseen lopulta. Vaikka asiasta tietävät olisi kaikki hiljennetty, lopulta kyse on kuitenkin siitä kuka ne asevoimat sinne käski. Tämä vie hyvin korkealle Venäjän hierarkiassa.
No politiikkahan (kasvojen menetys tms.) tuossa vastuun välttelemisessä eniten painaa. Korvaukset tai muut tuomiot eivät ainakaan ennakkotapausten perusteella olisi kovinkaan tuntuvia. Kun Ukrainan joukot 2001 ampuivat vahingossa alas 78 ihmisen matkustajakoneen, lopputulemana oli yhteensä noin 15 miljoonan USD korvaukset (200000 USD per uhri) ja vaihtelevia lausuntoja. Ilmeisesti presidentti Kuchma esitti surunvalittelut uhrien omaisille, mutta toisaalta maan edustajat ovat kieltäytyneet ottamasta virallista vastuuta tapahtuneesta eikä Ukraina esimerkiksi ole suostunut korvaamaan koneen hintaa lentoyhtiölle.

Samaan tapaan, kun 1988 USA:n sota-alus ampui vahingossa alas iranilaisen matkustajakoneen (290 ihmistä), lopputulemana oli pahoittelut traagisesta vahingosta ja noin 213000 USD korvaus per uhri.

Samalla kaavalla Venäjä voisi luikistella vastuusta epämääräisillä lausunnoilla ja noin 60 miljoonan USD korvauksilla (uhreja 298).
 
Viimeksi muokattu:
Hyvä aina muistaa että Venäjällä harhautus on tehty syvälle suunnitelmiin. Kannattaa seurata minne joukot liikkuvat, kohdemaa voi ollakin eri tai 2 operaatiota samanaikaisesti

Tähän mahdollisuuteen viittasin - kovin ohuelti - kirjoituksessani:

"Kaupungista ja miehitetyiltä alueilta on kantautunut myös muita vastaavan kaltaisia viestejä, joiden perusteella voi olettaa, että Donetskin alueella on suunnitteilla jotain, jonka lopullinen toteutuminen voi riippua ulkopuolisista tekijöistä. En kuitenkaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö mahdollinen operaatio ole aiemmin tämän vuoden kuluessa suoritettuja operaatioita merkittävästi suurempi, katseiden suuntauduttua elokuussa Valko-Venäjän suuntaan, valmistauduttaessa Zapad-17-harjoitukseen, asetelma voi olla sellainen, että Venäjä yrittää Itä-Ukrainassa aiempaa merkittävämpää sotilasoperaatiota, jossa – todellisessa tilanteessa – toteutetaan Venäjän uudistettua taistelutapaa.

Venäjä on myös siirtänyt Krimille huomattavia joukkoja, joita ei välttämättä käytetä mahdollisessa operaatiossa, mutta joiden tehtävänä, taisteluvalmiudessa ollessaan, on sitoa ukrainalaisvoimia alueella ja näin Ukrainan asevoimat joutuvat hajottamaan voimiaan kahdelle suunnalle – itään ja Hersonin oblastin alueelle Krimin niemimaan pohjoispuolelle. Nähdäkseni Ukrainalle tällainen joukkojen hajauttaminen sekä valmiuden ylläpito Krimin suunnalla on Venäjää ongelmallisempi asia.

Toivon olevani spekuloinneissani väärässä, mutta moni tekijä viittaa siihen, että kesän loppupuolella – jollei syksyllä – Venäjä tekee merkittävän sotilaallisen liikkeen, jollei se sitten ole Valko-Venäjän miehittäminen Zapad-17-harjoituksen aikana
." (linkki: http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/06/mita-ennen-zapad-2017-harjoitusta.html )

Eräissä käymissäni keskusteluissa olen nostanut Ukrainan suunnalla esille erilaisia skenaarioita:

-operaatio etelässä Donbassista länteen - tavoitteena Dnepr, samalla tätä tukeva hyökkäys pohjoisesta Harkovan itäpuolelta.
-Valko-Venäjän miehitys ja tämän jälkeen operaatio pohjoisesta Kiovaan - mahdollisesti samanaikaisesti eteläinen hyökkäys.
-NATO:n testaus Zapad17 yhteydessä tai välittömästi ennen/jälkeen, tavoitteena Suwałkin käytävän katkaisu ja maayhteys Kaliningradiin, toteutettuna ydinaseiden käytöllä uhkaamiseen.
-jotain muuta/ ei mitään, josta seuraa kysymys, että kuinka kauan Venäjä kestää tätä intensiivistä harjoittelua ja yhteiskunnan resurssien kohdistamista asevoimiin ja turvallisuuselimiin. Jossain vaiheessa useampikin raja tulee vastaan, myös kaluston kestävyys on huomioitava (sikäläisen huollon taso tms.)

vlad
 
Vartiopaikalla.

”Kansantasavaltalaisen” propagandan ja disinformaation alkulähteillä

http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/07/kansantasavaltalaisen-propagandan-ja.html

Tässä yhteydessä valitettavaa on se, että kustakin blogissa esille nostamastani aiheesta olisi hyvinkin voinut koota oman laajahkon blogikirjoituksen. Eräiden "uutisten" kohdalla näyttää siltä, että "uutisia" kierrätetään "kansantasavaltojen" kautta, josta ne sitten lainataan venäläismedioihin, kuten Zvezda TV:hen. Näillä propagandistisilla uutisilla on oltava yhteinen tausta, päättelen tämän siitä, että uutisten julkaisulla on väliä vain puolisentuntia-tunti, julkaistu ensin esim. DONi-Newsissä ja sitten isommassa venäläismediassa.

Putkosen propagandamylly käy tällä hetkellä melkoisilla ylikierroksilla - sama kaava toteutuu laajemminkin Venäjällä ja sen propagandaa/narratiivia jakavissa medioissa. Eräänä osoituksena tästä Putkosen useampi, jo moneen kertaa debunkattu, "uutinen" MH17:sta. Kuun alkuun mennessä niitä oli tumpattu matkaan kolmin kappalein - tiedä josko on tullut jo lisää.

vlad
 
Tässä yhteydessä valitettavaa on se, että kustakin blogissa esille nostamastani aiheesta olisi hyvinkin voinut koota oman laajahkon blogikirjoituksen. Eräiden "uutisten" kohdalla näyttää siltä, että "uutisia" kierrätetään "kansantasavaltojen" kautta, josta ne sitten lainataan venäläismedioihin, kuten Zvezda TV:hen. Näillä propagandistisilla uutisilla on oltava yhteinen tausta, päättelen tämän siitä, että uutisten julkaisulla on väliä vain puolisentuntia-tunti, julkaistu ensin esim. DONi-Newsissä ja sitten isommassa venäläismediassa.

Tämä uutisten syöttäminen jostain epämääräisestä lähteestä vielä epämääräisempään "läntiseen" lähteeseenhän on ollut näiden medioiden modus operandi jo jonkin aikaa. aiemmin kyseessä on latinalaisten aakkosten osalta ollut jokin havaittavuudeltaan kosmiseen taustasäteilyyn verrattavissa oleva folion suurkuluttajan blogi. Nyt sentään erilaiset Venäjän mediat voivat lainata lähteenään aivan oikeaa uutistoimistoa! (Kunhan Kreml on ensin syötättänyt "uutisen" sinne.)
 
Tähän mahdollisuuteen viittasin - kovin ohuelti - kirjoituksessani:

"Kaupungista ja miehitetyiltä alueilta on kantautunut myös muita vastaavan kaltaisia viestejä, joiden perusteella voi olettaa, että Donetskin alueella on suunnitteilla jotain, jonka lopullinen toteutuminen voi riippua ulkopuolisista tekijöistä. En kuitenkaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö mahdollinen operaatio ole aiemmin tämän vuoden kuluessa suoritettuja operaatioita merkittävästi suurempi, katseiden suuntauduttua elokuussa Valko-Venäjän suuntaan, valmistauduttaessa Zapad-17-harjoitukseen, asetelma voi olla sellainen, että Venäjä yrittää Itä-Ukrainassa aiempaa merkittävämpää sotilasoperaatiota, jossa – todellisessa tilanteessa – toteutetaan Venäjän uudistettua taistelutapaa.

Venäjä on myös siirtänyt Krimille huomattavia joukkoja, joita ei välttämättä käytetä mahdollisessa operaatiossa, mutta joiden tehtävänä, taisteluvalmiudessa ollessaan, on sitoa ukrainalaisvoimia alueella ja näin Ukrainan asevoimat joutuvat hajottamaan voimiaan kahdelle suunnalle – itään ja Hersonin oblastin alueelle Krimin niemimaan pohjoispuolelle. Nähdäkseni Ukrainalle tällainen joukkojen hajauttaminen sekä valmiuden ylläpito Krimin suunnalla on Venäjää ongelmallisempi asia.

Toivon olevani spekuloinneissani väärässä, mutta moni tekijä viittaa siihen, että kesän loppupuolella – jollei syksyllä – Venäjä tekee merkittävän sotilaallisen liikkeen, jollei se sitten ole Valko-Venäjän miehittäminen Zapad-17-harjoituksen aikana
." (linkki: http://vartiopaikalla.blogspot.fi/2017/06/mita-ennen-zapad-2017-harjoitusta.html )

Eräissä käymissäni keskusteluissa olen nostanut Ukrainan suunnalla esille erilaisia skenaarioita:

-operaatio etelässä Donbassista länteen - tavoitteena Dnepr, samalla tätä tukeva hyökkäys pohjoisesta Harkovan itäpuolelta.
-Valko-Venäjän miehitys ja tämän jälkeen operaatio pohjoisesta Kiovaan - mahdollisesti samanaikaisesti eteläinen hyökkäys.
-NATO:n testaus Zapad17 yhteydessä tai välittömästi ennen/jälkeen, tavoitteena Suwałkin käytävän katkaisu ja maayhteys Kaliningradiin, toteutettuna ydinaseiden käytöllä uhkaamiseen.
-jotain muuta/ ei mitään, josta seuraa kysymys, että kuinka kauan Venäjä kestää tätä intensiivistä harjoittelua ja yhteiskunnan resurssien kohdistamista asevoimiin ja turvallisuuselimiin. Jossain vaiheessa useampikin raja tulee vastaan, myös kaluston kestävyys on huomioitava (sikäläisen huollon taso tms.)

vlad
Jos Zapad johtaa todelliseen operaatioon niin Ukraina on todennäköinen kohde. V-Venäjä pelotellaan ruotuun jo pelkällä harjoituksella ja NATO:a vastaan ei riitä rahkeet.

Kreml tuskin on tyytyväinen Donbassin sodan tuloksiin, koska Kiovassa istuu vieläkin heille vihamielinen hallitus.

Ensin harjoitellaan hyökkäystä Baltiassa ja Itämerellä, sitten muka puretaan harjoitus, mutta tosiasiassa siirretään joukot taakse yhä valmiudessa. Lopuksi provokaatio Ukrainassa ja hyökkäys.
 
No politiikkahan (kasvojen menetys tms.) tuossa vastuun välttelemisessä eniten painaa. Korvaukset tai muut tuomiot eivät ainakaan ennakkotapausten perusteella olisi kovinkaan tuntuvia. Kun Ukrainan joukot 2001 ampuivat vahingossa alas 78 ihmisen matkustajakoneen, lopputulemana oli yhteensä noin 15 miljoonan USD korvaukset (200000 USD per uhri) ja vaihtelevia lausuntoja. Ilmeisesti presidentti Kuchma esitti surunvalittelut uhrien omaisille, mutta toisaalta maan edustajat ovat kieltäytyneet ottamasta virallista vastuuta tapahtuneesta eikä Ukraina esimerkiksi ole suostunut korvaamaan koneen hintaa lentoyhtiölle.

Samaan tapaan, kun 1988 USA:n sota-alus ampui vahingossa alas iranilaisen matkustajakoneen (290 ihmistä), lopputulemana oli pahoittelut traagisesta vahingosta ja noin 213000 USD korvaus per uhri.

Samalla kaavalla Venäjä voisi luikistella vastuusta epämääräisillä lausunnoilla ja noin 60 miljoonan USD korvauksilla (uhreja 298).

Jos tarkoitat israelilaista lentokonetta joka lensi Krimin yllä, niin sitä ammuttiin ilemisen vahingossa Ukrainan ja VENÄJÄN yhteisissä sotaharjoituksissa. Kukaan vielä ei tähän päivän saakka tietää kenen raketti se oli, ja kuka ampui: venäläiset vai ukrainalaiset. Miksi nimenomaan ukrainalaisten piti ottaa vastuun tästä? Korvaus summa 15 miljoona on naurettavan pieni, jotta juuri sen takia joku ei haluaisi maksaa.
Mielestäni tämä aika huono vertailu malesialaisen matkustaja konen ampumiseen. Nyt on täysin selvä kuka ampunut ja kuinka peitettiin jäljet, ja kuka boikotoinut tribunalia. Tuottiin BUK:n Venäjältä nimenomaan ampumaan lentokoneita, ammuttu, iloiti että osuttu ja varkain häivytty sieltä. Tälläiseen kykenee vain Venäjä. Ukrainalaisilla ei 100% ole mitään osuutta malesialaiskoneen ampumiseen.

Ja vielä vähemmän vertailuun mahtuu USA:n vahingossa ammuttu iranilainen kone, josta rehellisesti otettiin vastun sekä korvattiin mukisematta.

Mistä olet laskenut tämän mahdollinen 60 miljoonan USD korvauksia 298 uhreille? Yhtä hyvin se voi olla 3-4 miljardia USD kuten oli Kaddafin terroristin räjäyttämästä koneesta Skotlandin yllä, josta Kaddafi joutui maksamaan.
 
Viimeksi muokattu:
-NATO:n testaus Zapad17 yhteydessä tai välittömästi ennen/jälkeen, tavoitteena Suwałkin käytävän katkaisu ja maayhteys Kaliningradiin, toteutettuna ydinaseiden käytöllä uhkaamiseen.
-jotain muuta/ ei mitään, josta seuraa kysymys, että kuinka kauan Venäjä kestää tätä intensiivistä harjoittelua ja yhteiskunnan resurssien kohdistamista asevoimiin ja turvallisuuselimiin. Jossain vaiheessa useampikin raja tulee vastaan, myös kaluston kestävyys on huomioitava (sikäläisen huollon taso tms.)
vlad

Hyvä yhteenveto, mutta tuohon boldattuun kommentti..

Ydinaseilla uhkaaminen olisi jo sen luokan sotatoimi etten kuuna päivänä usko sitä käytettävän näin pienen hyödyn/kohteen tavoittelemiseen..nimittäin.
- Kaliningradin asema ei kuitenkaan muuttuisi oleellisesti paremmaksi vaikka sen huoltoa varten saataisiin muodostettua maakäytävä. Vaikka käytävä saataisiinkin se olisi aina tarvittaessa helppo katkaista, koska tahansa..
- NATO:n jäsenmaalla ei ole mahdollisuutta taipua ydinaseella uhkaamisen edessä. Se tarkoittaisi vain yhä uusia uhkauksia ja luovutuksia.
- ydinaseilla voidaan uhata vain niitä valtiota joilla ei ole vastaavaa pelotetta käytettävissään.
- ydinaseella voi uhata vain yhden kerran. Jos uhkaukseen ei reagoida, eikä ydinasetta käytetä, uhkaukselta katoaa uskottavuus.
- käytännössä ydinaseella uhkaus joudutaan todentamaan konkreettisesti, toteuttamalla ydinhyökkäys vähintäänkin demonstraationa ja mahdollisesti rajattuun kohteeseen.
- ydinaseen käyttö aiheuttaisi voimakkaan vastustuksen ja pakotereagoinnin muulta maailmalta.

Siis summa summarum.. Ydinaseella uhkaamisella olisi tässä Kaliningradin tapauksessa minimaalinen hyötymisen mahdollisuus. Vastapainoksi äärimmäisen suuri riski/mahdollisuus täydelliseen tappioon.

Mutta jossain muussa yhteydessä Venäjä tulee varmasti käyttämään ydinaseitaan. Se on harjoitellut niiden hyökkäyksellistä käyttöä kaikissa suuremmissa sotaharjoituksissaan jo 40 vuotta. Ylivoimaisia aseita tarvitaan siksikin ettei Venäjän nykyisillä asevoimilla ja perinteisillä aseilla ole mahdollista käydä menestyksellistä hyökkäyssotaa oikeasti puolustuskykyistä valtiota vastaan. Perinteisillä asevoimilla tappiot kasvavat hyökkääjän osalta liian suuriksi niin miehistön kuin kalustonkin osalta.

Jää nähtäväksi missä ja milloin Venäjä ottaa ydinaseet käyttöönsä. En kuitenkaan aivan helposti usko että niillä uhiteltaisiin NATO:n jäsenmaita.
 
Täytyy muistaa, että Putin oli Krimin valtauksen yhteydessä varautunut paljon kovempaan vastaukseen länneltä.Näin on kerrottu. Sen jälkeen on tullut yksi jos toinenkin eu-kriisi ja brexit. Jos Putin pitää länttä heikkona, niin voi aivan hyvin asettaa uhkapeliin korkeammat panokset ja katsoo reaktiota. Silloin se olisi samanlaista kuin Hitlerin toiminta 30-luvulla.
 
No politiikkahan (kasvojen menetys tms.) tuossa vastuun välttelemisessä eniten painaa. Korvaukset tai muut tuomiot eivät ainakaan ennakkotapausten perusteella olisi kovinkaan tuntuvia. Kun Ukrainan joukot 2001 ampuivat vahingossa alas 78 ihmisen matkustajakoneen, lopputulemana oli yhteensä noin 15 miljoonan USD korvaukset (200000 USD per uhri) ja vaihtelevia lausuntoja. Ilmeisesti presidentti Kuchma esitti surunvalittelut uhrien omaisille, mutta toisaalta maan edustajat ovat kieltäytyneet ottamasta virallista vastuuta tapahtuneesta eikä Ukraina esimerkiksi ole suostunut korvaamaan koneen hintaa lentoyhtiölle.

Samaan tapaan, kun 1988 USA:n sota-alus ampui vahingossa alas iranilaisen matkustajakoneen (290 ihmistä), lopputulemana oli pahoittelut traagisesta vahingosta ja noin 213000 USD korvaus per uhri.

Samalla kaavalla Venäjä voisi luikistella vastuusta epämääräisillä lausunnoilla ja noin 60 miljoonan USD korvauksilla (uhreja 298).
Kansainväliset lait on juurikin lakeja. Ei oikeus tuomitsisi ketään aihetodisteiden tai syylliseltä näyttämisen takia. Pitää olla todisteita tai peräti tunnustus. Loppupeleissä se ei ole Venäjän kansallisten intressien mukaista tunnustaa. Kansalliset intressit on lakia korkeammalla(eikä Venäjä ole tässä poikkeus). Siltä se minusta näyttää.
 
Jos he tunnustaisivat ampuneensa matkustajakoneen alas, samalla he myös tunnustaisivat olevansa Ukrainassa. Se kai tässä eniten hiertää.
 
Tähän mahdollisuuteen viittasin - kovin ohuelti - kirjoituksessani:

"Kaupungista ja miehitetyiltä alueilta on kantautunut myös muita vastaavan kaltaisia viestejä, joiden perusteella voi olettaa, että Donetskin alueella on suunnitteilla jotain, jonka lopullinen toteutuminen voi riippua ulkopuolisista tekijöistä. En kuitenkaan sulkisi pois sitäkään vaihtoehtoa etteikö mahdollinen operaatio ole aiemmin tämän vuoden kuluessa suoritettuja operaatioita merkittävästi suurempi, katseiden suuntauduttua elokuussa Valko-Venäjän suuntaan, valmistauduttaessa Zapad-17-harjoitukseen, asetelma voi olla sellainen, että Venäjä yrittää Itä-Ukrainassa aiempaa merkittävämpää sotilasoperaatiota, jossa – todellisessa tilanteessa – toteutetaan Venäjän uudistettua taistelutapaa.

Venäjä on myös siirtänyt Krimille huomattavia joukkoja, joita ei välttämättä käytetä mahdollisessa operaatiossa, mutta joiden tehtävänä, taisteluvalmiudessa ollessaan, on sitoa ukrainalaisvoimia alueella ja näin Ukrainan asevoimat joutuvat hajottamaan voimiaan kahdelle suunnalle – itään ja Hersonin oblastin alueelle Krimin niemimaan pohjoispuolelle. Nähdäkseni Ukrainalle tällainen joukkojen hajauttaminen sekä valmiuden ylläpito Krimin suunnalla on Venäjää ongelmallisempi asia.

On todennäköistä että Donetskin suunnalla tapahtuu jotain joka tapauksessa, koska tilaisuus on liian hyvä paikallisille seppojohtajille jättää käyttämättä. Nimenomaan sen takia että Ukrainan johto pitää hyvin huolestuneena silmällä Zapad-harjoitusta kyseisenä aikana. Jos joukkoja liikkuu Valko-Venäjän etelärajalla, se tarkoittaa että Ukrainan pitää siirtää valmiutta hyvin kauas maan länsipäähän asti, joka jättäisi taas tilaa sepoille laajentaa otettaan ensisijaisesti pohjoisella sektorilla kohti Harkovaa.

Toki Venäjästä tiedetään ettei koskaan tiedetä. Myös uutisoitu "suuri junanvaunujen määrä Valko-Venäjälle" ja liikkeen suunta itsessään voi olla hämytystä sekin. Suuri määrä vaunuja ja joukkoja kyllä kelpaa liikkeiden hämärtämiseen, ja osa joukoista voi kätevästi hypätä poissa kyydistä matkalla ja rullailla eri suuntaan. Ja voiko samalla Valko-Venäjältä tuoda jotain Venäjälle paluumatkalla, esim. raskasta kalustoa sepoille?
 
Viimeksi muokattu:
Jos he tunnustaisivat ampuneensa matkustajakoneen alas, samalla he myös tunnustaisivat olevansa Ukrainassa. Se kai tässä eniten hiertää.

Ryssät voisivat laittaa asialle jonkun niistä "kapinallisista", joka sitten tunnustaisi että joku hänen "edeltäjistään" teki sen, mutta ei itse ottaisi vastuuta mistään. Ja tuo "edeltäjä" viittaa siihen, että ryssät on salamurhauttanut tarpeeksi monta tuon porukan johtajaa, että väite olisi ainakin jokseenkin uskottava.

Itse kyllä veikkaan, että kyse on enemmän ryssien sisäisestä propagandasta. Narratiivi siellä on kuitenkin se, että venäjä on suuri ja mahtava valtio, joten sen ei tarvitse tehdä mitään mitä he eivät tahdo. Myöskään kaiken kieltäminen ei loppujenlopuksi maksa heille mitään mitä he eivät joutuisi maksamaan muutenkin.
 
Jos he tunnustaisivat ampuneensa matkustajakoneen alas, samalla he myös tunnustaisivat olevansa Ukrainassa. Se kai tässä eniten hiertää.

Eikös ne vähän kuin tunnustanut sen jo. Lavrovin puheista päätellen. Se saattaa olla jopa järkevää ennne kuin Usan aseapu alkaa. Tehdä selväksi ketä niillä aseilla sittten ammutaan.
 
Ukrainaaan saapui Tillerson:
 
original.jpg

SBU nappasi venäläisen everstin Valeryi Gratovin. Gratov oli menossa Transnistiraan väärennetyllä Ukrainan passilla Ukrainan kautta, eikä kuulemma ensimmäistä kerta tehnyt tätä. Miestä epäillään "Sanychiksi", joka oli osapuolena kuuluisassa puhelinkeskustelussa, jossa kaksi venäläistä puhuneet ammutusta malesian matkustajakoneesta ja BUK:sta.

Kesällä Grarovia kuvattiin checkpointissa iso juliste takana "Ukropit, tervetuloa helvettiin!". Totta on, checkpointin takana alkanut ihan oikea helvetti, jonka rakentamiseksi Moskovasta lähetettiin mm eversti "Sanychin". Gratov oli mukana myös kun venäläiset hyökkäsivat Ilovaiskyyn.
 
Viimeksi muokattu:
SBU nappasi venäläisen everstin Valeryi Gratovin. Gratov oli menossa Transnistiraan väärennetyllä Ukrainan passilla Ukrainan kautta, eikä kuulemma ensimmäistä kerta tehnyt tätä. Miestä epäillään "Sanychiksi", joka oli osapuolena kuuluisassa puhelinkeskustelussa, jossa kaksi venäläistä puhuneet ammutusta malesian matkustajakoneesta ja BUK:sta.

Oliko tämä nyt se puhelinkeskustelu jonka loppu meni suunnilleen näin:

-Voi vittu nyt vituttaa!
-No ota votkaa!
-Tuo on hyvä idea, minä lähden juomaan heti paikalla!
-Niin minäkin. Heippa!
 
Aseapu Ukrainalle pidettävä edelleen keinovalikoimassa. Uskon että kongressi tukee tätä ajatusta tarvittaessa.
 
Tillerson Venäjälle: Pakotteet pysyvät kunnes Venäjä rauhoittaa Itä-Ukrainan

Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson kehottaa Venäjää tarttumaan toimiin Itä-Ukrainan rauhoittamiseksi.

Kiovassa vieraileva Tillerson sanoi, että EU:n ja Yhdysvaltojen pakotteet Venäjää vastaan pysyvät voimassa, kunnes Venäjä tarttuu toimiin.

Hän kehotti Venäjää kunnioittamaan tulitaukoa, vetämään raskaat aseet pois ja noudattamaan Minskin sopimusta.

– Olemme pettyneitä, että Minskin sopimuksen toimeenpano ei ole edennyt. Kehotamme Venäjää noudattamaan sitoumuksiaan, Tillerson sanoi.

Tillerson tapasi vierailullaan Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon ja ilmoitti nimittäneensä Yhdysvaltojen entisen Nato-lähettilään Kurt Volkerin erikoislähettilääkseen seuraamaan Ukrainan rauhanprosessia.

https://demokraatti.fi/tillerson-venajalle-pakotteet-pysyvat-kunnes-venaja-rauhoittaa-ita-ukrainan/
 
Back
Top